Pientä säätöä vol. 2

En tiedä, mitä mielessä liikkui siinä vaiheessa, kun päätin tehdä JATin kisatyövelvoitteet samana päivänä kuin kisaisin neljä starttia ko. agikisoissa. Ilmeisesti ei mitään. Normitilanne siis. Lauantaista voi tulla mielenkiintoinen. Herätys klo 5.00. Kisatyöt 6.30-14.30. Neljä starttia makseissa klo 16-22. Kaiken lisäksi Piika ja Ipi starttaavat peräkanaa radalle. Voi ehkä vaatia pientä säätöä tämän 17 tunnin päivän repäisy. En heti kärkeen keksi parempaakaan keinoa tuhlata rahaa kuin ilmoittaa koira neljälle radalle ajatuksena, jos se niillä kahdella viimeisellä olisi hanskassa… Mitä nyt itsellä siinä vaiheessa on jo se 11-14 tunnin päivän takana, että villi veikkaus, kumpi on silti enemmän skarppina?

PK-puoleen satsattiin keskiviikkona, kun käytiin Saviolla lenkillä ja samalla kertaa tein esinekaistaleen lenkin lopuksi. Kävelin vain kaistaleen reunat, todella syvä – todella kapea, ja nakkelin 7 esinettä kaistaleelle. Piika ensin. Aluksi treenattiin vähän odottelua. Sen jälkeen lähetin sen hakemaan ja kaistaleen helppoudesta kertonee se, että Piika nosti 4 esinettä lyhyellä ajalla ilman vaikeuksia. Normaalistihan se hyvä jos yhden nostaa. Ipi toisena ruutuun ja säädöksihän se meni. Ipille tuollainen tallaamaton alue on vaikea, kun pitäisi vielä kovamuovisista esineistä saada hajua. Nosti kuitenkin 5 helpointa esinettä. En uskaltanut enää enempiä kokeilla, kun jo juoksemiseksi meni muutenkin. Oisin vielä joutunut olemaan koko illan metsässä…

Eilen jäätiin treenien päätteeksi hallille hyppytekniikan pariin. Tehtiin kasvava sarja ja liikkuva hyppy. Piikalle kasvava sarja oli aika helppo. Liikkuva hyppy meni paremmin, kun sai tehdä vauhdin kanssa ilman ponnaria. Ponnarilta lähtiessä vauhditta apuaskelia tuli jo jossain 11 jalassa. Lopuksi vielä treenattiin kontakteja kisoja varten. Jännä, kun en usko, että tekee kisoissa noin hyviä pysäytyksiä kontakteille, kun palkka-automaatti puuttuu päästä. Vai voisikohan tuomarin/ratatyöntekijän lahjoa siihen hommaan? Jäähdyttelylenkillä ehdotin, josko päästetään koirat irti, kun sen verran sopuisasti kävelivät remmissä kylki kyljessä. Aluksi meni tosi hyvin. Sitten olikin vähän pientä säätöä. Pöljät elukat, kun eivät osanneet edes purra toisiaan. Oli kuulema helppo työntää kädet vaan väliin ja venyttää koirat erilleen. Minä keskityin käskyttämään Ipiä maahan. Se kun olisi ollut kovasti menossa ottamaan osaa skabaan. Oli kyllä varmaan helpoin välien selvittely, mihin mun koirat on joutuneet. Näemmä nuo pikkulikatkin on päättäneet kasvaa aikuisiksi.

Piika ja Ipi toivottavat hyvää koiranpäivää!

Selittelyn makua valmennuksessa

Sunnuntaina meillä oli Piikan kanssa JATin valmennuskerta Haukkuvaarassa. Alkajaisiksi käytiin läpi kuulumiset viimeisten kuukausien osalta. Selitelyksihän se meni, miksei olla treenattu…

Olisi ollut helpompi myöntää olleensa laiska, tyhmä ja saamaton kuin että meni sitten selittelyksi, kuinka tammikuun viikkotreenit osuivat aina pakkasjaksolle, kuinka autot hajoilivat, kuinka pitää lämmittää taloa, kuinka ei jaksa ajaa edestakaisin 30 km:n matkaa klo 22 illalla päästäkseen lämpimään treenaamaan ja eritoten, kuinka rahatilanne on täysin olematon kaiken säädön jälkeen, jotta ei vain ole varaa maksaa edes yhtä 50e:n vapaakorttia.

