Avainsana-arkisto: ampumistreenit

Roskisdyykkaajat treenaa

Viikonloppuna ehdittiin treenailemaan sunnuntaina.

Aamusta oli heti ysiltä viimeinen JATin valmennus Haukkuvaarassa. Ehdittiin kerrankin paikalle hyvissä ajoin ja kävin Piikan kanssa kunnon lämmittelylenkin metsässä. Ratakin saatiin pienellä porukalla rakennettua ja taas uudestaan lämmittelemään.

Ensimmäinen rata

Ensimmäinen rata

Julia oli suunnitellut pari 3-luokan rataa Siimeksen tuomaroimista radoista. Melkein nollalla päästiin tämä rata. Vitonen tuli kiellosta, kun itse valuin liikaa nelosen takaakiertovalssissa enkä saanut siitä sitten tyrkätyksi vitoselle. Paremmalla linjalla onnistui helposti. 14-17 mentiin takaaleikkauksilla, ja mikä siinä olikin, ettei ensimmäisellä kerralla uskaltanut luottaa koiraan vaan annoin käskyt aina liian myöhään. Hyvin Piika silti haki esteille. Mutta kun kokeiltiin aiemmin annettuja käskyjä, koira eteni ilman miettimisiä upeasti!

Toinen rata.

Toinen rata.

Seuraava rata olikin sitten ”vaikeampi”. En vain uskaltanut luottaa koiraan. Ihan hirveää rävellystä tämä oli, mutta uusinnassa saatiinkin sitten taas upeita kokeiluita. Alussa sain mennä ottamaan Piikan vastaan jo lähempää 3-hyppyä. Samantien itsekin liikkeelle ja persjätöllä mentiin 3-4 ja 4-5 ja hyvin sain linjattua Piikan kepeillekin renkaan oikealta puolelta. Kepeillä näkyy edelleen tältä puolelta oma epävarmuus ja sitä kautta Piikankin epävarmuus, ei jää yksin suorittamaan viimeistä väliä. 8:lle valssi, 9:lle jaakotus, 13-14 vastakäännös. 16:lle vastakäännös. Jäi hyvä mieli, varsinkin kun tulevan kesän suunnitelmat ovat nyt sitten ihan auki. Julia sanoi, että pitää uskaltaa liikkua Piikan kanssa. Se ei anna anteeksi himmailuja, vaan etenee parhaiten silloin, kun itsekin liikun.

Sunnuntai-illaksi ajeltiin Höytiälle, kun piti mennä vielä dyykkaamaan yksi roskis keskellä metsää Riikan kanssa. Löydettiin korvasieniä, jotka ajateltiin kerätä tullessa. Kappas, ei löydetty niitä enää sitten. Mutta hienoisen harhailun jälkeen löydettiin etsimämme roskis ja vedettiin sitä suossa pari sataa metriä hakuradalta toiselle. Ei mikään kevyin homma todellakaan. Mutta vähitellen alkaa tulevan viikonlopun sbcak-pk-mestikset rakentumaan. Mutta ettekö te hakuihmiset voisi vähän kevyempiäkin piiloja keksiä?!?

Rieha ja Piika Höytiällä

Rieha ja Piika Höytiällä

Koirat lämmittelivät hyvin mukana metsässä rämpiessä ja olikin hyvä, koska tästä suunnattiin vielä treenaamaan kentälle. Aluksi juoksuteltiin Piikaa Riikan ja mun välillä ja yritin aina ampua – heikoin tuloksin, koska starttari kaipaisi taas puhdistusta ennemmin kuin ampumista. Ensimmäistä kertaa Janne myös vaihtui ampumistreeneissä toiseksi henkilöksi, mutta se ei Piikaa haitannut, koska Riikka oli vaan niin siistii!

Seuraavaksi otin jäävät, ja kyllähän se istuminen vaan valahti varmaan maahanmenoon. Pienellä muistuttelulla istuminen, maahanmeno ja luoksetulo. Voisin kuvitella, että nämä olivat aika lähellä sitä, mitä koesuoritus tulee olemaan. Hain siis vauhtia maalin kierrolla luoksetuloon. Myötäpäivään kiertämisessä ei ollut mitään ongelmaa, mutta vastapäivään Piika yritti koko ajan tulla maalin läpi tai palata takaisin. Joten tätä sitten ihan tarpeettomasti vahvistelin.

