Avainsana-arkisto: JAT

Savikon Sepon kurssilla leijumassa

Myönnän. Minulla on ollut paha agilityangsti monta viikkoa. Tuntuu, että kun Piika on saatu nyt tarjoamaan esteitä, lukemaan itsenäisesti rataa ja sen myötä myös liikkumaan rivakammin, en itse enää pärjää sille mitenkään päin. Olen pyöritellyt lajin totaalista unohtamista, jos uuden koiran ottaisin. Miksi hakata päätä seinään oman liikkumisen kanssa, kun voi hakata päätä seinään kansallisten lajien parissa vain koirankoulutuksellisesti?

Olin kuitenkin innoissani, kun Savikon Sepon kurssi-ilmoittautuminen alkoi. Tuonne haluan! Olin vuosi sitten katsomassa Hannan ja Ipin treeniä ko. kouluttajalla ja jo silloin koin valaistumisen tunteita. Pitkän arpomisen jälkeen kävimme myös perjantaina pitkän radan treeneissä vähän lämmittelemässä viikonloppua varten.

kladnocze24120153agility2015

Pitkän radan treenirata 6.11.2015

Ensimmäisellä vedolla kokeilin alkuun pakkovalssi – saksalaista ja toimi ihan pirun hyvin! 7:lle persjättö, 9:lle niisto, 11:lle takaakierto. 14 hyppyä ei saatu mahtumaan radalle, mutta keppikulma oli aluksi haastava. Lähinnä itselleni. Lopulta pystyin ohjaamaan niin vasemmalta kuin oikealta puoleltakin eikä ne kepit sitten mitkään ongelmat olleet. Piti vain malttaa itse, että kyllä se Piika osaa ja niille menee. 20-hypyn jälkeen piti samantien kääntää katse koiraan, muuten se haki tuota 2-hyppyä laajemmalla kaarella. Toisella kierroksella alkuun tein tuplapersjätöt ja toimi niinkin, joten mitäpä sitä turhaan hinkkaamaan. Oli hyvä fiilis viikonloppua ajatellen. Treenasin tokoakin isolla kentällä ja Piika haki ruutuun 40 metristä. Ja seuraaminen alkaa kyllä jo vähitellen näyttää seuraamiselta! Ihana!

savikko

Lauantain treenit valkoisilla numeroilla.

Sitten Sepon kurssille. Vitsailin jo rataa rakentaessamme siitä, etten kuitenkaan pääse kuin neljä ensimmäistä estettä. Sehän se mun kurssikirous on aina ollut. Pohdittiin alussa yhteisesti tuota alkua, miten koira kääntyy tullessaan putkesta, kun sen kaikki liike on kääntymässä oikealle, mutta pitäisikin kääntyä vasemmalle. Olin jotenkin luottavainen, että kyllä Piika kääntyy silti vasemmalle, kun sijoitun itse putken taakse. Ja niinhän se kääntyi. Putken kanssa ei ollut ongelmia, eli se on treenattu kuntoon. Sen sijaan itselläni ongelmat alkoivat heti 3-esteeltä ja jatkuivat 4:lle asti. Eihän se vaatinut sitten kuin noin 20 minuuttia ja tuhat toistoa, että homma alkoi lopulta edes näyttämään sinne päin oikealta menolta. Osa noista toistoista on leikelty oheiselle videopätkälle kommenttien ja hidastuksien kera, kun vetoja kertailtiin Sepon Coach’s Eye -ohjelmalla.

Siinä, missä Sepon Coach’s Eye -ohjelma oli hyvä itselle nähdä kehittymisen kohdat ja muutokset aina kokeilusta toiseen, niin myös Seppo ansaitsee kiitokset kaikella sillä innostuneisuudellaan kouluttamiseen – tai lähinnä siihen, että maltettiin keskittyä yhteen opeteltavaan asiaan. Se, että hinkattiin näin pientä pätkää, oli minulle taas enemmän kuin tarpeen. Havaitsin, miksi pelkään niitä esteitä – no siksi, kun en ole osannut katsoa sekä koiraa, että seuraavaa estettä yhdellä kertaa. Havaitsin omassa liikkumisessani koko ajan paljon puutteita, mutta Sepon avustuksella myös paljon hyvääkin. Kun lopuksi tuskittelin, että olen aina ollut niin huono liikunnassa, Seppo positiivisesti totesi, että jos olisin aivan surkea, en voisi muuttaa omaa liikkumistani kahdessakymmenessä minuutissa, kuten tuossa treenissä tein. Eihän se vieläkään ollut ihan prikulleen, mutta kuten Seppokin tuumasi, noita toistoja pitäisi nyt tehdä päivittäin monta kymmentä ja parin viikon päästä ollaan jo aivan eri tolalla.