Treenin aiheena oli kontaktit kisavireessä, lisäksi oli helpompi radanpätkä ja vaikeampi radanpätkä. Näistä kolmesta sai valita 1-3 suoritukseensa. Muut taisivat vetää sen kolme vähintään. Piikan kanssa päästiin 17 estettä. Syynä A) en luottanut koiraan, B) en luottanut koiran irtoamiseen, C) en luottanut koiran esteosaamiseen. Niinpä irroteltiin sitten putkeen vähän liian läheltä ja kepeille niistämään ehtiminen tuotti vaikeuksia. Kontakteilla kuulema oioin enkä yrittänyt edes tehdä kisanomaisia (enkä yrittänytkään, kun treenitaukoa oli niin turosti), kun palkkailin koiraa. Jäätiin sitten kiinni A:lle ja kun tuli vähän sen suuntaista palautetta, toinen treenivuoro käytettiin A:n konkreettiseen läpikäymiseen, miten sitä vahvistetaan laskematta koiran virettä.

Lähdettiin paikan vahvistamisesta yhdistäen oma liikkeeni A:lla pysymiseen. Käskytin Piikan sivusta suoraan A:n alasmenolle ja paikallani hirmuisesti yrittäen jalkojani nostella ylöspäin liikkeen tunnun saamiseksi testattiin Piikan kontaktilla pysymistä. Tämä nyt vielä onnistui ja Piika sai palkkaa aina, kun katsahti muhun ja kehuin sitä -> A:n edessä olevalta apuohjaajalta palkka koiran eteen maahan. Seuraavaksi yhdistettiin paikallaan juokseminen omaan niin kutsuttuun juoksupyrähdykseen, mutta Piikan piti pysyä kontaktilla. PITI, ei pysynyt. Hieman helpotettiin ja kun ymmärsin, miten annan käskyt, milloin kehun milläkin sanalla, milloin juoksen, milloin olen hiljaa ja milloin saan kutsua koiran pois, alkoi homma luistamaan. Nopeasti Piika hiffasi asian enkä sen jälkeen saanut sitä enää pois kontaktilta vaikka kuinka riehuin. Tätä pitäisi nyt sitten vahvistaa oikeaoppisesti, niin ehkä mentäis tässäkin asiassa eteenpäin niin, että Piika vain nostaisi virettään A:lla, mutta silti pysyisi siellä. Saahan nähdä, meneekö taas selittelyksi. Listahan tuossa ylempänä olisikin jo valmiina. Kannattaisko kuitenkin heti aluksi tunnustaa olevansa laiska tyhmä ja saamaton? Ei ole ihan meidän juttu tällaiset valmennukset, joissa pitäisi mennä eteenpäin, kun ei mennä.

Sen yritin muistaa koko valmennuksen ajan, että vaikka tuli valituksia vähän joka asiasta ja kaikki, mitä tein, oli väärin, olin kuitenkin Piikaan tyytyväinen ja se kyllä sai tuntea olevansa maailman paras koira. Koska kuten Janne edellisen blogikirjoitukseni lyhyesti tiivisti, tunnetila on se treenien tärkein asia. Jos koiran tunnetila on korkea, treenit vievät sitä eteenpäin. Jos tunnetila on huono, treenit voivat pahimmassa tapauksessa olla askel taaksepäin. Harjoittelua tuo silti vaatii, että vaikka itse kokee olevansa todella huono, koiralle pitää se positiivisuuden välittyä. Uskon ja toivon, että siinä sentään onnistuin sunnuntaina.

Pientä säätöä

Uusi viikko, taas jo puolessa välissä menossa. Saisi olla jo viikonloppu.

Punainen Etana on saatu korjattua. Tai siis ”korjattua”. En uskokaan, että siitä koskaan luotettavaa menopeliä tähän talouteen tulee. Kunhan se Keski-Suomeen saadaan, odottaa sitä uusi reissu ja pari isompaa remppaa. Tämän Kuopion reissun sentään lopulta maksoi myyjä kokonaisuudessaan. Mutta onpahan nyt tutustuttu oulupölyyn, joka rikkoo jakohihnoja.