Seuraavaksi esteet. Metrinen oli metrinen ja hetsillä mentiin minulta Riikalle. Ja alas Piika tuli sitten niskoilleen pyörien kaataen esteenkin matkallaan. Multa pääsi tahattomasti VOIEI! Mutta onneksi Riikka oli tilanteen tasalla ja pisti bileet pystyyn toisella puolella. Kun itse keräilin esteen ja itseni kentän pinnasta, Riikka hillui Piikan kanssa. Ja eikun uusiksi. Nyt laskettiin ihan reippaasti korkeutta ja hypyt tästä molempiin suuntiin. Seuraavaksi 95 ja tässä taisi kolauttaa taas hyppyyn, joten uusittiin ja nyt meni ongelmitta. Vielä otettiin empivästi metrinen, että kai se on pakko kokeilla. Ja menihän se! Huh huh.

Aina pientä jännitystä elämään.
Ei tuntunut jäävän muistikuvia epäonnisesta hypystä, mutta ehkäpä nyt huilitaan alkuviikko ja loppuviikosta jos vähän muistuttelisi metristä.

A:n otin noudon kera ja loppuun eteenmeno. Sitten jäähdyteltiin ja totesin, että vielä ainakin koira liikkui ihan ok.

Kotiin päästyäni tutkin aika tarkkaan Piikan liikettä, mutta ei vaikuttanut mitenkään ontuvalta siinäkään. Illalla vielä hieroin lihaksia kevyesti ja yritin juottaa Piikaa reilummasti. Tänä aamuna se tuntui venyttelevän aiempaa enemmän, mutta hyvä vain niin. Jospa selvittiin säikähdyksellä.

Kun nyt kaikki treenit on sitä mieltä, että vituiksi menee, niin voisko ne juoksut nyt alkaa?

Joka tapauksessa päätin, että nyt ei treenata viikkoon mitään sen suurempaa. Vähän pidetään hauskaa, mutta en jaksa enää stressata enempää. Ei se ole maailmanloppu, vaikka koskaan ei saataisikaan JK1:stä. Se on vain yksi koulari. Sen sijaan mulla on upea koira, jonka kanssa on ilo harrastella, joten miksi rikkoa se koetavoitteilla. Ei mitään järkeä.

Mainokset

Kaksi kuukautta laukauksiin totuttamista

Siitä on nyt melko tarkalleen kaksi kuukautta, kun aloitettiin Jannen kanssa säännölliset ampumistreenit Piikalle. Sitä ennen oltiin satunnaisesti paukutettu piiskaa hallitreeneissä tai olin kotona ampunut nallipyssyllä ruoan saamisesta.

Maaliskuun alussa oli pakko alkaa etenemään säännöllisillä treeneillä, ja mikäs sen parempi aloittaa treenit, kuin viikon loma. Lumet sulivat, joten metsään päästiin ensimmäisenä. Samalla kun käytiin Koirakorvessa lenkillä, ammuttiin Piikalle. Juoksutettiin sitä välillämme (etäisyys n. 20-30 metriä) ja aluksi jompi kumpi ampui aina, kun Piika juoksi täysillä kohti. Palkaksi sai nakkia ja lähetyksen juoksemaan. Ekoilla kerroilla oli malinoissit mukana, mikä onkin ainoa virhe näiden parin kuukauden aikana. Kun jätettiin palikat pelistä pois, jäi myös Piikan himmailureaktiot pois, joita se oli esittänyt saadessaan bc:tä saalistavan malin niskaansa. Kolmella treenillä päästiin siihen saakka, että Janne pystyi saalistuttamaan Piikaa nakkiin, kun ammuin kauempaa.

Metsässä ampumistreenejä ehti tulla 3-4 kappaletta parin viikon sisälle. Loman jälkeen kävimme viikonloppuisin ampumassa peräkkäisinä päivinä. Maaliskuun viimeisen viikon aikana ei ehditty Koirakorpeen, mutta päästiin ampumaan Kiljun purutreenien yhteydessä kaikuva peltihalli taustana. Etäisyys n. 20 metriä. Ei reaktioita edelleenkään, joten viimeisellä laukauksella saalistutin itse Piikaa samalla kun ammuin. Ja taas lähetys Jannelle.

