Avainsana-arkisto: Pessi

Kun sairastetaan, sairastetaan sitten kunnolla

Eihän se sitten riittänyt, että vain Pessi olisi kipeä. Piti kaksijalkaistenkin sairastua sopivasti viikonlopuksi, joten lääkkeitä on vedetty sitten urakalla. Huvittavaa, että Pessi on keittiössä heti, jos kuulee särkkärin painettavan ulos paketistaan – oli se sitten kelle tahansa tarkoitettu. Hyvin on mennyt nakki = lääke jakeluun viikon aikana.

12031468_10153625825141768_6444834781035546041_o

Pessi sai perjantaina takkilähetyksen.

Viikonlopun aikana Pessi on mennyt jo paljon parempaan. Perjantaina saapui takkilähetys lainaksi ja Pässimies puetaan sisällä Helsittaren villatakkiin ja ulkona päälle lisätään vielä Hurtan mantteli. Kyllä kelpaa. Huomaa, että Pessi nukkuu nyt paljon enemmän ihan oikosenaan, mutta kun olen kokeillut eri tilanteissa villakankaan alta, turkki on ollut alta kuiva ja viileä, mutta päältä lämmin, selkää ei enää olla nuoltu ja muutenkin Pessi tuntuu tykkäävään uudesta turkistaan. Täytyy kyllä hommata noille piskeille tuollaiset villatakit ihan omaksi. Kiva, kun se on lämmin, mutta hengittää.

Droppeja Pessi saa edelleen hevoskuurina, mutta nyt olisi tarkoitus lähteä vähitellen vähentämään panacodista alkaen ja jos viikonloppuna saisi norocarpinkin puotettua pois, kun vähitellen lasketaan annostusta. Tylosinia ajattelin syöttää ainakin tuon purkillisen, eli seuraavan kuukauden. Pessin kuoleman hajuinen hengitys nimittäin katosi viikonloppuna ja samoihin aikoihin se myös rentoutui. Perjantaina ei antanut vielä Jannen hieroa vaan valitti etupäätään. Lauantaina oli jo ihan toinen ääni kellossa ja lihasjumit paikannettiin etupäästä kuvassa punaisella väritettyihin lihasryhmiin.

12177765_10153627089731768_1485922493_n

Jotain hyötyä, että joskus on tullut hommattua koiran hierontaopaskin…

Perjantaista lauantaihin Pessi oli käytännössä ihan levossa pissatuksia lukuunottamatta. Jotenkin ei pysty uskomaan, että tässä kyseessä olisi tapaturmakaan, koska kaikki lihasjumit olivat ympäri koiran. Suurimpana epäilynä onkin, että kun perse Pessillä on selän päältä kipeä, mikä ei johdu lihaksista, niin nyt syynä sitten voisikin olla, että takapään ongelmista ja kevennyksestä johtuen etupää on koetuksella ja alkaa vähitellen prakaamaan. Tai sitten kyseessä on ollut varsin laaja suolistotulehdus, joka on ajanut koko koiran tulehdustilaan. Mietittiin jo, että olisi tehty tutkimusreissu Anjalaan, mutta Pessi alkoi toipumaan varsin hyvällä vauhdilla. Sunnuntaina Pessi yritti jo rallata Kiljun kanssa ympäri pihaa, mikä kiellettiin heti alkuunsa. Maanantaina Pessi oli yhtä rasittava kuin ennenkin, eli suurimmat vaivat on nyt selätetty. Nyt vain sitten jännätään, kun särkkärit jätetään vähitellen pois, että kuinka käy.

Jossain välissä viime viikolla piti jo miettiä, että oliko tää nyt sitten tässä. Mutta missään vaiheessa Pessi ei menettänyt elämäniloaan. Se oli pirteä, se ilmeistyi keittiöön kerjäämään, se hengasi koko ajan mukana. Mitä nyt se oli väsynyt eikä se halunnut leikkiä muiden koirien kanssa, mutta no, kuka vaan olisi ollut väsynyt noilla lääkkeillä. Vaikka aina olen sanonut, että seuraavasta Pessi saa mennä, niin nyt en vaan voinut. Sattui tämän niin äkkiä Ipin jälkeen. Pakko oli saada Pessi kuntoon ja onneksi nyt näyttäisi, että oli se oikea ratkaisu. Vaikka nyt taas joudumme kestämään Pessin pöllöilyjä. Mutta ennemmin niin kuin ilman Pässimiestä. ❤

