Roskisdyykkaajat treenaa

Viikonloppuna ehdittiin treenailemaan sunnuntaina.

Aamusta oli heti ysiltä viimeinen JATin valmennus Haukkuvaarassa. Ehdittiin kerrankin paikalle hyvissä ajoin ja kävin Piikan kanssa kunnon lämmittelylenkin metsässä. Ratakin saatiin pienellä porukalla rakennettua ja taas uudestaan lämmittelemään.

Ensimmäinen rata

Julia oli suunnitellut pari 3-luokan rataa Siimeksen tuomaroimista radoista. Melkein nollalla päästiin tämä rata. Vitonen tuli kiellosta, kun itse valuin liikaa nelosen takaakiertovalssissa enkä saanut siitä sitten tyrkätyksi vitoselle. Paremmalla linjalla onnistui helposti. 14-17 mentiin takaaleikkauksilla, ja mikä siinä olikin, ettei ensimmäisellä kerralla uskaltanut luottaa koiraan vaan annoin käskyt aina liian myöhään. Hyvin Piika silti haki esteille. Mutta kun kokeiltiin aiemmin annettuja käskyjä, koira eteni ilman miettimisiä upeasti!

Toinen rata.

Seuraava rata olikin sitten ”vaikeampi”. En vain uskaltanut luottaa koiraan. Ihan hirveää rävellystä tämä oli, mutta uusinnassa saatiinkin sitten taas upeita kokeiluita. Alussa sain mennä ottamaan Piikan vastaan jo lähempää 3-hyppyä. Samantien itsekin liikkeelle ja persjätöllä mentiin 3-4 ja 4-5 ja hyvin sain linjattua Piikan kepeillekin renkaan oikealta puolelta. Kepeillä näkyy edelleen tältä puolelta oma epävarmuus ja sitä kautta Piikankin epävarmuus, ei jää yksin suorittamaan viimeistä väliä. 8:lle valssi, 9:lle jaakotus, 13-14 vastakäännös. 16:lle vastakäännös. Jäi hyvä mieli, varsinkin kun tulevan kesän suunnitelmat ovat nyt sitten ihan auki. Julia sanoi, että pitää uskaltaa liikkua Piikan kanssa. Se ei anna anteeksi himmailuja, vaan etenee parhaiten silloin, kun itsekin liikun.

Sunnuntai-illaksi ajeltiin Höytiälle, kun piti mennä vielä dyykkaamaan yksi roskis keskellä metsää Riikan kanssa. Löydettiin korvasieniä, jotka ajateltiin kerätä tullessa. Kappas, ei löydetty niitä enää sitten. Mutta hienoisen harhailun jälkeen löydettiin etsimämme roskis ja vedettiin sitä suossa pari sataa metriä hakuradalta toiselle. Ei mikään kevyin homma todellakaan. Mutta vähitellen alkaa tulevan viikonlopun sbcak-pk-mestikset rakentumaan. Mutta ettekö te hakuihmiset voisi vähän kevyempiäkin piiloja keksiä?!?

Rieha ja Piika Höytiällä

Koirat lämmittelivät hyvin mukana metsässä rämpiessä ja olikin hyvä, koska tästä suunnattiin vielä treenaamaan kentälle. Aluksi juoksuteltiin Piikaa Riikan ja mun välillä ja yritin aina ampua – heikoin tuloksin, koska starttari kaipaisi taas puhdistusta ennemmin kuin ampumista. Ensimmäistä kertaa Janne myös vaihtui ampumistreeneissä toiseksi henkilöksi, mutta se ei Piikaa haitannut, koska Riikka oli vaan niin siistii!

Seuraavaksi otin jäävät, ja kyllähän se istuminen vaan valahti varmaan maahanmenoon. Pienellä muistuttelulla istuminen, maahanmeno ja luoksetulo. Voisin kuvitella, että nämä olivat aika lähellä sitä, mitä koesuoritus tulee olemaan. Hain siis vauhtia maalin kierrolla luoksetuloon. Myötäpäivään kiertämisessä ei ollut mitään ongelmaa, mutta vastapäivään Piika yritti koko ajan tulla maalin läpi tai palata takaisin. Joten tätä sitten ihan tarpeettomasti vahvistelin.

