Avainsana-arkisto: Esineruututreenit

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!

Mainokset

Kun Piika itsaria yritti

Usein sitä kuvittelee olevansa varsin tehokas. Kun rupiaa miettimään asioita taaksepäin, joutuukin toteamaan, että kuvitelmaa se kaikki on vaan.

Keskiviikkoiltana käytiin Piikan kanssa pellolla. Tällä kertaa varsin pitkälle namitettu jälki, johon tehtiin jana. Oikoi, mutta ei valinnut takajälkeä tälläkään kertaa. Jälki meni alussa leveähkön ojan yli, mutta kun vastapuolelta tuli vastatuulessa namin haju, Piika ei edes miettinyt ojaa. Seuraava 30x30x30 askelta jäljestettiin multapellolla. Ensimmäistä kertaa ikinä ja vaikka namilla olin avittanut jälkeen kiinnittymistä, niin kiinnittyi paremmin kuin hyvin. Niin hyvin, että unohti keppien olemassaolon. Ojan ylityksessä takaisin päin ei enää uskonutkaan jäljen jatkuvan vastapuolella, kun tuulikin oli myötäinen, joten piti vähän usuttaa. Seuraavat kulmat ja suoratkin olivat ihan ok. Mitä nyt oli sellainen pieni juttu, kuin ettei keppejä noussut. Viimeinen kulma ennen pitkää suoraa olikin sitten vaikea. Ilmeisesti tuuli nosti hajua kulmasta peltoa ylöspäin ja Piikaa se pyöritti urakalla. Lopulta oman kämmini vuoksi haettiin kulma metrin verran ylempää ennen kuin löysi takaisin jäljelle. Mutta ne kepit ne kepit… Viimeinen suora mentiin mateluvauhtia, mutta siihen täytyy olla tyytyväinen, että vaikka pellossa oli koiranmakkaraa 1/3 pötkö eli paljon enemmän kuin yleensä, Piika jaksoi jäljestää loppuun saakka samalla tempolla ja jälki löytyi ja siinä oltiin nenä kiinni. Mutta ne kepit, ne kepit…

Kotiin ajellessa tuumasin käydä vielä tekemässä esinekaistaleen. Reilusti pitkän kaistaleen tein, joitakuita metrejä leveä. Siksakkasin vähäsen ja neljä esinettä taakse. Piika oli hyvällä asenteella liikenteessä, vaikka Ipiä ja Pessiä ei mukana ollutkaan. Lähetin kaistaleen keskeltä ja Piika hakeutui sivurajalle ja eteni sitä pitkin taakse. Siksakkasi siellä hetken ja palautti kumisen lätkän. Uusi hetsaus ja lähetys. Nyt näytti nostavan taakse päästyään heti esineen ja kehuin sitä siitä. Tuli luo ja katsoin, ettei siellä mitään esinettä ole!?

Voi helevetin helvetti, taisin puhelimeen kirota. Miksi mä sitä kehuin, kun ei sillä oo esinettä.

Miksi se sitten haluaa palkkaa? Tuijottaa siihen malliin, että nyt ois palkattava.

Ei muuta kuin kädet alle, että no jos sulla se on, anna se tänne.

Tässä vaiheessa Piika alkoi kakomaan ja lopulta sai suunsa auki ja siellähän sillä oli nielussa jo menossa esineenä ollut lasten pieni sukka.

Lopetettiin siihen, kun Piikan mielipide treenaamisesta kävi kyllä ilmi. Ihan sieltä ja syvältä.

Torstai. Ah, ihana helatorstai. Heela päivä ulkona. Aamusta ajeltiin Höytiälle merkkaamaan viestirataa. Piskit juoksenteli mukana, kun en hennonut Ipiäkään koko päiväksi kotiin jättää. Neljän kilometrin ja reilun kolmen tunnin aikana ehtii melkein kuuroutua, kun Pässi haukkuu koko ajan viiden metrin säteellä haluavansa nakkia. Tosin GPS olisi ajanut saman asian. Pässi hullaantui siitä ihan täysin. Vain lappalaiskoira pystyy noin pimeisiin juttuihin.

Tarkoitus oli treenatakin, mutta kun päästiin viestiradalta, sai suorinta reittiä mennä hakurataa merkkaamaan. Ja kun siihen meni seuraavat kolme tuntia, niin sittenpä saikin suunnan ottaa jo Killerille ja agilitya kouluttamaan. 11 tuntia pihalla ja tuumasin vihdoin treenata koulutusvuoron jälkeen.

