Kyllä kouluttajalla on väliä

Aamuisin. Juuri ja juuri Piika jaksaa metrin siirtyä pedistään, että näkee ruokakipot, mutta hyvä se on ottaa vielä päikkärit sillä aikaa, kun ruokaa kuppeihin annostellaan. Pessiä ei sen sijaan saa puolta metriä kauemmaksi kupeista – tai mistään ruuasta. Se on hereillä heti kun jääkaappia kohti kävelläänkin.

Tällä viikolla meno on näyttänyt yllä olevan kaltaiselta. Koirat ovat ottaneet muutenkin levon kannalta, kun itsellä on ollut sen verran kiirettä. Maanantaina mietin jo, että helpompi olisi pitää autoblogia, kun niistä tuntuisi saavan kirjoitettavaa helpostikin. Tosin aikaongelma olisi edelleen, että milloin kirjoittaisi…

Tiistaina sentään käytiin agiliitämässä, kun Hanna astui taas kouluttajapuikkoihin. Treeneissä Piika oli viimeisenä vuorossa, joten ehdin siinä katsoa muidenkin menoa kunnolla ja ratahan näytti tältä:

Sen suurempia kinkkisyyksiä rata ei sisältänyt ja mentiin eka kerta nollalla, mitä nyt Piika ryösti keinulta omin luvin maaliin. Tämäkin siitä syystä, etten itse rytmittänyt pysähtymistä omalla liikkeelläni. Ja vai ei muka ole kouluttajalla väliä? No kylläpä taitaa olla, sen verran kikseissä Piika Hannasta oli. Vaikka treenien aluksi oli käyty lenkillä kimpassa, halliin tullessaan Piika ei muuta nähnytkään kuin Hannan. Hieman oli hankaluuksia ottaa vermeet niskasta, kun Piika oli koko ajan kuin tulisilla hiilillä. Ja kun se lopulta pääsi vapaaksi, juoksi se suoraan Hannan luo ja hyppäsi neliraajapompulla tervehtimään pitkästä aikaa. Ja sen jälkeen olikin sitten ihan liekeissä meidän välillä, kun siis HANNA! Toisella kerralla sitten hiottiin 3-4, 11-12 ja 13-14 ja saatiin niitä virheitäkin, mutta myös parempaa liikkumistakin ja onnistumisia. Oli hyvä fiilis läpi treenin!

Keskiviikkona oli oma ryhmäni muiden päivän ryhmien ohella järjestämässä Jatpailuja, joten kun hallille menin jo ensimmäisen radan alussa, päätin juosta agilityradan Piikan kanssa. Sen verran houkuttelevalta se näytti kontakteineen. Vähän olin epävarma lähdöstä, mutta sitten ajattelin, että jos ei se ilman kikkailua mene niin johan on kumma! Ja hyvin se menikin. Ja kontaktit pelasivat! Mielestäni seisotin kauankin kontakteilla, mutta todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. Pääasia, että ne toimivat! Nollalla tämäkin rata, ja makseista oltiin ajallisesti toisia, mutta kilpailevina emme päässeet palkintosijoille.

Tällä viikolla tokon treenaaminen on jäänyt muiden kiireiden varjoon. Tiistaina sentään jaksoin vielä aksatreenien jälkeen tokoilla hallilla. Ruutua, ruutua ja ruutua. Kaukoja ja luoksetuloa. Keskiviikkona ajattelin myös, että kyllä jatpailujen jälkeen vielä jaksan tokoilla, mutta siinä kun kamppeita kerättiin, katselin erään koiran yskimistä ja lopulta hallin lattialle limaklöntin kakomista ja tulin tulokseen, että jospa en sittenkään… On se kumma, että jos on noin selkeät kennelyskän oireet, niin kotiin ei vaan voi jäädä.

Treenataan… eiku…

Piti treenata keskiviikkona, kun olin Killerillä kouluttamassa. No sitten yksi asia johti toiseen, se taas kolmanteen ja se neljänteen niin, että lopulta kierre oli valmis. Ei treenattu keskiviikkona. Eikä treenattu torstainakaan. Paitsi tunnaria. Ja ihan vähän seuraamista ja askelsiirtymisiä ja käännöksiä ja peruutusta.

Keskiviikkona aamusta tunnaritreenit olkkarissa, ja omaa vain etsittiin. Eipä tainnut olla mitään ongelmia. Töistä tullessa otin muutaman tunnarin varastossa. Omaa on etsitty, mutta vieraat on olleet kasassa lattialla, koko ajan samassa paikassa. Ensimmäinen treeni oli siinä mielessä vaikea, että piilotin oman lähelle ovea ja Piika etsi omaa enemmänkin varaston perältä. Ei luovuttanut tai muuten, mutta kun oli aikansa etsinyt, palasi koko ajan sitkeästi väärien kasalle lopulta hajoitti kasan, etsi taas omaa ja palasi nostamaan yhtä väärää, jätti sen ja etsi taas omaa kunnes löysi. Kehuin, mutta en palkannut. Otettiin uusiksi, ja nyt laitoin oman vähän lähemmäksi vääriä ja kasasin väärät. Ei ollut ongelmia, joten sai palkkaa.

Torstain treenit sitten videoinkin. Kätevää, kun tuo varasto on kuin pommilla räjäytetty, mutta tässäpä ensimmäiseksi se treeni, mitä tässä on tehty koko alkuviikko. Toisella kerralla uskaltauduin levittämään väärät omaan riviinsä. Varmuuden varalta piilotin oman kuitenkin lähelle, ettei menisi epävarmaksi ja alkaisi nostella vääriä. Ja sehän toimi! Olin varsin tyytyväinen. Vaikka tiedostankin, että on tuossa se pieni mahdollisuus, että jatkossakin haistelee nuo kapulat varsin epätarkasti, jos ei usko, että oma on siellä joukossa. Eli pitäisi varmastikin vähitellen alkaa ottamaan myös kokonaista tunnaria tuolla joukossa. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa… Ainakin nyt on varmaa, että kun löytää oman, niin ei ala varmistelemaan turhia vaan lähtee palauttamaan heti.

