Hidasta talvea

Sinne meni vuosi 2018. Upea, aurinkoinen ja luminen kevät Kirkkonummella. Kuuma ja aurinkoinen kesä, lämmin ja aurinkoinen syksy sekä pimeä ja synkkä syksy Perhostiellä. Vuosi sisälsi taas muuton. Mutta nyt muutettiin kotiin. Sen jälkeinen aika onkin mennyt rakentaessa omaa kotia uusille sijoille. Onhan me harrastettukin, mutta kyllä se oli jo sitten kesän jälkeen vähän sivuosassa. Viimeinen niitti itselleni oli jotenkin sitten Piikan spondyloosilöydökset.

Piikan kanssa ehdittiin viime vuonna kisata 9 kuukautta, yhteensä 56 starttia. Niistä 15 nollaa, joista 6 voittonollaa ja se kauan odotettu viimeinen hyppyserti ja FI AVA-H. Lokakuussa kaikki loppui kuin seinään. Ontumisen jälkeiset tutkimukset ja spondyloosilöydökset tekivät meidän agilitysta lopun. Loppuvuodesta ei sitten tehty myöskään mitään muuta. Hätinä lenkkeiltiin. Kovasti mietin, että entäs sitten rallytoko tai toko. Jotain mielenvirkistystä Piikalle. Mutta katsotaan nyt. Olen kyllä niin kovin laiska nykyisin treenaamaan yhtään mitään. Jos treenaan, tunnen huonoa omaatuntoa, että treenaan aivan liian vähän ja toisaalta ettei aikaa ole mihinkään muuhun. Jos en treenaa, tunnen huonoa omaatuntoa koirien vuoksi, miksi pitää aktiivisia koirarotuja, kun ei vain ehdi. Koskaan ei ole hyvä, tasapainoa ei vain voi löytää. Toisaalta tuntuu hyödyttömältä treenata, kun koirat on koko ajan rikki tai sairaana.

Siitä päästäänkin Tempoon. Koira, joka tuntuu olevan saikulla harva se viikko. Just kun toipui kennelyskästä, rikkoi kyntensä vaihteen vuoksi. Sitä onkin sitten paranneltu. Toisaalta ei vain ole ollut edes sitä kuuluisaa aikaa treenata. Tai olisi, mutta sitten se olisi kaikki pois kotoa. Ja kun vaan laiskottaa. En tiedä, miten jatkaisin treenejä. En tiedä, mitä treenata. Vaikka treenaamista oisi vaikka kuinka paljon!! Nuoret koirat, ai että mä inhoan niitä, jos ne on omia. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei saa aikaiseksi. Toivon, että päästäisiin taas treenisyrjästä kiinni, kun Tempon treenit alkavat. Se aloittaa heti kerralla parikin agilitykurssia. Tai toinen on valkku, mistä haetaan läksyt ja toisen on seuran treenit, missä sitten treenataan ne hiton erikoisesteet kuntoon ja ehkä vähän muutakin. Viime vuonna Tempo tekikin vain pelkkää hallintaa oikeastaan. Janne kyllä lainasi sitä jo yksissä treeneissä viikko sitten, kun Kilju vammailee edelleen anturaa, ja sieltä tuli palautetta, että Tempon kanssa on tehty hyvää työtä ja kuulema voisi sen itselleen pölliä.

Kilju, niin se tosiaan meni ja rikkoi anturansa ihan huolella joulun alla. Tietenkin perjantai-iltana. Sitä sitten seurattiin viikonlopun yli ja neljän päivän päästä käytin sen eläinlääkärissä, että nipsaistiin pois kiinnittymätön anturanriekale paikallispuudutuksessa. Viikon verran jalkaa sai huuhdella ja paketoida ulos, mutta aika nopeasti Kilju jo kävi lyhyitä lenkkejä hihnassa mukana. Nyt se on jo kai uudesta vuodesta asti ollut vapaanakin jo lenkeillä, tossu jalassa viilettää ja hyvin on parantunut.