Seuraavaksi esteet. Metrinen oli metrinen ja hetsillä mentiin minulta Riikalle. Ja alas Piika tuli sitten niskoilleen pyörien kaataen esteenkin matkallaan. Multa pääsi tahattomasti VOIEI! Mutta onneksi Riikka oli tilanteen tasalla ja pisti bileet pystyyn toisella puolella. Kun itse keräilin esteen ja itseni kentän pinnasta, Riikka hillui Piikan kanssa. Ja eikun uusiksi. Nyt laskettiin ihan reippaasti korkeutta ja hypyt tästä molempiin suuntiin. Seuraavaksi 95 ja tässä taisi kolauttaa taas hyppyyn, joten uusittiin ja nyt meni ongelmitta. Vielä otettiin empivästi metrinen, että kai se on pakko kokeilla. Ja menihän se! Huh huh.

Aina pientä jännitystä elämään.
Ei tuntunut jäävän muistikuvia epäonnisesta hypystä, mutta ehkäpä nyt huilitaan alkuviikko ja loppuviikosta jos vähän muistuttelisi metristä.

A:n otin noudon kera ja loppuun eteenmeno. Sitten jäähdyteltiin ja totesin, että vielä ainakin koira liikkui ihan ok.

Kotiin päästyäni tutkin aika tarkkaan Piikan liikettä, mutta ei vaikuttanut mitenkään ontuvalta siinäkään. Illalla vielä hieroin lihaksia kevyesti ja yritin juottaa Piikaa reilummasti. Tänä aamuna se tuntui venyttelevän aiempaa enemmän, mutta hyvä vain niin. Jospa selvittiin säikähdyksellä.

Kun nyt kaikki treenit on sitä mieltä, että vituiksi menee, niin voisko ne juoksut nyt alkaa?

Joka tapauksessa päätin, että nyt ei treenata viikkoon mitään sen suurempaa. Vähän pidetään hauskaa, mutta en jaksa enää stressata enempää. Ei se ole maailmanloppu, vaikka koskaan ei saataisikaan JK1:stä. Se on vain yksi koulari. Sen sijaan mulla on upea koira, jonka kanssa on ilo harrastella, joten miksi rikkoa se koetavoitteilla. Ei mitään järkeä.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Agilitya viikon varrelta

Kyllä huomaa, että lomalla on oltu, kun vähän kaikki laahaa perässä. Viikon varrella käytiin muutaman kerran treenaamassakin Piikan kanssa. Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvä, että torstain hyppytekniikka jäi tällä viikolla väliin, sen verran kovaa runtua Piika on saanut Kiljulta viikon varrella. Jännä, kun ei ole edelleenkään tuo kokoero tasoittunut noiden kahden välillä, joten törmäykset on olleet aika rajuja… Pari kertaa viikon aikana Piika onkin hierottu ja venytelty kunnolla ja nyt pitäisi muistaa tehdä se ainakin joka toinen ilta.

Tiistaina treenattiin omissa treeneissä edellisen ryhmän ratapohjalla, kun todettiin, että näytti sen verran kivoilta treeneiltä kisaviikonlopun jälkeen. Videoitiinkin nämä treenit ja oli jälkikäteen hyvä katsoa videolta, että vieläkin voisi hakea nopeampaa puomia Piikalle. Tällä kertaa annoin Piikan nostaa itsensä kisavireeseen ja se sai haukkuaräyhätä Riehan suoritusten aikana ihan reippaasti kentän laidalla. Hyvin löytyi vire varsinkin tokaan rataan, niin hyvin, että Piika ”vähän” oikoi radalla päästäkseen loppupalkalle. Onnistuneet suoritukset tehtiin molemmissa treeneissä loppuun, kun viimein päätin, että nyt tää onnistuu. Mutta ei siis onnistunut siinä kisavireessä.

Sunnuntaina meillä oli taas JATin haastajien valmennus. Tällä kertaa päästiin treenaamaan Piikan kanssa aamun ensimmäiseen vuoroon mini-medien sekaan. Tämä tuntui sopivan meille paremmin, kun rataantutustuminen tehtiin heti radan rakennuksen jälkeen ja rataan tutustuttiin yhdessä. Näin lihasmuistiin ei jäänyt niitä aivan vääriä suorituksia vaan sai samantien hinkata oikeilla kuvioilla koko radan. Itse rata näytti tältä:

Tarkoituksena oli mennä ainakin kohdat 1-23, pidempi rata oli tarkoitettu huipuille, jos haluavat pidemmän radan turnauskestävyyttä kokeilla.