Taas yksi tylsä treenipäivitys

Miten pysyä perillä treeneistä. Kirjata ne tylsästi tänne blogiin, vai kenties omaan kalenteriin tai ehkä johonkin erilliseen vihkoon? Tähän samaan kysymykseen sitä törmää joka kerta, kun aloittaa treenaamisen (muka tehokkaasti) ja haluaisi pysyä kärryillä edistymisestä ja takapakeista. Jokaista noista olen kokeillut ja aina ne ovat jääneet. Vihkoja ei jaksa kirjoittaa missään välissä, blogiinkaan ei tule jokaista treeniä kirjattua ja kalenterissa helposti loppuu tila kesken.

Kuinka paljon edes pitäisi pistää ylös treeneistä? Paikka? Aika? Treenien aihe? Koiran mielentila? Oma mielentila? Miten treenattiin? Kenen kanssa? Oliko paljon palkkaa? Hupsuteltiinko? Oliko pinna tiukalla? Mihin lopetettiin? Oliko koira väsynyt lopussa? Mitä pitäisi muuttaa? Näitähän olisi ihan loputtomasti, jos tälle tielle lähtisi. Olisiko kuitenkin vain parempi vetää ranskalaisilla viivoilla pääjutut – mitä tehtiin? Muistuisiko treenit sillä mieleen?

Ketä varten treenejä kirjaan muistiin? Itseäni tietysti. En uskokaan, että ne ketään muita kiinnostavat. Vaikka luen itsekin paljon blogeja, koirablogejakin siinä seassa, harvemmin niistä kuitenkaan mukaan tarttuu varsinaisia treeni-ideoita. Ne, jotka ovat joskus blogejaan treeneillä päivittäneet ja jotka ehkä kiinnostaisivatkin treenillisesti, ovat nykyisin omistautuneita omien koiriensa treenaamiselle, kisaamiselle ja muiden kouluttamiselle. Miksi pitää julkista blogia omista treeneistään, jos tietotaitonsa jakamisesta voi saada rahaakin? Ja niinhän sitä sanotaan, että jos on aikaa roikkua netissä päivittämässä esimerkiksi sitä blogiaan, niin onhan se kaikki aika pois treeniltä ja siltä koiralta. Eihän kellään vakavasti otettavalla ole aikaa päivittää blogiaan?

Mutta entäs kun jossakin paikassa niiden treenien pitäisi olla kirjattuna? Tänä syksynä olen etsinyt blogin kätköistä Ipin ja Piikan kanssa treenattuja agilityratoja omiin koulutuksiin. Jo pelkästä piirrustuksesta olen usein voinut palata treenien tunnelmaan. Epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Blogiin auki puretut treenit ovat auttaneet pääsemään taas sisälle rataan. Kuinka hyviä treenejä me onkaan vuosien saatossa treenattu! Jos näitä ei olisi kirjannut ylös, eihän niitä muistaisi myöhemmin. Nyt ne ovat täällä blogissa ja odottavat vain sitä, että blogipalvelin kaatuu ja kaikki tekstit ja ratapiirrustukset häviävät sen siliän tien. Koko se meidän treenillinen matka on täällä.

Niinpä ajattelin taas kerran julkaista yhden agilitypäivityksen tässä sivussa. Ihan vain itseäni varten, kun kerran eilen treeneissä käytiin. Minä puolikuntoisena ja Piika virtaa täynnä parin viikon lomailun jälkeen. Rata oli samojen esteiden pyöritystä ja jo radalle mennessä piti tarkistaa, miten se 14:ltä jatkuikaan… Periaatteessa radassa ei ollut mitään sen suurempaa, mutta sitten kuitenkin tuo 8, 13 ja 20, niissä ehkä ne suurimmat virheet tulivat. Ohjasin liikaa esteitä, en koiran linjaa ja olin itse myöhässä koko ajan sen vuoksi. Ja kieltämättä kyllä se oma keuhkojen yskiminen pihallekin vaikutti. Ehkä eniten siihen, etten arvellut pysyväni Piikan mukana. Mutta oli kyllä hauska vauhtirata, siitä ei pääse mihinkään, vaikka me ei siinä onnistuttukaan kuin parin esteen pätkissä.

Kepeille linjasin koiraa vähän turhankin voimakkaasti ja ajoin sitä liikaakin kepeille, mutta hyvin Piika haki kepit. 5-6 valuin itse liikaa ja koirakin valui. 8:lle yritin sylkkäriä. Ei onnistunut edes liikkeettömästi. 12:lle valssi kaukaa, 13:lle tiukka niistovalssi melkeinpä ja koiran vaatiminen putkeen ilman, että itse menin 13 siivekkeen ohi. Kun koira tuli putkesta, piti jo olla valssissa vaatimassa se hypylle. Muuten haki komeasti itsenäisesti kepeille. Putkijarru 16:lle. 20:lle piti linjata enemmän linjaa kuin estettä. Kaukaa valssi 21:lle ja loppuun.

Takaisin pääaiheeseen… Entäs sitten toko- ja tottispäivitykset tai maastotreenit? Aina sitä samaa, samalla kaavalla, hieman muunnellen. Harvemmin niihin tulee palattua edes itse. Yleensä täysin kuvattomia päivityksiä, yleensä varsin merkityksettömistä jutuista. Olisi edes niitä kuvia, mutta niinhän se on, että suutarin lapsella jne… Keväästä asti olen sanonut, että haluan Piikasta treenikuvia tukka päällä. No, nyt se on niin karvaton kuin koira vain voi olla ja edelleenkään siitä ei ole niitä kuvia. Koska viikonloppuisin asun ihmisen kanssa, jonka mielestä treenaamaan mennään ja jos treenataan, niin ei tasan tehdä muuta. Tylsää? No ainakin kuvatonta. Ipin taannoista Tähti-päivitystä kootessani totesinkin monta kertaa, että minne ne kuvat ovat hävinneet, ja etenkin kuvat kokeista. Kiljustakin joitain treenikuvia kyllä on kertynyt. Piikasta en ihan heti muista yhtäkään.

