Aihearkisto: Ei kategoriaa

Kevät tuo tullessaan kaikkea kivaa

31052279_10156170704621768_2084968455862959332_n

Täällä Etelä-Suomessa on jo ihan kesä. Vaikka oikeasti kai kevät, mutta kesältä se aurinkoisina päivinä on tuntunut jo. Kylmä tuuli on pitänyt vain pukeutumisen vielä keväisenä.

Kevään ihan parhaaseen uutiseen kuuluu tietysti se, että löydettiin meille ihanteellinen talo. Koko kevät on kierretty näyttöjä ja selattu Etuovea. Mikään kiire meillä ei ollut ja tavoitteena oli löytää 10/10 talo. Pisteytettiin jokainen näyttö ja muut katsomamme talot saivat pisteitä 6-9:iin. Mutta sitten jokin tässä Perhosentien talossa oli, että se sai melkein täydet pisteet. Viimeisenä mietittiin talon sijaintia. Nyt ollaan sitten oikeasti maalla. Mutta kun mikään muu talo ei mennyt tämän edelle, päädyttiin tekemään kaupat ja nyt tuntuu erittäin hyvältä valinnalta. Lenkkimaastot alkavat heti kotiovelta ja pihaankin on jo aitausvermeet tilattuna, eli päästään ihan kunnolla nauttimaan kesästä maalla. Muuttoa tehdään vähitellen kesään asti, siihen asti tuo talo saa olla meidän kesämökki.

Suurin harmitus tässä on tietysti se, että joudutaan muuttamaan Kirkkonummelta. Juuri kun sinne alkoi muodostumaan jo jotain elämää meillekin. Paljon sitä pitikin miettiä, mutta päädyttiin aloittamaan taas sosiaalisen elämän eli koiratouhujen rakentaminen alusta uudella paikkakunnalla, koska talo ja sen sijainti oli vain meille parempi. Nyt on hieman lyhyempi matka muualle Suomeen kuin Kirkkonummelta.

Päädyin treenien kannalta myös siihen, että meidän tavoite on nyt oikeasti siellä agilityn SM-kisoissa. Piika aloitti käymällä viikko sitten osteopaatilla Anna Hammarenilla ja kyllähän mustavalkoista saikin hoitaa. Neiti oli viettänyt kunnolla 666-elämää ja malin iskemiä auottiin vajaa tunti. Mutta onpa ollutkin sen jälkeen letkeää menoa ja Piika saikin sitten viikon palautella itseään käsittelystä. Ollaan huhtikuu tuurailtu Rannikon Timon valmennuksessa KKK:lla ja sain ostettua meille tuurailukertoja kesäkuun loppuun saakka. Ollaan saatu niin paljon irti noista treeneistä ja eilen oli huippua huomata, että päästiin 24 estettä nollalla. Loput neljä estettä sitten rävellettiinkin, kun ei vaan kunto enää ohjaajalla riittänyt ja paketti hajosi ihan kunnolla. Mutta kyllä, treenattavaa on listalla, mutta sitten taas ne meidän ikuisuusongelmat eli takaakierrot, niihin Piika lähtee nyt itsenäisesti viidenkin metrin päästä pelkällä liikeavulla.

Tempo on treenaillut tottista yhä edelleen. Ei pitäisi lueskella muiden samanikäisten tekemisiä, koska ne tuntuvat olevan valovuoden edellä Tempoa kaikessa ja treenaavat montaa lajia. Tempon kanssa taidan todella luottaa siihen, että hiljaa hyvä tulee. Nyt sen seuraamiseen pitäisi saada vain joku tolkku, että millä viedä eteenpäin, kun parhaalta se näyttää, kun annan seurata vapaasti, mutta sitten taas kuitenkin pitäisi vielä imuttaa ja palkkailla ja missä vaiheessa voisi siihen leluunkin vaihtaa. Voi A-P-U-A. Ja kylläpä kutkuttelisikin päästä pelloille jäljestämään, mutta hitto kun ei ole vielä tullut kyseltyä mihinkään lupia. Pitäisi varmaan mennä vain isoille nurmikentille tekemään.

 

Mainokset

#vaintempojutut

Tempolla oli tiistaina viides ja viimeinen kerta Skogsterin Mian pentukurssilla. Tempo treenasi intensiivisesti jääviä puoli tuntia, minkä jälkeen se ensimmäisen kerran spontaanisti pisti maahan makaamaan. Mia naurahti: ”Hei, nythän se on rauhallinen. Sehän on kuin normaali koira.”

