Aihearkisto: Arkielämää

Vuoden 2020 tammikuu

 

a-2597

a-2630-3

a-2624

a-2747-4

a-2874-4

a-2877

Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ensin oli kolme kuukautta ikuinen marraskuu ja nyt jopa viikon aikana on aurinko pilkistänyt joka päivä edes vähän. Lunta tosin ei ole nimeksikään. Sinänsä plussaa siitä, että sitä edes on. Vihti on vissiin ainoa paikka täällä etelässä, missä sitä satoi viikolla ja on myös pysynyt maassa.

Vuoden alun kunniaksi meidän piti jo Tempon kanssa aloittaa kisaaminen. Toisin kävi. Vuoden ekoissa treeneissä malinoissit ottivat yhteen väliseinällisessä auton peräkontissa. 10 sentin raostakin sai tehtyä sen verran pahaa jälkeä, että Tempon lääkekuurikarenssit itse asiassa loppuvat juuri näinä päivinä vasta. Ei sitten kisattu. Onneksi kuitenkaan ei käynyt sen pahemmin ja vaikka nuo malinartut eivät enää vietäkään yhteistä aikaa samoissa tiloissa, on ihan hyvin pystytty elämään ilman tarkkaa porttivartiota. Koirat eivät ole menossa toistensa päälle tarkoituksella vaan kiihtyessään sitten syntyy enemmän säpinää ja yritetään se nyt estää, mutta noin muuten pystytään elämään normielämää.

Treenitkin ovat pyörähtäneet suurimmaksi osaksi käyntiin. On ollut niin kiireinen tammikuu, että Rengin paimennukset ovat nyt olleet tauolla omien menojen vuoksi. Agilitya kaikki ovat jatkaneet ja Tempon kanssa ollaan nyt tokossa hiottu alokasluokkaa koevalmiiksi. Kaukot rassaavat ehkä eniten minun mieltäni, mutta vähitellen siinäkin on löydetty hyviä keinoja edetä. Nopeita keinojahan ei ole. Ja taas voisi kysyä, että miksi näitä ei ole tehnyt aiemmin. Tempon kanssa ei vaan ole aiemmin pystynyt, koska eihän se pentuna saanut takajalkojaan lainkaan alleen kasattua. Ihan turha olisi ollut vääriä toistoja tehdä. Vasta nyt se on saanut selkälihasta kasvatettua niin, että takajalat useimmiten mahtuvat edes suunnilleen alle.

 

Vuonna 2019

a-7328

Tammikuussa malit saivat vielä leikkiä keskenään ja oli hienot pakkaskelit.

a-7477

Sterkattu Piika ja lumidino

a-7679

Lunta. Oli.

a-7789

Helmikuussa Piikakin oli toipunut steriloinnista.

a-8576

Maaliskuussa Renki kotiutui.

a-9992

Maaliskuun lopussa ole enää vähän lunta.

a-0530

Huhtikuun alun korvatilanne.

a-1480

Huhtikuussa Kainuussa Tempon seuruu.

a-2617

Muksu treenaa Piikaa toukokuussa.

a-2690

Renki toukokuussa.

a-3000

Piika ja toukokuun voikukkapelto.

a-5663

Kesäkuussa koko kööri.

b-5314

Renki ja Rengin kieli.

a-5919-3

Heinäkuussa Kainuussa.

b-7632

Heinäkuussa uitiin pari päivää.

b-7697

Tempo sai vesihännän. Taas.

b-7763

Vanhukset nautti.

b-8710

Elokuussa Renki oli jo koiran kokoinen ja näköinen.

a-9229

Lokakuussa sai taas juosta.

a-9370

Tempo ja lokakuun ruska.

a-9412

Kilju ja ruska lokakuussa.

a-9470

Piika ja lokakuun ruska.

a-0155

Syyslomalla Kainuussa vesi oli matalalla.

a-0463

Lokakuun lopussa ensilumi Vihdissä.

a-1597

Marraskuussa studiokuvia kotona.

a-1892

Joulukuussakin kävi lumi maassa.

a-1957

Renki ja Tempo saivat olla yhtä aikaa pihalla.

a-2145

Hieno vuosi 2019!