Mainokset

Tapaus Pässimies

Viime perjantaiaamuna katsoin, että nyt ei ole Pessillä ihan kaikki kohdallaan, kun sen selkä oli ihan märkä. Sama juttu iltapäivällä. Janne the meidän koiranhieroja kun tuli sopivasti viikonlopuksi kotiin niin käskin sen katsoa Pessiä lauantaina, kun sama meno näytti jatkuvan. Janne sitten olikin hieronut Pessiä – tai lähinnä vain yrittänyt hieroa. Pessi oli niin kipeä koko kropastaan, että oli yrittänyt purrakin ihan kunnolla, kun Janne oli lapajumeja yrittänyt saada hoidettua. Sunnuntaina uusi yritys ja tuolloin Pessi huusi kivusta. Koska ei voitu olla varmoja, mistä tämä nyt johtuu, lähdettiin hoitamaan asiaa 100 mg norocarppia. Mitään äksidenttiä en ollut huomannut sattuvan ja mieleltään Pessi oli edelleen varsin iloinen.

Meni sunnuntai, meni maanantai. Pessi sai päivässä edelleen 100 mg norocarppia, mutta muutosta ei ollut näkyvissä. Se oli edelleen todella kipeä. Väisti kosketusta, vaikka muuten olikin edelleen pirteä. Tiistaina oli jo kolmas päivä suurella annostuksella kipulääkettä eikä vaan näkynyt muutosta, joten Jannen kanssa pähkittiin. Lueskeltiin täältä blogista edellisiä kipukertomuksia ja löydettiin aiemmissakin tapauksissa syy-yhteys suolisto-selkä. Niin, olihan sillä Pessillä ollut sitä sisällepaskomisongelmaa ruokailun yhteydessä taas. Niinpä lisättiin norocarpin rinnalle tylosin. Jos kyseessä oliskin suolistotulehdus. Itse aloin olla jo ihan poikki. Tuli parin viikon takainen ilta vähän turhan hyvin mieleen. Janne onneksi jaksoi tonkia tietoa ja mun tarvitsi vain lääkitä Pessiä.

Tiistai-keskiviikkoyön ja keskiviikon Pessi pukeutui BoTtiin. En vain keksinyt enää muuta. Sitä ärsytti selvästi hännän kosketuskin selkään. En halunnut viedä Pessiä eläinlääkäriin. Pakkohan se olisi saada elävien kirjoihin kipulääkkeellä. Eläinlääkärissä ne mahdollisuudet panikoivan Pessin kanssa olisivat olleet minimaaliset. En vaan halunnut Ipin parin viikon takaisen toistuvan. Kun mietittiin sitä jo Jannen kanssa ääneenkin, että noinkohan se on päättänyt seurata Ipin jalanjäljissä tälläkin kertaa…

Keskiviikkona onneksi puhelin soi, miksi et oo kertonut tästä jo aiemmin?!? Kyllähän mun piti soittaa, mutta kun tuntuu, että nykyisin soitan vain kun on hätä. Kun koko ajan on hätä. Onneksi on ystävät, jotka huolehtii – KIITOS!! ❤ Pitkien puhelinpalaverien jälkeen todettiin, että kun menossa on jo neljäs päivä 100 mg norocarppia ja kivulle ei näy loppua, on pakko saada katkaistua kipuilu jollakin. Enempää norocarppiakaan ei ollut enää mahdollista tuolla annostuksella syöttää. Niinpä panacodia metsästämään. Onneksi sitäkin löytyi lähipiiristä (kiitos vain asianosaiselle!) ja eläintesti saattoi alkaa. Löytyi myös syy, miksi aiemmin on Tylosinin rinnalla syötetty Ranixalia; pitäähän sitä mahansuojalääkettäkin olla.

11234013_10153625339651768_1859401401381539768_o

1/4 panacodia, 25 mg norocarppia, 1 tylosin ja 1/2 ranixal, kaikkia kahdesti päivässä.

