Huonosti alkanut viikko päättyi onnistumisiin

Mennyt viikko pyörähti käyntiin Jatpailuilla maanantai-iltana. Ensimmäisenä maailman helpoin hyppyputkirata, johon jokainen säkäluokka tutustui yhtä aikaa. Siellä sitten kuusikymmentä ohjaajaa pyöri radalla kuin isommissakin karkeloissa konsanaan. Parin tunnin odotuksen jälkeen päästiinkin sitten jopa radalle Piikan kanssa ja noh, rataanhan mahtui se, että koira hyppäsi putken yli, ohjaaja teki väärän radan ja lopuksi koira tuli putkesta ulos kylkimyyryä. Varsin tapahtumarikas rata. Radan reunalla Elina ihmettelee

-”Kuka koira tuo on?!?”

-”Piika”

-”MITÄ sille on tapahtunut?!?!”

Eipä mitään muuta kuin, että vire on noussut sfääreihin ja kun en edes yrittänyt ottaa sitä haltuun ennen rataa, tuloksena oli hyvin reaktiivinen koira, jota ei voinutkaan enää ohjata ”kiltinkoiranohjauksella”, vaan Piika lähti jokaiseen minun liikkeeseeni mukaan lukitsematta esteitä edessään.

Agilityradalla olikin sitten jo vähemmän porukkaa ja se saatiin vietyä nopeammassa tahdissa läpi. Ensimmäiselle radalle otin Piikan haltuun ja tarkoituksena oli saada ehjä rata alle. Ja niin saatiinkin. Erityisen tyytyväinen olen, että kontaktit onnistuivat todella hyvin. Pienien kaarroksien kautta maaliin ja tuloksena maksien neljänneksi nopein aika kolmen nopean bortsun jatkoksi. Ei huono. Uusinnassa Piika sai taas nostaa itsensä rataa varten, ja se rata kusi sitten A:lle.

Kiitos Satu ja Laurat videoiden kuvauksista!

Tiistaina vuorossa oli omat agilitytreenit. Ensin seurasin, kun Hannan treeniryhmä treenasi samalla radalla ja jo siinä tuli pohdittua järkeviä ohjauskuvioita radalle. Parin tunnin päästä tehtiin samaa rataa, kun ei jaksettu pienellä porukalla rakentaa enää uutta. Ja jouduin toteamaan, että pystyn neuvomaan ratoja, mutta en pysty itse ohjaamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä meni oikeasti hermot Piikaan, jolta ei saatu katkaistua A:lle menoa millään, ei sitten millään.

Keskiviikkona vaan huilittiin, mutta torstaina Piikan kanssa tehtiin hyppytekniikkaa. PK-hypyn treeninä otettiin korkeuden arvioimista ja kun Piika muutaman kerran oli kolautellut itseään joko ponnareihin tai sitten hyppyyn itsessään, alkoi lopulta löytyä myös se oikea hyppytekniikka. Eipä tuossa muu auttanut kuin vain odottaa, että koira itse tajuaisi koota hyppynsä ja yrityksen ja erehdyksen kautta tekniikka löytyikin. Onneksi oli kevyt tokohyppy, johon itseään kolautteli. Toisena harjoitteena kasvava sarja ja siihen Piika venyttikin oikein hyvin. Paransi kerta kerralta, joten ei huono.

Perjantaina taas huilittiin ja lenkkeiltiin, kun Jannekin tuli aikaisemmin kotiin. Lauantaina vuorossa oli nopeat ja napakat viesti- ja esineruututreenit. Tai niin ainakin suunnitelmissa oli. Pitää vissiin vetää rasti seinään, mutta aloitettiin kevät sitten onnistuneilla treeneillä neljän koiran osalta. Historiallista!

Mattilassa juoksutettiin ensin Narua ja Kiljua. Kiljulle neljännet treenit tälle kevättä ja koko ajan se hiffaa enemmän ja enemmän. Nyt teki selvästi hyvää, että oli kokenut koira juoksemassa lisäksi, vaikka jänislähtöjä ei tehtykään. Toisena vuorossa juoksutettiin Ipiä ja Piikaa ja ihan sama juttu. Teki Piikalle hyvää, että se sai tehdä pari viimeistä matkaa jänislähtöinä Ipin perään, kun aluksi joutui juoksemaan Ipiä vastaankin. Ipi puolestaan oli niin innoissaan, että hallinnan tekemiseksi treenit sen osalta menivätkin.

Esineruututreeneissä Kiljulle alkeistreeniä kaistaleella. Lamppu on syttynyt. Muut koirat pääsivätkin sitten tekemään hieman leveämpää kaistaletta yhdeltä sivulta nousevaan ja yhdeltä sivulta kymmenen metriä alempana menevään maastoon. ”Kuoppatreenit” onnistuivat jopa yli odotusten. Viisi esinettä piilotettiin ja Ipikin jopa nosti niistä 4! Kerrankin sillä oli nenä auki ja teki töitä. Kolmannen esineen jälkeen mietittiin, vieläkö nostaa, kun nostamatta oli enää vasemman sivun ylärinteessä olevat vaikeat esineet. Kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin se vain sen hanskasi. Piikalle aluksi alkeiskaistaleharjoitus ja sitten ruutuun ja nosti pienen juoksentelun jälkeen esineen takakulmasta. Seuraavalla lähetyksellä jäi syömään jäniksenpaskaa, jota lähemmällä tarkastelulla olikin koko ruutu täynnä. Koira hallintaan, hetsaus ja lähetys ja nyt upposi hyvin ruutuun ja löysi esineen ylärinteestä. Ei huono!