Huomasin myös virheen ajattelutavassani. Jos pessimistisesti aina ajattelen, ettei me kuitenkaan päästä tuota pidemmälle, emme me pääsekään. Koska ajattelumme ohjaa käytöstä. Jos jään kiinni siihen, mitä en osaa, en koskaan opikaan. Mutta jos ajattelen, että osaan tän ja teen näin ja näin ja näin ja opettelen vielä tän, niin sitten myös opin ja kehityn. Jos yritän olla tiukka, mutta kiltti ja kannustava koiranomistaja ja kouluttaja, miksi en olisi sitä myös itselleni?

Ja päästiin me lopulta esteelle nro 11 jotenkuten, ja niiden kertojen aikana Seppo onnistui pitämään muutaman lauseen luennon päkiäjuoksusta ja sen hyödyllisyydestä. Kotona pistinkin Jannen sitten opettamaan uutta juoksutekniikkaa ja siinähän se päivä vierähti pimeän tuloon saakka, kun juostiin edes takaisin pihalla, lopulta kuvattiin toistemme juoksua ja mietittiin, missä mun juoksussa se vika oikein on. Löytyihän se vastauskin – tasapaino. Kun en luota tasapainooni (vaikea siis luottaa olemattomaan asiaan), tasapainotan juoksua leveillä käsillä. Harjoiteltiin sitten ihan lyhyellä matkalla liikkeelle lähtöjä ja seisahduksia yhdelle jalalle niin, että tasapainon tulisi olla kuitenkin takana. Nyt mulla on treeniohjelma tähän (ja nilkat tulessa treeneistä).

151108_JAT

Sunnuntain Savikon treenit valkeilla numeroilla.

Onneksi treenit eivät suinkaan loppuneet lauantaille vaan myös sunnuntaina oli luvassa jatkoa. Kerrankin makeaa mahan täydeltä! Kotona jo katsoin, että voi ei. Tuolla radalla kyllä pitää juosta! Ehkä myös Seppo hiffasi kaikesta siitä leikinlaskusta, että olisi myös hyvä antaa mun mennä pidempää rataa eikä jäädä kiinni nyt pariin esteeseen. Vaikka mietinkin kyllä sitä, että varmaan ei päästä nelosta pidemmälle. Toisaalta myös mietin 16-19, että siinäpä toinen varma paikka.

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana käytiin läpi kaikki 26 estettä. Videolle koostin kaikki vedot. Joitakin jutteloita jätin pois kuitenkin. Oli aika siistiä huomata, miten herkillä Piika oli, eli jouduin kyllä tekemään töitä ihan kisamoodin mukaisesti. Kun en törkännyt kunnolla, ei se myöskään mennyt. Mutta sitten kuitenkin kun oma liikkuminen oli kunnossa, Piika tuntui menevän niin kepoisesti. Oma juokseminen on edelleen ihan kauhean näköistä johtuen siitä tasapainottomuuden tilasta. Valitettavasti se ei näytä kuitenkaan leijumiseltakaan, vaikka sisäisesti minusta tuntui juuri siltä. Kuinka kevyeltä voi juokseminen tuntua ja kuinka hyvin pysyin Piikan matkassa! Kyllä, olin ihan että WAU! Mitä siitä, että kun keskityin jalkoihini, esteet saattoivat vähän tulla myös yllättäen, mutta oli myös siistiä, kun Seppo huomasi, että omalla jalkojen rytmittämisellä saan Piikankin rytmittämään paremmin kuin ikinä yläkropan liikkeellä. Olin ihan että NO WAU!!! Ja siis se 16-19. Kerrasta purkkiin! Olisihan siinäkin hiottavaa, mutta nyt keskityttiin vain niihin jalkoihin. Kun ne kerrankin veivät.