Keskiviikko-torstaiyöksi otin Pessin yläkertaan. Mentiin nukkumaan puoli yhden maissa. Puoli kolmelta heräsin, kun Pessi yritti sänkyyn, mutta ei päässyt. Yövalo päälle ja eikun toteamaan, että jossain välissä Pessi on salaa hiipinyt jalkopäähän. Mutta se oli laskenut alleen. Ei vittu. Ei kun siivoamaan. Lakana vaihtoon, petari vaihtoon, molemmat pesuun. Koirat pihalla käymään varmuuden vuoksi. Ulkona tuuli ja satoi ja Pessi oli ihan tillin tallin. En jaksanut enää Pessiä pestä, käskin sen ennemmin sängyn alle loppuyöksi. Niin siinä sitten meni suden hetkikin valvoessa. Oliko tää nyt se viimeinen merkki? Joko on aika luovuttaa?

Aamulla nukuttiin autuaasti pommiin, mutta Pessi kömpi sängyn alta. Hitaasti, vaikeasti, mutta selvästi yöllistä paremmassa kunnossa. Päätin antaa Pessille hieman vähemmän panacodia päivän ajaksi ja hirveästä kelistä johtuen jätin molemmat koirat sisälle. Mutta hei, Pessin selkään sai jo koskea!

Torstaina tulin kotiin vähän normaalia aiemmin, mutta päivä näytti menneen molemmilta koirilta lepäillessä. Pessi oli jäykkä, ja kuten olin jo aamulla katsonut, se seisoi paljon oikea takajalka mahan alle kääntyneenä. Kummankin lonkan päältä se järsi edelleen itseään selästä. Mutta etupää tuntui jo aika ok:lta hieroessa. Selkänsä Pessi edelleen olisi halunnut piilottaa, mutta antoi vähän sivellä sitäkin. Illan mittaan huomasin, että Piika olisi halunnut leikkiä Pessin kanssa, mutta Pessi ei noihin geimeihin lähtenyt. Pyöri kuitenkin itse matolla ja hinkkasi selkäänsä lattiaan. Näinpä sen kerran menevän sammakkoasentoonkin! Eikä Pessi enää hengittänyt raskaasti tai vinkunut rauhattomasti koko ajan. Illalla käytiin pari kilsaa kävelemässä laiskahkosti, että molemmat kävivät tarpeillaan edes kerran päivässä niin, että itsekin näin. Pihalla kun ne etsivät aina sen kaukaisimman puskan asioiden hoitoon.

Perjantaiaamu valkeni jo vähän valoisammissa tunnelmissa, vaikka viime viikkojen rasitus selvästi näkyy – nukuin taas pommiin. Mutta Pessi oli selvästi paljon edellispäiviä parempi. Ei hirveästi selkäänsä enää aristanut, vaikka onkin edelleen järsinyt selkäänsä. Viikonloppuna saadaankin sitten miettiä, mitä Pessin kanssa nyt tehdään. Pukkaako Anjalan reissua, että saadaan piikitettyä Pessiin vähän järeämpiä aineita kokeiluksi? Ihan vielä ei kyllä haluttaisi luovuttaa tämänkään jälkeen. Mutta eihän se Pessi kipuilevanakaan voi elää. Viikonloppuna on pakko ajaa panacodit alas ja sitten se nähdään, pärjääkö Pessi ilmankaan?

Elämä jatkuu, taas kerran

Sota ei yhtä miestä kaipaa. Niinhän sitä sanotaan. Huvittavaa kyllä, mutta tässä reilun viikon aikana olen vasta tajunnut, miten tärkeäksi Ipi ehti minullekin näiden vuosien aikana tulla. Olihan se täysi persreikä kotioloissa, harrastuksissakin vähän niin ja näin – kuinkas muuten, kun kaikki tehtiin perse edellä puuhun -tekniikalla. Mutta se oli myös aina läsnä. Harvemmin se oli paria metriä kauempana, makasi jaloissa jalanlämmittimenä, kun ei saanut syliinkään tulla. Joten onhan se vähän jännä sulkea portteja perässään, kun oikeasti siihen ei ole tarvetta, ja miettiä, miten saisi aamuruoat syötettyä järkevämmin, kun niitä tulee sulatettua koko ajan liikaa.