Tullakseen normaaliksi koiraksi Tempo (ja minä) todella tarvittiin tuo kurssi. Tähän mennessä täytyy Tempon reilun puolen vuoden matkalla olla tyytyväinen siihen, että aina on löytynyt se uusi steppi, mitä tavoitella sen jälkeen, kun on edellinen steppi suoritettu. Ei olla jääty tuleen makaamaan vaan on menty eteenpäin.

Mian kurssilta saatiin paljon eväitä jatkoon. Pohjatyön teosta ja sen merkityksestä opin hirveästi ja seuraava haaste onkin apinoida niitä omaan työskentelyyn. Ymmärtämisestä siihen, että noita apuja voi itse käyttää, on vielä pitkä matka. Oli huikea seurata ryhmän koiria ja huomata, miten ne etenivät viikko toisensa jälkeen steppejä ylöspäin. Tempon kohdalla kehittymistä on vaikea arvioida, mutta kyllä sekin on henkisesti kasvanut. Ainakin saavuttaakseen normaalin koiran statuksen, sen puolen tunnin treenin jälkeen.

Tempon kanssa olen pyrkinyt siihen, että treenit ovat lyhyitä (no ei ne pitkiä voikaan olla tässä arjessa) ja että treenaan silloin, kun oikeasti ehdin keskittyä koiraan 100%. Silti hassua on huomata, että nyt kun ulkokenttätreenikausi alkoi, vetäistiin viikonloppuna kevyt puolituntinen treenaten lähikaukalossa ja Tempo oli senkin jälkeen, että oota hetki kun huilaan niin tehdään taas. Ihan huippufiilis tällaisesta koirasta, mitä en ole vielä tähän ikään mennessä ehtinyt treenaamaan pilalle. Tai siis sen motivaatiota.

Kevään tavoitteena olisikin sitten opetella kahden lelun leikkiä ja ottamaan ne molemmat suuhun. Tempolla siihen on jo kova halu, mutta häslätessä vain välillä unohtuu keriä kaikki suuhun. Haukkuminenkin on vielä vaiheessa. Jääviä pitäisi treenata nyt kuntoon, lähinnä tekniikkaa ja nopeutta. Pitotreenejä pitäisi tehdä patukalla, että malttaisi istua edessäni patukka suussa mälläämättä. Eteenmenon pohjiakin pitäisi alkaa treenimään ulkotreenikautta hyväksikäyttäen. Ja sitten se maastokausi. Jälki, viesti, aksat. Mistä vetoja, että syksyllä ollaan tässä samassa pisteessä? Sillä tadaa, kohta meillä on oma puutarha ja koiratouhuilla on tapana vähän jäädä siinä vaiheessa, kun muutto on taas edessä.

Triplanollaa ja tuplanollaa

Saatiin viimein kaikkien mutkien jälkeen myytyä Muuttohaukantien kämppä. Sitä varten piti siis matkustaa Keski-Suomeen. Ja jos siihen samaan syssyyn saa ujutettua agikisat, niin mikäs sen mahtavampaa. Tuomarina toimi Petteri Kerminen ja luvassa oli 3 rataa lauantaina ja 3 rataa sunnuntaina.

Päädyttiin lopulta ajelemaan Jyväskylään vasta lauantaiaamuna ja sehän tiesi herätystä puoli viideltä. Hieman myöhässä päästiin perille, mutta toisaalta silleen hyvin, että ehdin vilkaista rataa, moikkailla tuttuja ja Janne lenkitti koirat. Kaikki viikonlopun radat olivat mukavia, sai juosta ja pari kolme ansapaikkaakin oli ratoihin kaivettu, mutta huolellisella ohjauksella niistäkin oli lupa selvitä. Koko päivähän kisoissa kumpanakin päivänä vierähti, kun kaikki kokoluokat pyörivät peräkkäin. Toisaalta olikin sitten aikaa seurailla ratoja ja huiliakin välillä.

Ensimmäisellä radalla Piika oli iskussa ja tehtiin ihan sujuva nolla. Sijoitus 1. Toisella radalla onnistuttiin myös nollalla, sijoitus 2. Luxille hävittiin joku sekunti! Hypärillä sitten säädettiin oikein olan takaa, mutta tahtotila oli tehdä nolla ja me tehtiin. Sijoitus 2. Triplanolla heti ensimmäisen pitkän päivän päätteeksi! Olihan se huikeeta ja viimein saatiin SM-nollatkin kasaan tuplan myötä. Kyllä kelpasi.

