Avainsana-arkisto: jatpailut

Kyllä kouluttajalla on väliä

12196301_10153658456941768_7953537423508343742_n

Aamuisin. Juuri ja juuri Piika jaksaa metrin siirtyä pedistään, että näkee ruokakipot, mutta hyvä se on ottaa vielä päikkärit sillä aikaa, kun ruokaa kuppeihin annostellaan. Pessiä ei sen sijaan saa puolta metriä kauemmaksi kupeista – tai mistään ruuasta. Se on hereillä heti kun jääkaappia kohti kävelläänkin.

Tällä viikolla meno on näyttänyt yllä olevan kaltaiselta. Koirat ovat ottaneet muutenkin levon kannalta, kun itsellä on ollut sen verran kiirettä. Maanantaina mietin jo, että helpompi olisi pitää autoblogia, kun niistä tuntuisi saavan kirjoitettavaa helpostikin. Tosin aikaongelma olisi edelleen, että milloin kirjoittaisi…

Tiistaina sentään käytiin agiliitämässä, kun Hanna astui taas kouluttajapuikkoihin. Treeneissä Piika oli viimeisenä vuorossa, joten ehdin siinä katsoa muidenkin menoa kunnolla ja ratahan näytti tältä:

piika_2015_11_10_hannaneka

Sen suurempia kinkkisyyksiä rata ei sisältänyt ja mentiin eka kerta nollalla, mitä nyt Piika ryösti keinulta omin luvin maaliin. Tämäkin siitä syystä, etten itse rytmittänyt pysähtymistä omalla liikkeelläni. Ja vai ei muka ole kouluttajalla väliä? No kylläpä taitaa olla, sen verran kikseissä Piika Hannasta oli. Vaikka treenien aluksi oli käyty lenkillä kimpassa, halliin tullessaan Piika ei muuta nähnytkään kuin Hannan. Hieman oli hankaluuksia ottaa vermeet niskasta, kun Piika oli koko ajan kuin tulisilla hiilillä. Ja kun se lopulta pääsi vapaaksi, juoksi se suoraan Hannan luo ja hyppäsi neliraajapompulla tervehtimään pitkästä aikaa. Ja sen jälkeen olikin sitten ihan liekeissä meidän välillä, kun siis HANNA! Toisella kerralla sitten hiottiin 3-4, 11-12 ja 13-14 ja saatiin niitä virheitäkin, mutta myös parempaa liikkumistakin ja onnistumisia. Oli hyvä fiilis läpi treenin!

Keskiviikkona oli oma ryhmäni muiden päivän ryhmien ohella järjestämässä Jatpailuja, joten kun hallille menin jo ensimmäisen radan alussa, päätin juosta agilityradan Piikan kanssa. Sen verran houkuttelevalta se näytti kontakteineen. Vähän olin epävarma lähdöstä, mutta sitten ajattelin, että jos ei se ilman kikkailua mene niin johan on kumma! Ja hyvin se menikin. Ja kontaktit pelasivat! Mielestäni seisotin kauankin kontakteilla, mutta todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. Pääasia, että ne toimivat! Nollalla tämäkin rata, ja makseista oltiin ajallisesti toisia, mutta kilpailevina emme päässeet palkintosijoille.

12122953_941894645880478_7063084359561556907_n

Tällä viikolla tokon treenaaminen on jäänyt muiden kiireiden varjoon. Tiistaina sentään jaksoin vielä aksatreenien jälkeen tokoilla hallilla. Ruutua, ruutua ja ruutua. Kaukoja ja luoksetuloa. Keskiviikkona ajattelin myös, että kyllä jatpailujen jälkeen vielä jaksan tokoilla, mutta siinä kun kamppeita kerättiin, katselin erään koiran yskimistä ja lopulta hallin lattialle limaklöntin kakomista ja tulin tulokseen, että jospa en sittenkään… On se kumma, että jos on noin selkeät kennelyskän oireet, niin kotiin ei vaan voi jäädä.

Mainokset

Huonosti alkanut viikko päättyi onnistumisiin

Mennyt viikko pyörähti käyntiin Jatpailuilla maanantai-iltana. Ensimmäisenä maailman helpoin hyppyputkirata, johon jokainen säkäluokka tutustui yhtä aikaa. Siellä sitten kuusikymmentä ohjaajaa pyöri radalla kuin isommissakin karkeloissa konsanaan. Parin tunnin odotuksen jälkeen päästiinkin sitten jopa radalle Piikan kanssa ja noh, rataanhan mahtui se, että koira hyppäsi putken yli, ohjaaja teki väärän radan ja lopuksi koira tuli putkesta ulos kylkimyyryä. Varsin tapahtumarikas rata. Radan reunalla Elina ihmettelee

-”Kuka koira tuo on?!?”