1-2 pakkovalssi-jaakotus

3-5 leijeröinti

5-7 linjaus ja tyrkkäys seinään päin

11-12 valssi kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla

12-13 ennakoiva valssi ja keppejä kohti veto koiran puoleisella kädellä

13-14 sylkkäri

14-15 takaakierto-valssi (koska persjätöllä ei lukisi putkea vaan A:n)

15-16 irrotus

18-19 linjaus seinään päin (metrien 6-8 väliin)

20-21 leijeröinti

22-23 ennakoiva valssi

23-24 ennakoiva valssi

25-26 saksalainen

30-31 takaaleikkaus-niisto

31-32 persjättö

33-34 suoran putken toisella puolella piti olla jo menossa

34-35 niisto kepeille

35-36 irtoaminen

37-38 persjättö

Vaikein oli ehdottomasti 11-15. Toki alkuunkin meni jo aikaa, kun pakkovalssijaakotusta haettiin paremmaksi. Leijeröinti onnistui aluksi hyvin, kunnes Piika keksi, että puomilla ollaan menossa toiseen suuntaan ja niinpä se oikoi ja jätti tekemättä toisen putken, jolloin palkattiin putkien jälkeen ja jatkettiin sitten taas suoritusta. Valssin pystyin tekemään kepeille todella hyvin, ekalla kerralla myös koko 11-15 toimi todella hyvin. Se oli tosin vain tuuria, sen jälkeen pitikin hakea rytmitystä vähän pidempään kunnes onnistuttiin uudelleen. 18-19 linjaus oli todella hyvä hoksata. Kerrankin Piika teki varsin mallikkaan pituuden suoraan seinään päin. 23 estettä päästiin ekalla kierroksella ja olin todella tyytyväinen!

Toisella kierroksella jatkettiin sitten tuosta 23 putkelta. En ollut tähän pätkään esteiden kanssa rataantutustunut, ulkopuolelta opiskellut, kun en rataantutustumisessa uskonut, että tuonne asti päästäisiin. Tällä kierroksella suurin ongelma olikin sitten kepit toiseen suuntaan. Piika jätti aina vikan keppivälin pujottelematta, ja kun nyt katsoin tuon tiistain treenivideonkin, niin tuolta puolelta se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jää pujottelematta. Pitänee laittaa tästä eteenpäin ohjuri sinne ja Piikan on oikeasti hoidettava tonttinsa itse. Julia ehdotti myös, että Piikalle laitettaisiin jatkossa kaikkiin takaakiertoihin rima pystyyn siivekkeen eteen, että oppisi ottamaan vähän etäisyyttä hyppyihin. Nyt tekee vähän liian tunnollisesti töitä. Tämä kuulosti hyvältä keinolta puuttua rimojen tippumiseen ja muurin räjäyttelyyn.

Tällä viikolla tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tällä meidän agiliidolla on toivoa. Toki sen oman varmuuden ja koiran oikeaan vireeseen saamisen helpottamiseksi on myös nyt treenattu paljon, ja se on aina auttanut. Pitää vain pitää huoli Piikan lihaksista, että se nyt pysyy iskussa.

Agilitya epiksissä

Viikonlopun vietin koirien kanssa kiireettömästi, kun Janne jäi Espooseen täksi viikonlopuksi. Jännä muuten, miten aina sataakin nuoskalunta reippaasti silloin, kun pitää yksin vastata lumitöistä. Katolta tullutta pakkautunutta lunta. Märkää lunta. Märkä kola. Lumen alla vettä ja koko ajan tiellä olevat koirat. Ja kun viimein saa pihan kolattua reilussa tunnissa, lunta alkaa satamaan uudestaan.