Joten ratkaisin kuvaongelman ja tokotreenien tylsän päivitysongelman tällä:

Tylsääkin tylsempi kuva kalenterista, johon kirjasin parin päivän treenit. Edes minä en ota tästä selvää.

Summasummarum. Jatkossakin tämä blogi tulee olemaan täynnä näitä tylsiä treenipäivityksiä. Koska haluan muistaa ja haluan seurata nyt hetken aikaa, mitä tokolle tapahtuu, kun sitä treenataan vähän kieli poskella, mutta kuitenkin koetavoitteet silmissä.

Ainakin viimeisinä parina päivänä on ollut huippufiilis. Piika alkaa taas syttyä treeneihin, pieniä ratkaisun harppauksia on otettu – ruutu löytyy ja L-liikettä on voitu jo tehdä törppöjen kanssa. Tunnarissa on etsitty pääsääntöisesti pelkkää omaa, mutta väärätkin ovat välillä mukana erillisenä kasana (koska palasin ihan alkutekijöihin sitten lopulta tässä liikkeessä). Ja kuinka hauska peli me eilen keksittiin treenien lopuksi. Piika toi pallonsa minulle ja lähti peruuttamaan. Extempore käskin sen pysähtymään ja kaukoiltiin. Piika vaihtelevan matkan päässä, minä kontillani Jattilan kentällä ja ilman käsiapuja käskyttelin vaihtoja. Ja sieltä ne kaukot alkoivat löytymään ja huomasin kiinnittää äänensävyynkin huomiota ja johan jäivät kaksoiskäskytkin pois. Kunnes nillitin liikkumisesta ja laitoin riman etutassujen eteen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää kiva peli eikä Piika tuonut palloa enää minulle.

Ja jos en olisi päivittänyt noistakin treeneistä vähän enemmän tänne blogiin, olisivat nämäkin huomiot jääneet kirjaamatta ylös – toisin sanoen niitä ei olisi koskaan mahdollista muistaa pelkkää kalenteria selaamalla.

Kun huumori ei enää riitä

Viikonloppu meni kovin vaihtelevissa tunnelmissa treenillisesti. Päällimmäisenä tunteena pettymys.

Ipin kuolemasta alkaa olla kuukausi, ja nyt elo alkaa olla sen verran tasaantunutta, että lauman pienenemisen vaikutukset näkyvät. Piika on ottanut Ipin paikan, hyvässä ja pahassa. Katsottiin lauantaina aamuruokailulla, miten Pessi ja Kilju vaihtavat ruokakuppia heittämällä. Kumpikaan ei uskalla mennä Piikaa metriä lähemmäksi ennen kuin tämä siirtyy itse kupilta kauemmaksi. Eikä Piikasta enää ole lenkkiseuralaiseksi kenelle tahansa. Osoitti varsin selvästi 4-kuukautiselle pennullekin olevansa kuningatar, jota ei saa paria metriä lähemmäksi tulla. Mites tässä näin pääsi käymään?

Lauantai-iltana käytiin talvikauden ensimmäisissä hallitreeneissä. Piikan kanssa tehtiin tokoa. Ruutuunmenot onnistuivat, mutta muuttuivat toistoilla hitaammiksi. Ohjattu nouto liikkuroituna pari kertaa eikä ollut ongelmia. Vähän seuraamista peilin avulla, mikä ei kyllä ihan toiminut. Ja korkeiden kartioiden kiertämistä ja stoppeja vartaloavuilla ja käsiavuilla – kierrot eivät hidastuneet stopeista. Murheenkryyniksi osoittautui tunnari. Tehtiin liikkuroituna ja niinhän se vanha ongelma maistelu on taas kehissä. Paljon Piika nyt tekee varmistelua. Saattaa nostaa oman, kantaa jopa eteenpäin ja palaa varmistamaan – ja usein hukkaa oikean kapulan tässä vaiheessa ja tuo sitten väärän. Kokeiltiin vain kahdella kapulalla, ja ihan sama juttu. Kokeiltiin läheltä tiiviinä kapulapelinä, ja ongelma näkyi, mutta parempi. Lisäksi näytin jännätunnarin, missä eri esineitä ja kapula piilotettuna niiden sekaan. Tämä onnistui.

Sunnuntaina Janne päätti polkea Kiljulle jäljen, joten lähdin mukaan Piikan kanssa. Selvisikin sitten, että jouduin polkemaan sen Kiljun jäljen, joten Janne teki Piikalle namitetun jäljen toiselle pellolle. Tunnin parin vanhettaminen ja lähdettiin ajamaan Piikan jälkeä. Näytti siltä, että hommassa voisi kestää, koska kaikki ruoka todellakin kaivettiin heinän seasta, joten Janne lähti ajamaan Kiljun jälkeä yhtä aikaa. Kiljun jälki oli varmaan kolme kertaa Piikan jälkeä pidempi ja ensimmäinen keppi oli vasta 300 metrissä ja sitä ennen Janne kävelytti Kiljua vielä peltoa ympäri, mutta ensimmäisellä kepillä oltiin lopulta molemmat yhtä aikaa. Mitä nyt Kilju ilmaisi, Piika käveli vain yli. Ja käveli seuraavastakin ja sitä seuraavasta. Namit kyllä keräsi tarkasti jäljeltä. Viidenneltä kepiltä lähti vielä oikomaan kulmaa todella reippaasti ja söi mennessään multaa, joten tässä vaiheessa itsellä sitten napsahti. Ei olisi pitänyt, mutta meni vähän turhan räikeäksi se touhu. Palattiin sitten edellisen kepin paikkeille ja oli pakko päästää Piika liinasta irti, että se kykeni jatkamaan jäljestystä. Nyt nosti sitten kepinkin. Ja löysi loppupurkin. Mutta voi luoja. Tuskin se enää koskaan suostuu jäljestämään. Kiljukin pääsi loppuun omalla jäljellään, mutta jostain syystä hylki viimeistä esinettä, joka oli vähän märemmässä paikassa.

