Avainsana-arkisto: tunnari

Treenataan… eiku…

Piti treenata keskiviikkona, kun olin Killerillä kouluttamassa. No sitten yksi asia johti toiseen, se taas kolmanteen ja se neljänteen niin, että lopulta kierre oli valmis. Ei treenattu keskiviikkona. Eikä treenattu torstainakaan. Paitsi tunnaria. Ja ihan vähän seuraamista ja askelsiirtymisiä ja käännöksiä ja peruutusta.

Keskiviikkona aamusta tunnaritreenit olkkarissa, ja omaa vain etsittiin. Eipä tainnut olla mitään ongelmia. Töistä tullessa otin muutaman tunnarin varastossa. Omaa on etsitty, mutta vieraat on olleet kasassa lattialla, koko ajan samassa paikassa. Ensimmäinen treeni oli siinä mielessä vaikea, että piilotin oman lähelle ovea ja Piika etsi omaa enemmänkin varaston perältä. Ei luovuttanut tai muuten, mutta kun oli aikansa etsinyt, palasi koko ajan sitkeästi väärien kasalle lopulta hajoitti kasan, etsi taas omaa ja palasi nostamaan yhtä väärää, jätti sen ja etsi taas omaa kunnes löysi. Kehuin, mutta en palkannut. Otettiin uusiksi, ja nyt laitoin oman vähän lähemmäksi vääriä ja kasasin väärät. Ei ollut ongelmia, joten sai palkkaa.

Torstain treenit sitten videoinkin. Kätevää, kun tuo varasto on kuin pommilla räjäytetty, mutta tässäpä ensimmäiseksi se treeni, mitä tässä on tehty koko alkuviikko. Toisella kerralla uskaltauduin levittämään väärät omaan riviinsä. Varmuuden varalta piilotin oman kuitenkin lähelle, ettei menisi epävarmaksi ja alkaisi nostella vääriä. Ja sehän toimi! Olin varsin tyytyväinen. Vaikka tiedostankin, että on tuossa se pieni mahdollisuus, että jatkossakin haistelee nuo kapulat varsin epätarkasti, jos ei usko, että oma on siellä joukossa. Eli pitäisi varmastikin vähitellen alkaa ottamaan myös kokonaista tunnaria tuolla joukossa. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa… Ainakin nyt on varmaa, että kun löytää oman, niin ei ala varmistelemaan turhia vaan lähtee palauttamaan heti.

Mainokset

Taas yksi tylsä treenipäivitys

Miten pysyä perillä treeneistä. Kirjata ne tylsästi tänne blogiin, vai kenties omaan kalenteriin tai ehkä johonkin erilliseen vihkoon? Tähän samaan kysymykseen sitä törmää joka kerta, kun aloittaa treenaamisen (muka tehokkaasti) ja haluaisi pysyä kärryillä edistymisestä ja takapakeista. Jokaista noista olen kokeillut ja aina ne ovat jääneet. Vihkoja ei jaksa kirjoittaa missään välissä, blogiinkaan ei tule jokaista treeniä kirjattua ja kalenterissa helposti loppuu tila kesken.

Kuinka paljon edes pitäisi pistää ylös treeneistä? Paikka? Aika? Treenien aihe? Koiran mielentila? Oma mielentila? Miten treenattiin? Kenen kanssa? Oliko paljon palkkaa? Hupsuteltiinko? Oliko pinna tiukalla? Mihin lopetettiin? Oliko koira väsynyt lopussa? Mitä pitäisi muuttaa? Näitähän olisi ihan loputtomasti, jos tälle tielle lähtisi. Olisiko kuitenkin vain parempi vetää ranskalaisilla viivoilla pääjutut – mitä tehtiin? Muistuisiko treenit sillä mieleen?

Ketä varten treenejä kirjaan muistiin? Itseäni tietysti. En uskokaan, että ne ketään muita kiinnostavat. Vaikka luen itsekin paljon blogeja, koirablogejakin siinä seassa, harvemmin niistä kuitenkaan mukaan tarttuu varsinaisia treeni-ideoita. Ne, jotka ovat joskus blogejaan treeneillä päivittäneet ja jotka ehkä kiinnostaisivatkin treenillisesti, ovat nykyisin omistautuneita omien koiriensa treenaamiselle, kisaamiselle ja muiden kouluttamiselle. Miksi pitää julkista blogia omista treeneistään, jos tietotaitonsa jakamisesta voi saada rahaakin? Ja niinhän sitä sanotaan, että jos on aikaa roikkua netissä päivittämässä esimerkiksi sitä blogiaan, niin onhan se kaikki aika pois treeniltä ja siltä koiralta. Eihän kellään vakavasti otettavalla ole aikaa päivittää blogiaan?

