Roskisdyykkaajat treenaa

Viikonloppuna ehdittiin treenailemaan sunnuntaina.

Aamusta oli heti ysiltä viimeinen JATin valmennus Haukkuvaarassa. Ehdittiin kerrankin paikalle hyvissä ajoin ja kävin Piikan kanssa kunnon lämmittelylenkin metsässä. Ratakin saatiin pienellä porukalla rakennettua ja taas uudestaan lämmittelemään.

Ensimmäinen rata

Julia oli suunnitellut pari 3-luokan rataa Siimeksen tuomaroimista radoista. Melkein nollalla päästiin tämä rata. Vitonen tuli kiellosta, kun itse valuin liikaa nelosen takaakiertovalssissa enkä saanut siitä sitten tyrkätyksi vitoselle. Paremmalla linjalla onnistui helposti. 14-17 mentiin takaaleikkauksilla, ja mikä siinä olikin, ettei ensimmäisellä kerralla uskaltanut luottaa koiraan vaan annoin käskyt aina liian myöhään. Hyvin Piika silti haki esteille. Mutta kun kokeiltiin aiemmin annettuja käskyjä, koira eteni ilman miettimisiä upeasti!

Toinen rata.

Seuraava rata olikin sitten ”vaikeampi”. En vain uskaltanut luottaa koiraan. Ihan hirveää rävellystä tämä oli, mutta uusinnassa saatiinkin sitten taas upeita kokeiluita. Alussa sain mennä ottamaan Piikan vastaan jo lähempää 3-hyppyä. Samantien itsekin liikkeelle ja persjätöllä mentiin 3-4 ja 4-5 ja hyvin sain linjattua Piikan kepeillekin renkaan oikealta puolelta. Kepeillä näkyy edelleen tältä puolelta oma epävarmuus ja sitä kautta Piikankin epävarmuus, ei jää yksin suorittamaan viimeistä väliä. 8:lle valssi, 9:lle jaakotus, 13-14 vastakäännös. 16:lle vastakäännös. Jäi hyvä mieli, varsinkin kun tulevan kesän suunnitelmat ovat nyt sitten ihan auki. Julia sanoi, että pitää uskaltaa liikkua Piikan kanssa. Se ei anna anteeksi himmailuja, vaan etenee parhaiten silloin, kun itsekin liikun.

Sunnuntai-illaksi ajeltiin Höytiälle, kun piti mennä vielä dyykkaamaan yksi roskis keskellä metsää Riikan kanssa. Löydettiin korvasieniä, jotka ajateltiin kerätä tullessa. Kappas, ei löydetty niitä enää sitten. Mutta hienoisen harhailun jälkeen löydettiin etsimämme roskis ja vedettiin sitä suossa pari sataa metriä hakuradalta toiselle. Ei mikään kevyin homma todellakaan. Mutta vähitellen alkaa tulevan viikonlopun sbcak-pk-mestikset rakentumaan. Mutta ettekö te hakuihmiset voisi vähän kevyempiäkin piiloja keksiä?!?

Rieha ja Piika Höytiällä

Koirat lämmittelivät hyvin mukana metsässä rämpiessä ja olikin hyvä, koska tästä suunnattiin vielä treenaamaan kentälle. Aluksi juoksuteltiin Piikaa Riikan ja mun välillä ja yritin aina ampua – heikoin tuloksin, koska starttari kaipaisi taas puhdistusta ennemmin kuin ampumista. Ensimmäistä kertaa Janne myös vaihtui ampumistreeneissä toiseksi henkilöksi, mutta se ei Piikaa haitannut, koska Riikka oli vaan niin siistii!

Seuraavaksi otin jäävät, ja kyllähän se istuminen vaan valahti varmaan maahanmenoon. Pienellä muistuttelulla istuminen, maahanmeno ja luoksetulo. Voisin kuvitella, että nämä olivat aika lähellä sitä, mitä koesuoritus tulee olemaan. Hain siis vauhtia maalin kierrolla luoksetuloon. Myötäpäivään kiertämisessä ei ollut mitään ongelmaa, mutta vastapäivään Piika yritti koko ajan tulla maalin läpi tai palata takaisin. Joten tätä sitten ihan tarpeettomasti vahvistelin.

Seuraavaksi esteet. Metrinen oli metrinen ja hetsillä mentiin minulta Riikalle. Ja alas Piika tuli sitten niskoilleen pyörien kaataen esteenkin matkallaan. Multa pääsi tahattomasti VOIEI! Mutta onneksi Riikka oli tilanteen tasalla ja pisti bileet pystyyn toisella puolella. Kun itse keräilin esteen ja itseni kentän pinnasta, Riikka hillui Piikan kanssa. Ja eikun uusiksi. Nyt laskettiin ihan reippaasti korkeutta ja hypyt tästä molempiin suuntiin. Seuraavaksi 95 ja tässä taisi kolauttaa taas hyppyyn, joten uusittiin ja nyt meni ongelmitta. Vielä otettiin empivästi metrinen, että kai se on pakko kokeilla. Ja menihän se! Huh huh.