-”Piika”

-”MITÄ sille on tapahtunut?!?!”

Eipä mitään muuta kuin, että vire on noussut sfääreihin ja kun en edes yrittänyt ottaa sitä haltuun ennen rataa, tuloksena oli hyvin reaktiivinen koira, jota ei voinutkaan enää ohjata ”kiltinkoiranohjauksella”, vaan Piika lähti jokaiseen minun liikkeeseeni mukaan lukitsematta esteitä edessään.

Agilityradalla olikin sitten jo vähemmän porukkaa ja se saatiin vietyä nopeammassa tahdissa läpi. Ensimmäiselle radalle otin Piikan haltuun ja tarkoituksena oli saada ehjä rata alle. Ja niin saatiinkin. Erityisen tyytyväinen olen, että kontaktit onnistuivat todella hyvin. Pienien kaarroksien kautta maaliin ja tuloksena maksien neljänneksi nopein aika kolmen nopean bortsun jatkoksi. Ei huono. Uusinnassa Piika sai taas nostaa itsensä rataa varten, ja se rata kusi sitten A:lle.

Kiitos Satu ja Laurat videoiden kuvauksista!

Tiistaina vuorossa oli omat agilitytreenit. Ensin seurasin, kun Hannan treeniryhmä treenasi samalla radalla ja jo siinä tuli pohdittua järkeviä ohjauskuvioita radalle. Parin tunnin päästä tehtiin samaa rataa, kun ei jaksettu pienellä porukalla rakentaa enää uutta. Ja jouduin toteamaan, että pystyn neuvomaan ratoja, mutta en pysty itse ohjaamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä meni oikeasti hermot Piikaan, jolta ei saatu katkaistua A:lle menoa millään, ei sitten millään.

Keskiviikkona vaan huilittiin, mutta torstaina Piikan kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. PK-hypyn treeninä otettiin korkeuden arvioimista ja kun Piika muutaman kerran oli kolautellut itseään joko ponnareihin tai sitten hyppyyn itsessään, alkoi lopulta löytyä myös se oikea hyppytekniikka. Eipä tuossa muu auttanut kuin vain odottaa, että koira itse tajuaisi koota hyppynsä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka löytyikin. Onneksi oli kevyt tokohyppy, johon itseään kolautteli. Toisena harjoitteena kasvava sarja ja siihen Piika venyttikin oikein hyvin. Paransi kerta kerralta, joten ei huono.

Perjantaina taas huilittiin ja lenkkeiltiin, kun Jannekin tuli aikaisemmin kotiin. Lauantaina vuorossa oli nopeat ja napakat viesti- ja esineruututreenit. Tai niin ainakin suunnitelmissa oli. Pitää vissiin vetää rasti seinään, mutta aloitettiin kevät sitten onnistuneilla treeneillä neljän koiran osalta. Historiallista!

Mattilassa juoksutettiin ensin Narua ja Kiljua. Kiljulle neljännet treenit tälle kevättä ja koko ajan se hiffaa enemmän ja enemmän. Nyt teki selvästi hyvää, että oli kokenut koira juoksemassa lisäksi, vaikka jänislähtöjä ei tehtykään. Toisena vuorossa juoksutettiin Ipiä ja Piikaa ja ihan sama juttu. Teki Piikalle hyvää, että se sai tehdä pari viimeistä matkaa jänislähtöinä Ipin perään, kun aluksi joutui juoksemaan Ipiä vastaankin. Ipi puolestaan oli niin innoissaan, että hallinnan tekemiseksi treenit sen osalta menivätkin.

Esineruututreeneissä Kiljulle alkeistreeniä kaistaleella. Lamppu on syttynyt. Muut koirat pääsivätkin sitten tekemään hieman leveämpää kaistaletta yhdeltä sivulta nousevaan ja yhdeltä sivulta kymmenen metriä alempana menevään maastoon. ”Kuoppatreenit” onnistuivat jopa yli odotusten. Viisi esinettä piilotettiin ja Ipikin jopa nosti niistä 4! Kerrankin sillä oli nenä auki ja teki töitä. Kolmannen esineen jälkeen mietittiin, vieläkö nostaa, kun nostamatta oli enää vasemman sivun ylärinteessä olevat vaikeat esineet. Kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin se vain sen hanskasi. Piikalle aluksi alkeiskaistaleharjoitus ja sitten ruutuun ja nosti pienen juoksentelun jälkeen esineen takakulmasta. Seuraavalla lähetyksellä jäi syömään jäniksenpaskaa, jota lähemmällä tarkastelulla olikin koko ruutu täynnä. Koira hallintaan, hetsaus ja lähetys ja nyt upposi hyvin ruutuun ja löysi esineen ylärinteestä. Ei huono!