Mutta entäs kun jossakin paikassa niiden treenien pitäisi olla kirjattuna? Tänä syksynä olen etsinyt blogin kätköistä Ipin ja Piikan kanssa treenattuja agilityratoja omiin koulutuksiin. Jo pelkästä piirrustuksesta olen usein voinut palata treenien tunnelmaan. Epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Blogiin auki puretut treenit ovat auttaneet pääsemään taas sisälle rataan. Kuinka hyviä treenejä me onkaan vuosien saatossa treenattu! Jos näitä ei olisi kirjannut ylös, eihän niitä muistaisi myöhemmin. Nyt ne ovat täällä blogissa ja odottavat vain sitä, että blogipalvelin kaatuu ja kaikki tekstit ja ratapiirrustukset häviävät sen siliän tien. Koko se meidän treenillinen matka on täällä.

Niinpä ajattelin taas kerran julkaista yhden agilitypäivityksen tässä sivussa. Ihan vain itseäni varten, kun kerran eilen treeneissä käytiin. Minä puolikuntoisena ja Piika virtaa täynnä parin viikon lomailun jälkeen. Rata oli samojen esteiden pyöritystä ja jo radalle mennessä piti tarkistaa, miten se 14:ltä jatkuikaan… Periaatteessa radassa ei ollut mitään sen suurempaa, mutta sitten kuitenkin tuo 8, 13 ja 20, niissä ehkä ne suurimmat virheet tulivat. Ohjasin liikaa esteitä, en koiran linjaa ja olin itse myöhässä koko ajan sen vuoksi. Ja kieltämättä kyllä se oma keuhkojen yskiminen pihallekin vaikutti. Ehkä eniten siihen, etten arvellut pysyväni Piikan mukana. Mutta oli kyllä hauska vauhtirata, siitä ei pääse mihinkään, vaikka me ei siinä onnistuttukaan kuin parin esteen pätkissä.

Piika_syksy2015_11_03

Kepeille linjasin koiraa vähän turhankin voimakkaasti ja ajoin sitä liikaakin kepeille, mutta hyvin Piika haki kepit. 5-6 valuin itse liikaa ja koirakin valui. 8:lle yritin sylkkäriä. Ei onnistunut edes liikkeettömästi. 12:lle valssi kaukaa, 13:lle tiukka niistovalssi melkeinpä ja koiran vaatiminen putkeen ilman, että itse menin 13 siivekkeen ohi. Kun koira tuli putkesta, piti jo olla valssissa vaatimassa se hypylle. Muuten haki komeasti itsenäisesti kepeille. Putkijarru 16:lle. 20:lle piti linjata enemmän linjaa kuin estettä. Kaukaa valssi 21:lle ja loppuun.

Takaisin pääaiheeseen… Entäs sitten toko- ja tottispäivitykset tai maastotreenit? Aina sitä samaa, samalla kaavalla, hieman muunnellen. Harvemmin niihin tulee palattua edes itse. Yleensä täysin kuvattomia päivityksiä, yleensä varsin merkityksettömistä jutuista. Olisi edes niitä kuvia, mutta niinhän se on, että suutarin lapsella jne… Keväästä asti olen sanonut, että haluan Piikasta treenikuvia tukka päällä. No, nyt se on niin karvaton kuin koira vain voi olla ja edelleenkään siitä ei ole niitä kuvia. Koska viikonloppuisin asun ihmisen kanssa, jonka mielestä treenaamaan mennään ja jos treenataan, niin ei tasan tehdä muuta. Tylsää? No ainakin kuvatonta. Ipin taannoista Tähti-päivitystä kootessani totesinkin monta kertaa, että minne ne kuvat ovat hävinneet, ja etenkin kuvat kokeista. Kiljustakin joitain treenikuvia kyllä on kertynyt. Piikasta en ihan heti muista yhtäkään.

Joten ratkaisin kuvaongelman ja tokotreenien tylsän päivitysongelman tällä:

treenitkalenteri

Tylsääkin tylsempi kuva kalenterista, johon kirjasin parin päivän treenit. Edes minä en ota tästä selvää.

Summasummarum. Jatkossakin tämä blogi tulee olemaan täynnä näitä tylsiä treenipäivityksiä. Koska haluan muistaa ja haluan seurata nyt hetken aikaa, mitä tokolle tapahtuu, kun sitä treenataan vähän kieli poskella, mutta kuitenkin koetavoitteet silmissä.

