Rengin kasvupyrähdys

A-9873

A-9868

A-9895

A-9979

A-9987

A-9992

A-0022

B-0069

B-0119

B-0145

B-0256

A-0357

A-0363

A-0324

A-0392

A-0307

Tässäpä kuvia menneiltä viikoilta. Renki kasvaa vauhdilla ja korvat seilaavat omaa päättäväistä reittiään ylös ja alas. 10-viikon kohdalla olin jo varma, että nyt ne nousivat lopullisesti ylös, mutta sitten toinen laski alas, seuraavana päivänä taas toinen oli noussut ja toinen laskenut. Nyt on pari viikkoa menty sitten molemmat korvat alhaalla-teemalla. Ja ei, en ole liimannut korvia alas. 😀

Rengistä on kasvanut varsin kiva pieni räyhä. Jonkin verran on jopa kuljeteltu mukana. Autoon rauhoittuu hyvin. Hallilla leikkii ja syö hyvin. Kotona on ruokahalu löytynyt, kun jätettiin kolmas ruoka väliin ja omaa kakkaansa ei syö enää joka välissä. Ihmisten suhteen on kivan sosiaalinen, vaikka näen siinä edelleen pienen mielistelyn piirteen, joka tuppaa menemään vähän yli sitten ihmiskohtaamisissa. Vähän samaa, mitä Piikalla ja Kiljullakin on omalla tavallaan.

Tempo on päässyt testaamaan flyballia, Kilju kävi tekaisemassa nollan Petteri Kermisen radalta Lohjalla ja muutenkin kisoissa on mennyt nyt hyvin. Piikalla on ollut vähän nyt taas kipeää selkänsä kanssa. Käytiin kuitenkin juhlimassa treenien merkeissä Lahdessa 8-vuotiaita Repeä ja Piikaa.

Kuullaan taas, nyt kutsuu taas sairas lapsi.

Mainokset

Hyvä Renki, huono isäntä

Kuulumisten päivittely on jäänyt Faceen ja Instaan. Ei vaan ehdi enää blogiin kirjoittelemaan, kun elämä on pelkkää säätöä liian vähiä tunteja vastaan.

Jotta elämässä olisi vielä enemmän säätöä, pidettiin jopa tuossa vajaa lomaviikko ja ajateltiin lähteä Kainuuseen lomille. Se ajatus meni sillä lailla sitten putkeen, että päästiin ihan Kuopioon saakka kunnes 10 kilometriä ennen majapaikkaa matkan varrella auto lähti pyörimään takakautta ympäri ja kolmen reippaan ympäripyörimisen jälkeen päädyttiin moottoritien penkkaan. Siihen jäi Caddy eikä sitten Kuopiota pidemmälle päästykään. Saatiin auto lainaan kuitenkin, joten kotiin sentään päästiin! Caddy meni lunastukseen (Kuopion moottoritiellä on niin jotain meidän Caddyja vastaan, vastahan tuo oli toinen Caddy meiltä joka sille tielle jäi) ja jouduttiin sitten autoakin vaihtamaan. Meille tai koirille ei kaikeksi onneksi tullut kuin henkisiä ja fyysisiä mustelmia! Oli paljon onnea matkassa ihme kyllä.

Ja koska säädön määrä on vakio, Janne alkoi tuossa tammikuussa puhumaan, että kun tekisi mieli ottaa uusi koira. Siis Jannella! Joka Ipin kuoltua tuumasi, ettei enää koskaan neljää koiraa! Senhän vuoksi minullekin otettiin mali, koska todettiin, ettei meillä tule olemaan kuin se kolme koiraa, joten kyllä aina voi kaksi malia ottaa messiin mukaan. Jannen piti vanheta Kiljun kanssa yksissä tuumin ja jättää harrastamiset sikseen. No, agility tuli ja vei ja niin olikin pennun paikka auki.