Kurjuuden maksimoimiseksi tein vielä illalla Piikan kanssa tunnaria jännäversiona. Vain pelkkä oma kapula ja kaikki muut leluja, noutokapuloita, kartioita. Kävi merkkaamassa oman kapulan maton alta, nostikin sen, mutta vaihtoi sitten leluihin, joita palautti. ÖÖÖ??!? Paniikkipuhelu Jannelle, jonka mielestä olisi pitänyt jättää tunnari tauolle. Mihin totesin, että no on tässä taukoa pidetty, ja ei ole näyttänyt korjaantuvan, kun maisteluongelma vaan tulee aina esille. Että nyt kyllä ratkaisen tämän. Ja laitoin nameja esineiden väliin ja taas oman etsintään. Kappas, sehän menee taas suu ihan auki nameja vain poimien. Ja tuo oman. Mistä sitten annoin kerralla puolikkaan nakin. Uusittiin tämä pari kertaa ja toimi joka kerta, mutta välillä mietti selvästi vaihtavansa oman esineeseen. Lopuksi ilman nameja ja kykeni keskittymään ja palautti oman ilman vaihtoaikeita.

Maanantaiaamuna testasin uudestaan aamuruokapalkalla. Ilman nameja, esineet ja pelkkä oma kapula. Suu auki nuohosi mattoa esineiden välistä, otti oman, pudotti, maisteli esineitä, otti oman ja kehuin ja toi sen. En palkannut. Tehtiin uudestaan ja nyt haisteli, nappasi oman ja palautti sen empimättä. Sai koko ruokansa palkaksi. Näiden tunnarien perusteella näyttäisi ongelma olevan noissa jarrunameissa. Niitäkö se sieltä maistelee silloinkin kun namia ei ole, ja niiden puuttuessa sitten purkaa toimintansa kapuloihin? Yritän nyt jatkaa tällä linjalla treenaamista. Vaihdetaan kapuloihin takaisin siinä vaiheessa, kun ei enää halua vaihtaa leluihin vaan on oikeasti varma omasta.

Että semmonen viikonloppu. Aika hyvin, että tommonen 2x2x10cm kapula on nyt sitten ongelma ihan yleispätevästi.

Piikan kuulumisia

Viime aikoina on tullut keskityttyä muihin koiriin ja huomio Piikalle on jäänyt vähemmälle. Tämä on kyllä sitten näkynyt parina uutena reikänä eteisen matossa ja jatkuvana leikitäänleikitäänleikitään!!! -maniana. On me jotain tehty, mutta tuntuu, että aika vähälle on jäänyt tämän innon hyödyntäminen nyt.

Tämä rata meillä oli lokakuun alussa agilitytreeneissä, kun Teemu Linna oli ollut kouluttamassa jattilaisia ja tässä oli parin radanpätkän yhdistelmä sitten treeneissä. Muistan, että tämä oli ihan hirveää. Me taaplattiin Piikan kanssa este-kaksi kerrallaan ja ei saatu mitään onnistumaan. Kun treenit loppuivat, jäin vielä kaksin Piikan kanssa tekemään rataa ja vähitellen treenattiin ja selätettiin rata. Mutta oli se vaikeeta.

2-3 sai olla tarkkana, ettei koira pujahtanut putkeen… kepeillä olisi hyvä ollut, jos sivuttaisirtoaminen olisi toiminut…. 10-takaakierto oli aivan kauhea. Lopulta sain toimimaan vain sylkkärillä tms. 10-11 ei meinannut millään onnistua ja tuossa 12 esteen vieressä oli A ja siellähän se Piika oli heti, jos silmä vältti. Ja 14 putkeen en meinannut saada millään. 15-17 takaaleikkauksin, mutta ei oikein lähtenyt sillon nekään.

Pari viikkoa sitten agilitytreeneissä oli ratana aika suoraviivaista rallattelua, mutta sitten vaati kuitenkin takaakierto-ohjauksia persjätöillä tiukoissa paikoissa. Tämä rata jo sujui ihan ok, vaikka myöhästyin treenien aloituksesta ja kävin radan pikaisesti kerran tai kaksi läpi. Tällä radalla en jäänyt virheitä hinkkailemaan hirveästi vaan edettiin loppuun saakka. Eniten ehkä yllätti keppien jälkeinen viskileikkaus – miten hienosti Piika putkeen upposi sillä. Vaikka muut sanovat mitä, pitäisi vain uskaltaa rohkeammin ohjata sitä takaa, kun se kuitenkin ohjautuu niin varsin kivasti.

Alku meni varsin kivasti vain takaakiertovalssilla 3:lle ja pienellä linjauksella ennen 4:ä. Seiskalle yritin hirttoa, mutta ohjautui helposti 8:lle putken sijasta, ja sitten taas muurin jälkeen oma ehtiminen 9:n takaakiertopersjättöön oli haastavaa. Keppien jälkeen kaunis viski ja renkaan jälkeen sain tehdä rutosti töitä ja jaakotuksella 17 ja 18. 20:n pyöritin kummankin siivekkeen kautta ja ehkä toimi jopa paremmin lyhyemmän kautta niistolla.

Jotenkin viime kisojen epäonnistumisen jälkeen agility on jäänyt taas vähän vähemmälle kasvattelemaan intoaan. Ja kun pihallakaan ei viitsi tehdä pimeässä esteitä tai siivekkeen kiertoja enää iltaisin, niin on käytetty sitten aikamme voivoivoi-tokoon. Voivottelua on ollut ilmassa. Niin hienolla mallilla olleet kaukot on ottaneet vähän takapakkia treenaamattomuuden seurauksena. Niinpä nyt on panostettu matkan kasvattamiseen ja oikeisiin vaihtoisin ja käskyjen noudattamiseen samantien. Tässä avuksi otin kompostiaidan Piikan edessä ja johan on luonnistunut taas paremmin! Etunamit saivat pientä vinoutta aikaiseksi, mutta tuo kompostiaita tuntuisi toimivan. Ilman sitä ei sitten toimikaan, mutta en jaksa murehtia asiaa. Vaikka oikeasti pitäisi. Liikkurihäiriölläkin on tehty jokusen kerran ja sillonkin on vaikeaa. Jännä jos ei olisi.

