Avainsana-arkisto: agility

Kyllä kouluttajalla on väliä

12196301_10153658456941768_7953537423508343742_n

Aamuisin. Juuri ja juuri Piika jaksaa metrin siirtyä pedistään, että näkee ruokakipot, mutta hyvä se on ottaa vielä päikkärit sillä aikaa, kun ruokaa kuppeihin annostellaan. Pessiä ei sen sijaan saa puolta metriä kauemmaksi kupeista – tai mistään ruuasta. Se on hereillä heti kun jääkaappia kohti kävelläänkin.

Tällä viikolla meno on näyttänyt yllä olevan kaltaiselta. Koirat ovat ottaneet muutenkin levon kannalta, kun itsellä on ollut sen verran kiirettä. Maanantaina mietin jo, että helpompi olisi pitää autoblogia, kun niistä tuntuisi saavan kirjoitettavaa helpostikin. Tosin aikaongelma olisi edelleen, että milloin kirjoittaisi…

Tiistaina sentään käytiin agiliitämässä, kun Hanna astui taas kouluttajapuikkoihin. Treeneissä Piika oli viimeisenä vuorossa, joten ehdin siinä katsoa muidenkin menoa kunnolla ja ratahan näytti tältä:

piika_2015_11_10_hannaneka

Sen suurempia kinkkisyyksiä rata ei sisältänyt ja mentiin eka kerta nollalla, mitä nyt Piika ryösti keinulta omin luvin maaliin. Tämäkin siitä syystä, etten itse rytmittänyt pysähtymistä omalla liikkeelläni. Ja vai ei muka ole kouluttajalla väliä? No kylläpä taitaa olla, sen verran kikseissä Piika Hannasta oli. Vaikka treenien aluksi oli käyty lenkillä kimpassa, halliin tullessaan Piika ei muuta nähnytkään kuin Hannan. Hieman oli hankaluuksia ottaa vermeet niskasta, kun Piika oli koko ajan kuin tulisilla hiilillä. Ja kun se lopulta pääsi vapaaksi, juoksi se suoraan Hannan luo ja hyppäsi neliraajapompulla tervehtimään pitkästä aikaa. Ja sen jälkeen olikin sitten ihan liekeissä meidän välillä, kun siis HANNA! Toisella kerralla sitten hiottiin 3-4, 11-12 ja 13-14 ja saatiin niitä virheitäkin, mutta myös parempaa liikkumistakin ja onnistumisia. Oli hyvä fiilis läpi treenin!

Keskiviikkona oli oma ryhmäni muiden päivän ryhmien ohella järjestämässä Jatpailuja, joten kun hallille menin jo ensimmäisen radan alussa, päätin juosta agilityradan Piikan kanssa. Sen verran houkuttelevalta se näytti kontakteineen. Vähän olin epävarma lähdöstä, mutta sitten ajattelin, että jos ei se ilman kikkailua mene niin johan on kumma! Ja hyvin se menikin. Ja kontaktit pelasivat! Mielestäni seisotin kauankin kontakteilla, mutta todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää. Pääasia, että ne toimivat! Nollalla tämäkin rata, ja makseista oltiin ajallisesti toisia, mutta kilpailevina emme päässeet palkintosijoille.

12122953_941894645880478_7063084359561556907_n

Tällä viikolla tokon treenaaminen on jäänyt muiden kiireiden varjoon. Tiistaina sentään jaksoin vielä aksatreenien jälkeen tokoilla hallilla. Ruutua, ruutua ja ruutua. Kaukoja ja luoksetuloa. Keskiviikkona ajattelin myös, että kyllä jatpailujen jälkeen vielä jaksan tokoilla, mutta siinä kun kamppeita kerättiin, katselin erään koiran yskimistä ja lopulta hallin lattialle limaklöntin kakomista ja tulin tulokseen, että jospa en sittenkään… On se kumma, että jos on noin selkeät kennelyskän oireet, niin kotiin ei vaan voi jäädä.

Mainokset

Savikon Sepon kurssilla leijumassa

Myönnän. Minulla on ollut paha agilityangsti monta viikkoa. Tuntuu, että kun Piika on saatu nyt tarjoamaan esteitä, lukemaan itsenäisesti rataa ja sen myötä myös liikkumaan rivakammin, en itse enää pärjää sille mitenkään päin. Olen pyöritellyt lajin totaalista unohtamista, jos uuden koiran ottaisin. Miksi hakata päätä seinään oman liikkumisen kanssa, kun voi hakata päätä seinään kansallisten lajien parissa vain koirankoulutuksellisesti?