 

Joitakin viikkoja sitten havahduin huomaamaan, että taas meni yksi vuosi. Ja samalla totesin, että ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun ei tarvitsisi tehdä mitään menneen vuoden saavutukset-postausta. Eihän me olla tehty mitään…

Päivät kuluivat ja vähitellen siinä heräsin huomaamaan, että vaikkei tämä vuosi tuloksellisesti näy missään, onhan me tehty aika paljonkin.

Vielä vuosi sitten ei oltu edes mietitty neljättä koiraa ja parin viikon päästä Renki täyttää jo vuoden. Tempon pentuvuodesta edelleen traumatisoituneena, Renki on ollut maailman helpoin pentu. Siinä sivussa se on mennyt, toisaalta ottanut myös oman paikkansa laumassa ja kasvanut omanlaisekseen huliviliksi. Täysin isänsä poika, niin monta kertaa sen kuulleena. Samalla Renki on tutustuttanut meidät paimennuksen ihmeelliseen maailmaan ja pitänyt kyllä siinä mielessä hyvin nöyränä eläintenlukutaitoa jos koskaan olen luullut omaavani. Paras ostos viime vuonna.

a-1701 a-1631

Tempo puolestaan pitää muuten vain nöyränä. Se on sellainen herätyskellon nielaissut krokotiili, tikittävä aikapommi, joka voi kilahtaa milloin vain. Tai jolle itse voin kilahtaa milloin vain. Tiedostan, että se on hieno koira, mutta yhtä aikaa mua suoraan sanottuna vituttaa se eläin niin paljon. Tunteita, joita voi tuntea vain malinoissin kanssa? Mutta on me silti opittu tulemaan keskenämme toimeen, ainakin useimmiten ja Tempokin on hallinnassa, ainakin useimmiten. Vuoden aikana on käyty useammissa agilityn epiksissä ja osan Tempo on niistä jopa voittanut. Ne kerrat ovat vahvistaneet sitä, että oikealla tiellä ollaan ja parin vuoden päästä tavoitteet on korkealla.

Kilju ei ole eläkevuosinaan levännyt laakereillaan vaan siellähän se agilityssa viilettää ja opettaa Jannelle uudesta lajista sen, mitä tuollainen tottisorientoitunut koira voi opettaa. Ja ehei, Kilju ei kyllä helpolla ole päästänyt, vaikkei se mikään tykki olekaan. Kiljun motto tuntuu kaikessa olevan, että sieltä, mistä aita on matalin. Mutta parhaimmillaan Kilju on sitten pystynyt jopa voittamaan ja saamaan ensimmäisen SERT-A:nsa. Yhteensä Kiljulla oli 4 nollarataa viime vuonna ja startteja vajaa 50 kpl. Kunnon mukaan mennään ja tiedostetaan, että Kilju täyttää keväällä jo 9 vuotta, mutta hyvässä kunnossa se vielä on ja pysynytkin varmasti lihaksikkaana edelleen agilityn ansiosta.

a-1759 a-1650

Piikan suurin saavutus koettiin itse asiassa eilen. Muksu halusi ottaa Piikan hallille mukaan, vaikka itse oltiin jättämässä Piikaa kotiin. Se oli kuitenkin jo murtautunut treenikassiin ja syönyt pari desiä nameja sieltä. Hallilla Muksu halusi treenata Piikan. Useamman frolic-kourallisen jälkeen ihme viimein tapahtui ja Piika meni lapsen käskytyksestä maahan ja myös istu-käskyn toteutus onnistui. Voitte uskoa, että Muksu oli onnellinen. Jäähylenkillekin vaati Piikan mukaan ja siinä sitten käytiin läpi, että miksi koirat lenkitetään ennen treenejä ja niiden jälkeen ja puhuttiin koirien lihaksista. Hetken päästä Muksu sitten kysyi: ”Jos ei lenkitetä koiria ja niiltä lähtee lihakset pois, viedään koirat eläinlääkäriin ja ne korjaa ne siellä. Eikö niin?”

Vuoden parasta antia on kuitenkin ollut se, että tämän vuoden aikana olen viimein kotiutunut tänne Etelä-Suomeen. Viimein tuntuu siltä, että täällä on juuri nyt hyvä ja että koirallisiin menoihin on kehittynyt sellaisia ystävyyssuhteitakin, että treenaaminen on viikossa ihan parasta pään nollausta. Emme voi kyllin kiittää Ninaa kaikesta avusta ja treeneistä ja tietotaitonsa jakamisesta. Sen lisäksi, että malit ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti, olen saanut treenata ja kisata Ninan Yogalla. Humppatukan kanssa on treeneissä hiottu yhteistyötä ja kisoissa jopa nollat ovat olleet lähellä. Yhteensä meillä on 14 virallista starttia alla, joista on kolme 10:n tulosta. Pienestä se enää on kiinni!