Ainakin viimeisinä parina päivänä on ollut huippufiilis. Piika alkaa taas syttyä treeneihin, pieniä ratkaisun harppauksia on otettu – ruutu löytyy ja L-liikettä on voitu jo tehdä törppöjen kanssa. Tunnarissa on etsitty pääsääntöisesti pelkkää omaa, mutta väärätkin ovat välillä mukana erillisenä kasana (koska palasin ihan alkutekijöihin sitten lopulta tässä liikkeessä). Ja kuinka hauska peli me eilen keksittiin treenien lopuksi. Piika toi pallonsa minulle ja lähti peruuttamaan. Extempore käskin sen pysähtymään ja kaukoiltiin. Piika vaihtelevan matkan päässä, minä kontillani Jattilan kentällä ja ilman käsiapuja käskyttelin vaihtoja. Ja sieltä ne kaukot alkoivat löytymään ja huomasin kiinnittää äänensävyynkin huomiota ja johan jäivät kaksoiskäskytkin pois. Kunnes nillitin liikkumisesta ja laitoin riman etutassujen eteen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää kiva peli eikä Piika tuonut palloa enää minulle.

Ja jos en olisi päivittänyt noistakin treeneistä vähän enemmän tänne blogiin, olisivat nämäkin huomiot jääneet kirjaamatta ylös – toisin sanoen niitä ei olisi koskaan mahdollista muistaa pelkkää kalenteria selaamalla.

Kun huumori ei enää riitä

Viikonloppu meni kovin vaihtelevissa tunnelmissa treenillisesti. Päällimmäisenä tunteena pettymys.

Ipin kuolemasta alkaa olla kuukausi, ja nyt elo alkaa olla sen verran tasaantunutta, että lauman pienenemisen vaikutukset näkyvät. Piika on ottanut Ipin paikan, hyvässä ja pahassa. Katsottiin lauantaina aamuruokailulla, miten Pessi ja Kilju vaihtavat ruokakuppia heittämällä. Kumpikaan ei uskalla mennä Piikaa metriä lähemmäksi ennen kuin tämä siirtyy itse kupilta kauemmaksi. Eikä Piikasta enää ole lenkkiseuralaiseksi kenelle tahansa. Osoitti varsin selvästi 4-kuukautiselle pennullekin olevansa kuningatar, jota ei saa paria metriä lähemmäksi tulla. Mites tässä näin pääsi käymään?

Lauantai-iltana käytiin talvikauden ensimmäisissä hallitreeneissä. Piikan kanssa tehtiin tokoa. Ruutuunmenot onnistuivat, mutta muuttuivat toistoilla hitaammiksi. Ohjattu nouto liikkuroituna pari kertaa eikä ollut ongelmia. Vähän seuraamista peilin avulla, mikä ei kyllä ihan toiminut. Ja korkeiden kartioiden kiertämistä ja stoppeja vartaloavuilla ja käsiavuilla – kierrot eivät hidastuneet stopeista. Murheenkryyniksi osoittautui tunnari. Tehtiin liikkuroituna ja niinhän se vanha ongelma maistelu on taas kehissä. Paljon Piika nyt tekee varmistelua. Saattaa nostaa oman, kantaa jopa eteenpäin ja palaa varmistamaan – ja usein hukkaa oikean kapulan tässä vaiheessa ja tuo sitten väärän. Kokeiltiin vain kahdella kapulalla, ja ihan sama juttu. Kokeiltiin läheltä tiiviinä kapulapelinä, ja ongelma näkyi, mutta parempi. Lisäksi näytin jännätunnarin, missä eri esineitä ja kapula piilotettuna niiden sekaan. Tämä onnistui.

Sunnuntaina Janne päätti polkea Kiljulle jäljen, joten lähdin mukaan Piikan kanssa. Selvisikin sitten, että jouduin polkemaan sen Kiljun jäljen, joten Janne teki Piikalle namitetun jäljen toiselle pellolle. Tunnin parin vanhettaminen ja lähdettiin ajamaan Piikan jälkeä. Näytti siltä, että hommassa voisi kestää, koska kaikki ruoka todellakin kaivettiin heinän seasta, joten Janne lähti ajamaan Kiljun jälkeä yhtä aikaa. Kiljun jälki oli varmaan kolme kertaa Piikan jälkeä pidempi ja ensimmäinen keppi oli vasta 300 metrissä ja sitä ennen Janne kävelytti Kiljua vielä peltoa ympäri, mutta ensimmäisellä kepillä oltiin lopulta molemmat yhtä aikaa. Mitä nyt Kilju ilmaisi, Piika käveli vain yli. Ja käveli seuraavastakin ja sitä seuraavasta. Namit kyllä keräsi tarkasti jäljeltä. Viidenneltä kepiltä lähti vielä oikomaan kulmaa todella reippaasti ja söi mennessään multaa, joten tässä vaiheessa itsellä sitten napsahti. Ei olisi pitänyt, mutta meni vähän turhan räikeäksi se touhu. Palattiin sitten edellisen kepin paikkeille ja oli pakko päästää Piika liinasta irti, että se kykeni jatkamaan jäljestystä. Nyt nosti sitten kepinkin. Ja löysi loppupurkin. Mutta voi luoja. Tuskin se enää koskaan suostuu jäljestämään. Kiljukin pääsi loppuun omalla jäljellään, mutta jostain syystä hylki viimeistä esinettä, joka oli vähän märemmässä paikassa.