Joku on joskus sanonut, että vaikean esineruudun saa, kun tekee sen Jattilan taakse. No, niinhän minä tein. Ajattelin, että jos Piika tämän selvittää, niin ei se voi kovin huono olla. No, ei varmaan kukaan ollut liikkunut tuolla vähään aikaan. Oli nimittäin ihan pala kakkua, kun Piika kävi ensimmäisen esineen etsimässä (ja samalla paskalla) ja toisenkin malttoi vielä etsiä. Uskaltaisikohan sanoa, että selvästi joku lampun syttyminen on tässä tapahtunut ihan lyhyen ajan sisällä?

Kipu kuolee huutamalla

11199619_1447797442184754_804985730_n

Koko talvi sitä on odotettu. Haaveiltu, suunniteltu ja kaivattu. Ja viimein oli sen aika.

Mullan tuoksu, hyttysen ininä, aurinkoinen kesäilta, vihreää puskeva pelto, paalun työntäminen märkään maahan, ensimmäinen askel, koiranmakkaran tiputtaminen kumpparin painamaan jälkeen. Siitä se taas lähti.

Lauantai-iltana käytiin tekemässä junioriosastolle kevään ensimmäiset jäljet. Ei pelkoa, ei huolta huomisesta. Sillä samalla tasolla ne olivat, mihin syksyllä jäätiin. Ihmeellinen laji tuo jäljestys. Kiljukin. Se oli niin hieno! Mikä itsevarmuus, häntä tötteröllä se painoi jälkeä eteenpäin. Esineille suorat ja täsmälliset ilmaisut.

Vois jättää treenaamisen tähän.

Maanantaina suuntana oli taas pelto. Piikalle uskaliaasti varsin pitkä jälki lauantain aloitukseen verrattuna. Tarkoituksella tehdyt serpentiinit olivat vähän vaikeita, olisi halunnut oikoa niitä. Kulmatyöskentely sen sijaan toimi. Keppejä ilmaisi 5/6. Neljäs keppi jäi omaan hutiloimiseeni, kun yritin kuvata jäljestämistä. Jaksoi hyvin loppuun saakka ja loppupalkaksi lussupallo. Kuvasin loppuleikinkin. Kotona huomasin, että kaikki videot olivat tuhoutuneet.

Pellolta ajelin tekemään palauttavan esinekaistaletreenin. Vanha paikka, missä tein viestikoetta edeltäneen motivaatiokaistaleen. Nyt 7 esinettä, kaikki kovamuovisia tai pieniä lasten sukkia. Ipi ensin.

Otin sen autosta ja käskin pissille. Kävi niin kovilla kierroksilla, että käskin uudestaan. Ja sitten se alkoi ontumaan takajalkaansa. Kutsuin sen luokse ja nappasin jalan käsiini. Kääntelin ja tutkin. Ensimmäisenä tietysti mielessä joku tikku tai käärmeenpurema. Ei mitään. Laskin jalan maahan. Ipi alkoi huutamaan. Huusi ja huusi. Kai ajatteli, että huutamalla se kipu kuolee. Ipi ja Pessi jo hermostuivat autossa. Niin eläimellinen huuto oli. Ja sen aikana ehdin kyllä miettimään vaihtoehtoja jos jonkinlaisia. Lopulta päätin, että en välitä, jos Ipi puree, ja otin jalan käsiini. Huuto lakkasi. Taivuttelin, kaivoin, tutkin ja kun ei mitään löytynyt, laskin jalan varovasti maahan. Ei mitään. Lievää ontumista. Sitten ei meinannut enää pitää takapää alla Ipillä ollenkaan. Parin metrin matka autolle ja juotin Ipille litran verran vettä. Juomisen myötä se sai jalatkin alleen ja yhtä nopeasti kuin oli alkanut, yhtä nopeasti koira oli samassa kunnossa kuin autosta ottaessani. Eihän siinä sitten…

Aikani siinä kattelin Ipiä ja kun se oli normaali höselö itsensä, totesin, että tehdään nyt helppo kaistale ja käydään sitten lenkillä. Ipiltä hienosti tuotu neljä esinettä, sai palkkaa jokaisesta. Vein Ipin hetkeksi autoon ja samalla otin Piikan. Istutin sen katsomaan tielle, kun vein esineet. Intona oli lähdössä ruutuun. Nappasi heti ensimmäisen esineen suuhunsa, mutta nenä edellä lähti etenemään ruutua syvemmälle. Huusin palauttamaan ottamansa esineen ja loput toikin mallikkaasti. Kolme esinettä yhteensä.

