Kun sairastetaan, sairastetaan sitten kunnolla

Eihän se sitten riittänyt, että vain Pessi olisi kipeä. Piti kaksijalkaistenkin sairastua sopivasti viikonlopuksi, joten lääkkeitä on vedetty sitten urakalla. Huvittavaa, että Pessi on keittiössä heti, jos kuulee särkkärin painettavan ulos paketistaan – oli se sitten kelle tahansa tarkoitettu. Hyvin on mennyt nakki = lääke jakeluun viikon aikana.

Pessi sai perjantaina takkilähetyksen.

Viikonlopun aikana Pessi on mennyt jo paljon parempaan. Perjantaina saapui takkilähetys lainaksi ja Pässimies puetaan sisällä Helsittaren villatakkiin ja ulkona päälle lisätään vielä Hurtan mantteli. Kyllä kelpaa. Huomaa, että Pessi nukkuu nyt paljon enemmän ihan oikosenaan, mutta kun olen kokeillut eri tilanteissa villakankaan alta, turkki on ollut alta kuiva ja viileä, mutta päältä lämmin, selkää ei enää olla nuoltu ja muutenkin Pessi tuntuu tykkäävään uudesta turkistaan. Täytyy kyllä hommata noille piskeille tuollaiset villatakit ihan omaksi. Kiva, kun se on lämmin, mutta hengittää.

Droppeja Pessi saa edelleen hevoskuurina, mutta nyt olisi tarkoitus lähteä vähitellen vähentämään panacodista alkaen ja jos viikonloppuna saisi norocarpinkin puotettua pois, kun vähitellen lasketaan annostusta. Tylosinia ajattelin syöttää ainakin tuon purkillisen, eli seuraavan kuukauden. Pessin kuoleman hajuinen hengitys nimittäin katosi viikonloppuna ja samoihin aikoihin se myös rentoutui. Perjantaina ei antanut vielä Jannen hieroa vaan valitti etupäätään. Lauantaina oli jo ihan toinen ääni kellossa ja lihasjumit paikannettiin etupäästä kuvassa punaisella väritettyihin lihasryhmiin.

Jotain hyötyä, että joskus on tullut hommattua koiran hierontaopaskin…

Perjantaista lauantaihin Pessi oli käytännössä ihan levossa pissatuksia lukuunottamatta. Jotenkin ei pysty uskomaan, että tässä kyseessä olisi tapaturmakaan, koska kaikki lihasjumit olivat ympäri koiran. Suurimpana epäilynä onkin, että kun perse Pessillä on selän päältä kipeä, mikä ei johdu lihaksista, niin nyt syynä sitten voisikin olla, että takapään ongelmista ja kevennyksestä johtuen etupää on koetuksella ja alkaa vähitellen prakaamaan. Tai sitten kyseessä on ollut varsin laaja suolistotulehdus, joka on ajanut koko koiran tulehdustilaan. Mietittiin jo, että olisi tehty tutkimusreissu Anjalaan, mutta Pessi alkoi toipumaan varsin hyvällä vauhdilla. Sunnuntaina Pessi yritti jo rallata Kiljun kanssa ympäri pihaa, mikä kiellettiin heti alkuunsa. Maanantaina Pessi oli yhtä rasittava kuin ennenkin, eli suurimmat vaivat on nyt selätetty. Nyt vain sitten jännätään, kun särkkärit jätetään vähitellen pois, että kuinka käy.

Jossain välissä viime viikolla piti jo miettiä, että oliko tää nyt sitten tässä. Mutta missään vaiheessa Pessi ei menettänyt elämäniloaan. Se oli pirteä, se ilmeistyi keittiöön kerjäämään, se hengasi koko ajan mukana. Mitä nyt se oli väsynyt eikä se halunnut leikkiä muiden koirien kanssa, mutta no, kuka vaan olisi ollut väsynyt noilla lääkkeillä. Vaikka aina olen sanonut, että seuraavasta Pessi saa mennä, niin nyt en vaan voinut. Sattui tämän niin äkkiä Ipin jälkeen. Pakko oli saada Pessi kuntoon ja onneksi nyt näyttäisi, että oli se oikea ratkaisu. Vaikka nyt taas joudumme kestämään Pessin pöllöilyjä. Mutta ennemmin niin kuin ilman Pässimiestä. ❤

Tapaus Pässimies

Viime perjantaiaamuna katsoin, että nyt ei ole Pessillä ihan kaikki kohdallaan, kun sen selkä oli ihan märkä. Sama juttu iltapäivällä. Janne the meidän koiranhieroja kun tuli sopivasti viikonlopuksi kotiin niin käskin sen katsoa Pessiä lauantaina, kun sama meno näytti jatkuvan. Janne sitten olikin hieronut Pessiä – tai lähinnä vain yrittänyt hieroa. Pessi oli niin kipeä koko kropastaan, että oli yrittänyt purrakin ihan kunnolla, kun Janne oli lapajumeja yrittänyt saada hoidettua. Sunnuntaina uusi yritys ja tuolloin Pessi huusi kivusta. Koska ei voitu olla varmoja, mistä tämä nyt johtuu, lähdettiin hoitamaan asiaa 100 mg norocarppia. Mitään äksidenttiä en ollut huomannut sattuvan ja mieleltään Pessi oli edelleen varsin iloinen.

Meni sunnuntai, meni maanantai. Pessi sai päivässä edelleen 100 mg norocarppia, mutta muutosta ei ollut näkyvissä. Se oli edelleen todella kipeä. Väisti kosketusta, vaikka muuten olikin edelleen pirteä. Tiistaina oli jo kolmas päivä suurella annostuksella kipulääkettä eikä vaan näkynyt muutosta, joten Jannen kanssa pähkittiin. Lueskeltiin täältä blogista edellisiä kipukertomuksia ja löydettiin aiemmissakin tapauksissa syy-yhteys suolisto-selkä. Niin, olihan sillä Pessillä ollut sitä sisällepaskomisongelmaa ruokailun yhteydessä taas. Niinpä lisättiin norocarpin rinnalle tylosin. Jos kyseessä oliskin suolistotulehdus. Itse aloin olla jo ihan poikki. Tuli parin viikon takainen ilta vähän turhan hyvin mieleen. Janne onneksi jaksoi tonkia tietoa ja mun tarvitsi vain lääkitä Pessiä.