Olin kuitenkin innoissani, kun Savikon Sepon kurssi-ilmoittautuminen alkoi. Tuonne haluan! Olin vuosi sitten katsomassa Hannan ja Ipin treeniä ko. kouluttajalla ja jo silloin koin valaistumisen tunteita. Pitkän arpomisen jälkeen kävimme myös perjantaina pitkän radan treeneissä vähän lämmittelemässä viikonloppua varten.

kladnocze24120153agility2015

Pitkän radan treenirata 6.11.2015

Ensimmäisellä vedolla kokeilin alkuun pakkovalssi – saksalaista ja toimi ihan pirun hyvin! 7:lle persjättö, 9:lle niisto, 11:lle takaakierto. 14 hyppyä ei saatu mahtumaan radalle, mutta keppikulma oli aluksi haastava. Lähinnä itselleni. Lopulta pystyin ohjaamaan niin vasemmalta kuin oikealta puoleltakin eikä ne kepit sitten mitkään ongelmat olleet. Piti vain malttaa itse, että kyllä se Piika osaa ja niille menee. 20-hypyn jälkeen piti samantien kääntää katse koiraan, muuten se haki tuota 2-hyppyä laajemmalla kaarella. Toisella kierroksella alkuun tein tuplapersjätöt ja toimi niinkin, joten mitäpä sitä turhaan hinkkaamaan. Oli hyvä fiilis viikonloppua ajatellen. Treenasin tokoakin isolla kentällä ja Piika haki ruutuun 40 metristä. Ja seuraaminen alkaa kyllä jo vähitellen näyttää seuraamiselta! Ihana!

savikko

Lauantain treenit valkoisilla numeroilla.

Sitten Sepon kurssille. Vitsailin jo rataa rakentaessamme siitä, etten kuitenkaan pääse kuin neljä ensimmäistä estettä. Sehän se mun kurssikirous on aina ollut. Pohdittiin alussa yhteisesti tuota alkua, miten koira kääntyy tullessaan putkesta, kun sen kaikki liike on kääntymässä oikealle, mutta pitäisikin kääntyä vasemmalle. Olin jotenkin luottavainen, että kyllä Piika kääntyy silti vasemmalle, kun sijoitun itse putken taakse. Ja niinhän se kääntyi. Putken kanssa ei ollut ongelmia, eli se on treenattu kuntoon. Sen sijaan itselläni ongelmat alkoivat heti 3-esteeltä ja jatkuivat 4:lle asti. Eihän se vaatinut sitten kuin noin 20 minuuttia ja tuhat toistoa, että homma alkoi lopulta edes näyttämään sinne päin oikealta menolta. Osa noista toistoista on leikelty oheiselle videopätkälle kommenttien ja hidastuksien kera, kun vetoja kertailtiin Sepon Coach’s Eye -ohjelmalla.

Siinä, missä Sepon Coach’s Eye -ohjelma oli hyvä itselle nähdä kehittymisen kohdat ja muutokset aina kokeilusta toiseen, niin myös Seppo ansaitsee kiitokset kaikella sillä innostuneisuudellaan kouluttamiseen – tai lähinnä siihen, että maltettiin keskittyä yhteen opeteltavaan asiaan. Se, että hinkattiin näin pientä pätkää, oli minulle taas enemmän kuin tarpeen. Havaitsin, miksi pelkään niitä esteitä – no siksi, kun en ole osannut katsoa sekä koiraa, että seuraavaa estettä yhdellä kertaa. Havaitsin omassa liikkumisessani koko ajan paljon puutteita, mutta Sepon avustuksella myös paljon hyvääkin. Kun lopuksi tuskittelin, että olen aina ollut niin huono liikunnassa, Seppo positiivisesti totesi, että jos olisin aivan surkea, en voisi muuttaa omaa liikkumistani kahdessakymmenessä minuutissa, kuten tuossa treenissä tein. Eihän se vieläkään ollut ihan prikulleen, mutta kuten Seppokin tuumasi, noita toistoja pitäisi nyt tehdä päivittäin monta kymmentä ja parin viikon päästä ollaan jo aivan eri tolalla.

Huomasin myös virheen ajattelutavassani. Jos pessimistisesti aina ajattelen, ettei me kuitenkaan päästä tuota pidemmälle, emme me pääsekään. Koska ajattelumme ohjaa käytöstä. Jos jään kiinni siihen, mitä en osaa, en koskaan opikaan. Mutta jos ajattelen, että osaan tän ja teen näin ja näin ja näin ja opettelen vielä tän, niin sitten myös opin ja kehityn. Jos yritän olla tiukka, mutta kiltti ja kannustava koiranomistaja ja kouluttaja, miksi en olisi sitä myös itselleni?

Ja päästiin me lopulta esteelle nro 11 jotenkuten, ja niiden kertojen aikana Seppo onnistui pitämään muutaman lauseen luennon päkiäjuoksusta ja sen hyödyllisyydestä. Kotona pistinkin Jannen sitten opettamaan uutta juoksutekniikkaa ja siinähän se päivä vierähti pimeän tuloon saakka, kun juostiin edes takaisin pihalla, lopulta kuvattiin toistemme juoksua ja mietittiin, missä mun juoksussa se vika oikein on. Löytyihän se vastauskin – tasapaino. Kun en luota tasapainooni (vaikea siis luottaa olemattomaan asiaan), tasapainotan juoksua leveillä käsillä. Harjoiteltiin sitten ihan lyhyellä matkalla liikkeelle lähtöjä ja seisahduksia yhdelle jalalle niin, että tasapainon tulisi olla kuitenkin takana. Nyt mulla on treeniohjelma tähän (ja nilkat tulessa treeneistä).

151108_JAT

Sunnuntain Savikon treenit valkeilla numeroilla.

Onneksi treenit eivät suinkaan loppuneet lauantaille vaan myös sunnuntaina oli luvassa jatkoa. Kerrankin makeaa mahan täydeltä! Kotona jo katsoin, että voi ei. Tuolla radalla kyllä pitää juosta! Ehkä myös Seppo hiffasi kaikesta siitä leikinlaskusta, että olisi myös hyvä antaa mun mennä pidempää rataa eikä jäädä kiinni nyt pariin esteeseen. Vaikka mietinkin kyllä sitä, että varmaan ei päästä nelosta pidemmälle. Toisaalta myös mietin 16-19, että siinäpä toinen varma paikka.