Lauantaina rosvosin säästöpossun ja käytiin Piikan kanssa osallistumassa Pop Dogin epiksiin Haukkuvaarassa. Eihän se mennyt ihan kuin strömsöössä. Jännä, jos olisi mennytkään. Tavoite oli kuitenkin testata, onko koira hallinnassa ja kyllä se siihen nähden oli, että kävi ihan todella kuumana jokaiselle radalle lähtiessä. Sen sijaan kummallakaan ei kestä pää noita kontakteja ja vähän on kyllä semmonen fiilis, että jaksaako niihin panostaa niin paljon kuin pitäisi. Tosi asia on, että jarrutan itse Piikaa ja sen etenemistä koko ajan ja tällä hetkellä tuloksen tekeminen kisoissa tuntuu ylipäätään mahdottomalta ajatukselta eikä pelkästään kontaktien vuoksi. Eikä toisaalta ole motivaatiota treenata niin paljoa kuin pitäisi. Meillä on kuitenkin muita lajeja, joissa ennemmin olisi tulostavoitteita tulevalle keväälle, joten miksi tuhlata energiaa agilityyn, joka näemmä onkin luisumassa ykköslajista toisille sijoille! Jotain hyötyä ollut siis tuosta Jatin haastajat-valmennuksesta, kun olen tajunnut, että se on ihan muille koirakoille tarkoitettu.

Epiksissä kisattiin alokasluokassa, joka vastasi mölli-1lk rataa. Piika tuli viimeisestä välistä keppejä pois – vissiin itsellä oli jo ajatukset seuraavassa esteessä ja koirakin kiirehti. A:lta hyppäsi alas – otettiin uudestaan ja taas uudestaan ja sitten Piika valitsi vielä putken väärän pään.

Konkariluokan rata vastasi 1-2lk:n rataa. Ensimmäisellä radalla Piikan piikkiin meni renkaan räjäytys – hyppytekniikkatreenit kutsuvat torstaina. Kepeillä itse möhlin, kun en uskonut, että Piika kyllä osaa keppikulmat, joten sössittiin sitten kepitkin. A:lle pysähtyi tällä radalla, keinulle myös, mutta puomilta rallatteli alas. Luovutin siihen. Uusintaradalla annoin Piikalle enemmän vastuuta ja keinulle asti mentiin ihan ok. Sitten Piika tulikin keinun maahan asti ja siinä hetki tuumittiin, mitäs tehdään ja päätin jatkaa. Puomille en enää vaatinut kuin pienoisen hiljentämisen loppuun, että päästiin ehjin nahoin radalta pois. Onneksi oli muuten ihan hauskaa, vaikka nuo radat osoittivatkin, että virallisiin kisoihin ilmoittaminen oli ihan rahanhukkaa. Tosin. Aina on se mahdollisuus, että Hanna saakin Ipin lisäksi toisen koiran ohjattavakseen… 😉

Lauantai-iltana kuvailtiin vielä Piikan lauman uusintatulokasta ja Piika olikin tästä tyypistä nyt ensitutustumisellaan ihan ihmeissään positiivisella tavalla. Ei sitä tyyppiä voinut silmistään laskea ja olikin vähän haastavaa ottaa yhteiskuvat lopuksi Piikasta ja Nitasta, kun Piika tuijotti tätä tyyppiä ja Nita nakkia.

Näissä kuvissa siis saksan ihmeet Suomelle: Piika (melkein 4 vuotta) ja tätinsä Nita (melkein 9 vuotta), Alice ja Kalisha vom Skuddenhof.

Huotarin Oilin opissa

Ystävänpäivää vietettiin Piikan kanssa Huotarin Oilin tokokoulutuksessa, joka järjestettiin Haukkuvaarassa. Myöhästyin hieman aloituksesta, kun heitin Piikan aamupäiväksi Raisalle hoitoon, joten tulla tupsahdin paikalle kesken treenien.

Paikalla oli eri tasoisia koirakoita, osa keskittyi ihan perusteisiin, osa teki jo voittaja-evl-liikkeitä. Hirveästi ei sitten kiinnostanut alempien luokkien koirakoiden ongelmat, mutta sivusilmällä niistäkin tuli seurattua parhaita vinkkejä. Sen verran ehkä oma ihanne nykyisin esimerkiksi seuraamisessa on tarkentunut, että vähän jäi kaikissa seuraamis- ja sivullaoloharjoituksissa kaihertamaan koirien huono vire. Toki tokossa ihanne on eri kuin tottiksen puolella, mutta kuitenkin…

