Aihearkisto: agility

Agikisoja ja muuta lätinää

smaller

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Mainokset

Agility on ihmisen parasta aikaa

 

Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.

Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.

26994351_1187271871408659_6604480778863302817_n

Maanantai 29.1.18 treenit

Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.

27331779_2008575852691992_7893449333231341891_n

Keskiviikon Rannikon Timon valmennus

Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.

Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!

Voittonolla Piikalle

Piikan kanssa osallistuttiin lauantaina Lohjan Kirsujen järjestämiin agilitykisoihin, jotka kuitenkin kisattiin jo tutussa Niinulassa. Tuomarina oli Johanna Nyberg ja pikkumakseilla rimat olivat 50 cm:ssä, muuri vain 45cm. Vaikka olen nyt kuukauden Piikan kanssa treenannut 50-55 cm:n rimoilla vaihtelevasti, tuli sitten kuitenkin yllätyksenä se vauhti, millä mentiin, kun kaikki rimat olivat 50:ssä. Pienestä se on kiinni, kun hyppykorkeuksia alennetaan.

Ensimmäisenä agilityrata, jolla vääntöä riitti, mutta mielestäni esteet sitten kuitenkin tulivat varsin loogisesti koiralle, vaikka rataantutustumisessa vähän pähkäilinkin. Toki mukaan mahtui myös ansaesteitä ja putket tuntuivat koiria imevän. Puolessa välin rataa tajusin, että Piika huutaa koko ajan edetessään, eikä se ollut sitä, että olisi komentanut mua. Huusi, kun vauhtia riitti. Silti teki hienoa tulosta, ilman ylimääräisiä kaarroksia ja maaliin tultiin nollalla. Voittonollalla!

27540413_10155946477136768_4837660080443852499_n

Meille tuo 4,71 etenemä agilityradalla on kova juttu. Ilmankos piti huutaa.

Toinen rata oli vain hieman muokattuna ensimmäinen rata toisin päin. Pähkäilin kovasti kohtaa, jossa sitten useampikin koira hyllytti väärään putkeen, ja päädyin tekemään siihen vastakäännön, että saisin Piikan muurille. Harmi kyllä, jäin vastakäännössä jälkeen ja Piika meni ja lopulta kääntyi katsomaan mua, että kummalta puolelta ja ajautui seuraavan hypyn väärälle puolelle. Jälkikäteen ajateltuna tuohon kohtaan olisi ehkä voinut tehdä persjätön, vaikka se hassulta siinä tilanteessa tuntuikin. Mutta sitten olisi ainakin saanut koiran oikealle puolen muurin jälkeistä hyppyä ja siitä sitten jollain sylkkärillä ja takaaleikkauksella olisi voinutkin ohjata oikein.

Hypärille lähtiessä Piika tuntui oikeinkin rauhalliselta ja makoili kivasti hallin lattialla. Vaan radalle kun päästiin, niin vauhti vei. Hyllytettiin jo heti nelosesteelle, kun tuli joku ohjaushärö itselle ja myöhemmin vielä oma liike vei Piikan putkesta tullessa ihan väärille esteille, kun itse leijeröin. Pitäisi vain uskoa, että jos on tuollainen kohta, niin Piika tulee mun liikkeen suuntaisesti eli sitten pitää vaan kiertää kauempaa reittiä itse. Mutta hyviä treenejä olivat nämä kisasuoritukset ja huippua oli saada tuo voittonolla.

Perjantain treeneissä treenikaveri kysyikin, että en sitten EO-karsintoihin innostunut lähtemään. Oli pakko vastata, etten ole edes muistanut mitään rankingia tai katsonut edes meidän sijoitusta siellä saati edes kuvitellut, että meillä riittäisi pisteet mihinkään karsintoihin. Mutta olihan siellä ihan kivasti pisteitä edelleenkin ja näitä hyvin menneitä kisoja tarvitaan vain enemmän. SM-nollia on nyt kasassa 3/4, kaikki aginollia, mikä on ihan hyvä. Viime keväänä niitä hypärinollia kertyi siinä vaiheessa, kun saatiin homma toimimaan. Ja kontaktit, ne toimivat nyt kisoissa, Piika meni laukalla melkein loppuun saakka puominkin ja himmasi vasta ihan lopussa. Eli jatkan treeneissä kontaktien palkkaamista.

