Aihearkisto: Agilitykilpailut

Perhostien kuvia

img1280-17img1280-16img1280-15img1280-14img1280-13img1280-12img1280-11img1280-10img1280-9img1280-8img1280-7img1280-6img1280-5img1280-4img1280-3img1280-2img1280-1

Ihania kesäpäiviä ollaan vietetty. Kesä tuli humahtaen, kun lämpötilat hurahtivat kolmeenkymppiin. Perhostien upea puutarha heräsi yhdessä yössä kukkaloistoonsa. Nämä ovat päivää ennen sitä otettuja kuvia. On kyllä nautittu. Koiratkin saavat olla koko päivän pihalla, kun ollaan Perhostiellä. Muuten ollaankin harrasteltu vain aksaa ja yritetty päästä sitkeästä flunssasta eroon. Tuntuu vaan kiertävän toiselta toiselle.

SAGI Rankingkin alkoi vihdoin päivittymään. Yllätys oli iloinen. Piika on nyt sijalla 4. pikkumakseissa. Meidän pieniä pikkuriikkisiä tähtihetkiä. Laskeskelin sitten muutenkin noita tämän vuoden tuloksia. Alkuvuodesta 27 kisaa neljässä kuukaudessa. Niistä 14 hylkyä, 13 tulosta, joista 2 tulosta ja 11 nollaa. Nollaprosentti 40,7. Hylkyprosentti 51,8. Tulosprosentti 48,2. Ei huono, sanoisin. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa kesää.

ranking

Mainokset

Agilitykisat KKK:lla

Viikonlopuksi riitti ohjelmaa, kun meillä oli vieraita ja lisäksi kisattiin molemmat kotikisoissa Kirkkonummella. Huolta ehti aiheuttamaan perjantaina myös oma tyhmäily agitreeneissä, minkä johdosta Piika törmäsi täysin päin muuria, mutta vaikuttaisi, että selvittiin ilman suurempia jälleen kerran. Ihmeen kaupalla onneksi.

Lauantaina kakkosissa kisasivat taas Janne ja Kilju. Radat olivat koko viikonlopun Asko Jokisen käsialaa. Pääsääntöisesti turhan lyhyitä estevälejä, kauheita kulmia esteille ja käsijarru kaasulla jatkuvasti. En tykännyt. Kiljulla on nyt joku kouluttamaton juttu tai sitten pitäisi kuvata se, että onko fyysistä vikaa, mutta Kilju on nyt jo jokusen kisan ja treenin pudotellut rimoja. Pääsääntöisesti tätä ilmenee silloin, kun koira jää Jannen taakse, joten vahva veikkaus on, että kyseessä on Kiljun rimoja kohtaan tuntema kunnioituksen puute. Eipä paljon haittaa, kun rimat tippuu.

Kaksi ensimmäistä rataa menikin sitten vähän tatsia hakiessa ja sitten kun se kolmannelle radalle löytyi, Kilju tiputti yhden riman. Vitosella sitten tällä radalla sijoitus kolmanneksi. Annoin kyllä hieman palautetta, että Janne vaan menee nyt koko ajan tekemään sitä nollaa eikä keskity itse rataan ja koiraan ja yhteiseen tekemiseen eikä sen puoleen myöskään liikkumiseen radalla.

Oma vuoro oli sitten sunnuntaina Piikan kanssa ja Janne ja siskonpoikani vitsailivatkin, että nyt se menee tekemään itse ne virheet, mistä valitin Jannelle edellisenä päivänä. Kerrankin oli niin, että pikkumaksit olivat vasta maksien jälkeen ja kun siinä katselin 30 maksien suoritusta, niin omatkin ohjausvalinnat alkoivat löytyä. Ensimmäinen agirata oli vielä ihan ok. A:lla oli hitonmoinen kulma putkeen ja mietin, miten Piikan otan siltä alas ja kierrätänkö pidempää kautta, mutta päädyin sitten vain ottamaan sen syliin ja niin se sitten käytännössä menikin. Tehtiin nolla, mikä riitti voittoon.