Tiistai-keskiviikkoyön ja keskiviikon Pessi pukeutui BoTtiin. En vain keksinyt enää muuta. Sitä ärsytti selvästi hännän kosketuskin selkään. En halunnut viedä Pessiä eläinlääkäriin. Pakkohan se olisi saada elävien kirjoihin kipulääkkeellä. Eläinlääkärissä ne mahdollisuudet panikoivan Pessin kanssa olisivat olleet minimaaliset. En vaan halunnut Ipin parin viikon takaisen toistuvan. Kun mietittiin sitä jo Jannen kanssa ääneenkin, että noinkohan se on päättänyt seurata Ipin jalanjäljissä tälläkin kertaa…

Keskiviikkona onneksi puhelin soi, miksi et oo kertonut tästä jo aiemmin?!? Kyllähän mun piti soittaa, mutta kun tuntuu, että nykyisin soitan vain kun on hätä. Kun koko ajan on hätä. Onneksi on ystävät, jotka huolehtii – KIITOS!! ❤ Pitkien puhelinpalaverien jälkeen todettiin, että kun menossa on jo neljäs päivä 100 mg norocarppia ja kivulle ei näy loppua, on pakko saada katkaistua kipuilu jollakin. Enempää norocarppiakaan ei ollut enää mahdollista tuolla annostuksella syöttää. Niinpä panacodia metsästämään. Onneksi sitäkin löytyi lähipiiristä (kiitos vain asianosaiselle!) ja eläintesti saattoi alkaa. Löytyi myös syy, miksi aiemmin on Tylosinin rinnalla syötetty Ranixalia; pitäähän sitä mahansuojalääkettäkin olla.

1/4 panacodia, 25 mg norocarppia, 1 tylosin ja 1/2 ranixal, kaikkia kahdesti päivässä.

Keskiviikko-torstaiyöksi otin Pessin yläkertaan. Mentiin nukkumaan puoli yhden maissa. Puoli kolmelta heräsin, kun Pessi yritti sänkyyn, mutta ei päässyt. Yövalo päälle ja eikun toteamaan, että jossain välissä Pessi on salaa hiipinyt jalkopäähän. Mutta se oli laskenut alleen. Ei vittu. Ei kun siivoamaan. Lakana vaihtoon, petari vaihtoon, molemmat pesuun. Koirat pihalla käymään varmuuden vuoksi. Ulkona tuuli ja satoi ja Pessi oli ihan tillin tallin. En jaksanut enää Pessiä pestä, käskin sen ennemmin sängyn alle loppuyöksi. Niin siinä sitten meni suden hetkikin valvoessa. Oliko tää nyt se viimeinen merkki? Joko on aika luovuttaa?

Aamulla nukuttiin autuaasti pommiin, mutta Pessi kömpi sängyn alta. Hitaasti, vaikeasti, mutta selvästi yöllistä paremmassa kunnossa. Päätin antaa Pessille hieman vähemmän panacodia päivän ajaksi ja hirveästä kelistä johtuen jätin molemmat koirat sisälle. Mutta hei, Pessin selkään sai jo koskea!

Torstaina tulin kotiin vähän normaalia aiemmin, mutta päivä näytti menneen molemmilta koirilta lepäillessä. Pessi oli jäykkä, ja kuten olin jo aamulla katsonut, se seisoi paljon oikea takajalka mahan alle kääntyneenä. Kummankin lonkan päältä se järsi edelleen itseään selästä. Mutta etupää tuntui jo aika ok:lta hieroessa. Selkänsä Pessi edelleen olisi halunnut piilottaa, mutta antoi vähän sivellä sitäkin. Illan mittaan huomasin, että Piika olisi halunnut leikkiä Pessin kanssa, mutta Pessi ei noihin geimeihin lähtenyt. Pyöri kuitenkin itse matolla ja hinkkasi selkäänsä lattiaan. Näinpä sen kerran menevän sammakkoasentoonkin! Eikä Pessi enää hengittänyt raskaasti tai vinkunut rauhattomasti koko ajan. Illalla käytiin pari kilsaa kävelemässä laiskahkosti, että molemmat kävivät tarpeillaan edes kerran päivässä niin, että itsekin näin. Pihalla kun ne etsivät aina sen kaukaisimman puskan asioiden hoitoon.

Perjantaiaamu valkeni jo vähän valoisammissa tunnelmissa, vaikka viime viikkojen rasitus selvästi näkyy – nukuin taas pommiin. Mutta Pessi oli selvästi paljon edellispäiviä parempi. Ei hirveästi selkäänsä enää aristanut, vaikka onkin edelleen järsinyt selkäänsä. Viikonloppuna saadaankin sitten miettiä, mitä Pessin kanssa nyt tehdään. Pukkaako Anjalan reissua, että saadaan piikitettyä Pessiin vähän järeämpiä aineita kokeiluksi? Ihan vielä ei kyllä haluttaisi luovuttaa tämänkään jälkeen. Mutta eihän se Pessi kipuilevanakaan voi elää. Viikonloppuna on pakko ajaa panacodit alas ja sitten se nähdään, pärjääkö Pessi ilmankaan?

Elämä jatkuu, taas kerran

Sota ei yhtä miestä kaipaa. Niinhän sitä sanotaan. Huvittavaa kyllä, mutta tässä reilun viikon aikana olen vasta tajunnut, miten tärkeäksi Ipi ehti minullekin näiden vuosien aikana tulla. Olihan se täysi persreikä kotioloissa, harrastuksissakin vähän niin ja näin – kuinkas muuten, kun kaikki tehtiin perse edellä puuhun -tekniikalla. Mutta se oli myös aina läsnä. Harvemmin se oli paria metriä kauempana, makasi jaloissa jalanlämmittimenä, kun ei saanut syliinkään tulla. Joten onhan se vähän jännä sulkea portteja perässään, kun oikeasti siihen ei ole tarvetta, ja miettiä, miten saisi aamuruoat syötettyä järkevämmin, kun niitä tulee sulatettua koko ajan liikaa.