 

Sunnuntaina taas aamusta Killerille. Jannea oli kiittäminen, että Piikan lenkitykset hoituivat aina ennen ja jälkeen ratojen ja itse keskityin vain kisaamiseen koko viikonlopun. Sunnuntaina muksun hoito oli vielä ulkoistettu kummitätille eikä tarvinnut siitäkään stressata. Harvoin tällaista luksusta on tarjolla kisaviikonloppuina. Tahtotila oli tehdä niitä nollia sunnuntainakin. Jaloissa painoi ihan tajuttomasti, reidet olivat ihan hapoilla venyttelyistä huolimatta eikä askel juuri noussut. Mutta niin vain sitä kaivettiin ne nollat agiradoilta. Sijoitukset 3. ja 4. Tavoite oli kyllä tehdä 6 nollaa, mutta 5/6 oli ihan kiva saldo myöskin. Varsinkin kun niitä SM-nollia ei ollut kuin 6 kerättynä tähän mennessä. Melkein puolet lisää yksistä kisoista, hyvin meni! Tahtotila siihen kuuden nollan tekoon siis oli, mutta eipä sitten kestänyt ohjaajan pää tehdä sitä viimeistä puuttuvaa sertinollaa hypäriltä ja näin ollen voitto-5 ko. radalta sai lopettaa viikonlopun. Pienoinen pettymys tietysti, mutta eiköhän sen hypäriarvonkin aika vielä tule. Toivotaan näin. Monta kertaa se on nyt jäänyt saamatta. Nytkin oli kiinni vain viimeisestä törkkäisystä kepeille.

Pakko toki myöntää, että nuo Petterin radat todella sopivat meille ja niitä oli mukava juosta. Eräällä tavalla radat myös tuntuivat helpommilta kuin viime aikaiset kisaradat, mitä on menty. Tiedä sitten, mistä se johtuu. JATin uusi pohja oli todella kivan tuntuinen mennä. Hieman ehkä vielä turhan pehmeähkö joistain paikoin, jossa hiekkaa oli kasassa enemmän, mutta tykkäsin kyllä kovasti ja suositellaan! Paljon nähtiin tuttuja ja paljon jäi juttuja vaihtamatta, kun ei vain kisatiimellyksessä ehtinyt juttelemaan kunnolla kaikkien kanssa. Se noissa lyhyissä Jyväskylän pyrähdyksissä onkin, ettei kaikkia mitenkään ehdi näkemään. Nytkin ohjelmaa oli joka päivä aamusta iltaan. Ja silti niin paljon jäi tekemättä. No, onpahan syy mennä taas Jyväskylään. 🙂

Tempo 8kk

smaller-6smaller-5smaller-4smaller-3smaller-2smaller-1smaller

smaller-7

Tempolla on nyt 8 kuukautta ikää mittarissa ja yhtäkkiä siitä onkin kasvanut koira. Jaksaa hämmästyttää joka päivä, että se on jo monta senttiä korkeampi kuin tappijalka-Kilju ja että se oikeasti alkaa olla sellainen, että siitä voisi jo tykätäkin. Toisaalta se on edelleen se huoleton hessu hopo, jota ei maailman murheet paina. Suhtautuu maailmaan mutkattomalla asenteella turhia stressaamatta. Jotain Tempon koulutuksessa on myös tehty toisin kuin aiempien kohdalla. Sen voit jättää huoletta istumaan paikalleen ja siinä se myös istuu, kun kerran käsketty on. Kaikessa se pyrkii siihen, että onnistuu ja ansaitsee hyväksynnän. Mutta siltikään se ei tee mitään mielistellen vaan puhtaasti niin, että kun kerran näin sanotaan niin näin sen on oltava.

Skogsterin Mian kurssilla on käyty läpi viime viikkoina seuraamista, luoksetuloa ja leikkimistä sekä irroitusta. Tuo kurssi on avannut silmät sille, että ollakseen täydellinen tai edes pyrkiäkseen siihen, pitää kyllä jokainen asia tehdä alusta saakka puhtaasti. Tempo on todistanut myös sen, että turha jäädä samoja virheitä toistamaan vaan siirtyä rohkeasti askelaskeleelta seuraavaan. Tempon seuraamistreenejä on sen iän aikana laskettuna melkoisen vähän takana siihen nähden, mitä yleensä olen koiria tuohon ikään mennessä treenannut. Joo, eihän se vieläkään ole lähelläkään sitä, mitä sen haluaisin olevan, mutta stepbystep lähempänä toivottavasti. Edelleen treenaan kyllä sillä liian pitkiä seuruupätkiä. Pitäisi riittää, että se kykenisi olemaan parilla askeleella täydellinen. Pääsiäisenä oli aikaa treenata hieman enemmän kuin aiemmin ja koostin pienesti onnistuneita pätkiä, joissa kyllä niissäkin on vielä paljon petrattavaa. Nyt pitäisi päästä tuosta koiran tuijottamisesta eroon, kun se näkyy heti siinä, että sitten kun en katso koiraa, sekin alkaa vilkuilla ympäristöä. Nyt sen vielä voisi helposti korjata eikä sitten kolmevuotiaana.