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana käytiin läpi kaikki 26 estettä. Videolle koostin kaikki vedot. Joitakin jutteloita jätin pois kuitenkin. Oli aika siistiä huomata, miten herkillä Piika oli, eli jouduin kyllä tekemään töitä ihan kisamoodin mukaisesti. Kun en törkännyt kunnolla, ei se myöskään mennyt. Mutta sitten kuitenkin kun oma liikkuminen oli kunnossa, Piika tuntui menevän niin kepoisesti. Oma juokseminen on edelleen ihan kauhean näköistä johtuen siitä tasapainottomuuden tilasta. Valitettavasti se ei näytä kuitenkaan leijumiseltakaan, vaikka sisäisesti minusta tuntui juuri siltä. Kuinka kevyeltä voi juokseminen tuntua ja kuinka hyvin pysyin Piikan matkassa! Kyllä, olin ihan että WAU! Mitä siitä, että kun keskityin jalkoihini, esteet saattoivat vähän tulla myös yllättäen, mutta oli myös siistiä, kun Seppo huomasi, että omalla jalkojen rytmittämisellä saan Piikankin rytmittämään paremmin kuin ikinä yläkropan liikkeellä. Olin ihan että NO WAU!!! Ja siis se 16-19. Kerrasta purkkiin! Olisihan siinäkin hiottavaa, mutta nyt keskityttiin vain niihin jalkoihin. Kun ne kerrankin veivät.

Toiset kymmenen minuuttia keskityttiin opettelemaan sylivekkiä. Oli kyllä hauskaa saada siihen seikkaperäinen opastus alkeistreeneistä lähtien. Näitä meidän pitäisikin tehdä Piikan kanssa paljon. Seppo myös kannusti opettamaan Piikalle suuntakäskyt kääntymisiin. Miksipä ei, ei se hukkaan heitettyä opettamistakaan olisi. Onhan se ihan kohtuullista, että Piikakin sai treenattavaa, kun minä sain roppakaupalla. Tuntuu, että meidän agilitylla on tulevaisuus.

Leijutaan nyt hetki. Kun jalat on niin kipeät, ettei kärsi portaita kävellä. Mutta kuinka siistiä, että ehkä minä pystynkin kehittymään! Ja vaikka Sepon tehtävään kuuluu kannustaa, niin olihan se siistiä kuulla useamman kerran viikonlopun aikana, että jos sä tän saat kuntoon ja ymmärrät tän, niin sä saat tän homman toimimaan tuon koiran kanssa. Kannustaa yrittämään ja treenaamaan. Kiitos Seppo!

Taas yksi tylsä treenipäivitys

Miten pysyä perillä treeneistä. Kirjata ne tylsästi tänne blogiin, vai kenties omaan kalenteriin tai ehkä johonkin erilliseen vihkoon? Tähän samaan kysymykseen sitä törmää joka kerta, kun aloittaa treenaamisen (muka tehokkaasti) ja haluaisi pysyä kärryillä edistymisestä ja takapakeista. Jokaista noista olen kokeillut ja aina ne ovat jääneet. Vihkoja ei jaksa kirjoittaa missään välissä, blogiinkaan ei tule jokaista treeniä kirjattua ja kalenterissa helposti loppuu tila kesken.

Kuinka paljon edes pitäisi pistää ylös treeneistä? Paikka? Aika? Treenien aihe? Koiran mielentila? Oma mielentila? Miten treenattiin? Kenen kanssa? Oliko paljon palkkaa? Hupsuteltiinko? Oliko pinna tiukalla? Mihin lopetettiin? Oliko koira väsynyt lopussa? Mitä pitäisi muuttaa? Näitähän olisi ihan loputtomasti, jos tälle tielle lähtisi. Olisiko kuitenkin vain parempi vetää ranskalaisilla viivoilla pääjutut – mitä tehtiin? Muistuisiko treenit sillä mieleen?

Ketä varten treenejä kirjaan muistiin? Itseäni tietysti. En uskokaan, että ne ketään muita kiinnostavat. Vaikka luen itsekin paljon blogeja, koirablogejakin siinä seassa, harvemmin niistä kuitenkaan mukaan tarttuu varsinaisia treeni-ideoita. Ne, jotka ovat joskus blogejaan treeneillä päivittäneet ja jotka ehkä kiinnostaisivatkin treenillisesti, ovat nykyisin omistautuneita omien koiriensa treenaamiselle, kisaamiselle ja muiden kouluttamiselle. Miksi pitää julkista blogia omista treeneistään, jos tietotaitonsa jakamisesta voi saada rahaakin? Ja niinhän sitä sanotaan, että jos on aikaa roikkua netissä päivittämässä esimerkiksi sitä blogiaan, niin onhan se kaikki aika pois treeniltä ja siltä koiralta. Eihän kellään vakavasti otettavalla ole aikaa päivittää blogiaan?