Kurjuuden maksimoimiseksi tein vielä illalla Piikan kanssa tunnaria jännäversiona. Vain pelkkä oma kapula ja kaikki muut leluja, noutokapuloita, kartioita. Kävi merkkaamassa oman kapulan maton alta, nostikin sen, mutta vaihtoi sitten leluihin, joita palautti. ÖÖÖ??!? Paniikkipuhelu Jannelle, jonka mielestä olisi pitänyt jättää tunnari tauolle. Mihin totesin, että no on tässä taukoa pidetty, ja ei ole näyttänyt korjaantuvan, kun maisteluongelma vaan tulee aina esille. Että nyt kyllä ratkaisen tämän. Ja laitoin nameja esineiden väliin ja taas oman etsintään. Kappas, sehän menee taas suu ihan auki nameja vain poimien. Ja tuo oman. Mistä sitten annoin kerralla puolikkaan nakin. Uusittiin tämä pari kertaa ja toimi joka kerta, mutta välillä mietti selvästi vaihtavansa oman esineeseen. Lopuksi ilman nameja ja kykeni keskittymään ja palautti oman ilman vaihtoaikeita.

Maanantaiaamuna testasin uudestaan aamuruokapalkalla. Ilman nameja, esineet ja pelkkä oma kapula. Suu auki nuohosi mattoa esineiden välistä, otti oman, pudotti, maisteli esineitä, otti oman ja kehuin ja toi sen. En palkannut. Tehtiin uudestaan ja nyt haisteli, nappasi oman ja palautti sen empimättä. Sai koko ruokansa palkaksi. Näiden tunnarien perusteella näyttäisi ongelma olevan noissa jarrunameissa. Niitäkö se sieltä maistelee silloinkin kun namia ei ole, ja niiden puuttuessa sitten purkaa toimintansa kapuloihin? Yritän nyt jatkaa tällä linjalla treenaamista. Vaihdetaan kapuloihin takaisin siinä vaiheessa, kun ei enää halua vaihtaa leluihin vaan on oikeasti varma omasta.

Että semmonen viikonloppu. Aika hyvin, että tommonen 2x2x10cm kapula on nyt sitten ongelma ihan yleispätevästi.

Missä mennään tokossa?

11825962_10153458737071768_9038935636187643312_n

Kun uudet tokosäännöt esiteltiin ensimmäisen kerran, ajattelin, että noniin, se oli sitten tässä. Jossain välissä kuitenkin lukaisin uudet voittajan säännöt läpi ja oo, nehän kuulostivat ihan kivoilta! Lisäksi nyt on ollut vähän sellainen, mitähän tässä nyt tehtäisiin -kausi. Yrittääkö JK2 tänä syksynä vai antaako mennä suosiolla ensi kesään, jos sittenkään? Koska tiedättekö, kun koira on nyt parin kuukauden loman jälkeen oikeasti kunnossa (juu, läski se on, mutta mikään paikka ei kiristä), ei huvita alkaa sitä ehdoin tahdoin rikkomaan metrisellä ja hyppyharjoituksilla. En ehtisi kuitenkaan sitä hieromaan ja venyttelemään, ja jos niitä hyppyharjoituksia tehtäisiin, se vaatisi melkoista huoltoa koko ajan. Joten. Me on sitten tokoiltu. Ja vähän liidelty muistin virkistykseksi.

Millä mallilla uusi voittaja alkaisi olla? Ei koekunnossa lähellekään, mutta kyllä treenaaminen näkyy.

Paikalla makaaminen 2 minuuttia: Tätä pitäisi päästä treenaamaan ja varsinkin eriaikaista käskytystä, joka on ollut Piikasta paineistavaa. Kotona paikkamakuuta on kyllä tehty joka aamu- ja iltaruoalla.

