Avainsana-arkisto: Peltojälki

Isojen koirien skaboissa – belgien IPOn RM-kisat

Hallinta on heikoille ja ensi vuonna aion olla heikko. Muuten ei ehkä pää kestä. Tämän vuoden RM-kisojen oma ja koiran stressitaso suorituksiin oli aivan liian korkea. Suorina seurauksina olivat omat isot kämmäykset ja koiran aivan ylivireinen suoritus, ainakin siis tekniseen osaamiseen ja hallintaan nähden.

Kisat alkoivat torstaina harjoituksilla. Tottista varten olin päättänyt tehdä ilmoittautumisen, esteet ja eteenmenon. Ilmoittautuminen ja esteet menivät mukavasti, mitä nyt koira tuntui hieman rauhattomalta. Eteenmeno ei meinannut onnistua. Hetsatessa eteenmenoon Kilju huomasi palkan, mutta oli oudon rauhaton ja käskyn annettua painoi menemään suoraan sivulla olleelle kaadetulle piilolle. Käskin Kiljun takaisin ja uudella hetsillä ja nopealla lähetyksellä sain koiran lähtemään, kiitos osaavan eteenmenoavustajan.

Kiljua poisvietäessä se oli palkan saatuaankin rauhaton, suoraan sanoen oudossa tilassa. Poistuessa se lähti tekemään kunniakierrosta vähät välittämästä minun lievestä hermostumisesta (ja niistä 5 – 10 kymmenestä TÄNNE!-käskystä). Tuossa kohtaa tajusin, että nyt ei ole todellakaan homma paketissa.

Seuraavaksi harjoituksissa yritimme tehdä piilonkierrot. Yrittämiseksi se myös jäi. Jätin tyynyn kentän ulkopuolle, kun menin Kiljun kanssa kentälle. Lähetin Kiljun 1. piilolle. Piilolle juostessa linja on aivan väärä. Kilju juoksee suoraan kohti piiloa ja kääntyy piilon edessä ja palaa takaisin päin. Koitan ottaa sen hallintaan, mutta se pamauttaa 2. piilolle, jossa on avustaja palkan kanssa. Kutsun Kiljun pois hieman kovemmin, otan hallintaan ja lähetän 1. piilolle. Kilju juoksee piilon taakse ja sieltä suoraa kentältä ulos, nappaa tyynyn matkaan ja juoksee takaisin minun luokseni. Ei paljoa naurattanut.

Käskin tyynyn irti, lähetän ykköselle, nyt menee ok, lähetän kakkoselle ja sekin on ok. Muutama haukku ja avustaja palkkaa. Otan hallintaan ja tässä vaiheessa päässäni soi vaan aika loppuu, aika loppuu, aika loppuu… No jatkan harjoitusta 3. ja 4. jotenkin läpi, 5:nnelle mennessä kaartaa 6:nnelle piilolle. Käyn hakemassa koiran pois. Aika on jo loppu, joten paniikki ratkaisuna laitan sen takaisin 6:nnelle, josta muutaman haukun jälkeen saa palkan. Mietin, että ei se ainakaan tätä huonommin voi oikeassa koitoksessa mennä.

12108893_778916928884660_6836402291314746063_n

Seuraavana päivänä oli ensimmäisen suorituksen vuoro. Meille arpa oli suonut aloituksen tottiksella. Aamulla kävimme hieman treenaamassa, mitä se TÄNNE! tarkoittaa. Ennen suoritusta teimme vielä kohtuullisen pitkän lämmittelylenkin. Suoritukseen mentäessä portin ovella, juuri siinä, mistä Kilju oli nohevasti hakenut tyynyn harjoituksissa, oli tyyny, siis TYYNY, jos Kiljulta kysytään. Jos minulta kysytään tuollaisten ei pitäisi RMiin menevän koiran suoritusta pilata.

Olimme paristamme ensimmäisenä suorittamassa. Seuraaminen oli ok. Istuminen ja maahanmeno myös menivät tason mukaan. Juoksusta seisominen taas ei. Siitä isolta osin saan syyttää itseäni. Juoksuun lähtiessä tajusin, että olin nostanut kädet ylös. Tämä siis ei vain käy. Anna käskyn silloin, kun käsi menee taaksepäin. Tästä avusta olen opettanut Kiljua pois, mutta tässä tilanteessa, suurella kentällä ja itse jännittäessä, se olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Valmistelevan osan mukana oli joku aropupu pomppimassa vieressä, ”JES nyt saan sen tyynyn, joohan, kun sinne päin juostaan”. Kun annoin käskyn, pompahtelu vain jatkuu, annoin vielä toisen, mutta turhaan.