Lopuksi käytiin lenkillä. Ipi ja Piika ravailivat edellä ja Pessin kanssa tultiin flexissä perässä. Lopussa jouduin ottamaan koirat kiinni, kun tuli ihmisiä ja koira vastaan. Tottakai omien idioottien piti kommentoida, kuin ei olisi koskaan koiraa nähneetkään, ja jouduin vetämään ne pöpelikköön kapealta polulta. Tämän jälkeen Ipi ontui taas hetkellisesti.

Tiistaina Ipi oli edelleen vähän köpö, joten Piika pääsi agiradalle kahdesti. Ensin Hannan kanssa treenasivat vaikeaa keppikulmaa ja omissa treeneissä tehtiin vastakäännöksiä. Kun Piika oli jo yhden kymmenminuuttisen hurvitellut, se oli parin tunnin päästä ihan superihana viedä radalla. Onnistuttiin kerrankin treeneissä, vaikka pätkissä tehtiinkin rataa!

Piika_liuhdon_treeni_15_05_050001

Keskiviikkona treenattiin Saviolla. Piti tulla kaatamalla vettä. Ei tullut, mutta oli lämmintä ja hiostavaa. Alkuun paikkaistumiset ja paikkamakuu. Sen jälkeen Piikaa kiinnosti enemmän kentän hajut. Vähän maanitteluksi meni treenit. Liikkeestä istuminenkin oli ihan hukassa. Siinä sitä ollaan taas. Kupla on rikki. Pilattu täysin. Toivoin niin, ettei tähän enää jouduttaisi. No toki jouduttiin. Sillä samalla hetkellä, kun ilmoitin koiran kokeeseen.

Pientä säätöä vol. 2

En tiedä, mitä mielessä liikkui siinä vaiheessa, kun päätin tehdä JATin kisatyövelvoitteet samana päivänä kuin kisaisin neljä starttia ko. agikisoissa. Ilmeisesti ei mitään. Normitilanne siis. Lauantaista voi tulla mielenkiintoinen. Herätys klo 5.00. Kisatyöt 6.30-14.30. Neljä starttia makseissa klo 16-22. Kaiken lisäksi Piika ja Ipi starttaavat peräkanaa radalle. Voi ehkä vaatia pientä säätöä tämän 17 tunnin päivän repäisy. En heti kärkeen keksi parempaakaan keinoa tuhlata rahaa kuin ilmoittaa koira neljälle radalle ajatuksena, jos se niillä kahdella viimeisellä olisi hanskassa… Mitä nyt itsellä siinä vaiheessa on jo se 11-14 tunnin päivän takana, että villi veikkaus, kumpi on silti enemmän skarppina?

PK-puoleen satsattiin keskiviikkona, kun käytiin Saviolla lenkillä ja samalla kertaa tein esinekaistaleen lenkin lopuksi. Kävelin vain kaistaleen reunat, todella syvä – todella kapea, ja nakkelin 7 esinettä kaistaleelle. Piika ensin. Aluksi treenattiin vähän odottelua. Sen jälkeen lähetin sen hakemaan ja kaistaleen helppoudesta kertonee se, että Piika nosti 4 esinettä lyhyellä ajalla ilman vaikeuksia. Normaalistihan se hyvä jos yhden nostaa. Ipi toisena ruutuun ja säädöksihän se meni. Ipille tuollainen tallaamaton alue on vaikea, kun pitäisi vielä kovamuovisista esineistä saada hajua. Nosti kuitenkin 5 helpointa esinettä. En uskaltanut enää enempiä kokeilla, kun jo juoksemiseksi meni muutenkin. Oisin vielä joutunut olemaan koko illan metsässä…

Eilen jäätiin treenien päätteeksi hallille hyppytekniikan pariin. Tehtiin kasvava sarja ja liikkuva hyppy. Piikalle kasvava sarja oli aika helppo. Liikkuva hyppy meni paremmin, kun sai tehdä vauhdin kanssa ilman ponnaria. Ponnarilta lähtiessä vauhditta apuaskelia tuli jo jossain 11 jalassa. Lopuksi vielä treenattiin kontakteja kisoja varten. Jännä, kun en usko, että tekee kisoissa noin hyviä pysäytyksiä kontakteille, kun palkka-automaatti puuttuu päästä. Vai voisikohan tuomarin/ratatyöntekijän lahjoa siihen hommaan? Jäähdyttelylenkillä ehdotin, josko päästetään koirat irti, kun sen verran sopuisasti kävelivät remmissä kylki kyljessä. Aluksi meni tosi hyvin. Sitten olikin vähän pientä säätöä. Pöljät elukat, kun eivät osanneet edes purra toisiaan. Oli kuulema helppo työntää kädet vaan väliin ja venyttää koirat erilleen. Minä keskityin käskyttämään Ipiä maahan. Se kun olisi ollut kovasti menossa ottamaan osaa skabaan. Oli kyllä varmaan helpoin välien selvittely, mihin mun koirat on joutuneet. Näemmä nuo pikkulikatkin on päättäneet kasvaa aikuisiksi.

11137918_412242902291070_283069771_n

Piika ja Ipi toivottavat hyvää koiranpäivää!

Vaikka se on paskalla, se työskentelee!!

11093056_798984820181507_310394790_n

Viikonloppu vietettiin tehokkaasti. Perjantaina laatuaikaa ihan omassa seurassa ja Janne tuli kotiin vasta lauantaina näiden meidän pienten autoteknisten ongelmien vuoksi. Lähdettiin samoin tein treenaamaan. Vaajakoskella metsätreenit, joissa pääpaino esineruudussa. Tällä kertaa sattuikin vaikea ruutu paljon tallatulla alueella, jossa oli koiranpaskaa ja muitakin hajuja reippaasti. Ipi lähti ensin ruutuun ja nosti heti edestä esineen helposti. Sen jälkeen irtosikin taakse ja juoksenteli siellä vähän enemmänkin. Vähän alkoi kai usko loppumaan, että löytyykö niitä esineitä ollenkaan. Mutta kyllähän sieltä neljä esinettä nostettiin, eikä olleet mitään helppoja edes!

Ruudun vaikeus alkoi selvitä treenien edetessä. Piika nosti ruudusta helpon oloisesti yhden esineen ja sitten alkoi juoksemaan takarajalla. Positiivista oli, että liikkui ja irtosi, mutta negatiivista, että selvästi tuollaisessa hajumelskassa ei vain saanut esineistä kiinni. Lopulta jäi paskalle, mutta saman aikaan kurotteli nenäänsä esineiden suuntaan, eli kyllä sieltä niitä hajujakin tuli. Saisikohan se kokeissa työskentelypisteitä tästä? Voisihan sitä ainakin ehdottaa tuomarille! 😀 Lopulta hetsin kautta nostettiin vielä yksi esine ja huomasi kyllä, ettei hajuja hirveästi ruudusta noussut ylöspäin.

Kilju teki viimeiseksi ja sillä homma meni kyllä ihan juoksemiseksi. Eipä se ole noita ruutuja tähän mennessä tehnytkään – pelkkiä esineiden hakuja ja kaistaleita. Otettiin siis askel taaksepäin ja hetsattiin esineisiin ja johan sieltä esineitä sitten nousikin. Tässä välissä pidettiin taukoa ruudusta ja lopuksi jokainen koira kävi tekemässä vielä yhden superpalkkatreenin hakemalla yhden esineen. Ipin kanssa kerättiin loput esineet ja krepit ruudusta ja eipä ollut helppoa, siinä sen huomasi. Mutta onnistuttiin! Seuraavaksi vähän jotain helpompaa esineiden etsintää sitten motivaation ylläpitämiseksi.

11093083_1380785565583321_1201169951_n

Valoisat kevätäillat on varmistaneet sen, että lumet on käytännössä jo sulaneet ja pihan haravoimistalkootkin on aloiteltu. Niiden lomassa on tullut hyppyyteltyä Piikaa pihassa metrisen yli ja nyt se menee ihan kivasti sen yli jo 650grammanen suussakin. Ei hullummin! Mun pitäisi varmaan vaan mennä heittokurssille. Miten vaikeaa voi olla yhden kapulan heittäminen?

Sunnuntaina aloiteltiin aamu treenaamalla tottista. Kiljun seuraaminen alkaa olla varsin hyvällä mallilla. Edelleen se palaa vanhaan edistämiseen, jos Jannen tempo on liian nopea, mutta muuten paikka pysyy ja koira on skarppina enemmän ylös kuin eteenpäin. Eteenmenon kanssa oli oikeastaan vain ongelmia, kun noutokapulat kiinnostivat hyppyjen luona vähän enemmän, mutta noin muuten varsin hyvä! Ipin kanssa testailtiin koekuntoa ja joo-o, entisen virittelyn sijaan sitä saa kyllä laskea ennen koetta ihan reippaasti, jos tottiksella alkaa. Sillä mennään, mitä on annettu. Ei 8-vuotiaan koiran kanssa voi oikein enää mitään mennä muuttamaan. Varsinkaan kun näyttää, että jos Ipi tätä menoa vanhenee, niin ei sillä hirveän montaa vuotta enää ole jäljellä. Piika viimeiseksi. Nyt ensimmäistä kertaa juoksutettiin sitä kentällä ja ammuttiin kerran, sitten taas juoksutettiin ja otin sen seuraamiseen ja ammuttiin silloin. Ei mitään mielialan vaihteluita. Jesjes! Lisäksi seuraamista, jäävät ja esteet. Loppuun eteenmeno. Taas ainoat ongelmt oli mun heitoissa, Piika teki ihan superisti töitä. Lopulta oli niin kaikkensa antanut, että laahusti pois kentältä. Ei ehkä niin hyvä. Nyt pitääkin tehdä sitten paljon lyhyttä intotreeniä. Jätetään nuo koemaiset ja pidemmät treenit pois ja keskitytään siihen vireeseen loppukevät.

Pyöräilykausikin on nyt avattu! Pässi lähti Espooseen lomalle, kun saatiin taas kaksi autoa käyttöömme, joten Piika ja Ipi saavat nyt spesiaalipyörälenkkejä. Jospa samalla tulisi treenattuakin noilla reissuilla.

11117056_623190244484177_772946250_n

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Huonosti alkanut viikko päättyi onnistumisiin

Mennyt viikko pyörähti käyntiin Jatpailuilla maanantai-iltana. Ensimmäisenä maailman helpoin hyppyputkirata, johon jokainen säkäluokka tutustui yhtä aikaa. Siellä sitten kuusikymmentä ohjaajaa pyöri radalla kuin isommissakin karkeloissa konsanaan. Parin tunnin odotuksen jälkeen päästiinkin sitten jopa radalle Piikan kanssa ja noh, rataanhan mahtui se, että koira hyppäsi putken yli, ohjaaja teki väärän radan ja lopuksi koira tuli putkesta ulos kylkimyyryä. Varsin tapahtumarikas rata. Radan reunalla Elina ihmettelee

-”Kuka koira tuo on?!?”

-”Piika”

-”MITÄ sille on tapahtunut?!?!”

Eipä mitään muuta kuin, että vire on noussut sfääreihin ja kun en edes yrittänyt ottaa sitä haltuun ennen rataa, tuloksena oli hyvin reaktiivinen koira, jota ei voinutkaan enää ohjata ”kiltinkoiranohjauksella”, vaan Piika lähti jokaiseen minun liikkeeseeni mukaan lukitsematta esteitä edessään.

Agilityradalla olikin sitten jo vähemmän porukkaa ja se saatiin vietyä nopeammassa tahdissa läpi. Ensimmäiselle radalle otin Piikan haltuun ja tarkoituksena oli saada ehjä rata alle. Ja niin saatiinkin. Erityisen tyytyväinen olen, että kontaktit onnistuivat todella hyvin. Pienien kaarroksien kautta maaliin ja tuloksena maksien neljänneksi nopein aika kolmen nopean bortsun jatkoksi. Ei huono. Uusinnassa Piika sai taas nostaa itsensä rataa varten, ja se rata kusi sitten A:lle.

Kiitos Satu ja Laurat videoiden kuvauksista!

Tiistaina vuorossa oli omat agilitytreenit. Ensin seurasin, kun Hannan treeniryhmä treenasi samalla radalla ja jo siinä tuli pohdittua järkeviä ohjauskuvioita radalle. Parin tunnin päästä tehtiin samaa rataa, kun ei jaksettu pienellä porukalla rakentaa enää uutta. Ja jouduin toteamaan, että pystyn neuvomaan ratoja, mutta en pysty itse ohjaamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä meni oikeasti hermot Piikaan, jolta ei saatu katkaistua A:lle menoa millään, ei sitten millään.

Keskiviikkona vaan huilittiin, mutta torstaina Piikan kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. PK-hypyn treeninä otettiin korkeuden arvioimista ja kun Piika muutaman kerran oli kolautellut itseään joko ponnareihin tai sitten hyppyyn itsessään, alkoi lopulta löytyä myös se oikea hyppytekniikka. Eipä tuossa muu auttanut kuin vain odottaa, että koira itse tajuaisi koota hyppynsä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka löytyikin. Onneksi oli kevyt tokohyppy, johon itseään kolautteli. Toisena harjoitteena kasvava sarja ja siihen Piika venyttikin oikein hyvin. Paransi kerta kerralta, joten ei huono.

Perjantaina taas huilittiin ja lenkkeiltiin, kun Jannekin tuli aikaisemmin kotiin. Lauantaina vuorossa oli nopeat ja napakat viesti- ja esineruututreenit. Tai niin ainakin suunnitelmissa oli. Pitää vissiin vetää rasti seinään, mutta aloitettiin kevät sitten onnistuneilla treeneillä neljän koiran osalta. Historiallista!

Mattilassa juoksutettiin ensin Narua ja Kiljua. Kiljulle neljännet treenit tälle kevättä ja koko ajan se hiffaa enemmän ja enemmän. Nyt teki selvästi hyvää, että oli kokenut koira juoksemassa lisäksi, vaikka jänislähtöjä ei tehtykään. Toisena vuorossa juoksutettiin Ipiä ja Piikaa ja ihan sama juttu. Teki Piikalle hyvää, että se sai tehdä pari viimeistä matkaa jänislähtöinä Ipin perään, kun aluksi joutui juoksemaan Ipiä vastaankin. Ipi puolestaan oli niin innoissaan, että hallinnan tekemiseksi treenit sen osalta menivätkin.

Esineruututreeneissä Kiljulle alkeistreeniä kaistaleella. Lamppu on syttynyt. Muut koirat pääsivätkin sitten tekemään hieman leveämpää kaistaletta yhdeltä sivulta nousevaan ja yhdeltä sivulta kymmenen metriä alempana menevään maastoon. ”Kuoppatreenit” onnistuivat jopa yli odotusten. Viisi esinettä piilotettiin ja Ipikin jopa nosti niistä 4! Kerrankin sillä oli nenä auki ja teki töitä. Kolmannen esineen jälkeen mietittiin, vieläkö nostaa, kun nostamatta oli enää vasemman sivun ylärinteessä olevat vaikeat esineet. Kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin se vain sen hanskasi. Piikalle aluksi alkeiskaistaleharjoitus ja sitten ruutuun ja nosti pienen juoksentelun jälkeen esineen takakulmasta. Seuraavalla lähetyksellä jäi syömään jäniksenpaskaa, jota lähemmällä tarkastelulla olikin koko ruutu täynnä. Koira hallintaan, hetsaus ja lähetys ja nyt upposi hyvin ruutuun ja löysi esineen ylärinteestä. Ei huono!

Vastoin odotuksia ehdittiin vielä hoitamaan kolmen tunnin tuulen aiheuttamaa syväjäädytystä kuumalle kupposelle ja siitä leffaan laatuseurassa. Onnistuneet treenit vaativat onnistuneen illan ohjaajillekin!

11071414_10153124287706768_6580800751595880006_n

Sunnuntaina käytiin iltapäivällä Koirakorvessa ampumassa Piikalle. Juoksutettiin välillämme ja tällä kertaa ammuin myös silloin, kun Janne saalistutti Piikaa nakilla. Ei reagointia laukauksiin, sen sijaan niihin ääniin Piika reagoi, kun ase ei toiminut. Ei kuitenkaan mennyt lukkoon ja juoksu kulki hyvin.

Summasummarum. Lopulta ihan onnistunut viikko, vaikka vähän kankeasti alkoikin.