Jos metsään haluat mennä nyt

Välillä on vain pakko ottaa lepotauko kaikesta.

Pakata kaikki koirat mukaan…

Ja päästää ne irti.

Ipille tekee hyvää joutua nostelemaan kinttujaan.

Pessille jätin valjaat päälle. Jos se jotain keksisi, olisi keino napata se kiinni.

Turha pelko. Pessi pysytteli koko ajan metrin päässä namitaskusta.

Ipi kerrankin lähettyvillä. Muuten huiteli pitkin metsää tutkimusmatkoillaan.

Etsittiin sieniä, löydettiin mustikoita.

Missä Piika, siellä isoimmat mustikat.

Laiskuus huipussaan.

Pieni poseeraus

Muutama muukin

Ipi vaikuttaisi olevan paremmassa kunnossa.

Ilta-auringossa kauneimmillaan.

Mutta eihän se mikään nuori enää ole.

NAMIAA! huutaa Pessin suu.

Kaunis Piika

Eilen otin kaikki mukaan, kun kävin kouluttamassa. Muistinpahan taas, miksi en ole viime aikoina ottanut. Mikä säätöjen säätö, kun kaksi pipipäätä pääsee isolle kirkolle. Oli leppoisuus kaukana.

Elokuun viimeisenä

Muutama (kymmenen) kuvaa

Pessi eräänä kauniina iltana.

Ipi tänä iltana.

Piikan rallausta.

Tuntuu, että olen tehnyt töitä taas koko ajan. Sen verran ajattelin suoda itselleni taukoa kuvaushommista, että vietin illan pihalla oman katraan kanssa ja napsin niistäkin muutamia muistoja tältä kesältä. Samalla treenattiin Piikan kanssa tokosta pikaisesti voittajaa läpi, kun on sen verran kuuma, ettei pyörälenkillekään viitsi lähteä ja agit on nyt tauolla jakson vaihtumista odotellessamme. Lyhyet treenit ja paljon palkkaa. Kumpikin oltiin tyytyväisiä. Lopuksi korttelikierrokselle väistellen naapurien pihoilla irti olevia koiria. Selvittiin ilman kärhämiä. Kotiin tultuamme omat piskit sitten meinasivat syöttää itsensä ohiajaneelle autolle. Olipa yllätys.

Pessin rakennetta 8-vuotiaana.

Eihän se enää ole elämänsä kunnossa, mutta hoikkana poikana on pidetty, mikä pääasia.

Ipi ei enää saa viedä Piikalta leluja.

Piti ihan puuttua tuohon Ipin härnäämiseen, kun Piika alkoi näyttelemään hampaita.

Kummakaan, kun koirat eivät ymmärrä Ipiä. Tässä se pyytää Piikaa leikkimään.

Oltaisko ananas ja kookos, oltaisko kavereita jookos?

Ipi vaan on. No, omanlaisensa.

Mutta onhan se harmaantunut.

Vanhentunut monella vuodella yhtäkkiä.

Kivasti se silti liikkuu vapaana.

Ja välillä on nähtävissä sitä vanhaa Ipiäkin vahingossa.

Piika ihmettelee vanhan neidin mielentempauksia.

Kun on kuuma

Piikan löytää varmiten vesiammeestaan.

Vaikka hyvinhän se sinne maastoutuu.

Niin perus Piikan ilme.

Hooplaa!

Koko kopla.

”Once in a lifetime” -koira

Keväästä kesään

Mistä tietää, että kesä on jo ovella?

Piha alkaa muistuttaa viidakkoa

Viinimarjapuskat enteilevät hyvää syyssatoa.

Koirat ovat voikukan keltaamia.

Kilju on perinteisellä kevätlomalla Keski-Suomessa.

Rantapallo on kaivettu naftaliinista.

Perinteinen Jahtaa Kiljua -leikki.

Ja uusi kierros menossa.

Pessin karva olisi ajamista vaille kypsä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia. Nurmikko on ollut ajamista vaille jo pari viikkoa.

Ei tarvitse erikseen lenkittää koiria, kun ne suhaavat illan pihalla. Ja viilentyvät kuraojassa.

Rallista huolimatta vuorenkilpi-penkki rehottaa. Pessi oikomassa penkin läpi Kiljun perään.

Pikkusen on hasardin näköistä hommaa…

On kuuma!

Ihana valo!

Miten paljon voi kuva hämätä?

Ostin uuden objektiivin kameraan. Nyt kokeilussa siis setti Nikon d750 + Tamron 70-200/2.8 Di VC USD.

Entinen vastaava Sigman objektiivi sanoi itsensä irti reilun parin vuoden käytön jälkeen ja kun siitä talvella lakkasi toimimasta AF, huomasin, etten tietenkään ollut rekisteröinyt objektiivia sitä ostaessani, joten pidempi takuu ei sitten ollut voimassa. Pari soittokierrosta huoltoliikkeisiin ja korjaaminen tuntui olevan mahdotonta.

