Avainsana-arkisto: Caddy

Pientä säätöä

Uusi viikko, taas jo puolessa välissä menossa. Saisi olla jo viikonloppu.

Punainen Etana on saatu korjattua. Tai siis ”korjattua”. En uskokaan, että siitä koskaan luotettavaa menopeliä tähän talouteen tulee. Kunhan se Keski-Suomeen saadaan, odottaa sitä uusi reissu ja pari isompaa remppaa. Tämän Kuopion reissun sentään lopulta maksoi myyjä kokonaisuudessaan. Mutta onpahan nyt tutustuttu oulupölyyn, joka rikkoo jakohihnoja.

Pässillä pyyhkii hyvin Espoossa. Se on linnoittautunut sängyn alle ja ulkomaailmassa osoittanut olevansa yhtä tottelematon kuin ennenkin. Omat hermot on levänneet ja joka päivä ihmettelen hiljaista taloa töistä kotiin tullessa. Jopa Ipi pitää mölyt suurinpiirtein mahassaan, kun Pässi ei ole lietsomassa porukkaa ylilyönteihin.

Piikan ja Ipin kanssa on innostuttu taas kiksparkkailusta ja tässä yksikin yö viileteltiin Liepeen katuja. Ainoastaan kiroan Ipin vetämättömyyttä, mutta niin vain pieni bordercollie saa kiskottua mua yksinäänkin, vaikka malinois ei annakaan vetoapuja vaan hölkyttelee rinnalla. Kätevää, kun Piika on itsekseen oppinut, että ”mennään” ja ”eteen” tarkoittaa täysillä juoksemista. Vielä kun se juoksisi suoraan eikä yrittäisi välillä hyppiä Ipin päälle.

Joka päivä olen myös jotain pientä yrittänyt Piikan kanssa treenata. Aamuisin on jumppailtu kaukoja (iltapäivisin ja iltaisin ei olla ehditty tehdä tuota 10 namin sarjaa – mukamastaan) ja perusasentoja on treenattu sitten iltaisin. Lopulta hiffasin, miten uuden perusasennon etsintää voin tukea namin avulla pitämällä nakkikättä perseeni päällä, ja hienostihan se onkin alkanut nyt löytyä. Jokin pieni idea alkaa selvästi tästä muodostua kummallekin. Magneettipalloiluakin on edelleen jatkettu. Ja luoksetulon stoppejakin tehtiin yksi ilta. Kaukoissa seiso-istu alkaa olla jo varma liike. Vähän siitä piti konahtaa viime viikolla ja sen jälkeen ylilyöntiliikkumiset on jääneet pois. Seuraavaksi paneudutaan seiso-maahan asentojen vaihtoihin.

Joka aamu olen sitä mieltä, että ostan kyllä vapaakortin Haukkuvaaraan. Joka ilta kotiin mennessä totean, että eipä tulis tänäänkään lähdettyä. Joten taitaa jäädä kortit ostamatta. Ei sitten käydä kokeissa tai aksakisoissa tälle vuotta, mutta treenataan nyt kotona se mitä jaksetaan. Vähän on pientä säätöä ilmassa, joten saa nähdä, paljonko tässä tulee koiratouhuille lopulta enää riittämään aika, vaikka kuinka kiinnostaisi!

Piika_ilmantutustumista_2015_02_030001

Mutta käytiinhän me sentään eilen treeneissä, varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen(!) treenattiin Piikan kanssa agilitya. Aiheena oli tällä kertaa rataantutustumisesta myöhästyminen ja saatiin viisi minuuttia aikaa tutustua rataan reunoilta. Sitten kisanomaisesti radalle. Tarvitseeko sanoa, että Piika oli irti? Kepeillä siltä särkyi rytmi keskellä keppejä, puomilta se hyppäsi alas ja 13-rima lensi kaaressa, kun itse jäin jälkeen. Luulen, että suurin syy kaikissa virheissä oli minussa ja ohjauksessa. Välissä tutustuttiin rataan ja hankaliin kohtiin (puomi OLI hankala, kun viereisellä kentällä oli puomi samalla kohti parin metrin päässä ja kun koirat sattuivat suorittamaan puomia yhtä aikaa, menivät koirat hämilleen – yllätys! Lisäksi 11-14 oli hankala, kun ensin ajattelin valssia, mutta lopulta Piika irtosi niin hyvin 13:lle, että tein siihen päällejuoksun.)

Toisella kierroksella parannettiin kyllä aikaa, mutta edelleen tuntui aika hitaalta Piikan eteneminen. Oliko se nyt sitten liikaakin hallinnassa ja kepit eritoten olivat hitaat tällä kertaa. Toisaalta saatiin varma suoritus alle ja kun otettiin muutamia pätkiä, kepit sujuivat nopeammin ja puomikin meni ilman miettimisiä. Lisäksi tuo päällejuoksu onnistui ihan kohtalaisesti. Hyvä treeni taas!

Mainokset

Kun on aika alamäen, voi vain nauttia kyydistä

Mistäköhän sitä aloittaisi… Noh, oikeastaan kaikki lähti siitä, että Golffin kanssa oli ongelmaa ongelman jälkeenkin.

