Treenin tynkää

Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita treenejä on viime päivätkin pitäneet sisällään. Ihan päin helevettiä ei ole mennyt yksikään treeni, mutta kyllä semmonen KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK!!!1!!-olo meinaa välillä ottaa vallan.

Perjantaina käytiin pellolla sadepilvien välissä. Jälkien vanhentuessa käytiin lenkillä. Piikalle pellon mittainen suora, jossa 16 keppiä 2-5-10 metrin välein. Noin puolessa välissä sain viimein kiinni Piikan kompastuskiven, kun se ohitti kepin, pienesti ilmaisi huomanneensa sen ja jatkoi tyynesti eteenpäin. Palautin sen keppiä edeltävälle suoralle ja nyt nousi keppikin. Lopputuloksena 15/16. 14 keppiä nosti ilman apuja. Välillä oli jotain haahuilua, mutta pääsääntöisesti varsin kiva ilme koko homman läpi. Vähän on ilmassa sellaista soitellen sotaan -lähtöfiilistä keppien jälkeen.

Kiljulle tein ylläolevan kaavan mukaan Jannen suunnitteleman jäljen. Ihan ei tainnut tuo lyhyt sivu sopia, mutta pääpiirteittäin mentiin tällä. Kulmaratkaisu vetää vinoon lyhyt sivu oli oma keksintöni, jonka saneli pelto. Jälki vanheni reilun tunnin. Paalu oli Kiljun mielestä ihan kamala. Niin kamala, että piti kiertää se kaukaa. Hyvin kaukaa. Niin, jaa. Olisko se paalu pitänyt muka namittaa? Vauhti oli sellainen arvioluokkaa paniikissa rynnivä elefantti. Esineellä piti miettiä ja pohtia, mikä helkkari tämä tällainen on. Ilmaisi kuitenkin. Vinolla suoralla Janne ei uskonut, että jälki menee niin, vaikka olivat ihan jäljen päällä. Loput ilmaisut olivat vinoja, mutta viimeisillä 60 askeleella Kilju jopa alkoi näyttää siltä, että se jäljestää. Eikä ollut edes mikään huono jälki Kiljuksi. Viikonlopun aikana piti ehtiä paikkomaan, mutta ei ehditty.

Lauantaina säädettiin KS-belgien mätsärissä. Sateisesta säästä huolimatta paikalle oli vaivautunut kourallinen ihmisiä ja parissa tunnissa saatiin homma pyöritettyä. Milla ja Piika osallistuivat lapsi ja koira-kisaan perinteisesti.

Ennen kehää näytti lupaavalta.

Kehässä oltiin sitä mieltä, että tää on niiin nähty.

Äitin (vai nakkipussin?) perässä on kiva juosta!

Mutta palkinnot ennen kaikkea!

Kiitos Milla Piikan handlayksestä! 🙂

Mätsäristä suunnattiin treenaamaan lämmittelykupposten kautta. Piti vetää pikatreenit. Treenattiin 3-4 tuntia. Piika oli määrittelemättömällä tavalla jännä, joten sitä ei kiusattu hirveästi. Kilju sen sijaan joutui työstämään seuraamistaan, noudon ennakointia ja jähmeää saalispalkkaan jumittavaa istumistaan. Ipille palauttava treeni viikko kokeesta. Näinhän se just pitääkin tehdä, kun ei aiemmin ehdi! Henkilöryhmä, vinoon heittoja metrisellä (halusi palauttaa A:n kautta) ja eteenmeno palkalla. Jännä kun ei just tuolloin satanut, niin Ipi oli ihan liekeissä.

Sunnuntaina ajeltiin jo heti aamusta Höytiälle. Tarkoituksena oli treenata kentällä ja saatiinkin hyvät treenit aikaiseksi. Piika teki Riehan kanssa kentällemenoja ja kahdessa setissä seuraamiset, jäävät, paikkamakuu, henkilöryhmä, esteet ja eteenmeno. Vieras metrinen ja sen kanssa oli ongelmia. Meni kyllä yli kapulalle päin, mutta takaisin tullessa kiersi. Hyppyytettiin vain yli nakkipalkalla n. 80 sentistä ja saatiin himmailu pois.

Kilju teki perusseuraamistreeniä edistämisen kitkemiseksi. Hyvin on mennyt naksutin perille, että se tarkoittaa palkkaa. Mitä nyt Kiljun mielestä laukaus on ihan sama asia ja se tarkoittaa(!) palkkaa. Että näin. Tekiköhän Kilju noutoja? Luulisin. Ainakin siitä päätellen, että viikonlopun jäljiltä mun 650grammanen kaipaa hiontaa pikaisesti. (Kiljullahan olisi omakin kapula, jossa olisi vaihdettava keskipuu, mutta arvaatte varmaan, ettei se koskaan ole mukana!)

