Aihearkisto: Kilju

Aurinkoenergiaa

img1280

Viikonloppuna saatiin nauttia upeista keleistä. Kuvat eivät tee oikeutta sille, miten hienoa oli käydä auringonpaisteessa lenkillä ja antaa koirien kirmata pellolla vapaana ennen treenejä. Puolen vuoden kuvaustauko näemmä kostautuu. Ei sitä enää osaa edes kuvia ottaa, saati muokata niitä. Pitäisi skarpata tässäkin suhteessa, mutta aika-käsitteestä on tätä nykyä tullut hyvin rajallinen.

Temponkin on annettu rallatella viikonloppuna useamman kerran irti, niin metsässä kuin pelloilla. Kuukaudessa on tapahtunut paljon muutosta positiivisempaan suuntaan enkä voi kyllin kiittää kaikkia meitä jo tällä matkalla auttaneita. Anun, Ellun, Veskun ja Ninan vinkit ja neuvot ovat olleet kultaakin kalliimpia, niin treeneissä kuin arkielämässäkin. Lenkeillä Tempo koiria nähdessään ottaa kontaktin koirille räyhäämisen tai niistä kiihtymisen sijaan. Pellollakin palloili vain ympärillämme siihen saakka, että se otettiin kiinni, vaikka muita koiria tuli samalle pellolle ja varmasti ne näki. Eikä treeneissäkään välitä muista koirista hallissa, kun pääsee tekemään.

Treenit näyttävät tällä hetkellä tältä pääsääntöisesti. En tiedä, mikä mua tuossa seuraamisessa kaihertaa. Ja aksan ohjaukset nyt on taas mitä sattuu. Ei siinä, että yritän opettaa koiralle uutta, samalla yritän oppia ohjaamaankin sitä uudella tavalla itselleni ja tämä kaikki vaatii hieman työstöä omalta mieleltä ja kropan hallinnalta. Leikkimisessä en saa luotua Tempolle niin paljon painetta, että se kuormittuisi saati tekisi mitään rauhaa, joten Janne sitten kertaluonteisesti leikki Tempon kanssa hetken.

Mainokset

Agikisoja ja muuta lätinää

smaller

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Aamulenkin kohtaamisia

Reippaan vuoden kotona vietetyn Muksun passaamiseen käytetyn ajan jälkeen olen taas palannut töihin. Samalla myös koirien lenkitykset heilahtivat uuteen järjestykseen, kun vaihdettiin Jannen kanssa päikseen Muksun ja koirien aamu- ja iltatoimet. Keski-Suomessa Piika ja Kilju olivat jo tottuneet aamu- ja iltapissatuksiin pihalla omatoimisesti ulkoillen, mutta rivitalossa täällä Etelä-Suomessa ei viitsi ihan tuota pientä parin neliön takapihaa käyttää kaikkien koirien hiekkalaatikkona jatkuvasti. Riittää, että se on jo Tempon hiekkalaatikko – tätä nykyä ehkä tosin enemmänkin multainen kaivuuallas.

Joten ulos on lähdettävä itsekin lenkille, satoi tai paistoi. Aamulla puoli kuudelta kun raahaudun purevaan merituuleen kolmen koiran kanssa, viimeisetkin unihippuset karisevat silmistä, se on kyllä myönnettävä. Eilen aamulla siinä peruslenkkiämme tallustellessamme ja kiitellessäni hyvää tuuria, ettei ketään ohitettavia koiria ollut tullut vastaan ja että aamu on hyvässä vauhdissa ja kohta ollaan jo kotona, havahduin siihen, että Kiljulla alkoi nenä nousta ylös, samoin Tempolla. Kilju selvästi tunsi hajun, Tempolle haju näytti olevan uusi.

Olimme juuri tulossa lähistöllämme olevalle kaukalolle ja olin ajatellut päästää Kiljun siinä irti, jotta se kävisi tarpeillaan. (Kuinka vaikea on aikuisen koiran käydä hihnassa kakalla, sitä sopii kysyä Kiljulta.) Onneksi kaukalolla paloivat tällä kertaa valot. Niiden avulla paikansin pari mustaa möhkälettä kaukalon takana olevan koripallokentällä. Peuroja.

Toivoin, että peurat tajuaisivat kiertää metsään kaukalon takaa. Mutta eihän ne nyt sellaista tekisi. Eihän. Kun vaihtoehtona oli tulla eteemme, patsastella siinä hieman ja kiihdytellä kaikki koirat omiin sfääreihinsä ennen kuin hyvinhyvin nopeata sitten lopulta viitsivät kirmata pomppivaan laukkaan. Eipähän enää tarvinnut kiitellä hyvinkäyttäytyviä koiria. Koko lähitienoo raikasi, kun Tempo veti itsensä saalishaukkuun ja Kilju ja Piika tempoivat hihnoissaan, minkä jaksoivat. Ja niin on kolmas koirakin opetettu siihen, miten ihania nuo peurat ovatkaan. Tästä lähtien sekin tasan tietää, mihin hajuun törmäsi ja miksi siitä kannattaa kiihtyä.

Projekti nimeltä Tempo

Ihana tuollainen viisikuukautinen malinpenikka. Ei käy aika pitkäksi, kun yrittää siitä leipoa yhteiskuntakelpoista hurttaa. Janne totesi tässä yksi ilta, että jos mulle vielä joskus bortsua tulee, niin se tuskin uskaltaa hengittääkään ilman lupaa. Tempo on kyllä opettanut minulle siihen mennessä, kuinka se oikeaoppinen pakote annetaan niin, että menee kerrasta perille.

No, luulen, että sille bortsulle tuskin tarvitsisi antaa niitä pakotteita. Nimimerkillä Piikan kanssa on ollut varsin helpot seitsemän vuotta, kun se on saanut elää niin pellossa kuin voi. Koska se on vain ollut niin helppo eikä sillä ole ollut tarvetta nousta ihmistä uhmaamaan. Ja nyt kun lenkit on olleet pitkälti Tempoon keskittymistä ja sen perseilyjen kitkemistä, Piika on ilmeisesti päättänyt olla kuuliaisin koira koko porukasta ja kulkee lenkit vasemmalla sivulla namitaskua koko ajan tuijottaen.

Tempon kanssa päästiin siihen pisteeseen, että se alkoi kiihtymään ohitettavista koirista, lenkkeilijöistä, autoista ja pyöräilijöistä. Perjantaina ohitustilanteen jälkeen jäi saalis sen verran päälle, että naksautti hampailla mun pohkeeseen. Rajansa kaikella ja sen jälkeen rajat vedettiinkin kiinni. Pieneltä malinoissilta on kitketty elintila hyvin pieneksi, kaikki on kiellettyä lähtökohtaisesti ja luvan kanssa saa asioita tehdä. Siitä palkkiona on ruokaa suoraan taskusta.

Itselle tässä on hankaluutena se, että niistä rajoista on pidettävä koko ajan kiinni. Yksikin lipsuminen niin Tempo kyllä yrittää rajojen rikkomista heti enemmän. Arjen kiireessä ja väsymyksessä asiat haluaisi tehdä helpommin, mutta nyt on pakko vaatia vaatia ja vaatia.

Tällä hetkellä Tempo vaikuttaisi varsin pehmeältä, terävältä, vilkkaalta ja epävarmalta. Varsin tyypillinen tuollainen pieni pentunen. Omat hankaluutensa siihen tuo huono suhteeni siihen, vai pitäisikö sanoa olematon suhteeni. Jannea se tuntuu uskovan jo mulkaisusta, mutta kanssani elämä on tällä hetkellä yhtä selviytymistä vääntämisestä toiseen. Periaatteessa tämä tilanne ärsyttää, koska tuskin olisimme tässä tilanteessa, jos olisin toiminut Tempon kanssa johdonmukaisesti ihan pennusta asti. Nyt saavutetuista oikeuksista on hyvin vaikea tuollaisen junnukoiran päästää irti.

Mutta on tässä toki menty eteenpäinkin. Hihnassa vetäminen alkaa olla aisoissa, lähellä-käsky on mennyt kivasti perille samoin kuin EI!!!. Jopa Kilju on todennut, että lenkit on ihan jees, kun mukana on nappulaa ruoaksi. Eikä niille vastaantuleville koirillekaan välttämättä enää tarvitse kurkku suorana huutaa, riittää pienen pieni puh. Mikä ei kyllä ole sallittua sekään. Paljon on vielä tehtävää projektissa nimeltä Tempo.

Viikonloppuna saatiin myös hyvät opit seuruun alkeistreeniin. Olen seuraamista kovin vähän muutenkin tehnyt, koska on tuntunut, ettei siinä kaikki ole vain natsannut. Uusilla opeilla natsaa! Periaatteessa tämä olisi kai pitänyt muistaa tuolta jokusen vuoden takaa, kun Piikalle rakensin seuruuta uusiksi, mutta näemmä sitä ihminenkin on unohtavainen, kun näin tärkeistä opeista on kyse. Agilityssa Tempo opetteli perjantaina taas uuden ohjauksen: niiston alkeet.

 

Kuvapäivitys joululta

Nämä kuvat ovat jääneet julkaisematta joululta. Täällä etelässä lumesta on voinut vain haaveilla. Nyt sentään pakkasta on ollut jo viikon verran, joten ei ole tarvinnut jokaisen ulkoilun jälkeen olla tassuja pyyhkimässä ja pesemässä. Helmikuuta odotellessa. Uskon, että silloin täälläkin voisi olla talvi.

A-7376

A-7474

A-7528

A-7530

A-7541

A-7573

A-7578

A-7584

A-7602

Uuden vuoden lupaukset

Ja katsaus menneeseen.

Vuosi sitten toivoin tulevalta vuodelta:

Yhteisesti tietysti terveyttä voisi toivoa, kaikille. Tunnustettava on, että tytöt vanhenee numerollisesti, vaikka se ei vielä fyysisesti tai henkisesti näykään. Toivomme parasta vuotta tähän saumaan harrastuksellisesti. Piikan tavoite on agilityn SM-kisoissa, vaikka nollien keruu jääkin taas keväälle. Ja se valioituminen. Se on tavoite. Tokossa EVL-valmiuden saavuttaminen. Kiljulle vuoden 2016 piti olla viimeinen ipo-vuosi, mutta ehkä sitä 1-tulosta havitellaan vielä ensi vuonna? Katsotaan myös, miten pitkälle agilityn sytytetty kipinä ensi vuonna johtaa? Ja entäs, saadaanko ajatus kolmannesta koirasta konkreettisemmaksi ajatushautomosta?

Kiljulle povattiin ja odotettiin kovaa kautta. Toisin kävi, kun ensin pannusdiagnoosi saatiin heti vuoden alkuun ja toukokuussa kohtutulehdus vei koiran heikkoon happeen heti kesän alussa ja sitä paranneltiinkin sitten pitkälle kesään ja siinäpä se kausi sitten olikin. Samalla myös IPO-touhut päättyivät Kiljun osalta. Mutta eipä hätiä mitiä, pannusdiagnoosista huolimatta Kilju on nyt vihdoin EJ-rekkarissa ja poikkeuslupaa kisaamiselle lähdetään hakemaan. Toivottavasti eläkeläislajin kisakentät kutsuvat, eli mikäs sen parempi laji olisikaan kuin agility!

A-6828

A-6838

Piika saavutti toisen tavoitteensa ja valioitui agilitysta heti keväällä, kun pidettiin maalis-toukokuussa vuoden agilityrupeama parissa kuukaudessa. Vuoteen mahtui kait jotain 36 agilitystarttia, joista 25 osui maalis-toukokuulle. Nollia saatiin kasaan 9, joista 8 tuona samana ajankohtana. Että silloin meni hyvin. Muuten ei ehdittykään juuri harrastamaan ja Piikan kanssa olen vain jossitellut koko loppuvuoden. Hyppyvalion arvon tavoittelu jäi useammassakin kisassa jossittelun asteelle. Lähellä, mutta niin kaukana. Ensi vuonna se valio on tavoite! Samoin kuin SM-nollien keruu jälleen kerran jää keväälle. Olisihan se vielä kiva päästä edes yksilöSMkisoihin. Tokoiltu ei koko vuonna kuin kotona jumppaillen kaukoja ja jotain pientä. Ensi vuonna voisi vähän ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää käydä kokeissakin. Ja etenkin saada treenipaikan sekä päästä kiinni pääkaupunkiseudun koirapiireihin. Ja ylipäänsä harrastaa Piikan kanssa ja nauttia vielä näistä jäljellä olevista harrastusvuosista.

A-6832

A-6847

Kolmas koirakin konkretisoitui pimeän pennun osalta. Paperiton Tempo muutti Tsekeistä meille ja kaippa se on sellainen bordercollie malinoissin kuoressa. Oppii nopeasti ja räyhää kaikelle liikkuvalle. Josko pentu oppisi arkisäännöille edes tulevana vuonna. Siinäkin on jo ihan tarpeeksi jumppailtavaa. Paperit sai ainakin vuoden alun kunniaksi postissa ja rekisteröintihakemus voidaan laittaa Kennelliittoonkin menemään. Ja Jannen joululahjana Temppu pääsee Skogsterin Mian pentukurssille oppimaan hyväksi kisakoiraksi.

A-6852

Kilju KKK:n supermöllimestari 2017

A-6292

Supermöllimestari Kilju

A-6281

Lapsenvahti

A-6194

Booring.

A-6204

Leikitäänkö?

A-6207

Camoon!

A-6208

No ookei…

A-6210

Ja siitä se sitten taas lähti.

Tämä postaus olisi pitänyt kirjoittaa jo kuukausi sitten. Ei vain ole ehtinyt. Kuvatkin ovat sieltä kuukauden takaa. Tätä nykyä Kilju jo leikkii Temponkin kanssa noin, ja meno on varsin villiä. Itse olen pakannut Piikan mukaan ja ollaan paljon oltu nyt Kajaanissa. Tilanne on vain tällä hetkellä sellainen, etten ole pystynyt Tempoa ottamaan mukaan, joten siitä on tullut vähän jo Jannen koira. Niillä kahdella kyllä synkkaa ja Tempo jopa kuuntelee Jannea.

Kilju on tosiaan tämän syksyn keskittynyt aksaamiseen pari kertaa viikossa. Pääsivät Jannen kanssa treenaamaan KKK:lle syksyllä ja hieman hakivat oikeaa ryhmäpaikkaa, mutta ovat nyt sitten päässeet jo ihan rataakin tekemään ja hommaa alkaa näyttää siltä, että Kilju tarvitsee pannuslääkitykseensä ensi vuodelle erityisluvan, koska kisakentät kutsuvat. Paperit jo laitettiinkin Kennelliittoon vetämään siirron saamiseksi EJ-rekkariin.

Kuukausi sitten Kilju osallistui sitten KKK:n möllikisoihin, jotka olivat samalla möllimestaruuskisat. Ja niinhän siinä kävi, että pienellä erolla ensimmäiseen Kilju sijoittui supermölleissä sijalle kaksi puhtaalla radalla ja koska ensimmäinen ei ollut KKK:n jäsen, tuli Kiljusta KKK:n supermöllimestari ja sai läjäpäin palkintoja. Enemmän kuin koskaan ipo-hommista yhteensä.

Seuraavalla radalla oli sitten möllimestaruusjaossa ja sillä radalla Kilju tuli kolmanneksi vitosella. Muistaakseni oli joku riman pudotus kyseessä. Tuolla radalla Kiljusta olisi sääntöjen valossa leivottu myös möllimestari, mutta KKKlla tuli kiire muuttaa sääntöjä, ettei voi sama koirakko saada kaikkia mestaruuksia ja niinpä palkinto jätettiin jakamatta. Voi Kilju minkä teit. 😀

Vaan on ne kyllä edistyneet Jannen kanssa ihan huimasti syksyn aikana ja esteetkin alkavat olla sillä mallilla, että ellei ihan lapasesta lähde, niin varsin mukavaa menoa on luvassa virallisissa kisoissakin. Vaan eipä tuota olisi yksin Janne ja Kilju saaneet aikaiseksi, mutta ovat päässeet treenaamaan ihan huipussa seurassa sen toisen kerran viikossa ja suurin kiitos tuosta tehdystä tuosta parivaljakon kohdalla meneekin Frantsin Ninalle ja Yli-Juutin Pirjolle. Ilman heidän treeniseuraansa ja Jannen kouluttamista tuskin tässä pisteessä nyt oltaisiin.