Minä sanoin, että ei muuten kyllä kolmea malia meille tule. Lisäksi kun noilla nartuilla synkkaa niin hyvin, niin ei tule kyllä mitään narttuakaan. Siinä sitä sitten pohdittiin yksi ilta saunassa ja päädyttiin, että bortsu-uros. Se se on. Erehdyin sitten kaverille asiasta mainitsemaan seuraavana päivänä, että Jannella on etsinnässä suht kova, isopäinen ja lyhytkarvainen bc-uros. Että jos sattuu sopiva tulemaan vastaan. No, kaveri tuumasi, että itse asiassa ois just syntynyt. Ja kuinkas siinä sitten kävikään. Laitoin sähköpostia, käytiin katsomassa 4 viikon ikäisenä, todettiin, että hyvältä vaikuttaa, pohdittiin vajaa viikko, ilmoitettiin, että otetaan ja 6-viikkoisina käytiin toteamassa, että ainakin on iso pää ja tuskin nyt kovin pitkä turkkikaan tulee olemaan ja kovuuttakin on ollut bortsuksi jo ihan kivasti, kun tässä se pentu on sitten jo parisen viikkoa pyörinyt menossa mukana.

Niin meille kotiutui Renki. Virallisesti Woollandian Vekkuli.

a-8330

a-8459

a-8536

a-8576

a-8615

a-9756

 

 

 

 

 

 

 

Hei hei mitä kuuluu

Alkuvuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Sen jälkeen kun koirat lopettivat saikuttamisen, ollaan sitten itse oltu nyt kipeinä jo pari viikkoa. Tokikaan ei tietty helpota, kun ei vain osaa hidastaa missään vaiheessa potemaan tuota flunssaa kunnolla. Niinpä on treenattu ja oltu kisatöissä nenäliinat mukana menossa.

Tempolla alkoi treenit Lägillä ja päästiinkin tosi kivaan ryhmään. Muut ryhmässä ovat jo 1-3 luokan koiria, joten Tempo on sitten se vauvakoira. Mutta tosi kiva itse nähdä, miten muut tekevät rataa ja mitä siinä radalla pitäisi ottaa huomioon, jos olisi tuollainen valmis koira kyseessä. Tempo treenasi ekalla kerralla estehakuisuutta takaperinketjuttamalla ja putken päiden ohituksia. Niitä onkin sitten jatkettu treenaillen kotona ihan pihalla ohjauksiin tuloja.

Myös valkku Tempolla alkoi ja siellä Saija nivoikin meille heti muutaman läksyn tehtäväksi. Ja on me jopa yritetty nyt kotona tehdäkin kuonokosketusta hiirimatolle, mutta enemmän se tuntuu olevan kyllä Tempon tapauksessa suukosketus. Lisäksi takaakiertoHYPYN vahvistaminen ja pakkovalssin merkkaus olisivat tässä sellaisia, mitä pitäisi treenata enemmänkin nyt kuntoon. Tuossakin ryhmässä muut kisaavat jo 1-3 luokassa, mutta tykkään vaan tuosta järjestelystä.

PK-tottikseenkin ilmoitin Tempon Hi-Halle ja käytiin jo ekoissa treeneissä, sitten tulikin -30 asteen pakkanen ja seuraavat treenit jäivät väliin samoin kun nyt seuraavat, kun olen työkuvioiden vuoksi pari seuraavaa kertaa pois. Mutta eiköhän se ryhmäpaine nyt auta siihenkin, että Tempo tuosta etenisi tottiksenkin saralla.

Piika on toipunut hyvin sterkkauksesta ja Kiljulla alkaa aika käydä pitkäksi, joten se on keksinyt sitten, että sisälläkin voi painia Tempon ja Piikan kanssa. Ja lenkeillä painaa kuuntelematta niinku yhtään mitään. Jännästi nuo meidän lenkit on sitten painottuneet tuonne iltapuolelle, ettei tarvitsisi noista mahdollisista vastaantulijoista niin välittää, kun nuo kolme terroristia laukkovat pitkin metsää.