Vastoin odotuksia ehdittiin vielä hoitamaan kolmen tunnin tuulen aiheuttamaa syväjäädytystä kuumalle kupposelle ja siitä leffaan laatuseurassa. Onnistuneet treenit vaativat onnistuneen illan ohjaajillekin!

Sunnuntaina käytiin iltapäivällä Koirakorvessa ampumassa Piikalle. Juoksutettiin välillämme ja tällä kertaa ammuin myös silloin, kun Janne saalistutti Piikaa nakilla. Ei reagointia laukauksiin, sen sijaan niihin ääniin Piika reagoi, kun ase ei toiminut. Ei kuitenkaan mennyt lukkoon ja juoksu kulki hyvin.

Summasummarum. Lopulta ihan onnistunut viikko, vaikka vähän kankeasti alkoikin.

Agilitya epiksissä

Viikonlopun vietin koirien kanssa kiireettömästi, kun Janne jäi Espooseen täksi viikonlopuksi. Jännä muuten, miten aina sataakin nuoskalunta reippaasti silloin, kun pitää yksin vastata lumitöistä. Katolta tullutta pakkautunutta lunta. Märkää lunta. Märkä kola. Lumen alla vettä ja koko ajan tiellä olevat koirat. Ja kun viimein saa pihan kolattua reilussa tunnissa, lunta alkaa satamaan uudestaan.

Lauantaina rosvosin säästöpossun ja käytiin Piikan kanssa osallistumassa Pop Dogin epiksiin Haukkuvaarassa. Eihän se mennyt ihan kuin strömsöössä. Jännä, jos olisi mennytkään. Tavoite oli kuitenkin testata, onko koira hallinnassa ja kyllä se siihen nähden oli, että kävi ihan todella kuumana jokaiselle radalle lähtiessä. Sen sijaan kummallakaan ei kestä pää noita kontakteja ja vähän on kyllä semmonen fiilis, että jaksaako niihin panostaa niin paljon kuin pitäisi. Tosi asia on, että jarrutan itse Piikaa ja sen etenemistä koko ajan ja tällä hetkellä tuloksen tekeminen kisoissa tuntuu ylipäätään mahdottomalta ajatukselta eikä pelkästään kontaktien vuoksi. Eikä toisaalta ole motivaatiota treenata niin paljoa kuin pitäisi. Meillä on kuitenkin muita lajeja, joissa ennemmin olisi tulostavoitteita tulevalle keväälle, joten miksi tuhlata energiaa agilityyn, joka näemmä onkin luisumassa ykköslajista toisille sijoille! Jotain hyötyä ollut siis tuosta Jatin haastajat-valmennuksesta, kun olen tajunnut, että se on ihan muille koirakoille tarkoitettu.

Epiksissä kisattiin alokasluokassa, joka vastasi mölli-1lk rataa. Piika tuli viimeisestä välistä keppejä pois – vissiin itsellä oli jo ajatukset seuraavassa esteessä ja koirakin kiirehti. A:lta hyppäsi alas – otettiin uudestaan ja taas uudestaan ja sitten Piika valitsi vielä putken väärän pään.

Konkariluokan rata vastasi 1-2lk:n rataa. Ensimmäisellä radalla Piikan piikkiin meni renkaan räjäytys – hyppytekniikkatreenit kutsuvat torstaina. Kepeillä itse möhlin, kun en uskonut, että Piika kyllä osaa keppikulmat, joten sössittiin sitten kepitkin. A:lle pysähtyi tällä radalla, keinulle myös, mutta puomilta rallatteli alas. Luovutin siihen. Uusintaradalla annoin Piikalle enemmän vastuuta ja keinulle asti mentiin ihan ok. Sitten Piika tulikin keinun maahan asti ja siinä hetki tuumittiin, mitäs tehdään ja päätin jatkaa. Puomille en enää vaatinut kuin pienoisen hiljentämisen loppuun, että päästiin ehjin nahoin radalta pois. Onneksi oli muuten ihan hauskaa, vaikka nuo radat osoittivatkin, että virallisiin kisoihin ilmoittaminen oli ihan rahanhukkaa. Tosin. Aina on se mahdollisuus, että Hanna saakin Ipin lisäksi toisen koiran ohjattavakseen… 😉

Lauantai-iltana kuvailtiin vielä Piikan lauman uusintatulokasta ja Piika olikin tästä tyypistä nyt ensitutustumisellaan ihan ihmeissään positiivisella tavalla. Ei sitä tyyppiä voinut silmistään laskea ja olikin vähän haastavaa ottaa yhteiskuvat lopuksi Piikasta ja Nitasta, kun Piika tuijotti tätä tyyppiä ja Nita nakkia.

Näissä kuvissa siis saksan ihmeet Suomelle: Piika (melkein 4 vuotta) ja tätinsä Nita (melkein 9 vuotta), Alice ja Kalisha vom Skuddenhof.