Mutta entäs kun jossakin paikassa niiden treenien pitäisi olla kirjattuna? Tänä syksynä olen etsinyt blogin kätköistä Ipin ja Piikan kanssa treenattuja agilityratoja omiin koulutuksiin. Jo pelkästä piirrustuksesta olen usein voinut palata treenien tunnelmaan. Epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Blogiin auki puretut treenit ovat auttaneet pääsemään taas sisälle rataan. Kuinka hyviä treenejä me onkaan vuosien saatossa treenattu! Jos näitä ei olisi kirjannut ylös, eihän niitä muistaisi myöhemmin. Nyt ne ovat täällä blogissa ja odottavat vain sitä, että blogipalvelin kaatuu ja kaikki tekstit ja ratapiirrustukset häviävät sen siliän tien. Koko se meidän treenillinen matka on täällä.

Niinpä ajattelin taas kerran julkaista yhden agilitypäivityksen tässä sivussa. Ihan vain itseäni varten, kun kerran eilen treeneissä käytiin. Minä puolikuntoisena ja Piika virtaa täynnä parin viikon lomailun jälkeen. Rata oli samojen esteiden pyöritystä ja jo radalle mennessä piti tarkistaa, miten se 14:ltä jatkuikaan… Periaatteessa radassa ei ollut mitään sen suurempaa, mutta sitten kuitenkin tuo 8, 13 ja 20, niissä ehkä ne suurimmat virheet tulivat. Ohjasin liikaa esteitä, en koiran linjaa ja olin itse myöhässä koko ajan sen vuoksi. Ja kieltämättä kyllä se oma keuhkojen yskiminen pihallekin vaikutti. Ehkä eniten siihen, etten arvellut pysyväni Piikan mukana. Mutta oli kyllä hauska vauhtirata, siitä ei pääse mihinkään, vaikka me ei siinä onnistuttukaan kuin parin esteen pätkissä.

Piika_syksy2015_11_03

Kepeille linjasin koiraa vähän turhankin voimakkaasti ja ajoin sitä liikaakin kepeille, mutta hyvin Piika haki kepit. 5-6 valuin itse liikaa ja koirakin valui. 8:lle yritin sylkkäriä. Ei onnistunut edes liikkeettömästi. 12:lle valssi kaukaa, 13:lle tiukka niistovalssi melkeinpä ja koiran vaatiminen putkeen ilman, että itse menin 13 siivekkeen ohi. Kun koira tuli putkesta, piti jo olla valssissa vaatimassa se hypylle. Muuten haki komeasti itsenäisesti kepeille. Putkijarru 16:lle. 20:lle piti linjata enemmän linjaa kuin estettä. Kaukaa valssi 21:lle ja loppuun.

Takaisin pääaiheeseen… Entäs sitten toko- ja tottispäivitykset tai maastotreenit? Aina sitä samaa, samalla kaavalla, hieman muunnellen. Harvemmin niihin tulee palattua edes itse. Yleensä täysin kuvattomia päivityksiä, yleensä varsin merkityksettömistä jutuista. Olisi edes niitä kuvia, mutta niinhän se on, että suutarin lapsella jne… Keväästä asti olen sanonut, että haluan Piikasta treenikuvia tukka päällä. No, nyt se on niin karvaton kuin koira vain voi olla ja edelleenkään siitä ei ole niitä kuvia. Koska viikonloppuisin asun ihmisen kanssa, jonka mielestä treenaamaan mennään ja jos treenataan, niin ei tasan tehdä muuta. Tylsää? No ainakin kuvatonta. Ipin taannoista Tähti-päivitystä kootessani totesinkin monta kertaa, että minne ne kuvat ovat hävinneet, ja etenkin kuvat kokeista. Kiljustakin joitain treenikuvia kyllä on kertynyt. Piikasta en ihan heti muista yhtäkään.

Joten ratkaisin kuvaongelman ja tokotreenien tylsän päivitysongelman tällä:

treenitkalenteri

Tylsääkin tylsempi kuva kalenterista, johon kirjasin parin päivän treenit. Edes minä en ota tästä selvää.

Summasummarum. Jatkossakin tämä blogi tulee olemaan täynnä näitä tylsiä treenipäivityksiä. Koska haluan muistaa ja haluan seurata nyt hetken aikaa, mitä tokolle tapahtuu, kun sitä treenataan vähän kieli poskella, mutta kuitenkin koetavoitteet silmissä.

Ainakin viimeisinä parina päivänä on ollut huippufiilis. Piika alkaa taas syttyä treeneihin, pieniä ratkaisun harppauksia on otettu – ruutu löytyy ja L-liikettä on voitu jo tehdä törppöjen kanssa. Tunnarissa on etsitty pääsääntöisesti pelkkää omaa, mutta väärätkin ovat välillä mukana erillisenä kasana (koska palasin ihan alkutekijöihin sitten lopulta tässä liikkeessä). Ja kuinka hauska peli me eilen keksittiin treenien lopuksi. Piika toi pallonsa minulle ja lähti peruuttamaan. Extempore käskin sen pysähtymään ja kaukoiltiin. Piika vaihtelevan matkan päässä, minä kontillani Jattilan kentällä ja ilman käsiapuja käskyttelin vaihtoja. Ja sieltä ne kaukot alkoivat löytymään ja huomasin kiinnittää äänensävyynkin huomiota ja johan jäivät kaksoiskäskytkin pois. Kunnes nillitin liikkumisesta ja laitoin riman etutassujen eteen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää kiva peli eikä Piika tuonut palloa enää minulle.