Piika puolestaan kävi steriloinnissa viime viikon perjantaina. Aluksi toipuminen vaikutti olevan todella nopeaa, mutta karvojen ajelusta iho otti niin paljon takapakkia, että Piika on täysin haluton liikkumaan ja makaa vaan eristyksissä muista tällä hetkellä. Särkkäriä menee Norocarpin muodossa ja Tramalia olen antanut pari kertaa päivässä nyt vasta pari päivää. Ennemmin sitten kestäköön tuon pienessä pöllyssä, kun on kerran noin kipeä. Muistelen kyllä, että Kiljukin olisi ollut sterkkauksen jälkeen näillä main todella kipeän oloinen.

Piikan sterkka oli mennyt hyvin. Ensimmäistä kertaa tehtiin niin, että Janne vei Piikan aamulla klikalle ja haki sen töistä tullessa. Piikalla oli ollut kystia kohdunsarvissa, mikä viittaisi hormonihäiriöön, koska juoksuista oli jo niin pitkä aika, ettei mitään olisi pitänyt näkyä. Kohtutulehduksen riski oli siis todellinen, mutta siltä nyt onneksi vältyttiin. Kunhan nyt Piika tulisi nopeasti kuntoon ennalleen! Iso leikkaus tuo sterkkaus on, mutta toivottavasti tuli tehtyä oikea ratkaisu tuon suhteen, että leikattiin.

Toivottavasti nämä eläinlääkärikäynnit olisivat nyt tässä ja sairastamiset myös. Suunta ylös ja eteen ja kevättä kohti!

 

 

Mainokset

Karanteeniaikaa

A-7081

A-7087

A-7094

A-7108

A-7113

A-7115

A-7117

A-7123

A-7125

A-7130-2

A-7132-2

A-7146-2

A-7154

A-7171

A-7191

 

Näiden kuvien ottamisesta on nyt reilut pari viikkoa, sillä näistä kuvista seuraavana päivänä Tempo alkoi yskimään. Sitä yskää sitten riittikin melkein kahdeksi viikoksi, 10 päivää tarkalleen. Piika oli ainut, joka selvisi ilman oireita. Kilju köhähteli muutaman kerran puolessa välin Tempon sairastamista. Tempolla oireet olivat rajut eikä se laittanut ollenkaan hanttiin, kun eristin sen kodinhoitohuoneeseen sairastamaan ja yskimään limaa. Vasta kun hain sille apteekista Bisolvoneja yskää helpottamaan, alkoi räkä irtoamaan tehokkaasti ja Tempo lopetti muutamassa päivässä yskimisen.

Nyt on sitten oltukin karanteenissa. Lenkkeilty vähän edelleen, jottei jälkitaudit iske, mutta kyllä kai noita lenkkejä jo uskaltaisi lisätä pidemmiksikin. Toisaalta tämä jatkuva pimeys ja muutoinkin joulunalusaika ovat tehokkaasti vieneet aikaa koirilta pois. Ne valitsivat hyvän sauman sairastaa.

Piikalle varasin heti tammikuun alkuun sterilointiajan. Nyt se onkin ollut hyvässä kunnossa, kun ei ole päässyt malinoissien ylirälläämäksi ja muutenkin varmaan tuo vähäinen liikkuminen teki hyvää. Ei olla tarvittu särkkäriä ja Piika on ollut muutenkin virkeämpi. Jonkin verran olen kotona ihan perusasentoa ja kaukoja jumppaillut. Kaukot se tekee varsin puhtaalla tekniikalla, joten uskoisin sen olevan ihan hyvissä voimissa.

Tempoa varten täytettiin dobopallo. Melkoista keikkumista elo pallon päällä on, mutta Tempo ei sitä arastele ja hyvin jumppaa lihaksiaan siinä. Pienen treenin jälkeenkin on jo ihan puhki, eli tekee ihan hyvää kropalle. Niin ja pääsihän Tempo tuossa kahden viikon totaaliliikkumattomuuden aikana lihomaan. Huippua, että edes siten ruoka tarttuu. Nyt se on kasvatellut jo nisiä, eli ehkä se joskus ne juoksutkin tekisi!