Katsaus agilitytreeneihin

img1280

Tässä vaiheessa vuotta on vielä helppo toivoa ehjää kautta ja antoisia agilitykuukausia koko vuoden edestä. Kun ei vielä ole pelkoa siitä, että elämä vie taas mennessään ja harrastaminen jää elämän jalkoihin. Tuntuu hassulta, että Piika ja Kilju täyttävät jo seitsemän vuotta. Vastahan ne olivat pentuja eikä niistä vielä ikäkään näy, kuten Pessissä ja Ipissä tuossa vaiheessa. Päinvastoin ne tuntuvat nyt olevan elämänsä kunnossa, vaikka Piikalla on vaunulenkeillä tippunutkin lihakset parin vuoden takaisesta. Kilju on lihaksikas ihan sama, mikä sen liikkumismuoto on. Kai se kielii siitä, että rakenne on kohdallaan. Eipä Kiljulla koskaan mitään jumeja ole ollut, vaikka on rajumminkin harrastanut. Piikaa taas saisi olla koko ajan hieromassa auki.

Viime viikolla päästiin treenaamaan neljästi, mikä on äkkiseltään paljon. Treenaamisesta joka toinen päivä oli kuitenkin hyötyä ja perjantaina Sporttiksen vuorolla oli jotenkin hyvin aikaa, ja Piikakin pääsi hallissa käymään. Päädyin tekemään sille kontakteja pitkästä pitkästä aikaa nakkipalkalla ja jo muutamilla toistoilla vauhti puomilla parani ja suorituskin alkoi suuntautua kontaktin loppua kohden. Aivan samaa en saanut lauantain ja maanantain treeneissä aikaiseksi, mutta ideana olisi nyt kuitenkin kokeilla tuota nakkipalkkaa. Tehdään nyt kontaktista taas huippukiva paikka. Suoritus loppuu aina kontaktiin ja rata jatkuu sitten irrallisena. En tiedä, miten tämä vaikuttaa kisoissa, mutta aion testata tätä nyt jonkun aikaa. Back to basics siis.

26815440_10155987084868563_3993210317436874735_n

Maanantain treenivuorolla mentiin ylläolevaa rataa. Hetsasin Piikaa treenin aluksi kontaktille ja vasta sitten lähdettiin tekemään rataa alusta. En kuitenkaan palkannut Piikaa A:n kontaktista sehän sitten heti näkyi puomilla. Eli kenties aluksi palkkaa saisi sataa kaikilta kontakteilta. Ja kun näin tehtiin, suoritusilme muuttui taas positiivisempaan suuntaan. Piika oli muutenkin paljon räyhäkkäämpänä treeneissä ja janosi tekemistä ihan eri tavalla kuin pallopalkan kanssa. (Tosin oli ollut varsin räyh myös lenkillä ja karannut paikkaistumisesta naapurin koiran päälle. Jotain tainnut pakosti sille jäädä irtokoirakohtaamisesta hampaankoloon…)

Huomiona muuten, että 6-7 väliin hätäisesti jotain kökköä puolivalssiohjausta tehtyäni kokeiltiin siihen japanialaista ja hupshei, toimi kuin unelma! Näitä pitäisi kyllä uskaltaa kisoissakin käyttää ja tunnistaa paikat, mihin niitä voisi tarjoilla. Suorituksellisesti kepeiltä takaakiertoon työntö ja siitä 15:lle ehtiminen oli haastavaa, koska Piika imi itsensä siivekkeisiin kiinni ja meinasi olla tuo 14:n suoritus haastavaa. 20:lle treenailin sylkkäriä, vaikka ei se paras mahdollinen ohjaus siihen ollut. Ja Piikalle tuo sylkkärin kääntö on kyllä todella haastava. Ei taivu niin ei taivu. Se on kyllä yksi belgi ohjattavana.

