Arjen pieniä iloja ja #*%*&#-tunnari!1!

Kevään tuloa ei voi estää. Ysitiellä on jo ollut päivisin satasen nopeusrajoitus. Liikennevirta kulkee siis jo kahdeksaakymppiä talven 60km/h jälkeen. Töihin lähtiessä alkaa olla jo valoisaa – varsinkin jos nukkuu pommiin joka aamu, ja kotiin tullessakin riittää vielä valoa kuvailla pihalla. Tämän postauksen kuvat ovat eiliseltä klo 16.30 jälkeen otettu.

Pässi on viihtynyt tämänkin viikon Espoossa. Tiistaina se oli päässyt Kiljun treeneihinkin mukaan ja Janne oli ostanut tarkoituksella nakkipaketin mukaan. Pari nakkia oli ottanut lenkille mukaan ja palkkaillut koiria luoksetulosta. Autolla oli pistänyt Pessin konttiin ja treenannut Kiljulla. Kun oli ollut palauttamassa Kiljua konttiin, Pessi oli löytynyt etupenkiltä tyhjän nakkipaketin kera. Kerrankos sitä ruoan perässä viitsii tunkeutua kontista verkon läpi etupenkille! Mutta oli Janne jo viime viikolla pistänyt merkille, ettei Pessi taida ihan kaikissa tilanteissa olla enää se penaalin terävin kynä. Oli muutaman kerran saanut Pessin kiinni siitä, ettei koiralla selvästikään ollut mitään havaintoa ympäröivästä maailmasta tai annetuista käskyistä. Ja sehän ei todellakaan ole Pässille tyypillistä, on se sen verran terävä koira.

Kun nyt ei tarvitse Pässin lenkityksestä huolehtia, olen kicksparkkaillut Ipin ja Piikan kanssa kunnon kohotusmielessä. Helposti selvitään 30-45 minuutilla reilun viiden kilometrin lenkeistä. Arvioiden mukaan normaalisti tuollainen 6-7 kilometriä potkutellaan Liepeen kaduilla. Kaikkeni olen yrittänyt, että Ipin saisi höynäytettyä vetämään, mutta ei se vaan lähde. Niinpä Ipi on ravaillut Piikan rinnalla ja Piika sitten kyllä vetää. Pääsääntöisesti mennään kevyellä ravilla koko ajan, mutta laukkavetopätkiäkin otetaan maaston mukaan. Pääsääntöisesti kaikkiin ylämäkiin pyrin vedättämään, alamäetkin Piika haluaa painatella reipasta tahtia. Ihan huippua ja yhä pidemmässä ravissa Piika pysyy mukana eikä helposti vaihda enää laukalle!

Arjessa meno näyttääkin sitten tältä:

Tällä viikolla on yritetty vääntää myös tunnaria Piikan kanssa. Maanantaina onnistui viidennellä. Tiistaina ei ollenkaan varmaan seitsemästä toistosta ja keskiviikkona teki kaksi tunnaria, kaksi onnistunutta tunnaria. Syy, miksi innostuin näitä nyt vääntämään on tietysti se, että lauantaina ollaan menossa Huotarin Oilin koulutukseen ja pitäisi olla jotain hajua liikkeen nykytilanteesta, että saadaan konkreettiset avutkin.