Sitten ohjattu nouto. Se tuntuisi olevan Piikan lemppari. Ehdoton suosikki. Yksin treenatessamme en saa virheitä esiin, enkä montaa toistoa viitsi edes ottaa, mutta liikkurin kanssa Piika on hakenut aina väärää ennemmin. Ehkä johtuu myös siitä, että on treenattu pitkässä nurmikossa ja kapulat eivät ehkä niin hyvin ole näkyneet, mutta tähän pitää kiinnittää huomiota. Ja pientä ennakointia on aina kapulan luokse havaittavissa, kun se kapulan haku on vaan niin siistii.

Tunnaria on tehty muutaman kerran. Jopa liikkurin kanssa. Eikä ole maistellut, joten ollaan tehty siksi mahdollisimman vähän. Seuruutakin on vain fiilistelty. Opeteltu askelsiirtymiä ja peruutusta. Pallon kanssa on vaan vähän hankala peruuttaa, kun Piika ottaa silloin aika paljon etäisyyttä katse pallossa. Muulloin on korrekti ja kivasti työstää takapäätä. Helposti saattaa lähteä kyllä peruuttelemaan mun ympärikin. Jäävistä istuminen on edelleen vaikea, ja ei kärsi yhtään tehdä L:nä, kun seuruu kärsii. On siis tehty vähän siellä täällä. Luoksetulo on mielestäni ihan kiva, vaikka teenkin sen käsimerkillä. Metallihyppynoutoa ei olla tehty ollenkaan. Miksei se sitä osaisi?

Ruutu on ollut tämän hetken suurin murheenkryyni. Tehtiin ja tehtiin sitä, mutta aina saatiin aloittaa alusta. Tulin sitten tulokseen, ettei Piika tiedä, mitä RUUTUUN tarkoittaa. Niinpä on tällä viikolla oltu tehoruutukoulussa ja treenattu sitä monesti illan aikana. Sisällä, ulkona, hallissa, ulkona. Ja tämä tuottaa tulosta. Nyt alkaa jo hahmottamaan, mitä pitää etsiä ja ennen ongelmana ollut etukulmaan kaartaminenkin alkaa olla selätetty järjestelmällisellä palkkaamisella keskeltä. En tosin tiedä, mitä siitä menee kokeessa pisteitä, jos koira menee ruutuun käskyllä, mutta itsenäisesti korjaa paikan keskelle ennen seis-käskyä? Eli ei mene suoraan keskelle vaan himmailee hetken siinä etukulmassa ennen siirtymistään.

Olen myös tehnyt häiriötä ruutuun. On ollut leluja, on ollut ohjatun kapuloita, on ollut muita merkkejä. Ja silti ruutuun on pitänyt löytää. Joskus Piika on juossut ruutuun kapula suussaankin, mutta sieltä se ruutu kuitenkin alkoi löytymään. Kaikkien niiden häiriöiden takaa. Tällä viikolla treenasin Jattilassa oman koulutusvuoron päätteeksi kentällä, jossa oli agilityrata.

Punainen laatikko keskellä on ruutu. Ja sinne mentiin esteiden kautta. Ja sinne mentiin putken kautta. Se ruutu löytyi! Lopuksi tehtiin kertaalleen rata läpi.

Eilen hain Naakan meille hoitoon ja illalla piskit saivat tehdä tandemtokoa. Löytyi ruutu ja onnistui ohjattu! Vitsi ne oli makeita ja kivasti saivat toisistaan kiksit tekemiseen. Että onhan me nyt jotain sentäs tehty, vaikka tuntuukin, että nyt itse edelleen sairastaessa (agilitytreenit jätin suosiolla väliin) eniten on vain pötkötelty kotona.

Missä mennään tokossa?

Kun uudet tokosäännöt esiteltiin ensimmäisen kerran, ajattelin, että noniin, se oli sitten tässä. Jossain välissä kuitenkin lukaisin uudet voittajan säännöt läpi ja oo, nehän kuulostivat ihan kivoilta! Lisäksi nyt on ollut vähän sellainen, mitähän tässä nyt tehtäisiin -kausi. Yrittääkö JK2 tänä syksynä vai antaako mennä suosiolla ensi kesään, jos sittenkään? Koska tiedättekö, kun koira on nyt parin kuukauden loman jälkeen oikeasti kunnossa (juu, läski se on, mutta mikään paikka ei kiristä), ei huvita alkaa sitä ehdoin tahdoin rikkomaan metrisellä ja hyppyharjoituksilla. En ehtisi kuitenkaan sitä hieromaan ja venyttelemään, ja jos niitä hyppyharjoituksia tehtäisiin, se vaatisi melkoista huoltoa koko ajan. Joten. Me on sitten tokoiltu. Ja vähän liidelty muistin virkistykseksi.

Millä mallilla uusi voittaja alkaisi olla? Ei koekunnossa lähellekään, mutta kyllä treenaaminen näkyy.

Paikalla makaaminen 2 minuuttia: Tätä pitäisi päästä treenaamaan ja varsinkin eriaikaista käskytystä, joka on ollut Piikasta paineistavaa. Kotona paikkamakuuta on kyllä tehty joka aamu- ja iltaruoalla.

2. Seuraaminen: Seuraahan se. Hanna kokeili tiistaina ja aika kivasti jopa tuollai extempore! En ole hirveästi tätä nyt tehnyt, koska se vaatii niin oman tunnetilansa ja sitä intoa ei olla vielä haettu treeneissä. Se tulee kyllä sitten, kun aletaan oikeasti miettiä kokeisiin menoa ja treenaamaan tosissaan. Peruutusta ja sivuttaissiirtymiä tehty nakilla jokunen kerta.