Eipä siinä, oma mieli oli nyt jossain ihan muualla – Kiljun kanssa siellä tyynyn luona. Nouto oli kohtuullinen, luovutuksessa vain annoin irroituskäskyn ennen kuin otin kapulasta kiinni! Aikamoisen sukelluksen jouduin tekemään, että sain kapulan kiinni ja taisi se maahan asti jo keretä. Onneksi hyppyeste ja A-este meni tavallisen tason mukaisesti. Kiljukin ehkä hivenen alkoi olla maanpäällä, kun pääsi kapulaa pitämään (puremaan). Eteenmenosta ei paljoa sanottavaa jäänyt, hidas, vino ja vaati kaksi käskyä maahan menoon (ensimmäisellä jäi puoli-istuntaan). Pisteitä tästä oikein mallikkaasta suorituksesta 75.

12115511_778916915551328_4123029014628521234_n

12074997_778917118884641_1786908106382448468_n

12107098_778917205551299_2226370922495409257_n

12049412_778917252217961_4069105473685900360_n

Seuraavana päivänä oli vuorossa purut. Yllättäen Kilju ei vieläkään osannut piilonkiertoja. Joissain piiloissa piti mennä ihan sisällä asti etsimään, jos maalimies olisi hukkunut kankaan sisään. Osassa riitti piilon etupuolen tarkastelu lähietäisyydeltä. Kaikilla piiloilla kuitenkin käytiin ja hallintakin pelasi jotakuin. Kilju aloitti vartioinnin pienen tyrkkäisyn jälkeen. Menin tuomarin merkistä paikalleni ja aloin katsomaan, koska tuomari antaa merkin. Tässä iski sitten joku aivopieru. Mietin, että varmaan se oli, että tuomari ei enää luoksekutsumiseen antanutkaan merkkiä, joten kutsuin Kiljuin pois turhaa räksyttämästä. Eihän me sitä kymmentä pistettä olisi kaivattukkaan. No, käskytin maalimiehen pakopaikalle ja ilman tuomarin lupaa (noheva kun olen) seurautin Kiljun paikalle. Tässä Kilju vielä suoritti automaattimaahanmenon, mitä nyt lähdössä sitten ennakoi puoli-istumisella. Selkäkuljetuksessa väli maalimieheen oli liian pitkä. Sitten homma sujuikin kohtuu harmonisesti loppuun asti. Otteet olivat hyvät, ylimenot kunnossa ja irrotukset toimivat. Pitkäliike sujui mukavasti. Pisteitä tästä showsta kertyi 78. Ei yhtään paha, kun 15 pojoa meni ”omiin” mokiin.

10176087_779260018850351_898642185125308868_n

12096574_779260022183684_4405572769517712082_n

11099993_779260015517018_4040147939247383617_n

12141567_779260065517013_5414221977615437395_n

12096615_779260078850345_5495634696665377882_n

12075084_779260072183679_6684793404747146975_n

12088089_779260112183675_5908571965856518944_n

Viimeisenä päivänä oli vuorossa jälki. Jotenkin ajattelin sen olevan kohtuullisessa kunnossa. Eipä ollut. Jäljelle mentäessä Kilju osoitti hieman ehkä ylivireisyyden merkkejä, kuten koitti odotellessa aktivoida minua haukulla. No en minä tuollaisiin hömpötyksiin viitsinyt reagoida. Sinne vaan kilometrin marssille pellon poikki omaa jälkeä etsimään.

Jäljelle lähettäessä Kilju oli kohtuullisen ok, tarkasti tolpan ja lähti ajamaan. Kaasua oli vain ”hivenen” liikaa. Ekalle esineelle saapuessa Kilju teki hienon sivuttaismakuun, nappasin esineen suuhun ja alkoi ruoskuttamaan sitä. Eipä ole koskaan ennen esineet suuhun menneet. Jäljestys jatkui samalla kaahauskaavalla. Jäjellä pysyttiin, mutta eipä sen enempää. Toisella esineellä yhtä hyvä ilmaisu, oikein kaikki metodit käytössä, makuut ja hammasleimat. Vasta viimeisellä suoralla jäjestys alkoi näyttää jäljestämiseltä. Viimeinen ilmaisu oli jotakuin siedettävä, kävi se esine vieläkin suussa, mutta ei tehnyt enää tulitikkuja esineestä. Esineet tietenkin menivät nollille, viimeisestä saattoi joku armopojo tulla. Jäljestyskään ei mitään superia ollut, joten pisteet olivat 68.

Tälläinen oppireissu siis tällä kertaa. Todellakin hintansa arvoinen. Tuollainen pieni nolaus vain pitää jalat maassa ja hermot riekaleina. Ensi vuonna uudestaan. Silloin tavoitteena on ehjä suoritus. Ensi keväällä ja kesällä käydään kartuttamassa kokemusta muutamasta kokeesta. Treenataan piilonkierrot kuntoon ja laitetaan koira pakettiin. Näin se homma etenee.

  • Janne

Kiitos Artcanvakselle luvasta käyttää kuvia tässä postauksessa.

