Kuumaakin kuumempi kesä

37815551_10156405540436768_1389092397480148992_n

Upea kesä takana, ei voi muuta todeta. Juurikaan ei olla ehditty laakereilla levätä, mistä kertoo myös päivityshiljaisuus. Oma talo Nummelan kupeessa ja reissut ympäri Suomea ovat pitäneet kiireisenä lomallakin.

Kuuman kesän helleaalto ja treenittömyys nyt, ennen kuin saatiin mitään seuravaihdoksia jne tehtyä, on pitänyt huolen siitä, että koirat ovat eläneet hyvin pitkälti pellossa eli takapihalla koko kesän. Kilju ja Tempo ovat jokusen jäljen ajaneet, agility on ollut minimissä. Tempo on vähän tottistellut (opetellut noutoa ja maahanmenoa) ja Piikallekin mietin, että pitäisikö jaksaa tokoilla sen kanssa ja katsoa kokeita syksylle. Tuskin sitten kuitenkaan jaksan, kuten aina. 😀

Tempo on myös pitänyt huolen, että eipähän ole tarttenut juuri edes yrittää treenata. Kesän alussa juoksutettiin sille joku kolme viestitreeniä ja huomattiin sitten, että jahas, sillä on jarrunappulat auki. Ei juoksemisesta vaan jarruttamisesta. Kun jarrut vedetään päälle täydestä vauhdista just siinä kohdalla niin ei voi olettaa, että jalat kestäisi. No, ne kun parani, Tempo kävi uimassa jonkun 5 minuuttia ja seurauksena vesihäntä. Hirveä uimatekniikka. Ja eka koira, joka saa vesihännän 30 asteisessa kelissä ja 20 asteisessa vedessä. Sitten kun siitä parantui niin huomasin, että jaahas, koiralla on peukalon mentävä reikä kyljessä. Ei mitään tietoa, mistä se on tullut. Juossut itsensä ihan kunnolla pahki x-asiaan. Sitä tässä on nyt sitten paranneltu reilu viikko ja hyvin on haava pysynyt avoinna, kun Tempo sitä hiertää joka paikkaan ja suihkuttaa saa päivittäin. Ihan en ole varma, meneekö tuo nyt kotikonstein ohi, mutta seuraillaan. Parin viikon päästä onkin sitten jännää, kun varasin Tempolle välikuvausajan. Saadaanko harrastuslupa vai ei? Viikonloppunahan Tempo täyttäisi jo vuoden.

Nämä Tempon kuvat ovat jo alkukesältä, mutta jääneet julkaisematta. On se kyllä makee koira. Toivottavasti välikuvat vaan antaisi lopullisen treeniluvan.

a-2350

a-2208

a-2215

a-2217

a-2230

a-2240

a-2291

a-2308

a-2310

Mainokset

Perhostien kuvia

img1280-17img1280-16img1280-15img1280-14img1280-13img1280-12img1280-11img1280-10img1280-9img1280-8img1280-7img1280-6img1280-5img1280-4img1280-3img1280-2img1280-1

Ihania kesäpäiviä ollaan vietetty. Kesä tuli humahtaen, kun lämpötilat hurahtivat kolmeenkymppiin. Perhostien upea puutarha heräsi yhdessä yössä kukkaloistoonsa. Nämä ovat päivää ennen sitä otettuja kuvia. On kyllä nautittu. Koiratkin saavat olla koko päivän pihalla, kun ollaan Perhostiellä. Muuten ollaankin harrasteltu vain aksaa ja yritetty päästä sitkeästä flunssasta eroon. Tuntuu vaan kiertävän toiselta toiselle.

SAGI Rankingkin alkoi vihdoin päivittymään. Yllätys oli iloinen. Piika on nyt sijalla 4. pikkumakseissa. Meidän pieniä pikkuriikkisiä tähtihetkiä. Laskeskelin sitten muutenkin noita tämän vuoden tuloksia. Alkuvuodesta 27 kisaa neljässä kuukaudessa. Niistä 14 hylkyä, 13 tulosta, joista 2 tulosta ja 11 nollaa. Nollaprosentti 40,7. Hylkyprosentti 51,8. Tulosprosentti 48,2. Ei huono, sanoisin. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa kesää.

ranking

Kesäisiä kevätpäiviä

full-14full-13full-12full-11full-10full-9full-8full-7full-6full-5full-4full-3full-2full-1

full

Oltiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa maalla uudessa talossa yötä. Tehtiin pihalle aitaa ja päästettiin koirat kesälaitumille. Mikäs siinä itselläkään, kun sai kameran kanssa maata nurmikolla oikosenaan ja kuvailla ohi kirmailevia koiria lapsen nukkuessa sisällä päiväuniaan. Kun viimeiseen puoleen vuoteen ei ole tätä mahdollisuutta ollut, niin luksukseltahan se tuntui.