31530680_10156189312736768_5090615804162481703_n

Toisena oli hyppyrata ulkona. Jo rataantutustumisessa meinasin pehmeällä hiekalla kompastua useamman kerran samassa kohdassa ja niin tein myös itse radalla ja tiputin ensimmäistä kertaa itse riman kisoissa. Alku olikin sitten semmoista sekoilua, ettei tosikaan ja vaati hieman päästä rytmistä kiinni, mutta kyllä se sieltä lähti ja 10:llä ja yliajalla päästiin lopulta maaliin, mutta kyllä se kaikki sekoilu tuntui siltä kuin olisi hyllyn tehnyt. 😀

Kolmas rata oli agirata, taas sisällä. Tuolla radalla oli vieläkin enemmän suorastaan vittumaisia kulmia ja estevälejä verrattuna aiempiin ratoihin, mutta niistäkin selvittiin, vaikka pieneltä pelastelulta tämä rata jo alkoi tuntumaan. No, nollalla päästiin tässäkin maaliin ja sijoitus riitti toiselle sijalle. Ihan kivahan noissa kisoissa on pärjätä, kun taas saatiin pari lahjakorttia ja herkkuja ja leluja kasa. Piika tuntui olevan tyytyväinen possunkorvaan, millä sai herkutella kisojen päätteeksi.

31490743_10156189313246768_1849915440817965454_n

Tempo oli myös mukana kisoissa ja lauantaina treenaili urakalla seuraamista ja ihan vain keskittymistä kisojen vilinästä huolimatta. Sunnuntaina Janne heitti sen mulle just kun olin lähdössä kisoista ja treenasin sen sitten vielä siinä, että saatiin suurimmat kiehumiset tyypiltä purettua.

Tässä vielä nuo Piikan agiradat. Kiitos Susannalle kuvailusta! 🙂

Agilitya arjen keskelle

Päivitysväli on taas humpsahtanut. Liian paljon juttuja, liian paljon kaikkea, ettei vain ehdi kirjoittelemaan. Töitä, valokuvauksia (tai lähinnä sitten kuvankäsittelyä), lenkkejä, treenejä, kisoja ja pikkukakkosta. Siitäpä ne on meidät viikot tehty. Kisattu ollaan taas pienen tauon jälkeen.

Kirkkonummella kisattiin sekä Piikan kanssa että Janne Kiljun kanssa maaliskuun alussa. Anne Savioja oli tuomarina ja Piikan kanssa ryssittiin kaikki radat hyllyiksi. En ees tiedä, miten siinä kävi niin. Piika meni ja en saanut rytmistä kiinni missään vaiheessa. Olisiko ollut osansa myös parin viikon pakkasjaksolla, kun treenaamaan ei ollut mitään asiaa. Harmi sinänsä, koska mulla olis ollut just silloin treenejä ostettuna, mutta ei niitä sitten pystynyt käyttämään. Kiljun kanssa sitten onnistui paremmin sunnuntaina ja Janne ja Kilju nappasivat luva-nollat kahdelta radalta. Ekalla radalla voitto ja toiseksi tulivat Jannen sisko Riikka Repe-koiralla.

Viikko sitten kisattiin Lohjalla Piikan kanssa Suomalaisen Jarin radoilla. Olipa kivaa! Täysin toisentyyppiset radat kuin Saviojalla. Mentiin lujaa ja vauhdilla koko ajan. Jos yhtään herpaantui, se oli sitten siinä. Ensimmäisellä radalla Piika livahti putken väärään päähän. Toisella radalla onnistuttiin ja tehtiin voittonolla. Hyppärillä sitten oltiin jo varsin hyviä pahoja paikkoja selvitetty, kunnes putkesta tullessa Piika valitsi lähimmän hypyn eikä hypyn välissä takana pilkottaneita keppejä. Tekevälle sattuu. Mutta hitsi, olipa kyllä hauskat radat! Jälkikäteen tarkistin, että tuolla voittonollaradalla Piikan etenemä oli 4,76. Agilityradalla! Piikalle tuo on jo kova etenemä.