Viikonloppuna olikin hyvä, kun päästiin kotioloista irtautumaan Jannen luo Espooseen, kun vuorossa olivat belgien IPOn RM-kisat. Kyllä oli helppoa kolmen koiran kanssa. Piika ja Kilju lyöttäytyivät yksiin normaaliin tapaan ja painivat koko ajan sisällä. Pessi ehkä enemmänkin jäi tässä kombossa yksin. Jännä olotila, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä, että kuka seuraavaksi yrittää tappaa toisensa tai tapattaa itsensä. Kaikkeen sitä Ipin kanssakin oltiin valmiita venymään.

No, miten ne rotumestikset sitten katsojan näkökulmasta menivät? Torstain harjoituksiin en ehtinyt, joten illalla piti vain kestää hermoilevaa Jannea. Oli herkkua päästä sanomaan, että kerrankin taisin olla oikeassa, kun totesin jo ennen ilmoittautumista, että liian suuret kisat on kyseessä nyt Kiljulle. Että et sitten Ipistä ja sen kisareissuista mitään oppinut? Oli pakko, kun kuinkahan monta kertaa Janne on saman sanonut mun koeilmoittautumisista…

Lauantaina Kiljulla oli tottis viimeisessä parissa. Jannen mukaan Kiljun ajatukset olivat kentän laidalla tyynyssä. TYYNYSSÄ, jos Jannelta kysytään. Siihen seisomatta jättämiseenhän se menikin ihan hyvin. Kauas kentän laidallekin näin, että siinä vaiheessa Jannen pää ei enää kestänyt, vaan tyyny mielessään teki suoritukset puolittain loppuun. No, lopputulos oli Kiljulle plussan puolella, Janne sai huutia.

Lauantaina vuorossa purut. Jannen pyynnöstä kävin urkkimassa kentän laidalla, että ei enää ole tyynyä siellä. Suorituksen jälkeen sain huutia, että olihan se, ihan samassa paikassa. Luulenpa, että se tyyny oli vain Jannen päässä. Onpahan joku, josta löytää syyllinen. Kilju oli upea. Minkä sille mahtaa, että sille ei ole opetettu kiertämään piiloja. Parhaansa se yritti ja etsimällä etsi kuitenkin sitä mokkea kaikilta piiloilta. Välillä vaan vähän väärästä paikasta. Onneksi mokailut meni Jannen piikkiin. Ja mikin sammutettuaan tuomari oli todennut Jannelle, että on sulla helvetin hyvä koira. Kiitos vaan tuomarissetä. Just kun olin saanut Jannen melkein vakuutetuksi, että josko kuitenkin Kilju siirtyis sinne kansallisiin lajeihin seuraavaksi…

Kilju etsii maalimiestä.

Hetki ennen kuin Janne päätti olla omatoiminen.

Kiljuhan näyttää ihan suojeluskoiralta!

Ilmalento pitkässä liikkeessä.

Vähän vaan häirittee maalimiestä…

Sunnuntaina sitten jälki. Pitkään se Janne arpoi, antaako iltaruokaa, antaako aamuruokaa. Antoi iltaruoan ja olis mun pitänyt aamulla vahingossa syöttää Kilju. Turhan korkeassa mielentilassa se rouskutteli jälkikepit. Kaksi pistettä jäi tuloksesta ja koularista. Mutta ehkä ihan hyvä niin. Ei se olisi koularia ansainnut. Tai Kilju olisi, Janne ei. Summasummarum, plussalle jäätiin ja reippaasti. Näitä virheitä ei välttämättä oltais saatu esiin kyläkokeissa, kun odotteluaikaa olisi ollut paljon vähemmän ja Kiljukaan ei olisi ehtinyt kerätä painetta kaikista niistä ihmisistä ympärillään. Katsastus suoritettu, vikalista olisi kädessä, ja nyt sille pitäisi osata tehdäkin jotain. Katsotaan, mennäänkö taas kerran perse edellä puuhun? Onneksi se on tuttua ja ehkäpä just niin meitä.

Harmittavasti en siis saanut puhuttua itselleni kansallisiin lajeihin koiraa ensi vuodeksi. Muiden suorituksia seuratessa se ison koiran ikävä kyllä konkretisoitui. Pessi-parka säikkyi autossa olemattomia laukauksia ja Piika päätti pudottaa viikonloppuna kaikki haituvansa Jannen kämppään. Fiksu tyttö, ei tarvinnut itse siivota. Kävi se Piika kentän laidallakin jokusen kerran. Kulki belgien keskellä häntä korkealla ihan täpinöissään ja yritti syödä sen ainoan näkemänsä bordercollien. Ai että sai taas olla ylpeä.

Sunnuntai-iltana kotona Liepeellä vastassa oli kylmä talo. Mielessä kävi, että pitäisi varmaan Ipi hakea Raisalta… paitsi niin joo… Pessi-opportunisti käyttää tilanteet hyväkseen ja yrittää pölliä kaiken saatavilla olevan ruoan. Piika leikkii kuin hullu leluillaan ja juoksee muuria ympäri. Ne eivät näytä sitä yhtä soturia kaipaavan.

Postauksen kuvat Heikki Jalli, kiitos!

Rally-tokon testikerta mölleissä

Niinhän sitä voisi luulla, että veteraani-ikään tänään ehtineellä Pessillä vauhti hidastuisi vanhenemisen myötä. Eipä suinkaan. Pässimies on elämänsä parhaassa kunnossa ja perjantaina Valio-myrskyn pauhatessa Pessikin kaivettiin naftaliinista ja se pääsi rallytokoilemaan. Ei enempää eikä vähempää kuin suoraan möllikisoihin. Kotonahan ollaan keskenämme jotain yksittäisiä temppuja treenailtu, mutta muuten rallytoko on meille vieras laji. Jokusen kisan olen käynyt katsomassa kentän laidalta ketynä, joten torstai-iltana kertasin alokasluokan kyltit ja totesin, että näillä mennään.