Onhan siellä uudella talolla vielä paljon laiteltavaa ennen lopullista muuttoa, mutta kyllä porukkamme vaikuttaa siellä viihtyvän. Jannekin tuumasi kotiin lähdön aikana, että harmi kun pitää lähteä. Kyllä siellä mielellään jo asuisi.

Tempollakin koitti ensimmäinen yö ilman omaa yksiötä. 9 kuukautta juuri täyttänyt malinoisotus päätti, että kompostiaidat ei ole tarpeeksi pelottavia. Kun ei ollut koiraportteja mukana, niin eihän sitä saanut sisällä mihinkään teljettyä niin, että olisi voinut myös vahtia tuhoamiskäytäntöjä. Tempo siis nukkui yönsä vapaalla jalalla. Piika kai siitä eniten kärsi, kun sen mielestä Tempon lussutettavaksi annettu viltti oli oiva nukkumispaikka. Niinpä Tempo nukkui sitten Piikassa kiinni (kun Kilju ei antanut). Aamulla herätys olikin sitten jo klo 6, kun Tempon mielestä auringon noustessa on hyvä nousta itsekin. Lapsi sen sijaan jatkoi uniaan vielä pari tuntia. Että kauhun tasapaino säilyy kyllä näissä heräämisissä.

Olen Jannelle valittanut, että kyllä Tempo voikin olla ruma. Janne on yrittänyt, että eihän ole. Mutta kun nyt näki nämä kuvat, oli senkin pakko todeta, että jestas se onkin ruma. Miten malinois edes voi näyttää tuolta. No, kyllä siitä sukunsa tunnistaa. Nyt Tempon korkeus on n. 59 cm ja painoa varmaan reilu parikymmentä kiloa. Kiljua korkeampi se siis on jo. Painossa onneksi ei ole ihan yhtä tynnyri.

Agilitykisat KKK:lla

Viikonlopuksi riitti ohjelmaa, kun meillä oli vieraita ja lisäksi kisattiin molemmat kotikisoissa Kirkkonummella. Huolta ehti aiheuttamaan perjantaina myös oma tyhmäily agitreeneissä, minkä johdosta Piika törmäsi täysin päin muuria, mutta vaikuttaisi, että selvittiin ilman suurempia jälleen kerran. Ihmeen kaupalla onneksi.

Lauantaina kakkosissa kisasivat taas Janne ja Kilju. Radat olivat koko viikonlopun Asko Jokisen käsialaa. Pääsääntöisesti turhan lyhyitä estevälejä, kauheita kulmia esteille ja käsijarru kaasulla jatkuvasti. En tykännyt. Kiljulla on nyt joku kouluttamaton juttu tai sitten pitäisi kuvata se, että onko fyysistä vikaa, mutta Kilju on nyt jo jokusen kisan ja treenin pudotellut rimoja. Pääsääntöisesti tätä ilmenee silloin, kun koira jää Jannen taakse, joten vahva veikkaus on, että kyseessä on Kiljun rimoja kohtaan tuntema kunnioituksen puute. Eipä paljon haittaa, kun rimat tippuu.

Kaksi ensimmäistä rataa menikin sitten vähän tatsia hakiessa ja sitten kun se kolmannelle radalle löytyi, Kilju tiputti yhden riman. Vitosella sitten tällä radalla sijoitus kolmanneksi. Annoin kyllä hieman palautetta, että Janne vaan menee nyt koko ajan tekemään sitä nollaa eikä keskity itse rataan ja koiraan ja yhteiseen tekemiseen eikä sen puoleen myöskään liikkumiseen radalla.

Oma vuoro oli sitten sunnuntaina Piikan kanssa ja Janne ja siskonpoikani vitsailivatkin, että nyt se menee tekemään itse ne virheet, mistä valitin Jannelle edellisenä päivänä. Kerrankin oli niin, että pikkumaksit olivat vasta maksien jälkeen ja kun siinä katselin 30 maksien suoritusta, niin omatkin ohjausvalinnat alkoivat löytyä. Ensimmäinen agirata oli vielä ihan ok. A:lla oli hitonmoinen kulma putkeen ja mietin, miten Piikan otan siltä alas ja kierrätänkö pidempää kautta, mutta päädyin sitten vain ottamaan sen syliin ja niin se sitten käytännössä menikin. Tehtiin nolla, mikä riitti voittoon.