3. Seisominen ja/tai istuminen ja/tai maahanmeno: Jääviä on tehty parin metrin seuruusta. Seisominen ehkä varmin. Istuminen ja maahanmeno epävarmempia ja vaativat pienen avun onnistuakseen, mutta sitäkin häivytetään.

4. Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: Kiertojen kautta on tehty toistoja. Sekä suullisella että käsimerkillä osaa pysähtyä lyhyellä matkalla. En ole päättänyt, kumpi olisi paras.

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo: Ruutua ollaan vältelty. Se on sellainen liike, ettei kärsi tehdä toistoja, kun Piika alkaa ehdottelemaan ensimmäisen onnistuneen jälkeen, mitä kaikkea muuta voisi tehdäkään. Birgitta ehdotti, että juoksuttaisin vain ruokakupille ruutuun, jotta saisin toistoja. Ruudun loppuosaa ei olla tehty kuin kierroista.

6. Ohjattu noutaminen: Tämä on suosikki. Ollaan pari viikkoa nyt treenattu ja Piikan mielestä helppo pala kakkua. Tätäkin tehty erilaisilla välimatkoilla ja erilaisilla alustoilla. Suuntakäskyt tuntuivat menevän parilla treenillä putkeen.

7. Tunnistusnouto: Suuri ongelma. Ei kärsi treenata kuin korkeintaan kerran tai kaksi. Nostaa oman, maistelee vääriä, tuo oman. Olen kokeillut namittomuutta, olen kokeillut liikkuria, olen kokeillut ilman liikkuria, olen kokeillut eri alustoja, eri muodostelmia kapuloilla, jne jne. Ehkä annamme tämän hautua ja luotamme, että koetilanteessa voi onnistua?

8. Kauko-ohjaus: Inhokkiliike, joka on alkanut toimimaan. Seiso-maahan ja seiso-istu-vaihtoja on hinkattu ja hinkattu kotona. Eilen illalla uskaltauduin kokeilemaan maahan-seiso-istu-seiso-maahan-toiston ja saman aamulla metrin päästä ja se toimi! SE TOIMI! Palaamme hinkkaamaan toistoja ja lisäämme välimatkaa jossain välissä.

9. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten: Metallinouto hanskassa, hyppy samoin. Kai ne jossain välissä voi yhdistää? Kokeessa?

10. Kokonaisvaikutus: Voisi hyvin olla mahdollista, että syksyn aikana voisi kokeessa käydä. Vaatisi vain sitä treeniä. Onneksi keksin taas saman pyörän uudestaan, kuten niin monesti treenitauon jälkeen: Ei se toimi kentällä, ellei se toimi keittiössä. Ja niin me on treenattu taas keittiössä aamut ja illat. Se into alkaa löytymään, kummallakin. Ja mikä parasta. Meillä on oma peilikin siellä! Montakohan viikkoa tässä olenkaan jo tuskaillut kuistin ison ikkunan kanssa, joka on keskellä keittiön lattiaa, kun ei muualle mahdu. Mutta katsos, sehän onkin kätevä sisustuselementti, kun tokoillaan.

Yep, it’s summertime!

Eilen treenattiin Saviolla vesi-räntä-raesateessa. Siinä, missä Maaritilla oli tarkat treenisuunnitelmat, olin itse, että no…öö…tota…me leikitään vaan.

Ja niin me leikittiin.

Tehtiin kunnon häiriötreeniä kaukalossa. Ruulle ruutuun menoja ja me leikittiin vieressä. Piika halusi myös tehdä hommia, joten tehtiin myös seuraamisia. Eikä ottanut yhtään häiriötä. Olin pöyristynyt.

Jääviäkin tehtiin, seuraamisesta ja ilman. Lisäksi luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja.

Paikkamakuussa Piika oli, kun liikkuroin Maaritille ohjattua ja zetaa, eikä välittänyt edes siitä, että Ruu haki ohjatun kapulan nenän edestä.

Lopuksi viilattiin Piikan kaukoja. Niitä ei nyt ollakaan sisällä ehditty jumppailemaan. Pitäisi ryhdistäytyä. Tarkkana saisi olla jättöasennon kanssa. Piikan oikea takajalka jää helposti sojottamaan ulospäin. Testailtiin, että johtuuko siitä, ettei jalka sovi mun kengän taakse. Vaikuttaisi, että tiukkaa ainakin on, jos koira on oikealla paikalla tiiviisti vierellä. Vai olisko kyseessä viime kesäinen tapaturma ja siitä jäänyt virheasento jalkaan vai onko koira muutenkin vino? Välillä kykeni kyllä laittamaan jalat suoraan alleen. Mutta mitä tiiviimmässä jalat ovat, sen varmemmin liikuttelee takajalkoja. Maarit totesi, että vasemman takajalan liikautus on niin pieni, ettei siitä ehkä kokeessa menisi pisteitä, mutta viilattiin sitä kuitenkin, jos saisi vieläkin paremmaksi. Asiaa toki vaikeuttaa, että on todella hankala katsoa itse jalkojen liikettä. Joko Piikan korvat ovat tiellä tai sitten jalat jäävät karvan taakse, ja koira on sentään naku tällä hetkellä!

Kotiin ajellessa tuumin, että aikasta uskomatonta.

Neljä päivää. Neljä treeniä. Kolme säätilaa sateesta kevätauringon kautta raesateeseen. Neljä eri treeniseuraa. Kolme eri kenttää. Ja me vähän leikittiin, ammuttiin, treenattiin ja vielä vähän leikittiin. Miten voi tuntua näin hyvältä ja onnistuneelta jokaisen päivän jälkeen? Ihmeellinen, outo tunne, mutta niin tervetullut! Kunpa se pysyisi seuranamme vielä kauan!