Ja jos en olisi päivittänyt noistakin treeneistä vähän enemmän tänne blogiin, olisivat nämäkin huomiot jääneet kirjaamatta ylös – toisin sanoen niitä ei olisi koskaan mahdollista muistaa pelkkää kalenteria selaamalla.

Piikan kuulumisia

Viime aikoina on tullut keskityttyä muihin koiriin ja huomio Piikalle on jäänyt vähemmälle. Tämä on kyllä sitten näkynyt parina uutena reikänä eteisen matossa ja jatkuvana leikitäänleikitäänleikitään!!! -maniana. On me jotain tehty, mutta tuntuu, että aika vähälle on jäänyt tämän innon hyödyntäminen nyt.

Tämä rata meillä oli lokakuun alussa agilitytreeneissä, kun Teemu Linna oli ollut kouluttamassa jattilaisia ja tässä oli parin radanpätkän yhdistelmä sitten treeneissä. Muistan, että tämä oli ihan hirveää. Me taaplattiin Piikan kanssa este-kaksi kerrallaan ja ei saatu mitään onnistumaan. Kun treenit loppuivat, jäin vielä kaksin Piikan kanssa tekemään rataa ja vähitellen treenattiin ja selätettiin rata. Mutta oli se vaikeeta.

Piika_2015_10_13_linnateemu

2-3 sai olla tarkkana, ettei koira pujahtanut putkeen… kepeillä olisi hyvä ollut, jos sivuttaisirtoaminen olisi toiminut…. 10-takaakierto oli aivan kauhea. Lopulta sain toimimaan vain sylkkärillä tms. 10-11 ei meinannut millään onnistua ja tuossa 12 esteen vieressä oli A ja siellähän se Piika oli heti, jos silmä vältti. Ja 14 putkeen en meinannut saada millään. 15-17 takaaleikkauksin, mutta ei oikein lähtenyt sillon nekään.

Pari viikkoa sitten agilitytreeneissä oli ratana aika suoraviivaista rallattelua, mutta sitten vaati kuitenkin takaakierto-ohjauksia persjätöillä tiukoissa paikoissa. Tämä rata jo sujui ihan ok, vaikka myöhästyin treenien aloituksesta ja kävin radan pikaisesti kerran tai kaksi läpi. Tällä radalla en jäänyt virheitä hinkkailemaan hirveästi vaan edettiin loppuun saakka. Eniten ehkä yllätti keppien jälkeinen viskileikkaus – miten hienosti Piika putkeen upposi sillä. Vaikka muut sanovat mitä, pitäisi vain uskaltaa rohkeammin ohjata sitä takaa, kun se kuitenkin ohjautuu niin varsin kivasti.

Piika_2015_10_20_ratatreeni

Alku meni varsin kivasti vain takaakiertovalssilla 3:lle ja pienellä linjauksella ennen 4:ä. Seiskalle yritin hirttoa, mutta ohjautui helposti 8:lle putken sijasta, ja sitten taas muurin jälkeen oma ehtiminen 9:n takaakiertopersjättöön oli haastavaa. Keppien jälkeen kaunis viski ja renkaan jälkeen sain tehdä rutosti töitä ja jaakotuksella 17 ja 18. 20:n pyöritin kummankin siivekkeen kautta ja ehkä toimi jopa paremmin lyhyemmän kautta niistolla.

Jotenkin viime kisojen epäonnistumisen jälkeen agility on jäänyt taas vähän vähemmälle kasvattelemaan intoaan. Ja kun pihallakaan ei viitsi tehdä pimeässä esteitä tai siivekkeen kiertoja enää iltaisin, niin on käytetty sitten aikamme voivoivoi-tokoon. Voivottelua on ollut ilmassa. Niin hienolla mallilla olleet kaukot on ottaneet vähän takapakkia treenaamattomuuden seurauksena. Niinpä nyt on panostettu matkan kasvattamiseen ja oikeisiin vaihtoisin ja käskyjen noudattamiseen samantien. Tässä avuksi otin kompostiaidan Piikan edessä ja johan on luonnistunut taas paremmin! Etunamit saivat pientä vinoutta aikaiseksi, mutta tuo kompostiaita tuntuisi toimivan. Ilman sitä ei sitten toimikaan, mutta en jaksa murehtia asiaa. Vaikka oikeasti pitäisi. Liikkurihäiriölläkin on tehty jokusen kerran ja sillonkin on vaikeaa. Jännä jos ei olisi.

Sitten ohjattu nouto. Se tuntuisi olevan Piikan lemppari. Ehdoton suosikki. Yksin treenatessamme en saa virheitä esiin, enkä montaa toistoa viitsi edes ottaa, mutta liikkurin kanssa Piika on hakenut aina väärää ennemmin. Ehkä johtuu myös siitä, että on treenattu pitkässä nurmikossa ja kapulat eivät ehkä niin hyvin ole näkyneet, mutta tähän pitää kiinnittää huomiota. Ja pientä ennakointia on aina kapulan luokse havaittavissa, kun se kapulan haku on vaan niin siistii.