Pari viikkoa ollaan nyt taas päästy treenaamaankin omassa ryhmässä ja tuurailemaan vielä Rannikon Timon valmennuksissa. Oli pakko antaa jo tällä viikolla kiitosta Timolle. Kun on nyt panostettu sen vauhdin löytämiseen, (pitäisi nyt löytää se kontrollikin), niin kyllä se vaan on tuottanut tulosta. Lisäksi Timo on onnistunut kinkkisillä kisakokoisilla radoillaan kyllä todella hyvin karistamaan sen pelon, etten muka ehtisi ohjauksiin. Kun ollut pakko, niin kummasti sitä on tullut rohkeutta jättää Piika yksin suorittamaan takaakiertoja ja hyvin se on ne suorittanut ja tullut perästä. Harvoin on tullut enää tehtyä takaaleikkauksia edes kisoissa, se varmaan kertoo kaiken oleellisen tästä kehityksestä. 🙂

Agikisoja ja muuta lätinää

smaller

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Kilju KKK:n supermöllimestari 2017

A-6292

Supermöllimestari Kilju

A-6281

Lapsenvahti

A-6194

Booring.

A-6204

Leikitäänkö?

A-6207

Camoon!

A-6208

No ookei…

A-6210

Ja siitä se sitten taas lähti.

Tämä postaus olisi pitänyt kirjoittaa jo kuukausi sitten. Ei vain ole ehtinyt. Kuvatkin ovat sieltä kuukauden takaa. Tätä nykyä Kilju jo leikkii Temponkin kanssa noin, ja meno on varsin villiä. Itse olen pakannut Piikan mukaan ja ollaan paljon oltu nyt Kajaanissa. Tilanne on vain tällä hetkellä sellainen, etten ole pystynyt Tempoa ottamaan mukaan, joten siitä on tullut vähän jo Jannen koira. Niillä kahdella kyllä synkkaa ja Tempo jopa kuuntelee Jannea.

Kilju on tosiaan tämän syksyn keskittynyt aksaamiseen pari kertaa viikossa. Pääsivät Jannen kanssa treenaamaan KKK:lle syksyllä ja hieman hakivat oikeaa ryhmäpaikkaa, mutta ovat nyt sitten päässeet jo ihan rataakin tekemään ja hommaa alkaa näyttää siltä, että Kilju tarvitsee pannuslääkitykseensä ensi vuodelle erityisluvan, koska kisakentät kutsuvat. Paperit jo laitettiinkin Kennelliittoon vetämään siirron saamiseksi EJ-rekkariin.

Kuukausi sitten Kilju osallistui sitten KKK:n möllikisoihin, jotka olivat samalla möllimestaruuskisat. Ja niinhän siinä kävi, että pienellä erolla ensimmäiseen Kilju sijoittui supermölleissä sijalle kaksi puhtaalla radalla ja koska ensimmäinen ei ollut KKK:n jäsen, tuli Kiljusta KKK:n supermöllimestari ja sai läjäpäin palkintoja. Enemmän kuin koskaan ipo-hommista yhteensä.

Seuraavalla radalla oli sitten möllimestaruusjaossa ja sillä radalla Kilju tuli kolmanneksi vitosella. Muistaakseni oli joku riman pudotus kyseessä. Tuolla radalla Kiljusta olisi sääntöjen valossa leivottu myös möllimestari, mutta KKKlla tuli kiire muuttaa sääntöjä, ettei voi sama koirakko saada kaikkia mestaruuksia ja niinpä palkinto jätettiin jakamatta. Voi Kilju minkä teit. 😀

Vaan on ne kyllä edistyneet Jannen kanssa ihan huimasti syksyn aikana ja esteetkin alkavat olla sillä mallilla, että ellei ihan lapasesta lähde, niin varsin mukavaa menoa on luvassa virallisissa kisoissakin. Vaan eipä tuota olisi yksin Janne ja Kilju saaneet aikaiseksi, mutta ovat päässeet treenaamaan ihan huipussa seurassa sen toisen kerran viikossa ja suurin kiitos tuosta tehdystä tuosta parivaljakon kohdalla meneekin Frantsin Ninalle ja Yli-Juutin Pirjolle. Ilman heidän treeniseuraansa ja Jannen kouluttamista tuskin tässä pisteessä nyt oltaisiin.