***
Ipi oli mukana autossa, mutta tarkoituksella ei päässyt tekemään. Kotiin tullessa se oli murtautunut ulos häkistään. Syönyt nakit ja treeniliivi näytti siltä, ettei taskuun kannata laittaa enää mitään.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Kaukojumppaa

Mitä me tehdään aamulla ennen seitsemää? Mitä me tehdään illalla viimeiseksi? Mitä on jumpattu koko saamarin alkuvuosi? No kaukojapa tietenkin. Ensin istu-seiso-istu-seiso-istu-seiso namitusta vaan ja koko ajan kyttään, kun takajalat elää omaa elämäänsä. Sitten yhtenä iltapäivänä meni hermot ja nillitin siitä viiden sentin sivuttaisliikkumisesta. Katos, kun koira ei enää suostunut tekemään istu-seiso-vaihtoja. Kun maahan-istu onnistui, niin onnistui taas istu-seisokin. Oli myös tarkempi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi tarkka. Viimeisen kuukauden aikana on otettu vaiheittain mukaan myös seiso-maahan-seiso-maahan -vaihdot.

Viime viikolla otin mukaan kirjatreenin ihan vain kokeiluna ja huomasin, että Piika keskittyi paremmin, kun oli selkeä kriteeri, että takajalat pysyvät kirjan päällä. Pystyin itsekin ottamaan hieman etäisyyttä ja Birgittakin katsoi viikonloppuna kaukoja ja tuumasi, että ihan lähellä ollessani Piika menee vinoon ja liikuttelee siksi jalkoja. Niinpä otin yksin treenatessa videokameran avuksi näkemään, mitä siellä takajaloilla nyt tapahtuu, kun en vaan ymmärrä, miten voisin muuten nähdä, liikkuvatko jalat vaiko eivät. Ja niin, liikkuuhan ne.

Voi huokaus. Kyllä nämä kaukotkin taitavat olla jonkun hullun painajainen, joka on ihan vitsillä pitänyt saada tokoon liikkeeksi. Kai se on palattava edelleen niihin imutustreeneihin, vaikka ei nämä etene kyllä silläkään. Seuraavaksi varmaan joku heittää, että on koiran syvissä lihaksissa vikaa, kuten tarjottiin ratkaisuksi siihen, miksi Piika ei pysähdy A:n kontaktille.

Huotarin Oilin opissa

Ystävänpäivää vietettiin Piikan kanssa Huotarin Oilin tokokoulutuksessa, joka järjestettiin Haukkuvaarassa. Myöhästyin hieman aloituksesta, kun heitin Piikan aamupäiväksi Raisalle hoitoon, joten tulla tupsahdin paikalle kesken treenien.

Paikalla oli eri tasoisia koirakoita, osa keskittyi ihan perusteisiin, osa teki jo voittaja-evl-liikkeitä. Hirveästi ei sitten kiinnostanut alempien luokkien koirakoiden ongelmat, mutta sivusilmällä niistäkin tuli seurattua parhaita vinkkejä. Sen verran ehkä oma ihanne nykyisin esimerkiksi seuraamisessa on tarkentunut, että vähän jäi kaikissa seuraamis- ja sivullaoloharjoituksissa kaihertamaan koirien huono vire. Toki tokossa ihanne on eri kuin tottiksen puolella, mutta kuitenkin…

Seuraamisessa Oili korosti kriteereitä palkkaukseen ja palkkaamattomuuteen. Koiralle tulee olla mustavalkoinen, mistä se saa palkan ja mistä ei. Käännöksissä koiralle täytyy aluksi antaa mahdollisuus onnistumiseen, jotta se tietää, mitä siltä haetaan. Käännöksiä voidaankin helpottaa antamalla vahvistava ”seuraa” -käsky pari askelta ennen käännöstä, jolloin koiralla on mahdollisuus korjata perusasento ennen käännöstä ja pysähdystä. Jos seuraamispaikassa on väljyyttä, lelua voi pitää vasemmassa kädessä koiran ulkopuolella. Kun koiralta on kielletty leluun koskeminen ja suora huomioiminen, koira alkaa väistää lelua ja tiivistää seuraamista sen kautta.

Treenien yhteydessä tuli esille sekin, että koiralla olisi hyvä olla erillinen ”lepo”-käsky, jolla se rauhoittuu makaamaan paikalleen, kun sitä tarvitaan. Lonkalla ja kyljellä saa olla, kunhan ei kelli selällään tai haistele. Jos paikkamakuu-käskyä käytetään tällaisessa tilanteessa, se menee herkästi pilalle muuttuen levottomaksi.

Oili korosti myös sitä, että on tärkeä miettiä, miten esittelee liikkeet koiralle ensimmäisiä kertoja. Koiran mielentila on tärkeä, koska se jää koiralle mieleen heti ensimmäisistä treeneistä alkaen ja myöhemmin koira helposti palaa siihen mielentilaan. Voi siis miettiä, haluaako koiran kävellen vai täysillä juosten ruutuun heti alusta lähtien ja miten haluttuun lopputulokseen päästään heti ensimmäisistä treeneistä alkaen.

Ryhmäliikkeissä tehtiin ensin tiiviissä ympyrässä paikkamakuita ja -istumisia. Sitten koirat selät vastatusten tehtiin kaukoja ja lopulta nenät vastatusten ringissä kaukoja. Tämä oli vaikein juttu meille. Suoralla näköyhteydellä Piika toimi hienosti, mutta jos välissä oli yhtään ihmisiä, Piikalle oli vaikea keskittyä ja vaikka se yritti mua bongailla katsellaan, häiriö välissämme oli liikaa. Lopuksi tehtiin uuden evl:n mukainen paikkamakuu koirat rivissä. Jätettiin koirat istumaan ja vuorotellen käskettiin maahan. Piika taisi ekalla kerralla tarvita kaksi käskyä maahanmenoon ensimmäisessä treenissä, toisella kerralla meni painokkaalla käskyllä hitaasti maahan. Paikkamakuun lopuksi koirat kutsuttiin luo vuorotellen. Piika oli jonon toiseksi viimeisin koira, kunnes pari koiraa ennen sen vuoroa koira lähti toisen perään ja hieman rähäkkää siitä syntyi, jolloin Piika lähti kaikki karvat pystyssä poliisiksi paikalle. Tiukalla käskytyksellä takaisin ja suoraan riviin uudestaan. Tuli kutsusta luo vähän varovaisesti. Uusintakerralla sitten taas jonon viimeisimpien joukossa ja tällä kertaa otin sivuttaisaskelen taaksepäin ja kutsuin Piikan luo iloisesti ja nyt se tuli hyvällä vauhdilla.