Pessi onkin edellisen kerran ollut tokokehässä viitisen vuotta sitten. Sen jälkeen herra on sohvakoiraillut urakalla. Pientä jännitystä toi mukanaan myös myrsky, joka repi puita ja hallia ja odotusajalla Pessi oli välillä ihan sylikoiraa, kun sen verran pelotti. Ihmeen hyvin se sai silti skarpattua ja kehässä ei näkynyt jännityksestä tuon taivaallista. Odotusajalla opeteltiin myös saksalainen täyskäännös hihnaa apuna käyttäen, kotitreeneissä ei ollakaan tässä onnistuttu. Pessi osallistui mölliluokkaan, jossa palkkaus oli sallittu pisteiden vähenemättä. Palkkasin Pessin kuitenkin vain lähtöistumisesta ja totesin, että nyt mennään eikä meinata. Hieman piti Pessin kylttejä ihmetellä ja haistella, mutta sitten se pääsi jotenkin jyvälle, että tässä ollaankin Tekemässä Jotain Tärkeää ja loppuradan Pessi tuli nätisti mukana. Sen suurempaa stressiäkään Pessi ei tuntunut tästä kaikesta ottavan, viikonloppuna oli ehkä aavistuksen rauhallisempi kuin normaalisti.

Myös Piika osallistui rallymölleihin, mutta alokasluokan radalle. Keskityin sen verran tiiviisti Pessin oikeaan mielentilaan, että Piikan rauhoittelu jäi vähän vähemmälle huomiolle. Olisi pitänyt pystyä laskemaan sitä vieläkin enemmän. Kovasti se aktivoitui hallissa olosta ja tokoon sen viretila olisikin ollut varsin sopiva. Nyt oli vain pakko yrittää laskea ja laskea ja silti mentiin kehään vähän kieli poskella. Jälkikäteen mietittynä olisi kannattanut ottaa Piika aluksi ihan seuraamiseen. Nyt mentiin vain tule-käskyillä. Mutta ajattelin jotenkin tyhmästi, että tuossa olisi haittaa seuraamisesta, vaikka oikeasti ensimmäinen kyltti istu-koira maahan ja kierrä koiran ympäri olisi ollut ihanteellinen tehdä seuraamisella. Summasummarum Piika otti aika paljon häiriötä kylteistä ja vaikka sen kanssa on paljonkin jumpattu saksalaista ja eteentuloja jne muutenkin, niin ehkä hihna, sen hankaluus käyttää, liioitellut apuni ja koiran tarjoan kaikkea ylimääräistä -mielentila ei vain sitten ihan sopinut ja Piika parissa kohtaa tarjosi kylteille peruuttamista. Noin muuten meni kyllä ihan hyvin, mitä nyt pari ylimääräistä istumista siellä tuli, kun itse hämäännyin ja korjattiin niitä sitten ihan turhaan. Pistemenetyksiä olisi niistä kyllä virallisissa skaboissa tullut. Plussaa Piika sai hienosta takapäänkäytöstä ja onhan se kyllä kieltämättä varsin hienon näköistä, kun se osaa kääntyä itsensä ympäri paikallaan.

Kokemuksena oli hauska ja kerrankin rentoa meininkiä. Pessin kanssa uskoisin, että aika helposti päästäisiin noihin virallisiinkin rallytokoihin kiinni, Piikan kanssa pitäisi miettiä varmaan aika tarkkaan, tehdäkö rallya vai tokoa vai pkta. Kaikkiin noihin kun vaaditaan aika erilaiset vireet koiralta ja yhtäaikainen treenaus ei meiltä kyllä onnistuisi.

Muutama (kymmenen) kuvaa

Pessi eräänä kauniina iltana.

Ipi tänä iltana.

Piikan rallausta.

Tuntuu, että olen tehnyt töitä taas koko ajan. Sen verran ajattelin suoda itselleni taukoa kuvaushommista, että vietin illan pihalla oman katraan kanssa ja napsin niistäkin muutamia muistoja tältä kesältä. Samalla treenattiin Piikan kanssa tokosta pikaisesti voittajaa läpi, kun on sen verran kuuma, ettei pyörälenkillekään viitsi lähteä ja agit on nyt tauolla jakson vaihtumista odotellessamme. Lyhyet treenit ja paljon palkkaa. Kumpikin oltiin tyytyväisiä. Lopuksi korttelikierrokselle väistellen naapurien pihoilla irti olevia koiria. Selvittiin ilman kärhämiä. Kotiin tultuamme omat piskit sitten meinasivat syöttää itsensä ohiajaneelle autolle. Olipa yllätys.

Pessin rakennetta 8-vuotiaana.

Eihän se enää ole elämänsä kunnossa, mutta hoikkana poikana on pidetty, mikä pääasia.

Ipi ei enää saa viedä Piikalta leluja.

Piti ihan puuttua tuohon Ipin härnäämiseen, kun Piika alkoi näyttelemään hampaita.

Kummakaan, kun koirat eivät ymmärrä Ipiä. Tässä se pyytää Piikaa leikkimään.

Oltaisko ananas ja kookos, oltaisko kavereita jookos?

Ipi vaan on. No, omanlaisensa.

Mutta onhan se harmaantunut.

Vanhentunut monella vuodella yhtäkkiä.

Kivasti se silti liikkuu vapaana.

Ja välillä on nähtävissä sitä vanhaa Ipiäkin vahingossa.

Piika ihmettelee vanhan neidin mielentempauksia.

Kun on kuuma

Piikan löytää varmiten vesiammeestaan.

Vaikka hyvinhän se sinne maastoutuu.

Niin perus Piikan ilme.

Hooplaa!

Koko kopla.

”Once in a lifetime” -koira

Reikä silmänurkassa ja muuta viikon varrelta

Piika näyttäisi hiipivän vaivihkaa bortsumaisella perseilyllä lauman pomoksi. Haastaa hiljokseen Ipiä ihan kaikessa, silleen huomaamatta. Muuten en ehkä olisi asiaa huomannutkaan, mutta sattui tuossa eräänä iltana, että Pessillä ja Piikalla syttyi tappelu. Piikan kanssa tultiin kotiin ja päästin Pessin pihalle. Ipiä en ehtinyt päästääkään. Pessi oli tottakai kiinnostunut, missä ollaan oltu, haisteli kumpaakin ja kun Piika ei päästänyt lähelleen, ja lopulta ei minunkaan lähelleni, niin rähinäksi se siitä sitten kärjistyi. Kun peruuttelin itse pois tilanteesta, homma rauhoittui, mutta sen jälkeen Pessi kiersi Piikan kaukaa. Aiemmin tällaista ei olekaan sattunut noiden välillä. Ipiä Piika seurailee vaivihkaa pihalla ja tunkee nenänsä jokaiseen puskaan, jota Ipi haistelee. Turhaan kerjää verta nenästään. Olikin sitten jo puhetta, että pitäisi taas pitää Ipillä koppaa, kun ei Piikallekaan voi rautakypärää laittaa oman tyhmyytensä vuoksi.

