Kirjoittajan arkistot: Tintzu

Tietoja Tintzu

Ehkä mitään alkua ei edes ole. Hetkistä voi ottaa minkä tahansa, ottaa ja ajatella. Aivan mikä tahansa hetki, sillä mitään alkua ei ole paitsi vasta jälkeenpäin. Ja jokainen alku pitää sisällään kaikki toiset alut ja kaikki toiset loput.

Aurinkoenergiaa

img1280

Viikonloppuna saatiin nauttia upeista keleistä. Kuvat eivät tee oikeutta sille, miten hienoa oli käydä auringonpaisteessa lenkillä ja antaa koirien kirmata pellolla vapaana ennen treenejä. Puolen vuoden kuvaustauko näemmä kostautuu. Ei sitä enää osaa edes kuvia ottaa, saati muokata niitä. Pitäisi skarpata tässäkin suhteessa, mutta aika-käsitteestä on tätä nykyä tullut hyvin rajallinen.

Temponkin on annettu rallatella viikonloppuna useamman kerran irti, niin metsässä kuin pelloilla. Kuukaudessa on tapahtunut paljon muutosta positiivisempaan suuntaan enkä voi kyllin kiittää kaikkia meitä jo tällä matkalla auttaneita. Anun, Ellun, Veskun ja Ninan vinkit ja neuvot ovat olleet kultaakin kalliimpia, niin treeneissä kuin arkielämässäkin. Lenkeillä Tempo koiria nähdessään ottaa kontaktin koirille räyhäämisen tai niistä kiihtymisen sijaan. Pellollakin palloili vain ympärillämme siihen saakka, että se otettiin kiinni, vaikka muita koiria tuli samalle pellolle ja varmasti ne näki. Eikä treeneissäkään välitä muista koirista hallissa, kun pääsee tekemään.

Treenit näyttävät tällä hetkellä tältä pääsääntöisesti. En tiedä, mikä mua tuossa seuraamisessa kaihertaa. Ja aksan ohjaukset nyt on taas mitä sattuu. Ei siinä, että yritän opettaa koiralle uutta, samalla yritän oppia ohjaamaankin sitä uudella tavalla itselleni ja tämä kaikki vaatii hieman työstöä omalta mieleltä ja kropan hallinnalta. Leikkimisessä en saa luotua Tempolle niin paljon painetta, että se kuormittuisi saati tekisi mitään rauhaa, joten Janne sitten kertaluonteisesti leikki Tempon kanssa hetken.

Mainokset

Agikisoja ja muuta lätinää

smaller

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Agility on ihmisen parasta aikaa

 

Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.

Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.

26994351_1187271871408659_6604480778863302817_n

Maanantai 29.1.18 treenit

Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.

27331779_2008575852691992_7893449333231341891_n

Keskiviikon Rannikon Timon valmennus

Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.

Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!

Testissä Canny Collar

Kuten viime viikolla postailinkin, Tempon hihnalenkkikoulussa on ollut ”pieniä” haasteita. Tässä ollaan nyt viikon ajan oikeastaan treenattu ainoastaan hihnakäytöstä ja ratkaiseva ja paras käännös oli, kun Tiia laittoi viestiä, että hältä löytyisi Käämille liian iso Canny Collar. Saatiin se sitten testiin ja ihmettelen, miten on edes yritetty pärjätä aiemmin!

Jo ennen Canny Collarin käyttöönottoa, tein Tempon kanssa mukavahkoja hihnalenkkejä. Käytännössä lenkkien mukavuus nousi samantien, kun tajusin pari jippoa. Ensinnäkin Tempo saa syödä noin puolet päivittäisestä ruoastaan, eli noin 5dl, suoraan taskustani lenkkien yhteydessä. Aluksi palkkailin sitä ihan vain muutamilla nameilla kerrallaan, kuten Piikaa ja Kiljuakin, mutta tällä ei merkittävää tulosta näkynyt käytöksessä. Kaikki muu saatiin kyllä onnistumaan, paitsi ohitukset ja se vetäminen hihnassa. Jossain välissä otin sitten ohitukseen kourallisen ruokaa ja imutin Tempon käytännössä ohituksessa ohi tilanteesta, niin, että se veti kitusiinsa namia ihan koko ajan nyrkistäni. Koska tämä toimi ja Tempo ohitti hienosti, aloin tehdä näin kaikissa tilanteissa. Muutaman namin sijaan Tempo sai ruokaa kourallisen. Kummasti se lenkille varattu 2,5dl ruokaa käy pidemmällä lenkillä vähäiseksi.