Tunnaria on tehty muutaman kerran. Jopa liikkurin kanssa. Eikä ole maistellut, joten ollaan tehty siksi mahdollisimman vähän. Seuruutakin on vain fiilistelty. Opeteltu askelsiirtymiä ja peruutusta. Pallon kanssa on vaan vähän hankala peruuttaa, kun Piika ottaa silloin aika paljon etäisyyttä katse pallossa. Muulloin on korrekti ja kivasti työstää takapäätä. Helposti saattaa lähteä kyllä peruuttelemaan mun ympärikin. Jäävistä istuminen on edelleen vaikea, ja ei kärsi yhtään tehdä L:nä, kun seuruu kärsii. On siis tehty vähän siellä täällä. Luoksetulo on mielestäni ihan kiva, vaikka teenkin sen käsimerkillä. Metallihyppynoutoa ei olla tehty ollenkaan. Miksei se sitä osaisi?

Ruutu on ollut tämän hetken suurin murheenkryyni. Tehtiin ja tehtiin sitä, mutta aina saatiin aloittaa alusta. Tulin sitten tulokseen, ettei Piika tiedä, mitä RUUTUUN tarkoittaa. Niinpä on tällä viikolla oltu tehoruutukoulussa ja treenattu sitä monesti illan aikana. Sisällä, ulkona, hallissa, ulkona. Ja tämä tuottaa tulosta. Nyt alkaa jo hahmottamaan, mitä pitää etsiä ja ennen ongelmana ollut etukulmaan kaartaminenkin alkaa olla selätetty järjestelmällisellä palkkaamisella keskeltä. En tosin tiedä, mitä siitä menee kokeessa pisteitä, jos koira menee ruutuun käskyllä, mutta itsenäisesti korjaa paikan keskelle ennen seis-käskyä? Eli ei mene suoraan keskelle vaan himmailee hetken siinä etukulmassa ennen siirtymistään.

Olen myös tehnyt häiriötä ruutuun. On ollut leluja, on ollut ohjatun kapuloita, on ollut muita merkkejä. Ja silti ruutuun on pitänyt löytää. Joskus Piika on juossut ruutuun kapula suussaankin, mutta sieltä se ruutu kuitenkin alkoi löytymään. Kaikkien niiden häiriöiden takaa. Tällä viikolla treenasin Jattilassa oman koulutusvuoron päätteeksi kentällä, jossa oli agilityrata.

Kilpailevat_syksy2015_9treeni

Punainen laatikko keskellä on ruutu. Ja sinne mentiin esteiden kautta. Ja sinne mentiin putken kautta. Se ruutu löytyi! Lopuksi tehtiin kertaalleen rata läpi.

Eilen hain Naakan meille hoitoon ja illalla piskit saivat tehdä tandemtokoa. Löytyi ruutu ja onnistui ohjattu! Vitsi ne oli makeita ja kivasti saivat toisistaan kiksit tekemiseen. Että onhan me nyt jotain sentäs tehty, vaikka tuntuukin, että nyt itse edelleen sairastaessa (agilitytreenit jätin suosiolla väliin) eniten on vain pötkötelty kotona.

Kajaanissa kisareissulla

Viikonloppuna käytiin pikaisesti Kajaanissa kääntymässä. Agiliitokuukauden päättivät Kajaanissa käydyt agilitykisat, joissa tuomaroi Vesa Sivonen. Perjantaina ajeltiin kotiinkotiin myöhäisellä, ja aamulla oli sitten jo aikainen nousu ja ajo kisapaikalle Paltaniemelle. Janne oli mukana ja huolehti käytännössä täysin koiran lämmityksestä, jäähdytyksestä, oikeasta vireestä ja palkkauksestakin vielä radan jälkeen. Eipä siinä paljoa jäänyt itselle tehtäväksi.

Mukavia, meille sopivia ratoja oli tälläkin kertaa Sivosen radat. Huomasin vain taas sen, etten sitten uskalla luottaa koiraan, vaan varmistelen liikaa ja siihen se oma rytmitys käytännössä kaatui, etten uskaltanut liikkua ja kun liikuin, tehtiin sitten virheitä. Jäi kuitenkin hyvä fiilis kaikilta radoilta ja parasta oli tottakai, että kisat käytiin kaverini naapurissa, joten ratojen välillekin riitti ohjelmaa, kun ehdittiin treffata kaveriakin. Jälleen kerran Kajaanissa oli kiva käydä, ja Jannekin totesi, että kyllä kajaanilaisilla kisajärjestelyt pelaavat lajista riippumatta. Kiva käydä kisaamassa kiireettömästi ja nauttimassa lupsakasta meiningistä.

Kaikki radat ovat samalla videolla. C-B-A. HYL-HYL-5. Varmaan fiiliksen puolesta koko kesän parhaat kisat.

Viikonlopun viimeisteli valtion kamera Kuopion jälkeen kotiin tullessa. Kertahan se on ensimmäinenkin, kun itsensä niihin kuvauttaa.