Viikonloppuna olikin hyvä, kun päästiin kotioloista irtautumaan Jannen luo Espooseen, kun vuorossa olivat belgien IPOn RM-kisat. Kyllä oli helppoa kolmen koiran kanssa. Piika ja Kilju lyöttäytyivät yksiin normaaliin tapaan ja painivat koko ajan sisällä. Pessi ehkä enemmänkin jäi tässä kombossa yksin. Jännä olotila, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä, että kuka seuraavaksi yrittää tappaa toisensa tai tapattaa itsensä. Kaikkeen sitä Ipin kanssakin oltiin valmiita venymään.

No, miten ne rotumestikset sitten katsojan näkökulmasta menivät? Torstain harjoituksiin en ehtinyt, joten illalla piti vain kestää hermoilevaa Jannea. Oli herkkua päästä sanomaan, että kerrankin taisin olla oikeassa, kun totesin jo ennen ilmoittautumista, että liian suuret kisat on kyseessä nyt Kiljulle. Että et sitten Ipistä ja sen kisareissuista mitään oppinut? Oli pakko, kun kuinkahan monta kertaa Janne on saman sanonut mun koeilmoittautumisista…

Lauantaina Kiljulla oli tottis viimeisessä parissa. Jannen mukaan Kiljun ajatukset olivat kentän laidalla tyynyssä. TYYNYSSÄ, jos Jannelta kysytään. Siihen seisomatta jättämiseenhän se menikin ihan hyvin. Kauas kentän laidallekin näin, että siinä vaiheessa Jannen pää ei enää kestänyt, vaan tyyny mielessään teki suoritukset puolittain loppuun. No, lopputulos oli Kiljulle plussan puolella, Janne sai huutia.

Lauantaina vuorossa purut. Jannen pyynnöstä kävin urkkimassa kentän laidalla, että ei enää ole tyynyä siellä. Suorituksen jälkeen sain huutia, että olihan se, ihan samassa paikassa. Luulenpa, että se tyyny oli vain Jannen päässä. Onpahan joku, josta löytää syyllinen. Kilju oli upea. Minkä sille mahtaa, että sille ei ole opetettu kiertämään piiloja. Parhaansa se yritti ja etsimällä etsi kuitenkin sitä mokkea kaikilta piiloilta. Välillä vaan vähän väärästä paikasta. Onneksi mokailut meni Jannen piikkiin. Ja mikin sammutettuaan tuomari oli todennut Jannelle, että on sulla helvetin hyvä koira. Kiitos vaan tuomarissetä. Just kun olin saanut Jannen melkein vakuutetuksi, että josko kuitenkin Kilju siirtyis sinne kansallisiin lajeihin seuraavaksi…

Kilju etsii maalimiestä.

Hetki ennen kuin Janne päätti olla omatoiminen.

Kiljuhan näyttää ihan suojeluskoiralta!

Ilmalento pitkässä liikkeessä.

Vähän vaan häirittee maalimiestä…

Sunnuntaina sitten jälki. Pitkään se Janne arpoi, antaako iltaruokaa, antaako aamuruokaa. Antoi iltaruoan ja olis mun pitänyt aamulla vahingossa syöttää Kilju. Turhan korkeassa mielentilassa se rouskutteli jälkikepit. Kaksi pistettä jäi tuloksesta ja koularista. Mutta ehkä ihan hyvä niin. Ei se olisi koularia ansainnut. Tai Kilju olisi, Janne ei. Summasummarum, plussalle jäätiin ja reippaasti. Näitä virheitä ei välttämättä oltais saatu esiin kyläkokeissa, kun odotteluaikaa olisi ollut paljon vähemmän ja Kiljukaan ei olisi ehtinyt kerätä painetta kaikista niistä ihmisistä ympärillään. Katsastus suoritettu, vikalista olisi kädessä, ja nyt sille pitäisi osata tehdäkin jotain. Katsotaan, mennäänkö taas kerran perse edellä puuhun? Onneksi se on tuttua ja ehkäpä just niin meitä.

