Vuonna 2019

Tammikuussa malit saivat vielä leikkiä keskenään ja oli hienot pakkaskelit.

Sterkattu Piika ja lumidino

Lunta. Oli.

Helmikuussa Piikakin oli toipunut steriloinnista.

Maaliskuussa Renki kotiutui.

Maaliskuun lopussa ole enää vähän lunta.

Huhtikuun alun korvatilanne.

Huhtikuussa Kainuussa Tempon seuruu.

Muksu treenaa Piikaa toukokuussa.

Renki toukokuussa.

Piika ja toukokuun voikukkapelto.

Kesäkuussa koko kööri.

Renki ja Rengin kieli.

Heinäkuussa Kainuussa.

Heinäkuussa uitiin pari päivää.

Tempo sai vesihännän. Taas.

Vanhukset nautti.

Elokuussa Renki oli jo koiran kokoinen ja näköinen.

Lokakuussa sai taas juosta.

Tempo ja lokakuun ruska.

Kilju ja ruska lokakuussa.

Piika ja lokakuun ruska.

Syyslomalla Kainuussa vesi oli matalalla.

Lokakuun lopussa ensilumi Vihdissä.

Marraskuussa studiokuvia kotona.

Joulukuussakin kävi lumi maassa.

Renki ja Tempo saivat olla yhtä aikaa pihalla.

Hieno vuosi 2019!

 

Joitakin viikkoja sitten havahduin huomaamaan, että taas meni yksi vuosi. Ja samalla totesin, että ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun ei tarvitsisi tehdä mitään menneen vuoden saavutukset-postausta. Eihän me olla tehty mitään…

Päivät kuluivat ja vähitellen siinä heräsin huomaamaan, että vaikkei tämä vuosi tuloksellisesti näy missään, onhan me tehty aika paljonkin.

Vielä vuosi sitten ei oltu edes mietitty neljättä koiraa ja parin viikon päästä Renki täyttää jo vuoden. Tempon pentuvuodesta edelleen traumatisoituneena, Renki on ollut maailman helpoin pentu. Siinä sivussa se on mennyt, toisaalta ottanut myös oman paikkansa laumassa ja kasvanut omanlaisekseen huliviliksi. Täysin isänsä poika, niin monta kertaa sen kuulleena. Samalla Renki on tutustuttanut meidät paimennuksen ihmeelliseen maailmaan ja pitänyt kyllä siinä mielessä hyvin nöyränä eläintenlukutaitoa jos koskaan olen luullut omaavani. Paras ostos viime vuonna.

Tempo puolestaan pitää muuten vain nöyränä. Se on sellainen herätyskellon nielaissut krokotiili, tikittävä aikapommi, joka voi kilahtaa milloin vain. Tai jolle itse voin kilahtaa milloin vain. Tiedostan, että se on hieno koira, mutta yhtä aikaa mua suoraan sanottuna vituttaa se eläin niin paljon. Tunteita, joita voi tuntea vain malinoissin kanssa? Mutta on me silti opittu tulemaan keskenämme toimeen, ainakin useimmiten ja Tempokin on hallinnassa, ainakin useimmiten. Vuoden aikana on käyty useammissa agilityn epiksissä ja osan Tempo on niistä jopa voittanut. Ne kerrat ovat vahvistaneet sitä, että oikealla tiellä ollaan ja parin vuoden päästä tavoitteet on korkealla.

Kilju ei ole eläkevuosinaan levännyt laakereillaan vaan siellähän se agilityssa viilettää ja opettaa Jannelle uudesta lajista sen, mitä tuollainen tottisorientoitunut koira voi opettaa. Ja ehei, Kilju ei kyllä helpolla ole päästänyt, vaikkei se mikään tykki olekaan. Kiljun motto tuntuu kaikessa olevan, että sieltä, mistä aita on matalin. Mutta parhaimmillaan Kilju on sitten pystynyt jopa voittamaan ja saamaan ensimmäisen SERT-A:nsa. Yhteensä Kiljulla oli 4 nollarataa viime vuonna ja startteja vajaa 50 kpl. Kunnon mukaan mennään ja tiedostetaan, että Kilju täyttää keväällä jo 9 vuotta, mutta hyvässä kunnossa se vielä on ja pysynytkin varmasti lihaksikkaana edelleen agilityn ansiosta.