Agiliitoa viikon varrelta vol. 2

Me emme näemmä nykyisin tee muuta kuin aksaamme. Ihan hyvältä on tuntunut keskittyä nyt vain yhteen lajiin, ja tulokset alkavat näkyä.

viikkorata2015092015

Perjantai 18.9.2015 Viikkorata

Perjantaina käytiin tekemässä viikkorataa porukalla. Pituudella palkattiin Piika ensimmäisen kerran, että hyppäisi suoraan. Oli tarkoitus palkata eteenpäin, mutta sepäs hyppäsikin suoraan ja kääntyi sitten millin päällä heti päädyssä, joten palkkasin sitten siitä. 6-12 oli ehkä meille se vaikein pätkä. Varsinkin 7 kanssa mietittiin pitkään, kumman siivekkeen kautta kierrättää. Lopulta paras taisi kuitenkin olla lyhyemmän siivekkeen kautta niistolla. Kepit löytyivät parhaiten takaaleikkauksella, mutta piti palkata päähän, että pujotteli loppuun ja että pystyin jäämään okserin taakse. Parhaiten 10-12 sujui kuitenkin valssi/puolivalssi/takaakierto/sylkkäri-tyylisellä pyörityksellä. 13:lle pakkovalssi ja 15:lle vaati liikkuvan pakkovalssin putken suuntaan, ettei lukenut rengasta. 18-19 kokeiltiin kaikkea mahdollista, mutta yllättäen paras oli sitten vain jaakotus 18:lle ja perusvalssi 19:lle koiran ponnistuksen mukaisesti ja siitä sitten maaliin. Hauska rata!

Piika_syksy2015_5kerta

Tiistai 22.9.2015 Viikkotreenit

Tiistaina mentiin sitten taas viikkotreeneissä rataa. Helpolta näytti ja tutusti pulassa oltiin. Ensimmäisellä kierroksella 1-2 pakkovalssi, 2-3 putkeen ohjaus, joka vaati kunnon tyrkkäisyä, sitten olikin jo kiire ohjaamaan okserilta putkeen. 5-6 väliin harjoiteltiin poispäinkäännöstä (oma linja kohti 13 ja juuri kun koira ohitti hypyn, poispäinkäännös), kepeille sylkkäri ja takaaleikkaus, kepit seinäänpäin toimi tällä kertaa pääsääntöisesti hyvin. A:lta irtosi hyvin putkeen, mutta hypyn kautta vaati, että ohjasin myös sen omalla rintamasuunnalla. Putkesta eteenkäskysllä 12, niisto 13:lle, 15:lle flippi (tai ainakin sen tyylinen) ja 17:lle poispäinkäännös. Jos olin yhtään myöhässä, lähti hakemaan 18 takaakierrosta.

Toisella kierroksella kokeiltiin alkuun vielä ohjausta toiselta puolelta. 1-2 putkeen lähetys tyrkkäyksellä, siitä niisto-pakkovalssi 3:lle, vastaanottava valssi 5:lle ja pikapikaa tekemään persjättö-poispäinkäännös 6:lle. Huh, sitten olikin hyvä, että hädin tuskin selvittiin 14:lle ja 15 flippi ei enää ottanut onnistuakseen. Mutta lopulta sitten treenin kautta maaliin.

Tää oli kyllä hauska kanssa! Piti liikkua ja ohjata silti huolella. Ja Piika näytti, että kyllä tarjoamistreenit on tuottaneet jo tulostakin.

Kilpailevat_syksy2015_4treeni

Keskiviikko 23.9.2015 Koulutustreenit

Keskiviikon treeniradalle toivottiin vauhtia, ja kun näin sopivan piirustuksen lojuvan kentän laidalla, niin pitihän se sitten kopsata heti käyttöön. Vedin koulutettaville treenit kahdessa erässä 1-12, 12-22. Niinpä samat sävelet olivat myös omissa treeneissä. 1-3 toimi ihan peruslaajalla valssilla – en edes yrittänyt mennä sörkkimään esteiden lähelle ja Piika tuli hyvin ohjaukseen miettimättä kontakteja takana. 4-7 meni kuin itsestään ja oli pakko katsoa, että mun koira ja miten nopee! 7-8 vaati kyllä sitten jo omaa rytmitystä, että pääsin liikkeelle, mutta onneksi eteenmenokäsky toimii ja sinne se putkeen upposi. Kepit onnistuivat kuitenkin vasta, kun ohjasin ne takaa ja annoin koiran itse hakea keppivälin. Pakkovalssi sitten vielä 12:lle. 12-16 meni myös kuin itsestään. Pohjalle olin kyllä pyörittänyt Piikaa takaakierto-ohjaukseen matalammalla hypyllä ja pystyrimalla, mutta nyt sain oman ohjauksenkin natsaamaan ja Piika pyöri 55-senttistä nätillä ympyrällä. Kontakteille saikin sitten kivasti vauhtia ja pystyttiin niitä treenaamaan kunnolla. Muurille pieni linjaus ja rytmin muutos. Keinun jälkeen liikkuva valssi puolenvaihdoksi ja maaliin.

Lopuksi vielä istuskelin renkaan ja 1-hypyn välimaastossa ja käskyttelin nakkiheittopalkalla Piikaa hakemaan itse esteitä mun ohjauksen ja käskytyksen kautta. Kivasti pyöri rengas-16/4-1/22 akselilla. Ja kun itse sai hakea takaakierrot nyt ensimmäistä kertaa itsenäisesti, niin teki tosi nättiä kaaria. Kyllä se niin vaan oli, että kannatti korjata vielä 4-vuotiaan hyppytekniikkaa ihan perustarjoamistreenien kautta. Ja näitä jatketaan edelleenkin! Ehkä jossain välissä on kuitenkin pakko pitää huilia agista, ollaanhan me niin paljon nyt liideltykin!

Mikkelistä nollaa pukkasi

11821836_1656574154585165_509987833_n

Piika ja Kilju Mikkelin kisakatsomossa.