31530680_10156189312736768_5090615804162481703_n

Toisena oli hyppyrata ulkona. Jo rataantutustumisessa meinasin pehmeällä hiekalla kompastua useamman kerran samassa kohdassa ja niin tein myös itse radalla ja tiputin ensimmäistä kertaa itse riman kisoissa. Alku olikin sitten semmoista sekoilua, ettei tosikaan ja vaati hieman päästä rytmistä kiinni, mutta kyllä se sieltä lähti ja 10:llä ja yliajalla päästiin lopulta maaliin, mutta kyllä se kaikki sekoilu tuntui siltä kuin olisi hyllyn tehnyt. 😀

Kolmas rata oli agirata, taas sisällä. Tuolla radalla oli vieläkin enemmän suorastaan vittumaisia kulmia ja estevälejä verrattuna aiempiin ratoihin, mutta niistäkin selvittiin, vaikka pieneltä pelastelulta tämä rata jo alkoi tuntumaan. No, nollalla päästiin tässäkin maaliin ja sijoitus riitti toiselle sijalle. Ihan kivahan noissa kisoissa on pärjätä, kun taas saatiin pari lahjakorttia ja herkkuja ja leluja kasa. Piika tuntui olevan tyytyväinen possunkorvaan, millä sai herkutella kisojen päätteeksi.

31490743_10156189313246768_1849915440817965454_n

Tempo oli myös mukana kisoissa ja lauantaina treenaili urakalla seuraamista ja ihan vain keskittymistä kisojen vilinästä huolimatta. Sunnuntaina Janne heitti sen mulle just kun olin lähdössä kisoista ja treenasin sen sitten vielä siinä, että saatiin suurimmat kiehumiset tyypiltä purettua.

Tässä vielä nuo Piikan agiradat. Kiitos Susannalle kuvailusta! 🙂

Kevät tuo tullessaan kaikkea kivaa

31052279_10156170704621768_2084968455862959332_n

Täällä Etelä-Suomessa on jo ihan kesä. Vaikka oikeasti kai kevät, mutta kesältä se aurinkoisina päivinä on tuntunut jo. Kylmä tuuli on pitänyt vain pukeutumisen vielä keväisenä.

Kevään ihan parhaaseen uutiseen kuuluu tietysti se, että löydettiin meille ihanteellinen talo. Koko kevät on kierretty näyttöjä ja selattu Etuovea. Mikään kiire meillä ei ollut ja tavoitteena oli löytää 10/10 talo. Pisteytettiin jokainen näyttö ja muut katsomamme talot saivat pisteitä 6-9:iin. Mutta sitten jokin tässä Perhosentien talossa oli, että se sai melkein täydet pisteet. Viimeisenä mietittiin talon sijaintia. Nyt ollaan sitten oikeasti maalla. Mutta kun mikään muu talo ei mennyt tämän edelle, päädyttiin tekemään kaupat ja nyt tuntuu erittäin hyvältä valinnalta. Lenkkimaastot alkavat heti kotiovelta ja pihaankin on jo aitausvermeet tilattuna, eli päästään ihan kunnolla nauttimaan kesästä maalla. Muuttoa tehdään vähitellen kesään asti, siihen asti tuo talo saa olla meidän kesämökki.

Suurin harmitus tässä on tietysti se, että joudutaan muuttamaan Kirkkonummelta. Juuri kun sinne alkoi muodostumaan jo jotain elämää meillekin. Paljon sitä pitikin miettiä, mutta päädyttiin aloittamaan taas sosiaalisen elämän eli koiratouhujen rakentaminen alusta uudella paikkakunnalla, koska talo ja sen sijainti oli vain meille parempi. Nyt on hieman lyhyempi matka muualle Suomeen kuin Kirkkonummelta.