Ipi pääsi parin tunnin odotuksen jälkeen humputtelemaan. Jannen seisoi toisessa päässä ja pääsääntönä oli juoksuttaa Ipiä välillämme. Otin hallintaakin, otin seuraamista, luoksetulosta maahanmenoja ja kun ne alkoivat edes välttävästi luistaa, niin myös eteenmenon maahanmenoja. Hyvää kuntokuuria Ipille ja myös hyvää kuuntelutreeniä.

Loppupäivä rämmittiin Höytiän perukoilla merkkaamassa uutta viestirataa. Koirat humputtelivat mukana ja varsin onnellisilta näyttivät suossa uidessaan. Vähän töihinkin pääsivät, kun piti korjata yhdessä välissä merkattua rataa ja lähetettiin valmiita kreppejä toisillemme koirien välityksellä. Piikakin ihan loisti, kun hänellä oli Tehtävä!! Hauska nähdä, miten pienestä ne syttyvät ja ovat mukana jutun juonessa.

Maanantaina taas road trip halki Keski-Suomen ja Höytiälle mars. Riikan kanssa vedettiin pikatreenit ja hyvin vedettiinkin. Piikalle kentälle meno yksin tuomarin kättelyyn. Sitten tarkoitus oli tehdä liikkeestä istuminen ja maahanmeno ja luoksetulo ketjutettuna. Onnistui muuten, mutta luoksetulon Piika tuli ihan täysillä ja juuri kohdalla kurvasi eteenmenopalkalle selkäni taakse. Koska frisbee! Eikun uudestaan liikkeestä maahanmeno, paitsi että istui. Ja taas uusiksi. Ja nyt luoksetulokin onnistui. Metristä hyppyytettiin Riikan kanssa nakkihetsillä vaan yli 95:stä. Kun tämä onnistui ilman himmauksia, kapula suuhun ja molemmin päin. Oli sen verran hyvä, että jätettiin tähän. Ja loppuun vielä eteenmeno.

Perfect.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kevät sää – se sut yllättää!

Lauantaina kisoissa paistoi aurinko täydeltä terältä. Mikäs sen mukavampaa.

Sunnuntaina tulikin vettä sitten ihan reippaasti, tuuli ja oli kylmä. Suuntasimme nenämme kuitenkin Koirakorpeen, jossa Naakan jälkikasvua ja velipoika kokoontuivat. Mennessämme paikalle omistajat seisoskelivat kylmissään kentällä ja koirat huitelivat omatoimisesti jossain metsässä. Ihan perusmeininkiä noin niinkuin porokoirilta. Aika pian todettiin, jotta mennään sisälle lämpimään. Koirat viihtyivät hyvin ulkona. Kivoja poikasia Naakka saanut aikaiseksi – todistivat osaavansa lentääkin kunnon linnunpoikasten tavoin!

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan poikasii ilman siipii.

Neljän tunnin jälkeen uitettuja olivat niin koirat kuin omistajatkin. Naakan sukulaiset lähtivät kotimatkalle ja meillä vasta treenit alkoivat. Sitä ennen kyllä taas vähän lämmiteltiin, syötiin ja annettiin koirien huidella pitkin Koirakorpea. Hieman kyllä jännitti, kun ulkona oli meidän 666-yhdistelmä Piika ja Naakka Kiljulla höystettynä, mutta toivottiin vaan kovasti, jotta olisi niin kylmä, että kyyt olisivat vielä koloissaan. Piika osoitti, että porkkikset olivat etsineet aarteita liian kaukaa könyämällä heti kuistin alle ja roudaamalla sieltä jättisuuren hirven jalkaluun. Päivän sadeannos ja totaalimärkyys nakuteltiin parin tunnin viestitreeneillä. Lopputuloksena oli uitetut ohjaajat ja väsyneet koirat – vai toisinpäin.

Lopuksi vielä ammuttiin Piikalle kentällä. Piika oli ihan liekeissä. Lopetettuamme totesin Jannelle, että eihän se kääntynyt kuin kerran katsomaan seuraamisesta, kun ammuit. Janne totesi, että se kyllä katsoi Jannea, joka oli samalla huutanut kehun. Kuulema myös itse tottelin hienosti Jannen käskyjä, milloin kutsua Piikaa, millon seuruuttaa ja millon vapauttaa se. Täytyi todeta siihen, etten kyllä kuullut mitään huutoja vaan tein kuten omasta mielestä oli paras. No, tein kuulema huutojen mukaan. Pakko vetää rasti seinään. Varmaan ekat treenit ikinä, jos ajatukset on näin hyvin kohdanneet!