Suurin ongelma Piikalla on tunnarikapuloiden maistelu ja/tai kapuloiden kunnoittamattomuus. Pääsääntöisesti se leväyttää kapulat miten sattuu joka ilman suuntaan, haistelee ja eritoten maistelee ja tuo oman. Tiistaina teki myös sen, että otti väärän kiireessä, maisteli sitä puolessa palautusmatkassa, kääntyi ympäri ja nosti oikean, jonka palautti – ja teki tämän parikin kertaa. Eilen sitten teki onnistuneet niin, että käytiin ensin 45 minuutin kelkkalenkki, sitten annoin Piikan torkahtaa puoleksi tunniksi ja samalla annoin Ipille ruoan (joo tiedetään, että liian aikaisin lenkin jälkeen, mutta kukaan ei vaan jaksa kuunnella Ipin mahan kurinaa silloin kun se sen aloittaa ja eilen aloitti lenkin jälkeen) ja jätin Piikan miettimään, miten ansaita oma ruokansa. Kovasti paikkamakuuta tarjoili. Kapulat asettelin pysyyn riviin ja alkuun ja pariin ekaan väliin laitoin jarrunameja. Nosti oman kapulan jarrunamien syönnin jälkeen ja sen jälkeen kävi vielä muut kapulat läpi nenällään ennen oman palautusta. Toisella kierroksella kapulat olivat väljässä ringissä ja jarrunamit olivat ennen rinkiä ja sen keskustassa. Oma nousi hyvin ja nyt ei tarvinnut edes vääriä haistella vaan palautti samantien. Piikasta kyllä näkee, että tietää, kun tuo oman. Vapauttaa itse itsensä palkalle samantien annettuaan oman. Väärän tuotuaan lähtee samantien hakemaan omaa saadakseen palkan. Toivon totisesti, että viikonloppuna saadaan tähän jotain pätevää korjaussarjaa. Ehkä tehdään myös ruutua tai kaukoja myös.

Koiria ja omistajia

Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajiaan. Meillä tämä kehitys on ollut havaittavissa päivä päivältä – tai ennemminkin yö yöltä enemmän.

Piika on tosiaan saanut nukkua taas sängyssä, kun ei ole reagoinut mörköihin sängyn alla (ks. postaus vuoden takaa). Ensimmäisenä yönä se tippui 160 cm sängystä – kolmesti. Toisena yönä se nukkui sängyssä poikittain. Kolmantena se painautui tiiviisti kylkeen kiinni. Neljäntenä heräsin, kun nukuin aivan sängyn reunalla vain puolikas peitto jaloilla. Piika sen sijaan oli vallannut lopun sängyn ja ne 2,5 peittoa ja painautui vieläkin lähemmäksi, kun huomasi mun olevan hereillä. Kyllä, tunnistan itseni koirassani!

Jokusen kerran olen illalla valjastanut Ipin ja Piikan kicksparkin eteen ja on pyyhällelty pitkin Liepeen katuja. Pässiä en uskalla ottaa mukaan, mutta vetovyöllä, valjailla, vetoliinalla ja hihnanjakajalla olen köyttänyt nartut toisiinsa ja minuun kiinni. Yleensä tulee kirottua ja rankasti Ipin halua kulkea oikeassa reunassa. Kelkan kanssa se on vain hyvä. Piika ei juuri pysty hihnanjakassa poukkoilemaan, kun Ipi väistää kelkkaa ja rankasti – onneksi eteenpäin. Vetoavun antaa kuitenkin yllätysyllätys Piika. Ipi on jossain välissä opetettu olemaan vetämättä vedonestovaljailla ja senpä vuoksi se ei huskyvaljaillakaan vedä. Piikasta sen sijaan saa hyvää vetoapua mäkiin ja sillä olisi intoa puuhaan. Joitakin muutaman metrin vetopätkiä Ipikin kyllä on sitten joutunut ottamaan. Vähän mali ja bc ovat sen verran epäsuhta vetopari, että siinä missä Ipi menee pitkää ravia, Piika koittaa jo nostaa laukkaa. Niinpä käskytyksen kanssa saa olla tarkkana, mutta ainakin on tullut todettua, että Piika osaa temponvaihdokset suullisesti. Nyt sitten onkin opettelun alla suuntakäskyt. Huippukivaa ja ilmeisesti on myös beeceen mielestä. Se kun alkaa jo ujeltaa nyt parin kerran jälkeen, kun näkee, että vetokamppeita alan kaivella esiin.