Talvi tuli – ja kennelyskä

a-6941

a-6947

a-6970

a-6973

a-6995

a-7001

a-7011

a-7026

a-7042

a-7050

a-7046

Alkuviikosta oli niin kauniita kelejä, että otin etätyöpäivistä kaiken irti ja ulkoiltiin ruokatauolla vartin verran pihalla koirien kanssa. Hieman aurinkoenergiaa niin mustaan marraskuuhun!

Viikonloppuna riittikin menoa ja meininkiä, kun Yoga-tervu oli meitä viihdyttämässä. Hyvin sujui neljän koiran yhteiselo ja Muksu oli enemmän kuin liekeissä ”ihanasta” ja ”isosta” Yogasta. Omatkin koirat innostuivat siinä samalla hammaspaineihin, kun oli vähän normaalista poikkeavaa.

Janne ja Kilju kävivät agilitykisoissakin ja tuliaisina joitakuita virhepisteitä ja intoa treenaamiseen ja puheita, että ”seuraavalla koiralla” sitten en kyllä tee sitä ja sitä koulutusvirhettä. Onneksi seuraavaa koiraa ei ole tulossa.

Tempon kanssa on treenattu puomia pari kertaa viikossa menetelmällä ja nyt kerran viikossa menetelmällä, kun saatiin kaveri siihen urakkaan. Tiistain treeneissä Tempo menikin jo heittämällä 90 senttistä puomia. Ei ole tainnut enää pariin viikkoon tipahtaa edes puomilta! Muuten näyttää ihan hyvältä, mutta ylösmeno! Mitä ihmettä sen kanssa pitäisi tehdä! Länget, taipuminen, muurin palikka, tarjoaminen? Mitä ihmettä teen sen kanssa, ettei opi loikkimaan siitä yli?!?

Pitäisi siis treenata ja pohtia tuota. Vaan eipä tartte. Tein eilenkin kotona töitä ja siinä sitten aloin kuuntelemaan, että nyt kyllä kuulostaa oudolta. Tempo puhalteli ja puhalteli. Lisäksi sen maha piti outoa kurinaa. No, kai sitä vaan närästää? Kun lopetin työt, kokeilin haukuttaa Tempoa ja eihän siitä mitään tullut. Yskäkohtaus heti perään. Kennelyskä! Kilju puhalteli tuosta vuorokauden jälkeen muutaman kerran, en tiedä, voiko sitä yskäksi vielä nimittää. Viimeksi meillä on ollut kennelyskä 6 vuotta sitten Piikan ja Kiljun ollessa pentuja. Silloin olikin varmaan 1,5 kk tauko karanteenin kera. Sitä ennen oli Pessin ollessa junnu. Eli eipä tuo ihan hirveän usein ole meillä vieraillut.

Mutta nyt ollaan sitten tauolla. Toisaalta, eipä oo haitaksi, kun Janne lähtee viikoksi Leville ja nyt voi hyvillä mielin pitää koirat levossa. Ainoa toive on, että olisivat tammikuussa terveitä, kun Tempo pääsi valmennusryhmään Saijalle! Huippuu! 🙂

Niin ja Piika oli tuossa jokusen viikon ilman särkkäriä ja en tiedä, jotenkin se oli outo. Joten nyt on syönyt taas viikon pieninä annoksina aamuin illoin särkkäriä ja menossa on toinen viikko vain iltaisin särkkäriä. Hyvältä on taas vaikuttanut taas. Kipu vanhentaa, joten vaikka särkkärissäkin on omat huonot puolensa, ehkä ennemmin nyt hyvät tropit ja katsotaan jos ei vaikka myöhemmin tarttis antaa taas jossain välissä.