Harmittavasti en siis saanut puhuttua itselleni kansallisiin lajeihin koiraa ensi vuodeksi. Muiden suorituksia seuratessa se ison koiran ikävä kyllä konkretisoitui. Pessi-parka säikkyi autossa olemattomia laukauksia ja Piika päätti pudottaa viikonloppuna kaikki haituvansa Jannen kämppään. Fiksu tyttö, ei tarvinnut itse siivota. Kävi se Piika kentän laidallakin jokusen kerran. Kulki belgien keskellä häntä korkealla ihan täpinöissään ja yritti syödä sen ainoan näkemänsä bordercollien. Ai että sai taas olla ylpeä.

Sunnuntai-iltana kotona Liepeellä vastassa oli kylmä talo. Mielessä kävi, että pitäisi varmaan Ipi hakea Raisalta… paitsi niin joo… Pessi-opportunisti käyttää tilanteet hyväkseen ja yrittää pölliä kaiken saatavilla olevan ruoan. Piika leikkii kuin hullu leluillaan ja juoksee muuria ympäri. Ne eivät näytä sitä yhtä soturia kaipaavan.

Postauksen kuvat Heikki Jalli, kiitos!

Rally-tokon testikerta mölleissä

Niinhän sitä voisi luulla, että veteraani-ikään tänään ehtineellä Pessillä vauhti hidastuisi vanhenemisen myötä. Eipä suinkaan. Pässimies on elämänsä parhaassa kunnossa ja perjantaina Valio-myrskyn pauhatessa Pessikin kaivettiin naftaliinista ja se pääsi rallytokoilemaan. Ei enempää eikä vähempää kuin suoraan möllikisoihin. Kotonahan ollaan keskenämme jotain yksittäisiä temppuja treenailtu, mutta muuten rallytoko on meille vieras laji. Jokusen kisan olen käynyt katsomassa kentän laidalta ketynä, joten torstai-iltana kertasin alokasluokan kyltit ja totesin, että näillä mennään.

Pessi onkin edellisen kerran ollut tokokehässä viitisen vuotta sitten. Sen jälkeen herra on sohvakoiraillut urakalla. Pientä jännitystä toi mukanaan myös myrsky, joka repi puita ja hallia ja odotusajalla Pessi oli välillä ihan sylikoiraa, kun sen verran pelotti. Ihmeen hyvin se sai silti skarpattua ja kehässä ei näkynyt jännityksestä tuon taivaallista. Odotusajalla opeteltiin myös saksalainen täyskäännös hihnaa apuna käyttäen, kotitreeneissä ei ollakaan tässä onnistuttu. Pessi osallistui mölliluokkaan, jossa palkkaus oli sallittu pisteiden vähenemättä. Palkkasin Pessin kuitenkin vain lähtöistumisesta ja totesin, että nyt mennään eikä meinata. Hieman piti Pessin kylttejä ihmetellä ja haistella, mutta sitten se pääsi jotenkin jyvälle, että tässä ollaankin Tekemässä Jotain Tärkeää ja loppuradan Pessi tuli nätisti mukana. Sen suurempaa stressiäkään Pessi ei tuntunut tästä kaikesta ottavan, viikonloppuna oli ehkä aavistuksen rauhallisempi kuin normaalisti.

Myös Piika osallistui rallymölleihin, mutta alokasluokan radalle. Keskityin sen verran tiiviisti Pessin oikeaan mielentilaan, että Piikan rauhoittelu jäi vähän vähemmälle huomiolle. Olisi pitänyt pystyä laskemaan sitä vieläkin enemmän. Kovasti se aktivoitui hallissa olosta ja tokoon sen viretila olisikin ollut varsin sopiva. Nyt oli vain pakko yrittää laskea ja laskea ja silti mentiin kehään vähän kieli poskella. Jälkikäteen mietittynä olisi kannattanut ottaa Piika aluksi ihan seuraamiseen. Nyt mentiin vain tule-käskyillä. Mutta ajattelin jotenkin tyhmästi, että tuossa olisi haittaa seuraamisesta, vaikka oikeasti ensimmäinen kyltti istu-koira maahan ja kierrä koiran ympäri olisi ollut ihanteellinen tehdä seuraamisella. Summasummarum Piika otti aika paljon häiriötä kylteistä ja vaikka sen kanssa on paljonkin jumpattu saksalaista ja eteentuloja jne muutenkin, niin ehkä hihna, sen hankaluus käyttää, liioitellut apuni ja koiran tarjoan kaikkea ylimääräistä -mielentila ei vain sitten ihan sopinut ja Piika parissa kohtaa tarjosi kylteille peruuttamista. Noin muuten meni kyllä ihan hyvin, mitä nyt pari ylimääräistä istumista siellä tuli, kun itse hämäännyin ja korjattiin niitä sitten ihan turhaan. Pistemenetyksiä olisi niistä kyllä virallisissa skaboissa tullut. Plussaa Piika sai hienosta takapäänkäytöstä ja onhan se kyllä kieltämättä varsin hienon näköistä, kun se osaa kääntyä itsensä ympäri paikallaan.