Seuraamisessa Oili korosti kriteereitä palkkaukseen ja palkkaamattomuuteen. Koiralle tulee olla mustavalkoinen, mistä se saa palkan ja mistä ei. Käännöksissä koiralle täytyy aluksi antaa mahdollisuus onnistumiseen, jotta se tietää, mitä siltä haetaan. Käännöksiä voidaankin helpottaa antamalla vahvistava ”seuraa” -käsky pari askelta ennen käännöstä, jolloin koiralla on mahdollisuus korjata perusasento ennen käännöstä ja pysähdystä. Jos seuraamispaikassa on väljyyttä, lelua voi pitää vasemmassa kädessä koiran ulkopuolella. Kun koiralta on kielletty leluun koskeminen ja suora huomioiminen, koira alkaa väistää lelua ja tiivistää seuraamista sen kautta.

Treenien yhteydessä tuli esille sekin, että koiralla olisi hyvä olla erillinen ”lepo”-käsky, jolla se rauhoittuu makaamaan paikalleen, kun sitä tarvitaan. Lonkalla ja kyljellä saa olla, kunhan ei kelli selällään tai haistele. Jos paikkamakuu-käskyä käytetään tällaisessa tilanteessa, se menee herkästi pilalle muuttuen levottomaksi.

Oili korosti myös sitä, että on tärkeä miettiä, miten esittelee liikkeet koiralle ensimmäisiä kertoja. Koiran mielentila on tärkeä, koska se jää koiralle mieleen heti ensimmäisistä treeneistä alkaen ja myöhemmin koira helposti palaa siihen mielentilaan. Voi siis miettiä, haluaako koiran kävellen vai täysillä juosten ruutuun heti alusta lähtien ja miten haluttuun lopputulokseen päästään heti ensimmäisistä treeneistä alkaen.

Ryhmäliikkeissä tehtiin ensin tiiviissä ympyrässä paikkamakuita ja -istumisia. Sitten koirat selät vastatusten tehtiin kaukoja ja lopulta nenät vastatusten ringissä kaukoja. Tämä oli vaikein juttu meille. Suoralla näköyhteydellä Piika toimi hienosti, mutta jos välissä oli yhtään ihmisiä, Piikalle oli vaikea keskittyä ja vaikka se yritti mua bongailla katsellaan, häiriö välissämme oli liikaa. Lopuksi tehtiin uuden evl:n mukainen paikkamakuu koirat rivissä. Jätettiin koirat istumaan ja vuorotellen käskettiin maahan. Piika taisi ekalla kerralla tarvita kaksi käskyä maahanmenoon ensimmäisessä treenissä, toisella kerralla meni painokkaalla käskyllä hitaasti maahan. Paikkamakuun lopuksi koirat kutsuttiin luo vuorotellen. Piika oli jonon toiseksi viimeisin koira, kunnes pari koiraa ennen sen vuoroa koira lähti toisen perään ja hieman rähäkkää siitä syntyi, jolloin Piika lähti kaikki karvat pystyssä poliisiksi paikalle. Tiukalla käskytyksellä takaisin ja suoraan riviin uudestaan. Tuli kutsusta luo vähän varovaisesti. Uusintakerralla sitten taas jonon viimeisimpien joukossa ja tällä kertaa otin sivuttaisaskelen taaksepäin ja kutsuin Piikan luo iloisesti ja nyt se tuli hyvällä vauhdilla.

Piikan kanssa keskityttiin pääsääntöisesti tunnariin. Jo aiemmin olin seurannut koirakkoa, jolle laitettiin paljon kapuloita aaltoilevaan riviin. Ideana se, että kun kapuloita on paljon, koira näkee parhaimmaksi tehdä tarkkaa työtä ja löytää kerralla oma. Voidaan myös ottaa vain pari kapulaa, oikea ja väärä ja tehdä hajuerottelua niillä.