Houkuttelin Jannea mukaan Mikkelin agilitykisareissulle. Aluksi ei halunnut millään lähteä, sitten kai totesi, että kotiin jäädessään joutuisi tekemään liikaa remppajuttuja – ja lähti mukaan. Ja onneksi lähti. Päästiin viime aikaisten pohdintojeni ytimeen ja nyt on selvät sävelet ja korjaukset aloitettu.

Mikkelissä siis juostiin kolme rataa, tuomarina Sisko Pulkkinen. Muistinkin taas, miksi en ko. tuomarin radoilla ole vuoteen käynyt. Jos aina ne ansakohdat pitää radoille rakentaa vääristä putken päistä, niin ei ole ainakaan enää minulla kivaa. Lisäksi agilityratojen aloitukset olivat liian simppeleitä. 😀 Hylkyjähän ne tarjosivat. Hyppäri oli viimeisenä ja sieltä saatiin ihanneajan alittanut nolla. Jostain syystä hyppärit ovat tällä hetkellä ystävällismielisiä meille. Kontaktit eivät pelittäneet niin hyvin kuin Jyväskylän kisoissa, mutta taisin itse ohjata ne hieman eri tavalla. Taas muistaa, että varmistelulla ei voi saada tulosta. Kepit on hitaat, mutta saavat nyt ollakin, kun kuitenkin pujottelee loppuun saakka.

Mutta sitten se tämän hetken kuumin perunamme heti kontaktien ja esteiden tarjoamisen jälkeen – vire. Ensimmäiselle radalle päästiinkin oletettua aiemmin poissaolijoiden yms. vuoksi, joten en ehtinyt saada Piikaa hanskaan ollenkaan ennen rataa. Ja sehän sitten näkyikin läpi radan. Onneksi Janne oli mukana ja onneksi näki, miten Piika kiihtyy nähdessään muiden suorittavan rataa. Ensimmäiseksi totesi, että miksi tähän ei ole puututtu jo pentuna? Ei noin ylivireinen koira voi tehdä puhdasta rataa, kun ei pysy pää kasassa! Niin miksi – no siksi, että oli niin siistiä, että Sohvatyyny kiihtyi edes jostain! No, nyt kiihtyy vähän liiaksi jo! Seuraavaksi pitäisi alkaa jo laskemaan sitä virettä. Sohvatyynyltä! Toiseksi Janne tuumasi, että ei muuta kuin kisoihin hengaamaan vaan koiran kanssa, mutta ei saa päästää radalle. Koska sehän sen suurin palkka on, kun pääsee kiihdyttelemään itsensä ja siitä vielä radalle palkkaamaan kiihtymyksensä. Tämä ajatus päätettiin jättää toteuttamatta, koska ajanpuute ja koska rahanpuute. Ei huvita ajaa ympäri Suomea näyttämässä koiralle muiden koirien kisaamista enää tässä iässä.

Joten, seuraavaksi lähdettiin etsimään purkukeinoa. Toiselle radalle mentäessä piti odotella kentän sillä puolen, jossa ei näkösuojaa juuri kentälle ole. Saatiin Piika leikkimään ja saatiin virettä purettua. Se ei ehtinyt kiihtyä kentän tuijottelusta. Paria koiraa ennen lähdin kävelemään rataa kohti ja sitten piru olikin irti. Piika kiskoi ja huusi radan suuntaan. Äkkiä täyskäännös ja Janne toi lelun ja yritin saada Piikan leikkimään. Aikansa se otti, mutta lopulta kun onnistui, vaihdoin lelun nakkiin ja nakki-imutuksella päästiin radan reunalle. Ja vaikka edellinen koira oli radalla, Piika oli täysin keskittynyt minuun. Toki palkkasin sitä nakilla koko ajan ja teetin töitä. Se ei saanut hetken rauhaa alkaa tuijottelemaan. Tämä kohta on myös videolla. Itse toki kämmin sitten radalla, mutta koiran fiilis oli oikea.

Kolmannelle radalle Janne jalosti leikittämisideaa entisestään. Sen mielestä Piika pitäisi opettaa kantamaan suussaan patukkaa tms. lelua tuttina. Saisi purettua kiihtymyksensä puruun niin, että sillä olisi Tehtävä ennen rataa. Niinpä leikitin Piikaa ja Janne nappasi sen välillä kävelemään kanssaan lelu suussa kohti rata-aluetta. Piika sai kävellä, miten halusi ja katsella, mitä halusi, mutta ei saanut pysähtyä paikalleen tuijottelemaan radalle. Ja aina kun lähtivät tulemaan minua kohti, haastoin jo pitkän matkan päästä Piikaa leikkimään muka yrittämällä ottaa sen lelun ja se tuli kiireenvilkkaa tarjoamaan ihanaa leluaan leikittäväksi ja taas se sai voittaa lelun ja Janne vei sen katselemaan rataa kävelylenkille. Toimi ihan pirun hyvin! Ehkä koko kisapäivän upein tunne! Me tehtiin yhdessä se kahden radan aikana, mistä haaveiltiin vasta ekan radan lopussa! Toki tämä nyt vaatii vahvistamista eikä todellakaan ole valmis, mutta se voisi olla hyvin mahdollinen purkukanava jatkossa kisoihin!

Ja ne meidän radat tässä videolla: