Agilityn uudet tuulet

Vaikka kovasti kaipaankin entistä agilityryhmäämme (kukapa ei kaipaisi – 1,5 vuotta on pitkä ja tiivis aika ryhmäytyä ja treenata kimpassa huippuryhmällä), pari viikkoa olemme treenanneet uudessa ryhmässä. Haastavaksi tämän tekee ehkä eritoten se, että ryhmässä on vain pari maksikoiraa ja minikoirien ohjaukset eivät ehkä meille kaikista parhaimpia vaihtoehtoja ole. Viime viikon treenit näyttivät tältä:

Simppeliä sujuvaa pätkää. Hankaluuksia tuottivat takaakierrot pääsääntöisesti. No, niitä on nyt treenattu tarjoamisen avulla, eli ongelma on tiedossa, siihen on ratkaisu ja se on treenin alla. Joka päivä 10 minuutin treenit kotona omilla esteillä. Onneksi talven tuloon on vielä hetki aikaa.

Eilen treenattiin paria erillistä pätkää. Saatiin sovittua niin, että maksikoirat voivat olla yhtä aikaa hallissa. Piikalle tämä on hyvää treeniä kisoja varten. Viime jaksolla sitä jo kokeiltiin vireen nostatuksessa ja todettiin toimivaksi. Niinpä menimme edeltävän koirakon aikana jo halliin ja nyt tein kisavalmistelut hallissa. Pystyin temputtamaan, ja Piikan kiihtyessä leikittiin. Jos ei reagoinut käskyihin vaan hinkui radalle, komensin, kehuin ja palautin. Tuntui tosi kivalta. Samalla sai vähän seurattua edeltävän koirakon treenejä.

Ensimmäisenä pätkänä oli mustilla numeroilla merkitty rata. Alkuun pillin vihellys ja Piika oli niin radalle menossa. Sijoituin aluksi 5-10 koordinaattien kohtaan ja Piika ohjautui hyvin putkeen vastakkaisen käden kutsulla. Kepeille oma ajoitus oli myöhässä, joten uusittiin koko homma ja silloin nollalla maaliin. Hyvä puomin kontakti kovasta vauhdista. Oli kuulema niin helpon näköistä, että vaikeutettiin ja menin kutsumaan Piikaa 7-numeron kohdalta. Piika luki tämän kutsuksi puomille, joten palkattiin putkelle, mutta silti haki taas seuraavalla puomille. Mietittiin jo, että onko liian vaikeaa, mutta lopulta kun kunnolla törkkäsin kohti rengasta, Piika ohjautui putkeen. Lopuksi vielä kokeiltiin leijeröintiä eikä siinä ollut ongelmaa. Kiva, kun tuli uutta treenattavaakin ja uusia oppeja, koska vanhat temput oli hallussa.

Valkeilla numeroilla merkattu rata mentiin nopeasti läpi. Taas edeltävän koiran aikana jo halliin ja edelleen Piika oli ihan liekeissä. Ensimmäisellä kerralla Piika ohjautui 4-putken sijaan A:lle, mutta ihan omasta huonosta ehtimisestäni oli kyllä kiinni. Seuraavalla vedolla puhtaasti koko rata, mutta putkijarru puuttui ja muutenkin aika kaarrattamista oli. Otettiin A:lta uudestaan, mutta nyt sitten itse kämmäsin putkeen viennin ja ohjasin ensin päin keinua, mutta korjattiin putkeen ja nyt se jarrukin toimi. Aika säätöä silti. Keinua treenattiin loppuun vielä nakkipalkalla. Varsin hyvät kontaktit hyvässä vireessä. Ehkä varmistelen niitä kisoissa enemmän ja ne siksi eivät siellä toimi?

Kokeilin myös lopuksi tarjoamista ja on se kyllä vaikeaa tuolla hallissa. Piika todellakin on siellä sitä mieltä, että täällä treenataan eikä höntsäillä. Se on kuin liimattu vasempaan jalkaani ellen muuta käske. Ja Hannan sanoin, onhan se sellainen oman elämänsä Duudsoni, että ehkäpä olen sen omankin turvallisuuden vuoksi kieltänyt ne esteiden itsenäiset tarjoamiset. Pienikin liikahdus multa, niin tuo koirahan hyppää vaikka päin siivekettä.

Agilitya epiksissä

Viikonlopun vietin koirien kanssa kiireettömästi, kun Janne jäi Espooseen täksi viikonlopuksi. Jännä muuten, miten aina sataakin nuoskalunta reippaasti silloin, kun pitää yksin vastata lumitöistä. Katolta tullutta pakkautunutta lunta. Märkää lunta. Märkä kola. Lumen alla vettä ja koko ajan tiellä olevat koirat. Ja kun viimein saa pihan kolattua reilussa tunnissa, lunta alkaa satamaan uudestaan.

Lauantaina rosvosin säästöpossun ja käytiin Piikan kanssa osallistumassa Pop Dogin epiksiin Haukkuvaarassa. Eihän se mennyt ihan kuin strömsöössä. Jännä, jos olisi mennytkään. Tavoite oli kuitenkin testata, onko koira hallinnassa ja kyllä se siihen nähden oli, että kävi ihan todella kuumana jokaiselle radalle lähtiessä. Sen sijaan kummallakaan ei kestä pää noita kontakteja ja vähän on kyllä semmonen fiilis, että jaksaako niihin panostaa niin paljon kuin pitäisi. Tosi asia on, että jarrutan itse Piikaa ja sen etenemistä koko ajan ja tällä hetkellä tuloksen tekeminen kisoissa tuntuu ylipäätään mahdottomalta ajatukselta eikä pelkästään kontaktien vuoksi. Eikä toisaalta ole motivaatiota treenata niin paljoa kuin pitäisi. Meillä on kuitenkin muita lajeja, joissa ennemmin olisi tulostavoitteita tulevalle keväälle, joten miksi tuhlata energiaa agilityyn, joka näemmä onkin luisumassa ykköslajista toisille sijoille! Jotain hyötyä ollut siis tuosta Jatin haastajat-valmennuksesta, kun olen tajunnut, että se on ihan muille koirakoille tarkoitettu.

Epiksissä kisattiin alokasluokassa, joka vastasi mölli-1lk rataa. Piika tuli viimeisestä välistä keppejä pois – vissiin itsellä oli jo ajatukset seuraavassa esteessä ja koirakin kiirehti. A:lta hyppäsi alas – otettiin uudestaan ja taas uudestaan ja sitten Piika valitsi vielä putken väärän pään.

Konkariluokan rata vastasi 1-2lk:n rataa. Ensimmäisellä radalla Piikan piikkiin meni renkaan räjäytys – hyppytekniikkatreenit kutsuvat torstaina. Kepeillä itse möhlin, kun en uskonut, että Piika kyllä osaa keppikulmat, joten sössittiin sitten kepitkin. A:lle pysähtyi tällä radalla, keinulle myös, mutta puomilta rallatteli alas. Luovutin siihen. Uusintaradalla annoin Piikalle enemmän vastuuta ja keinulle asti mentiin ihan ok. Sitten Piika tulikin keinun maahan asti ja siinä hetki tuumittiin, mitäs tehdään ja päätin jatkaa. Puomille en enää vaatinut kuin pienoisen hiljentämisen loppuun, että päästiin ehjin nahoin radalta pois. Onneksi oli muuten ihan hauskaa, vaikka nuo radat osoittivatkin, että virallisiin kisoihin ilmoittaminen oli ihan rahanhukkaa. Tosin. Aina on se mahdollisuus, että Hanna saakin Ipin lisäksi toisen koiran ohjattavakseen… 😉

Lauantai-iltana kuvailtiin vielä Piikan lauman uusintatulokasta ja Piika olikin tästä tyypistä nyt ensitutustumisellaan ihan ihmeissään positiivisella tavalla. Ei sitä tyyppiä voinut silmistään laskea ja olikin vähän haastavaa ottaa yhteiskuvat lopuksi Piikasta ja Nitasta, kun Piika tuijotti tätä tyyppiä ja Nita nakkia.