Yksi tapa aiheuttaa konfliktia: Säästää pari päivää luuta.

Nukkua luun päällä ja hautoa sitä kaikin mahdollisin tavoin.

Kun joku menee ohi, alkaa syömään luuta tärkeänä.

Joten kyllä, meillä on ollut hieman kireinä koirien välit.

Perjantaina tein lähtöä Kainuuseen. Käytin koirat jo pihalla, mutta ajattelin kuitenkin vielä kastella kasvimaan ennen lähtöä, ja otin koko lössin pihalle. Virhe. Ilman kuonokoppaa. Toinen Virhe. Olin lopettelemassa kastelua, kun hirveä huuto kuului kukkapenkin takaa. Karjuin Ipille päästämään irti ja puolityhjällä kastelukannulla huidoin koirien päälle vettä. Sen verran Ipi on kyllä aiemmista kerroista oppinut, että päästi samantien irti ja luikki pakoon. Uskomattominta on, että mitä ikinä koirien välille olikin tullut, se oli leikkitilanteessa. Ipihän riepottelee Pessiä aina pitkin pihaa, mutta Pessi myös itse aina hakeutuu näihin paineihin. Nyt ilmeisesti oli Ipillä naksahtanut jokin, kun oli Pessiä pitänyt tikata. Eikä olisi kyllä voinut lähemmäksi silmää osua, alaluomessa parikin reikää ja poskessa kolmas. Onneksi silmä säästyi tälläkin kertaa eikä Pessi ollut lähtenyt vastaamaan Ipille ollenkaan. Pienin vaurioin taas selvittiin, mutta Ipi pääsi koppakuurille. Jannelle sitten soittelin, että haluatko hoitaa Pessiä viikonlopun, vai otanko sen kuitenkin matkaan. Janne totesi, että jätä sinne, hän hoitaa. Ipinkin oli hieronut pari kertaa viikonlopun aikana ja ihan oli takapää ollut jumissa. Käsittämätöntä, että mistä johtuu, kun koira ei ole käytännössä tehnyt mitään muuta kuin lomaillut? No, lomailu siis jatkuu. Mutta olisiko joku kipukohtaus syynä, että oli Pessiin käynyt kiinni?

Niin arvaamattomat ovat kuitenkin koirien välit, ja kun sunnuntaina kotiin tullessani Piika ja Kilju pystyivät vain jäykistelemään toisilleen ja Piika ilmoitti murinalla, että nyt on parempi pitää etäisyyttä, niin parempi varautua kuin katua. Ipille kuonokoppa siis taas käyttöön, Piikalle joku kahden metrin kupla ympärilleen ja Pessi onkin ollut melkoinen kultapoju (tottelee minua, mutta Jannelle kuulema lällättelee). Kilju lähti tänä aamuna Espooseen, vaikka kovasti Pessi yritti kyllä myös bemariin tunkea. Kai se yritti kertoa, ettei ainakaan näiden hullujen akkojen luo ole jäämässä.

Loppuun vielä pari kuvaa Piikasta Laukaan agikisoissa. Kuvat c) Leena Partanen

Silmät kiinni on hyvä kepittää.

Tässäkin kepin puolimmainen silmä kiinni.

Hyvin korjattu Piikalta tällaisista lähtöasetelmista…

…tällaiseen suoritukseen.

Kun mahdollisuudet ovat, hypytkin ovat ilmavat. Tässä rima 65:ssa.

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!

(Raaka)ruokinta Pipipäiden malliin

Jokin aika sitten vastasin moneen samantapaiseen ruokintakysymykseen: Miten teillä syödään? Miten ruokkia koiraa luonnonmukaisesti? Miten barffataan, jakakaa parhaat neuvot ja niksit? Muutaman vastauksen Pipipäiden ruokailutottumuksista kirjoittelin ja tulin siihen tulokseen, että ilman kuvia on hankala kertoa oikeastaan yhtään mitään. Lukija ymmärtää tekstin kuitenkin omista lähtökohdistaan. Samaan aikaan laskeskelin ruokintaa uusiksi, kun Ipi laihtui huolestuttavaa tahtia. Totesin, että ehkä parempi itselle, jos tämän hetkinen ruokinta olisi muistissa. Voisi siihen verrata taas myöhemmin, miten ruokinta muuttuu ajan kanssa.

Heti alkuun voin todeta sen, että puhun barffauksesta ja raakaruokinnasta sekaisin, vaikka hifistelijät haluavat erottaa nämä sekä koiran luonnonmukaisen ruokinnan toisistaan. Barffauksesta puhuttaessa koiran ravinnosta jopa 60-70% on raakoja, lihaisia luita. Raakaruokinta taas perustuu pääasiassa lihoihin. Koiran luonnollinen ruokinta perustuu ajatukseen koirien luonnossa elävien sukulaisten ravinnosta. Jos tarkkoja ollaan, meillä vain Pessi ja Piika barffaavat, Ipi syö raakaruokaa.

Pentuna jokainen koiramme on syönyt nappulaa. Pessi, Ipi ja Piika ovat siirtyneet raakaruokintaan 2-3 vuoden iässä. Kilju syö edelleen suurimmaksi osaksi nappulaa, koska kustannuksellisista syistä se on järkevintä. Kilju syö ylläolevan kupillisen ruokaa kahdesti päivässä, yleisimpinä merkkeinä Bosch Active, RC4300 tai RC4800 ja talvikuukausina joku kevyempi ruoka näihin sekoitettuna. Olen huomannut, että suhtaudun nappulaan varsin kriittisesti nykyisin, vaikka en sitä huonona ruokana pidäkään. Pidän vain itse ajatuksesta, että tiedän, mitä koirani syövät. Kuluneina vuosina olen huomannut, miten paljon paremmin liha sopii koirille, etenkin harrastaville koirille, ja siksi meillä 3/4 koirista barffaa ja syö raakaruokaa.

Barffauksen syyt löytyvät allergisista koirista.