Päädyin treenien kannalta myös siihen, että meidän tavoite on nyt oikeasti siellä agilityn SM-kisoissa. Piika aloitti käymällä viikko sitten osteopaatilla Anna Hammarenilla ja kyllähän mustavalkoista saikin hoitaa. Neiti oli viettänyt kunnolla 666-elämää ja malin iskemiä auottiin vajaa tunti. Mutta onpa ollutkin sen jälkeen letkeää menoa ja Piika saikin sitten viikon palautella itseään käsittelystä. Ollaan huhtikuu tuurailtu Rannikon Timon valmennuksessa KKK:lla ja sain ostettua meille tuurailukertoja kesäkuun loppuun saakka. Ollaan saatu niin paljon irti noista treeneistä ja eilen oli huippua huomata, että päästiin 24 estettä nollalla. Loput neljä estettä sitten rävellettiinkin, kun ei vaan kunto enää ohjaajalla riittänyt ja paketti hajosi ihan kunnolla. Mutta kyllä, treenattavaa on listalla, mutta sitten taas ne meidän ikuisuusongelmat eli takaakierrot, niihin Piika lähtee nyt itsenäisesti viidenkin metrin päästä pelkällä liikeavulla.

Tempo on treenaillut tottista yhä edelleen. Ei pitäisi lueskella muiden samanikäisten tekemisiä, koska ne tuntuvat olevan valovuoden edellä Tempoa kaikessa ja treenaavat montaa lajia. Tempon kanssa taidan todella luottaa siihen, että hiljaa hyvä tulee. Nyt sen seuraamiseen pitäisi saada vain joku tolkku, että millä viedä eteenpäin, kun parhaalta se näyttää, kun annan seurata vapaasti, mutta sitten taas kuitenkin pitäisi vielä imuttaa ja palkkailla ja missä vaiheessa voisi siihen leluunkin vaihtaa. Voi A-P-U-A. Ja kylläpä kutkuttelisikin päästä pelloille jäljestämään, mutta hitto kun ei ole vielä tullut kyseltyä mihinkään lupia. Pitäisi varmaan mennä vain isoille nurmikentille tekemään.

 

#vaintempojutut

Tempolla oli tiistaina viides ja viimeinen kerta Skogsterin Mian pentukurssilla. Tempo treenasi intensiivisesti jääviä puoli tuntia, minkä jälkeen se ensimmäisen kerran spontaanisti pisti maahan makaamaan. Mia naurahti: ”Hei, nythän se on rauhallinen. Sehän on kuin normaali koira.”

Tullakseen normaaliksi koiraksi Tempo (ja minä) todella tarvittiin tuo kurssi. Tähän mennessä täytyy Tempon reilun puolen vuoden matkalla olla tyytyväinen siihen, että aina on löytynyt se uusi steppi, mitä tavoitella sen jälkeen, kun on edellinen steppi suoritettu. Ei olla jääty tuleen makaamaan vaan on menty eteenpäin.

Mian kurssilta saatiin paljon eväitä jatkoon. Pohjatyön teosta ja sen merkityksestä opin hirveästi ja seuraava haaste onkin apinoida niitä omaan työskentelyyn. Ymmärtämisestä siihen, että noita apuja voi itse käyttää, on vielä pitkä matka. Oli huikea seurata ryhmän koiria ja huomata, miten ne etenivät viikko toisensa jälkeen steppejä ylöspäin. Tempon kohdalla kehittymistä on vaikea arvioida, mutta kyllä sekin on henkisesti kasvanut. Ainakin saavuttaakseen normaalin koiran statuksen, sen puolen tunnin treenin jälkeen.

Tempon kanssa olen pyrkinyt siihen, että treenit ovat lyhyitä (no ei ne pitkiä voikaan olla tässä arjessa) ja että treenaan silloin, kun oikeasti ehdin keskittyä koiraan 100%. Silti hassua on huomata, että nyt kun ulkokenttätreenikausi alkoi, vetäistiin viikonloppuna kevyt puolituntinen treenaten lähikaukalossa ja Tempo oli senkin jälkeen, että oota hetki kun huilaan niin tehdään taas. Ihan huippufiilis tällaisesta koirasta, mitä en ole vielä tähän ikään mennessä ehtinyt treenaamaan pilalle. Tai siis sen motivaatiota.

Kevään tavoitteena olisikin sitten opetella kahden lelun leikkiä ja ottamaan ne molemmat suuhun. Tempolla siihen on jo kova halu, mutta häslätessä vain välillä unohtuu keriä kaikki suuhun. Haukkuminenkin on vielä vaiheessa. Jääviä pitäisi treenata nyt kuntoon, lähinnä tekniikkaa ja nopeutta. Pitotreenejä pitäisi tehdä patukalla, että malttaisi istua edessäni patukka suussa mälläämättä. Eteenmenon pohjiakin pitäisi alkaa treenimään ulkotreenikautta hyväksikäyttäen. Ja sitten se maastokausi. Jälki, viesti, aksat. Mistä vetoja, että syksyllä ollaan tässä samassa pisteessä? Sillä tadaa, kohta meillä on oma puutarha ja koiratouhuilla on tapana vähän jäädä siinä vaiheessa, kun muutto on taas edessä.