***

Maanantai-iltana suuntasin taas Koirakorpeen, tällä kertaa yksin. Aurinko paistoi, varjossa oli +10 astetta lämmintä, linnut lauloivat – KOVAA, kevään ensimmäiset pörriäiset lentelivät. Niin täysi vastakohta sunnuntain säälle. Kävin ensin lenkillä kaikkien kolmen kanssa ja sen jälkeen vedettiin Ipin kanssa koko pk-setti läpi. En viritellyt Ipiä mitenkään. Ja se oli törkeän hyvä! Mitä nyt jossain välissä se on kyllä kurkkunsa rasittanut, kun kähisee aina kiihtyessään. Saahan nähdä…

Piikan treenaamista mietin hetken, kun oma olotila alkoi olla aika huono. Päätin sitten kuitenkin treenata, mutta hetki piti siinä puhaltaa. Olikin hauska nähdä, että kun en itse voinut olla aktiivinen (lue kyykin ojan pohjalla), Piika hermostui ja alkoi vaatia tekemistä tehokkaalla haukulla. Jäätävää, se aktivoitui ja vaati minua aktivoitumaan. Toisenkin rastin voi vetää seinään. Ihan sama, päästäänkö tänä kesänä mihinkään kokeeseen. Nyt on saavutettu se, mitä on jo reilu vuosi haettu. Piika on aktiivinen ja mun tarvitsee vain rämpiä kentällä ja silti koira tekee parhaansa ja ylikin. Lopulta totesin, että leikitäänpäs vaan. Samalla vietiin eteenmenolelu, treenattiin jääviä, noudotkin otettiin ja opettelin heittämään kapulaa. Lopuksi virittelin kapulaa telineeseen viedessä eteenmenoon ja Piika edisti pahemmin kuin Ipi koskaan. Se on oppinut sen – eteenmenon siis! Jeee! Lopuksi vielä heiteltiin frisbeetä ja käytiin uudemman kerran lenkillä koko poppoon kera.

***

Meillä piti olla tulevana sunnuntaina Piikan kanssa jälkikoe. Maastot eivät kuitenkaan olleet vielä viikko sitten siinä kunnossa, että koetta olisi voitu pitää, joten se peruttiin. Aluksi harmitti vietävästi, varsinkin kun voi nyt hyvin olla, että tänä kesänä ei muihin kokeisiin enää päästä. Mutta sunnuntain ja eilisten treenien jälkeen en kyllä voi olla edes pahoillani. Kerrankin tiedän, että koira on hyvässä tikissä, se hanskaa kaikki osa-alueet ja loppu on enää tuurista kiinni – vaikka onneahan meillä nyt ei koskaan ole. Mutta meillä on toivottavasti tulevia vuosia, jolloin käydä niissä kokeissakin. Ja niitä vuosia me voidaan vielä tämä kesä odottaa ja treenata itsemme vieläkin valmiimmiksi.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Huonosti alkanut viikko päättyi onnistumisiin

Mennyt viikko pyörähti käyntiin Jatpailuilla maanantai-iltana. Ensimmäisenä maailman helpoin hyppyputkirata, johon jokainen säkäluokka tutustui yhtä aikaa. Siellä sitten kuusikymmentä ohjaajaa pyöri radalla kuin isommissakin karkeloissa konsanaan. Parin tunnin odotuksen jälkeen päästiinkin sitten jopa radalle Piikan kanssa ja noh, rataanhan mahtui se, että koira hyppäsi putken yli, ohjaaja teki väärän radan ja lopuksi koira tuli putkesta ulos kylkimyyryä. Varsin tapahtumarikas rata. Radan reunalla Elina ihmettelee

-”Kuka koira tuo on?!?”

-”Piika”

-”MITÄ sille on tapahtunut?!?!”

Eipä mitään muuta kuin, että vire on noussut sfääreihin ja kun en edes yrittänyt ottaa sitä haltuun ennen rataa, tuloksena oli hyvin reaktiivinen koira, jota ei voinutkaan enää ohjata ”kiltinkoiranohjauksella”, vaan Piika lähti jokaiseen minun liikkeeseeni mukaan lukitsematta esteitä edessään.

Agilityradalla olikin sitten jo vähemmän porukkaa ja se saatiin vietyä nopeammassa tahdissa läpi. Ensimmäiselle radalle otin Piikan haltuun ja tarkoituksena oli saada ehjä rata alle. Ja niin saatiinkin. Erityisen tyytyväinen olen, että kontaktit onnistuivat todella hyvin. Pienien kaarroksien kautta maaliin ja tuloksena maksien neljänneksi nopein aika kolmen nopean bortsun jatkoksi. Ei huono. Uusinnassa Piika sai taas nostaa itsensä rataa varten, ja se rata kusi sitten A:lle.