Vastoin odotuksia ehdittiin vielä hoitamaan kolmen tunnin tuulen aiheuttamaa syväjäädytystä kuumalle kupposelle ja siitä leffaan laatuseurassa. Onnistuneet treenit vaativat onnistuneen illan ohjaajillekin!

11071414_10153124287706768_6580800751595880006_n

Sunnuntaina käytiin iltapäivällä Koirakorvessa ampumassa Piikalle. Juoksutettiin välillämme ja tällä kertaa ammuin myös silloin, kun Janne saalistutti Piikaa nakilla. Ei reagointia laukauksiin, sen sijaan niihin ääniin Piika reagoi, kun ase ei toiminut. Ei kuitenkaan mennyt lukkoon ja juoksu kulki hyvin.

Summasummarum. Lopulta ihan onnistunut viikko, vaikka vähän kankeasti alkoikin.

Agilitya viime viikolta

Kevät alkaa selvästi vaivaamaan blogissakin, kun ei ehdi kirjoittaa päivityksiä ajallaan. Osittain tämä kyllä johtuu siitäkin, että treenejä on nyt kuvattu ihan järjestelmällisesti ja noiden videoiden muokkaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, kun niitä sitten viikon varrelta monen koiran osalta työstää.

Viikkotreeneissä tiistaina tehtiin välistävetoja teemana edellisten kisojen yhden radan alku. Kisoissahan tämä kohta epäonnistui Piikan kanssa, kun tein sen toiselta puolelta. No, tällä kertaa saimme treeneissä tehtyä sen heti kättelyssä melkein oikein, joten sitä ei hinkattu sen enempää. Piikan haukku paljastaa, että oma ohjaus on tapansa mukaan myöhässä. Edellisen viikon treeneistä opittuna kepeillä oli viimeisessä välissä ohjuri, mutta eipä se Piikaa paljoa hidastanut, ohjurin yli voi aina hyppiä! Ilmeisesti pitäisi vain viedä tuota omaa ohjausta vain pidemmälle, niin ehkä viimeinen välikin voisi onnistua. Toiselta puolen keppejä ohjatessa tätä keppiongelmaa ei ole. Takaakiertoon laitettiin myös rima pystyyn, jotta Piika oppisi kiertämään vähän kauempaa ja tämä toimi heti! Ja loppurata olikin sitten omasta rytmityksestä kiinni – lähinnä sen puutteesta.

Torstaina käytiin Satun kanssa treenaamassa hyppytekniikkaa. Koska kamera oli mukana ja olimme vain kaksin, laitoimme kameran kuvaamaan. Ensiksi teimme alastuloharjoitusta. Tämä on kyllä aina yhtä vaikea. Piika ei vissiin näe siinä mitään vastusta, joten laskeutuu aina todella lähelle hyppyjä. Kun helpommallakin yli pääsee… Ihan kiva kyllä tuo taaksepäin kokoaminen lähdössä! Toisena harjoitteena oli korkeuden arviointi. Valmistelevat hypyt jäävät taas vähän vajaiksi, mutta itse korkeuden arviointi onnistuu hienosti. Melkoinen ponnistusvoima, kun kaikki natsaa. Mutta millä tuoda haastetta näihin treeneihin? Pohdittiin, jotta tehdäkkö kasvavaa sarjaa vai onko pakko tehdä se ärsyttävistäkin ärsyttävin etäisyyden arviointiharjoitus…

Vaikka treenit eivät ihan putkeen ole menneet, on ihan luottavainen fiilis. Selvästi on nyt löydetty Se Jokin treeneissä. On päästy kiinni niihin epäkohtiin, mitkä kisoja vaivaavat ja varmasti säännöllisesti treenaamalla niihin voidaan puuttuakin, kun vähitellen alamme ymmärtää, mitä pitää itse tehdä toisin ja mistä mikin johtuu. Eilenhän sitten käytiin jatpailuissa mölliluokan radoilla. Kolme rataa, kaikilta vissiin HYL tulokseksi loppuviimein. Mutta erääksi meriitiksi kai senkin voi laskea, ettei kolmosluokan koira löydä putkeen, joka on toisena esteenä hypyn jälkeen, vaan hyppää putken yli!!! Mutta siitä lisää kera videon jahka ehdin videot käsittelemään…