2. Seuraaminen: Seuraahan se. Hanna kokeili tiistaina ja aika kivasti jopa tuollai extempore! En ole hirveästi tätä nyt tehnyt, koska se vaatii niin oman tunnetilansa ja sitä intoa ei olla vielä haettu treeneissä. Se tulee kyllä sitten, kun aletaan oikeasti miettiä kokeisiin menoa ja treenaamaan tosissaan. Peruutusta ja sivuttaissiirtymiä tehty nakilla jokunen kerta.

3. Seisominen ja/tai istuminen ja/tai maahanmeno: Jääviä on tehty parin metrin seuruusta. Seisominen ehkä varmin. Istuminen ja maahanmeno epävarmempia ja vaativat pienen avun onnistuakseen, mutta sitäkin häivytetään.

4. Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: Kiertojen kautta on tehty toistoja. Sekä suullisella että käsimerkillä osaa pysähtyä lyhyellä matkalla. En ole päättänyt, kumpi olisi paras.

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo: Ruutua ollaan vältelty. Se on sellainen liike, ettei kärsi tehdä toistoja, kun Piika alkaa ehdottelemaan ensimmäisen onnistuneen jälkeen, mitä kaikkea muuta voisi tehdäkään. Birgitta ehdotti, että juoksuttaisin vain ruokakupille ruutuun, jotta saisin toistoja. Ruudun loppuosaa ei olla tehty kuin kierroista.

6. Ohjattu noutaminen: Tämä on suosikki. Ollaan pari viikkoa nyt treenattu ja Piikan mielestä helppo pala kakkua. Tätäkin tehty erilaisilla välimatkoilla ja erilaisilla alustoilla. Suuntakäskyt tuntuivat menevän parilla treenillä putkeen.

7. Tunnistusnouto: Suuri ongelma. Ei kärsi treenata kuin korkeintaan kerran tai kaksi. Nostaa oman, maistelee vääriä, tuo oman. Olen kokeillut namittomuutta, olen kokeillut liikkuria, olen kokeillut ilman liikkuria, olen kokeillut eri alustoja, eri muodostelmia kapuloilla, jne jne. Ehkä annamme tämän hautua ja luotamme, että koetilanteessa voi onnistua?

8. Kauko-ohjaus: Inhokkiliike, joka on alkanut toimimaan. Seiso-maahan ja seiso-istu-vaihtoja on hinkattu ja hinkattu kotona. Eilen illalla uskaltauduin kokeilemaan maahan-seiso-istu-seiso-maahan-toiston ja saman aamulla metrin päästä ja se toimi! SE TOIMI! Palaamme hinkkaamaan toistoja ja lisäämme välimatkaa jossain välissä.

9. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten: Metallinouto hanskassa, hyppy samoin. Kai ne jossain välissä voi yhdistää? Kokeessa?

10. Kokonaisvaikutus: Voisi hyvin olla mahdollista, että syksyn aikana voisi kokeessa käydä. Vaatisi vain sitä treeniä. Onneksi keksin taas saman pyörän uudestaan, kuten niin monesti treenitauon jälkeen: Ei se toimi kentällä, ellei se toimi keittiössä. Ja niin me on treenattu taas keittiössä aamut ja illat. Se into alkaa löytymään, kummallakin. Ja mikä parasta. Meillä on oma peilikin siellä! Montakohan viikkoa tässä olenkaan jo tuskaillut kuistin ison ikkunan kanssa, joka on keskellä keittiön lattiaa, kun ei muualle mahdu. Mutta katsos, sehän onkin kätevä sisustuselementti, kun tokoillaan.

Huotarin Oilin opissa

AAA-3009

Ystävänpäivää vietettiin Piikan kanssa Huotarin Oilin tokokoulutuksessa, joka järjestettiin Haukkuvaarassa. Myöhästyin hieman aloituksesta, kun heitin Piikan aamupäiväksi Raisalle hoitoon, joten tulla tupsahdin paikalle kesken treenien.

Paikalla oli eri tasoisia koirakoita, osa keskittyi ihan perusteisiin, osa teki jo voittaja-evl-liikkeitä. Hirveästi ei sitten kiinnostanut alempien luokkien koirakoiden ongelmat, mutta sivusilmällä niistäkin tuli seurattua parhaita vinkkejä. Sen verran ehkä oma ihanne nykyisin esimerkiksi seuraamisessa on tarkentunut, että vähän jäi kaikissa seuraamis- ja sivullaoloharjoituksissa kaihertamaan koirien huono vire. Toki tokossa ihanne on eri kuin tottiksen puolella, mutta kuitenkin…

