Avainsana-arkisto: Naakka

Pentukoulussa

Viikonloppu hurahti ohi aivan liian nopeasti. Niin kuin viikonlopuilla on tapana tehdä. Lauantaiaamupäivä meni agilitykisoissa Piikan kanssa. Neljä starttia ja syvä vitutus. Koirassa ei ollut mitään vikaa, itsensä voisi laittaa vaihtoon ohjaajan paikalta. Mutta ensimmäistä kertaa kävi niinkin, että unohdin radan tokavikalla esteellä. Tietenkin sitä ennen oli nolla alla – eipä ollut enää maalissa.

Asia on hyvä nollata muutamalla viinipullolla. Alunperin oli tarkoitus tehdä Ipissäkö tähtiainesta? –blogiteksti valmiiksi, mutta loppujen lopuksi päädyttiin opettamaan porokoiranpentua Koirien tavoille. Ensiksi Piika yritti opettaa, että leikkiminen on ok, mutta koko ajan ei tarvitsisi leikkiä. Mikä meni siihen, että porokoiran pentu halusi vieläkin hanakammin leikkiä ja Piika yritti vieläkin hanakammin kieltää. Armahdettiin Piika kidutukselta ja vaihdettiin se Kiljuun. Janne vähän epäili, tokko Kilju pennun kanssa leikkisi ja tuli parahiksi paikalle, kun Kilju selväsanaisesti kertoi, että pennun paikka on kahden metrin päässä. Janne oli vähän, että tätä mä ounastelinkin. Tuumattiin, että niin mekin ja siksi Kilju The Pennunidoli sai tehdäkin selväksi ne pennun rajat.

Seuraavaksi sitten päästiin puremiskouluun. Pureminen on ok, kun se tehdään ihmisten ehdoilla. On siis ihan normaalia, että ensin härnätään, riehutaan ja rällätään, mutta kun se leikki loppuu, purra ei saa. Varsin nopeasti meni perille senkin leikin rajat. Kuulema ei ole enää yhtään outoa, miten pimeitä koiria meillä on. Häh, eikös se ole ihan normaalia, että haetaan niitä ärsytyskynnyksen ylittäviä asioita jatkuvalla härnäyksellä?

Aamulla pentukoulua jatkettiin ulkona. Nartut ja porokoirat pihalle ja porokoiran lapsi pääsi paimenkoiraoppiin. Tästä on kuviakin, joten tutustutaanpa tähän kouluun niiden kautta.

”Pentu, kohde on edessäsi!”

”Huomio perämies, kohde edessä!”

”Hei pentu, nyt kyllä jahtaat väärää tyyppiä! Kohde on vasemmalla puolellasi!”

”No, minne se pentu nyt hävisi, kohde edessä!”

”Pentu hei, edelleen kohde on edessä!!”

”Näytän mallia, kas näin…”

”Siinä se menee!”

”Kapu hoi, kohde tähtäimessä! Yritän hämätä ja ryömiä sen lähelle!”

”Pyh, EI noin! Vaan näin.”

”Hanaa! Minne se pentu taas katosi?”

”Ei ehdi, täällä on jotain jännää!”

”Otan sen kii, otan sen kii, otan sen kii…”

”Ei vitsi, miten tätä käytetään?”

”Ai näin! Onpas kätevää!”

”Camoon pentu, meillä on parempaakin tekemistä!”

”Ai näin vai? Kieli poskelle ja menoksi?”

”Kylläkyllä, ala tulla nyt!”

”Lälläslää, olenkin edellä.”

”Mutta kohde olisi edessäsi – ei edelleenkään sivullasi!”

”Vauhtia vauhtia vauhtia nyt”

Samaan aikaan Naakka nautti elostaan täysillä.

A-6087

”Keppi, minulla on keppi!!”

A-5983

”Keppikeppikeppikeppi…”

A-6112

”Keppikeppikeppikeppi!!”

”Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan…”

”No HEI! Vähänkö epäreilua. Minä myös!”

A-6156

”KEPPI! Minulla on KEPPI!”

Onnistunut viikonloppu. Pentu pilattu täydellisesti.

Mainokset

Spesiaalei kisatuloksii

Ei satuhäitä vain pientä säätöö. Ei taisteluuu tai mitää sääntöi. Te ootte vaan niin. Spesiaalei.

Lauantaina oli vähän enemmänkin säätöä. Samaan aikaan Keski-Suomen alueen pk:n piirinmestaruuskisat ja agilityn piirinmestaruuskisat.

Team Narunjatke päätti, että vielä kerran pojat!

Lauantaiaamupäivä siis vierähti Koirakorvessa talkoillen henkilöryhmässä ja viestin ratamestarina. Mikäpä siinä talkoillessa, kun sääksi luvattu vesisade osoittautui poutasääksi.