Tempon kanssa treenattiin myös agilitya viime viikolla, vaikka enemmän sen kanssa edelleen saisi työstää tuota arkikäytöstä lenkeillä. Voi mikä malipainajainen se on. Tempo on varmasti se, jota vastaan kukaan ei tällä hetkellä halua kävellä. Pahempi kuin räksyttävien pikkukoirien muodostama sirpalepommi. Uskomatonta, että vaikka tätä kuinka työstetään, ei se vain paremmaksi muutu.

Agilitytreeneissä Tempo sitten saikin loistaa. Omat hetkensä silläkin. Perjantaina jatkettiin niiston treenaamista ihan alkeista. Samalla keikalla putkeen ohjausta vain omalla liikkeellä, oma oikea puoli oli hankalampi, eli onkohan tässäkin myötäpäivään paremmin pyörivä koira. Lauantaina tehtiin myös takaakiertoja ja huomasin, että pakko alkaa siedättämään omaan liikkeeseenkin, ettei ole saalisturhaumahampaat pohkeessa juostessa. Suoraan putkeen lähetyksiä liikkeellä tehtiin myös ja otin sen yhteydessä jo juoksuaskelia, siitä huolimatta putki imi koiran. Samantien kun hallin ovesta astuttiin ulos, hyvinkäyttäytyvä ja fiksu pentu katosi. No, onneksi sen kanssa ei todellakaan ole kiire. Katsotaan, jos rauhassa rakennellen se kolmivuotiaana olisi ns. valmis. Ellen sitä ennen ole jo menettänyt lopullisesti toivoa sen kanssa ja antanut Jannelle sitä.

Viikon pieniä iloja

Sanovat, että arjesta pitäisi löytää ne pienet ilon hetket, joilla sitten jaksaa taas eteenpäin. Jäin tässä eräs ilta miettimään, mistä noita hetkiä nykyisin kiireisessä ja väsyttävässä arjessa löytyykään. Toki, Muksu nyt osaa ilahduttaa (kuin myös aiheuttaa toisenlaisiakin tunteita) kaikella keksimällään ja niitä uusia juttuja tuntuu nyt tulevan päivittäin. Varsinkin kun oma aika hänen kanssaan rajoittuu muutamaan hassuun illan aikana vietettyyn tuntiin.

Mutta pisimmälle jaksaa kyllä (hyvillä) treeneillä. Tempon kanssa on varsin uuvuttavaa tällä hetkellä, se kun on varsinainen luonnonvoima. Kaikki sen kanssa tuntuu olevan sellaista tasapainoilua ja hyvän olotilan etsimistä, mikä tosin on vaikeaa, kun koira kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Joten kuinka onnellinen viikko onkaan takana, kun pääsin Piikan kanssa agilitytreeneihin kahdesti viikon aikana!

26804585_1175162415952938_2315830456731292818_n

Viikkotreenit vk3

Maanantaina treenattiin ylläolevaa rataa. Tällaiset radan alut ovatkin olleet varsin vaikeita meille aina rytmityksen löytämisen vuoksi, mutta jotain kehitystä selvästi on tapahtunut, koska löytyi nyt helposti ja puolenvaihdot sokkareilla olivat helppoja tehdä, kun vain uskalsin rohkeasti jättää Piikan suorittamaan itse esteitä. Puomilla näkyi, että jouduin lauantaina omatoimitreeneissä komentamaan alastulosta, joten siihen piti saada vauhtia kisaamalla Piikan kanssa. Kepeillä olikin sitten haasteena, jos yhtään painostin Piikaa kohti menemällä keppien loppuosassa niin helposti jätti kepit kesken ja lähti jo pyrkimään putkeen. Eli malttia malttia.