Seuraamisessa Oili korosti kriteereitä palkkaukseen ja palkkaamattomuuteen. Koiralle tulee olla mustavalkoinen, mistä se saa palkan ja mistä ei. Käännöksissä koiralle täytyy aluksi antaa mahdollisuus onnistumiseen, jotta se tietää, mitä siltä haetaan. Käännöksiä voidaankin helpottaa antamalla vahvistava ”seuraa” -käsky pari askelta ennen käännöstä, jolloin koiralla on mahdollisuus korjata perusasento ennen käännöstä ja pysähdystä. Jos seuraamispaikassa on väljyyttä, lelua voi pitää vasemmassa kädessä koiran ulkopuolella. Kun koiralta on kielletty leluun koskeminen ja suora huomioiminen, koira alkaa väistää lelua ja tiivistää seuraamista sen kautta.

pallo

Treenien yhteydessä tuli esille sekin, että koiralla olisi hyvä olla erillinen ”lepo”-käsky, jolla se rauhoittuu makaamaan paikalleen, kun sitä tarvitaan. Lonkalla ja kyljellä saa olla, kunhan ei kelli selällään tai haistele. Jos paikkamakuu-käskyä käytetään tällaisessa tilanteessa, se menee herkästi pilalle muuttuen levottomaksi.

Oili korosti myös sitä, että on tärkeä miettiä, miten esittelee liikkeet koiralle ensimmäisiä kertoja. Koiran mielentila on tärkeä, koska se jää koiralle mieleen heti ensimmäisistä treeneistä alkaen ja myöhemmin koira helposti palaa siihen mielentilaan. Voi siis miettiä, haluaako koiran kävellen vai täysillä juosten ruutuun heti alusta lähtien ja miten haluttuun lopputulokseen päästään heti ensimmäisistä treeneistä alkaen.

Ryhmäliikkeissä tehtiin ensin tiiviissä ympyrässä paikkamakuita ja -istumisia. Sitten koirat selät vastatusten tehtiin kaukoja ja lopulta nenät vastatusten ringissä kaukoja. Tämä oli vaikein juttu meille. Suoralla näköyhteydellä Piika toimi hienosti, mutta jos välissä oli yhtään ihmisiä, Piikalle oli vaikea keskittyä ja vaikka se yritti mua bongailla katsellaan, häiriö välissämme oli liikaa. Lopuksi tehtiin uuden evl:n mukainen paikkamakuu koirat rivissä. Jätettiin koirat istumaan ja vuorotellen käskettiin maahan. Piika taisi ekalla kerralla tarvita kaksi käskyä maahanmenoon ensimmäisessä treenissä, toisella kerralla meni painokkaalla käskyllä hitaasti maahan. Paikkamakuun lopuksi koirat kutsuttiin luo vuorotellen. Piika oli jonon toiseksi viimeisin koira, kunnes pari koiraa ennen sen vuoroa koira lähti toisen perään ja hieman rähäkkää siitä syntyi, jolloin Piika lähti kaikki karvat pystyssä poliisiksi paikalle. Tiukalla käskytyksellä takaisin ja suoraan riviin uudestaan. Tuli kutsusta luo vähän varovaisesti. Uusintakerralla sitten taas jonon viimeisimpien joukossa ja tällä kertaa otin sivuttaisaskelen taaksepäin ja kutsuin Piikan luo iloisesti ja nyt se tuli hyvällä vauhdilla.

tunnari

Piikan kanssa keskityttiin pääsääntöisesti tunnariin. Jo aiemmin olin seurannut koirakkoa, jolle laitettiin paljon kapuloita aaltoilevaan riviin. Ideana se, että kun kapuloita on paljon, koira näkee parhaimmaksi tehdä tarkkaa työtä ja löytää kerralla oma. Voidaan myös ottaa vain pari kapulaa, oikea ja väärä ja tehdä hajuerottelua niillä.

Piikan kanssa aloitettiin tunnariurakka tekemällä kaksi tunnaria, kuten kotona on tehty. Viikon aikana olin huomioinut, että Piika teki tarkempia tunnareita, jos kapulat olivat selkeissä muodostelmissa. Jos kapuloita oli sikin sokin, homma meni helposti häsäämiseksi. Niinpä tehtiin kaksi ympyrätunnaria, joissa ensin oma oli takana sivulla ja toisessa heti alussa. Ennen kapuloita laitoin pari jarrunamia ja palkkana oli kissanruokaa kupissa. Tietysti, siis tietysti(!) Piika teki oikeat tunnarit hienoilla haisteluilla kummallakin kerralla. Oili oli onneksi eläinkokeiden kannalla, joten kokeiltiin seuraavaksi hujan hajan olevia kapuloita, joiden sekaan Oili sekoitteli mm. ruutumerkkejä jne. tavaraa. Tällä kertaa häsääminen näkyi ja Piika nosti ensin väärää kunnes haisteli oman ruutumerkin alta. Toisella yrittämällä onnistui heti ensimmäisellä kerralla oikean nosto, mutta tällä kertaa Piika taisi jäädä mörköilemään sisään tullutta henkilöä, mutta ei missään välissä laskenut oikeaa kapulaa suustaan tuijottaessaan laidalla kiertävää ihmistä. Lopulta palautti kapulan mulle katse edelleen ihmisessä. Niin Piikaa…