Hidasta talvea

Sinne meni vuosi 2018. Upea, aurinkoinen ja luminen kevät Kirkkonummella. Kuuma ja aurinkoinen kesä, lämmin ja aurinkoinen syksy sekä pimeä ja synkkä syksy Perhostiellä. Vuosi sisälsi taas muuton. Mutta nyt muutettiin kotiin. Sen jälkeinen aika onkin mennyt rakentaessa omaa kotia uusille sijoille. Onhan me harrastettukin, mutta kyllä se oli jo sitten kesän jälkeen vähän sivuosassa. Viimeinen niitti itselleni oli jotenkin sitten Piikan spondyloosilöydökset.

Piikan kanssa ehdittiin viime vuonna kisata 9 kuukautta, yhteensä 56 starttia. Niistä 15 nollaa, joista 6 voittonollaa ja se kauan odotettu viimeinen hyppyserti ja FI AVA-H. Lokakuussa kaikki loppui kuin seinään. Ontumisen jälkeiset tutkimukset ja spondyloosilöydökset tekivät meidän agilitysta lopun. Loppuvuodesta ei sitten tehty myöskään mitään muuta. Hätinä lenkkeiltiin. Kovasti mietin, että entäs sitten rallytoko tai toko. Jotain mielenvirkistystä Piikalle. Mutta katsotaan nyt. Olen kyllä niin kovin laiska nykyisin treenaamaan yhtään mitään. Jos treenaan, tunnen huonoa omaatuntoa, että treenaan aivan liian vähän ja toisaalta ettei aikaa ole mihinkään muuhun. Jos en treenaa, tunnen huonoa omaatuntoa koirien vuoksi, miksi pitää aktiivisia koirarotuja, kun ei vain ehdi. Koskaan ei ole hyvä, tasapainoa ei vain voi löytää. Toisaalta tuntuu hyödyttömältä treenata, kun koirat on koko ajan rikki tai sairaana.

Siitä päästäänkin Tempoon. Koira, joka tuntuu olevan saikulla harva se viikko. Just kun toipui kennelyskästä, rikkoi kyntensä vaihteen vuoksi. Sitä onkin sitten paranneltu. Toisaalta ei vain ole ollut edes sitä kuuluisaa aikaa treenata. Tai olisi, mutta sitten se olisi kaikki pois kotoa. Ja kun vaan laiskottaa. En tiedä, miten jatkaisin treenejä. En tiedä, mitä treenata. Vaikka treenaamista oisi vaikka kuinka paljon!! Nuoret koirat, ai että mä inhoan niitä, jos ne on omia. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei saa aikaiseksi. Toivon, että päästäisiin taas treenisyrjästä kiinni, kun Tempon treenit alkavat. Se aloittaa heti kerralla parikin agilitykurssia. Tai toinen on valkku, mistä haetaan läksyt ja toisen on seuran treenit, missä sitten treenataan ne hiton erikoisesteet kuntoon ja ehkä vähän muutakin. Viime vuonna Tempo tekikin vain pelkkää hallintaa oikeastaan. Janne kyllä lainasi sitä jo yksissä treeneissä viikko sitten, kun Kilju vammailee edelleen anturaa, ja sieltä tuli palautetta, että Tempon kanssa on tehty hyvää työtä ja kuulema voisi sen itselleen pölliä.

Kilju, niin se tosiaan meni ja rikkoi anturansa ihan huolella joulun alla. Tietenkin perjantai-iltana. Sitä sitten seurattiin viikonlopun yli ja neljän päivän päästä käytin sen eläinlääkärissä, että nipsaistiin pois kiinnittymätön anturanriekale paikallispuudutuksessa. Viikon verran jalkaa sai huuhdella ja paketoida ulos, mutta aika nopeasti Kilju jo kävi lyhyitä lenkkejä hihnassa mukana. Nyt se on jo kai uudesta vuodesta asti ollut vapaanakin jo lenkeillä, tossu jalassa viilettää ja hyvin on parantunut.