Piikan kanssa aloitettiin tunnariurakka tekemällä kaksi tunnaria, kuten kotona on tehty. Viikon aikana olin huomioinut, että Piika teki tarkempia tunnareita, jos kapulat olivat selkeissä muodostelmissa. Jos kapuloita oli sikin sokin, homma meni helposti häsäämiseksi. Niinpä tehtiin kaksi ympyrätunnaria, joissa ensin oma oli takana sivulla ja toisessa heti alussa. Ennen kapuloita laitoin pari jarrunamia ja palkkana oli kissanruokaa kupissa. Tietysti, siis tietysti(!) Piika teki oikeat tunnarit hienoilla haisteluilla kummallakin kerralla. Oili oli onneksi eläinkokeiden kannalla, joten kokeiltiin seuraavaksi hujan hajan olevia kapuloita, joiden sekaan Oili sekoitteli mm. ruutumerkkejä jne. tavaraa. Tällä kertaa häsääminen näkyi ja Piika nosti ensin väärää kunnes haisteli oman ruutumerkin alta. Toisella yrittämällä onnistui heti ensimmäisellä kerralla oikean nosto, mutta tällä kertaa Piika taisi jäädä mörköilemään sisään tullutta henkilöä, mutta ei missään välissä laskenut oikeaa kapulaa suustaan tuijottaessaan laidalla kiertävää ihmistä. Lopulta palautti kapulan mulle katse edelleen ihmisessä. Niin Piikaa…

Seuraavaksi Oili esitteli meille pelin, jota voidaan pelata kotona keittiössä. Tämän pelin avulla voin huomauttaa Piikalle, kun se ei haistele tai keskity. Kapuloista tehtiin tiiviitä muodostelmia. Kaikenlaisia kuvioita ja päällekkäinkin kapuloita pinoiltiin jättäen oma alimmaiseksi niin, että se oli kuitenkin otettavissa. Selvästi huomasi, että aluksi Piika nosteli mitä vain palkan toivossa, mutta samalla kesti myös paremmin sen, ettei sillä satunnaisella nostolla löytynytkään omaa ja pystyin asiasta huomauttamaan. Jarrunameilla keskittyminen parani ja omakin löytyi hyvillä haisteluilla. Mitä olen pari kertaa tätä testannut koulutuksen jälkeen, idea alkaa löytymään selvästi ja Piika tykkää tästä pelistä kovasti.

Tunnarin palautusvauhdistakin keskusteltiin ja Oilin mielestä sitä on epäolennaista miettiä, koska pääasia on kuitenkin se, että koira löytää oman ja palauttaa sen. Ihan sama, tuleeko se takaisin ravilla vai laukalla. Vauhtia palautukseen voi hioa piilottamalla pelkkää omaa pidemmän matkan päähän ja palkataan sitten laukasta, kun koira on innokkaimmillaan tulossa luo. Pääasia, ettei tätä yhdistä koskaan tunnariin.

Oilin kanssa mietittiin myös nopeuden saamista Piikalle, kun kissanruoka kupissa ei motivoinut tarpeeksi palautusvauhtiin. Kokeiltiin sitten kuolleeseen leluun hetsausta ja tämä toimikin yllättävän hyvin. Aluksi Oili piti Piikasta kiinni ja hetsasi kevyesti taaksepäin vetämällä juuri ennen vapautusta, itse menin puoleen matkaan koiran ja lelun välille, laskin kolmeen ja kilpaa koiran kanssa juostiin palkalle. Pari kertaa ehdin napata lelun ennen Piikaa ja sen jälkeen on vähän niin kuin ollut turha toivo. Koira alkaa nykiä jo ykkösen ja kakkosen kohdalla. Tätä voidaan käyttää ruutuun vauhdin saamiseksi sekä luoksetulossakin. Aluksi tämä pitää kuitenkin tehdä irrallisena valmiiksi ilman koeliikkeitä.

Lopuksi Oili totesi, että ei Piika taida niin pehmeä olla, kuin annan ymmärtää. Hänen mielestään se on jopa kohtalaisen kova koira, koska yhtään se ei tuntunut paineistuvan treenien aikana ja lähinnä vain nosti itseään koko 45 minuutin ajan, mitä tehtiin. Ja alla oli vielä puolen tunnin yhteistreeni, jolloin oli jo syöty maha täyteen makkaraa. Oili myös  tuumasi, että Piika tarvitsisi jännitystä treeneihin. Aina jotain vähän uutta ja kivaa ja jännää, ettei muutu puisevaksi treenit.

—

Kaiken kaikkiaan tykkäsin koulutuksesta ihan hirmuisesti. Tämä oli meidän eka tokokoulutus varmaan pariin vuoteen ja ehdottomasti paras Piikan kanssa käymäni koulutus! Vaikka aluksi olin skeptinen, mitä saada treeneistä irti, sain lopulta omista treeneistämme enemmän kuin koskaan olen oppinut, kun olen koiran kanssa osallistunut koulutuksiin. Siistiä, että maaliskuussa päästään Oilin oppiin toistamiseen!