Näissä kuvissa siis saksan ihmeet Suomelle: Piika (melkein 4 vuotta) ja tätinsä Nita (melkein 9 vuotta), Alice ja Kalisha vom Skuddenhof.

Agilitya viikkotreeneissä

Agilitypainotteinen viikkomme jatkui tiistaina viikkotreenien merkeissä. Saatiin liikkua vähän enemmän, kun vuorossa oli kiva rata, jolla edettiin koko ajan. Sehän siinä haasteellisinta tietysti olikin.

Piika meinasi kirjaimellisesti lähteä lapasesta heti aluksi, kun moikkasi koko porukan hyppimällä iholle asti. En tajua, miten noin pääsee AINA tapahtumaan. Kaiken lisäksi se vielä päätti pompata kentän laidalla olleen matalan keinun päälle. Eikä muuten tosiaankaan pompannut sille päälle, joka oli alhaalla vaan tietysti sille, joka oli ylhäällä. Ryminällähän se tuli alas, mutta eipä tuntunut missään. Eikä muuten haitannut pätkääkään.

Ratapiirustukseen on piirretty ohjaajan linja. Otin Piikan vastaan toisen ja kolmannen hypyn väliltä ja suurin haaste oli tässä saada Piika hyppäämään 2. On vissiin jokunen tovi siitä, kun on näitä muistettu treenata. Päällejuoksuun se sen sijaan tuli mukavasti ja kiihdytteli putkeenkin. Vitoselle sain tehdä aika reippaan vastakäännöksen niiausten kera ja johan alkoi oikea linja löytymään. Kepit löytyivät vaivatta ja virheettömät suoritukset, vaikka tein persjätöt ennen seiskahyppyä. Ensimmäisellä kerralla linjaus jäi tekemättä, mutta toisella tultiin jo ihan hyvällä linjalla esteisiin nähden. Sitten olikin pieni irtoamispätkä ja auttamattomastihan mä jäin tuossa jälkeen, joten Piika teki hyvät A:t tällä kertaa. Olisi tietysti voinut muistaa tässä treenata omaa liikkumista jalat kattoa kohti laittaen, mutta sen unohdin. Sen sijaan palkkasin kyllä kovasti A:n alasmenolta ja kerran tehtiin niin, että Hannakin palkkasi sinne. Kokonaisuutena A suoritettiin vain radalla, noita palkkauskertoja otin vain alasmenolle kiipee käskyttäen.

Meille radan haastavin pätkä oli tuo 11-15. Liikkuva valssi sentään onnistui suurimmaksi osaksi, mutta oikean rytmityksen löytyminen tuolle 13-14 pätkälle oli vaikeampaa. Helpompaa tietysti olisi, että Piika tulisi helposti välistäveto-ohjaukseen, mutta kun ei, niin se pieni pideäte vei sitten taas niitä sekunteja, että ehdin tyrkkäämään takaakiertoon 15:lle. Mutta kyllä siinäkin onnistuttiin ja kun heti perään epäonnistuttiin, tajusin kyllä, missä meni vikaan. Pieni tuntuma alkaa löytymään pitkän tauon jälkeen agilityyn! Ainakin tämän kerran perusteella! 🙂

Sitä vain jäin miettimään, kun tokihan näihinkin treeneihin mahtui yksi missattu kontakti. Piika tuli sentin yli puomin alasmenolta ennen kuin pysähtyi. Luulen, että olisi kyllä  pysähtynyt, jos olisin käskyttänyt kovemmin, mutta olen nyt pyrkinyt siihen iloisempaan kontaktiin. Joten otettiin sitten uusiksi 15-16 ja saatiin onnistunut kontakti puomille. Toki tähän sitten kai tuli tehtyä taas se vireen lasku (vaikkakaan ei siltä tuntunut ja takaakiertohypyn kautta mentiin kontaktille), mutta sitäpä jäinkin sitten pohtimaan, miten näihin missattuihin kontakteihin pitäisi suhtautua? Jättää palkkaamatta epäonnistunut, mutta kehua ja ottaa uusiksi ja palkata onnistuneesta bileiden kera vai jättää tekemättä kokonaan korjaussarja, jos se kerran laskee vain koiraa? Miten epäonnistunut sitten korjataan?