Piika puolestaan kävi steriloinnissa viime viikon perjantaina. Aluksi toipuminen vaikutti olevan todella nopeaa, mutta karvojen ajelusta iho otti niin paljon takapakkia, että Piika on täysin haluton liikkumaan ja makaa vaan eristyksissä muista tällä hetkellä. Särkkäriä menee Norocarpin muodossa ja Tramalia olen antanut pari kertaa päivässä nyt vasta pari päivää. Ennemmin sitten kestäköön tuon pienessä pöllyssä, kun on kerran noin kipeä. Muistelen kyllä, että Kiljukin olisi ollut sterkkauksen jälkeen näillä main todella kipeän oloinen.

Piikan sterkka oli mennyt hyvin. Ensimmäistä kertaa tehtiin niin, että Janne vei Piikan aamulla klikalle ja haki sen töistä tullessa. Piikalla oli ollut kystia kohdunsarvissa, mikä viittaisi hormonihäiriöön, koska juoksuista oli jo niin pitkä aika, ettei mitään olisi pitänyt näkyä. Kohtutulehduksen riski oli siis todellinen, mutta siltä nyt onneksi vältyttiin. Kunhan nyt Piika tulisi nopeasti kuntoon ennalleen! Iso leikkaus tuo sterkkaus on, mutta toivottavasti tuli tehtyä oikea ratkaisu tuon suhteen, että leikattiin.

Toivottavasti nämä eläinlääkärikäynnit olisivat nyt tässä ja sairastamiset myös. Suunta ylös ja eteen ja kevättä kohti!

 

 

Karanteeniaikaa

A-7081

A-7087

A-7094

A-7108

A-7113

A-7115

A-7117

A-7123

A-7125

A-7130-2

A-7132-2

A-7146-2

A-7154

A-7171

A-7191

 

Näiden kuvien ottamisesta on nyt reilut pari viikkoa, sillä näistä kuvista seuraavana päivänä Tempo alkoi yskimään. Sitä yskää sitten riittikin melkein kahdeksi viikoksi, 10 päivää tarkalleen. Piika oli ainut, joka selvisi ilman oireita. Kilju köhähteli muutaman kerran puolessa välin Tempon sairastamista. Tempolla oireet olivat rajut eikä se laittanut ollenkaan hanttiin, kun eristin sen kodinhoitohuoneeseen sairastamaan ja yskimään limaa. Vasta kun hain sille apteekista Bisolvoneja yskää helpottamaan, alkoi räkä irtoamaan tehokkaasti ja Tempo lopetti muutamassa päivässä yskimisen.

Nyt on sitten oltukin karanteenissa. Lenkkeilty vähän edelleen, jottei jälkitaudit iske, mutta kyllä kai noita lenkkejä jo uskaltaisi lisätä pidemmiksikin. Toisaalta tämä jatkuva pimeys ja muutoinkin joulunalusaika ovat tehokkaasti vieneet aikaa koirilta pois. Ne valitsivat hyvän sauman sairastaa.

Piikalle varasin heti tammikuun alkuun sterilointiajan. Nyt se onkin ollut hyvässä kunnossa, kun ei ole päässyt malinoissien ylirälläämäksi ja muutenkin varmaan tuo vähäinen liikkuminen teki hyvää. Ei olla tarvittu särkkäriä ja Piika on ollut muutenkin virkeämpi. Jonkin verran olen kotona ihan perusasentoa ja kaukoja jumppaillut. Kaukot se tekee varsin puhtaalla tekniikalla, joten uskoisin sen olevan ihan hyvissä voimissa.

Tempoa varten täytettiin dobopallo. Melkoista keikkumista elo pallon päällä on, mutta Tempo ei sitä arastele ja hyvin jumppaa lihaksiaan siinä. Pienen treenin jälkeenkin on jo ihan puhki, eli tekee ihan hyvää kropalle. Niin ja pääsihän Tempo tuossa kahden viikon totaaliliikkumattomuuden aikana lihomaan. Huippua, että edes siten ruoka tarttuu. Nyt se on kasvatellut jo nisiä, eli ehkä se joskus ne juoksutkin tekisi!