Pessin ja sen allergioiden kautta olen tutustunut barffaukseen reilut kuutisen vuotta sitten. Pessillä oli ripulia pennusta lähtien, ja noin 2-vuotiaana sen iho alkoi oireilla mm. hotspotteina, jolloin pidin parempana siirtyä barffaukseen. Pessistä otettiin allergiatestit ja niistä saatujen tulosten mukaan lähdettiin toteuttamaan eliminaatiodieettiä. Tuolloin onneksi kaverini oli tutustunut raakaruokintaan ja opasti minut alkuun neuvoillaan. Käytännössä hänen laskukaavallaan olen mennyt nämä vuodet useamman koiran kanssa. Samoihin aikoihin Ipi tuli mukaan kuvioihin ja sen herkkämahaisuutta aikani seurattua sain puhuttua Jannen ympäri, että jos kokeiltaisiin raakaruokaa. Kuten Pessilläkin, Ipillä barffaukseen siirtyminen oli varmasti niiden elämän paras päätös. Pari vuotta myöhemmin Ipistä otettiin allergiatestit, jotka osoittivat ruoka-aineallergian useimpia viljoja kohtaan. Vaikka en allergiatesteihin täysin luotakaan – uskon, että jokainen koira niihin reagoisi jollain lailla – pidän testejä kuitenkin suuntaa-antavina, ja meillä testeissä allergisoiviksi ruoiksi todetut ovat allergisoivia myös normielämässä.

Piikalla ei ainakaan todistettavasti ole ollut allergioita. Se on vain aina ollut herkästi lihoamaan taipuva ja kun nappularuokaa tarvitsi syöttää hyvin vähän ja siltikään koira ei saanut massaa ympärilleen ja oli vähän pöhöttyneen näköinen, päädyin kokeilemaan sillekin barffia koiran ollessa parivuotias. Piika on syönyt alusta asti kaikkia lihoja ja luita eikä sillä ole ollut sen suhteen ongelmia. Kilju syö raakoja lihaisia luita aina fiiliksen mukaan. Välillä iltaruoaksi enemmän ja välillä ei ollenkaan. Allergisoivia lihoja ei ole huomattu olevan senkään kohdalla.

Koirien ruokinnan koostumuksen lasken seuraavalla kaavalla:

Lihaiset luut syödään illalla ja lihakasvismössö aamulla.

Periaatteessa aikuisen koiran ruokamäärä on 1,5-3% ihannepainostaan. Tästä ruoan määrästä barffauksessa lasketaan 60 % lihaisiksi luiksi ja 40 % lihakasvismössöksi, josta 60% on lihaa ja 40% kasvista. Itse pyrin kuitenkin katsomaan koiraa ja tunnustelemaan sitä. Kuten alla olevasta laskentataulukosta huomaatte, kolmelle koiralle on laskettu ruokamäärät niiden aktiivisuuden, ruoan hyväksikäyttökyvyn ja painon mukaan. Ruokamäärä saattaa heitellä satojen grammojen sisällä, mutta yleensä lisään ennemmin ruoan energiatasoa kuin ruoan määrää, jos koira laihtuu. Lihomaan koirista on barffin aloittamisen jälkeen päässyt vain Pessi, ja sekin kastroinnin jälkeen, mutta laihtuminen tapahtui nopeasti vähentämällä ruoan määrää.

Käytännössä Pessin ja Piikan ruokinta on pysynyt samana jo monta vuotta. Pessi söi nuorempana melkein puolet enemmän ruokaa, mutta kastroinnin jälkeen sen ruoan määrä on vakiintunut vajaaseen 400 grammaan päivässä. Piika on barffillakin vähäruokainen ja sen kanssa eniten saa katsoa treeninamien osuutta iltaruoan määrän vähentämisessä. Ipin ruokintaa on muutettu vuosittain, vaikka ruoan määrä on pysynyt samana. Nyt Ipi syö herkän mahansa vuoksi yhä enemmän lihakasvismössöä kuin lihaisia luita. Koska Ipi on huono käyttämään ruoan hyödykseen, se saa ruokaa jopa enemmän kuin 3 % mukaan laskettuna.

Todellisuudessa en myöskään enää laske tai punnitse ruokia niitä antaessani. Vuosien aikana on opittu menemään mututuntumalla ruokia jakaessa. Pessi saa vähiten, Piika hieman enemmän ja Ipille paljon ruokaa. Nykyisin barffauksesta ja raakaruokkinasta on tullut muotiakin, ja koirille on tarjolla jos jonkinlaista valmista raakaruokaa, johon on kaikki laskettu valmiiksi. Itse en ole kuitenkaan oppinut näitä (kalliita) ruokia syöttämään, vaan olen tottunut etsimään niitä meidän koirillemme sopivia (ja halvempiakin) ruokia. Ruokamäärien arviointi lähtee jo kasvissoseen tekovaiheesta.

Kurkkua ja kesäkurpitsaa odottamassa soseutusta. Myös kiinankaalia ja jäävuorisalaattia käytämme.

Kasvikset pilkotaan 4-8 osaan lihamyllyyn sopiviksi paloiksi.

Kenwoodin yleiskone ja lihamylly ovat olleet kestävimmät kasvissoseen teossa. Myös useita eri pamiksia on kokeiltu, mutta jokaisesta on savuvana vain jäänyt jäljelle.

Kasvikset soseutetaan lihamyllyn läpi. Kasvikset on pakko soseuttaa ja rikkoa niiden solurakenne, jotta koira voisi käyttää kasvista kuituna.

Sosetta tehdään yleensä kerralla n. 10 kg. Vuodenajasta riippuen hinnaksi tulee 0-3e. Kesällä saadaan kesäkurpitsat ja salaatit omasta maasta. Talvella on ostettava kalliita kasviksia. Tuolloin melkein jo kannattaisi ostaa valmiita soseita, mutta tänäkin talvena Lidlistä löytyivät halvimmat kasvikset ja soseet tehtiin itse.

Valmis kasvissose purkitetaan litran Jäänalle-rasioihin. 10 kilosta kasvissosetta riittää noin kuukaudeksi.

Yhdestä litran purkista riittää kolmelle koiralle kolmeksi päiväksi kasvissosetta.

Kolmen päivän välein otan iltaisin sulamaan yhden kasvissosepurkin, yhden Kennelrehun 600g:n sikanautajauhelihapussin ja yhden 600g:n broilerin jauhelihapussin.