Toiset kymmenen minuuttia keskityttiin opettelemaan sylivekkiä. Oli kyllä hauskaa saada siihen seikkaperäinen opastus alkeistreeneistä lähtien. Näitä meidän pitäisikin tehdä Piikan kanssa paljon. Seppo myös kannusti opettamaan Piikalle suuntakäskyt kääntymisiin. Miksipä ei, ei se hukkaan heitettyä opettamistakaan olisi. Onhan se ihan kohtuullista, että Piikakin sai treenattavaa, kun minä sain roppakaupalla. Tuntuu, että meidän agilitylla on tulevaisuus.

Leijutaan nyt hetki. Kun jalat on niin kipeät, ettei kärsi portaita kävellä. Mutta kuinka siistiä, että ehkä minä pystynkin kehittymään! Ja vaikka Sepon tehtävään kuuluu kannustaa, niin olihan se siistiä kuulla useamman kerran viikonlopun aikana, että jos sä tän saat kuntoon ja ymmärrät tän, niin sä saat tän homman toimimaan tuon koiran kanssa. Kannustaa yrittämään ja treenaamaan. Kiitos Seppo!

Mainokset

Treenataan kisoissa

11120540_10153211531536768_3942147456527386184_n

Lauantaina agilitya tuli sisään ovista ja ikkunoista, kun JAT järjesti tulevien agilityn maajoukkuekarsintojen hengessä agikisat neljän radan kera kaikille kolmosten säkäluokille. Koska itse tulee paiskittua hommia maajoukkuekarsinnoista vastaavassa tiimissä, ilmoittauduin näihin kisoihin talkoilemaan. Samalla testattiin, että Jattilaan hahmoteltu pohjapiirrustus toimii ja ettei mikään jäisi huomiotta. Aamulla jo 6.30 oltiin paikalla laittamassa hallia kisakuntoon ja sen jälkeen kun minit starttasivat klo 8.00 radalle, ei ehdittykään kuin rakentaa aina uutta rataa heti perään ja hienosti pysyttiinkin aikataulussa medien toiseksi viimeiseen rataan asti, kun klo 14.00 suoritettiin vahdin vaihto. Kuten tavallista, kisatyöpäivä meni nopeasti, kun oli osaava ja kiva porukka hommissa. Jännä, kun oikeat työpäivät ei koskaan mene näin nopeasti.

Maksien rataan tutustuminen alkoi neljän huitteilla. Sitä ennen oltiin ehditty vetää hese-ateriat, käydä lämmittelylenkillä ja turista hetki myös tuttujen kanssa. Tuomarina toimi myös maajoukkuekarsintoihin tuomariksi tuleva Marjo Heino ja ehkä radoista oli myös karsintahenkeä tavoitettavissa. Meille radat olivat liian vaativat. Ensimmäisen rataantutustumisen jälkeen oli kuitenkin ihan ok-fiilis. Piika sen sijaan kävi kuumana. Yritin laskea sen virettä kaukoja teettämällä juurikaan siinä onnistumatta. Radalle mentiin kuitenkin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Radalla oltiin eri mieltä – no, oikeastaan kaikesta. Piika hyppi varmaan jokaisen hypyn vastakkaiselta puolelta ja kepeillä luovutin ihan täysin. Syy, miksi ei kannata korjata kisoissa keppejä… Ipi ja Hanna lähtivät heti meidän perään ja vaikka Ipi sentään suoritti esteitä, jokaisella esteellä se myös katsoi ulos radalta. Laura reilusti kuitenkin kuulutti, että yrittäkää ymmärtää, tytöt on olleet koko aamun töissä täällä tekemässä kisoja.

Toiselle radalle lähdettiin Piikan kanssa edelleen hakemaan yhteisymmärrystä lämmittelyesteillä hyppyytettyjen kasikierrosten kautta. Korostan sanaa h a k e m a a n. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaikka paremmin kuitenkin. Mutta ne kepit… Ja taisi siellä sattua vähän muutakin pientä – tai vähän isompaa. Kuka näitä jaksaa muistella? Edelleen Hanna ja Ipi starttasivat meidän perään ja nyt Hanna alkoi jo ärsyyntymään Ipin keinukuikuiluihin. Ja siitä se menestystarina sitten lähti. Voin sanoa, että jännitin. Jännitin niin perhanasti. Ja sieltä Hanna ja Ipi tulivat loppuun asti ja tekivät nollan! Ekan nollan! Wuhuu! 😀

Kolmannelle radalle lähdin edelleen hyvin fiiliksin. Piika alkoi olla hyvässä mielentilassa ja nyt riitti pelkkä temppujen teettäminen ja ulkona istuskelu ennen radalle menoa. Harmi kyllä oma liikkeeni vei Piikan A:lle väärässä kohdassa ja siitähän se hyl taas napsahti. Tällä radalla testattiin kepeille meille ihan uutta valssi-sylkkäri-vetoa ja hienosti toimi. Kannattaa treenata kisoissa. Neljännelle radalle lämmitellessä jalka alkoi jo painaa, mutta ajatus sentään kulki. Piikalla vaan kulki edelleen jalka ja sinnehän se putkeen luiskahti pitkän hyppysuoran päätteeksi. Toisaalta oli kyllä meidän paras rata muuten, joten ei voinut pettynyt olla. Vielä kun maksien työntekijät olivat olleet reippaita ja oltiin yli tunti aikataulua edellä, niin olihan se kiva päästä jo kello 21.00 hallilta pois. Tunnin päästä olin jo syönyt ja nukuin sohvalla autuaan tietämättömänä muusta maailmasta.

Koska epäilemättä haluatte nähdä nämä kauhean hienot taidonnäytteet tunaroinnit radoistamme, tässäpä ne koosteena:

Sunnuntainaaamuna viritin ensitöiksi verkot molempiin päihin keppejä. Nyt loppui tuo keppiepävarmuus. Opetelkoot sen itsenäisen pujottelun taas kerran uusiksi.

Ojansivun Katjan kouluttajaluento

JAT järjesti etenkin kouluttajilleen Ojansivun Katjan luennoimaan perjantai-illan 27.2. ratoksi. Luennolla keskityttiin eritoten kouluttamiseen, mietittiin treenejä, pohdittiin koirien motivaatiota ja käytiin läpi erilaisia koirien ohjaajia. Kolmessa tunnissa ehdittiin puhua monesta asiasta ja siltikin aika tuntui loppuvan lopulta kesken – sen verran kiinnostavista asioista luennolla keskusteltiin.

Aivan aluksi keskusteltiin aiheesta hyvä kouluttaja. Millaista kouluttajaa pidän hyvänä? Ensisijaisesti kouluttajan tulee olla motivoitunut. Hänen tulee olla tasapuolinen, kannustava, suunnitelmallinen ja innostava. Hyvä kouluttaja antaa tilaa koirakoiden omille ajatuksille ja ottaa jokaisen huomioon yksilönä. Mikä sitten motivoi kouluttamaan ts. mitä voi pitää kouluttamisen tavoitteina? Ehkä ensisijaisesti tärkeimpänä saada koirakkoa eteenpäin ja nähdä kehityskaari. Itse pidän näitä onnistumisen tunteita sinä voimavarana, millä jaksaa aina aloittaa uudelleen kouluttamaan. Onnistumisen tunne on myös tärkeä saada koulutettaville. Itse olen vetänyt nyt vissiin kolme jaksoa, eli kouluttanut 1,5 vuotta. Samalla tavoitteeni on ollut kehittyä myös kouluttajana ja oppia itsekin ymmärtämään erilaisia koirakoita ja koulutusmetodeja. Katja kuitenkin korosti, että tärkeää on muistaa, että kouluttaminenkin on enimmäkseen kuitenkin harrastus, sen on oltava hauskaa ja mielenkiintoista, jotta sitä jaksaa tehdä vuodesta toiseen.

Itse pidän kouluttamisen suurimpana haasteena treenien suunnittelua niin, että jokaisen yksilölliset tavoitteet tulevat samalla täytetyiksi. Tälläkin hetkellä koulutan kuuden koirakon ryhmää, jotka jokainen ovat hieman eri tasolla, vaikka kaikki kilpailevia tai kilpailemista aloittelevia ovatkin. Treenejä suunnitellessa tulee aina tiedostettua, että kouluttajalla on suuri vastuu treenien onnistumisesta jokaisen koirakon osalta. Katja piti parhaana pitää treeniryhmäpalavereja ja rakentaa jaksosuunnitelma, jossa koko ryhmän kannalta tärkeimmät teemat toteutuvat. Näitä sitten toistetaan säännöllisesti koko kauden ajan viikkosuunnitelman mukaan. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikkien koulutettavien kaikkia toiveita on mahdoton toteuttaa. Yksilöity koirakkokohtainen suunnitelmakin voidaan laatia, ja se taas voi poiketa täysin jakso- ja viikkosuunnitelmasta.

Luennolla keskusteltiin myös aiheesta, millainen on haastavin koira kouluttaa? Aika yhtäläinen näkemys tuli, että vaikeasti motivoitava, passiivisuuteen väistävä, ”kuppi nurin”-koira sekä koira, jota itse pelkää ja koira, joka ei ole kiinnostunut ohjaajastaan, ovat vaikeimpia.

Koiran motivaation luomisessa Katja korosti, että koiralle on hyvä opettaa kaikki palkat, jotta on olemassa erilaisia palkkauksia eri tilanteisiin. Oli kuitenkin mielestäni hieman ristiriitaista, että pitäisi käyttää palkkaa, joka toimii (eli koirasta pitäisi nähdä syökö se vai palkkautuuko oikeasti ruoasta), mutta kuitenkin koiran tulisi syödä nakkia, vaikka se ei siitä palkkautuisikaan, jotta kuitenkin olisi aina olemassa ”palkkaus” jokaiseen tilanteeseen. Koira voi palkkautua ruoasta, leluista, sosiaalisesta palkasta, toiminnasta, mutta se voi palkkautua myös esteistä, juoksemisesta, haistelusta, katsomisesta ja kentältä pois pääsemisestä. Katja olikin pitkästä aikaa kouluttaja, jonka mielestä koiranohjaaja on kusessa, jos koiran mielestä siisteintä kontaktin jälkeen on jatkaa rataa. Ja silti usein opetetaan nimenomaan, että kontaktin jälkeen muista esteistä rakennetaan koiralle palkka. Toki noille esteille pitäisi päästä vain vapautuksen kautta, mutta Katja ehdotti myös, että koiralle tarjottaisiin muuta palkkaa, josta tehtäisiin ehto, jonka jälkeen voidaan jatkaa rataa.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut kolmen koirankouluttajan opissa ja hei kaikki ovat korostaneet sitä, että koira oppii yhdistämään tunnetiloja tehtäviin. Oppiminen tapahtuu nopeammine matalammassa viretilassa, mutta agilityssa koirien halutaan lähtökohtaisesti työskentelevän korkeassa vireessä, mikä on suurelle osalle koirista rakennettava asia. Jo heti alkeistreeneistä alkaen pitää kiinnittää huomio koiran viretilaan ja mahdollisimman nopeasti on pyrittävä siihen viretilaan, jossa koiran myöhemminkin halutaan työskentelevän. Katjan mielestä agilityssa opeteltavat asiat myös ovat niin yksinkertaisia, ettei korkeammasta vireestä ole haittaa. Kun alkuopetuksessa vireen säätely tehdään pohjiin huolella, aikuisella koiralla pääsee paljon helpommalla. Koiran oma yksilöllinen luonne myös ratkaisee, miten viretilaa rakennetaan ja mihin keskitytään: Korkeassa vireessä luontaisesti työskentelevän kanssa painotetaan odottamista, kestoa ja kontrollia kun taas luonnostaan matalampi vireisen kanssa rakennetaan itseluottamusta, irtoamista ja vauhtia.

Luennon aikana käytiin läpi myös hankalasti koulutettavaa ohjaajaa ja mistä hankaluus johtuu. Selittäjää ja vänkääjää pidettiin aika yleisesti vaikeina. Samoin puhtaasti päämäärätietoinen ohjaaja saattaa antaa vaikutelman, ettei pidä koirastaan, itsestään, kouluttajastaa, ryhmästään jne. Koiranohjaajat voidaan jakaa tavoitteiden asettamisensa perusteella kolmeen kategoriaan:

1) Tavoitteena oppiminen: He haluavat oppia uusia taitoja ja pitävät haasteista ja hankkivat aktiivisesti tietoa. He uskovat omien taitojensa olevan kehitettävissä ja ponnistelujensa tuottavan aikanaan tulosta. He pyrkivät omaan parhaaseen suoritukseensa.

