Avainsana-arkisto: ääniherkkyys

Kaksi kuukautta laukauksiin totuttamista

Siitä on nyt melko tarkalleen kaksi kuukautta, kun aloitettiin Jannen kanssa säännölliset ampumistreenit Piikalle. Sitä ennen oltiin satunnaisesti paukutettu piiskaa hallitreeneissä tai olin kotona ampunut nallipyssyllä ruoan saamisesta.

Maaliskuun alussa oli pakko alkaa etenemään säännöllisillä treeneillä, ja mikäs sen parempi aloittaa treenit, kuin viikon loma. Lumet sulivat, joten metsään päästiin ensimmäisenä. Samalla kun käytiin Koirakorvessa lenkillä, ammuttiin Piikalle. Juoksutettiin sitä välillämme (etäisyys n. 20-30 metriä) ja aluksi jompi kumpi ampui aina, kun Piika juoksi täysillä kohti. Palkaksi sai nakkia ja lähetyksen juoksemaan. Ekoilla kerroilla oli malinoissit mukana, mikä onkin ainoa virhe näiden parin kuukauden aikana. Kun jätettiin palikat pelistä pois, jäi myös Piikan himmailureaktiot pois, joita se oli esittänyt saadessaan bc:tä saalistavan malin niskaansa. Kolmella treenillä päästiin siihen saakka, että Janne pystyi saalistuttamaan Piikaa nakkiin, kun ammuin kauempaa.

Metsässä ampumistreenejä ehti tulla 3-4 kappaletta parin viikon sisälle. Loman jälkeen kävimme viikonloppuisin ampumassa peräkkäisinä päivinä. Maaliskuun viimeisen viikon aikana ei ehditty Koirakorpeen, mutta päästiin ampumaan Kiljun purutreenien yhteydessä kaikuva peltihalli taustana. Etäisyys n. 20 metriä. Ei reaktioita edelleenkään, joten viimeisellä laukauksella saalistutin itse Piikaa samalla kun ammuin. Ja taas lähetys Jannelle.

Tähän tulikin sitten reilun viikon tauko, kunnes taas oltiin lomalla huhtikuun alussa. Koirakorpeen mars ja nyt tehtiin parkkiksella. Ammuin tällä kertaa samalla kun seuruutin Piikaa. Jossain välissä kuuta käytiin myös Jyväskylässä treenaamassa ja päästiin kentälle ampumaan juoksutuksesta ja seuraamisesta. Seuraavaksi vuorossa olikin taas Koirakorven treenit ja oltiin jo edetty huhtikuun loppuun. Mentiin kentälle asti ja juoksutuksesta ja seuraamisesta ammuttiin. Ei reagoinut laukauksiin, mutta Jannen käskytyksiin kyllä. Kentällä ammuttiin kauempaa kuin aiemmin. Kuitenkin vain noin 30 metrin päästä.

Toukokuu. Seuraamisesta ampumisia jatkettiin. Edelleen palkkiona oli juosta Jannen luo syömään nakkia. Koirakorvessa testattiin liikkeestä jäävään maahanmenoon ja sitten ammuttiin, Piika vähän nytkähti perääni, mutta pysyi maassa. Palkka ja taas juostiin. Etäisyys oli nyt 10-20 metriä.

Menneenä viikonloppuna käytiin lauantaina Jyväskylässä treenaamassa kentällä. Piikalle kokeenomainen kentälle meno tuomarin kättelyineen ja seuruutin sen paikkamakuuseen. Nyt testinä, kestääkö makuussa laukaukset – etäisyys 20 metriä. Vain ampumisen puoleinen korva liikahti. Nakkia ja juoksua palkaksi. Ja pari seuruuampumista. Sunnuntaina oltiin Höytiällä ja nyt tehtiin toisen koiran kanssa kokeenomainen kentälle meno tuomareineen kaikkineen. Toinen koira makuuseen ja Piika seuraamiseen. Kaksi ampumista ja toisen jälkeen vasta vapautus Jannelle. Ensimmäisellä pieni reaktio, mutta muilla ei mitään. Jos mahdollista, tuntui, että Piika tiivisti paikkaansa seuraamisessa. Vaihdettiin makuussa olevan koirakon kanssa paikkoja uuden kentällemenon kautta ja nyt pari laukausta makuusta. Palkkasin laukausten jälkeen. Ainoa näkyvä reaktio kuolan valuminen, kun niin ehdollistunut ruokaan. Makuutin koko kaavion ajan välillä palkkaillen ja kun nostin Piikan makuusta ylös, oli se edelleen ihan tekemisvireessä. Ampumisetäisyys sama kuin kokeessa.

Kahdet treenit eri ihmisten kanssa, ja kaikki sanovat samaa. Ellei tietäisi Piika taustaa, ei siitä voisi sanoa sen pelänneen laukauksia. Pakko se on uskoa.