 

Onpas positiivisen kuuloista arviota nyt Temposta aiempaan verrattuna. 😀 Mutta joo, kyllä mä taidan alkaa tykkäämään siitä ja vähitellen omakin silmä on tottunut siihen ja sen honkkelikonkkeliulkonäköön. Ei ole enää niin kaksiulotteinenkaan kuin oli tuossa jossain välissä Kiljuun verrattuna.

Postauksen kuvatkin ovat Kainuusta, jossa oltiin pääsiäisen vietossa. Kelit olivat aurinkoiset ja kyllä kelpasi jäällä kelkkailla. Hitsit, että ärsyttää, ettei wordpress nyt oikein kommunikoi noiden kuvien laadun kanssa, mutta nuo kuvat löytyvät myös täältä.

Tempo Skogsterin Mian kurssilla

Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että Jannen joululahjakseni ostaman pentukurssin aika tuli. Viisi viikkoa vietetään nyt Skogsterin Mian pentukurssilla Tempon kanssa. Luettavaa saatiin jo ennen kurssia ja teemoina kurssilla olisi ohjaajan vaikutus pennun motivaatioon ja tunnetilaan, seuraaminen ja luoksetulo, leikkiminen ja irrotus, pysähdysliikkeet tai noutojen alkeet sekä kertaus.

Viikko sitten kurssi aloitettiin pienellä ryhmällä, mukava nähdä hieman erilaisia, eri-ikäisiä pentuja viidestä eri rodusta. Osa osaa jo paljon, osa ei vielä juuri mitään. Vaikka olenkin Tempon kanssa vähän tehnyt, kuvittelin sen olevan edes jotenkin ok viedä tuonne kurssille. Väärin.

Tiedättekö, kun koiralla lähtee lapasesta. Siis ihan kirjaimellisesti. Niin Tempolla lähti. Ihmettelin suuresti, miten se olikin niin sekaisin. Vastaavaa käytöstä olen nähnyt kerran aiemminkin, kun Vehviläisen Anun kanssa tsekkailtiin Tempon hallintaa vuoden alussa. Nyt kun Mia ohjasi Tempoa ja teki sen kanssa, Tempo kävi niin kierroksilla, ettei hommasta olisi tullut mitään ilman Mian rautaista ammattitaitoa. Uskomatonta oli nähdä, miten Tempo patosi Mian käsissä ja keskittyi. Ja palvoi Miaa muutaman namin jälkeen aivan täysin.

Tässä olen nyt viikon treenannut Tempon kanssa Mian opeilla. Ja joo, ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisaalta on tehty paljon hallintaa. Kotitehtävämme oli tehdä vain istumista ja maahanmenoa edessä ja sivuilla. Että Tempo keskittyisi. Ei mulla sen kanssa yksin mitään ongelmia ole ollut tehdä. Kyllä se kotona osaa, kunnon klisee taas. Mutta huomattiinpa, että kun Janne alkaa tehdä häiriötä ympärillä ja etenkin jos Janne tai Muksu tulee Tempon iholle kun tehdään, sillä meinaa pakka hajota totaalisesti. Joten tätä on sitten todellakin treenattu, samoin kaikenlaista äänimaailman kestämistä ja eritoten kaikenlaisten palkkojen esilläoloa.

Tempo on niin hauska otus, kun sille asioita on helppo opettaa. Kuten, että se katse tulisi pitää oikeasti namissa kiinni. Mitä nyt hieman saattaa silmät kiertää häiriöön, että mitä siellä sivulla duunataan. Pienen huomautuksen jälkeen katse on taas namissa ja palkkaus oikeaan väliin osuneena saa Tempon seuraavan kerran häiriön kuullessaan vain siristämään ulommaista silmäänsä, että kohta se huomautus tulee kuitenkin, kun KUULIN sen äänen. No, ei tartte huomauttaa, kun koira tekee oikein. Palkkaa vaan ja Tempo on täysin immuuni häiriölle.