Talvi tuli – ja kennelyskä

a-6941

a-6947

a-6970

a-6973

a-6995

a-7001

a-7011

a-7026

a-7042

a-7050

a-7046

Alkuviikosta oli niin kauniita kelejä, että otin etätyöpäivistä kaiken irti ja ulkoiltiin ruokatauolla vartin verran pihalla koirien kanssa. Hieman aurinkoenergiaa niin mustaan marraskuuhun!

Viikonloppuna riittikin menoa ja meininkiä, kun Yoga-tervu oli meitä viihdyttämässä. Hyvin sujui neljän koiran yhteiselo ja Muksu oli enemmän kuin liekeissä ”ihanasta” ja ”isosta” Yogasta. Omatkin koirat innostuivat siinä samalla hammaspaineihin, kun oli vähän normaalista poikkeavaa.

Janne ja Kilju kävivät agilitykisoissakin ja tuliaisina joitakuita virhepisteitä ja intoa treenaamiseen ja puheita, että ”seuraavalla koiralla” sitten en kyllä tee sitä ja sitä koulutusvirhettä. Onneksi seuraavaa koiraa ei ole tulossa.

Tempon kanssa on treenattu puomia pari kertaa viikossa menetelmällä ja nyt kerran viikossa menetelmällä, kun saatiin kaveri siihen urakkaan. Tiistain treeneissä Tempo menikin jo heittämällä 90 senttistä puomia. Ei ole tainnut enää pariin viikkoon tipahtaa edes puomilta! Muuten näyttää ihan hyvältä, mutta ylösmeno! Mitä ihmettä sen kanssa pitäisi tehdä! Länget, taipuminen, muurin palikka, tarjoaminen? Mitä ihmettä teen sen kanssa, ettei opi loikkimaan siitä yli?!?

Pitäisi siis treenata ja pohtia tuota. Vaan eipä tartte. Tein eilenkin kotona töitä ja siinä sitten aloin kuuntelemaan, että nyt kyllä kuulostaa oudolta. Tempo puhalteli ja puhalteli. Lisäksi sen maha piti outoa kurinaa. No, kai sitä vaan närästää? Kun lopetin työt, kokeilin haukuttaa Tempoa ja eihän siitä mitään tullut. Yskäkohtaus heti perään. Kennelyskä! Kilju puhalteli tuosta vuorokauden jälkeen muutaman kerran, en tiedä, voiko sitä yskäksi vielä nimittää. Viimeksi meillä on ollut kennelyskä 6 vuotta sitten Piikan ja Kiljun ollessa pentuja. Silloin olikin varmaan 1,5 kk tauko karanteenin kera. Sitä ennen oli Pessin ollessa junnu. Eli eipä tuo ihan hirveän usein ole meillä vieraillut.

Mutta nyt ollaan sitten tauolla. Toisaalta, eipä oo haitaksi, kun Janne lähtee viikoksi Leville ja nyt voi hyvillä mielin pitää koirat levossa. Ainoa toive on, että olisivat tammikuussa terveitä, kun Tempo pääsi valmennusryhmään Saijalle! Huippuu! 🙂

Niin ja Piika oli tuossa jokusen viikon ilman särkkäriä ja en tiedä, jotenkin se oli outo. Joten nyt on syönyt taas viikon pieninä annoksina aamuin illoin särkkäriä ja menossa on toinen viikko vain iltaisin särkkäriä. Hyvältä on taas vaikuttanut taas. Kipu vanhentaa, joten vaikka särkkärissäkin on omat huonot puolensa, ehkä ennemmin nyt hyvät tropit ja katsotaan jos ei vaikka myöhemmin tarttis antaa taas jossain välissä.

 

 

 

Marraskuu

a-6540

 

Enää ei todellakaan ole aurinkoa näkynytkään. On vain pimeää ja harmaata. Vettä sataa tihuuttaa joka päivä ja tuntuu, että joku pysyvä usva on laskeutunut maan päälle. Piika on ollut nyt kolme viikkoa tauolla spondyloosilöydöksen jälkeen. Sitä ennen jo reilun viikon, eli yhteensä kai jo tulee kuukausi, kun agilitytreenit loppuivat kuin seinään. Nyt Piika on ollut jo viikon ilman särkkäreitä ja siinähän se menee. Ei se kipeältä vaikuta, ja pari kertaa olen nyt tehnyt oikealle sivulle-tulotreenejä. Niissä se tekisi kuin sata lasissa, kun jotain pääsee tekemään. Muuten olen yrittänyt varjella sitä kaikelta, mutta etenkin autoon hyppäämisessä sille sattuu välillä kämmejä ja päivät se nukkuu keittiön pöydällä, jos olen ihan toimistolla töissä. Ei sitä sen suuremmin siltäkään pysty sitten varjelemaan, välillä niitä toimistopäiviä vaan tulee.

Itse on tietysti ikävä treenejä. Sitä tunnetta, että elämässä ei ole mitään muuta kuin agility. Sitä tunnetta, kun on yhtä sen koiran kanssa siellä radalla. Ja sitä tunnetta, että koira osaa ja tietää pienimmästäkin vihjeestä, mitä siltä odotetaan. Pari kertaa olen nyt Kiljua treenannut ja ei se ole sama asia. Ei mulla ole siihen koiraan mitään yhteyttä. Tempon kanssa kaikki taas on niin alussa. Se osaa vain rällätä radalla, ja itse päädyn tekemään jotain hirveitä käsiohjauksia vuosien takaa sen kanssa, kun en luota siihen koiraan yhtään. Tuntuu, että edessä on vain loputon suo ja pitkä pimeä talviaika edessä. Kai sitä Tempoa olisi oikeasti pitänyt treenata jo aiemmin vähän paremmin, mutta toisaalta tuo ensimmäinen vuosi meni kyllä täysin suhteen ja hallinnan rakentamiseen ja turhahan sitä kiirettä sinänsä on pitää. Ja silleen onni, että on olemassa Tempo. Sitähän mä aina pelkäsin, että jäisin tyhjän päälle, jos Piikalla ei pystyisikään harrastamaan. Nyt on kuitenkin tuo vuosikas kasvamassa hyvää kyytiä.

Jonkin verran olen yrittänyt itse treenata Tempoa, mutta ei se oikein auta, kun ei ole apusilmiä siinä sanomassa, missä teen itse hullusti. Tulee keskityttyä niin siihen koiraan ja sitten itse tekee jotain todella typerää ja juoksee käsi ojossa pitkin kenttää. Treenilista siis sen suhteen kasvaa koko ajan. Toisaalta Tempo on nyt tainnut tutustua kaikkiin esteisiin paitsi A:han. Se ei varsinaisesti jännitä mitään estettä, vietti vie ja kantaa yli pahojen paikkojen. Metsässä on tehty nyt myös jonkin verran eri materiaaleilla keikkumista ja muutenkin keskitytty kehonhallinnan parantamiseen. Tempo on nyt myös syönyt reilun viikon raakaruokapötköjä ja kokonaisuudessaan koira on ollut parempi ja ei ehkä niin koko ajan liikkeessä kuin nappularuokinnalla. Ehkä yritetään silti päästä siihen tilanteeseen, että söisi 50/50 periaatteella nappulaa ja noita pötköjä. Helpottaisi huonomuistista sulamaan ottamista, vaikka eipä tuo pelkkä raakaruoan syöttäminenkään nyt sen työläämpää sinänsä ole.

Reilu kuukausi ja olisi jo joulu ja olisi loma ja olisi vaan jo valoisampaa!