Piirimestaruudet

Pari viikkoa sitten kisattiin agilityn piirimestaruuksista Jattilassa. Tuomarina toimi Jari Helin. Kolmannella radalla Sisko Pulkkinen.

Hyppyradalla aloitettiin. Aloitus oli suht haastava, ja muutenkin koukkua oli kyllä ihan riittämiin, mutta kivan oloinen rata kuitenkin kaikin puolin. Loppu vain jäi rataantutustumisessa vähän hunningolle ja siihenhän se sitten kosahti. Harmitti, koska muuten tehtiin ihan hienoa rataa.

Seuraavaksi sitten agirata. Piirimestaruushaaveet oli jo menetetty, mutta taas mukava ratapohja ja päätin, että nyt liikun siellä koiran edellä. No, en liikkunut, mutta onneksi Piika on kiltti. Nolla tehtiin. Oltiin neljänsiä ja jäätiin voittaja-Jadelle perinteinen sekuntti tai jotain sinne päin. Pienestä kiinni.

Kolmannella radalla sitten oli helpompi profiili, mutta homma kosahti tällä kertaa omaan yliyrittämiseen. Mitäs sitä ottaa koiran haltuun ennen estettä kuin sen jälkeen. Olisi tullut kyllä varmasti ohjauksessakin. Mutta jostain syystä meillä on nyt muuri vähän epävarma ja ratkaisevat virheet on tulleet juuri muurilla. Nyt tuolla ja kuukausi sitten Kirkkonummella Piika teki haastavan hypärin nollalla toiseksi viimeiselle esteelle saakka ja pudotti sitten siinä muurin palikat. Ilman tuota virhettä, olisi ollut toiseksi nopein aika ja olisi saanut sen valiosertin. Että semmosta.

Mutta olen tämänhetkiseen menoon taas tyytyväinen. Nyt vain aloin laskeskelemaan, että Piikalla oli tuossa sellainen kiva kolmen kuukauden valeraskaus. Nämä on vuosi vuodelta pidentyneet. Laskeskelin, että se tehnee marrasjoulukuussa taas juoksun. Se pitäisi siis sterkata joko N Y T tai sitten leikkaus menisi vasta ensi keväälle ja sitten se olisi valeraskauden jälkeen mahdollista vasta huhtikuussa, mikä on ihan liian lähellä SM-kisoja, jos sinne edes päästään. Mutta yritetään ainakin eikä se onnistu toipilaskoiralla. Tarkoituksena on muutenkin nyt kisata vähemmän ennen rimojen laskemista, koska treenitkin ovat nyt tauolla ennen uuden seuran löytymistä, joten kaikista järkevintä olisi leikkauttaa Piika nyt mahdollisimman pian.

Tässä piirimestaruusradat Jyväskylästä.

Kun ei ehdi

DSC_4213

Piika sm-kisoissa, c) Kati Kuuttila

Heräsin tänään huomaamaan, että eletään heinäkuun loppua. Illat pimenevät ja päivä lyhenee. Mihin tämä kesä oikein katosi? Tai voisi kyllä kysyä myös, että minne viimeiset kahdeksan kuukautta on kadonnut? Vaipan vaihtamiseen, toisenkin vaipan vaihtamiseen. Jokeltelevalle vauvalle jokeltelulla vastaamiseen (tiedetääntiedetään, ei saisi), imettämiseen, ja taas vaipan vaihtamiseen. Taas meni yhdet vaatteet vaihtoon ja eikun uutta vaatekertaa vaihtamaan. Ja mitä tänään pitikään syödä. Ollako laiska mutsi ja antaa sosetta vai antaako lapselle mahdollisuus ruokailla itse. Koska se jos mikä on helppoa, kun on koirat. Nehän syövät kaiken, mikä jää tähteeksi. Paitsi, että ovat vissiin olleet turhankin usein ruoka-aikaan kotona, kun penteleet ovat alkaneet nirsoiksi. Ennen meni kaikki sipulista lähtien. Nyt on ylitarjontaa. Voi hyvin vähän valikoida, mitä syö ja mitkä jättää syömättä.

