Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ensin oli kolme kuukautta ikuinen marraskuu ja nyt jopa viikon aikana on aurinko pilkistänyt joka päivä edes vähän. Lunta tosin ei ole nimeksikään. Sinänsä plussaa siitä, että sitä edes on. Vihti on vissiin ainoa paikka täällä etelässä, missä sitä satoi viikolla ja on myös pysynyt maassa.
Vuoden alun kunniaksi meidän piti jo Tempon kanssa aloittaa kisaaminen. Toisin kävi. Vuoden ekoissa treeneissä malinoissit ottivat yhteen väliseinällisessä auton peräkontissa. 10 sentin raostakin sai tehtyä sen verran pahaa jälkeä, että Tempon lääkekuurikarenssit itse asiassa loppuvat juuri näinä päivinä vasta. Ei sitten kisattu. Onneksi kuitenkaan ei käynyt sen pahemmin ja vaikka nuo malinartut eivät enää vietäkään yhteistä aikaa samoissa tiloissa, on ihan hyvin pystytty elämään ilman tarkkaa porttivartiota. Koirat eivät ole menossa toistensa päälle tarkoituksella vaan kiihtyessään sitten syntyy enemmän säpinää ja yritetään se nyt estää, mutta noin muuten pystytään elämään normielämää.
Treenitkin ovat pyörähtäneet suurimmaksi osaksi käyntiin. On ollut niin kiireinen tammikuu, että Rengin paimennukset ovat nyt olleet tauolla omien menojen vuoksi. Agilitya kaikki ovat jatkaneet ja Tempon kanssa ollaan nyt tokossa hiottu alokasluokkaa koevalmiiksi. Kaukot rassaavat ehkä eniten minun mieltäni, mutta vähitellen siinäkin on löydetty hyviä keinoja edetä. Nopeita keinojahan ei ole. Ja taas voisi kysyä, että miksi näitä ei ole tehnyt aiemmin. Tempon kanssa ei vaan ole aiemmin pystynyt, koska eihän se pentuna saanut takajalkojaan lainkaan alleen kasattua. Ihan turha olisi ollut vääriä toistoja tehdä. Vasta nyt se on saanut selkälihasta kasvatettua niin, että takajalat useimmiten mahtuvat edes suunnilleen alle.
Pipipäät 