Lopulta Jannella meni hermot joka-aamuisiin soittoihini ja ahkeran autotalli.comin selailun jälkeen sopiva auto löytyi. Yksi mutta siinä vain oli. Se pitäisi hakea Oulusta. No, pienen pähkäilyn jälkeen totesimme, että käydään siis mutka Kajjjaanissakin. Perjantai-iltana Janne ajoi Espoosta kotiin ja sen jälkeen pakkasimme koko konkkaronkan autoon ja hurautimme vielä illan päätteeksi äitini luo.

Lauantaiaamuna otimme pari piskiä mukaan ja teimme roadtripin Ouluun. Mukaan sieltä sitten lähti VW Caddy. Punainen Etana. Ja siitähän ne ongelmat sitten alkoivatkin. Ajeltiin peräkanaa Kajjjaaniin ja pieniä epämääräisiä vikoja autoon alkoi löytyäkin, mutta ei mitään vakavaa. Siinä vaiheessa. Seuraavana päivänä Janne lähti edeltä käsin pitkän ajomatkan vuoksi. Koirat otti mukaan ja jätti tavarat mulle Caddyyn. Ajelin siskoni perässä Kuopioon ja korjailtiin siinä matkalla hänen autoaan, joka oli vuotanut jäähdytinnesteet ulos jossain välissä. Kuopiosta lähdin kuitenkin samantien jatkamaan matkaani, mutta enpä pitkälle päässyt. Caddysta lähti tehot. Siinä on kuulkaa mielenkiintoista istuskella sammuneessa autossa Kuopion moottoritiellä, kun takaa tulee autoja kahdella kaistalla satasta paahtaen ja autosi on puoliksi kaistalla. No, kerran sain auton käyntiin, niin että sen pystyin siirtämään hieman paremmalle paikalle ennen kuin siitä taas menivät tehot ja siihen se auto sitten jäi. Sunnuntainen alkuilta, lunta vähän pöllyttelee ja autot, etenkin ne rekat, viuhuvat ohitsesi aivan vierestä. Eikä auto inahda mihinkään. Eipä siinä auttanut kuin soittaa nollakaksnollakaksnollakaks ja tilata hinausauto.

Pienen ristikuulustelun jälkeen ilmeni hinauskuskillekin, että autossa on voimassa olevat vakuutukset ja koska auto oli ostettu edellispäivänä samannimisestä liikkeestä kuin Kuopiostakin löytyi, päädyttiin yhteistuumin hinaamaan auto sinne. Hinauskuski sanoi jälkikäteen, että mulla oli tuuria, kun aura-auto ei sattunut pyyhkäisemään motarilla silloin, kun Caddy siinä laidassa seisoi – saati sitten ettei sattunut mitään peräänajotilannetta kapealla kohdalla. Mutta siinä vaiheessa hinauskuskin silmät laajenivat, kun keräilin mijljoonaa säkkiäni kasaan ja totesin, että onneksi sentään ei ole niitä neljää koiraa tässä showssa nyt mukana. Sitten vain uuden kyydin etsintään. Juna Jyväskylään lähti tasan sillä sekunnilla, kun saatiin Caddy hinattua autoliikkeen pihaan. Tunnin päästä piti lähteä bussi, mutta kas, Onnibussi ei todellakaan tuonut onnea vaan oli tupaten täyteen myyty. Joten odottelinpa sitten vielä puolitoista tuntia seuraavaa bussia, jolla viimein pääsin Liepeelle. Ja sitten piti vielä alkaa järjestelemään autoa viikoksi. Vitutuskäyrä oli huipussaan sunnuntai-iltana, kun neljän tunnin matkaan meni 10 tuntia ja koko seuraava viikko piti laittaa suunnitelmiltaan uusiksi.

Maanantaina, kun aloin sitten selvittelemään, selvisikin, että kyllä, Suomessa on kaksi samannimistä autoliikeketjua. Yhden kirjaimen erolla tosin. Yllättääkö ketään, kun sanon, että nämä Oulun ja Kuopion liikkeet eivät ole samaa ketjua? Ei yllättä, sillä jännä, paskan määrä on vakio. Joten tässä sitä ollaan nyt odoteltua autoa kuntoon, järjestelty menoja ja yritetty selvittää, kuka maksaa ja mitä maksaa. Eihän se jäänyt kuin 120 kilometristä kiinni, että olisi kotiin päässyt sillä autolla. Nyt se seisoo Kuopiossa, eikä lähde käyntiin. Neljä päivää on mennyt.

Ja jotta paskan määrä on vakio, enköhän sairastunut johonkin vatsapöpöön ja tiistaina, kun ajattelin hetkeksi kaatuvani sohvalle töiden jälkeen, kohtasikin ulko-oven avatessani sellainen paskan käry, että oksat pois. Niinpä tunnin ajan siivosin kaksi paskoja ja lopulta huomasin myös, että tv-tasoon oli kustu ja sitä kusta oli joka paikassa tason alla. Lopulta pääsin kaatumaan sohvalle ja jotenkin oli sellainen olo, että jos paleltaa, vaikka on tunnin ajan siivonnut vittuuntuneena kosteusvauriota ulkovaatteet päällä, kaikki ei välttämättä ole kunnossa. Eikun kuumemittaria etsimään ja niin sai heittää hyvästit treeneille, kun mittari näytti 38 astetta.

Joten, jos on ollut hiljaista blogissa, niin johtuu ihan siitä, että paskan määrä on vakio. Kun alamäki alkaa, voi vain nauttia kyydistä. En uskokaan, että pohjaa on vielä saavutettu.