Pässillä pyyhkii hyvin Espoossa. Se on linnoittautunut sängyn alle ja ulkomaailmassa osoittanut olevansa yhtä tottelematon kuin ennenkin. Omat hermot on levänneet ja joka päivä ihmettelen hiljaista taloa töistä kotiin tullessa. Jopa Ipi pitää mölyt suurinpiirtein mahassaan, kun Pässi ei ole lietsomassa porukkaa ylilyönteihin.

Piikan ja Ipin kanssa on innostuttu taas kiksparkkailusta ja tässä yksikin yö viileteltiin Liepeen katuja. Ainoastaan kiroan Ipin vetämättömyyttä, mutta niin vain pieni bordercollie saa kiskottua mua yksinäänkin, vaikka malinois ei annakaan vetoapuja vaan hölkyttelee rinnalla. Kätevää, kun Piika on itsekseen oppinut, että ”mennään” ja ”eteen” tarkoittaa täysillä juoksemista. Vielä kun se juoksisi suoraan eikä yrittäisi välillä hyppiä Ipin päälle.

Joka päivä olen myös jotain pientä yrittänyt Piikan kanssa treenata. Aamuisin on jumppailtu kaukoja (iltapäivisin ja iltaisin ei olla ehditty tehdä tuota 10 namin sarjaa – mukamastaan) ja perusasentoja on treenattu sitten iltaisin. Lopulta hiffasin, miten uuden perusasennon etsintää voin tukea namin avulla pitämällä nakkikättä perseeni päällä, ja hienostihan se onkin alkanut nyt löytyä. Jokin pieni idea alkaa selvästi tästä muodostua kummallekin. Magneettipalloiluakin on edelleen jatkettu. Ja luoksetulon stoppejakin tehtiin yksi ilta. Kaukoissa seiso-istu alkaa olla jo varma liike. Vähän siitä piti konahtaa viime viikolla ja sen jälkeen ylilyöntiliikkumiset on jääneet pois. Seuraavaksi paneudutaan seiso-maahan asentojen vaihtoihin.

Joka aamu olen sitä mieltä, että ostan kyllä vapaakortin Haukkuvaaraan. Joka ilta kotiin mennessä totean, että eipä tulis tänäänkään lähdettyä. Joten taitaa jäädä kortit ostamatta. Ei sitten käydä kokeissa tai aksakisoissa tälle vuotta, mutta treenataan nyt kotona se mitä jaksetaan. Vähän on pientä säätöä ilmassa, joten saa nähdä, paljonko tässä tulee koiratouhuille lopulta enää riittämään aika, vaikka kuinka kiinnostaisi!

Mutta käytiinhän me sentään eilen treeneissä, varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen(!) treenattiin Piikan kanssa agilitya. Aiheena oli tällä kertaa rataantutustumisesta myöhästyminen ja saatiin viisi minuuttia aikaa tutustua rataan reunoilta. Sitten kisanomaisesti radalle. Tarvitseeko sanoa, että Piika oli irti? Kepeillä siltä särkyi rytmi keskellä keppejä, puomilta se hyppäsi alas ja 13-rima lensi kaaressa, kun itse jäin jälkeen. Luulen, että suurin syy kaikissa virheissä oli minussa ja ohjauksessa. Välissä tutustuttiin rataan ja hankaliin kohtiin (puomi OLI hankala, kun viereisellä kentällä oli puomi samalla kohti parin metrin päässä ja kun koirat sattuivat suorittamaan puomia yhtä aikaa, menivät koirat hämilleen – yllätys! Lisäksi 11-14 oli hankala, kun ensin ajattelin valssia, mutta lopulta Piika irtosi niin hyvin 13:lle, että tein siihen päällejuoksun.)

Toisella kierroksella parannettiin kyllä aikaa, mutta edelleen tuntui aika hitaalta Piikan eteneminen. Oliko se nyt sitten liikaakin hallinnassa ja kepit eritoten olivat hitaat tällä kertaa. Toisaalta saatiin varma suoritus alle ja kun otettiin muutamia pätkiä, kepit sujuivat nopeammin ja puomikin meni ilman miettimisiä. Lisäksi tuo päällejuoksu onnistui ihan kohtalaisesti. Hyvä treeni taas!