Selittelyn makua valmennuksessa

Sunnuntaina meillä oli Piikan kanssa JATin valmennuskerta Haukkuvaarassa. Alkajaisiksi käytiin läpi kuulumiset viimeisten kuukausien osalta. Selitelyksihän se meni, miksei olla treenattu…

Olisi ollut helpompi myöntää olleensa laiska, tyhmä ja saamaton kuin että meni sitten selittelyksi, kuinka tammikuun viikkotreenit osuivat aina pakkasjaksolle, kuinka autot hajoilivat, kuinka pitää lämmittää taloa, kuinka ei jaksa ajaa edestakaisin 30 km:n matkaa klo 22 illalla päästäkseen lämpimään treenaamaan ja eritoten, kuinka rahatilanne on täysin olematon kaiken säädön jälkeen, jotta ei vain ole varaa maksaa edes yhtä 50e:n vapaakorttia.

Treenin aiheena oli kontaktit kisavireessä, lisäksi oli helpompi radanpätkä ja vaikeampi radanpätkä. Näistä kolmesta sai valita 1-3 suoritukseensa. Muut taisivat vetää sen kolme vähintään. Piikan kanssa päästiin 17 estettä. Syynä A) en luottanut koiraan, B) en luottanut koiran irtoamiseen, C) en luottanut koiran esteosaamiseen. Niinpä irroteltiin sitten putkeen vähän liian läheltä ja kepeille niistämään ehtiminen tuotti vaikeuksia. Kontakteilla kuulema oioin enkä yrittänyt edes tehdä kisanomaisia (enkä yrittänytkään, kun treenitaukoa oli niin turosti), kun palkkailin koiraa. Jäätiin sitten kiinni A:lle ja kun tuli vähän sen suuntaista palautetta, toinen treenivuoro käytettiin A:n konkreettiseen läpikäymiseen, miten sitä vahvistetaan laskematta koiran virettä.

Lähdettiin paikan vahvistamisesta yhdistäen oma liikkeeni A:lla pysymiseen. Käskytin Piikan sivusta suoraan A:n alasmenolle ja paikallani hirmuisesti yrittäen jalkojani nostella ylöspäin liikkeen tunnun saamiseksi testattiin Piikan kontaktilla pysymistä. Tämä nyt vielä onnistui ja Piika sai palkkaa aina, kun katsahti muhun ja kehuin sitä -> A:n edessä olevalta apuohjaajalta palkka koiran eteen maahan. Seuraavaksi yhdistettiin paikallaan juokseminen omaan niin kutsuttuun juoksupyrähdykseen, mutta Piikan piti pysyä kontaktilla. PITI, ei pysynyt. Hieman helpotettiin ja kun ymmärsin, miten annan käskyt, milloin kehun milläkin sanalla, milloin juoksen, milloin olen hiljaa ja milloin saan kutsua koiran pois, alkoi homma luistamaan. Nopeasti Piika hiffasi asian enkä sen jälkeen saanut sitä enää pois kontaktilta vaikka kuinka riehuin. Tätä pitäisi nyt sitten vahvistaa oikeaoppisesti, niin ehkä mentäis tässäkin asiassa eteenpäin niin, että Piika vain nostaisi virettään A:lla, mutta silti pysyisi siellä. Saahan nähdä, meneekö taas selittelyksi. Listahan tuossa ylempänä olisikin jo valmiina. Kannattaisko kuitenkin heti aluksi tunnustaa olevansa laiska tyhmä ja saamaton? Ei ole ihan meidän juttu tällaiset valmennukset, joissa pitäisi mennä eteenpäin, kun ei mennä.

Sen yritin muistaa koko valmennuksen ajan, että vaikka tuli valituksia vähän joka asiasta ja kaikki, mitä tein, oli väärin, olin kuitenkin Piikaan tyytyväinen ja se kyllä sai tuntea olevansa maailman paras koira. Koska kuten Janne edellisen blogikirjoitukseni lyhyesti tiivisti, tunnetila on se treenien tärkein asia. Jos koiran tunnetila on korkea, treenit vievät sitä eteenpäin. Jos tunnetila on huono, treenit voivat pahimmassa tapauksessa olla askel taaksepäin. Harjoittelua tuo silti vaatii, että vaikka itse kokee olevansa todella huono, koiralle pitää se positiivisuuden välittyä. Uskon ja toivon, että siinä sentään onnistuin sunnuntaina.