Kokemuksena oli hauska ja kerrankin rentoa meininkiä. Pessin kanssa uskoisin, että aika helposti päästäisiin noihin virallisiinkin rallytokoihin kiinni, Piikan kanssa pitäisi miettiä varmaan aika tarkkaan, tehdäkö rallya vai tokoa vai pkta. Kaikkiin noihin kun vaaditaan aika erilaiset vireet koiralta ja yhtäaikainen treenaus ei meiltä kyllä onnistuisi.

Muutama (kymmenen) kuvaa

Pessi eräänä kauniina iltana.

Ipi tänä iltana.

Piikan rallausta.

Tuntuu, että olen tehnyt töitä taas koko ajan. Sen verran ajattelin suoda itselleni taukoa kuvaushommista, että vietin illan pihalla oman katraan kanssa ja napsin niistäkin muutamia muistoja tältä kesältä. Samalla treenattiin Piikan kanssa tokosta pikaisesti voittajaa läpi, kun on sen verran kuuma, ettei pyörälenkillekään viitsi lähteä ja agit on nyt tauolla jakson vaihtumista odotellessamme. Lyhyet treenit ja paljon palkkaa. Kumpikin oltiin tyytyväisiä. Lopuksi korttelikierrokselle väistellen naapurien pihoilla irti olevia koiria. Selvittiin ilman kärhämiä. Kotiin tultuamme omat piskit sitten meinasivat syöttää itsensä ohiajaneelle autolle. Olipa yllätys.

Pessin rakennetta 8-vuotiaana.

Eihän se enää ole elämänsä kunnossa, mutta hoikkana poikana on pidetty, mikä pääasia.

Ipi ei enää saa viedä Piikalta leluja.

Piti ihan puuttua tuohon Ipin härnäämiseen, kun Piika alkoi näyttelemään hampaita.

Kummakaan, kun koirat eivät ymmärrä Ipiä. Tässä se pyytää Piikaa leikkimään.

Oltaisko ananas ja kookos, oltaisko kavereita jookos?

Ipi vaan on. No, omanlaisensa.

Mutta onhan se harmaantunut.

A-0985

Vanhentunut monella vuodella yhtäkkiä.

A-1048

Kivasti se silti liikkuu vapaana.

Ja välillä on nähtävissä sitä vanhaa Ipiäkin vahingossa.

Piika ihmettelee vanhan neidin mielentempauksia.

Kun on kuuma

Piikan löytää varmiten vesiammeestaan.

Vaikka hyvinhän se sinne maastoutuu.

Niin perus Piikan ilme.

Hooplaa!

A-0970

Koko kopla.

”Once in a lifetime” -koira

A-1079-4

Reikä silmänurkassa ja muuta viikon varrelta

Piika näyttäisi hiipivän vaivihkaa bortsumaisella perseilyllä lauman pomoksi. Haastaa hiljokseen Ipiä ihan kaikessa, silleen huomaamatta. Muuten en ehkä olisi asiaa huomannutkaan, mutta sattui tuossa eräänä iltana, että Pessillä ja Piikalla syttyi tappelu. Piikan kanssa tultiin kotiin ja päästin Pessin pihalle. Ipiä en ehtinyt päästääkään. Pessi oli tottakai kiinnostunut, missä ollaan oltu, haisteli kumpaakin ja kun Piika ei päästänyt lähelleen, ja lopulta ei minunkaan lähelleni, niin rähinäksi se siitä sitten kärjistyi. Kun peruuttelin itse pois tilanteesta, homma rauhoittui, mutta sen jälkeen Pessi kiersi Piikan kaukaa. Aiemmin tällaista ei olekaan sattunut noiden välillä. Ipiä Piika seurailee vaivihkaa pihalla ja tunkee nenänsä jokaiseen puskaan, jota Ipi haistelee. Turhaan kerjää verta nenästään. Olikin sitten jo puhetta, että pitäisi taas pitää Ipillä koppaa, kun ei Piikallekaan voi rautakypärää laittaa oman tyhmyytensä vuoksi.

