Aihearkisto: agility

Kun meni paremmin kuin hyvin

Jokunen viikko takaperin oltiin kisaamassa Ojangossa. Tuomarina Petteri Kerminen.

Ensimmäisellä radalla Tempo luisui keinulla vähän pitkäksi ja mietin, että uusisinko ja Tempokin oli vähän sen näköinen että hups. No, päätin että jatketaan nyt, kun yrittihän se pysähtyä. Autolla kuulin, että tehtiin nolla. Anteeksi mitä!?! Voi apua. Mietin kyllä edelleen, että olisi piyänyt uusia se keinu.

Samaisella radalla hitusta myöhemmin Yoga hiippaili lähdössä perään ja hätäpäissäni kutsuin sen vain mukaan ja eka rima alas. Vitosella maaliin. Nina nauroi, että nää on toisena ja kolmantena palkinnoilla. Jos olisin malttanut katsoa koiraa lähdössä, jos se olisi malttanut pysyä paikallaan, jos jos jos, sekin olisi tehnyt nollan.

Toisella radalla, hyppärillä, tiesin jääväni alussa. Koirat hoiti tonttinsa ja Tempo pienellä säädöllä liukui kepeillä liian pitkäksi. Muuten varsin mallikas rata. Vitosella ja säädöllä radan toiseksi. Yogan kanssa alku onnistui ja sitten putken päätä etsittiin niin, että juoksin itse estettä päin ja se rata meni sit siihen. Harmitti kyllä oma töppäily jälkikäteen tässäkin.

Kolmas rata oli myös mukavan oloinen. Tempolle selvästi on vielä työtä jarruttaa oikeaan väliin ison radan kepeille, joten siitä vitonen. Radan keskivaihella sitten hyllytettiin, kun mali oli liian kiltti ja teki kuten ohjasin! Ei voi olla tyytymätön! Ihana koira.

Yogan kanssa lähdin radalle vähän paremmin valmistautuneena. No kaikkea siellä sitten sattui ja kun vikan esteen Yoga lähti kiertämään niin ehdin miettiä, että en korjaa mutta sitten totesin, että korjataan nyt sit kuitenkin. Nina tuli sanomaan, että te voititte 10 vpllä. Tuomari tuli kiittämään radan ainoasta tuloksesta. Mitä ihmettä!?! Itse luulin, että oltiin vähintääkin hyllytetty jne. Pienesti tarkemmalla ohjauksella tämäkin rata olisi kyllä onnistunut.

Kolmella radalla tuloksilla 4 kertaa. Ei hullummin. Ei ollut mitään äärivaikeita ratoja ja sopivat meille kyllä hienosti. Enkä itsekään tukehtunut flunssaan. Jatkossa lähdetään radoille tekemään tuloksia enkä saa tuomaroida meitä radan aikana.

Tempon kisaura avattu

Lauantaina se viimein sitten tapahtui, Tempo avasi kisauransa agilityssa. Itse olin toki ollut jo viikon flunssassa ja juostavaa oli kuuden radan edestä, sillä myös Yogan olin ilmoittanut kisoihin.

Yoga aloitti radat ja Tempon vuoro oli noin 10 koiraa sen jälkeen. Yogalle ensimmäiseltä radalta 10 vp, taisi tulla renkaalta ja puomilta ne virheet. Muuten ihan ok-rataa.

Tempo pysyi hyvin näpeissä, suoritti kontaktit, kuten opetettu on. Viimeiseen putkeen Tempoa laittaessani ehdin ajatella, että johan on helppoa ja niin siistiä, nollahan tästä tulee. Ja niin se Tempo sitten putkesta ulostullessaan bongasi keinun väärin päin ja sinnehän se ampui. HYL. Ai miten niin oli tehty keinun löytämistreeniä putken jälkeen?

Toisella radalla Yogalle onnistuin ryssimään yhden riman alas ja keinulle mennessä meinasi pienesti valua ja siten tuli sivusta sitten keinun ja siitä vitonen. Muuten taas tosi sujuvaa rataa.