Kaksin aina hiljaisempaa

Kylläpä onkin hiljaista, kun on vain kaksi koiraa! Janne halusi antaa Pässille vielä sadannen mahdollisuuden ja otti sen mukaansa Espooseen. Olen kyllä ollutkin niin kireä muutenkin ja lenkitettäviä on tässä viime aikoina ollut muitakin, joten ehkä tämä oli ihan hyvä päätös. Mutta aina se yllättää, miten vaivatonta ja hiljaista kahden koiran kanssa on!

Lauantaina käytiin pidemmällä lenkillä, ensi kertaa tälle talvea tehtiin Keski-Suomessa lenkki jäälle. Sellainen ihan perusjäälenkki sen piti olla. Kunnes Janne ehdotti, että mennään takaisinpäin tuosta yhden saaren läpi, että tulee vähän vaihtelua. Joitakuita kertoja ehdotin jo umpihangessa kahlaamisen aikana, josko käännyttäisiin takaisin. Mutta ei. Rantaan päästyämme kävi selväksi, että jäälle pääsisi vain ylittämällä kymmenmetrisen kivikon. Isot kivenlohkareet olivat jään peitossa ja kaikkea peitti lumivaippa. Itse pystyi hyvin katsomaan, mihin jalkansa asetteli, mutta koirilla tassut luiskahtelivat välillä lumen läpi tyhjyyteen kivien väliin. Lopulta Janne ja Kilju pääsivät kolmen metrin päähän rantaviivasta (josta oli kolme metriä pudotusta jäälle). Piika hyvänä kolmosena pari metriä heidän takanaan. Mutta siihen se tyssäsi. En ole koskaan aiemmin nähnyt Piikaa niin paniikissa, kuin se kivellä piipittäessään oli. Ei saatu sitä siitä liikahtamaan ja Ipi ja Pässi eivät suostuneet edes niin pitkälle menemään. Lopulta käännyttiin takaisin. Jannen piti nostaa Piika tuolta alimmaisen kuvan kiveltä pois, kun koira ei suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Päästyään yhden kiven takaisin Piika palautui samantien. Mutta no, olihan siinä vaihtelua… Ja taas voitiin liittää yksi kuva Jannen (epäonnistuneet, tunteita herättävät) reittivalinnat -kansioon.

Illalla oli belgivuoro ja saatiin treenata vähän pidempää pätkää osallistujakadon vuoksi. Ipi kävi tekemässä seuraamista. Patukka kainaloon ja ruokakuppi kentän laidalla. Seuraavan kerran pitää tehdä niin, että kuppi on kentällä. Varsin hyvä! Kiljulle myös seuraamista. Perusasentoja ja korkeintaan kahden askeleen pätkiä. Kolmannella se hakeutuu vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Piika hömpötteli vähän kaikkea, perusasentoa metristä noutoa 80 cm:llä, kaukoja ja ruutua. Ei maata mullistavat treenit, mutta tulipahan käytyä edes vähän tekemässä.

Sunnuntainakin käytiin treenaamassa. Piikalle katsottiin perusasentoa edelleen ja miten treenaan yksin paikan korjaamista. Kiljulle sama setti plus paikkamakuu ja luoksetulo lopuksi. Lisäksi Piika teki kimppapaikkamakuun pitkästä aikaa, hyvä ja rauhallinen kuulema. Treeneistä ajelin lenkille Saviolle ja nappasin Nitan ja Vekinkin mukaan. Kun rämmin umpihangessa 7 km, niin johan siinä olikin yhdelle viikonlopulle koirahommia. Ensimmäistä kertaa Nitan ja Piikan välitkin kiristyivät, kun Nita yritti leikkiä ja roikkui Piikan kaulurissa ja Piikalla meni hermot. Tytöt kyllä ratkaisivat tämän niin, että molemmat luovuttivat ilman sanomista. Muutenkin on tunnustanut, että Piikasta alkaa tulla tosikompi ja tosikompi vähitellen.