Ja Naakka esitti upean tottissuorituksen.

Tottis ohi, esineruutu ja viesti edessä.

Viestikoirien esineruudun jälkeen lopulliset ohjeistukset ja viestiporukan lähtiessä viestiradalle, me Piikan kanssa otettiin suunta Jyväskylään Killerille. Säätilakin vaihtui sopivasti kaatosateeseen. Luvassa kolme rataa. Onneksi on halli. Perjantai-iltana olimme käyneet ison radan treeneissä muistuttelemassa kontaktit ja nyt tein, kuten opetettu on. Valitsin taistelunaiheen ja päätin, että nyt ne kontaktit osataan! Ja me osattiin ne! 5/5 erinomaista kontaktia. Saattaahan ne näyttää hassun hauskalta steppiesitykseltä, mutta kun kerran toimi, niin läpimurto on saavutettu.

Pientä jännitystä saatiin aikaiseksi, kun jouduimme starttaamaan radalle ensimmäisinä. Lopulta se osoittautui voimavaraksi. Hannan kepoa käytin törkeästi hyväkseni ja Piika hengasi radan reunalla valmiina lähtöön saaden samalla mentaalivalmennusta, kun sille osoiteltiin kuulema palkintopallin sijaa 1. 😀

Ensimmäisellä radalla vähän lämmiteltiin, kaksi rimaa alas. Kuka käski huutaa TÄÄLLÄ silloin, kun koira on riman päällä? Toisella radalla ei mennyt ihan kuin Strömsöössä. Varmistelulla kuitenkin Piika irtoili ja välillä vähän joutui korjaamaankin, kun meinattiin muutama vääräkin este ottaa matkalta mukaan. Mutta nollalla maaliin! Ja selvisipä sitten jäähdyttelylenkiltä tullessa, että Piika voitti ko. radan ja sai toisen SERT-H:nsa! Oivoi! Edelleen tämä meidän karma, mitä sitä turhia nollia keräämään, kun sertitkin on jaossa. Kolmannella radalla pm-kultakin oli mahdollista, mutta kariutui heti neljännelle esteelle, kun oma linja vei koiran A:lle putken sijasta. Ja menipä siinä pasmat niin sekaisin, että tuli rimakin alas, mutta loppurata oli varmasti sujuvinta meiltä sinä päivänä.

Kontaktit, oma mielentila, koiran vire ja vihdoinkin yhdessä samalla radalla alusta asti. Pakko olla ihan pirun tyytyväinen. Eipä varmaan olla koskaan tehty näin ehjää kisasuoritusta kolmella peräkkäisellä radalla. Vihdoin ollaan treenien tasolla!

Samalla hetkellä kännykkä kertoi, että Naakasta oli leivottu viestin piirinmestari. Komea lopetus komealle, porokoirahistoriaa tehneelle uralle. Pisteetkin olivat hyvin Naakkamaiset. Pisteen päähän jäi 1-tulos.

Pizzalle ja jäätelölle keräännyttiin kotio ja lopuksi oli edessä päivän vaikein paikka. Kuvien otto.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun viestin piirinmestaruuden voitin.

Kyllä voisin tuon Pässinkin tappaa, jos katseellani voisin.

No hei, CAMOON!

K-S viestin piirinmestari 2015 VK3 JK3 BH TK2 Mikälie Narunjatke

Jos sää niinkun pitäsit tätä rusettia?

Siis ei nyt mitään kielipeliä!

No ei todellakaan näin! Apuaa!

Nyt alkaa olla jo liian tungettelevaista! PIIKAA!

Kellä sekottaa enemmän?

Entäs sitten näin?

Piika ainakin tykkää.

Vai onks mulla paita väärinpäin?

Kiitos Raisa ihanista kuvista ja kuvaussessiosta!

Kevät sää – se sut yllättää!

Lauantaina kisoissa paistoi aurinko täydeltä terältä. Mikäs sen mukavampaa.

Sunnuntaina tulikin vettä sitten ihan reippaasti, tuuli ja oli kylmä. Suuntasimme nenämme kuitenkin Koirakorpeen, jossa Naakan jälkikasvua ja velipoika kokoontuivat. Mennessämme paikalle omistajat seisoskelivat kylmissään kentällä ja koirat huitelivat omatoimisesti jossain metsässä. Ihan perusmeininkiä noin niinkuin porokoirilta. Aika pian todettiin, jotta mennään sisälle lämpimään. Koirat viihtyivät hyvin ulkona. Kivoja poikasia Naakka saanut aikaiseksi – todistivat osaavansa lentääkin kunnon linnunpoikasten tavoin!