Kiitos Satu ja Laurat videoiden kuvauksista!

Tiistaina vuorossa oli omat agilitytreenit. Ensin seurasin, kun Hannan treeniryhmä treenasi samalla radalla ja jo siinä tuli pohdittua järkeviä ohjauskuvioita radalle. Parin tunnin päästä tehtiin samaa rataa, kun ei jaksettu pienellä porukalla rakentaa enää uutta. Ja jouduin toteamaan, että pystyn neuvomaan ratoja, mutta en pysty itse ohjaamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä meni oikeasti hermot Piikaan, jolta ei saatu katkaistua A:lle menoa millään, ei sitten millään.

Keskiviikkona vaan huilittiin, mutta torstaina Piikan kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. PK-hypyn treeninä otettiin korkeuden arvioimista ja kun Piika muutaman kerran oli kolautellut itseään joko ponnareihin tai sitten hyppyyn itsessään, alkoi lopulta löytyä myös se oikea hyppytekniikka. Eipä tuossa muu auttanut kuin vain odottaa, että koira itse tajuaisi koota hyppynsä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka löytyikin. Onneksi oli kevyt tokohyppy, johon itseään kolautteli. Toisena harjoitteena kasvava sarja ja siihen Piika venyttikin oikein hyvin. Paransi kerta kerralta, joten ei huono.

Perjantaina taas huilittiin ja lenkkeiltiin, kun Jannekin tuli aikaisemmin kotiin. Lauantaina vuorossa oli nopeat ja napakat viesti- ja esineruututreenit. Tai niin ainakin suunnitelmissa oli. Pitää vissiin vetää rasti seinään, mutta aloitettiin kevät sitten onnistuneilla treeneillä neljän koiran osalta. Historiallista!

Mattilassa juoksutettiin ensin Narua ja Kiljua. Kiljulle neljännet treenit tälle kevättä ja koko ajan se hiffaa enemmän ja enemmän. Nyt teki selvästi hyvää, että oli kokenut koira juoksemassa lisäksi, vaikka jänislähtöjä ei tehtykään. Toisena vuorossa juoksutettiin Ipiä ja Piikaa ja ihan sama juttu. Teki Piikalle hyvää, että se sai tehdä pari viimeistä matkaa jänislähtöinä Ipin perään, kun aluksi joutui juoksemaan Ipiä vastaankin. Ipi puolestaan oli niin innoissaan, että hallinnan tekemiseksi treenit sen osalta menivätkin.

Esineruututreeneissä Kiljulle alkeistreeniä kaistaleella. Lamppu on syttynyt. Muut koirat pääsivätkin sitten tekemään hieman leveämpää kaistaletta yhdeltä sivulta nousevaan ja yhdeltä sivulta kymmenen metriä alempana menevään maastoon. ”Kuoppatreenit” onnistuivat jopa yli odotusten. Viisi esinettä piilotettiin ja Ipikin jopa nosti niistä 4! Kerrankin sillä oli nenä auki ja teki töitä. Kolmannen esineen jälkeen mietittiin, vieläkö nostaa, kun nostamatta oli enää vasemman sivun ylärinteessä olevat vaikeat esineet. Kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin se vain sen hanskasi. Piikalle aluksi alkeiskaistaleharjoitus ja sitten ruutuun ja nosti pienen juoksentelun jälkeen esineen takakulmasta. Seuraavalla lähetyksellä jäi syömään jäniksenpaskaa, jota lähemmällä tarkastelulla olikin koko ruutu täynnä. Koira hallintaan, hetsaus ja lähetys ja nyt upposi hyvin ruutuun ja löysi esineen ylärinteestä. Ei huono!

Vastoin odotuksia ehdittiin vielä hoitamaan kolmen tunnin tuulen aiheuttamaa syväjäädytystä kuumalle kupposelle ja siitä leffaan laatuseurassa. Onnistuneet treenit vaativat onnistuneen illan ohjaajillekin!

Sunnuntaina käytiin iltapäivällä Koirakorvessa ampumassa Piikalle. Juoksutettiin välillämme ja tällä kertaa ammuin myös silloin, kun Janne saalistutti Piikaa nakilla. Ei reagointia laukauksiin, sen sijaan niihin ääniin Piika reagoi, kun ase ei toiminut. Ei kuitenkaan mennyt lukkoon ja juoksu kulki hyvin.

Summasummarum. Lopulta ihan onnistunut viikko, vaikka vähän kankeasti alkoikin.