 

 

 

Marraskuu

a-6540

 

Enää ei todellakaan ole aurinkoa näkynytkään. On vain pimeää ja harmaata. Vettä sataa tihuuttaa joka päivä ja tuntuu, että joku pysyvä usva on laskeutunut maan päälle. Piika on ollut nyt kolme viikkoa tauolla spondyloosilöydöksen jälkeen. Sitä ennen jo reilun viikon, eli yhteensä kai jo tulee kuukausi, kun agilitytreenit loppuivat kuin seinään. Nyt Piika on ollut jo viikon ilman särkkäreitä ja siinähän se menee. Ei se kipeältä vaikuta, ja pari kertaa olen nyt tehnyt oikealle sivulle-tulotreenejä. Niissä se tekisi kuin sata lasissa, kun jotain pääsee tekemään. Muuten olen yrittänyt varjella sitä kaikelta, mutta etenkin autoon hyppäämisessä sille sattuu välillä kämmejä ja päivät se nukkuu keittiön pöydällä, jos olen ihan toimistolla töissä. Ei sitä sen suuremmin siltäkään pysty sitten varjelemaan, välillä niitä toimistopäiviä vaan tulee.

Itse on tietysti ikävä treenejä. Sitä tunnetta, että elämässä ei ole mitään muuta kuin agility. Sitä tunnetta, kun on yhtä sen koiran kanssa siellä radalla. Ja sitä tunnetta, että koira osaa ja tietää pienimmästäkin vihjeestä, mitä siltä odotetaan. Pari kertaa olen nyt Kiljua treenannut ja ei se ole sama asia. Ei mulla ole siihen koiraan mitään yhteyttä. Tempon kanssa kaikki taas on niin alussa. Se osaa vain rällätä radalla, ja itse päädyn tekemään jotain hirveitä käsiohjauksia vuosien takaa sen kanssa, kun en luota siihen koiraan yhtään. Tuntuu, että edessä on vain loputon suo ja pitkä pimeä talviaika edessä. Kai sitä Tempoa olisi oikeasti pitänyt treenata jo aiemmin vähän paremmin, mutta toisaalta tuo ensimmäinen vuosi meni kyllä täysin suhteen ja hallinnan rakentamiseen ja turhahan sitä kiirettä sinänsä on pitää. Ja silleen onni, että on olemassa Tempo. Sitähän mä aina pelkäsin, että jäisin tyhjän päälle, jos Piikalla ei pystyisikään harrastamaan. Nyt on kuitenkin tuo vuosikas kasvamassa hyvää kyytiä.

Jonkin verran olen yrittänyt itse treenata Tempoa, mutta ei se oikein auta, kun ei ole apusilmiä siinä sanomassa, missä teen itse hullusti. Tulee keskityttyä niin siihen koiraan ja sitten itse tekee jotain todella typerää ja juoksee käsi ojossa pitkin kenttää. Treenilista siis sen suhteen kasvaa koko ajan. Toisaalta Tempo on nyt tainnut tutustua kaikkiin esteisiin paitsi A:han. Se ei varsinaisesti jännitä mitään estettä, vietti vie ja kantaa yli pahojen paikkojen. Metsässä on tehty nyt myös jonkin verran eri materiaaleilla keikkumista ja muutenkin keskitytty kehonhallinnan parantamiseen. Tempo on nyt myös syönyt reilun viikon raakaruokapötköjä ja kokonaisuudessaan koira on ollut parempi ja ei ehkä niin koko ajan liikkeessä kuin nappularuokinnalla. Ehkä yritetään silti päästä siihen tilanteeseen, että söisi 50/50 periaatteella nappulaa ja noita pötköjä. Helpottaisi huonomuistista sulamaan ottamista, vaikka eipä tuo pelkkä raakaruoan syöttäminenkään nyt sen työläämpää sinänsä ole.

Reilu kuukausi ja olisi jo joulu ja olisi loma ja olisi vaan jo valoisampaa!