Ihan muutaman näin toimitun lenkin jälkeen huomasin, että Tempo alkoi ottaa kontaktia heti ohitustilanteen (eli ihan minkä tahansa häiriötekijän) nähdessään tai reagoidessaan hihnan nypytykseen (millä olin kertonut, että huomio, lähelle!). Näistä olikin sitten helppo palkata ja imutella ohi. Lauantaina koko komppanian yhteislenkillä Tempolla meinasi vähän karata mopo käsistä, kun ensin oli ollut aamupäivän kisaturistina ja sitten joutui vielä väsyneenä lenkille. Tempo on kyllä kunnon pikkulapsi, väsyneenä mennään vaan lujempaa ja keskittymiskyky on jos ei nollissa niin miinuksella ainakin. Seuraavalle lenkille sille laitettiinkin sitten Canny Collar ja loppu on historiaa.

Vetäminen loppui Canny Collariin. On aika taivaallista, kun koiria voi taas pitää kevyellä otteella ilman, että hihnoja tarvitsee puristaa kädessään vetoa vastaan. Canny Collarin ehdoton parhaus on kiinnitys koiran niskassa, joten Tempokin on saanut kulkea sitten Kiljun rinnalla lenkkejä ja siltikään se ei vedä. Välillä toki hinkkaa kuonoaan Kiljun kylkeen, mutta huomattavasti vähemmän kuin vedonestovaljailla. Mutta ei mennyt hukkaan tuo hihnalenkkikoulukaan. Nyt Tempolla on selkeä toimintamalli, miten ohitustilanteissa toimitaan ja imuttamisella olen päässyt koko komppanian kanssa hiljaa ohi mm. räyhäävästä riisenistä ja keskelle kävelytietä kyykistyneestä villakoiranulkoiluttajasta. Toki kiersin komppanian kanssa autotien kautta, mutta kuitenkin!

Pakko olla tyytyväinen, on tuo lenkkikäytös ihan ehdoton arkielämän sujuvuuden helpottaja joka suhteessa. En usko, että ilman tuota hihnalenkkikoulua, Canny Collarilla olisi ollut noinkaan suurta vaikutusta, mutta yhdessä panta ja lenkkikoulu ovat kyllä mahdollistaneet nopean etenemisen. Ja toki, pakko sanoa, että Tempokin on varsin fiksu ikäisekseen. Vai mitä sanotte tästä:

26994074_10155954412776768_1874723201418967362_n

Just kun aattelin, että Tempolla on toivoa. Vaatii kyllä tiettyä mielikuvitusta tämä tuhoamiskohde.

Voittonolla Piikalle

Piikan kanssa osallistuttiin lauantaina Lohjan Kirsujen järjestämiin agilitykisoihin, jotka kuitenkin kisattiin jo tutussa Niinulassa. Tuomarina oli Johanna Nyberg ja pikkumakseilla rimat olivat 50 cm:ssä, muuri vain 45cm. Vaikka olen nyt kuukauden Piikan kanssa treenannut 50-55 cm:n rimoilla vaihtelevasti, tuli sitten kuitenkin yllätyksenä se vauhti, millä mentiin, kun kaikki rimat olivat 50:ssä. Pienestä se on kiinni, kun hyppykorkeuksia alennetaan.

Ensimmäisenä agilityrata, jolla vääntöä riitti, mutta mielestäni esteet sitten kuitenkin tulivat varsin loogisesti koiralle, vaikka rataantutustumisessa vähän pähkäilinkin. Toki mukaan mahtui myös ansaesteitä ja putket tuntuivat koiria imevän. Puolessa välin rataa tajusin, että Piika huutaa koko ajan edetessään, eikä se ollut sitä, että olisi komentanut mua. Huusi, kun vauhtia riitti. Silti teki hienoa tulosta, ilman ylimääräisiä kaarroksia ja maaliin tultiin nollalla. Voittonollalla!

27540413_10155946477136768_4837660080443852499_n

Meille tuo 4,71 etenemä agilityradalla on kova juttu. Ilmankos piti huutaa.