26731191_2002014430014801_3515143665731429458_n

Valmennus vk3

Keskiviikkona ostin varakoirakkopaikan Rannikon Timon valmennukseen. Ajattelin, että käydään nyt sitten tsekkaamassa tämäkin. Olin todella väsynyt työpäivän jälkeen, enkä millään olisi jaksanut lähteä enää treeneihin, varsinkin kun Tempon kanssa kierretty lämmittelylenkki vaati taas enemmän hermoja kuin olisi ajatellutkaan. Kannatti silti lähteä!

Pitkästä pitkästä aikaa saatiin vihdoin juosta treeneissä isoa rataa ja vaikka itse säädin vaikka ja vähän mitä, Piika tykitti omalla varmalla osaamisellaan koko radan kerrasta oikein. Tulihan siellä säätöä jos kaikenlaista, mutta oli ihan mukava huomata, että kyllä me tähän pystytään edelleen, kun halutaan. Vaikeimpia paikkoja radalla oli varmasti tuo 5-9 ja 14-18 pätkä. 5-9 takaaleikkauksissa olen ihan turhaan pitänyt Piikaa liikaa hanskassa, kun oikeasti pitäisi vain rohkeasti ohjata, irrottaa, leikata, ohjata, irrottaa ja leikata. Saatiin se kyllä onnistumaan ja sen tajuaminen, miten aikaisessa vaiheessa pystyn Piikan irrottamaan ohjauksesta ettei tarvitse rinnalla kulkea, helpotti kummasti. Valssin oikea-aikaisuus ja -paikkaisuus taas tuossa 14-18 pätkässä oli haastavaa. Koko ajan valssi tahtoi valua liikaa hypylle 17, joten putkeen meno hankaloitui kulmaltaan sitten todella vaikeaksi, mitä enemmän hyppy valui. Tässäkin saatiin kuitenkin onnistunut suoritus.

Piika sai kehuja tällä kertaa sitten taas keppiosaamisestaan, koska kesti jyrkät leikkaukset ja leijeröinnit joka kerta. Ei epäröinyt niissä yhtään. Sitten taas jos tämä pitäisi tehdä kisoissa, niin ei varmasti onnistuisi? Ja saihan se taas kiitosta irtoamisestaan, vaikka kuinka tulisin jäljessä ja myös siitä, että on niin mahdottoman kiltti.

Jatkossa pitäisi kuitenkin elää vähän enemmän veitsenterällä. Ohjata ja liikkua rohkeammin. Jäähdyttelylenkki heitettiin Piikan kanssa kaksin pellolla lumisateessa. Jäi todella hyvä fiilis, ja pidin treeneistä. Ostinkin heti helmikuulle pari muuta kertaa, näihin on päästävä toistekin. Torstaina olikin helppoa sanoa Jannelle töistä tullessa, että jos haluat niin voit lähteä käyttämään koirat ihan yksin ja saada vähän omaakin aikaa. Mulle riitti agilityeuforia keskiviikkona. Ja ehkä vähän Piikallekin.

26734123_10155917404061768_164303667021318528_n

Vitsi mikä fiilis!

Hei me treenataan! Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että tämä vuosi alkaa sillä, että meiltä on hallille viiden minuutin matka ja että treenataan agilitya Jannen kanssa peräkkäisissä ryhmissä, enpä tiedä olisinko uskonut. Hieman säätöä tosin tuottaa vuoronvaihto lapsen hoidossa ja koirien jäähdyttelyssä ja lämmittämisessä, mutta ainakin eilen ne onnistuivat hyvin ja kevään tullen varmasti paremmin.

Aloitellaan tosiaan tämä vuosi nyt ihan uudessa seurassa. Janne on sinne kuulunut jo syksystä lähtien. Jatkossa edustamme siis Kirkkonummen Kennelkerhoa. Hieman uudet käytännöt vielä hakevat ymmärrystä, mutta kisatöissä olin jo viikonloppuna ja eilen tutustuttiin uuteen treeniryhmäämme ja kivalta vaikutti.