Aamulla sekoitan puolet kasvissoseesta toiseen astiaan jauhelihan kanssa ja puolet toiseen astiaan. Bilteman 1,5 litran pakastusrasiat ovat osoittautuneet parhaiksi säilytysrasioiksi. (Tässä kuvassa poikkeuksellisesti kaksi sikanautajauhelihaa.)

Tiiviissä rasioissa lihakasvismössö säilyy pari-kolme päivää hyvin jääkaapissa.

Valmiit aamuruoat on helppo annostella aamuisin kuppeihin ja lisätä vitamiinit päälle. Vitamiineja en jaksa enää nykyisin piilotella kuppeihin, vaan kaadan vielä kuppeihin hieman vettä päälle, jolloin Ipikin syö vitamiinit nirsoilematta.

Aamuruoka syödään paikkaistumis- ja paikkamakuutreenien päätteeksi keittiössä. Tätä kuvaa ottaessa Pessi oli Espoossa ja siksi puuttuu tuosta Ipin ja Piikan välistä.

Iltaruokailulla meillä syödään lihaisia luita. Näin lihaluumassalla on aikaa kulkeutua mahassa eteenpäin melkein vuorokauden verran ennen kuin koirat lenkkeilevät ja treenaavat kovemmin. Kokeita ja kisoja edeltävänä iltana osallistuva koira syö korkeintaan vähän helpostisulavaa broileria tai kalkkunaa. Aamuruokaa ei anneta koe-/kisa-aamuna. Aktiivisella kisa- ja treenikaudella yksi paastoaamu tulee kaikille koirille viikonloppuisin. Arkisin lähtörutiineihin sen sijaan kuuluu aamuruoan anto ja iltaisin Pessi ja Ipi pitävät huolen, että iltaruoka tulee ajallaan.

Lihaiset luut tilaamme yleensä Kennelrehulta ja Vauhtiraksulta tai Janne tuo niitä Murren Murkinasta Espoosta. Pakkaukset jaamme oikean kokoisiin annoksiin könttäpakasteesta pihalla rautakanki apunamme. Tässä jakautumassa broilerin selkärankoja.

Pakastetusta köntästä on varsin helppo hakata sopivan kokoisia paloja.

Ja siivouspartio hoitaa loput.

Pilkotut pakasteet pussitamme kaupan pusseissa. Vuosien aikana on kokeiltu annospussitusta pakastepusseihin, ruokien säilytystä laatikoissa ja koreissa, mutta parhaimmaksi on todettu lihaisten luiden säilytys muovipusseissa. Kun lihat on pilkottu jäisinä, ne eivät tartu toisiinsa pakastimessa. (Kyllä, pakastin on sulatusta vailla.)

Pusseista näkee helposti, mitä ne sisältävät ja niitä on helppo siirrellä tieltä pois, kun kaivaa 400 litran pakastimen pohjalta ruokaa. Ylemmissä pusseissa on broilerin selkärankaa ja alemmassa sian selkärankaa.

Osa ruoista säilytetään kuljetuslaatikoissaan pakastimen tilan mukaan.

Jauhelihat on helpoin säilyttää kuljetuslaatikoissaan. Vierellä lampaan jalkaluita ja kasvissosepurnukat.

Iltaruokansa koirat syövät jumppa/joogamatoilla. Vuosien aikana on kokeiltu jos jonkinlaista viritelmää, mutta nämä on todettu kestävimmäksi ratkaisuksi. Ruokailun jälkeen matot kerätään pois – koska no, näette itsekin, missä kunnossa ne ovat… Salmonellariskin vuoksi pesemme kätemme aina, kun käsittelemme ruokia tai näitä mattoja.

Pessin iltaruokailussa vaihtelee saatavuuden mukaan broilerin selkärangat, broilerin siivet, kalkkunan kaulat ja 1-2 kertaa viikossa lampaan eri luut. Viimeisen vuoden aikana Pessin hampaat ovat luhistuneet silmissä, joten saa nähdä, kuinka pitkään se voi lampaan kovia luita syödä.

Ipi syö mahaongelmiensa vuoksi enää pääsääntöisesti broileria tai kalkkunaa. Viikonloppuisin sille voi antaa lihaluumurskepussin, mutta selvästi liiallinen luunsyönti ei sovi Ipille.

Piika syö yleensä sian selkärankaa. Saatavuuden mukaan se syö myös lammasta ja nautaa. Kerran – pari viikossa Piikalle annetaan helposti sulavaa broileria ja kalkkunaa. Murren murkinasta saatava sian selkäranka on ollut sopiviin paloihin pilkottua ja riippuen treenipäivästä, Piika syö pienempiä ja isompia paloja. Tässä pienempi pala, kun on käyty jo pellolla syömässä koiranmakkaraa.

Paikkamakuutreenin jälkeen koirat saavat luvan syödä. Pessi ahmii ruoan tapansa mukaan juurikaan pureskelematta.

Ipi keskittyy pureskelemiseen.

Piikaa ei saa häiritä syödessään.

Raakaruokkinasta on monenlaista juttua ja uskomusta, ja usein aloittelijat pitävät sitä vaikeaselkoisena. Kun barffauksen aloittaa, ruokinnan jujuun pääsee nopeasti mukaan. Eliminaatiodieetti on helppo aloittaa muutamalla raaka-aineella ja vähitellen lisätä omaa tietämystään samalla kun lisää koiran ruoan joukkoon muita raaka-aineita. Tärkeimpänä pidän sitä, että seuraa keskustelua niin raakaruokinnan kuin barffauksenkin tiimoilta ja osaa katsoa omaa koiraansa. Meillä ei ole vielä yksikään koira kuollut barffaukseen, vaikka Pessin kohdalla parin vuoden takaista haimatulehduksen syytä ei koskaan pystytty selvittämään. Johtuiko se stressistä vai ruoasta, ei ole selvinnyt. Ruokinta ei kylläkään ole juurikaan tuosta muuttunut, ja koira on tällä hetkellä oireeton ja elämänsä parhaassa kunnossa sekä selviää ilman lääkitystä, joten tiedä tuosta. Olen kuitenkin lisännyt viimeisten vuosien aikana paljon vitamiinilisiä koirien ruokien joukkoon jo senkin vuoksi, ettei allergisten koirien kohdalla voi olla varma, että ne saavat kaiken tarvitsemansa lihoista ja luista. Tiedostan myös, että voisimme syöttää enemmän sisäelimiä, mutta käytännössä niiden syöttäminen on ollut hyvin kausittaista.