Tempo puolestaan otti taas muut kontaktit mallikkaasti, mutta keinulle mennessä vastakääntökään ei auttanut vaan Tempo valui ohi keinun suorituslinjan ja tuli sitten sivusta sille sekin ja vitonen siitä. Lisäksi A:n jälkeen en sitten joko vain pyöristänyt tarpeeksi tai olisi pitänyt tehdä vastakääntö, Tempo hyllytti väärään putken päähän.

Hyppärillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi. Meinasi pienesti olla vähän kiireen poikasta ja Yogan kanssa ohjaussuunnitelma petti täysin. ja Yoga käytti homman hyväkseen ja otti esteitä koko rahan edestä, kun kerrankin sai. Hyvä poika!

Tempolle muutin lennosta ohjaukset ja sitten vain luotin siihen, että kun tarpeeksi huudan (lue:kähisen), niin kyllä se tulee sitten aikanaan ohjauksiin. Ja tulihan se! Tempo oli varmaan sitä mieltä, että hullu akka, kun huutaa noin. Harmi kyllä, kepeiltä otettiin sitten vitonen, kun Tempo luisui toiseen väliin. En tiedä, mitä ihmettä siinäkin tapahtui. Luulin ennen näitä kisoja, että kepit on meidän vahvin osa-alue vauhdissa kuin vauhdissa ja niin ne vain kosahti. Täytyy siis treenata vauhtikeppejä isolla radalla.

 

 

Olihan se siistiä viimein päästä starttaamaan kisaura! Niin monesti olen ollut jo heittämässä hanskoja tiskiin, kun ei mikään vain onnistu. Ja nyt ne nollat olivat pienien virheiden päässä. Yhtä lailla lämmitti mieltä, että Yogan kanssa on nyt puolessa vuodessa päästy yhteistyössä siihen pisteeseen, että alamme ymmärtää toisiamme jo jotenkuten ja myös sen kanssa on kaikki mahdollisuudet nolliin. Monta tuloksellista kisaa meillä onkin jo takana!

 

 

 

Vuoden 2020 tammikuu

 

a-2597

a-2630-3

a-2624

a-2747-4

a-2874-4

a-2877

Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ensin oli kolme kuukautta ikuinen marraskuu ja nyt jopa viikon aikana on aurinko pilkistänyt joka päivä edes vähän. Lunta tosin ei ole nimeksikään. Sinänsä plussaa siitä, että sitä edes on. Vihti on vissiin ainoa paikka täällä etelässä, missä sitä satoi viikolla ja on myös pysynyt maassa.

Vuoden alun kunniaksi meidän piti jo Tempon kanssa aloittaa kisaaminen. Toisin kävi. Vuoden ekoissa treeneissä malinoissit ottivat yhteen väliseinällisessä auton peräkontissa. 10 sentin raostakin sai tehtyä sen verran pahaa jälkeä, että Tempon lääkekuurikarenssit itse asiassa loppuvat juuri näinä päivinä vasta. Ei sitten kisattu. Onneksi kuitenkaan ei käynyt sen pahemmin ja vaikka nuo malinartut eivät enää vietäkään yhteistä aikaa samoissa tiloissa, on ihan hyvin pystytty elämään ilman tarkkaa porttivartiota. Koirat eivät ole menossa toistensa päälle tarkoituksella vaan kiihtyessään sitten syntyy enemmän säpinää ja yritetään se nyt estää, mutta noin muuten pystytään elämään normielämää.

Treenitkin ovat pyörähtäneet suurimmaksi osaksi käyntiin. On ollut niin kiireinen tammikuu, että Rengin paimennukset ovat nyt olleet tauolla omien menojen vuoksi. Agilitya kaikki ovat jatkaneet ja Tempon kanssa ollaan nyt tokossa hiottu alokasluokkaa koevalmiiksi. Kaukot rassaavat ehkä eniten minun mieltäni, mutta vähitellen siinäkin on löydetty hyviä keinoja edetä. Nopeita keinojahan ei ole. Ja taas voisi kysyä, että miksi näitä ei ole tehnyt aiemmin. Tempon kanssa ei vaan ole aiemmin pystynyt, koska eihän se pentuna saanut takajalkojaan lainkaan alleen kasattua. Ihan turha olisi ollut vääriä toistoja tehdä. Vasta nyt se on saanut selkälihasta kasvatettua niin, että takajalat useimmiten mahtuvat edes suunnilleen alle.

 

Vuonna 2019

a-7328

Tammikuussa malit saivat vielä leikkiä keskenään ja oli hienot pakkaskelit.

a-7477

Sterkattu Piika ja lumidino

a-7679

Lunta. Oli.

a-7789

Helmikuussa Piikakin oli toipunut steriloinnista.

a-8576

Maaliskuussa Renki kotiutui.

a-9992

Maaliskuun lopussa ole enää vähän lunta.

a-0530

Huhtikuun alun korvatilanne.

a-1480

Huhtikuussa Kainuussa Tempon seuruu.

a-2617

Muksu treenaa Piikaa toukokuussa.

a-2690

Renki toukokuussa.

a-3000

Piika ja toukokuun voikukkapelto.

a-5663

Kesäkuussa koko kööri.

b-5314

Renki ja Rengin kieli.

a-5919-3

Heinäkuussa Kainuussa.

b-7632

Heinäkuussa uitiin pari päivää.

b-7697

Tempo sai vesihännän. Taas.

b-7763

Vanhukset nautti.

b-8710

Elokuussa Renki oli jo koiran kokoinen ja näköinen.

a-9229

Lokakuussa sai taas juosta.

a-9370

Tempo ja lokakuun ruska.

a-9412

Kilju ja ruska lokakuussa.

a-9470

Piika ja lokakuun ruska.

a-0155

Syyslomalla Kainuussa vesi oli matalalla.

a-0463

Lokakuun lopussa ensilumi Vihdissä.

a-1597

Marraskuussa studiokuvia kotona.

a-1892

Joulukuussakin kävi lumi maassa.

a-1957

Renki ja Tempo saivat olla yhtä aikaa pihalla.

a-2145

Hieno vuosi 2019!

 

Joitakin viikkoja sitten havahduin huomaamaan, että taas meni yksi vuosi. Ja samalla totesin, että ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun ei tarvitsisi tehdä mitään menneen vuoden saavutukset-postausta. Eihän me olla tehty mitään…

Päivät kuluivat ja vähitellen siinä heräsin huomaamaan, että vaikkei tämä vuosi tuloksellisesti näy missään, onhan me tehty aika paljonkin.

Vielä vuosi sitten ei oltu edes mietitty neljättä koiraa ja parin viikon päästä Renki täyttää jo vuoden. Tempon pentuvuodesta edelleen traumatisoituneena, Renki on ollut maailman helpoin pentu. Siinä sivussa se on mennyt, toisaalta ottanut myös oman paikkansa laumassa ja kasvanut omanlaisekseen huliviliksi. Täysin isänsä poika, niin monta kertaa sen kuulleena. Samalla Renki on tutustuttanut meidät paimennuksen ihmeelliseen maailmaan ja pitänyt kyllä siinä mielessä hyvin nöyränä eläintenlukutaitoa jos koskaan olen luullut omaavani. Paras ostos viime vuonna.

a-1701 a-1631

Tempo puolestaan pitää muuten vain nöyränä. Se on sellainen herätyskellon nielaissut krokotiili, tikittävä aikapommi, joka voi kilahtaa milloin vain. Tai jolle itse voin kilahtaa milloin vain. Tiedostan, että se on hieno koira, mutta yhtä aikaa mua suoraan sanottuna vituttaa se eläin niin paljon. Tunteita, joita voi tuntea vain malinoissin kanssa? Mutta on me silti opittu tulemaan keskenämme toimeen, ainakin useimmiten ja Tempokin on hallinnassa, ainakin useimmiten. Vuoden aikana on käyty useammissa agilityn epiksissä ja osan Tempo on niistä jopa voittanut. Ne kerrat ovat vahvistaneet sitä, että oikealla tiellä ollaan ja parin vuoden päästä tavoitteet on korkealla.

Kilju ei ole eläkevuosinaan levännyt laakereillaan vaan siellähän se agilityssa viilettää ja opettaa Jannelle uudesta lajista sen, mitä tuollainen tottisorientoitunut koira voi opettaa. Ja ehei, Kilju ei kyllä helpolla ole päästänyt, vaikkei se mikään tykki olekaan. Kiljun motto tuntuu kaikessa olevan, että sieltä, mistä aita on matalin. Mutta parhaimmillaan Kilju on sitten pystynyt jopa voittamaan ja saamaan ensimmäisen SERT-A:nsa. Yhteensä Kiljulla oli 4 nollarataa viime vuonna ja startteja vajaa 50 kpl. Kunnon mukaan mennään ja tiedostetaan, että Kilju täyttää keväällä jo 9 vuotta, mutta hyvässä kunnossa se vielä on ja pysynytkin varmasti lihaksikkaana edelleen agilityn ansiosta.

a-1759 a-1650

Piikan suurin saavutus koettiin itse asiassa eilen. Muksu halusi ottaa Piikan hallille mukaan, vaikka itse oltiin jättämässä Piikaa kotiin. Se oli kuitenkin jo murtautunut treenikassiin ja syönyt pari desiä nameja sieltä. Hallilla Muksu halusi treenata Piikan. Useamman frolic-kourallisen jälkeen ihme viimein tapahtui ja Piika meni lapsen käskytyksestä maahan ja myös istu-käskyn toteutus onnistui. Voitte uskoa, että Muksu oli onnellinen. Jäähylenkillekin vaati Piikan mukaan ja siinä sitten käytiin läpi, että miksi koirat lenkitetään ennen treenejä ja niiden jälkeen ja puhuttiin koirien lihaksista. Hetken päästä Muksu sitten kysyi: ”Jos ei lenkitetä koiria ja niiltä lähtee lihakset pois, viedään koirat eläinlääkäriin ja ne korjaa ne siellä. Eikö niin?”

Vuoden parasta antia on kuitenkin ollut se, että tämän vuoden aikana olen viimein kotiutunut tänne Etelä-Suomeen. Viimein tuntuu siltä, että täällä on juuri nyt hyvä ja että koirallisiin menoihin on kehittynyt sellaisia ystävyyssuhteitakin, että treenaaminen on viikossa ihan parasta pään nollausta. Emme voi kyllin kiittää Ninaa kaikesta avusta ja treeneistä ja tietotaitonsa jakamisesta. Sen lisäksi, että malit ovat kehittyneet vuoden aikana huimasti, olen saanut treenata ja kisata Ninan Yogalla. Humppatukan kanssa on treeneissä hiottu yhteistyötä ja kisoissa jopa nollat ovat olleet lähellä. Yhteensä meillä on 14 virallista starttia alla, joista on kolme 10:n tulosta. Pienestä se enää on kiinni!

Ensi vuonna toivottavasti pysytään kaikki terveinä ja tavoitteena on aloittaa kisaaminen myös Tempolla ja nostaa Neiti-malinois sekä Minimies kakkosiin ja toivottavasti myös kolmosiin saakka. Tempo saa korkata myös tokokokeet. Kilju jatkaa kisaamista kuntonsa mukaan siinä missä Piika jatkaa edelleen maanista ruoan etsintäoperaatiotaan. Voisi se ehkä muutaman näyttelynkin käydä, jos se kuuluisa Joku Muu Kuin Minä pesee, puunaa ja esittää koiran. Renki puolestaan jatkaa kasvamistaan aikuiseksi ja aloittaa säännölliset treenit.

Ennen kaikkea toivon, että ensi vuonna saadaan kokea hienoja koiramaisia hetkiä. Vaikka kisaaminen on hienoa, on vielä hienompaa saada kokea se, että edistymistä tapahtuu. Ei näitä lajeja yksinkään voi harrastaa, joten Kiitos! Kiitos kuluneesta vuodesta teille kaikille, jotka siihen tavalla tai toisella ovat kuuluneet ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta! ❤

Rengin kasvupyrähdys

A-9873

A-9868

A-9895

A-9979

A-9987

A-9992

A-0022

B-0069

B-0119

B-0145

B-0256

A-0357

A-0363

A-0324

A-0392

A-0307

Tässäpä kuvia menneiltä viikoilta. Renki kasvaa vauhdilla ja korvat seilaavat omaa päättäväistä reittiään ylös ja alas. 10-viikon kohdalla olin jo varma, että nyt ne nousivat lopullisesti ylös, mutta sitten toinen laski alas, seuraavana päivänä taas toinen oli noussut ja toinen laskenut. Nyt on pari viikkoa menty sitten molemmat korvat alhaalla-teemalla. Ja ei, en ole liimannut korvia alas. 😀

Rengistä on kasvanut varsin kiva pieni räyhä. Jonkin verran on jopa kuljeteltu mukana. Autoon rauhoittuu hyvin. Hallilla leikkii ja syö hyvin. Kotona on ruokahalu löytynyt, kun jätettiin kolmas ruoka väliin ja omaa kakkaansa ei syö enää joka välissä. Ihmisten suhteen on kivan sosiaalinen, vaikka näen siinä edelleen pienen mielistelyn piirteen, joka tuppaa menemään vähän yli sitten ihmiskohtaamisissa. Vähän samaa, mitä Piikalla ja Kiljullakin on omalla tavallaan.

Tempo on päässyt testaamaan flyballia, Kilju kävi tekaisemassa nollan Petteri Kermisen radalta Lohjalla ja muutenkin kisoissa on mennyt nyt hyvin. Piikalla on ollut vähän nyt taas kipeää selkänsä kanssa. Käytiin kuitenkin juhlimassa treenien merkeissä Lahdessa 8-vuotiaita Repeä ja Piikaa.

Kuullaan taas, nyt kutsuu taas sairas lapsi.

Hei hei mitä kuuluu

Alkuvuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Sen jälkeen kun koirat lopettivat saikuttamisen, ollaan sitten itse oltu nyt kipeinä jo pari viikkoa. Tokikaan ei tietty helpota, kun ei vain osaa hidastaa missään vaiheessa potemaan tuota flunssaa kunnolla. Niinpä on treenattu ja oltu kisatöissä nenäliinat mukana menossa.

Tempolla alkoi treenit Lägillä ja päästiinkin tosi kivaan ryhmään. Muut ryhmässä ovat jo 1-3 luokan koiria, joten Tempo on sitten se vauvakoira. Mutta tosi kiva itse nähdä, miten muut tekevät rataa ja mitä siinä radalla pitäisi ottaa huomioon, jos olisi tuollainen valmis koira kyseessä. Tempo treenasi ekalla kerralla estehakuisuutta takaperinketjuttamalla ja putken päiden ohituksia. Niitä onkin sitten jatkettu treenaillen kotona ihan pihalla ohjauksiin tuloja.

Myös valkku Tempolla alkoi ja siellä Saija nivoikin meille heti muutaman läksyn tehtäväksi. Ja on me jopa yritetty nyt kotona tehdäkin kuonokosketusta hiirimatolle, mutta enemmän se tuntuu olevan kyllä Tempon tapauksessa suukosketus. Lisäksi takaakiertoHYPYN vahvistaminen ja pakkovalssin merkkaus olisivat tässä sellaisia, mitä pitäisi treenata enemmänkin nyt kuntoon. Tuossakin ryhmässä muut kisaavat jo 1-3 luokassa, mutta tykkään vaan tuosta järjestelystä.

PK-tottikseenkin ilmoitin Tempon Hi-Halle ja käytiin jo ekoissa treeneissä, sitten tulikin -30 asteen pakkanen ja seuraavat treenit jäivät väliin samoin kun nyt seuraavat, kun olen työkuvioiden vuoksi pari seuraavaa kertaa pois. Mutta eiköhän se ryhmäpaine nyt auta siihenkin, että Tempo tuosta etenisi tottiksenkin saralla.

Piika on toipunut hyvin sterkkauksesta ja Kiljulla alkaa aika käydä pitkäksi, joten se on keksinyt sitten, että sisälläkin voi painia Tempon ja Piikan kanssa. Ja lenkeillä painaa kuuntelematta niinku yhtään mitään. Jännästi nuo meidän lenkit on sitten painottuneet tuonne iltapuolelle, ettei tarvitsisi noista mahdollisista vastaantulijoista niin välittää, kun nuo kolme terroristia laukkovat pitkin metsää.

Talvi tuli – ja kennelyskä

a-6941

a-6947

a-6970

a-6973

a-6995

a-7001

a-7011

a-7026

a-7042

a-7050

a-7046

Alkuviikosta oli niin kauniita kelejä, että otin etätyöpäivistä kaiken irti ja ulkoiltiin ruokatauolla vartin verran pihalla koirien kanssa. Hieman aurinkoenergiaa niin mustaan marraskuuhun!

Viikonloppuna riittikin menoa ja meininkiä, kun Yoga-tervu oli meitä viihdyttämässä. Hyvin sujui neljän koiran yhteiselo ja Muksu oli enemmän kuin liekeissä ”ihanasta” ja ”isosta” Yogasta. Omatkin koirat innostuivat siinä samalla hammaspaineihin, kun oli vähän normaalista poikkeavaa.

Janne ja Kilju kävivät agilitykisoissakin ja tuliaisina joitakuita virhepisteitä ja intoa treenaamiseen ja puheita, että ”seuraavalla koiralla” sitten en kyllä tee sitä ja sitä koulutusvirhettä. Onneksi seuraavaa koiraa ei ole tulossa.

Tempon kanssa on treenattu puomia pari kertaa viikossa menetelmällä ja nyt kerran viikossa menetelmällä, kun saatiin kaveri siihen urakkaan. Tiistain treeneissä Tempo menikin jo heittämällä 90 senttistä puomia. Ei ole tainnut enää pariin viikkoon tipahtaa edes puomilta! Muuten näyttää ihan hyvältä, mutta ylösmeno! Mitä ihmettä sen kanssa pitäisi tehdä! Länget, taipuminen, muurin palikka, tarjoaminen? Mitä ihmettä teen sen kanssa, ettei opi loikkimaan siitä yli?!?

Pitäisi siis treenata ja pohtia tuota. Vaan eipä tartte. Tein eilenkin kotona töitä ja siinä sitten aloin kuuntelemaan, että nyt kyllä kuulostaa oudolta. Tempo puhalteli ja puhalteli. Lisäksi sen maha piti outoa kurinaa. No, kai sitä vaan närästää? Kun lopetin työt, kokeilin haukuttaa Tempoa ja eihän siitä mitään tullut. Yskäkohtaus heti perään. Kennelyskä! Kilju puhalteli tuosta vuorokauden jälkeen muutaman kerran, en tiedä, voiko sitä yskäksi vielä nimittää. Viimeksi meillä on ollut kennelyskä 6 vuotta sitten Piikan ja Kiljun ollessa pentuja. Silloin olikin varmaan 1,5 kk tauko karanteenin kera. Sitä ennen oli Pessin ollessa junnu. Eli eipä tuo ihan hirveän usein ole meillä vieraillut.

Mutta nyt ollaan sitten tauolla. Toisaalta, eipä oo haitaksi, kun Janne lähtee viikoksi Leville ja nyt voi hyvillä mielin pitää koirat levossa. Ainoa toive on, että olisivat tammikuussa terveitä, kun Tempo pääsi valmennusryhmään Saijalle! Huippuu! 🙂

Niin ja Piika oli tuossa jokusen viikon ilman särkkäriä ja en tiedä, jotenkin se oli outo. Joten nyt on syönyt taas viikon pieninä annoksina aamuin illoin särkkäriä ja menossa on toinen viikko vain iltaisin särkkäriä. Hyvältä on taas vaikuttanut taas. Kipu vanhentaa, joten vaikka särkkärissäkin on omat huonot puolensa, ehkä ennemmin nyt hyvät tropit ja katsotaan jos ei vaikka myöhemmin tarttis antaa taas jossain välissä.

 

 

 

Marraskuu

a-6540

 

Enää ei todellakaan ole aurinkoa näkynytkään. On vain pimeää ja harmaata. Vettä sataa tihuuttaa joka päivä ja tuntuu, että joku pysyvä usva on laskeutunut maan päälle. Piika on ollut nyt kolme viikkoa tauolla spondyloosilöydöksen jälkeen. Sitä ennen jo reilun viikon, eli yhteensä kai jo tulee kuukausi, kun agilitytreenit loppuivat kuin seinään. Nyt Piika on ollut jo viikon ilman särkkäreitä ja siinähän se menee. Ei se kipeältä vaikuta, ja pari kertaa olen nyt tehnyt oikealle sivulle-tulotreenejä. Niissä se tekisi kuin sata lasissa, kun jotain pääsee tekemään. Muuten olen yrittänyt varjella sitä kaikelta, mutta etenkin autoon hyppäämisessä sille sattuu välillä kämmejä ja päivät se nukkuu keittiön pöydällä, jos olen ihan toimistolla töissä. Ei sitä sen suuremmin siltäkään pysty sitten varjelemaan, välillä niitä toimistopäiviä vaan tulee.

Itse on tietysti ikävä treenejä. Sitä tunnetta, että elämässä ei ole mitään muuta kuin agility. Sitä tunnetta, kun on yhtä sen koiran kanssa siellä radalla. Ja sitä tunnetta, että koira osaa ja tietää pienimmästäkin vihjeestä, mitä siltä odotetaan. Pari kertaa olen nyt Kiljua treenannut ja ei se ole sama asia. Ei mulla ole siihen koiraan mitään yhteyttä. Tempon kanssa kaikki taas on niin alussa. Se osaa vain rällätä radalla, ja itse päädyn tekemään jotain hirveitä käsiohjauksia vuosien takaa sen kanssa, kun en luota siihen koiraan yhtään. Tuntuu, että edessä on vain loputon suo ja pitkä pimeä talviaika edessä. Kai sitä Tempoa olisi oikeasti pitänyt treenata jo aiemmin vähän paremmin, mutta toisaalta tuo ensimmäinen vuosi meni kyllä täysin suhteen ja hallinnan rakentamiseen ja turhahan sitä kiirettä sinänsä on pitää. Ja silleen onni, että on olemassa Tempo. Sitähän mä aina pelkäsin, että jäisin tyhjän päälle, jos Piikalla ei pystyisikään harrastamaan. Nyt on kuitenkin tuo vuosikas kasvamassa hyvää kyytiä.

Jonkin verran olen yrittänyt itse treenata Tempoa, mutta ei se oikein auta, kun ei ole apusilmiä siinä sanomassa, missä teen itse hullusti. Tulee keskityttyä niin siihen koiraan ja sitten itse tekee jotain todella typerää ja juoksee käsi ojossa pitkin kenttää. Treenilista siis sen suhteen kasvaa koko ajan. Toisaalta Tempo on nyt tainnut tutustua kaikkiin esteisiin paitsi A:han. Se ei varsinaisesti jännitä mitään estettä, vietti vie ja kantaa yli pahojen paikkojen. Metsässä on tehty nyt myös jonkin verran eri materiaaleilla keikkumista ja muutenkin keskitytty kehonhallinnan parantamiseen. Tempo on nyt myös syönyt reilun viikon raakaruokapötköjä ja kokonaisuudessaan koira on ollut parempi ja ei ehkä niin koko ajan liikkeessä kuin nappularuokinnalla. Ehkä yritetään silti päästä siihen tilanteeseen, että söisi 50/50 periaatteella nappulaa ja noita pötköjä. Helpottaisi huonomuistista sulamaan ottamista, vaikka eipä tuo pelkkä raakaruoan syöttäminenkään nyt sen työläämpää sinänsä ole.

Reilu kuukausi ja olisi jo joulu ja olisi loma ja olisi vaan jo valoisampaa!

Ihana syksy

a-6440

a-6445

a-6448

 

a-6532

a-6540

a-6509

a-6556

a-6563

a-6583

a-6552

a-6600

a-6605

a-6637

a-6643

Voi mikä syksy onkaan ollut upean kesän jälkeen! Aurinkoa ja upea ruska, vaikka ihan viime päivinä jo lehdet ovatkin putoilleet urakalla maahan. Viikon päästä tuskin on ruskaa paljon jäljellä täällä etelässäkään. Mutta viime vuoden sateiseen syksyyn tämä on kyllä ihana poikkeus!

Meiltä lähtee hyvät lenkkipolut metsään ja nyt vasta puolen vuoden asumisen jälkeen löydettiin todella upea polku, vanhaa ratapohjaa, missä on hyvä mennä rattaidenkin kanssa. Tähän mennessä on menty metsäautoteitä ja lenkkikavereitakin jo olen löytänyt ja päässyt metsäänkin rämpimään. Mutta on täällä myös paljon peuroja ja hirviä, viime viikolla meinasi tulla hirvi auton alle 50 metrin päässä meiltä. Kilju kävi jo yhdellä jahtireissulla tuossa joku aika sitten hieman omatoimisesti. Niinpä hommasin Hurtalta kaikille koirille heijastinliivit. Näkyvätpähän ja eivät ehkä tule ammutuiksi peuroina.

Ollaan nyt taas kisattukin vähän enemmän. Viikko sitten Kirkkonummelta Piika nappasi kaksi irtonollaa ja tripla oli putkeen törmäyksen päässä. Video tässä

Perjantaina kävin Piikan kanssa treenaamassa Saijan treeneissä ja kesken treenin Piika yhtäkkiä alkoi ontumaan ihan reippaasti. Oli menty rataa varmaan jo joku 20-25 estettä ja hyvällä sykkeellä treenattu se 10 minuuttia ainakin. Alla metsälenkki ja muutenkin lämmittelyä ennen treenejä, mutta taivutukset jäi tekemättä. En tiedä, mistä johtui, mutta Piika meni todella hienosti vaikeasta keppikulmasta sisään ja itse juoksin pakkovalssiin keppien sivulle. Piika lähti tulemaan kepeiltä eikä enää ottanut oikealle takajalalle. Pystyi nojaamaan sille kyllä syliin pyrkiessään, mutta kävellä jalka ei antanut. Vein koiran heti kotiin Jannelle ja palasin kouluttamaan hallille. Sillä aikaa Janne ehti hieroa Piikan ja aluksi vaikutti, että joku lihashomma nyt olisi kyseessä selässä. Sunnuntaina alkoi näyttää selvältä, että eiköhän se ole osteopaatille aika varattava ja mennään sinne nyt heti viikolla. Näin ollen meille nyt tulee tästä taukoa treeneistä ja kaikesta. Pääasia tietysti, jos näin ”pienellä” selvittäisiin. Mutta saa nähdä, saanko enää kisattua tälle vuotta. Ajatelmissa oli muutenkin leikkauttaa Piika nyt loppuvuodesta. Ehkä jos valeraskaus antaisi myöten, voisi sterkkauksen tehdä jo aiemmin.

Lauantain kisat jäivät Piikalta väliin, mutta Janne saikin sitten täyden keskittymisrauhan radoille ja Kiljun kanssa tekivätkin hyvät radat ja onko nämä nyt sitten heidän kolmannet 3-luokan kisat ja sieltä se ensimmäinen nollakin tuli, tässä video. 

Huippua! Piika 3 – Kilju 1. Se, joka saa SM-nollat ekana kasaan, saa mennä SMeihin. Tai sitten mummolle tulee lapsenvahtikeikkaa ensi kesälle. 🙂

Ylläolevat kuvat on otettu sunnuntaina, otettiin Piikakin mukaan lenkille fleksissä ja tuon 10 minuuttia kuvia ottaessa se sai olla irti. Kyllä noista kuvistakin huomaa, ettei ole kunnossa ja koira on tasapainoton, vaikkei enää onnukaan ja astuu jalalle ihan ok. Mutta jotain siellä selässä nyt on pielessä, kun sen tuntee ihan omin käsinkin.

 

 

FI AVA-H

Niinhän sitä sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Ja on meillä ollut hieno matka. Mutta nyt, varsinkin epäonnisen agilitykesän jälkeen kun saa sen kesän ainoan, yhden ja ensimmäisen nollan, on niin hienoa, että se nolla oli lopulta voiton arvoinen. Ja se tiesi sitä, että saatiin meidän viimeinen SERT-H ja Piikasta tuli viimein Suomen hyppyvalio! Siitäkin huolimatta, että rata ei todellakaan ollut kaunis. Se oli pelastelua pelastelun perään ja silti me pärjättiin ja saatiin nolla, vaikka hukkasin koirankin pari kertaa matkalla.

Ja hups. Nyt meidän agilityn SUURET tavoitteet on saavutettu. Piika on muotovalio, se on agilityvalio ja nyt myös hyppyvalio. Niin siistiä!

Kiitos kaikki meidän matkalla auttaneet! Ilman teitä ei oltais päästy tähän pisteeseen!

40974823_10156510706171768_7051503548822978560_o