Mainokset

Liian paljon tapahtunutta

Välillä ei tapahdu mitään, ja sitten kun tapahtuu, tapahtuukin urakalla.

Sunnuntaina käytiin pellolla pitkästä pitkästä aikaa. Tai no, Janne siellä on kyllä käynyt, mulla lähdin mukaan, josko pitäisi sekin harrastus herätellä henkiin. Kiljulle reipas n. 1000 askeleen jälki. Olihan siinä pituutta äkkiseltään vetäistynä. Jälkikäteen ajateltuna n. 700 askeltakin olisi ollut riittävä. Tuuliolosuhteet olivat varsin mielenkiintoiset, joten siitäkö olisi johtunut vai siitä, että Ellu teki jäljen, että Kilju keskittyi uskomattoman hyvin ja teki intensiivisesti töitä. Lopussa väsymys alkoi jo näkymään herpautumisina, mutta ei koskaan tarvinnut avitusta.

Kilju lähtenyt paalulta.

Jäljen puolivälissä.

Viimeinen suora.

Piikalle tuuliolosuhteet osoittautuivat liian vaikeiksi. Se ei saanut jäljen päästä kiinni ja homma näytti siltä, että koira risteili pellolla namilta ja esineeltä toiselle ilmavainun perusteella. Aikaa tähän meni ihan rutosti, joten seuraavalla kerralla voisi vaikka lähteä ihan jostain pentuharjoitteesta ja ottaa varulta itsellekin eväät ja rantatuolin mukaan.

Alkusuoraa.

Tässä on varmaan namin etsiminen, kun nenä on maassa.

Välillä kokeilin antaa liekaa koiralle.

Keppi löytyi.

Piikan mielipide.

Palkan toivossa.

Kato kun alkaa nenä nousemaan!

Niin pellolla.

Mutta aina se Piika onkin ollut vähän sellainen koira, jonka stressitasoa pitää nostaa treenien muodossa ennen kuin se alkaa antamaan parastaan. Niinpä ajattelin nyt enemmän keskittyäkin tokoon ja agilityyn ja vähitellen siirtyä lomailusta treenaamisen sykkeeseen. Josko se unohtunut jäljestystaitokin sieltä löytyisi, kun saadaan treenaamisesta kiinni. Kuntokuuria ollaankin jo aloiteltu pyöräilyn merkeissä. Sunnuntaina käytiin noin 6 km pyöräilemässä ja keskiviikkona 8km. Vähitellen tavoitteena on nostaa matkaa. Mennään iltaisin tuolla junaradan varressa. Piika saa mennä omaan tahtiinsa, kun pystyn pitämään sitä siellä irti. Samalla harjoitellaan jääviä pyöräilystä turvallisuuden vuoksi. Kivasti Piika menee ravilla suurimman osan matkasta ja välillä spurttaillaan kovempia kiihdytyksiä. Ja samalla oma pää saa tuulettua. Ei mulla aiemmin olekaan ollut tällaista koiraa, jonka kanssa voisi tällaisia lenkkejä tehdä! Mikä nautinto!

Ipille annettiin eilen Birgitan kanssa 14vrk kortisoniannos, joka saatiin heinäkuussa jo mukaan niskaan pistettäväksi. Katsotaan, miten se vaikuttaa tuohon liikkeeseen. Birgitta tuumasi kanssa, että onpas se nopeasti mennyt huonoon kuntoon. Arveltiin, että paras olisi nyt ajaa kaikki tekeminen Ipiltä pois. Siis sellainen, että se voisi kuvitella asian olevan treenaamisen alla. Kaikki temputukset yms. jos saisi pois karsittua, niin rauhottuisiko Ipi, saisiko siltä stressihormoonit alas ja siten säästäisi mun hermoja? Sellaisen vuoden se ottaa aiempien koirien kokemuksella.

Niin ja tiistaina oli viimeiset agitreenit tälle jaksolle. Mentiin viime viikkojen teeman mukaan maajoukkuekarsintojen finaaliradan mukaelmaa. Rytmitys ja tekniikkaosaaminenhan siinä sitten nousivat arvoonsa. Muistuteltiin paljon kontakteja ja Hanna palkkasi jokaisesta, että saatiin alas asti juoksut. Keinulle otettiin ekstratoistoja, että saatiin Piika juoksemaan vauhdilla päähän asti jarruttelematta matkalla. Hankalimmat pätkät olivat 2-5, 6-7 ja 10-12. Mutta ei huono, ja treenillä saatiin ne aika hyviksikin jopa.