Spondyloosi ja suolistotulehdus

a-6369

a-6370

a-6381

a-6383

a-6388

a-6389

a-6390

a-6394

a-6395

a-6405

a-6408

a-6414

Näistä kesäisistä syyspäivistä tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka vain pari viikkoa lienee kulunut. Lehdet ovat nyt jo tippuneet ja keli on muuttunut hyytäväksi. Syksy toi mukanaan myös muita huonoja uutisia. Piika kävi osteopaatilla ontumisen jälkeen, mutta ei sieltä löytynyt kuin jumeja tuosta onnutusta jalasta. Sen verran ylimalkaiselta vaikutti tuon osteopaatin toiminta, että en kyllä hänen ammattitaitoonsa pystynyt luottamaan yhtään. Jokusen päivää tuon käynnin jälkeen aloin kiinnittämään lenkeillä huomiota Piikan liikkumiseen. Lähinnä se siis ei liikkunut vaan peitsasi koko ajan ja näytti hyvin epäpuhtaalta muutenkin sen liike. Kuinkahan monelle laitoinkaan videota Piikan liikkumisesta, kiitos vain te kaikki ihanat, jotka otitte siihen kantaa. ❤

Loppujen lopuksi päädyttiin menemään eläinlääkäriin tutkittavaksi ja sainkin heti maanantai-illalle ajan Livettiin Nikon Riitalle. Aivan huippua palvelua! Piika tutkittiin perinpohjin, se kopeloitiin kunnolla ja samalla tutkittiin polvet, kun itse lähtökohtaisesti ajattelin, jos ongelma olisi sitten siellä. Käsin kopeloiden ainoa oire saatiin selästä painamalla, jolloin Piikalta lähti jalat alta. Noilla oireilla Piika päädyttiin röntgenkuvaamaan.

Melkoinen luotto eläinlääkäriltä Piikaa kohtaan, mutta Piika kuvattiin rauhoittamatta ja kuvaustilanne menikin varsin hyvin. Yhtään kuvaa ei tarvinnut ottaa uusiksi ja tarvittava tietokin saatiin. Kuvattiin rinta- ja lanneranka, lanneranka toisesta suunnasta ja polkvet. Polvinivelissä ei ollut muutoksia eikä merkkejä ristisidevaurioista. Lannerangan kolmessa nikamavälissä sen sijaan on spondyloosi (Thx 12-L1, l1-L2, L2_L3 välit). Vd-kuvassa selässä ei ollut nähtävissä spondyloosia. Lonkissa ei nivelrikkoa.

Piika-8944

Sen verran terävää kulmaa noissa jokaisessa nikamavälissä esiintyy, että aika näyttää, spondyloituuko Piikalla koko selkä. Piikan selkä on kuvattu virallisesti terveeksi SP:n osalta 2014. LTV1 ei ole muuttunut näiden vuosien aikana mihinkään suuntaan eikä sen pitäisi aiheuttaa Piikalle oireita. Spondyloosimuutokset ovat luultavasti tulleet viimeisen vuoden aikana.

Sitähän tämä sitten tarkoittaa, että agilitylle joudumme sanomaan hyvästit. Toki olen tuota surutyötä tehnyt jo varmaan sen vuoden ajan. Tiedostanutkin, että aika käy vähiin ja hiekka juoksee tiimalasissa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Ei sen ajan toki arvannut loppuvan näin yllättäen. Vaikka aina sanoinkin, että kun saan Piikan valioksi, niin sitten kuvautan sen. Ei pitäisi koskaan sanoa…

Nyt vain sitten odotellaan. Valeraskauden päättymistä ja sterkkausaikaa vielä kuukauden – kahden sisään. Odotellaan ja katsellaan rauhassa, riittääkö kipulääkekuurit silloin tällöin. Miten kipeäksi Piika meneekään. Saadaanko vielä monta yhteistä vuotta vai on Piikalla olevat spondyloosit kuinka kipeitä? Kukaan ei voi näihin tietää vastausta. Joskus myöhemmin ollaan paljonkin viisaampia monen asian suhteen. Nyt vain odotellaan.

a-4501

Ei tässä ole vielä edes oikein ehtinyt tuota Piikan tapausta ajattelemaankaan. Maanantaina ennen kuin lähdin Piikaa viemään eläinlääkäriin, pesin Tempoa oksennuksesta. Se oli tuolloin oksentanut aamuruokansa ja kun on eristettynä muista yksinoloajat niin eipä tarvinnut syyllistä muista koirista etsiä ja Tempo oli jaloistaan ihanasti oksennuksessa. Naureskelin tuolloin, että no pitääkö sitä lähteä eläinlääkäriin viemään Piikan sijasta. Mutta kyllähän nuo koirat oksentelee aina…

Illalla kun tulin Piikan kanssa kotiin, annettiin siinä iltaruokia ja todettiin, että no eipä se Tempo oikein syö. Janne hieroi sen ja Tempo olikin todella jumissa. Ok, no käytiin viikonloppuna Kuopiossa ja olihan se paljon autossa ja veti lenkeillä jne. Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Tempo oksensi useita kertoja. Vein sen ulos ja se yritti käydä kolmesti kakalla, mutta ei onnistunut. Muuten Tempo oli kuitenkin virkeä. Aamulla Tempo oli jo syrjään vetäytyvä eikä seurannut perskärpäsenä perässä kotona, kuten tavallisesti. Sen räjähtävä olemus oli poissa. Ja kun tuon kerran olen Ipin kanssa kokenut, nyt en halunnut enää odotella. Varsinkaan kun Tempo ei taaskaan saanut yrityksistä huolimatta kakittua. Janne varasi Tempolle ell-ajan päivälle ja jäi sen kanssa vielä kotiin, kun itse ryntäsin hoitamaan työasioita, että ehdin viemään Tempoa eläinlääkäriin.

Sattuikin sitten että edellisiltana Piikaa hoitanut vuoro oli töissä ja päästiin tuttuihin käsiin Tempon kanssa. Kuinka ihana eläinlääkäriasema löydettiinkään! Epäilin toki, että hulluna ne mua pitää kun edellisiltana vein sinne Piikan, joka kotona ontui ja klinikalla käveli melkeinpä puhtaasti. Ja Tempo taas, no se nyt oli ihan täyttä tulta ja tappuraa kun klinikalle päästiin. Tutkimuksissa meni kuitenkin sen verran kauan, että Tempokin siinä rauhoittui ja moni olikin henkilökunnasta sitä omakseen haluamassa. Tuumailin vain, että ei tää oikeasti tämmönen ihan ole. Vaikka hienosti Tempo antoi itseään koko ajan hoitaa. Lopulta tutkimuksissa paljastui, että Tempolla CRP huiteli yli 100, joten luultavasti kyseessä oli bakteerin aiheuttama suolistotulehdus. Varmaan sitten sai sen sen kerran, kun vietiin koirat Kuopiossa koirapuistoon, että saatiin laskettua Tempo irti hetkeksi viikonloppuna.

Siinä vaiheessa sitten henkilökuntakin uskoi, että ehkä se kipeä on ja Tempo jäi kolmeksi tunniksi tippaan klinikalle. Hain sen sitten illalla ja vastassa olivat hoitajat, jotka vakuuttivat Tempon vihaavan heitä. Kuulema oli ollut todella hienosti pari tuntia, mutta viimeisen tunnin aikana se oli alkanut murisemaan jokaiselle häkkinsä ohi kulkevalle. Ääneni kuullessaan Tempon haukku kantautui klinikan takahuoneesta aulaan saakka vaativana. Hoitaja meni Tempoa hakemaan ja sieltä se tulikin sitten häkistä ryminällä ulos niin että vetäisi sitten itse tipankin irti jalastaan. Pikainen paraneminen ja paljon lääkkeitä kotona vielä syötettäväksi parin päivän ajan. Toivottavasti tämä oli viimeinen tätä laatua oleva tulehdus!

Huh mikä viikko!

Ihana syksy

a-6440

a-6445

a-6448

 

a-6532

a-6540

a-6509

a-6556

a-6563

a-6583

a-6552

a-6600

a-6605

a-6637

a-6643

Voi mikä syksy onkaan ollut upean kesän jälkeen! Aurinkoa ja upea ruska, vaikka ihan viime päivinä jo lehdet ovatkin putoilleet urakalla maahan. Viikon päästä tuskin on ruskaa paljon jäljellä täällä etelässäkään. Mutta viime vuoden sateiseen syksyyn tämä on kyllä ihana poikkeus!