WP_20150611_07_23_15_SmartShoot

Yksi tapa aiheuttaa konfliktia: Säästää pari päivää luuta.

WP_20150611_07_24_24_SmartShoot

Nukkua luun päällä ja hautoa sitä kaikin mahdollisin tavoin.

WP_20150611_07_25_55_SmartShoot

Kun joku menee ohi, alkaa syömään luuta tärkeänä.

Joten kyllä, meillä on ollut hieman kireinä koirien välit.

Perjantaina tein lähtöä Kainuuseen. Käytin koirat jo pihalla, mutta ajattelin kuitenkin vielä kastella kasvimaan ennen lähtöä, ja otin koko lössin pihalle. Virhe. Ilman kuonokoppaa. Toinen Virhe. Olin lopettelemassa kastelua, kun hirveä huuto kuului kukkapenkin takaa. Karjuin Ipille päästämään irti ja puolityhjällä kastelukannulla huidoin koirien päälle vettä. Sen verran Ipi on kyllä aiemmista kerroista oppinut, että päästi samantien irti ja luikki pakoon. Uskomattominta on, että mitä ikinä koirien välille olikin tullut, se oli leikkitilanteessa. Ipihän riepottelee Pessiä aina pitkin pihaa, mutta Pessi myös itse aina hakeutuu näihin paineihin. Nyt ilmeisesti oli Ipillä naksahtanut jokin, kun oli Pessiä pitänyt tikata. Eikä olisi kyllä voinut lähemmäksi silmää osua, alaluomessa parikin reikää ja poskessa kolmas. Onneksi silmä säästyi tälläkin kertaa eikä Pessi ollut lähtenyt vastaamaan Ipille ollenkaan. Pienin vaurioin taas selvittiin, mutta Ipi pääsi koppakuurille. Jannelle sitten soittelin, että haluatko hoitaa Pessiä viikonlopun, vai otanko sen kuitenkin matkaan. Janne totesi, että jätä sinne, hän hoitaa. Ipinkin oli hieronut pari kertaa viikonlopun aikana ja ihan oli takapää ollut jumissa. Käsittämätöntä, että mistä johtuu, kun koira ei ole käytännössä tehnyt mitään muuta kuin lomaillut? No, lomailu siis jatkuu. Mutta olisiko joku kipukohtaus syynä, että oli Pessiin käynyt kiinni?

Niin arvaamattomat ovat kuitenkin koirien välit, ja kun sunnuntaina kotiin tullessani Piika ja Kilju pystyivät vain jäykistelemään toisilleen ja Piika ilmoitti murinalla, että nyt on parempi pitää etäisyyttä, niin parempi varautua kuin katua. Ipille kuonokoppa siis taas käyttöön, Piikalle joku kahden metrin kupla ympärilleen ja Pessi onkin ollut melkoinen kultapoju (tottelee minua, mutta Jannelle kuulema lällättelee). Kilju lähti tänä aamuna Espooseen, vaikka kovasti Pessi yritti kyllä myös bemariin tunkea. Kai se yritti kertoa, ettei ainakaan näiden hullujen akkojen luo ole jäämässä.

Loppuun vielä pari kuvaa Piikasta Laukaan agikisoissa. Kuvat c) Leena Partanen

AgiLaukaa2015-9084

Silmät kiinni on hyvä kepittää.

AgiLaukaa2015-9085

Tässäkin kepin puolimmainen silmä kiinni.

AgiLaukaa2015-9087

Hyvin korjattu Piikalta tällaisista lähtöasetelmista…

AgiLaukaa2015-9088

…tällaiseen suoritukseen.

AgiLaukaa2015-9090

Kun mahdollisuudet ovat, hypytkin ovat ilmavat. Tässä rima 65:ssa.

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!