Ensi vuonna toivottavasti pysytään kaikki terveinä ja tavoitteena on aloittaa kisaaminen myös Tempolla ja nostaa Neiti-malinois sekä Minimies kakkosiin ja toivottavasti myös kolmosiin saakka. Tempo saa korkata myös tokokokeet. Kilju jatkaa kisaamista kuntonsa mukaan siinä missä Piika jatkaa edelleen maanista ruoan etsintäoperaatiotaan. Voisi se ehkä muutaman näyttelynkin käydä, jos se kuuluisa Joku Muu Kuin Minä pesee, puunaa ja esittää koiran. Renki puolestaan jatkaa kasvamistaan aikuiseksi ja aloittaa säännölliset treenit.

Ennen kaikkea toivon, että ensi vuonna saadaan kokea hienoja koiramaisia hetkiä. Vaikka kisaaminen on hienoa, on vielä hienompaa saada kokea se, että edistymistä tapahtuu. Ei näitä lajeja yksinkään voi harrastaa, joten Kiitos! Kiitos kuluneesta vuodesta teille kaikille, jotka siihen tavalla tai toisella ovat kuuluneet ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta! ❤

Rengin kasvupyrähdys

A-9873

A-9868

A-9895

A-9979

A-9987

A-9992

A-0022

B-0069

B-0119

B-0145

B-0256

A-0357

A-0363

A-0324

A-0392

A-0307

Tässäpä kuvia menneiltä viikoilta. Renki kasvaa vauhdilla ja korvat seilaavat omaa päättäväistä reittiään ylös ja alas. 10-viikon kohdalla olin jo varma, että nyt ne nousivat lopullisesti ylös, mutta sitten toinen laski alas, seuraavana päivänä taas toinen oli noussut ja toinen laskenut. Nyt on pari viikkoa menty sitten molemmat korvat alhaalla-teemalla. Ja ei, en ole liimannut korvia alas. 😀

Rengistä on kasvanut varsin kiva pieni räyhä. Jonkin verran on jopa kuljeteltu mukana. Autoon rauhoittuu hyvin. Hallilla leikkii ja syö hyvin. Kotona on ruokahalu löytynyt, kun jätettiin kolmas ruoka väliin ja omaa kakkaansa ei syö enää joka välissä. Ihmisten suhteen on kivan sosiaalinen, vaikka näen siinä edelleen pienen mielistelyn piirteen, joka tuppaa menemään vähän yli sitten ihmiskohtaamisissa. Vähän samaa, mitä Piikalla ja Kiljullakin on omalla tavallaan.

Tempo on päässyt testaamaan flyballia, Kilju kävi tekaisemassa nollan Petteri Kermisen radalta Lohjalla ja muutenkin kisoissa on mennyt nyt hyvin. Piikalla on ollut vähän nyt taas kipeää selkänsä kanssa. Käytiin kuitenkin juhlimassa treenien merkeissä Lahdessa 8-vuotiaita Repeä ja Piikaa.

Kuullaan taas, nyt kutsuu taas sairas lapsi.

Hyvä Renki, huono isäntä

Kuulumisten päivittely on jäänyt Faceen ja Instaan. Ei vaan ehdi enää blogiin kirjoittelemaan, kun elämä on pelkkää säätöä liian vähiä tunteja vastaan.

Jotta elämässä olisi vielä enemmän säätöä, pidettiin jopa tuossa vajaa lomaviikko ja ajateltiin lähteä Kainuuseen lomille. Se ajatus meni sillä lailla sitten putkeen, että päästiin ihan Kuopioon saakka kunnes 10 kilometriä ennen majapaikkaa matkan varrella auto lähti pyörimään takakautta ympäri ja kolmen reippaan ympäripyörimisen jälkeen päädyttiin moottoritien penkkaan. Siihen jäi Caddy eikä sitten Kuopiota pidemmälle päästykään. Saatiin auto lainaan kuitenkin, joten kotiin sentään päästiin! Caddy meni lunastukseen (Kuopion moottoritiellä on niin jotain meidän Caddyja vastaan, vastahan tuo oli toinen Caddy meiltä joka sille tielle jäi) ja jouduttiin sitten autoakin vaihtamaan. Meille tai koirille ei kaikeksi onneksi tullut kuin henkisiä ja fyysisiä mustelmia! Oli paljon onnea matkassa ihme kyllä.