Meiltä lähtee hyvät lenkkipolut metsään ja nyt vasta puolen vuoden asumisen jälkeen löydettiin todella upea polku, vanhaa ratapohjaa, missä on hyvä mennä rattaidenkin kanssa. Tähän mennessä on menty metsäautoteitä ja lenkkikavereitakin jo olen löytänyt ja päässyt metsäänkin rämpimään. Mutta on täällä myös paljon peuroja ja hirviä, viime viikolla meinasi tulla hirvi auton alle 50 metrin päässä meiltä. Kilju kävi jo yhdellä jahtireissulla tuossa joku aika sitten hieman omatoimisesti. Niinpä hommasin Hurtalta kaikille koirille heijastinliivit. Näkyvätpähän ja eivät ehkä tule ammutuiksi peuroina.

Ollaan nyt taas kisattukin vähän enemmän. Viikko sitten Kirkkonummelta Piika nappasi kaksi irtonollaa ja tripla oli putkeen törmäyksen päässä. Video tässä

Perjantaina kävin Piikan kanssa treenaamassa Saijan treeneissä ja kesken treenin Piika yhtäkkiä alkoi ontumaan ihan reippaasti. Oli menty rataa varmaan jo joku 20-25 estettä ja hyvällä sykkeellä treenattu se 10 minuuttia ainakin. Alla metsälenkki ja muutenkin lämmittelyä ennen treenejä, mutta taivutukset jäi tekemättä. En tiedä, mistä johtui, mutta Piika meni todella hienosti vaikeasta keppikulmasta sisään ja itse juoksin pakkovalssiin keppien sivulle. Piika lähti tulemaan kepeiltä eikä enää ottanut oikealle takajalalle. Pystyi nojaamaan sille kyllä syliin pyrkiessään, mutta kävellä jalka ei antanut. Vein koiran heti kotiin Jannelle ja palasin kouluttamaan hallille. Sillä aikaa Janne ehti hieroa Piikan ja aluksi vaikutti, että joku lihashomma nyt olisi kyseessä selässä. Sunnuntaina alkoi näyttää selvältä, että eiköhän se ole osteopaatille aika varattava ja mennään sinne nyt heti viikolla. Näin ollen meille nyt tulee tästä taukoa treeneistä ja kaikesta. Pääasia tietysti, jos näin ”pienellä” selvittäisiin. Mutta saa nähdä, saanko enää kisattua tälle vuotta. Ajatelmissa oli muutenkin leikkauttaa Piika nyt loppuvuodesta. Ehkä jos valeraskaus antaisi myöten, voisi sterkkauksen tehdä jo aiemmin.

Lauantain kisat jäivät Piikalta väliin, mutta Janne saikin sitten täyden keskittymisrauhan radoille ja Kiljun kanssa tekivätkin hyvät radat ja onko nämä nyt sitten heidän kolmannet 3-luokan kisat ja sieltä se ensimmäinen nollakin tuli, tässä video. 

Huippua! Piika 3 – Kilju 1. Se, joka saa SM-nollat ekana kasaan, saa mennä SMeihin. Tai sitten mummolle tulee lapsenvahtikeikkaa ensi kesälle. 🙂

Ylläolevat kuvat on otettu sunnuntaina, otettiin Piikakin mukaan lenkille fleksissä ja tuon 10 minuuttia kuvia ottaessa se sai olla irti. Kyllä noista kuvistakin huomaa, ettei ole kunnossa ja koira on tasapainoton, vaikkei enää onnukaan ja astuu jalalle ihan ok. Mutta jotain siellä selässä nyt on pielessä, kun sen tuntee ihan omin käsinkin.

