Avainsana-arkisto: Jattila

Savikon Sepon kurssilla leijumassa

Myönnän. Minulla on ollut paha agilityangsti monta viikkoa. Tuntuu, että kun Piika on saatu nyt tarjoamaan esteitä, lukemaan itsenäisesti rataa ja sen myötä myös liikkumaan rivakammin, en itse enää pärjää sille mitenkään päin. Olen pyöritellyt lajin totaalista unohtamista, jos uuden koiran ottaisin. Miksi hakata päätä seinään oman liikkumisen kanssa, kun voi hakata päätä seinään kansallisten lajien parissa vain koirankoulutuksellisesti?

Olin kuitenkin innoissani, kun Savikon Sepon kurssi-ilmoittautuminen alkoi. Tuonne haluan! Olin vuosi sitten katsomassa Hannan ja Ipin treeniä ko. kouluttajalla ja jo silloin koin valaistumisen tunteita. Pitkän arpomisen jälkeen kävimme myös perjantaina pitkän radan treeneissä vähän lämmittelemässä viikonloppua varten.

kladnocze24120153agility2015

Pitkän radan treenirata 6.11.2015

Ensimmäisellä vedolla kokeilin alkuun pakkovalssi – saksalaista ja toimi ihan pirun hyvin! 7:lle persjättö, 9:lle niisto, 11:lle takaakierto. 14 hyppyä ei saatu mahtumaan radalle, mutta keppikulma oli aluksi haastava. Lähinnä itselleni. Lopulta pystyin ohjaamaan niin vasemmalta kuin oikealta puoleltakin eikä ne kepit sitten mitkään ongelmat olleet. Piti vain malttaa itse, että kyllä se Piika osaa ja niille menee. 20-hypyn jälkeen piti samantien kääntää katse koiraan, muuten se haki tuota 2-hyppyä laajemmalla kaarella. Toisella kierroksella alkuun tein tuplapersjätöt ja toimi niinkin, joten mitäpä sitä turhaan hinkkaamaan. Oli hyvä fiilis viikonloppua ajatellen. Treenasin tokoakin isolla kentällä ja Piika haki ruutuun 40 metristä. Ja seuraaminen alkaa kyllä jo vähitellen näyttää seuraamiselta! Ihana!

savikko

Lauantain treenit valkoisilla numeroilla.

Sitten Sepon kurssille. Vitsailin jo rataa rakentaessamme siitä, etten kuitenkaan pääse kuin neljä ensimmäistä estettä. Sehän se mun kurssikirous on aina ollut. Pohdittiin alussa yhteisesti tuota alkua, miten koira kääntyy tullessaan putkesta, kun sen kaikki liike on kääntymässä oikealle, mutta pitäisikin kääntyä vasemmalle. Olin jotenkin luottavainen, että kyllä Piika kääntyy silti vasemmalle, kun sijoitun itse putken taakse. Ja niinhän se kääntyi. Putken kanssa ei ollut ongelmia, eli se on treenattu kuntoon. Sen sijaan itselläni ongelmat alkoivat heti 3-esteeltä ja jatkuivat 4:lle asti. Eihän se vaatinut sitten kuin noin 20 minuuttia ja tuhat toistoa, että homma alkoi lopulta edes näyttämään sinne päin oikealta menolta. Osa noista toistoista on leikelty oheiselle videopätkälle kommenttien ja hidastuksien kera, kun vetoja kertailtiin Sepon Coach’s Eye -ohjelmalla.

Siinä, missä Sepon Coach’s Eye -ohjelma oli hyvä itselle nähdä kehittymisen kohdat ja muutokset aina kokeilusta toiseen, niin myös Seppo ansaitsee kiitokset kaikella sillä innostuneisuudellaan kouluttamiseen – tai lähinnä siihen, että maltettiin keskittyä yhteen opeteltavaan asiaan. Se, että hinkattiin näin pientä pätkää, oli minulle taas enemmän kuin tarpeen. Havaitsin, miksi pelkään niitä esteitä – no siksi, kun en ole osannut katsoa sekä koiraa, että seuraavaa estettä yhdellä kertaa. Havaitsin omassa liikkumisessani koko ajan paljon puutteita, mutta Sepon avustuksella myös paljon hyvääkin. Kun lopuksi tuskittelin, että olen aina ollut niin huono liikunnassa, Seppo positiivisesti totesi, että jos olisin aivan surkea, en voisi muuttaa omaa liikkumistani kahdessakymmenessä minuutissa, kuten tuossa treenissä tein. Eihän se vieläkään ollut ihan prikulleen, mutta kuten Seppokin tuumasi, noita toistoja pitäisi nyt tehdä päivittäin monta kymmentä ja parin viikon päästä ollaan jo aivan eri tolalla.