Toinen rata oli vain hieman muokattuna ensimmäinen rata toisin päin. Pähkäilin kovasti kohtaa, jossa sitten useampikin koira hyllytti väärään putkeen, ja päädyin tekemään siihen vastakäännön, että saisin Piikan muurille. Harmi kyllä, jäin vastakäännössä jälkeen ja Piika meni ja lopulta kääntyi katsomaan mua, että kummalta puolelta ja ajautui seuraavan hypyn väärälle puolelle. Jälkikäteen ajateltuna tuohon kohtaan olisi ehkä voinut tehdä persjätön, vaikka se hassulta siinä tilanteessa tuntuikin. Mutta sitten olisi ainakin saanut koiran oikealle puolen muurin jälkeistä hyppyä ja siitä sitten jollain sylkkärillä ja takaaleikkauksella olisi voinutkin ohjata oikein.

Hypärille lähtiessä Piika tuntui oikeinkin rauhalliselta ja makoili kivasti hallin lattialla. Vaan radalle kun päästiin, niin vauhti vei. Hyllytettiin jo heti nelosesteelle, kun tuli joku ohjaushärö itselle ja myöhemmin vielä oma liike vei Piikan putkesta tullessa ihan väärille esteille, kun itse leijeröin. Pitäisi vain uskoa, että jos on tuollainen kohta, niin Piika tulee mun liikkeen suuntaisesti eli sitten pitää vaan kiertää kauempaa reittiä itse. Mutta hyviä treenejä olivat nämä kisasuoritukset ja huippua oli saada tuo voittonolla.

Perjantain treeneissä treenikaveri kysyikin, että en sitten EO-karsintoihin innostunut lähtemään. Oli pakko vastata, etten ole edes muistanut mitään rankingia tai katsonut edes meidän sijoitusta siellä saati edes kuvitellut, että meillä riittäisi pisteet mihinkään karsintoihin. Mutta olihan siellä ihan kivasti pisteitä edelleenkin ja näitä hyvin menneitä kisoja tarvitaan vain enemmän. SM-nollia on nyt kasassa 3/4, kaikki aginollia, mikä on ihan hyvä. Viime keväänä niitä hypärinollia kertyi siinä vaiheessa, kun saatiin homma toimimaan. Ja kontaktit, ne toimivat nyt kisoissa, Piika meni laukalla melkein loppuun saakka puominkin ja himmasi vasta ihan lopussa. Eli jatkan treeneissä kontaktien palkkaamista.

Hihnakäytöksen sietämätön vaikeus

img1280-3

Aamulenkillä katuja tallaillessani mietin, mikä siinä hihnakäytöksessä ja etenkin vetämättömyydessä on niin vaikeaa? On maailman helpointa opettaa koiralle istuminen, maahanmeno, noutaminen ja mitä näitä nyt olikaan. Mutta hihnassa käveleminen nätisti, se on vaikeaa. Kuitenkin se olisi se tärkein ja ainoa asia, mikä jokaisen koiran tulisi oppia. Liikkuipa sitten yhdessä tai erikseen.

Syksyllä kirosin Tempon kanssa liikkuessani pentua, joka ei suostunut kävelemään hihnassa minnekään. Ei niin minnekään. Pentu inhosi sadetta, ja viime syksynä totisesti satoi. Joka päivä ja kovaa. Joten meidän lenkkimme olivat sitä, että kirjaimellisesti raahasin pentua perässä edes sen 100 metriä sateessa ja lopulta annoin surkealle pennulle periksi ja menimme sisälle. Ystäväni sanoi kerran puhelimessa yhden tällaisen lenkin jälkeen, että muistatkos, Kilju oli ihan samanlainen pentuna, kun raahasimme sitä lenkeillä mukana ja jos se joutui hihnaan. En muistanut. Kuulemma yhteinen ystävämme oli kerran pysähtynyt kohdallemme yhden tällaisen perässävetolenkin aikana ja todennut, että kyllä ne kaikki malit ovat oppineet vetämään eteenpäin, että ei huolta. Ja niinhän se Kiljukin oppi vetämään. Ja niin oppi Tempokin.