Tähän tulikin sitten reilun viikon tauko, kunnes taas oltiin lomalla huhtikuun alussa. Koirakorpeen mars ja nyt tehtiin parkkiksella. Ammuin tällä kertaa samalla kun seuruutin Piikaa. Jossain välissä kuuta käytiin myös Jyväskylässä treenaamassa ja päästiin kentälle ampumaan juoksutuksesta ja seuraamisesta. Seuraavaksi vuorossa olikin taas Koirakorven treenit ja oltiin jo edetty huhtikuun loppuun. Mentiin kentälle asti ja juoksutuksesta ja seuraamisesta ammuttiin. Ei reagoinut laukauksiin, mutta Jannen käskytyksiin kyllä. Kentällä ammuttiin kauempaa kuin aiemmin. Kuitenkin vain noin 30 metrin päästä.

Toukokuu. Seuraamisesta ampumisia jatkettiin. Edelleen palkkiona oli juosta Jannen luo syömään nakkia. Koirakorvessa testattiin liikkeestä jäävään maahanmenoon ja sitten ammuttiin, Piika vähän nytkähti perääni, mutta pysyi maassa. Palkka ja taas juostiin. Etäisyys oli nyt 10-20 metriä.

Menneenä viikonloppuna käytiin lauantaina Jyväskylässä treenaamassa kentällä. Piikalle kokeenomainen kentälle meno tuomarin kättelyineen ja seuruutin sen paikkamakuuseen. Nyt testinä, kestääkö makuussa laukaukset – etäisyys 20 metriä. Vain ampumisen puoleinen korva liikahti. Nakkia ja juoksua palkaksi. Ja pari seuruuampumista. Sunnuntaina oltiin Höytiällä ja nyt tehtiin toisen koiran kanssa kokeenomainen kentälle meno tuomareineen kaikkineen. Toinen koira makuuseen ja Piika seuraamiseen. Kaksi ampumista ja toisen jälkeen vasta vapautus Jannelle. Ensimmäisellä pieni reaktio, mutta muilla ei mitään. Jos mahdollista, tuntui, että Piika tiivisti paikkaansa seuraamisessa. Vaihdettiin makuussa olevan koirakon kanssa paikkoja uuden kentällemenon kautta ja nyt pari laukausta makuusta. Palkkasin laukausten jälkeen. Ainoa näkyvä reaktio kuolan valuminen, kun niin ehdollistunut ruokaan. Makuutin koko kaavion ajan välillä palkkaillen ja kun nostin Piikan makuusta ylös, oli se edelleen ihan tekemisvireessä. Ampumisetäisyys sama kuin kokeessa.

Kahdet treenit eri ihmisten kanssa, ja kaikki sanovat samaa. Ellei tietäisi Piika taustaa, ei siitä voisi sanoa sen pelänneen laukauksia. Pakko se on uskoa.

Kahdessa kuukaudessa ei saa ihmeitä aikaiseksi, mutta näemmä pitkäjänteisellä työllä laukaukset olivat siedätettävissä tälläkin aikajaksolla. Kauheaa tuntea onnellisuutta tällaisesta asiasta, mutta minulle tämä oli kyllä iso juttu. Ilman Jannen pelisilmää emme varmastikaan olisi tässä. Missään välissä ei jääty paikalleen junnaamaan, vaan vähitellen edettiin. Joko paikka vaihtui tai sitten treenattava asia vaihtui. Valmiiksihan tämä ei varmaan koskaan tule, mutta ylläpidolla on epäilemättä hallittavissa edelleen hyvin. Luultavasti jatkossa riittää, kun harkitusti ampuu kerran kuussa. Pidempien taukojen jälkeen palaa noihin juoksutustreeneihin ja hakee sitä varmuutta niiden kautta. Miksei niitä edelleen voi myös muutenkin tehdä. Piikan mielestä kun nämä on olleet siistejä harjoituksia – ja mikseivät olisi, kun nakkia saa pelkästä juoksemisesta. 🙂