Triplanollaa ja tuplanollaa

Saatiin viimein kaikkien mutkien jälkeen myytyä Muuttohaukantien kämppä. Sitä varten piti siis matkustaa Keski-Suomeen. Ja jos siihen samaan syssyyn saa ujutettua agikisat, niin mikäs sen mahtavampaa. Tuomarina toimi Petteri Kerminen ja luvassa oli 3 rataa lauantaina ja 3 rataa sunnuntaina.

Päädyttiin lopulta ajelemaan Jyväskylään vasta lauantaiaamuna ja sehän tiesi herätystä puoli viideltä. Hieman myöhässä päästiin perille, mutta toisaalta silleen hyvin, että ehdin vilkaista rataa, moikkailla tuttuja ja Janne lenkitti koirat. Kaikki viikonlopun radat olivat mukavia, sai juosta ja pari kolme ansapaikkaakin oli ratoihin kaivettu, mutta huolellisella ohjauksella niistäkin oli lupa selvitä. Koko päivähän kisoissa kumpanakin päivänä vierähti, kun kaikki kokoluokat pyörivät peräkkäin. Toisaalta olikin sitten aikaa seurailla ratoja ja huiliakin välillä.

Ensimmäisellä radalla Piika oli iskussa ja tehtiin ihan sujuva nolla. Sijoitus 1. Toisella radalla onnistuttiin myös nollalla, sijoitus 2. Luxille hävittiin joku sekunti! Hypärillä sitten säädettiin oikein olan takaa, mutta tahtotila oli tehdä nolla ja me tehtiin. Sijoitus 2. Triplanolla heti ensimmäisen pitkän päivän päätteeksi! Olihan se huikeeta ja viimein saatiin SM-nollatkin kasaan tuplan myötä. Kyllä kelpasi.

 

Sunnuntaina taas aamusta Killerille. Jannea oli kiittäminen, että Piikan lenkitykset hoituivat aina ennen ja jälkeen ratojen ja itse keskityin vain kisaamiseen koko viikonlopun. Sunnuntaina muksun hoito oli vielä ulkoistettu kummitätille eikä tarvinnut siitäkään stressata. Harvoin tällaista luksusta on tarjolla kisaviikonloppuina. Tahtotila oli tehdä niitä nollia sunnuntainakin. Jaloissa painoi ihan tajuttomasti, reidet olivat ihan hapoilla venyttelyistä huolimatta eikä askel juuri noussut. Mutta niin vain sitä kaivettiin ne nollat agiradoilta. Sijoitukset 3. ja 4. Tavoite oli kyllä tehdä 6 nollaa, mutta 5/6 oli ihan kiva saldo myöskin. Varsinkin kun niitä SM-nollia ei ollut kuin 6 kerättynä tähän mennessä. Melkein puolet lisää yksistä kisoista, hyvin meni! Tahtotila siihen kuuden nollan tekoon siis oli, mutta eipä sitten kestänyt ohjaajan pää tehdä sitä viimeistä puuttuvaa sertinollaa hypäriltä ja näin ollen voitto-5 ko. radalta sai lopettaa viikonlopun. Pienoinen pettymys tietysti, mutta eiköhän sen hypäriarvonkin aika vielä tule. Toivotaan näin. Monta kertaa se on nyt jäänyt saamatta. Nytkin oli kiinni vain viimeisestä törkkäisystä kepeille.

Pakko toki myöntää, että nuo Petterin radat todella sopivat meille ja niitä oli mukava juosta. Eräällä tavalla radat myös tuntuivat helpommilta kuin viime aikaiset kisaradat, mitä on menty. Tiedä sitten, mistä se johtuu. JATin uusi pohja oli todella kivan tuntuinen mennä. Hieman ehkä vielä turhan pehmeähkö joistain paikoin, jossa hiekkaa oli kasassa enemmän, mutta tykkäsin kyllä kovasti ja suositellaan! Paljon nähtiin tuttuja ja paljon jäi juttuja vaihtamatta, kun ei vain kisatiimellyksessä ehtinyt juttelemaan kunnolla kaikkien kanssa. Se noissa lyhyissä Jyväskylän pyrähdyksissä onkin, ettei kaikkia mitenkään ehdi näkemään. Nytkin ohjelmaa oli joka päivä aamusta iltaan. Ja silti niin paljon jäi tekemättä. No, onpahan syy mennä taas Jyväskylään. 🙂