Spesiaalei kisatuloksii

Ei satuhäitä vain pientä säätöö. Ei taisteluuu tai mitää sääntöi. Te ootte vaan niin. Spesiaalei.

Lauantaina oli vähän enemmänkin säätöä. Samaan aikaan Keski-Suomen alueen pk:n piirinmestaruuskisat ja agilityn piirinmestaruuskisat.

Team Narunjatke päätti, että vielä kerran pojat!

Lauantaiaamupäivä siis vierähti Koirakorvessa talkoillen henkilöryhmässä ja viestin ratamestarina. Mikäpä siinä talkoillessa, kun sääksi luvattu vesisade osoittautui poutasääksi.

Ja Naakka esitti upean tottissuorituksen.

Tottis ohi, esineruutu ja viesti edessä.

Viestikoirien esineruudun jälkeen lopulliset ohjeistukset ja viestiporukan lähtiessä viestiradalle, me Piikan kanssa otettiin suunta Jyväskylään Killerille. Säätilakin vaihtui sopivasti kaatosateeseen. Luvassa kolme rataa. Onneksi on halli. Perjantai-iltana olimme käyneet ison radan treeneissä muistuttelemassa kontaktit ja nyt tein, kuten opetettu on. Valitsin taistelunaiheen ja päätin, että nyt ne kontaktit osataan! Ja me osattiin ne! 5/5 erinomaista kontaktia. Saattaahan ne näyttää hassun hauskalta steppiesitykseltä, mutta kun kerran toimi, niin läpimurto on saavutettu.

Pientä jännitystä saatiin aikaiseksi, kun jouduimme starttaamaan radalle ensimmäisinä. Lopulta se osoittautui voimavaraksi. Hannan kepoa käytin törkeästi hyväkseni ja Piika hengasi radan reunalla valmiina lähtöön saaden samalla mentaalivalmennusta, kun sille osoiteltiin kuulema palkintopallin sijaa 1. 😀

Ensimmäisellä radalla vähän lämmiteltiin, kaksi rimaa alas. Kuka käski huutaa TÄÄLLÄ silloin, kun koira on riman päällä? Toisella radalla ei mennyt ihan kuin Strömsöössä. Varmistelulla kuitenkin Piika irtoili ja välillä vähän joutui korjaamaankin, kun meinattiin muutama vääräkin este ottaa matkalta mukaan. Mutta nollalla maaliin! Ja selvisipä sitten jäähdyttelylenkiltä tullessa, että Piika voitti ko. radan ja sai toisen SERT-H:nsa! Oivoi! Edelleen tämä meidän karma, mitä sitä turhia nollia keräämään, kun sertitkin on jaossa. Kolmannella radalla pm-kultakin oli mahdollista, mutta kariutui heti neljännelle esteelle, kun oma linja vei koiran A:lle putken sijasta. Ja menipä siinä pasmat niin sekaisin, että tuli rimakin alas, mutta loppurata oli varmasti sujuvinta meiltä sinä päivänä.

Kontaktit, oma mielentila, koiran vire ja vihdoinkin yhdessä samalla radalla alusta asti. Pakko olla ihan pirun tyytyväinen. Eipä varmaan olla koskaan tehty näin ehjää kisasuoritusta kolmella peräkkäisellä radalla. Vihdoin ollaan treenien tasolla!

Samalla hetkellä kännykkä kertoi, että Naakasta oli leivottu viestin piirinmestari. Komea lopetus komealle, porokoirahistoriaa tehneelle uralle. Pisteetkin olivat hyvin Naakkamaiset. Pisteen päähän jäi 1-tulos.

Pizzalle ja jäätelölle keräännyttiin kotio ja lopuksi oli edessä päivän vaikein paikka. Kuvien otto.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun viestin piirinmestaruuden voitin.

Kyllä voisin tuon Pässinkin tappaa, jos katseellani voisin.

No hei, CAMOON!

K-S viestin piirinmestari 2015 VK3 JK3 BH TK2 Mikälie Narunjatke

Jos sää niinkun pitäsit tätä rusettia?

Siis ei nyt mitään kielipeliä!

No ei todellakaan näin! Apuaa!

Nyt alkaa olla jo liian tungettelevaista! PIIKAA!

Kellä sekottaa enemmän?

Entäs sitten näin?

Piika ainakin tykkää.

Vai onks mulla paita väärinpäin?

Kiitos Raisa ihanista kuvista ja kuvaussessiosta!

Laukaasta SERT-H kotiintuomisina

Kyllä Fok It taas tietää.

Niinpä toukokuun viimeisestä viikonlopusta otettiin sitten kaikki irti.

Lauantaille olin ilmoittanut Piikan Laukaaseen agilitykisoihin. Ennen ilmoittautumista kyselin aika moneltakin, tietääkö kukaan, millainen tämä Vesa Sivonen on tuomarismiehiä? Kukaan ei tiennyt. Faceen lauantaiaamun aikana tippuneista päivityksistä (kyllä – siellä puhelimen ruudulla tuli roikuttua pihatöidenkin lomassa) selväksi kävi, että vaikeita ratoja oli jo ykkösissä ollut. Totesin, että niin turha keikka, mutta käydään nyt juoksemassa vielä nämä startit, niin eipähän tartte sitten enää jossitella, miten monta hylkyä vuoden aikana on taas kerätty.

Kakkosen radoista ehdin jälkimmäisen katsoa ja olihan se vaikean näköistä. Lähinnä johtuen viiden metrin esteväleistä ja Laukan kaukalossa se todella tuntui. Hyppysissä saisi koira olla, mikäli mielis saada tulosta. Käytiin siinä sitten lämmittelemässä lenkin varjolla, mutta Piika pulikoi lähinnä ojassa viilentymässä. Koko aamupäivän se olikin rallannut muiden piskien kanssa pihalla.

Ensimmäisena agilityrata ja rataantutustumisesta jäi lähinnä sellainen, muistanko edes radan ja mitähän siellä nyt sitten tekisi. Rimat 65. Ehdin vain muutamaan kertaan tutustua rataan ja niin paljon olisi valsseja pitänyt ehtiä tekemään, ettei mitään jakoja. Tök-tök-tök-ohjauksilla päästiin kuitenkin ihmeen pitkälle vain yhdellä riman pudotuksella, mutta sitten mokasin itse ja Piika sujahti putkeen ennen aikojaan. Katsoi kyllä ennen sinne menoa tyyliin, että ehkä voisin totella, mutta mä käyn ensin tän putken. Loppurata mentiinkin sitten ihan sujuvasti, mutta ei siinä suurempia ansapaikkoja enää tullutkaan.

Seuraavaksi hyppyrata ja odottelin sen alkua vähän kärsimättömästi, kun vuorossa olisi jo pitänyt olla Nooran ylioppilasjuhlat. Näytti yhtä kinkkiseltä, ellei vaikeammalta kuin edellinenkin rata. Rimat laskettiin 60:een. Hyppyjä oli miljoona ja kun nyt mietin rataa, niin en oikeasti osaa edes sanoa, näyttikö se tältä. Tuskinpa vain. Muistelen, että hyppyjä olisi pitänyt olla paljon enemmän ja ainakin tuo muurilta putkeen kulma ei ollut noin loiva vaan putki on vähän väärässä kohtaa piirustuksessa. Mutta sovitaan, että ainakin vähän se näytti tältä…

Vesa Sivonen Laukaa 30.5.2015

Taas suunnittelin kaikkea tyhmää tutustumisessa, ja kun muutaman koirakon menoa katsoin, totesin, että aika hyvin koirat lukivat tuon 1-4 ihan perusheitoillakin. Joten kokeilin sitten samaa Piikalle ja todella nätisti se hyppäsi ajautumatta väärille puolille esteitä. Näin ollen itse kerkesin hyvin (no melkein) persjättöön 5:lle ja sain kerrankin pyöräytettyä Piikan 6:n taakse nätisti ja lähtemään vielä persjättöönkin. 7:lle oli pakko vähän linjata linjaa ulkosiivekkeen kautta, mutta Piika luki tämänkin hienosti ja kiersi samalla sykkeellä 8:n. Kepit ongelmitta, mutta pienen oman varmistelun vuoksi tässä en ehtinyt valssamaan 10:lle, joten leikkasin muurille takaa. Sitten semmonen saanko koiran hanskaan ja hienosti oli Piika kuulolla ja luki kuin lukikin putken oikean pään. Lähdin hyvissä ajoin liikkeelle ja sain ajettua sen vauhdilla 14:lle ja pyöräytettyä 15:lle. Takaaleikkaus enkä enää ehtinyt (tai ehkä olisi voinut ehtiä) 17:lle pakkovalssaamaan ulkopuolelta, joten 17 mentiin vaan vedolla ja huonoon putkikulmaan lähettämällä. Ja sitten kuulin, kun huudettiin, että TIINA JUOKSE!!!!!!! Ja totesin, että pakko varmaan juosta, kun putki syöttää suoraan väärille hypyille. Ja mähä juoksin ja ehdin just Piikan eteen ettei se lukenut hyppyjä vaan ehti vieläpä korjaamaan linjan renkaalle ja hypylle ja kiljuin onnesta. Ja pelkäsin, että vika rima tippui. Mutta ei, nollalla tultiin maaliin.

Ennen rataa olin toki ilmoittanut Raisalle ja Riikalle, että hylkyjä mekin tehtiin pari kappaletta. Itse asiassa kohta lähdetään sille toiselle. Radan jälkeen oli pakko laittaa viestiä, että itse asiassa Piika teki nollan. Minä en.

Jäähdyttelylenkki, ja tällä kertaa kummallekin semmonen viilentelylenkki. Vein Piikan autoon ja tuumasin, että josko sitä nyt pääsisi lähtemään ja saisi kisakirjan. Mutta eikä mitä. Tulostaululle kävellessä kuulutettiin, että toiseksi tuli Piika, jolle myös hyppyserti! Mun ilme. Leuka loksahti varmaan polviin. Sillä tök-tök-tök-ohjaamisella toisiksi. Huh huh.

Tiukka ihanneaika takasi sen, että oli sekunneista kiinni nollan tekeminen ylipäänsä.

Nooran ylioppilasjuhlat olivat kuitenkin vielä käymättä, joten eikun vaatteiden vaihtoon, ja juhlimaan Piikan händleri-Nooraa! (Jännä, kun Noora oli aikanaan tutustuessamme koiranäyttelyhommissa jotain 14, ja nyt kirjoitti hienoilla papereilla itsensä ylioppilaaksi – mutta ei me ”vanhussakki” olla ollenkaan vanhettu tässä välissä!) Onnea Noora!

Kiitos Satulle, joka haki meidän palkinnot, kun itse pakenimme paikalta! Vaatteiden vaihdon jälkeen multa kysyttiin, miten meillä meni, niin totesin, että no eikös sen vaatetuksesta näe. Tyylikkyys ennen kaikkea, kun sertejä saadaan. 😉

Raisa otti meistä kuvan juhlien jälkeen, kun mekko oli pesuun menossa muutenkin.

Melkoinen kisatykki tuo Piika. Agility on todella sen laji. Mitäpä sitä turhia nollia keräämään, kun SERTejäkin on jaossa. Vajaassa vuodessa on tehty vino pino hylkyjä ja sitten kolme nollaa, joista kaksi on SERTejä. Yhtä sertiä vaille valio siis. Raisan selvän päivän takaamiseksi seuraavaa saadaankin sitten varmasti odotella pitkään. Valiota ei ihan heti olla meistä leipomassa eikä juomaankaan siis päästä. Mutta eikös tällä kisakirjalla voisi jo yhdet bileetkin järjestää? 😉