Mutta mistä sen hirveä säätäminen sitten tuolla kurssilla tulee? Luulen oikeasti, että Tempo nyt vain on sellainen koira, joka ottaa vieraista ihmisistä häiriötä. Sille se on hirveä häiriö saati, että joutuu tekemään vieraan ihmisen kanssa. Siellä takana näkyy kuitenkin joku pieni epävarmuus, jota en ole aiemmin edes huomioinut, koska en ole sitä edes tajunnut. Nyt vain nuo pari kertaa, kun Tempo on pakotettu olemaan kontaktissa vieraaseen ihmiseen niin, ettei Tempo ole tilanteesta päässyt pois, on mennyt aluksi juuri säätämisen kautta väistämiseen ja siitä palvomiseen. Ihan kelle vain Tempoa en siis todellakaan voi saati saa jatkossa luovuttaa.

Mutta on kyllä hyvä kurssi ollut jo nyt! Paljon olen saanut eväitä jo nyt reppuun ja toisten koirakoiden seuraamisella on tullut oppia todella paljon.

 

Kiljun nollaputki

Viime viikonloppuna kisattiin Ojangossa. Jannella iski kisavimma (minkä ei pitänyt iskeä, mutta kappas kummaa, omat odotukseni kävivät toteen ja hetihän se Kilju ilmoitettiin uusiin kisoihin). Ensimmäiseltä radalta Kilju tekaisi ainoan ykkösluokan nollan kaikista säkäluokista. Ja koska tuo oli agilityradalta ja Kiljulle OIVA, Kilju nousi kakkosiin. Janne päätti jäädä iltapäiväksi kisaamaan kakkosissa ja monen tunnin päästä Kilju pääsi sitten kakkosten radoille. Taas radalta nolla ja ensimmäinen kakkosten LUVA. Sen jälkeen jo vitsailtiinkin, että ei ole treeneihin enää tulemista ellei tee kolmanneltakin radalta nollaa. Ja kyllähän ne tekivät ja LUVAnkin saivat.

Näin ollen Kilju on nyt OIVAa varten kolmosluokassa. Uskomatonta. Neljä nollaa putkeen ja vasta 9 starttia kisoissa ylipäänsä. Ja kaikki tää lähti vain vitsistä puolitoista vuotta sitten. Ja alun perin Kiljun piti osallistua vain hypäreille, kun ei Janne jaksaisi kontakteja kuitenkaan opettaa.

Sunnuntaina Piika pääsi sitten radalle. Ensiksi Sari Mikkilän vaikeahko agilityrata, keskimmäinen Henri Luomalan helpohko hypäri ja kolmantena Jari Suomalaisen agilityrata. Kaikilta radoilta HYL. Kisojen ja maanantain treenien perusteella totesin, että meillä on sellainen perustavalaatuinen ongelma, että Piika vie ja minä yritän pyristellä ohjaimissa. Pyristelyksi se jää. Piikan vauhti on nyt jotain sellaista, että pienikin viive minulta, niin jossain välissä rataa pakka hajoaa omaan mahdottomuuteensa.

Ensimmäistä kertaa ollaan myös siinä tilanteessa sitten ihan aksan alkuaikojen, että kun yritän keskittyä vain siihen, että ehdin ja kykenen juoksemaan Piikan tahdissa, tuntuu usein radalla, että muistanko nyt varmasti koko radan. Sellaista jäätävää epävarmuutta on siis ilmassa. Uskon silti, että kyllä tämän suunnan voisi vielä muuttaa. Että pakko sen on muuttua ja on meidän nyt jossain välissä taas alettava onnistumaankin.

Tempon pentuvideo

Minulta on moni kysellyt, millainen Tempo on. Eihän siihen yhtä yksiselitteistä vastausta ole. Miten sen tiivistäisi? No videolle. Koska aiemmin Pessi, Kimma ja Piikakin ovat pentuvideonsa saaneet, pitihän sitä Temponkin saada. Aiemmista videoista poiketen, tämä vain on hyvin treenipainotteinen. Koska oikeastaan kaikki elämä Tempon kanssa on treeniä. Se on hyvin erilaisessa asemassa kuin aiemmat koirani. Videolla on Tempon ensimmäisiä seuruupätkiä, ekat putket, eka jälki. Kaikkea, mitä puhelimeen on matkan varrella tarttunut.