Maajoukkuekarsinnat-finaalimukaelma

Läpsystä koiran vaihto

Nyt kun on Piikan kanssa kesän tavoitteet pulkassa – ja kesä hädin tuskin alkanut, niin tuumasin, jotta kai sitä Ipikin voisi tänä kesänä jotain teherä. Viimeiset viikothan se on ollut saikuttamassa viestikokeen kipukohtausten jälkimainingeissa, mutta jos olis tarkoitus ensi viikolla aloittaa agility taasen, niin kai sitä tällä viikolla voi jo jotain kevyttä tehdä alle.

Alkoin sitten miettimään, jotta josko sitä vaikka jälkeä pitäisi tehdä. Taitas olla joku koepaikkakin nyt tyhjänpanttina, kun en sitä Piikalle enää tarvitse. Millonkahan viimeksi Ipi on jälkeä ajanut? Jaa-a. Oiskohan ollut vuosi sitten kokeessa? Sitä ennen taisi jokusen kerran ajaa pellolla, kesällä panosti enemmän lomailuun ja nyt oon panostanut enemmän Piikaan. Yksi koira kerrallaan, joten läpsystä vaihto ja nyt saa Piika intoilla autossa ja Ipi ajaa jälkeä.

Mitäpä siitä, ettei ole tullut tehtyä Piikalle palauttavaa koejäljen jälkeen. Eihän se semmosta tartte, viimeksikin opiskeli itse talven aikana janatyöskentelyn. Fiksu likka. Samaa ei voida sanoa Ipistä. (Kuoppasin taas malihaaveet alimpaan romukoppaan.)

Sunnuntaina Janne teki Piikalle jäljen, kun itse tallasin Kiljulle. Lähdin siinä välissä käymään parin tunnin lenkillä, Janne ajoi Kiljun jäljen ja lähti Espooseen, ja lenkin jälkeen kävin sitten pellon kautta Ipsun kanssa. Ei mitään hajua, missä jälki meni tai mitä siellä oli. Lopputuloksena 8 keppiä yhdeksestä. Ei siis hullummin!

Paitsi, ettei tuo keppimäärä kerro oikeasti mitään siitä, miten kauhea jälki kokonaisuudessaan oli. Ipi hukkasi jälken ainakin sen 10 kertaa, kaahotti eteenpäin, itse unohdin hanskat ja liina poltti kämmenet, tapeltiin Ipin kanssa kaahotetaanko pellolla vai ei ja sitä rataa. Ihan hirveää. Olin valmis heittämään hanskat tiskiin samantien, paitsi kun ei ollut niitä hanskoja. Voi helevetin helevetti, kyllä tuli Piikaa ikävä.

Tiistai-iltana samalla kaavalla taas pellolla. Ensin jäljen teko, sitten parin tunnin lenkki ja pellon kautta kotio. Nyt tein itse Ipin jäljen. 10 kepakkoa, joista Ipi taisi poimia 6 tai 7, itse noukin yhden ja lopuksi käytiin loput kalastelemassa pellosta. Nyt kulki jäljestys ilman kaahotusta (no jännä, kun oli hanskat kädessä), mutta helkkarin piski jätti kepit ilmaisematta! Nenä meni kepin päältä ja ei vaan nostanut keppejä. Taitaa seuraavaksi kutsua keppisulkeiset.

Kilju-kevennys

Seuraa pakollinen Kilju-kevennys:

11330001_10153276649636768_3435268248440478528_n

Kuvassa Kilju tulossa jäljeltä perjantai-iltana. Sunnuntainakin tyyppi pääsi pellolle. Tällä kertaa Janne tallasi sille n. 1500-2000 askelen jäljen. Reippaasti pidempi, kuin yksikään tämän kevään jäljistä. Jäljellä oli myös kourallinen minifrolicceja pilkottuna pieneksi, niin, että maksimissaan tuli 100 askelen tyhjiä muutaman nappulan väliin. Alku oli perinteistä kaahotusta, vaikkakin ihan nättiä semmoista. Maa-aineksen muutoksiin Kilju reagoi aluksi voimakkaasti, jalat vei nenä ei. Sitten jossain 500-700 askelen kohdalla tapahtui jotain ja jäljen keskivaiheilta oli pakko kuvata pari pätkää. Sehän näytti jo siltä, että tästä voisi joskus jotain tullakin! Mutta oli kyllä helppo peltokin.

Jäljen jälkeen Janne oli kovasti pakkaamassa Kiljua autoon – pariinkin otteeseen. Joka kerta piti muistuttaa, että tällä kertaa sen piskin piti oikeastikin tänne jäädä työreissusi vuoksi.