Päädyin nyt kokeilemaan kuvalaadultaan kehuttua Tamronia, koska ihan Nikkorin objektiiveihin ei ollut varaa enkä jaksanut enää pidempään kärvistellä tuolla 50/1.8 kiinteällä Nikkorillakaan.

Hain objektiivin maanantaina postista ja rekisteröin sen heti alkuunsa. Vastauksena tuli, että lähetä tämä rekisteröintitodistus palautuksen yhteydessä, kun objektiivi rikkoontuu. Viiden vuoden aikana näin epäilemättä tietysti käykin.

Mutta kyllä, viettäisin kamera kädessäni nyt mieluusti jokaisen illan. Onneksi siihen on tulossa mahdollisuus heti viikonloppuna, kun talkoilen ja kuvaan SBCAK:n PK-mestiksiä mahdollisuuksien mukaan.

Eilen oli toinen testaus kameran ja objektiivin kanssa. Kuvailin pihalla puolisen tuntia klo 19-20 välillä. Vaikka vielä kaikki kameran asetukset eivät kohdillaan olletkaan (mihinpä sitä liikekuvausta on talvella tarvinnut), olen tyytyväinen settiin. Kyllä se taas tästä lähtee! Kuvausrikas kesä tervetuloa!

Niin ja nythän minulla on myös Y-tunnus ja toiminimikin kuvauksia varten. Parin viikon varoitusajalla pystyn sopimaan kuvauksia niin studioon kuin uloskin, poseerauskuvista treenikuviin. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä tiina.karvonen@gmail.com

Mutta kuinka paljon voi yksi kuva hämätä? Käytännössä koirat vain laidunsivat pihalla ja niitä oli hyyyyvin tylsä kuvata. Siten yksi pieni innostuminen ja nämä kuvat ovat käytännössä kaikki tuon viiden minuutin ajalta. Eli kyllä, meillä lepäillään edelleenkin. Mitä nyt Piika tottakai paimentaessaan Ipiä ja Pessiä törmäsi agilitysiivekkeeseen. Näytti selviävän siitäkin vammoitta. Lopuksi käytiin vielä pururadalla kiertämässä kolmonen, nyt jopa ihan rennoin meiningein.

Ihana kevätilta-aurinko ja takkukasa

Uutta karvaa tekevä Piika.

Hei, mitäs sulla on mielessä?

No, mitäköhän?

Perussettiä.

Yhdellä on ainakin hauskaa.

Ja kenties toisellakin.

Olin ottamassa Piikasta kuvaa, kun Ipi yhtäkkiä ilmestyi rinnalle. Harmi, kun Ipi ei ehtinyt tarkentua tarkaksi.

Voipulla-Pessi.

Talven yli odotin ja täällä taas!

Tosi asiassa neiti kevät on kovaa vauhtia muuttumassa kesäksi, mutta vielä hetken pystyy fiilistelemään luonnon heräämisellä.

Oman Elämänsä Supermalli

Toisinaan en voi kuin hämmästellä. Tuttu juttu, että Pessi pelkää aina ja kaikkea. Pari viimeistä aamua olen todistanut sen umpihangessa rämpimistä tontin perimmäiseen nurkkaan sisälletuloa, tuulta tai omaa päätään pakoon. Ja sitten piti saada pari studiokuvaa, kun studio oli vielä pystyssä. Pyysin Pessin kuvattavaksi ja mitäpä se ei tekisi lussupallofetississään. Kun se on pari iltaa pemmastanut eteisessä treenikassilla yrittäen kaivaa lussupalloja treeniliivin taskusta, oli koira äärettömän onnellinen, kun vihdoin pääsi edes tuijotusetäisyydelle pallosta. Ehkä voisi koskeakin palloon?

Maailman typerin idea oli tietysti yrittää kuvata Pessi ja Piika olkikorissa. Ei Pessin mielestä tosin. Se Rakasti koria. Täydestä sydämestään. Jos vain sai samalla tuijottaa palloaan. Kävipä välillä omatoimisestikin tarjoamassa korissa istumista, jos sillä vaikka pääsisi kosketuksiin pallon kanssa. Piika sen sijaan  i n h o s i  koria. Syvästi. Se oli Maailman Pelottavin Juttu. Ota siinä sitten kuvia, kun toinen nauraa koko naamallaan ja toinen istuu korvat liiskassa osoittaen, kuinka syvästi vihaa olotilaansa. Piika nyt tunnetustikaan ei ole mikään Oman Elämänsä Supermalli, kuten Pessi selvästi on. Ipi ei suostunut tulemaan lähellekään kuvauksia koriin joutumisen pelossa.

On se hyvä, että koira on edes yhdessä asiassa hyvä. Näyttää kauniilta ja nauttii poseraamisesta. Pessi ❤