Piikan suurin saavutus koettiin itse asiassa eilen. Muksu halusi ottaa Piikan hallille mukaan, vaikka itse oltiin jättämässä Piikaa kotiin. Se oli kuitenkin jo murtautunut treenikassiin ja syönyt pari desiä nameja sieltä. Hallilla Muksu halusi treenata Piikan. Useamman frolic-kourallisen jälkeen ihme viimein tapahtui ja Piika meni lapsen käskytyksestä maahan ja myös istu-käskyn toteutus onnistui. Voitte uskoa, että Muksu oli onnellinen. Jäähylenkillekin vaati Piikan mukaan ja siinä sitten käytiin läpi, että miksi koirat lenkitetään ennen treenejä ja niiden jälkeen ja puhuttiin koirien lihaksista. Hetken päästä Muksu sitten kysyi: ”Jos ei lenkitetä koiria ja niiltä lähtee lihakset pois, viedään koirat eläinlääkäriin ja ne korjaa ne siellä. Eikö niin?”

Vuoden parasta antia on kuitenkin ollut se, että tämän vuoden aikana olen viimein kotiutunut tänne Etelä-Suomeen. Viimein tuntuu siltä, että täällä on juuri nyt hyvä ja että koirallisiin menoihin on kehittynyt sellaisia ystävyyssuhteitakin, että treenaaminen on viikossa ihan parasta pään nollausta. Emme voi kyllin kiittää Ninaa kaikesta avusta ja treeneistä ja tietotaitonsa jakamisesta. Sen lisäksi, että malit ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti, olen saanut treenata ja kisata Ninan Yogalla. Humppatukan kanssa on treeneissä hiottu yhteistyötä ja kisoissa jopa nollat ovat olleet lähellä. Yhteensä meillä on 14 virallista starttia alla, joista on kolme 10:n tulosta. Pienestä se enää on kiinni!

Ensi vuonna toivottavasti pysytään kaikki terveinä ja tavoitteena on aloittaa kisaaminen myös Tempolla ja nostaa Neiti-malinois sekä Minimies kakkosiin ja toivottavasti myös kolmosiin saakka. Tempo saa korkata myös tokokokeet. Kilju jatkaa kisaamista kuntonsa mukaan siinä missä Piika jatkaa edelleen maanista ruoan etsintäoperaatiotaan. Voisi se ehkä muutaman näyttelynkin käydä, jos se kuuluisa Joku Muu Kuin Minä pesee, puunaa ja esittää koiran. Renki puolestaan jatkaa kasvamistaan aikuiseksi ja aloittaa säännölliset treenit.

Ennen kaikkea toivon, että ensi vuonna saadaan kokea hienoja koiramaisia hetkiä. Vaikka kisaaminen on hienoa, on vielä hienompaa saada kokea se, että edistymistä tapahtuu. Ei näitä lajeja yksinkään voi harrastaa, joten Kiitos! Kiitos kuluneesta vuodesta teille kaikille, jotka siihen tavalla tai toisella ovat kuuluneet ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta! ❤

Reikä silmänurkassa ja muuta viikon varrelta

Piika näyttäisi hiipivän vaivihkaa bortsumaisella perseilyllä lauman pomoksi. Haastaa hiljokseen Ipiä ihan kaikessa, silleen huomaamatta. Muuten en ehkä olisi asiaa huomannutkaan, mutta sattui tuossa eräänä iltana, että Pessillä ja Piikalla syttyi tappelu. Piikan kanssa tultiin kotiin ja päästin Pessin pihalle. Ipiä en ehtinyt päästääkään. Pessi oli tottakai kiinnostunut, missä ollaan oltu, haisteli kumpaakin ja kun Piika ei päästänyt lähelleen, ja lopulta ei minunkaan lähelleni, niin rähinäksi se siitä sitten kärjistyi. Kun peruuttelin itse pois tilanteesta, homma rauhoittui, mutta sen jälkeen Pessi kiersi Piikan kaukaa. Aiemmin tällaista ei olekaan sattunut noiden välillä. Ipiä Piika seurailee vaivihkaa pihalla ja tunkee nenänsä jokaiseen puskaan, jota Ipi haistelee. Turhaan kerjää verta nenästään. Olikin sitten jo puhetta, että pitäisi taas pitää Ipillä koppaa, kun ei Piikallekaan voi rautakypärää laittaa oman tyhmyytensä vuoksi.