26804487_10155951310843563_3334379215745970019_n

Ratana oli tällainen ja noinkin yksinkertaisella radalla kouluttajamme sai jo kiinni meidän heikosta lenkistä. Alammekin työstämään huolellisuutta ohjauksiin esteillä ja koiran jättämistä suorittamaan yksin. Näin Piikalle toivotaan lisää vauhtia, jotta se kirisi ne muutamatkin puuttuvat sekunnit kiinni kisaradoilla ja alkaisi olemaan myös palkintopallikoiria.

Olin niin fiiliksissä koko illan treeneistä ja siitä, että vihdoin täältä etelästäkin on alkanut löytyä elämää. Kaikki ovat ottaneet meidät uudessa seurassa kivasti vastaan ja on ollut helppo mennä toimintaan mukaan.

Kilju KKK:n supermöllimestari 2017

A-6292

Supermöllimestari Kilju

A-6281

Lapsenvahti

A-6194

Booring.

A-6204

Leikitäänkö?

A-6207

Camoon!

A-6208

No ookei…

A-6210

Ja siitä se sitten taas lähti.

Tämä postaus olisi pitänyt kirjoittaa jo kuukausi sitten. Ei vain ole ehtinyt. Kuvatkin ovat sieltä kuukauden takaa. Tätä nykyä Kilju jo leikkii Temponkin kanssa noin, ja meno on varsin villiä. Itse olen pakannut Piikan mukaan ja ollaan paljon oltu nyt Kajaanissa. Tilanne on vain tällä hetkellä sellainen, etten ole pystynyt Tempoa ottamaan mukaan, joten siitä on tullut vähän jo Jannen koira. Niillä kahdella kyllä synkkaa ja Tempo jopa kuuntelee Jannea.

Kilju on tosiaan tämän syksyn keskittynyt aksaamiseen pari kertaa viikossa. Pääsivät Jannen kanssa treenaamaan KKK:lle syksyllä ja hieman hakivat oikeaa ryhmäpaikkaa, mutta ovat nyt sitten päässeet jo ihan rataakin tekemään ja hommaa alkaa näyttää siltä, että Kilju tarvitsee pannuslääkitykseensä ensi vuodelle erityisluvan, koska kisakentät kutsuvat. Paperit jo laitettiinkin Kennelliittoon vetämään siirron saamiseksi EJ-rekkariin.

Kuukausi sitten Kilju osallistui sitten KKK:n möllikisoihin, jotka olivat samalla möllimestaruuskisat. Ja niinhän siinä kävi, että pienellä erolla ensimmäiseen Kilju sijoittui supermölleissä sijalle kaksi puhtaalla radalla ja koska ensimmäinen ei ollut KKK:n jäsen, tuli Kiljusta KKK:n supermöllimestari ja sai läjäpäin palkintoja. Enemmän kuin koskaan ipo-hommista yhteensä.

Seuraavalla radalla oli sitten möllimestaruusjaossa ja sillä radalla Kilju tuli kolmanneksi vitosella. Muistaakseni oli joku riman pudotus kyseessä. Tuolla radalla Kiljusta olisi sääntöjen valossa leivottu myös möllimestari, mutta KKKlla tuli kiire muuttaa sääntöjä, ettei voi sama koirakko saada kaikkia mestaruuksia ja niinpä palkinto jätettiin jakamatta. Voi Kilju minkä teit. 😀

Vaan on ne kyllä edistyneet Jannen kanssa ihan huimasti syksyn aikana ja esteetkin alkavat olla sillä mallilla, että ellei ihan lapasesta lähde, niin varsin mukavaa menoa on luvassa virallisissa kisoissakin. Vaan eipä tuota olisi yksin Janne ja Kilju saaneet aikaiseksi, mutta ovat päässeet treenaamaan ihan huipussa seurassa sen toisen kerran viikossa ja suurin kiitos tuosta tehdystä tuosta parivaljakon kohdalla meneekin Frantsin Ninalle ja Yli-Juutin Pirjolle. Ilman heidän treeniseuraansa ja Jannen kouluttamista tuskin tässä pisteessä nyt oltaisiin.