Huomasin myös virheen ajattelutavassani. Jos pessimistisesti aina ajattelen, ettei me kuitenkaan päästä tuota pidemmälle, emme me pääsekään. Koska ajattelumme ohjaa käytöstä. Jos jään kiinni siihen, mitä en osaa, en koskaan opikaan. Mutta jos ajattelen, että osaan tän ja teen näin ja näin ja näin ja opettelen vielä tän, niin sitten myös opin ja kehityn. Jos yritän olla tiukka, mutta kiltti ja kannustava koiranomistaja ja kouluttaja, miksi en olisi sitä myös itselleni?

Ja päästiin me lopulta esteelle nro 11 jotenkuten, ja niiden kertojen aikana Seppo onnistui pitämään muutaman lauseen luennon päkiäjuoksusta ja sen hyödyllisyydestä. Kotona pistinkin Jannen sitten opettamaan uutta juoksutekniikkaa ja siinähän se päivä vierähti pimeän tuloon saakka, kun juostiin edes takaisin pihalla, lopulta kuvattiin toistemme juoksua ja mietittiin, missä mun juoksussa se vika oikein on. Löytyihän se vastauskin – tasapaino. Kun en luota tasapainooni (vaikea siis luottaa olemattomaan asiaan), tasapainotan juoksua leveillä käsillä. Harjoiteltiin sitten ihan lyhyellä matkalla liikkeelle lähtöjä ja seisahduksia yhdelle jalalle niin, että tasapainon tulisi olla kuitenkin takana. Nyt mulla on treeniohjelma tähän (ja nilkat tulessa treeneistä).

151108_JAT

Sunnuntain Savikon treenit valkeilla numeroilla.

Onneksi treenit eivät suinkaan loppuneet lauantaille vaan myös sunnuntaina oli luvassa jatkoa. Kerrankin makeaa mahan täydeltä! Kotona jo katsoin, että voi ei. Tuolla radalla kyllä pitää juosta! Ehkä myös Seppo hiffasi kaikesta siitä leikinlaskusta, että olisi myös hyvä antaa mun mennä pidempää rataa eikä jäädä kiinni nyt pariin esteeseen. Vaikka mietinkin kyllä sitä, että varmaan ei päästä nelosta pidemmälle. Toisaalta myös mietin 16-19, että siinäpä toinen varma paikka.

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana käytiin läpi kaikki 26 estettä. Videolle koostin kaikki vedot. Joitakin jutteloita jätin pois kuitenkin. Oli aika siistiä huomata, miten herkillä Piika oli, eli jouduin kyllä tekemään töitä ihan kisamoodin mukaisesti. Kun en törkännyt kunnolla, ei se myöskään mennyt. Mutta sitten kuitenkin kun oma liikkuminen oli kunnossa, Piika tuntui menevän niin kepoisesti. Oma juokseminen on edelleen ihan kauhean näköistä johtuen siitä tasapainottomuuden tilasta. Valitettavasti se ei näytä kuitenkaan leijumiseltakaan, vaikka sisäisesti minusta tuntui juuri siltä. Kuinka kevyeltä voi juokseminen tuntua ja kuinka hyvin pysyin Piikan matkassa! Kyllä, olin ihan että WAU! Mitä siitä, että kun keskityin jalkoihini, esteet saattoivat vähän tulla myös yllättäen, mutta oli myös siistiä, kun Seppo huomasi, että omalla jalkojen rytmittämisellä saan Piikankin rytmittämään paremmin kuin ikinä yläkropan liikkeellä. Olin ihan että NO WAU!!! Ja siis se 16-19. Kerrasta purkkiin! Olisihan siinäkin hiottavaa, mutta nyt keskityttiin vain niihin jalkoihin. Kun ne kerrankin veivät.

Toiset kymmenen minuuttia keskityttiin opettelemaan sylivekkiä. Oli kyllä hauskaa saada siihen seikkaperäinen opastus alkeistreeneistä lähtien. Näitä meidän pitäisikin tehdä Piikan kanssa paljon. Seppo myös kannusti opettamaan Piikalle suuntakäskyt kääntymisiin. Miksipä ei, ei se hukkaan heitettyä opettamistakaan olisi. Onhan se ihan kohtuullista, että Piikakin sai treenattavaa, kun minä sain roppakaupalla. Tuntuu, että meidän agilitylla on tulevaisuus.

Leijutaan nyt hetki. Kun jalat on niin kipeät, ettei kärsi portaita kävellä. Mutta kuinka siistiä, että ehkä minä pystynkin kehittymään! Ja vaikka Sepon tehtävään kuuluu kannustaa, niin olihan se siistiä kuulla useamman kerran viikonlopun aikana, että jos sä tän saat kuntoon ja ymmärrät tän, niin sä saat tän homman toimimaan tuon koiran kanssa. Kannustaa yrittämään ja treenaamaan. Kiitos Seppo!

Mainokset

Taas yksi tylsä treenipäivitys

Miten pysyä perillä treeneistä. Kirjata ne tylsästi tänne blogiin, vai kenties omaan kalenteriin tai ehkä johonkin erilliseen vihkoon? Tähän samaan kysymykseen sitä törmää joka kerta, kun aloittaa treenaamisen (muka tehokkaasti) ja haluaisi pysyä kärryillä edistymisestä ja takapakeista. Jokaista noista olen kokeillut ja aina ne ovat jääneet. Vihkoja ei jaksa kirjoittaa missään välissä, blogiinkaan ei tule jokaista treeniä kirjattua ja kalenterissa helposti loppuu tila kesken.

Kuinka paljon edes pitäisi pistää ylös treeneistä? Paikka? Aika? Treenien aihe? Koiran mielentila? Oma mielentila? Miten treenattiin? Kenen kanssa? Oliko paljon palkkaa? Hupsuteltiinko? Oliko pinna tiukalla? Mihin lopetettiin? Oliko koira väsynyt lopussa? Mitä pitäisi muuttaa? Näitähän olisi ihan loputtomasti, jos tälle tielle lähtisi. Olisiko kuitenkin vain parempi vetää ranskalaisilla viivoilla pääjutut – mitä tehtiin? Muistuisiko treenit sillä mieleen?

Ketä varten treenejä kirjaan muistiin? Itseäni tietysti. En uskokaan, että ne ketään muita kiinnostavat. Vaikka luen itsekin paljon blogeja, koirablogejakin siinä seassa, harvemmin niistä kuitenkaan mukaan tarttuu varsinaisia treeni-ideoita. Ne, jotka ovat joskus blogejaan treeneillä päivittäneet ja jotka ehkä kiinnostaisivatkin treenillisesti, ovat nykyisin omistautuneita omien koiriensa treenaamiselle, kisaamiselle ja muiden kouluttamiselle. Miksi pitää julkista blogia omista treeneistään, jos tietotaitonsa jakamisesta voi saada rahaakin? Ja niinhän sitä sanotaan, että jos on aikaa roikkua netissä päivittämässä esimerkiksi sitä blogiaan, niin onhan se kaikki aika pois treeniltä ja siltä koiralta. Eihän kellään vakavasti otettavalla ole aikaa päivittää blogiaan?

Mutta entäs kun jossakin paikassa niiden treenien pitäisi olla kirjattuna? Tänä syksynä olen etsinyt blogin kätköistä Ipin ja Piikan kanssa treenattuja agilityratoja omiin koulutuksiin. Jo pelkästä piirrustuksesta olen usein voinut palata treenien tunnelmaan. Epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Blogiin auki puretut treenit ovat auttaneet pääsemään taas sisälle rataan. Kuinka hyviä treenejä me onkaan vuosien saatossa treenattu! Jos näitä ei olisi kirjannut ylös, eihän niitä muistaisi myöhemmin. Nyt ne ovat täällä blogissa ja odottavat vain sitä, että blogipalvelin kaatuu ja kaikki tekstit ja ratapiirrustukset häviävät sen siliän tien. Koko se meidän treenillinen matka on täällä.

Niinpä ajattelin taas kerran julkaista yhden agilitypäivityksen tässä sivussa. Ihan vain itseäni varten, kun kerran eilen treeneissä käytiin. Minä puolikuntoisena ja Piika virtaa täynnä parin viikon lomailun jälkeen. Rata oli samojen esteiden pyöritystä ja jo radalle mennessä piti tarkistaa, miten se 14:ltä jatkuikaan… Periaatteessa radassa ei ollut mitään sen suurempaa, mutta sitten kuitenkin tuo 8, 13 ja 20, niissä ehkä ne suurimmat virheet tulivat. Ohjasin liikaa esteitä, en koiran linjaa ja olin itse myöhässä koko ajan sen vuoksi. Ja kieltämättä kyllä se oma keuhkojen yskiminen pihallekin vaikutti. Ehkä eniten siihen, etten arvellut pysyväni Piikan mukana. Mutta oli kyllä hauska vauhtirata, siitä ei pääse mihinkään, vaikka me ei siinä onnistuttukaan kuin parin esteen pätkissä.

Piika_syksy2015_11_03

Kepeille linjasin koiraa vähän turhankin voimakkaasti ja ajoin sitä liikaakin kepeille, mutta hyvin Piika haki kepit. 5-6 valuin itse liikaa ja koirakin valui. 8:lle yritin sylkkäriä. Ei onnistunut edes liikkeettömästi. 12:lle valssi kaukaa, 13:lle tiukka niistovalssi melkeinpä ja koiran vaatiminen putkeen ilman, että itse menin 13 siivekkeen ohi. Kun koira tuli putkesta, piti jo olla valssissa vaatimassa se hypylle. Muuten haki komeasti itsenäisesti kepeille. Putkijarru 16:lle. 20:lle piti linjata enemmän linjaa kuin estettä. Kaukaa valssi 21:lle ja loppuun.

Takaisin pääaiheeseen… Entäs sitten toko- ja tottispäivitykset tai maastotreenit? Aina sitä samaa, samalla kaavalla, hieman muunnellen. Harvemmin niihin tulee palattua edes itse. Yleensä täysin kuvattomia päivityksiä, yleensä varsin merkityksettömistä jutuista. Olisi edes niitä kuvia, mutta niinhän se on, että suutarin lapsella jne… Keväästä asti olen sanonut, että haluan Piikasta treenikuvia tukka päällä. No, nyt se on niin karvaton kuin koira vain voi olla ja edelleenkään siitä ei ole niitä kuvia. Koska viikonloppuisin asun ihmisen kanssa, jonka mielestä treenaamaan mennään ja jos treenataan, niin ei tasan tehdä muuta. Tylsää? No ainakin kuvatonta. Ipin taannoista Tähti-päivitystä kootessani totesinkin monta kertaa, että minne ne kuvat ovat hävinneet, ja etenkin kuvat kokeista. Kiljustakin joitain treenikuvia kyllä on kertynyt. Piikasta en ihan heti muista yhtäkään.

Joten ratkaisin kuvaongelman ja tokotreenien tylsän päivitysongelman tällä:

treenitkalenteri

Tylsääkin tylsempi kuva kalenterista, johon kirjasin parin päivän treenit. Edes minä en ota tästä selvää.

Summasummarum. Jatkossakin tämä blogi tulee olemaan täynnä näitä tylsiä treenipäivityksiä. Koska haluan muistaa ja haluan seurata nyt hetken aikaa, mitä tokolle tapahtuu, kun sitä treenataan vähän kieli poskella, mutta kuitenkin koetavoitteet silmissä.

Ainakin viimeisinä parina päivänä on ollut huippufiilis. Piika alkaa taas syttyä treeneihin, pieniä ratkaisun harppauksia on otettu – ruutu löytyy ja L-liikettä on voitu jo tehdä törppöjen kanssa. Tunnarissa on etsitty pääsääntöisesti pelkkää omaa, mutta väärätkin ovat välillä mukana erillisenä kasana (koska palasin ihan alkutekijöihin sitten lopulta tässä liikkeessä). Ja kuinka hauska peli me eilen keksittiin treenien lopuksi. Piika toi pallonsa minulle ja lähti peruuttamaan. Extempore käskin sen pysähtymään ja kaukoiltiin. Piika vaihtelevan matkan päässä, minä kontillani Jattilan kentällä ja ilman käsiapuja käskyttelin vaihtoja. Ja sieltä ne kaukot alkoivat löytymään ja huomasin kiinnittää äänensävyynkin huomiota ja johan jäivät kaksoiskäskytkin pois. Kunnes nillitin liikkumisesta ja laitoin riman etutassujen eteen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää kiva peli eikä Piika tuonut palloa enää minulle.

Ja jos en olisi päivittänyt noistakin treeneistä vähän enemmän tänne blogiin, olisivat nämäkin huomiot jääneet kirjaamatta ylös – toisin sanoen niitä ei olisi koskaan mahdollista muistaa pelkkää kalenteria selaamalla.

Kipu kuolee huutamalla

11199619_1447797442184754_804985730_n

Koko talvi sitä on odotettu. Haaveiltu, suunniteltu ja kaivattu. Ja viimein oli sen aika.

Mullan tuoksu, hyttysen ininä, aurinkoinen kesäilta, vihreää puskeva pelto, paalun työntäminen märkään maahan, ensimmäinen askel, koiranmakkaran tiputtaminen kumpparin painamaan jälkeen. Siitä se taas lähti.

Lauantai-iltana käytiin tekemässä junioriosastolle kevään ensimmäiset jäljet. Ei pelkoa, ei huolta huomisesta. Sillä samalla tasolla ne olivat, mihin syksyllä jäätiin. Ihmeellinen laji tuo jäljestys. Kiljukin. Se oli niin hieno! Mikä itsevarmuus, häntä tötteröllä se painoi jälkeä eteenpäin. Esineille suorat ja täsmälliset ilmaisut.

Vois jättää treenaamisen tähän.

Maanantaina suuntana oli taas pelto. Piikalle uskaliaasti varsin pitkä jälki lauantain aloitukseen verrattuna. Tarkoituksella tehdyt serpentiinit olivat vähän vaikeita, olisi halunnut oikoa niitä. Kulmatyöskentely sen sijaan toimi. Keppejä ilmaisi 5/6. Neljäs keppi jäi omaan hutiloimiseeni, kun yritin kuvata jäljestämistä. Jaksoi hyvin loppuun saakka ja loppupalkaksi lussupallo. Kuvasin loppuleikinkin. Kotona huomasin, että kaikki videot olivat tuhoutuneet.

Pellolta ajelin tekemään palauttavan esinekaistaletreenin. Vanha paikka, missä tein viestikoetta edeltäneen motivaatiokaistaleen. Nyt 7 esinettä, kaikki kovamuovisia tai pieniä lasten sukkia. Ipi ensin.

Otin sen autosta ja käskin pissille. Kävi niin kovilla kierroksilla, että käskin uudestaan. Ja sitten se alkoi ontumaan takajalkaansa. Kutsuin sen luokse ja nappasin jalan käsiini. Kääntelin ja tutkin. Ensimmäisenä tietysti mielessä joku tikku tai käärmeenpurema. Ei mitään. Laskin jalan maahan. Ipi alkoi huutamaan. Huusi ja huusi. Kai ajatteli, että huutamalla se kipu kuolee. Ipi ja Pessi jo hermostuivat autossa. Niin eläimellinen huuto oli. Ja sen aikana ehdin kyllä miettimään vaihtoehtoja jos jonkinlaisia. Lopulta päätin, että en välitä, jos Ipi puree, ja otin jalan käsiini. Huuto lakkasi. Taivuttelin, kaivoin, tutkin ja kun ei mitään löytynyt, laskin jalan varovasti maahan. Ei mitään. Lievää ontumista. Sitten ei meinannut enää pitää takapää alla Ipillä ollenkaan. Parin metrin matka autolle ja juotin Ipille litran verran vettä. Juomisen myötä se sai jalatkin alleen ja yhtä nopeasti kuin oli alkanut, yhtä nopeasti koira oli samassa kunnossa kuin autosta ottaessani. Eihän siinä sitten…

Aikani siinä kattelin Ipiä ja kun se oli normaali höselö itsensä, totesin, että tehdään nyt helppo kaistale ja käydään sitten lenkillä. Ipiltä hienosti tuotu neljä esinettä, sai palkkaa jokaisesta. Vein Ipin hetkeksi autoon ja samalla otin Piikan. Istutin sen katsomaan tielle, kun vein esineet. Intona oli lähdössä ruutuun. Nappasi heti ensimmäisen esineen suuhunsa, mutta nenä edellä lähti etenemään ruutua syvemmälle. Huusin palauttamaan ottamansa esineen ja loput toikin mallikkaasti. Kolme esinettä yhteensä.

Lopuksi käytiin lenkillä. Ipi ja Piika ravailivat edellä ja Pessin kanssa tultiin flexissä perässä. Lopussa jouduin ottamaan koirat kiinni, kun tuli ihmisiä ja koira vastaan. Tottakai omien idioottien piti kommentoida, kuin ei olisi koskaan koiraa nähneetkään, ja jouduin vetämään ne pöpelikköön kapealta polulta. Tämän jälkeen Ipi ontui taas hetkellisesti.

Tiistaina Ipi oli edelleen vähän köpö, joten Piika pääsi agiradalle kahdesti. Ensin Hannan kanssa treenasivat vaikeaa keppikulmaa ja omissa treeneissä tehtiin vastakäännöksiä. Kun Piika oli jo yhden kymmenminuuttisen hurvitellut, se oli parin tunnin päästä ihan superihana viedä radalla. Onnistuttiin kerrankin treeneissä, vaikka pätkissä tehtiinkin rataa!

Piika_liuhdon_treeni_15_05_050001

Keskiviikkona treenattiin Saviolla. Piti tulla kaatamalla vettä. Ei tullut, mutta oli lämmintä ja hiostavaa. Alkuun paikkaistumiset ja paikkamakuu. Sen jälkeen Piikaa kiinnosti enemmän kentän hajut. Vähän maanitteluksi meni treenit. Liikkeestä istuminenkin oli ihan hukassa. Siinä sitä ollaan taas. Kupla on rikki. Pilattu täysin. Toivoin niin, ettei tähän enää jouduttaisi. No toki jouduttiin. Sillä samalla hetkellä, kun ilmoitin koiran kokeeseen.

Flashback viikonlopulta

Piika_mukaelma_MarjoHeinon_radasta_2015_04_280001

Tiistain treenit ja Tehotytöt koolla taas. Hanna oli suunnitellut rataa viikonlopun maksien toisen radan pohjalta ja hieman sitä mukaeltiin, että saatiin esteet ja tila riittämään. Rakennettiin rata ja alettiin sumplimaan treenivuoroja.

Minä: ”Kuka alottaa?”

Muut: ”Piika.”

Minä: ”AIJJAA?!?!”
Muut: ”Joo-o. Me muut tapellaan seuraavista vuoroista.”

Jaahas, eihän siinä sitten kuin koiran hakuun ja radalle. Keppien 20-numeropäähän laitettiin kaksi ohjuria heti suorilta.

Ensimmäisellä rykäisyllä päästiin 12-putkeen asti. Jos ei lasketa sitä, että keinulla oli vähän pientä säätöä (Piika hyppäsi pois ja samantien takaisin ilmaan nousevalle laskupäälle) ja kepeiltä se hyppäsi törkeästi ohjureiden yli, kun yritin irrota seiskalle. Onneksi en nähnyt tätä, sillä 7-10 väliin saatiin meidän päivän paras rytmitys, kun en varmistellut keppejä. Seuraavilla kokeiluilla pitikin sitten varmistella niitä keppejä, koska Piika possuili niillä järjestään ohjuripäässä. Keppejä siis hiottiin, mutta varsin kivasti se jaakotuksella kääntyi 10-putkeen.

A:lla palasin Piikaa palkkaamaan ja samassa sivusilmällä näin, että viereisellä kentällä alkoi tapahtumaan. Ehdin napata Piikaa samalla hetkellä kiinni, kun kenttiä erottanut väliaita kaatui ja vieras koira tupsahti paikalle. Pienestä oli kiinni, ettei Piika jäänyt kaatuvan väliaidan alle, mutta onneksi sain sen napattua kiinni selästä, koska Piika ei vaikuttanut mitenkään tyytyväiseltä äkilliseen treenien keskeytykseen. Samalla pystyin pitämään tunkeilijan kauempana siihen asti, kunnes apujoukot saapuivat hätiin.

Hetki leikittiin ja Piika sai purkaa säikähdyksen, jos sitä olikaan. Päälle ei ainakaan jäänyt minkäänlaisena empimisenä esteitä kohtaan. Puomin ohjasin puomin vasemmalta puolelta, jolloin pystyin kätevästi tekemään pakkovalssin 18:lle ja siitä sai aika hyvän linjan 19:lle. Keppien ohjaus sujui koko ajan hienosti keppien oikealta puolelta eikä Piika yrittänytkään possuilla viimeisissä väleissä tältä puolelta. Takaakiertoon tyrkkäys oli silti vaikeaa ja sitäkin vaikeampaa saada oikea linja putkeen. Käytännössä taisin ohjata aina joko putken ohi tai hypylle sen viereen.

***

Treenien aikana Piika meni ja kamppasi Hannan kanveesiin suorilta jaloilta. Käytännössä Hanna lankesi Piikaan. Treenien lopuksi parivaljakko pääsi radalle ja loppu onkin historiaa… Tulette kuulemaan tästä parivaljakosta vielä!

Treenataan kisoissa

11120540_10153211531536768_3942147456527386184_n

Lauantaina agilitya tuli sisään ovista ja ikkunoista, kun JAT järjesti tulevien agilityn maajoukkuekarsintojen hengessä agikisat neljän radan kera kaikille kolmosten säkäluokille. Koska itse tulee paiskittua hommia maajoukkuekarsinnoista vastaavassa tiimissä, ilmoittauduin näihin kisoihin talkoilemaan. Samalla testattiin, että Jattilaan hahmoteltu pohjapiirrustus toimii ja ettei mikään jäisi huomiotta. Aamulla jo 6.30 oltiin paikalla laittamassa hallia kisakuntoon ja sen jälkeen kun minit starttasivat klo 8.00 radalle, ei ehdittykään kuin rakentaa aina uutta rataa heti perään ja hienosti pysyttiinkin aikataulussa medien toiseksi viimeiseen rataan asti, kun klo 14.00 suoritettiin vahdin vaihto. Kuten tavallista, kisatyöpäivä meni nopeasti, kun oli osaava ja kiva porukka hommissa. Jännä, kun oikeat työpäivät ei koskaan mene näin nopeasti.

Maksien rataan tutustuminen alkoi neljän huitteilla. Sitä ennen oltiin ehditty vetää hese-ateriat, käydä lämmittelylenkillä ja turista hetki myös tuttujen kanssa. Tuomarina toimi myös maajoukkuekarsintoihin tuomariksi tuleva Marjo Heino ja ehkä radoista oli myös karsintahenkeä tavoitettavissa. Meille radat olivat liian vaativat. Ensimmäisen rataantutustumisen jälkeen oli kuitenkin ihan ok-fiilis. Piika sen sijaan kävi kuumana. Yritin laskea sen virettä kaukoja teettämällä juurikaan siinä onnistumatta. Radalle mentiin kuitenkin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Radalla oltiin eri mieltä – no, oikeastaan kaikesta. Piika hyppi varmaan jokaisen hypyn vastakkaiselta puolelta ja kepeillä luovutin ihan täysin. Syy, miksi ei kannata korjata kisoissa keppejä… Ipi ja Hanna lähtivät heti meidän perään ja vaikka Ipi sentään suoritti esteitä, jokaisella esteellä se myös katsoi ulos radalta. Laura reilusti kuitenkin kuulutti, että yrittäkää ymmärtää, tytöt on olleet koko aamun töissä täällä tekemässä kisoja.