Nyt meillä on sitten tämä vetämisongelma, nimenomaan eteenpäin. Asiaahan ei toki helpota se, että Tempo on pentu, vilkas ja terävä sellainen ja lenkit ovat tehty sen mielestä kaiken uuden etsimiseen. Vaikka sitä kuinka kieltää poimimasta maasta mitään, kaikki nenäliinat, karkkipaperit, kepit ja oksat, ne vain eksyvät Tempon suuhun. Katsos, jos kulkee suu auki, niin nehän aivan kuin hyppäävät itse sinne suuhun siinä samalla, kun pentu poukkoilee sinne tänne kaiken bongaamansa perässä. Joten joka kymmenen metrin jälkeen on vähintään sanottava (lue ärähdettävä) irti.

img1280-4

img1280-5

Suurin ongelma tässä varmasti on ollut se, ettei tätä ongelmaa tosiaan ihan pikkupentuna ollut. Samoin kuin siinä, että Tempo kulkee kuitenkin kolme lenkkiä päivässä tällä hetkellä Piikan ja Kiljun kanssa ja yhdellä lenkeistä on vielä vaunuileva Muksu mukana. Kolmessa koirassa on jo itsessään säätämistä, saati sitten kun yksi niistä on 5-kuinen pentu. Pentu ei vain saa sitä jakamatonta huomiota itselleen täysin ja vaikka se pääseekin kerran päivässä vain yksin lenkille, ei se yksi ainut opetustuokio voi mitenkään jäädä pienen koiran mieleen, jos ne muut lenkit tehdään laumana.

Tempo onkin saanut tutustua Ipin jäämistön vedonestovaljaisiin, mutta koska ne eivät todellakaan estä joka suuntaan poukkoilua, olemme miettineet myös kuonopannan ostamista ja sen testaamista vetämiseen. Tavalliset kuonopannat ovat vain varsin karuja siinä, että ne sitten kääntävät koiran koko pään sivuttain, jos se vastustaa pantaa, joten eniten olemme miettineet nk. Canny Collar-pannan hankkimista, jossa veto tulisi takaapäin pannan kautta. Ehkä siinä pannassa Tempo ei saisi niin saalistukea vetämiselleen.

Tokihan Tempolle on myös yritetty opettaa hihnakäytöstä ihan opettamalla opettamallakin, ettei ongelmaa vain yritetä kiertää. Parhaimpia tuloksia on tullut pakote-palkka-metodilla, vaikkakin Tempo ottaa kevyestä nyppyyttämisestäkin kierroksia, mikä ei sitten todellakaan toimi esimerkiksi koiraohituksissa. Ja kun ei myöskään ihan koko ajan jaksaisi olla huomauttamassa, että ei, se vetäminen ei käy. Eikä se muille koirille, pyöräilijöille tai kävelijöille haukkuminen eikä myöskään se roskien nappailu suuhun, vaikka ne kuinka yrittäisivät hypätä sinne. Testattu on myös pysähtelyt ja se, että liikutaan vasta, kun koira lakkaa vetämästä, mutta tämä toimii yhtä hyvin kuin kaikkien aiempienkin koirien kanssa. Eli ei toimi.

Joten jos on vinkkiä, mitä vielä kokeilla, niin olemme ideoille valmiit? Lähtökohta, ettei lenkkeillä, ei ole vaihtoehto, vaikka sitäkin on tullut mietittyä.

 

 

Katsaus agilitytreeneihin

img1280

Tässä vaiheessa vuotta on vielä helppo toivoa ehjää kautta ja antoisia agilitykuukausia koko vuoden edestä. Kun ei vielä ole pelkoa siitä, että elämä vie taas mennessään ja harrastaminen jää elämän jalkoihin. Tuntuu hassulta, että Piika ja Kilju täyttävät jo seitsemän vuotta. Vastahan ne olivat pentuja eikä niistä vielä ikäkään näy, kuten Pessissä ja Ipissä tuossa vaiheessa. Päinvastoin ne tuntuvat nyt olevan elämänsä kunnossa, vaikka Piikalla on vaunulenkeillä tippunutkin lihakset parin vuoden takaisesta. Kilju on lihaksikas ihan sama, mikä sen liikkumismuoto on. Kai se kielii siitä, että rakenne on kohdallaan. Eipä Kiljulla koskaan mitään jumeja ole ollut, vaikka on rajumminkin harrastanut. Piikaa taas saisi olla koko ajan hieromassa auki.