Ja koska säädön määrä on vakio, Janne alkoi tuossa tammikuussa puhumaan, että kun tekisi mieli ottaa uusi koira. Siis Jannella! Joka Ipin kuoltua tuumasi, ettei enää koskaan neljää koiraa! Senhän vuoksi minullekin otettiin mali, koska todettiin, ettei meillä tule olemaan kuin se kolme koiraa, joten kyllä aina voi kaksi malia ottaa messiin mukaan. Jannen piti vanheta Kiljun kanssa yksissä tuumin ja jättää harrastamiset sikseen. No, agility tuli ja vei ja niin olikin pennun paikka auki.

Minä sanoin, että ei muuten kyllä kolmea malia meille tule. Lisäksi kun noilla nartuilla synkkaa niin hyvin, niin ei tule kyllä mitään narttuakaan. Siinä sitä sitten pohdittiin yksi ilta saunassa ja päädyttiin, että bortsu-uros. Se se on. Erehdyin sitten kaverille asiasta mainitsemaan seuraavana päivänä, että Jannella on etsinnässä suht kova, isopäinen ja lyhytkarvainen bc-uros. Että jos sattuu sopiva tulemaan vastaan. No, kaveri tuumasi, että itse asiassa ois just syntynyt. Ja kuinkas siinä sitten kävikään. Laitoin sähköpostia, käytiin katsomassa 4 viikon ikäisenä, todettiin, että hyvältä vaikuttaa, pohdittiin vajaa viikko, ilmoitettiin, että otetaan ja 6-viikkoisina käytiin toteamassa, että ainakin on iso pää ja tuskin nyt kovin pitkä turkkikaan tulee olemaan ja kovuuttakin on ollut bortsuksi jo ihan kivasti, kun tässä se pentu on sitten jo parisen viikkoa pyörinyt menossa mukana.

Niin meille kotiutui Renki. Virallisesti Woollandian Vekkuli.

a-8330

a-8459

a-8536

a-8576

a-8615

a-9756

 

 

 

 

 

 

 

Hei hei mitä kuuluu

Alkuvuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Sen jälkeen kun koirat lopettivat saikuttamisen, ollaan sitten itse oltu nyt kipeinä jo pari viikkoa. Tokikaan ei tietty helpota, kun ei vain osaa hidastaa missään vaiheessa potemaan tuota flunssaa kunnolla. Niinpä on treenattu ja oltu kisatöissä nenäliinat mukana menossa.

Tempolla alkoi treenit Lägillä ja päästiinkin tosi kivaan ryhmään. Muut ryhmässä ovat jo 1-3 luokan koiria, joten Tempo on sitten se vauvakoira. Mutta tosi kiva itse nähdä, miten muut tekevät rataa ja mitä siinä radalla pitäisi ottaa huomioon, jos olisi tuollainen valmis koira kyseessä. Tempo treenasi ekalla kerralla estehakuisuutta takaperinketjuttamalla ja putken päiden ohituksia. Niitä onkin sitten jatkettu treenaillen kotona ihan pihalla ohjauksiin tuloja.

Myös valkku Tempolla alkoi ja siellä Saija nivoikin meille heti muutaman läksyn tehtäväksi. Ja on me jopa yritetty nyt kotona tehdäkin kuonokosketusta hiirimatolle, mutta enemmän se tuntuu olevan kyllä Tempon tapauksessa suukosketus. Lisäksi takaakiertoHYPYN vahvistaminen ja pakkovalssin merkkaus olisivat tässä sellaisia, mitä pitäisi treenata enemmänkin nyt kuntoon. Tuossakin ryhmässä muut kisaavat jo 1-3 luokassa, mutta tykkään vaan tuosta järjestelystä.

PK-tottikseenkin ilmoitin Tempon Hi-Halle ja käytiin jo ekoissa treeneissä, sitten tulikin -30 asteen pakkanen ja seuraavat treenit jäivät väliin samoin kun nyt seuraavat, kun olen työkuvioiden vuoksi pari seuraavaa kertaa pois. Mutta eiköhän se ryhmäpaine nyt auta siihenkin, että Tempo tuosta etenisi tottiksenkin saralla.

Piika on toipunut hyvin sterkkauksesta ja Kiljulla alkaa aika käydä pitkäksi, joten se on keksinyt sitten, että sisälläkin voi painia Tempon ja Piikan kanssa. Ja lenkeillä painaa kuuntelematta niinku yhtään mitään. Jännästi nuo meidän lenkit on sitten painottuneet tuonne iltapuolelle, ettei tarvitsisi noista mahdollisista vastaantulijoista niin välittää, kun nuo kolme terroristia laukkovat pitkin metsää.

Hidasta talvea

Sinne meni vuosi 2018. Upea, aurinkoinen ja luminen kevät Kirkkonummella. Kuuma ja aurinkoinen kesä, lämmin ja aurinkoinen syksy sekä pimeä ja synkkä syksy Perhostiellä. Vuosi sisälsi taas muuton. Mutta nyt muutettiin kotiin. Sen jälkeinen aika onkin mennyt rakentaessa omaa kotia uusille sijoille. Onhan me harrastettukin, mutta kyllä se oli jo sitten kesän jälkeen vähän sivuosassa. Viimeinen niitti itselleni oli jotenkin sitten Piikan spondyloosilöydökset.

Piikan kanssa ehdittiin viime vuonna kisata 9 kuukautta, yhteensä 56 starttia. Niistä 15 nollaa, joista 6 voittonollaa ja se kauan odotettu viimeinen hyppyserti ja FI AVA-H. Lokakuussa kaikki loppui kuin seinään. Ontumisen jälkeiset tutkimukset ja spondyloosilöydökset tekivät meidän agilitysta lopun. Loppuvuodesta ei sitten tehty myöskään mitään muuta. Hätinä lenkkeiltiin. Kovasti mietin, että entäs sitten rallytoko tai toko. Jotain mielenvirkistystä Piikalle. Mutta katsotaan nyt. Olen kyllä niin kovin laiska nykyisin treenaamaan yhtään mitään. Jos treenaan, tunnen huonoa omaatuntoa, että treenaan aivan liian vähän ja toisaalta ettei aikaa ole mihinkään muuhun. Jos en treenaa, tunnen huonoa omaatuntoa koirien vuoksi, miksi pitää aktiivisia koirarotuja, kun ei vain ehdi. Koskaan ei ole hyvä, tasapainoa ei vain voi löytää. Toisaalta tuntuu hyödyttömältä treenata, kun koirat on koko ajan rikki tai sairaana.

Siitä päästäänkin Tempoon. Koira, joka tuntuu olevan saikulla harva se viikko. Just kun toipui kennelyskästä, rikkoi kyntensä vaihteen vuoksi. Sitä onkin sitten paranneltu. Toisaalta ei vain ole ollut edes sitä kuuluisaa aikaa treenata. Tai olisi, mutta sitten se olisi kaikki pois kotoa. Ja kun vaan laiskottaa. En tiedä, miten jatkaisin treenejä. En tiedä, mitä treenata. Vaikka treenaamista oisi vaikka kuinka paljon!! Nuoret koirat, ai että mä inhoan niitä, jos ne on omia. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei saa aikaiseksi. Toivon, että päästäisiin taas treenisyrjästä kiinni, kun Tempon treenit alkavat. Se aloittaa heti kerralla parikin agilitykurssia. Tai toinen on valkku, mistä haetaan läksyt ja toisen on seuran treenit, missä sitten treenataan ne hiton erikoisesteet kuntoon ja ehkä vähän muutakin. Viime vuonna Tempo tekikin vain pelkkää hallintaa oikeastaan. Janne kyllä lainasi sitä jo yksissä treeneissä viikko sitten, kun Kilju vammailee edelleen anturaa, ja sieltä tuli palautetta, että Tempon kanssa on tehty hyvää työtä ja kuulema voisi sen itselleen pölliä.

Kilju, niin se tosiaan meni ja rikkoi anturansa ihan huolella joulun alla. Tietenkin perjantai-iltana. Sitä sitten seurattiin viikonlopun yli ja neljän päivän päästä käytin sen eläinlääkärissä, että nipsaistiin pois kiinnittymätön anturanriekale paikallispuudutuksessa. Viikon verran jalkaa sai huuhdella ja paketoida ulos, mutta aika nopeasti Kilju jo kävi lyhyitä lenkkejä hihnassa mukana. Nyt se on jo kai uudesta vuodesta asti ollut vapaanakin jo lenkeillä, tossu jalassa viilettää ja hyvin on parantunut.

Piika puolestaan kävi steriloinnissa viime viikon perjantaina. Aluksi toipuminen vaikutti olevan todella nopeaa, mutta karvojen ajelusta iho otti niin paljon takapakkia, että Piika on täysin haluton liikkumaan ja makaa vaan eristyksissä muista tällä hetkellä. Särkkäriä menee Norocarpin muodossa ja Tramalia olen antanut pari kertaa päivässä nyt vasta pari päivää. Ennemmin sitten kestäköön tuon pienessä pöllyssä, kun on kerran noin kipeä. Muistelen kyllä, että Kiljukin olisi ollut sterkkauksen jälkeen näillä main todella kipeän oloinen.

Piikan sterkka oli mennyt hyvin. Ensimmäistä kertaa tehtiin niin, että Janne vei Piikan aamulla klikalle ja haki sen töistä tullessa. Piikalla oli ollut kystia kohdunsarvissa, mikä viittaisi hormonihäiriöön, koska juoksuista oli jo niin pitkä aika, ettei mitään olisi pitänyt näkyä. Kohtutulehduksen riski oli siis todellinen, mutta siltä nyt onneksi vältyttiin. Kunhan nyt Piika tulisi nopeasti kuntoon ennalleen! Iso leikkaus tuo sterkkaus on, mutta toivottavasti tuli tehtyä oikea ratkaisu tuon suhteen, että leikattiin.

Toivottavasti nämä eläinlääkärikäynnit olisivat nyt tässä ja sairastamiset myös. Suunta ylös ja eteen ja kevättä kohti!

 

 

Karanteeniaikaa

A-7081

A-7087

A-7094

A-7108

A-7113

A-7115

A-7117

A-7123

A-7125

A-7130-2

A-7132-2

A-7146-2

A-7154

A-7171

A-7191

 

Näiden kuvien ottamisesta on nyt reilut pari viikkoa, sillä näistä kuvista seuraavana päivänä Tempo alkoi yskimään. Sitä yskää sitten riittikin melkein kahdeksi viikoksi, 10 päivää tarkalleen. Piika oli ainut, joka selvisi ilman oireita. Kilju köhähteli muutaman kerran puolessa välin Tempon sairastamista. Tempolla oireet olivat rajut eikä se laittanut ollenkaan hanttiin, kun eristin sen kodinhoitohuoneeseen sairastamaan ja yskimään limaa. Vasta kun hain sille apteekista Bisolvoneja yskää helpottamaan, alkoi räkä irtoamaan tehokkaasti ja Tempo lopetti muutamassa päivässä yskimisen.

Nyt on sitten oltukin karanteenissa. Lenkkeilty vähän edelleen, jottei jälkitaudit iske, mutta kyllä kai noita lenkkejä jo uskaltaisi lisätä pidemmiksikin. Toisaalta tämä jatkuva pimeys ja muutoinkin joulunalusaika ovat tehokkaasti vieneet aikaa koirilta pois. Ne valitsivat hyvän sauman sairastaa.

Piikalle varasin heti tammikuun alkuun sterilointiajan. Nyt se onkin ollut hyvässä kunnossa, kun ei ole päässyt malinoissien ylirälläämäksi ja muutenkin varmaan tuo vähäinen liikkuminen teki hyvää. Ei olla tarvittu särkkäriä ja Piika on ollut muutenkin virkeämpi. Jonkin verran olen kotona ihan perusasentoa ja kaukoja jumppaillut. Kaukot se tekee varsin puhtaalla tekniikalla, joten uskoisin sen olevan ihan hyvissä voimissa.

Tempoa varten täytettiin dobopallo. Melkoista keikkumista elo pallon päällä on, mutta Tempo ei sitä arastele ja hyvin jumppaa lihaksiaan siinä. Pienen treenin jälkeenkin on jo ihan puhki, eli tekee ihan hyvää kropalle. Niin ja pääsihän Tempo tuossa kahden viikon totaaliliikkumattomuuden aikana lihomaan. Huippua, että edes siten ruoka tarttuu. Nyt se on kasvatellut jo nisiä, eli ehkä se joskus ne juoksutkin tekisi!