Toiselle radalle lähdettiin Piikan kanssa edelleen hakemaan yhteisymmärrystä lämmittelyesteillä hyppyytettyjen kasikierrosten kautta. Korostan sanaa h a k e m a a n. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaikka paremmin kuitenkin. Mutta ne kepit… Ja taisi siellä sattua vähän muutakin pientä – tai vähän isompaa. Kuka näitä jaksaa muistella? Edelleen Hanna ja Ipi starttasivat meidän perään ja nyt Hanna alkoi jo ärsyyntymään Ipin keinukuikuiluihin. Ja siitä se menestystarina sitten lähti. Voin sanoa, että jännitin. Jännitin niin perhanasti. Ja sieltä Hanna ja Ipi tulivat loppuun asti ja tekivät nollan! Ekan nollan! Wuhuu! 😀

Kolmannelle radalle lähdin edelleen hyvin fiiliksin. Piika alkoi olla hyvässä mielentilassa ja nyt riitti pelkkä temppujen teettäminen ja ulkona istuskelu ennen radalle menoa. Harmi kyllä oma liikkeeni vei Piikan A:lle väärässä kohdassa ja siitähän se hyl taas napsahti. Tällä radalla testattiin kepeille meille ihan uutta valssi-sylkkäri-vetoa ja hienosti toimi. Kannattaa treenata kisoissa. Neljännelle radalle lämmitellessä jalka alkoi jo painaa, mutta ajatus sentään kulki. Piikalla vaan kulki edelleen jalka ja sinnehän se putkeen luiskahti pitkän hyppysuoran päätteeksi. Toisaalta oli kyllä meidän paras rata muuten, joten ei voinut pettynyt olla. Vielä kun maksien työntekijät olivat olleet reippaita ja oltiin yli tunti aikataulua edellä, niin olihan se kiva päästä jo kello 21.00 hallilta pois. Tunnin päästä olin jo syönyt ja nukuin sohvalla autuaan tietämättömänä muusta maailmasta.

Koska epäilemättä haluatte nähdä nämä kauhean hienot taidonnäytteet tunaroinnit radoistamme, tässäpä ne koosteena:

Sunnuntainaaamuna viritin ensitöiksi verkot molempiin päihin keppejä. Nyt loppui tuo keppiepävarmuus. Opetelkoot sen itsenäisen pujottelun taas kerran uusiksi.

Pientä säätöä vol. 2

En tiedä, mitä mielessä liikkui siinä vaiheessa, kun päätin tehdä JATin kisatyövelvoitteet samana päivänä kuin kisaisin neljä starttia ko. agikisoissa. Ilmeisesti ei mitään. Normitilanne siis. Lauantaista voi tulla mielenkiintoinen. Herätys klo 5.00. Kisatyöt 6.30-14.30. Neljä starttia makseissa klo 16-22. Kaiken lisäksi Piika ja Ipi starttaavat peräkanaa radalle. Voi ehkä vaatia pientä säätöä tämän 17 tunnin päivän repäisy. En heti kärkeen keksi parempaakaan keinoa tuhlata rahaa kuin ilmoittaa koira neljälle radalle ajatuksena, jos se niillä kahdella viimeisellä olisi hanskassa… Mitä nyt itsellä siinä vaiheessa on jo se 11-14 tunnin päivän takana, että villi veikkaus, kumpi on silti enemmän skarppina?

PK-puoleen satsattiin keskiviikkona, kun käytiin Saviolla lenkillä ja samalla kertaa tein esinekaistaleen lenkin lopuksi. Kävelin vain kaistaleen reunat, todella syvä – todella kapea, ja nakkelin 7 esinettä kaistaleelle. Piika ensin. Aluksi treenattiin vähän odottelua. Sen jälkeen lähetin sen hakemaan ja kaistaleen helppoudesta kertonee se, että Piika nosti 4 esinettä lyhyellä ajalla ilman vaikeuksia. Normaalistihan se hyvä jos yhden nostaa. Ipi toisena ruutuun ja säädöksihän se meni. Ipille tuollainen tallaamaton alue on vaikea, kun pitäisi vielä kovamuovisista esineistä saada hajua. Nosti kuitenkin 5 helpointa esinettä. En uskaltanut enää enempiä kokeilla, kun jo juoksemiseksi meni muutenkin. Oisin vielä joutunut olemaan koko illan metsässä…