Eilettäin Kilju sitten pääsi agilitytreeneihin, kun Ipi ja Piika huilivat. Tehtiin oman treeniryhmämme lopuksi ensin suoraa putkea. Hanna palkkasi putken päähän namikuppiin. Tuli selväksi, että Kilju on oppinut suoran putken. Se oli siellä koko ajan. Seuraavaksi mutkaputki. Kävi selväksi, että läheltä tämä on ok, mutta kauempaa reagoi mun liikkeeseeni ja helposti voi kääntyä takaisin putkessa. Koira vasemmalla puolella oli helpompi lähetys kuin koira oikealla. Seuraavaksi sitten puomille. Kyölvin aluksi puomin täyteen nakkia ja Kilju karkasi syömään ne. Hannan kanssa jäätiin puimaan tätä, kuten nyt yleensäkin on ollut tapana. Jaa, niin se koira meni jo sitä puomia toiseen päähän. Ennen kuin ehdittiin sinne, se olikin jo puomin toisessa päässä. Ja samantien toisessa päässä. Ja heti perään toisessa päässä. Ja ai kato, nyt se on tuolla mutkaputkessa, ai, se meni sinne putkeen uudestaan ja taas uudestaan ja taas uudestaan…

Jossain välissä tajusin, että tälle koiralle ei vissiin ole opetettu sellaista rauhoittumista, vaan se on pakko käskyttää maahan paikalleen samantien kun suoritus loppuu. Muuten se tarjoaa kaikkia edellä oppimiaan palkan toivossa. Viimeiseksi treenattiin kahta perättäistä hyppyä takaperinketjutuksella. Nyt ei ollut kiertämisongelmia, kuten joskus aiemmin. Koira oikealla puolella oli tässäkin se vaikein ja nyt pitääkin jatkossa odottaa, että Kiljun focus on eteen liikkeelle lähtiessä. Kontakteille ei ole enää asiaa ennen kuin on oppinut kontaktilaatikolla 2on2offin. Vaikuttaisi, että tässäkin mennään sillä, että kun Kilju oppii, että sinne pysähdytään, niin se myös pysähtyy. Hauska se kyllä on, ja pakollinen Kilju-kevennys toi hupia treenikavereillekin, joiden kanssa mietittiin, että on se jännä, miten meillä on niin huonot koirat, mutta silti me herkutellaan joka viikko!

Kun Piika itsaria yritti

Usein sitä kuvittelee olevansa varsin tehokas. Kun rupiaa miettimään asioita taaksepäin, joutuukin toteamaan, että kuvitelmaa se kaikki on vaan.

Keskiviikkoiltana käytiin Piikan kanssa pellolla. Tällä kertaa varsin pitkälle namitettu jälki, johon tehtiin jana. Oikoi, mutta ei valinnut takajälkeä tälläkään kertaa. Jälki meni alussa leveähkön ojan yli, mutta kun vastapuolelta tuli vastatuulessa namin haju, Piika ei edes miettinyt ojaa. Seuraava 30x30x30 askelta jäljestettiin multapellolla. Ensimmäistä kertaa ikinä ja vaikka namilla olin avittanut jälkeen kiinnittymistä, niin kiinnittyi paremmin kuin hyvin. Niin hyvin, että unohti keppien olemassaolon. Ojan ylityksessä takaisin päin ei enää uskonutkaan jäljen jatkuvan vastapuolella, kun tuulikin oli myötäinen, joten piti vähän usuttaa. Seuraavat kulmat ja suoratkin olivat ihan ok. Mitä nyt oli sellainen pieni juttu, kuin ettei keppejä noussut. Viimeinen kulma ennen pitkää suoraa olikin sitten vaikea. Ilmeisesti tuuli nosti hajua kulmasta peltoa ylöspäin ja Piikaa se pyöritti urakalla. Lopulta oman kämmini vuoksi haettiin kulma metrin verran ylempää ennen kuin löysi takaisin jäljelle. Mutta ne kepit ne kepit… Viimeinen suora mentiin mateluvauhtia, mutta siihen täytyy olla tyytyväinen, että vaikka pellossa oli koiranmakkaraa 1/3 pötkö eli paljon enemmän kuin yleensä, Piika jaksoi jäljestää loppuun saakka samalla tempolla ja jälki löytyi ja siinä oltiin nenä kiinni. Mutta ne kepit, ne kepit…

Kotiin ajellessa tuumasin käydä vielä tekemässä esinekaistaleen. Reilusti pitkän kaistaleen tein, joitakuita metrejä leveä. Siksakkasin vähäsen ja neljä esinettä taakse. Piika oli hyvällä asenteella liikenteessä, vaikka Ipiä ja Pessiä ei mukana ollutkaan. Lähetin kaistaleen keskeltä ja Piika hakeutui sivurajalle ja eteni sitä pitkin taakse. Siksakkasi siellä hetken ja palautti kumisen lätkän. Uusi hetsaus ja lähetys. Nyt näytti nostavan taakse päästyään heti esineen ja kehuin sitä siitä. Tuli luo ja katsoin, ettei siellä mitään esinettä ole!?

Voi helevetin helvetti, taisin puhelimeen kirota. Miksi mä sitä kehuin, kun ei sillä oo esinettä.

Miksi se sitten haluaa palkkaa? Tuijottaa siihen malliin, että nyt ois palkattava.