Avoimien porttien talo

10443002_10152836649531768_3821456764844657636_o

Vähitellen viimeisen puolen vuoden aikana olen havahtunut huomaamaan, että omistajan läheisriippuvaisen koiran. Aiemmin tämä on jäänyt huomaamatta, kun koirat olivat niin tiukasti omissa tiloissaan erotettuina toisistaan. Nyt kun pääsääntöisesti pidän avoimien porttien taloa arkisin kotona ollessani, olen huomannut, että Piika on koko ajan metrin etäisyydellä minusta. Jos teen ruokaa, Piika makaa keskellä keittiön lattiaa ”unessa”, niin että sen yli saa astua eikä sen eväkään värähdä. Parhaimmillaan huomaan tekeväni ruokaa bordercollien pää jalkapöytäni päällä. Ipille ja Pessille on ihan ok olla samassa keittiössä, mutta ne tyytyvät tarkkailemaan tilannetta jostain nurkasta tai pöydän alta.

Perjantai-iltana Piikalla oli pieni ongelma, kun istuin tietokoneella ja selkäni takana ollut koirasohva oli jo vallattu. Pessi makasi toisessa ja Ipi toisessa päässä. Poikkeuksellista, sillä yleensä Pessi toimii jalkojen lämmittäjämattona tietokonepöydän alla. Mutta ehkä vain piipahdin koneella, niin ettei Pessikään viitsinyt vaivautua laskeutumaan sohvalta. Piika vilkaisi Ipiä ja kiipesi Pessin kylkeen nukkumaan. Ensimmäistä kertaa koskaan koirat nukkuivat vapaaehtoisesti näin lähellä toisiaan.

***

10440923_10152840259281768_7023183170094799500_n

Sunnuntaina vuorossa oli Joukkuejatpailut. Möllien radan ajan piti jännittää oman treeniryhmäni Torstain Toivottomien suorituksia ja ryhmäläiset nauroivatkin, että eniten taisin jännittääkin juuri minä. Vaan niin hienoja suorituksia ja onnistumisia tekivätkin ryhmäläiseni ja kolme joukkueeseen otettua tukikoirakkoa, että kolmannelle sijalle pääsivät yhteistuloksissa kahdella nollalla, kahdella vitosella ja kahdella hylyllä. Onnea te taitavat, ette todellakaan ole mitään Toivottomia!! 😀

Kilpailevien radalle osallistuttiin sitten Piikan kanssa. Tiistain Tehotytöillä feat. Terolla oli viime joukkuejatpailujen voitto puolustettavana, mutta eipä hätiä mitiä. Meillä oli kasassa tehokkaat nollakoneet Hanna&Caro, Veera&Nooa ja Tero&Dotte, jotka toivat voiton taas kotiin huolimatta mun&Piikan ja Lauran&Oskun rälläämisestä radalla. Hyvä me, hyvä meidän joukkue! Ootte taitavia! 😀 Koko joukkueen rata onkin videolla.

Piikan osuus kohdassa 3.50. Ei tainnut enää vaan riittää tuossa vireessä Piikalla kantti, että rimat olisivat pysyneet ylhäällä. Ja omia ohjausräpellyksiäkin sinne sopi matkaan mukaan.

****

Sunnuntai-iltana havahduin outoihin ääniin. Lopulta Pessi hermostui ja tuli jalkaani vasten nojaamaan ja vilkuili huolestuneesti ikkunaan päin. Ai niin, se joulun avaus. Onneksi asumme sen verran köyhässä kunnassa, ettei kunnanisillä ollut hirveästi rahaa paukkuihin käyttää ja Pessikin siitä rauhoittui. Ipi ja Piika nukkuivat eivätkä huomanneet mitään poikkeavaa.

Janne ehdotteli viikonloppuna, josko opetettaisiin Piika leikkimään kuusmillisellä. Läpsytteli nimittäin kenkiään yhteen ja Piika vähän sitä kammoksui. Meni pari minuuttia ja Piika enää vain ärsyyntyi ja sen kautta aktivoitui läpsyttelyäänestä.