Vietettiin tuossa pari viikkoa laatuaikaa koko konkkaronkka lomalla. Ei lähdetty mihinkään. Oltiin kotona. Tulihan siinä korjattua pari autoa, siivottua taloa, korjattua ruohonleikkuri, leikattua ruohoa ja treenaamaankin ehdittiin. Samoin kuin keskustelemaan (lue riitelemään) siitä, onko muksun kanssa helppoa treenata keskenänsä vai ei ja voiko Piikan kanssa jo luovuttaa, vai vieläkö siltä pitäisi vaatia vieläkin enemmän. Eikö jo riittäisi, se on Sohvatyyny, mutta tekee omalla draivillaan, niin mikäs siinä. Oikeastihan muksu on vielä maailman helpoin treenikaveri ja Piika maailman helpoin kisakaveri. Mutta on siinä aina oma säätönsä lähteä yksin treenaamaan. Joten kappas kummaa, kun ei ihan ole tullut panostettua tuohon koiramaailmaan tai siihen maailman helpoimpaan kisakaveriinkaan.

Mutta lomalla ehdittiin ja panostettiin. Piikalla alkoi prakaamaan kontaktit kevään kovan kisatahdin myötä. Ei ehditty paikkaamaan syntyneitä virheitä jo kun taas kisattiin. Nyt on sitten yritetty, kun taukoa on kisaamisesta tullut. Käytiin kyllä yhdet Popparien kisat tuossa, mutta ne menivät enemmän kuin penkin alle. Katselin kyllä jo kisaputkea tuohon syksymmälle. Josko taas voisi saada tulostakin, kun panostaa vähän useammin. Ja kun on taas treenattukin ja treenitkin ovat kulkeneet ihan kivasti. Osallistuttiin myös Lehdistön Esan koulutukseen ja tekipä hyvää saada ulkopuoliset silmät treenille. Virtuaalipentujaan vaalinut Piika pistettiin töihin (eli hyytyi kyllä kesken treenin lopulta), ja itse sain komennoksi katsoa koiraa. Olenkin yrittänyt sitten treeneissä keskittyä siihen, mihin koira laskeutuu ja mistä se tulee. Haastetta on riittänyt tämän uuden opettelussa. Eihän se vieläkään tule sieltä selkäytimestä. Yllättävän vähän olen silti esteisiin törmäillyt.

Kiljukin treenasi vihdoin lomalla vähän enempi aksaa. Tai lähinnä kontakteja hiottiin siltä kuntoon. Vaihdettiin namit leluun, nostettiin virettä ja opetettiin oikeasti, mitä kontaktit tarkoittavat. Pellollekin Kilju pääsi, kun ne niitettiin sopivasti. Eipä ole vielä koira täysin sterkkauksesta palautunut. Pellolla sen huomasi, kun hyytyi ensimmäisten 500 metrin jälkeen. Puhalsi itsensä tyhjiin heti alussa. Seuraavissa treeneissä kyllä petrasi, mutta kunnon kohotusta vaatii, että jaksaisi vielä FH-jälkeä ajaa. Purutreenejäkin yritettiin saada onnistumatta niiden järkkäämisessä. Mutta agilityn mölleissä Kilju kävi Laukaassa ja varsin pätevää menoa siellä paikoitellen nähtiin siihen nähden, että Kiljulle ja Jannelle oli ensimmäiset ison radan treenit ja oli enemmän kuin 10 estettä edessä. Kovasti näyttäisi siltä, että kyllä se ipo alkaa olla kuopattu ja agilitytreenien helppous on vienyt mennessään tuon parin.