Ei muuta kuin kädet alle, että no jos sulla se on, anna se tänne.

Tässä vaiheessa Piika alkoi kakomaan ja lopulta sai suunsa auki ja siellähän sillä oli nielussa jo menossa esineenä ollut lasten pieni sukka.

Lopetettiin siihen, kun Piikan mielipide treenaamisesta kävi kyllä ilmi. Ihan sieltä ja syvältä.

Torstai. Ah, ihana helatorstai. Heela päivä ulkona. Aamusta ajeltiin Höytiälle merkkaamaan viestirataa. Piskit juoksenteli mukana, kun en hennonut Ipiäkään koko päiväksi kotiin jättää. Neljän kilometrin ja reilun kolmen tunnin aikana ehtii melkein kuuroutua, kun Pässi haukkuu koko ajan viiden metrin säteellä haluavansa nakkia. Tosin GPS olisi ajanut saman asian. Pässi hullaantui siitä ihan täysin. Vain lappalaiskoira pystyy noin pimeisiin juttuihin.

Tarkoitus oli treenatakin, mutta kun päästiin viestiradalta, sai suorinta reittiä mennä hakurataa merkkaamaan. Ja kun siihen meni seuraavat kolme tuntia, niin sittenpä saikin suunnan ottaa jo Killerille ja agilitya kouluttamaan. 11 tuntia pihalla ja tuumasin vihdoin treenata koulutusvuoron jälkeen.

Joku on joskus sanonut, että vaikean esineruudun saa, kun tekee sen Jattilan taakse. No, niinhän minä tein. Ajattelin, että jos Piika tämän selvittää, niin ei se voi kovin huono olla. No, ei varmaan kukaan ollut liikkunut tuolla vähään aikaan. Oli nimittäin ihan pala kakkua, kun Piika kävi ensimmäisen esineen etsimässä (ja samalla paskalla) ja toisenkin malttoi vielä etsiä. Uskaltaisikohan sanoa, että selvästi joku lampun syttyminen on tässä tapahtunut ihan lyhyen ajan sisällä?

Treenin tynkää

Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita treenejä on viime päivätkin pitäneet sisällään. Ihan päin helevettiä ei ole mennyt yksikään treeni, mutta kyllä semmonen KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK!!!1!!-olo meinaa välillä ottaa vallan.

Perjantaina käytiin pellolla sadepilvien välissä. Jälkien vanhentuessa käytiin lenkillä. Piikalle pellon mittainen suora, jossa 16 keppiä 2-5-10 metrin välein. Noin puolessa välissä sain viimein kiinni Piikan kompastuskiven, kun se ohitti kepin, pienesti ilmaisi huomanneensa sen ja jatkoi tyynesti eteenpäin. Palautin sen keppiä edeltävälle suoralle ja nyt nousi keppikin. Lopputuloksena 15/16. 14 keppiä nosti ilman apuja. Välillä oli jotain haahuilua, mutta pääsääntöisesti varsin kiva ilme koko homman läpi. Vähän on ilmassa sellaista soitellen sotaan -lähtöfiilistä keppien jälkeen.

Kilju_jälkikartta-15_05

Kiljulle tein ylläolevan kaavan mukaan Jannen suunnitteleman jäljen. Ihan ei tainnut tuo lyhyt sivu sopia, mutta pääpiirteittäin mentiin tällä. Kulmaratkaisu vetää vinoon lyhyt sivu oli oma keksintöni, jonka saneli pelto. Jälki vanheni reilun tunnin. Paalu oli Kiljun mielestä ihan kamala. Niin kamala, että piti kiertää se kaukaa. Hyvin kaukaa. Niin, jaa. Olisko se paalu pitänyt muka namittaa? Vauhti oli sellainen arvioluokkaa paniikissa rynnivä elefantti. Esineellä piti miettiä ja pohtia, mikä helkkari tämä tällainen on. Ilmaisi kuitenkin. Vinolla suoralla Janne ei uskonut, että jälki menee niin, vaikka olivat ihan jäljen päällä. Loput ilmaisut olivat vinoja, mutta viimeisillä 60 askeleella Kilju jopa alkoi näyttää siltä, että se jäljestää. Eikä ollut edes mikään huono jälki Kiljuksi. Viikonlopun aikana piti ehtiä paikkomaan, mutta ei ehditty.

Lauantaina säädettiin KS-belgien mätsärissä. Sateisesta säästä huolimatta paikalle oli vaivautunut kourallinen ihmisiä ja parissa tunnissa saatiin homma pyöritettyä. Milla ja Piika osallistuivat lapsi ja koira-kisaan perinteisesti.

Ennen kehää näytti lupaavalta.

Kehässä oltiin sitä mieltä, että tää on niiin nähty.

Äitin (vai nakkipussin?) perässä on kiva juosta!

