Viikonloppu hurahti ohi aivan liian nopeasti. Niin kuin viikonlopuilla on tapana tehdä. Lauantaiaamupäivä meni agilitykisoissa Piikan kanssa. Neljä starttia ja syvä vitutus. Koirassa ei ollut mitään vikaa, itsensä voisi laittaa vaihtoon ohjaajan paikalta. Mutta ensimmäistä kertaa kävi niinkin, että unohdin radan tokavikalla esteellä. Tietenkin sitä ennen oli nolla alla – eipä ollut enää maalissa.
Asia on hyvä nollata muutamalla viinipullolla. Alunperin oli tarkoitus tehdä Ipissäkö tähtiainesta? –blogiteksti valmiiksi, mutta loppujen lopuksi päädyttiin opettamaan porokoiranpentua Koirien tavoille. Ensiksi Piika yritti opettaa, että leikkiminen on ok, mutta koko ajan ei tarvitsisi leikkiä. Mikä meni siihen, että porokoiran pentu halusi vieläkin hanakammin leikkiä ja Piika yritti vieläkin hanakammin kieltää. Armahdettiin Piika kidutukselta ja vaihdettiin se Kiljuun. Janne vähän epäili, tokko Kilju pennun kanssa leikkisi ja tuli parahiksi paikalle, kun Kilju selväsanaisesti kertoi, että pennun paikka on kahden metrin päässä. Janne oli vähän, että tätä mä ounastelinkin. Tuumattiin, että niin mekin ja siksi Kilju The Pennunidoli sai tehdäkin selväksi ne pennun rajat.
Seuraavaksi sitten päästiin puremiskouluun. Pureminen on ok, kun se tehdään ihmisten ehdoilla. On siis ihan normaalia, että ensin härnätään, riehutaan ja rällätään, mutta kun se leikki loppuu, purra ei saa. Varsin nopeasti meni perille senkin leikin rajat. Kuulema ei ole enää yhtään outoa, miten pimeitä koiria meillä on. Häh, eikös se ole ihan normaalia, että haetaan niitä ärsytyskynnyksen ylittäviä asioita jatkuvalla härnäyksellä?
Aamulla pentukoulua jatkettiin ulkona. Nartut ja porokoirat pihalle ja porokoiran lapsi pääsi paimenkoiraoppiin. Tästä on kuviakin, joten tutustutaanpa tähän kouluun niiden kautta.
”Pentu, kohde on edessäsi!”
”Huomio perämies, kohde edessä!”
”Hei pentu, nyt kyllä jahtaat väärää tyyppiä! Kohde on vasemmalla puolellasi!”
”No, minne se pentu nyt hävisi, kohde edessä!”
”Pentu hei, edelleen kohde on edessä!!”
”Näytän mallia, kas näin…”
”Siinä se menee!”
”Kapu hoi, kohde tähtäimessä! Yritän hämätä ja ryömiä sen lähelle!”
”Pyh, EI noin! Vaan näin.”
”Hanaa! Minne se pentu taas katosi?”
”Ei ehdi, täällä on jotain jännää!”
”Otan sen kii, otan sen kii, otan sen kii…”
”Ei vitsi, miten tätä käytetään?”
”Ai näin! Onpas kätevää!”
”Camoon pentu, meillä on parempaakin tekemistä!”
”Ai näin vai? Kieli poskelle ja menoksi?”
”Kylläkyllä, ala tulla nyt!”
”Lälläslää, olenkin edellä.”
”Mutta kohde olisi edessäsi – ei edelleenkään sivullasi!”
”Vauhtia vauhtia vauhtia nyt”
Samaan aikaan Naakka nautti elostaan täysillä.
”Keppi, minulla on keppi!!”
”Keppikeppikeppikeppi…”
”Keppikeppikeppikeppi!!”
”Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan…”
”No HEI! Vähänkö epäreilua. Minä myös!”
”KEPPI! Minulla on KEPPI!”
Onnistunut viikonloppu. Pentu pilattu täydellisesti.
Pipipäät 