Piikan kanssa keskityttiin pääsääntöisesti tunnariin. Jo aiemmin olin seurannut koirakkoa, jolle laitettiin paljon kapuloita aaltoilevaan riviin. Ideana se, että kun kapuloita on paljon, koira näkee parhaimmaksi tehdä tarkkaa työtä ja löytää kerralla oma. Voidaan myös ottaa vain pari kapulaa, oikea ja väärä ja tehdä hajuerottelua niillä.

Piikan kanssa aloitettiin tunnariurakka tekemällä kaksi tunnaria, kuten kotona on tehty. Viikon aikana olin huomioinut, että Piika teki tarkempia tunnareita, jos kapulat olivat selkeissä muodostelmissa. Jos kapuloita oli sikin sokin, homma meni helposti häsäämiseksi. Niinpä tehtiin kaksi ympyrätunnaria, joissa ensin oma oli takana sivulla ja toisessa heti alussa. Ennen kapuloita laitoin pari jarrunamia ja palkkana oli kissanruokaa kupissa. Tietysti, siis tietysti(!) Piika teki oikeat tunnarit hienoilla haisteluilla kummallakin kerralla. Oili oli onneksi eläinkokeiden kannalla, joten kokeiltiin seuraavaksi hujan hajan olevia kapuloita, joiden sekaan Oili sekoitteli mm. ruutumerkkejä jne. tavaraa. Tällä kertaa häsääminen näkyi ja Piika nosti ensin väärää kunnes haisteli oman ruutumerkin alta. Toisella yrittämällä onnistui heti ensimmäisellä kerralla oikean nosto, mutta tällä kertaa Piika taisi jäädä mörköilemään sisään tullutta henkilöä, mutta ei missään välissä laskenut oikeaa kapulaa suustaan tuijottaessaan laidalla kiertävää ihmistä. Lopulta palautti kapulan mulle katse edelleen ihmisessä. Niin Piikaa…

Seuraavaksi Oili esitteli meille pelin, jota voidaan pelata kotona keittiössä. Tämän pelin avulla voin huomauttaa Piikalle, kun se ei haistele tai keskity. Kapuloista tehtiin tiiviitä muodostelmia. Kaikenlaisia kuvioita ja päällekkäinkin kapuloita pinoiltiin jättäen oma alimmaiseksi niin, että se oli kuitenkin otettavissa. Selvästi huomasi, että aluksi Piika nosteli mitä vain palkan toivossa, mutta samalla kesti myös paremmin sen, ettei sillä satunnaisella nostolla löytynytkään omaa ja pystyin asiasta huomauttamaan. Jarrunameilla keskittyminen parani ja omakin löytyi hyvillä haisteluilla. Mitä olen pari kertaa tätä testannut koulutuksen jälkeen, idea alkaa löytymään selvästi ja Piika tykkää tästä pelistä kovasti.

Tunnarin palautusvauhdistakin keskusteltiin ja Oilin mielestä sitä on epäolennaista miettiä, koska pääasia on kuitenkin se, että koira löytää oman ja palauttaa sen. Ihan sama, tuleeko se takaisin ravilla vai laukalla. Vauhtia palautukseen voi hioa piilottamalla pelkkää omaa pidemmän matkan päähän ja palkataan sitten laukasta, kun koira on innokkaimmillaan tulossa luo. Pääasia, ettei tätä yhdistä koskaan tunnariin.

Oilin kanssa mietittiin myös nopeuden saamista Piikalle, kun kissanruoka kupissa ei motivoinut tarpeeksi palautusvauhtiin. Kokeiltiin sitten kuolleeseen leluun hetsausta ja tämä toimikin yllättävän hyvin. Aluksi Oili piti Piikasta kiinni ja hetsasi kevyesti taaksepäin vetämällä juuri ennen vapautusta, itse menin puoleen matkaan koiran ja lelun välille, laskin kolmeen ja kilpaa koiran kanssa juostiin palkalle. Pari kertaa ehdin napata lelun ennen Piikaa ja sen jälkeen on vähän niin kuin ollut turha toivo. Koira alkaa nykiä jo ykkösen ja kakkosen kohdalla. Tätä voidaan käyttää ruutuun vauhdin saamiseksi sekä luoksetulossakin. Aluksi tämä pitää kuitenkin tehdä irrallisena valmiiksi ilman koeliikkeitä.

Lopuksi Oili totesi, että ei Piika taida niin pehmeä olla, kuin annan ymmärtää. Hänen mielestään se on jopa kohtalaisen kova koira, koska yhtään se ei tuntunut paineistuvan treenien aikana ja lähinnä vain nosti itseään koko 45 minuutin ajan, mitä tehtiin. Ja alla oli vielä puolen tunnin yhteistreeni, jolloin oli jo syöty maha täyteen makkaraa. Oili myös  tuumasi, että Piika tarvitsisi jännitystä treeneihin. Aina jotain vähän uutta ja kivaa ja jännää, ettei muutu puisevaksi treenit.

—

Kaiken kaikkiaan tykkäsin koulutuksesta ihan hirmuisesti. Tämä oli meidän eka tokokoulutus varmaan pariin vuoteen ja ehdottomasti paras Piikan kanssa käymäni koulutus! Vaikka aluksi olin skeptinen, mitä saada treeneistä irti, sain lopulta omista treeneistämme enemmän kuin koskaan olen oppinut, kun olen koiran kanssa osallistunut koulutuksiin. Siistiä, että maaliskuussa päästään Oilin oppiin toistamiseen!