Mutta palkinnot ennen kaikkea!

Kiitos Milla Piikan handlayksestä! 🙂

Mätsäristä suunnattiin treenaamaan lämmittelykupposten kautta. Piti vetää pikatreenit. Treenattiin 3-4 tuntia. Piika oli määrittelemättömällä tavalla jännä, joten sitä ei kiusattu hirveästi. Kilju sen sijaan joutui työstämään seuraamistaan, noudon ennakointia ja jähmeää saalispalkkaan jumittavaa istumistaan. Ipille palauttava treeni viikko kokeesta. Näinhän se just pitääkin tehdä, kun ei aiemmin ehdi! Henkilöryhmä, vinoon heittoja metrisellä (halusi palauttaa A:n kautta) ja eteenmeno palkalla. Jännä kun ei just tuolloin satanut, niin Ipi oli ihan liekeissä.

Sunnuntaina ajeltiin jo heti aamusta Höytiälle. Tarkoituksena oli treenata kentällä ja saatiinkin hyvät treenit aikaiseksi. Piika teki Riehan kanssa kentällemenoja ja kahdessa setissä seuraamiset, jäävät, paikkamakuu, henkilöryhmä, esteet ja eteenmeno. Vieras metrinen ja sen kanssa oli ongelmia. Meni kyllä yli kapulalle päin, mutta takaisin tullessa kiersi. Hyppyytettiin vain yli nakkipalkalla n. 80 sentistä ja saatiin himmailu pois.

Kilju teki perusseuraamistreeniä edistämisen kitkemiseksi. Hyvin on mennyt naksutin perille, että se tarkoittaa palkkaa. Mitä nyt Kiljun mielestä laukaus on ihan sama asia ja se tarkoittaa(!) palkkaa. Että näin. Tekiköhän Kilju noutoja? Luulisin. Ainakin siitä päätellen, että viikonlopun jäljiltä mun 650grammanen kaipaa hiontaa pikaisesti. (Kiljullahan olisi omakin kapula, jossa olisi vaihdettava keskipuu, mutta arvaatte varmaan, ettei se koskaan ole mukana!)

Ipi pääsi parin tunnin odotuksen jälkeen humputtelemaan. Jannen seisoi toisessa päässä ja pääsääntönä oli juoksuttaa Ipiä välillämme. Otin hallintaakin, otin seuraamista, luoksetulosta maahanmenoja ja kun ne alkoivat edes välttävästi luistaa, niin myös eteenmenon maahanmenoja. Hyvää kuntokuuria Ipille ja myös hyvää kuuntelutreeniä.

Loppupäivä rämmittiin Höytiän perukoilla merkkaamassa uutta viestirataa. Koirat humputtelivat mukana ja varsin onnellisilta näyttivät suossa uidessaan. Vähän töihinkin pääsivät, kun piti korjata yhdessä välissä merkattua rataa ja lähetettiin valmiita kreppejä toisillemme koirien välityksellä. Piikakin ihan loisti, kun hänellä oli Tehtävä!! Hauska nähdä, miten pienestä ne syttyvät ja ovat mukana jutun juonessa.

Maanantaina taas road trip halki Keski-Suomen ja Höytiälle mars. Riikan kanssa vedettiin pikatreenit ja hyvin vedettiinkin. Piikalle kentälle meno yksin tuomarin kättelyyn. Sitten tarkoitus oli tehdä liikkeestä istuminen ja maahanmeno ja luoksetulo ketjutettuna. Onnistui muuten, mutta luoksetulon Piika tuli ihan täysillä ja juuri kohdalla kurvasi eteenmenopalkalle selkäni taakse. Koska frisbee! Eikun uudestaan liikkeestä maahanmeno, paitsi että istui. Ja taas uusiksi. Ja nyt luoksetulokin onnistui. Metristä hyppyytettiin Riikan kanssa nakkihetsillä vaan yli 95:stä. Kun tämä onnistui ilman himmauksia, kapula suuhun ja molemmin päin. Oli sen verran hyvä, että jätettiin tähän. Ja loppuun vielä eteenmeno.

Perfect.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kipu kuolee huutamalla

11199619_1447797442184754_804985730_n

Koko talvi sitä on odotettu. Haaveiltu, suunniteltu ja kaivattu. Ja viimein oli sen aika.

Mullan tuoksu, hyttysen ininä, aurinkoinen kesäilta, vihreää puskeva pelto, paalun työntäminen märkään maahan, ensimmäinen askel, koiranmakkaran tiputtaminen kumpparin painamaan jälkeen. Siitä se taas lähti.

Lauantai-iltana käytiin tekemässä junioriosastolle kevään ensimmäiset jäljet. Ei pelkoa, ei huolta huomisesta. Sillä samalla tasolla ne olivat, mihin syksyllä jäätiin. Ihmeellinen laji tuo jäljestys. Kiljukin. Se oli niin hieno! Mikä itsevarmuus, häntä tötteröllä se painoi jälkeä eteenpäin. Esineille suorat ja täsmälliset ilmaisut.