Seuraavaksi Oili esitteli meille pelin, jota voidaan pelata kotona keittiössä. Tämän pelin avulla voin huomauttaa Piikalle, kun se ei haistele tai keskity. Kapuloista tehtiin tiiviitä muodostelmia. Kaikenlaisia kuvioita ja päällekkäinkin kapuloita pinoiltiin jättäen oma alimmaiseksi niin, että se oli kuitenkin otettavissa. Selvästi huomasi, että aluksi Piika nosteli mitä vain palkan toivossa, mutta samalla kesti myös paremmin sen, ettei sillä satunnaisella nostolla löytynytkään omaa ja pystyin asiasta huomauttamaan. Jarrunameilla keskittyminen parani ja omakin löytyi hyvillä haisteluilla. Mitä olen pari kertaa tätä testannut koulutuksen jälkeen, idea alkaa löytymään selvästi ja Piika tykkää tästä pelistä kovasti.

Tunnarin palautusvauhdistakin keskusteltiin ja Oilin mielestä sitä on epäolennaista miettiä, koska pääasia on kuitenkin se, että koira löytää oman ja palauttaa sen. Ihan sama, tuleeko se takaisin ravilla vai laukalla. Vauhtia palautukseen voi hioa piilottamalla pelkkää omaa pidemmän matkan päähän ja palkataan sitten laukasta, kun koira on innokkaimmillaan tulossa luo. Pääasia, ettei tätä yhdistä koskaan tunnariin.

Oilin kanssa mietittiin myös nopeuden saamista Piikalle, kun kissanruoka kupissa ei motivoinut tarpeeksi palautusvauhtiin. Kokeiltiin sitten kuolleeseen leluun hetsausta ja tämä toimikin yllättävän hyvin. Aluksi Oili piti Piikasta kiinni ja hetsasi kevyesti taaksepäin vetämällä juuri ennen vapautusta, itse menin puoleen matkaan koiran ja lelun välille, laskin kolmeen ja kilpaa koiran kanssa juostiin palkalle. Pari kertaa ehdin napata lelun ennen Piikaa ja sen jälkeen on vähän niin kuin ollut turha toivo. Koira alkaa nykiä jo ykkösen ja kakkosen kohdalla. Tätä voidaan käyttää ruutuun vauhdin saamiseksi sekä luoksetulossakin. Aluksi tämä pitää kuitenkin tehdä irrallisena valmiiksi ilman koeliikkeitä.

Lopuksi Oili totesi, että ei Piika taida niin pehmeä olla, kuin annan ymmärtää. Hänen mielestään se on jopa kohtalaisen kova koira, koska yhtään se ei tuntunut paineistuvan treenien aikana ja lähinnä vain nosti itseään koko 45 minuutin ajan, mitä tehtiin. Ja alla oli vielä puolen tunnin yhteistreeni, jolloin oli jo syöty maha täyteen makkaraa. Oili myös  tuumasi, että Piika tarvitsisi jännitystä treeneihin. Aina jotain vähän uutta ja kivaa ja jännää, ettei muutu puisevaksi treenit.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin koulutuksesta ihan hirmuisesti. Tämä oli meidän eka tokokoulutus varmaan pariin vuoteen ja ehdottomasti paras Piikan kanssa käymäni koulutus! Vaikka aluksi olin skeptinen, mitä saada treeneistä irti, sain lopulta omista treeneistämme enemmän kuin koskaan olen oppinut, kun olen koiran kanssa osallistunut koulutuksiin. Siistiä, että maaliskuussa päästään Oilin oppiin toistamiseen!

Arjen pieniä iloja ja #*%*&#-tunnari!1!

Kevään tuloa ei voi estää. Ysitiellä on jo ollut päivisin satasen nopeusrajoitus. Liikennevirta kulkee siis jo kahdeksaakymppiä talven 60km/h jälkeen. Töihin lähtiessä alkaa olla jo valoisaa – varsinkin jos nukkuu pommiin joka aamu, ja kotiin tullessakin riittää vielä valoa kuvailla pihalla. Tämän postauksen kuvat ovat eiliseltä klo 16.30 jälkeen otettu.