Hankalimpana raakaruokinnassa ehkä pidänkin sitä, että tietoa on nykypäivänä monesta paikasta saatavilla, mutta usein tiedot ovat myös hieman ristiriidassa keskenään. Pitää osata suodattaa ne omalle koiralle sopivimmat vinkit kaikesta tietoähkystä. Varsinkaan aloittelijalle tämä ei varmasti ole helppoa. Seuratako suurien raakaruokayhtiöiden ruokintaohjeita? Ottaako yhteys ruokintakaavoja maksusta tekevään yritykseen? Uskoako kaikkea, mitä netissä ja eritoten keskustelupalstoilla sanotaan? Kriittinen saa olla, kun raakaruokintaan ja barffaukseen tutustuu. Niinpä tämäkin on vain meidän mallimme – tai oikeastaan neljän koiran neljä eri mallia syödä juuri itselleen sopivaa ruokaa.

Vasemmassa reunassa Fitdogin energia- ja palautusjuomajauheet. Keskellä kalkki- ja biotiinitabletteja. Oikeassa laidassa vitamiini- ja biotiinijauhetta.

Uskon, tai haluan uskoa, että meillä koirat ovat tyytyväisiä ruokaansa. Vaikka Piika himoitseekin Kiljun nappuloita harva se päivä, kyllä se myös aika onnelliselta näyttää saadessaan oman ruoan eteensä.

Miten teillä syödään?

Haastetta pukkaa

Viime viikko tosiaan oltiin lomalla. Paljon sitä viikossa ehtii – ja sitten tuntuu siltä, ettei ehtinyt mitään. Koirat lomailivat pääsääntöisesti myös. Pessi kasvatti kuntoa juoksemalla Kiljun perässä pihassa paskarinkiä tai talon ympäri noin biljoona kertaa päivässä. Piika paimensi ja juoksi muita vastaan. Eikä säästynyt törmäyksiltä, vaikka nopea onkin ja vähitellen alkoi jo mennä kaaliin, että aiemminkin voi väistää alta pois, jos on pakko tuota tehdä. Ipi osallistui välillä juoksuskaboihin. Kerran yritti väen vängällä tapella Kiljun kanssa, mutta Kilju ei oikein syttynyt tuosta ideasta. Pessi ja Piika kyllä yllyttivät vieressä ”TAPPELU! TAPPELU!” Voin sanoa, että oli hieman haastavaa erottaa koirat toisistaan – eikä tullut edes vahinkoja.

Jokusen kerran käytiin ampumassa Piikalle. Ensimmäisellä kerralla juoksutettiin koiria välillämme. Se tuntui ihan hyvältä idealta laittaa kolme koiraa juoksemaan ja ampua samaan aikaan. No joo.. ei siitä sen enempää. Sanotaanko nyt vaan, että Kilju vähän kiehui yli. Toisena päivänä juoksutettiin Ipiä ja Piikaa kaksistaan. Mun mielestä Piika reagoi laukauksiin 3. kerrasta alkaen, Jannen mielestä se vain väisti Ipiä. Seuraavaksi kokeillaan juoksuttaa pelkkää Piikaa. Samoilla reissulla alettiin extempore vihkimään Kiljua viestin saloihin, kun Janne huomasi sen olevan Ipiä nopeampi. Ja tosi asia on, että Kiljulle nuo on hyviä spurtteja, kun se vetää ihan täysillä. Veikkaan, että aika kauan saa vettä virrata, jos tuota kokeeseen ikinä viedäänkään. Ei taitaisi muut arvostaa, kun Kilju jyräisi kaikki alleen. Väistäminen on nössöjen puuhaa. Jännä, mutta ei tulisi mielenkään kokeilla lähettää Kiljua juoksemaan ketään koiraa vastaan…

Netissä on myös kiertänyt koirahaaste, pitää piirtää koiran ääriviivat. Aluksi olin, että ehei, ei onnistu. Sitten olin, että no miksi ei. Sitten totesin, että tylsää on, tehdääs tää haaste. Ja sitten oli vielä tylsempää. Jopa Pässi selviytyi haasteesta. En tosin uskaltanut kokeilla sille nameja, joten vaihdettiin juustopaloihin. Ja ne tuntuivat olevan vieläkin parempia. Ja siitä se ajatus sitten lähti…

Oman Elämänsä Supermalli

Toisinaan en voi kuin hämmästellä. Tuttu juttu, että Pessi pelkää aina ja kaikkea. Pari viimeistä aamua olen todistanut sen umpihangessa rämpimistä tontin perimmäiseen nurkkaan sisälletuloa, tuulta tai omaa päätään pakoon. Ja sitten piti saada pari studiokuvaa, kun studio oli vielä pystyssä. Pyysin Pessin kuvattavaksi ja mitäpä se ei tekisi lussupallofetississään. Kun se on pari iltaa pemmastanut eteisessä treenikassilla yrittäen kaivaa lussupalloja treeniliivin taskusta, oli koira äärettömän onnellinen, kun vihdoin pääsi edes tuijotusetäisyydelle pallosta. Ehkä voisi koskeakin palloon?

Maailman typerin idea oli tietysti yrittää kuvata Pessi ja Piika olkikorissa. Ei Pessin mielestä tosin. Se Rakasti koria. Täydestä sydämestään. Jos vain sai samalla tuijottaa palloaan. Kävipä välillä omatoimisestikin tarjoamassa korissa istumista, jos sillä vaikka pääsisi kosketuksiin pallon kanssa. Piika sen sijaan  i n h o s i  koria. Syvästi. Se oli Maailman Pelottavin Juttu. Ota siinä sitten kuvia, kun toinen nauraa koko naamallaan ja toinen istuu korvat liiskassa osoittaen, kuinka syvästi vihaa olotilaansa. Piika nyt tunnetustikaan ei ole mikään Oman Elämänsä Supermalli, kuten Pessi selvästi on. Ipi ei suostunut tulemaan lähellekään kuvauksia koriin joutumisen pelossa.

On se hyvä, että koira on edes yhdessä asiassa hyvä. Näyttää kauniilta ja nauttii poseraamisesta. Pessi ❤