Kahdessa kuukaudessa ei saa ihmeitä aikaiseksi, mutta näemmä pitkäjänteisellä työllä laukaukset olivat siedätettävissä tälläkin aikajaksolla. Kauheaa tuntea onnellisuutta tällaisesta asiasta, mutta minulle tämä oli kyllä iso juttu. Ilman Jannen pelisilmää emme varmastikaan olisi tässä. Missään välissä ei jääty paikalleen junnaamaan, vaan vähitellen edettiin. Joko paikka vaihtui tai sitten treenattava asia vaihtui. Valmiiksihan tämä ei varmaan koskaan tule, mutta ylläpidolla on epäilemättä hallittavissa edelleen hyvin. Luultavasti jatkossa riittää, kun harkitusti ampuu kerran kuussa. Pidempien taukojen jälkeen palaa noihin juoksutustreeneihin ja hakee sitä varmuutta niiden kautta. Miksei niitä edelleen voi myös muutenkin tehdä. Piikan mielestä kun nämä on olleet siistejä harjoituksia – ja mikseivät olisi, kun nakkia saa pelkästä juoksemisesta. 🙂

Mainokset

Avoimien porttien talo

10443002_10152836649531768_3821456764844657636_o

Vähitellen viimeisen puolen vuoden aikana olen havahtunut huomaamaan, että omistajan läheisriippuvaisen koiran. Aiemmin tämä on jäänyt huomaamatta, kun koirat olivat niin tiukasti omissa tiloissaan erotettuina toisistaan. Nyt kun pääsääntöisesti pidän avoimien porttien taloa arkisin kotona ollessani, olen huomannut, että Piika on koko ajan metrin etäisyydellä minusta. Jos teen ruokaa, Piika makaa keskellä keittiön lattiaa ”unessa”, niin että sen yli saa astua eikä sen eväkään värähdä. Parhaimmillaan huomaan tekeväni ruokaa bordercollien pää jalkapöytäni päällä. Ipille ja Pessille on ihan ok olla samassa keittiössä, mutta ne tyytyvät tarkkailemaan tilannetta jostain nurkasta tai pöydän alta.

Perjantai-iltana Piikalla oli pieni ongelma, kun istuin tietokoneella ja selkäni takana ollut koirasohva oli jo vallattu. Pessi makasi toisessa ja Ipi toisessa päässä. Poikkeuksellista, sillä yleensä Pessi toimii jalkojen lämmittäjämattona tietokonepöydän alla. Mutta ehkä vain piipahdin koneella, niin ettei Pessikään viitsinyt vaivautua laskeutumaan sohvalta. Piika vilkaisi Ipiä ja kiipesi Pessin kylkeen nukkumaan. Ensimmäistä kertaa koskaan koirat nukkuivat vapaaehtoisesti näin lähellä toisiaan.

***

10440923_10152840259281768_7023183170094799500_n

Sunnuntaina vuorossa oli Joukkuejatpailut. Möllien radan ajan piti jännittää oman treeniryhmäni Torstain Toivottomien suorituksia ja ryhmäläiset nauroivatkin, että eniten taisin jännittääkin juuri minä. Vaan niin hienoja suorituksia ja onnistumisia tekivätkin ryhmäläiseni ja kolme joukkueeseen otettua tukikoirakkoa, että kolmannelle sijalle pääsivät yhteistuloksissa kahdella nollalla, kahdella vitosella ja kahdella hylyllä. Onnea te taitavat, ette todellakaan ole mitään Toivottomia!! 😀

Kilpailevien radalle osallistuttiin sitten Piikan kanssa. Tiistain Tehotytöillä feat. Terolla oli viime joukkuejatpailujen voitto puolustettavana, mutta eipä hätiä mitiä. Meillä oli kasassa tehokkaat nollakoneet Hanna&Caro, Veera&Nooa ja Tero&Dotte, jotka toivat voiton taas kotiin huolimatta mun&Piikan ja Lauran&Oskun rälläämisestä radalla. Hyvä me, hyvä meidän joukkue! Ootte taitavia! 😀 Koko joukkueen rata onkin videolla.

Piikan osuus kohdassa 3.50. Ei tainnut enää vaan riittää tuossa vireessä Piikalla kantti, että rimat olisivat pysyneet ylhäällä. Ja omia ohjausräpellyksiäkin sinne sopi matkaan mukaan.

****

Sunnuntai-iltana havahduin outoihin ääniin. Lopulta Pessi hermostui ja tuli jalkaani vasten nojaamaan ja vilkuili huolestuneesti ikkunaan päin. Ai niin, se joulun avaus. Onneksi asumme sen verran köyhässä kunnassa, ettei kunnanisillä ollut hirveästi rahaa paukkuihin käyttää ja Pessikin siitä rauhoittui. Ipi ja Piika nukkuivat eivätkä huomanneet mitään poikkeavaa.

Janne ehdotteli viikonloppuna, josko opetettaisiin Piika leikkimään kuusmillisellä. Läpsytteli nimittäin kenkiään yhteen ja Piika vähän sitä kammoksui. Meni pari minuuttia ja Piika enää vain ärsyyntyi ja sen kautta aktivoitui läpsyttelyäänestä.