Pässi on viihtynyt tämänkin viikon Espoossa. Tiistaina se oli päässyt Kiljun treeneihinkin mukaan ja Janne oli ostanut tarkoituksella nakkipaketin mukaan. Pari nakkia oli ottanut lenkille mukaan ja palkkaillut koiria luoksetulosta. Autolla oli pistänyt Pessin konttiin ja treenannut Kiljulla. Kun oli ollut palauttamassa Kiljua konttiin, Pessi oli löytynyt etupenkiltä tyhjän nakkipaketin kera. Kerrankos sitä ruoan perässä viitsii tunkeutua kontista verkon läpi etupenkille! Mutta oli Janne jo viime viikolla pistänyt merkille, ettei Pessi taida ihan kaikissa tilanteissa olla enää se penaalin terävin kynä. Oli muutaman kerran saanut Pessin kiinni siitä, ettei koiralla selvästikään ollut mitään havaintoa ympäröivästä maailmasta tai annetuista käskyistä. Ja sehän ei todellakaan ole Pässille tyypillistä, on se sen verran terävä koira.

Kun nyt ei tarvitse Pässin lenkityksestä huolehtia, olen kicksparkkaillut Ipin ja Piikan kanssa kunnon kohotusmielessä. Helposti selvitään 30-45 minuutilla reilun viiden kilometrin lenkeistä. Arvioiden mukaan normaalisti tuollainen 6-7 kilometriä potkutellaan Liepeen kaduilla. Kaikkeni olen yrittänyt, että Ipin saisi höynäytettyä vetämään, mutta ei se vaan lähde. Niinpä Ipi on ravaillut Piikan rinnalla ja Piika sitten kyllä vetää. Pääsääntöisesti mennään kevyellä ravilla koko ajan, mutta laukkavetopätkiäkin otetaan maaston mukaan. Pääsääntöisesti kaikkiin ylämäkiin pyrin vedättämään, alamäetkin Piika haluaa painatella reipasta tahtia. Ihan huippua ja yhä pidemmässä ravissa Piika pysyy mukana eikä helposti vaihda enää laukalle!

Arjessa meno näyttääkin sitten tältä:

Tällä viikolla on yritetty vääntää myös tunnaria Piikan kanssa. Maanantaina onnistui viidennellä. Tiistaina ei ollenkaan varmaan seitsemästä toistosta ja keskiviikkona teki kaksi tunnaria, kaksi onnistunutta tunnaria. Syy, miksi innostuin näitä nyt vääntämään on tietysti se, että lauantaina ollaan menossa Huotarin Oilin koulutukseen ja pitäisi olla jotain hajua liikkeen nykytilanteesta, että saadaan konkreettiset avutkin.

Suurin ongelma Piikalla on tunnarikapuloiden maistelu ja/tai kapuloiden kunnoittamattomuus. Pääsääntöisesti se leväyttää kapulat miten sattuu joka ilman suuntaan, haistelee ja eritoten maistelee ja tuo oman. Tiistaina teki myös sen, että otti väärän kiireessä, maisteli sitä puolessa palautusmatkassa, kääntyi ympäri ja nosti oikean, jonka palautti – ja teki tämän parikin kertaa. Eilen sitten teki onnistuneet niin, että käytiin ensin 45 minuutin kelkkalenkki, sitten annoin Piikan torkahtaa puoleksi tunniksi ja samalla annoin Ipille ruoan (joo tiedetään, että liian aikaisin lenkin jälkeen, mutta kukaan ei vaan jaksa kuunnella Ipin mahan kurinaa silloin kun se sen aloittaa ja eilen aloitti lenkin jälkeen) ja jätin Piikan miettimään, miten ansaita oma ruokansa. Kovasti paikkamakuuta tarjoili. Kapulat asettelin pysyyn riviin ja alkuun ja pariin ekaan väliin laitoin jarrunameja. Nosti oman kapulan jarrunamien syönnin jälkeen ja sen jälkeen kävi vielä muut kapulat läpi nenällään ennen oman palautusta. Toisella kierroksella kapulat olivat väljässä ringissä ja jarrunamit olivat ennen rinkiä ja sen keskustassa. Oma nousi hyvin ja nyt ei tarvinnut edes vääriä haistella vaan palautti samantien. Piikasta kyllä näkee, että tietää, kun tuo oman. Vapauttaa itse itsensä palkalle samantien annettuaan oman. Väärän tuotuaan lähtee samantien hakemaan omaa saadakseen palkan. Toivon totisesti, että viikonloppuna saadaan tähän jotain pätevää korjaussarjaa. Ehkä tehdään myös ruutua tai kaukoja myös.