Vois jättää treenaamisen tähän.

Maanantaina suuntana oli taas pelto. Piikalle uskaliaasti varsin pitkä jälki lauantain aloitukseen verrattuna. Tarkoituksella tehdyt serpentiinit olivat vähän vaikeita, olisi halunnut oikoa niitä. Kulmatyöskentely sen sijaan toimi. Keppejä ilmaisi 5/6. Neljäs keppi jäi omaan hutiloimiseeni, kun yritin kuvata jäljestämistä. Jaksoi hyvin loppuun saakka ja loppupalkaksi lussupallo. Kuvasin loppuleikinkin. Kotona huomasin, että kaikki videot olivat tuhoutuneet.

Pellolta ajelin tekemään palauttavan esinekaistaletreenin. Vanha paikka, missä tein viestikoetta edeltäneen motivaatiokaistaleen. Nyt 7 esinettä, kaikki kovamuovisia tai pieniä lasten sukkia. Ipi ensin.

Otin sen autosta ja käskin pissille. Kävi niin kovilla kierroksilla, että käskin uudestaan. Ja sitten se alkoi ontumaan takajalkaansa. Kutsuin sen luokse ja nappasin jalan käsiini. Kääntelin ja tutkin. Ensimmäisenä tietysti mielessä joku tikku tai käärmeenpurema. Ei mitään. Laskin jalan maahan. Ipi alkoi huutamaan. Huusi ja huusi. Kai ajatteli, että huutamalla se kipu kuolee. Ipi ja Pessi jo hermostuivat autossa. Niin eläimellinen huuto oli. Ja sen aikana ehdin kyllä miettimään vaihtoehtoja jos jonkinlaisia. Lopulta päätin, että en välitä, jos Ipi puree, ja otin jalan käsiini. Huuto lakkasi. Taivuttelin, kaivoin, tutkin ja kun ei mitään löytynyt, laskin jalan varovasti maahan. Ei mitään. Lievää ontumista. Sitten ei meinannut enää pitää takapää alla Ipillä ollenkaan. Parin metrin matka autolle ja juotin Ipille litran verran vettä. Juomisen myötä se sai jalatkin alleen ja yhtä nopeasti kuin oli alkanut, yhtä nopeasti koira oli samassa kunnossa kuin autosta ottaessani. Eihän siinä sitten…

Aikani siinä kattelin Ipiä ja kun se oli normaali höselö itsensä, totesin, että tehdään nyt helppo kaistale ja käydään sitten lenkillä. Ipiltä hienosti tuotu neljä esinettä, sai palkkaa jokaisesta. Vein Ipin hetkeksi autoon ja samalla otin Piikan. Istutin sen katsomaan tielle, kun vein esineet. Intona oli lähdössä ruutuun. Nappasi heti ensimmäisen esineen suuhunsa, mutta nenä edellä lähti etenemään ruutua syvemmälle. Huusin palauttamaan ottamansa esineen ja loput toikin mallikkaasti. Kolme esinettä yhteensä.

Lopuksi käytiin lenkillä. Ipi ja Piika ravailivat edellä ja Pessin kanssa tultiin flexissä perässä. Lopussa jouduin ottamaan koirat kiinni, kun tuli ihmisiä ja koira vastaan. Tottakai omien idioottien piti kommentoida, kuin ei olisi koskaan koiraa nähneetkään, ja jouduin vetämään ne pöpelikköön kapealta polulta. Tämän jälkeen Ipi ontui taas hetkellisesti.

Tiistaina Ipi oli edelleen vähän köpö, joten Piika pääsi agiradalle kahdesti. Ensin Hannan kanssa treenasivat vaikeaa keppikulmaa ja omissa treeneissä tehtiin vastakäännöksiä. Kun Piika oli jo yhden kymmenminuuttisen hurvitellut, se oli parin tunnin päästä ihan superihana viedä radalla. Onnistuttiin kerrankin treeneissä, vaikka pätkissä tehtiinkin rataa!

Piika_liuhdon_treeni_15_05_050001

Keskiviikkona treenattiin Saviolla. Piti tulla kaatamalla vettä. Ei tullut, mutta oli lämmintä ja hiostavaa. Alkuun paikkaistumiset ja paikkamakuu. Sen jälkeen Piikaa kiinnosti enemmän kentän hajut. Vähän maanitteluksi meni treenit. Liikkeestä istuminenkin oli ihan hukassa. Siinä sitä ollaan taas. Kupla on rikki. Pilattu täysin. Toivoin niin, ettei tähän enää jouduttaisi. No toki jouduttiin. Sillä samalla hetkellä, kun ilmoitin koiran kokeeseen.