2) Tavoitteena päämäärä: He painottavat ulkoisten suoritusten saavuttamista ja haluavat näyttäytyä osaavina ja taitavina. He varmistelevat toivottua tulosta yrittämällä hallita kriittisiä kriteerejä, eli tarpeellista ei ole esim. kriteerien mukainen kontaktien suorittaminen, jos kisatulokset onnistuvat kuitenkin muilla kriteereillä eli tässä tapauksessa epätäydellisillä kontakteilla.

3) Tavoitteena näyttäytyä osaavana: He pyrkivät estämään kyvyttömältä näyttämisen,ja arvioivat omaa suoritustaan verraten sitä muiden suorituksiin. He omaavat usein huonon itsetunnon ja pitävät itseään kykenemättöminä oppimaan tiettyjä taitoja.

Nämä kolme ryhmää ovat kärjistettyjä kategorioita, mutta yleensä jokaisessa meissä on jotain kaikista näistä kolmesta ryhmästä. Itsekin kyllä tunnistan itsessäni tuon ykkösryhmän halun oppia uusia taitoja ja haasteista pitämisen. Mutta kyllä myös kakkos- ja kolmosryhmästäkin löytyy minua kuvaavia piirteitä. Enkös vasta viime kisoissa antanut Piikan rönsyillä kontaktien yli 2on2offista, kun silläkin lepsulla suorituksella se tulokseen kykeni. Ja kyllähän sitä tulee verrattua omia suorituksia muiden suorituksiin ja pidän itseäni kyllä kyvyttömänä oppia tiettyjä taitojakaan. Tiedä sitten, mistä ryhmästä minulla on eniten luonteenpiirteitä – parasta olisi kuitenkin pyrkiä 1)-ryhmän kaltaiseksi enemmän.

Koiranohjaajat voidaan jaksaa myös sen mukaan, miten he suuntautuvat treenien/kisojen aikana – näissäkin kategoriat ovat kärjistettyjä, kuten edelläkin:

1) Tehtäväsuuntautuneet ohjaajat pyrkivät kehittämään omaa osaamistaan. Heille epäonnistumiset ovat merkki tehtävän keskeneräisyydestä.

2) Minää puolustavat ohjaajat ovat herkistyneet havaitsemaan vihjeitä epäonnistumisesta ja he kokevat positiiviset palautteetkin negatiivisina.

3) Epäitsenäiset ohjaajat tavoittelevat sosiaalista hyväksyntää. He pyrkivät mukautumaan ryhmään ja olemaan kaikkien kanssa samaa mieltä. He hakevat tukea ja neuvoja muilta pohtimata asiaa itse oman koiran kannalta.

Luennolla puhuttiin tässä yhteydessä myös epäonnistumisen ja onnistumisen kierteistä. Ei ole jäänyt huomaamatta, että niin harrastamisessa kuin koko elämässäkin on tällaisia kierteitä. Edellä esitetyt ihmistyypit vaikuttavat siihen, miten ohjaaja reagoi kierteeseen. Negatiiviseen kierteeseen joutuvalla on toistuvia epäonnistumisia takana treeneistä ja/tai kisoista ja ihmistyypistä riippuu, millaiseen noidankehään ohjaaja putoaa. Onnistumisen kierteessä olijalla sitten toki on toistuvia kokemuksia onnistuneista treeneistä ja/tai kisoista. Ihmistyyppi vaikuttaa tässäkin kehässä pysymiseen ja siihen reagoimiseen. Kouluttajan velvollisuutena on nostaa ohjaaja negatiivisesta kierteestä ja joskus voi olla jopa perusteltua valehdella ohjaajalle, jos se vie päämäärään.

***

Täytyy myöntää, että tämä luento oli erittäin mielenkiintoinen. Ei vähiten sen vuoksi, että luennolta sai irti niin kouluttajana kuin ohjaajanakin. Ihmistyyppien käsittely oli mielenkiintoista ja kyllähän noista niitä omiakin luonteenpiirteitä näkyi selkeästi. Samalla myös joutui toteamaan, että parempi on ponnistella kohti noita ykkösryhmän ihmisiä ja oikeasti jatkossa on pyrittävä eroon noista kakkos- ja kolmosryhmien piirteistä. Käytönnössä katsoen luento oli varsin hyvä katsaus aiheeseen, kuinka tulla paremmaksi kouluttajaksi ja ihmiseksi ylipäätään.