Eilen jäätiin treenien päätteeksi hallille hyppytekniikan pariin. Tehtiin kasvava sarja ja liikkuva hyppy. Piikalle kasvava sarja oli aika helppo. Liikkuva hyppy meni paremmin, kun sai tehdä vauhdin kanssa ilman ponnaria. Ponnarilta lähtiessä vauhditta apuaskelia tuli jo jossain 11 jalassa. Lopuksi vielä treenattiin kontakteja kisoja varten. Jännä, kun en usko, että tekee kisoissa noin hyviä pysäytyksiä kontakteille, kun palkka-automaatti puuttuu päästä. Vai voisikohan tuomarin/ratatyöntekijän lahjoa siihen hommaan? Jäähdyttelylenkillä ehdotin, josko päästetään koirat irti, kun sen verran sopuisasti kävelivät remmissä kylki kyljessä. Aluksi meni tosi hyvin. Sitten olikin vähän pientä säätöä. Pöljät elukat, kun eivät osanneet edes purra toisiaan. Oli kuulema helppo työntää kädet vaan väliin ja venyttää koirat erilleen. Minä keskityin käskyttämään Ipiä maahan. Se kun olisi ollut kovasti menossa ottamaan osaa skabaan. Oli kyllä varmaan helpoin välien selvittely, mihin mun koirat on joutuneet. Näemmä nuo pikkulikatkin on päättäneet kasvaa aikuisiksi.

11137918_412242902291070_283069771_n

Piika ja Ipi toivottavat hyvää koiranpäivää!

Agilitya viime viikolta

Kevät alkaa selvästi vaivaamaan blogissakin, kun ei ehdi kirjoittaa päivityksiä ajallaan. Osittain tämä kyllä johtuu siitäkin, että treenejä on nyt kuvattu ihan järjestelmällisesti ja noiden videoiden muokkaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, kun niitä sitten viikon varrelta monen koiran osalta työstää.

Viikkotreeneissä tiistaina tehtiin välistävetoja teemana edellisten kisojen yhden radan alku. Kisoissahan tämä kohta epäonnistui Piikan kanssa, kun tein sen toiselta puolelta. No, tällä kertaa saimme treeneissä tehtyä sen heti kättelyssä melkein oikein, joten sitä ei hinkattu sen enempää. Piikan haukku paljastaa, että oma ohjaus on tapansa mukaan myöhässä. Edellisen viikon treeneistä opittuna kepeillä oli viimeisessä välissä ohjuri, mutta eipä se Piikaa paljoa hidastanut, ohjurin yli voi aina hyppiä! Ilmeisesti pitäisi vain viedä tuota omaa ohjausta vain pidemmälle, niin ehkä viimeinen välikin voisi onnistua. Toiselta puolen keppejä ohjatessa tätä keppiongelmaa ei ole. Takaakiertoon laitettiin myös rima pystyyn, jotta Piika oppisi kiertämään vähän kauempaa ja tämä toimi heti! Ja loppurata olikin sitten omasta rytmityksestä kiinni – lähinnä sen puutteesta.

Torstaina käytiin Satun kanssa treenaamassa hyppytekniikkaa. Koska kamera oli mukana ja olimme vain kaksin, laitoimme kameran kuvaamaan. Ensiksi teimme alastuloharjoitusta. Tämä on kyllä aina yhtä vaikea. Piika ei vissiin näe siinä mitään vastusta, joten laskeutuu aina todella lähelle hyppyjä. Kun helpommallakin yli pääsee… Ihan kiva kyllä tuo taaksepäin kokoaminen lähdössä! Toisena harjoitteena oli korkeuden arviointi. Valmistelevat hypyt jäävät taas vähän vajaiksi, mutta itse korkeuden arviointi onnistuu hienosti. Melkoinen ponnistusvoima, kun kaikki natsaa. Mutta millä tuoda haastetta näihin treeneihin? Pohdittiin, jotta tehdäkkö kasvavaa sarjaa vai onko pakko tehdä se ärsyttävistäkin ärsyttävin etäisyyden arviointiharjoitus…

Vaikka treenit eivät ihan putkeen ole menneet, on ihan luottavainen fiilis. Selvästi on nyt löydetty Se Jokin treeneissä. On päästy kiinni niihin epäkohtiin, mitkä kisoja vaivaavat ja varmasti säännöllisesti treenaamalla niihin voidaan puuttuakin, kun vähitellen alamme ymmärtää, mitä pitää itse tehdä toisin ja mistä mikin johtuu. Eilenhän sitten käytiin jatpailuissa mölliluokan radoilla. Kolme rataa, kaikilta vissiin HYL tulokseksi loppuviimein. Mutta erääksi meriitiksi kai senkin voi laskea, ettei kolmosluokan koira löydä putkeen, joka on toisena esteenä hypyn jälkeen, vaan hyppää putken yli!!! Mutta siitä lisää kera videon jahka ehdin videot käsittelemään…