Viime viikolla päästiin treenaamaan neljästi, mikä on äkkiseltään paljon. Treenaamisesta joka toinen päivä oli kuitenkin hyötyä ja perjantaina Sporttiksen vuorolla oli jotenkin hyvin aikaa, ja Piikakin pääsi hallissa käymään. Päädyin tekemään sille kontakteja pitkästä pitkästä aikaa nakkipalkalla ja jo muutamilla toistoilla vauhti puomilla parani ja suorituskin alkoi suuntautua kontaktin loppua kohden. Aivan samaa en saanut lauantain ja maanantain treeneissä aikaiseksi, mutta ideana olisi nyt kuitenkin kokeilla tuota nakkipalkkaa. Tehdään nyt kontaktista taas huippukiva paikka. Suoritus loppuu aina kontaktiin ja rata jatkuu sitten irrallisena. En tiedä, miten tämä vaikuttaa kisoissa, mutta aion testata tätä nyt jonkun aikaa. Back to basics siis.

26815440_10155987084868563_3993210317436874735_n

Maanantain treenivuorolla mentiin ylläolevaa rataa. Hetsasin Piikaa treenin aluksi kontaktille ja vasta sitten lähdettiin tekemään rataa alusta. En kuitenkaan palkannut Piikaa A:n kontaktista sehän sitten heti näkyi puomilla. Eli kenties aluksi palkkaa saisi sataa kaikilta kontakteilta. Ja kun näin tehtiin, suoritusilme muuttui taas positiivisempaan suuntaan. Piika oli muutenkin paljon räyhäkkäämpänä treeneissä ja janosi tekemistä ihan eri tavalla kuin pallopalkan kanssa. (Tosin oli ollut varsin räyh myös lenkillä ja karannut paikkaistumisesta naapurin koiran päälle. Jotain tainnut pakosti sille jäädä irtokoirakohtaamisesta hampaankoloon…)

Huomiona muuten, että 6-7 väliin hätäisesti jotain kökköä puolivalssiohjausta tehtyäni kokeiltiin siihen japanialaista ja hupshei, toimi kuin unelma! Näitä pitäisi kyllä uskaltaa kisoissakin käyttää ja tunnistaa paikat, mihin niitä voisi tarjoilla. Suorituksellisesti kepeiltä takaakiertoon työntö ja siitä 15:lle ehtiminen oli haastavaa, koska Piika imi itsensä siivekkeisiin kiinni ja meinasi olla tuo 14:n suoritus haastavaa. 20:lle treenailin sylkkäriä, vaikka ei se paras mahdollinen ohjaus siihen ollut. Ja Piikalle tuo sylkkärin kääntö on kyllä todella haastava. Ei taivu niin ei taivu. Se on kyllä yksi belgi ohjattavana.

Tempon kanssa treenattiin myös agilitya viime viikolla, vaikka enemmän sen kanssa edelleen saisi työstää tuota arkikäytöstä lenkeillä. Voi mikä malipainajainen se on. Tempo on varmasti se, jota vastaan kukaan ei tällä hetkellä halua kävellä. Pahempi kuin räksyttävien pikkukoirien muodostama sirpalepommi. Uskomatonta, että vaikka tätä kuinka työstetään, ei se vain paremmaksi muutu.

Agilitytreeneissä Tempo sitten saikin loistaa. Omat hetkensä silläkin. Perjantaina jatkettiin niiston treenaamista ihan alkeista. Samalla keikalla putkeen ohjausta vain omalla liikkeellä, oma oikea puoli oli hankalampi, eli onkohan tässäkin myötäpäivään paremmin pyörivä koira. Lauantaina tehtiin myös takaakiertoja ja huomasin, että pakko alkaa siedättämään omaan liikkeeseenkin, ettei ole saalisturhaumahampaat pohkeessa juostessa. Suoraan putkeen lähetyksiä liikkeellä tehtiin myös ja otin sen yhteydessä jo juoksuaskelia, siitä huolimatta putki imi koiran. Samantien kun hallin ovesta astuttiin ulos, hyvinkäyttäytyvä ja fiksu pentu katosi. No, onneksi sen kanssa ei todellakaan ole kiire. Katsotaan, jos rauhassa rakennellen se kolmivuotiaana olisi ns. valmis. Ellen sitä ennen ole jo menettänyt lopullisesti toivoa sen kanssa ja antanut Jannelle sitä.