 

 

H niin kuin hyvä Kilju!

a-5751-2

Kesäkauden näyttelyiden viimeisenä oli Hyvinkään ryhmänäyttely. Kiljun näyttelykäynnistä on puhuttu varmaan aina. Että pitäisi ja pitäisi, mutta kuka nyt sitä osaisi arvostaa. Tellu oli kuitenkin menossa tuonne Hyvinkäälle ja kun meiltä sinne on tarpeeksi lyhyt matka, ilmoitin lopulta Kiljun sinne. Emmin Piikan ja Tempon väliltä, mutta tuumasin sitten, että parempi varmaan pistää rahat Piikalle ja katsella arpisen Tempon näyttelyitä ”sitten joskus”.

Ilmeisesti näyttelyyn oli ilmoitettu koiria enemmän kuin olivat odottaneet ja belgeilläkin tuomari vaihtui ihan täysin. Siinä mietin, että perunko, mutta hieman googlettelua ja totesin, että kokeillaan kesän jäniskevennystä.

Aamu alkoi bordercollieilla ja kehät olivat umpisurkeat sepelipohjaiset ja pienet. Kuvasin kaikki muut bordercolliet, mutta veteraaninartut jäivät kuvaamatta, kun oli pakko hypätä siinä vaiheessa Piikan hihnanjatkeeksi. Nartuilla meni siis hyvin ja lopulta Piika oli KÄY-ERI1 SA PN3. Tuomarina Nina Janger. Tykkäsin, kun oikeasti arvosteli ja kävi koirat läpi. Piikan arvostelussa mainittiin olematon otsapenger, mutta muuten oli kehuva arvostelu ja kaunis kokonaisuus koiralla.

a-5598

a-5607

a-5697

ROP Bella ja VSP poikansa Herkku

Näyttelyn kuvat löytyvät tuolta kansiosta: https://tiinakarvonen.kuvat.fi/kuvat/Koiran%C3%A4yttelyt/RN/Hyvink%C3%A4%C3%A420180923/

Kiljun vuoro koitti iltapäivällä ja juuri silloin taivaskin repesi. Onneksi Tellu oli lupautunut esittämään Kiljun. Tuomarina Anne-Chaterine Edoff ja hän oli mukavasti jakanut Kiljuun mennessä käyttiksillekin H:ta ja EH:ta. Pitkät neuvottelut käytiinkin sitten Kiljun hampaiden tilasta. Edoff totesi, ettei ole koskaan nähnyt niin huonoja hampaita ja niissä riittikin päivittelemistä. Kysyi myös, mitä koira harrastaa ja kuullessaan IPOn, totesi, että lienee hyvä lajissaan, mutta näyttelyitä koiran kanssa on turha kiertää. 😀

Luultavasti Kilju olisi ehkä voinut esiintyä paremmin, jos asiaa olisi treenattu, mutta mitä vielä sitä semmosia. Edellisenä iltana pesin ja sillä hyvä. Kiljulle olikin kaikki uutta, mutta sai kehuja lihaksista, joskin tuomari totesi, että alkaa olla jo vähän liiankin urosmainen kokonaisuus. Samoin Kiljun luonnetta tuomari kehui paljon. Ja lopuksi keltainen lappu nousi ja se oli siinä! Kilju sai H:n! 🙂

a-5872

Mecberger Martta, KÄY-H. Hyvinkää 23.9.2018.

”Stor tångsträckt kraftfull grov i huvudet med tydligt stop. Litet stora bred ansatta öron. Smal underkäke. Bra hals. Tillräcklig manke. Eftergivande rygglinie. Lång i länden. Bra bröstförhållande och benstomme. Inte helt korrekt i sin front. Tillräckliga vinklar. Bra steglängd men sänker ryggen i rörelse.” 

Jälkikäteen kuulin, että tuomari on aiemmin belgeille jakanut tuloksia vähän kyseenalaistetusti, mutta nyt emme voi kuin kehua häntä. Jäi harmittamaan ainoastaan, etten ilmoittanut Tempoa samalla kertaa. 🙂

 

a-5840

a-5846

a-5854

Kiitos taas Tellu ja Viola, kun saatiin loisia leirissänne! ❤