Yksi tapa aiheuttaa konfliktia: Säästää pari päivää luuta.

Nukkua luun päällä ja hautoa sitä kaikin mahdollisin tavoin.

Kun joku menee ohi, alkaa syömään luuta tärkeänä.

Joten kyllä, meillä on ollut hieman kireinä koirien välit.

Perjantaina tein lähtöä Kainuuseen. Käytin koirat jo pihalla, mutta ajattelin kuitenkin vielä kastella kasvimaan ennen lähtöä, ja otin koko lössin pihalle. Virhe. Ilman kuonokoppaa. Toinen Virhe. Olin lopettelemassa kastelua, kun hirveä huuto kuului kukkapenkin takaa. Karjuin Ipille päästämään irti ja puolityhjällä kastelukannulla huidoin koirien päälle vettä. Sen verran Ipi on kyllä aiemmista kerroista oppinut, että päästi samantien irti ja luikki pakoon. Uskomattominta on, että mitä ikinä koirien välille olikin tullut, se oli leikkitilanteessa. Ipihän riepottelee Pessiä aina pitkin pihaa, mutta Pessi myös itse aina hakeutuu näihin paineihin. Nyt ilmeisesti oli Ipillä naksahtanut jokin, kun oli Pessiä pitänyt tikata. Eikä olisi kyllä voinut lähemmäksi silmää osua, alaluomessa parikin reikää ja poskessa kolmas. Onneksi silmä säästyi tälläkin kertaa eikä Pessi ollut lähtenyt vastaamaan Ipille ollenkaan. Pienin vaurioin taas selvittiin, mutta Ipi pääsi koppakuurille. Jannelle sitten soittelin, että haluatko hoitaa Pessiä viikonlopun, vai otanko sen kuitenkin matkaan. Janne totesi, että jätä sinne, hän hoitaa. Ipinkin oli hieronut pari kertaa viikonlopun aikana ja ihan oli takapää ollut jumissa. Käsittämätöntä, että mistä johtuu, kun koira ei ole käytännössä tehnyt mitään muuta kuin lomaillut? No, lomailu siis jatkuu. Mutta olisiko joku kipukohtaus syynä, että oli Pessiin käynyt kiinni?

Niin arvaamattomat ovat kuitenkin koirien välit, ja kun sunnuntaina kotiin tullessani Piika ja Kilju pystyivät vain jäykistelemään toisilleen ja Piika ilmoitti murinalla, että nyt on parempi pitää etäisyyttä, niin parempi varautua kuin katua. Ipille kuonokoppa siis taas käyttöön, Piikalle joku kahden metrin kupla ympärilleen ja Pessi onkin ollut melkoinen kultapoju (tottelee minua, mutta Jannelle kuulema lällättelee). Kilju lähti tänä aamuna Espooseen, vaikka kovasti Pessi yritti kyllä myös bemariin tunkea. Kai se yritti kertoa, ettei ainakaan näiden hullujen akkojen luo ole jäämässä.

Loppuun vielä pari kuvaa Piikasta Laukaan agikisoissa. Kuvat c) Leena Partanen

Silmät kiinni on hyvä kepittää.

Tässäkin kepin puolimmainen silmä kiinni.

Hyvin korjattu Piikalta tällaisista lähtöasetelmista…

…tällaiseen suoritukseen.

Kun mahdollisuudet ovat, hypytkin ovat ilmavat. Tässä rima 65:ssa.