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan poikasii ilman siipii.

Naakan poikasii ilman siipii.

Neljän tunnin jälkeen uitettuja olivat niin koirat kuin omistajatkin. Naakan sukulaiset lähtivät kotimatkalle ja meillä vasta treenit alkoivat. Sitä ennen kyllä taas vähän lämmiteltiin, syötiin ja annettiin koirien huidella pitkin Koirakorpea. Hieman kyllä jännitti, kun ulkona oli meidän 666-yhdistelmä Piika ja Naakka Kiljulla höystettynä, mutta toivottiin vaan kovasti, jotta olisi niin kylmä, että kyyt olisivat vielä koloissaan. Piika osoitti, että porkkikset olivat etsineet aarteita liian kaukaa könyämällä heti kuistin alle ja roudaamalla sieltä jättisuuren hirven jalkaluun. Päivän sadeannos ja totaalimärkyys nakuteltiin parin tunnin viestitreeneillä. Lopputuloksena oli uitetut ohjaajat ja väsyneet koirat – vai toisinpäin.

Lopuksi vielä ammuttiin Piikalle kentällä. Piika oli ihan liekeissä. Lopetettuamme totesin Jannelle, että eihän se kääntynyt kuin kerran katsomaan seuraamisesta, kun ammuit. Janne totesi, että se kyllä katsoi Jannea, joka oli samalla huutanut kehun. Kuulema myös itse tottelin hienosti Jannen käskyjä, milloin kutsua Piikaa, millon seuruuttaa ja millon vapauttaa se. Täytyi todeta siihen, etten kyllä kuullut mitään huutoja vaan tein kuten omasta mielestä oli paras. No, tein kuulema huutojen mukaan. Pakko vetää rasti seinään. Varmaan ekat treenit ikinä, jos ajatukset on näin hyvin kohdanneet!

***

Maanantai-iltana suuntasin taas Koirakorpeen, tällä kertaa yksin. Aurinko paistoi, varjossa oli +10 astetta lämmintä, linnut lauloivat – KOVAA, kevään ensimmäiset pörriäiset lentelivät. Niin täysi vastakohta sunnuntain säälle. Kävin ensin lenkillä kaikkien kolmen kanssa ja sen jälkeen vedettiin Ipin kanssa koko pk-setti läpi. En viritellyt Ipiä mitenkään. Ja se oli törkeän hyvä! Mitä nyt jossain välissä se on kyllä kurkkunsa rasittanut, kun kähisee aina kiihtyessään. Saahan nähdä…

Piikan treenaamista mietin hetken, kun oma olotila alkoi olla aika huono. Päätin sitten kuitenkin treenata, mutta hetki piti siinä puhaltaa. Olikin hauska nähdä, että kun en itse voinut olla aktiivinen (lue kyykin ojan pohjalla), Piika hermostui ja alkoi vaatia tekemistä tehokkaalla haukulla. Jäätävää, se aktivoitui ja vaati minua aktivoitumaan. Toisenkin rastin voi vetää seinään. Ihan sama, päästäänkö tänä kesänä mihinkään kokeeseen. Nyt on saavutettu se, mitä on jo reilu vuosi haettu. Piika on aktiivinen ja mun tarvitsee vain rämpiä kentällä ja silti koira tekee parhaansa ja ylikin. Lopulta totesin, että leikitäänpäs vaan. Samalla vietiin eteenmenolelu, treenattiin jääviä, noudotkin otettiin ja opettelin heittämään kapulaa. Lopuksi virittelin kapulaa telineeseen viedessä eteenmenoon ja Piika edisti pahemmin kuin Ipi koskaan. Se on oppinut sen – eteenmenon siis! Jeee! Lopuksi vielä heiteltiin frisbeetä ja käytiin uudemman kerran lenkillä koko poppoon kera.

***

Meillä piti olla tulevana sunnuntaina Piikan kanssa jälkikoe. Maastot eivät kuitenkaan olleet vielä viikko sitten siinä kunnossa, että koetta olisi voitu pitää, joten se peruttiin. Aluksi harmitti vietävästi, varsinkin kun voi nyt hyvin olla, että tänä kesänä ei muihin kokeisiin enää päästä. Mutta sunnuntain ja eilisten treenien jälkeen en kyllä voi olla edes pahoillani. Kerrankin tiedän, että koira on hyvässä tikissä, se hanskaa kaikki osa-alueet ja loppu on enää tuurista kiinni – vaikka onneahan meillä nyt ei koskaan ole. Mutta meillä on toivottavasti tulevia vuosia, jolloin käydä niissä kokeissakin. Ja niitä vuosia me voidaan vielä tämä kesä odottaa ja treenata itsemme vieläkin valmiimmiksi.