Aina pientä jännitystä elämään.
Ei tuntunut jäävän muistikuvia epäonnisesta hypystä, mutta ehkäpä nyt huilitaan alkuviikko ja loppuviikosta jos vähän muistuttelisi metristä.

A:n otin noudon kera ja loppuun eteenmeno. Sitten jäähdyteltiin ja totesin, että vielä ainakin koira liikkui ihan ok.

Kotiin päästyäni tutkin aika tarkkaan Piikan liikettä, mutta ei vaikuttanut mitenkään ontuvalta siinäkään. Illalla vielä hieroin lihaksia kevyesti ja yritin juottaa Piikaa reilummasti. Tänä aamuna se tuntui venyttelevän aiempaa enemmän, mutta hyvä vain niin. Jospa selvittiin säikähdyksellä.

Kun nyt kaikki treenit on sitä mieltä, että vituiksi menee, niin voisko ne juoksut nyt alkaa?

Joka tapauksessa päätin, että nyt ei treenata viikkoon mitään sen suurempaa. Vähän pidetään hauskaa, mutta en jaksa enää stressata enempää. Ei se ole maailmanloppu, vaikka koskaan ei saataisikaan JK1:stä. Se on vain yksi koulari. Sen sijaan mulla on upea koira, jonka kanssa on ilo harrastella, joten miksi rikkoa se koetavoitteilla. Ei mitään järkeä.

Agilitya viikon varrelta

Kyllä huomaa, että lomalla on oltu, kun vähän kaikki laahaa perässä. Viikon varrella käytiin muutaman kerran treenaamassakin Piikan kanssa. Jälkikäteen voi sanoa, että ihan hyvä, että torstain hyppytekniikka jäi tällä viikolla väliin, sen verran kovaa runtua Piika on saanut Kiljulta viikon varrella. Jännä, kun ei ole edelleenkään tuo kokoero tasoittunut noiden kahden välillä, joten törmäykset on olleet aika rajuja… Pari kertaa viikon aikana Piika onkin hierottu ja venytelty kunnolla ja nyt pitäisi muistaa tehdä se ainakin joka toinen ilta.

Tiistaina treenattiin omissa treeneissä edellisen ryhmän ratapohjalla, kun todettiin, että näytti sen verran kivoilta treeneiltä kisaviikonlopun jälkeen. Videoitiinkin nämä treenit ja oli jälkikäteen hyvä katsoa videolta, että vieläkin voisi hakea nopeampaa puomia Piikalle. Tällä kertaa annoin Piikan nostaa itsensä kisavireeseen ja se sai haukkuaräyhätä Riehan suoritusten aikana ihan reippaasti kentän laidalla. Hyvin löytyi vire varsinkin tokaan rataan, niin hyvin, että Piika ”vähän” oikoi radalla päästäkseen loppupalkalle. Onnistuneet suoritukset tehtiin molemmissa treeneissä loppuun, kun viimein päätin, että nyt tää onnistuu. Mutta ei siis onnistunut siinä kisavireessä.

Sunnuntaina meillä oli taas JATin haastajien valmennus. Tällä kertaa päästiin treenaamaan Piikan kanssa aamun ensimmäiseen vuoroon mini-medien sekaan. Tämä tuntui sopivan meille paremmin, kun rataantutustuminen tehtiin heti radan rakennuksen jälkeen ja rataan tutustuttiin yhdessä. Näin lihasmuistiin ei jäänyt niitä aivan vääriä suorituksia vaan sai samantien hinkata oikeilla kuvioilla koko radan. Itse rata näytti tältä:

Tarkoituksena oli mennä ainakin kohdat 1-23, pidempi rata oli tarkoitettu huipuille, jos haluavat pidemmän radan turnauskestävyyttä kokeilla.

1-2 pakkovalssi-jaakotus

3-5 leijeröinti

5-7 linjaus ja tyrkkäys seinään päin

11-12 valssi kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla

12-13 ennakoiva valssi ja keppejä kohti veto koiran puoleisella kädellä

13-14 sylkkäri

14-15 takaakierto-valssi (koska persjätöllä ei lukisi putkea vaan A:n)

15-16 irrotus

18-19 linjaus seinään päin (metrien 6-8 väliin)

20-21 leijeröinti

22-23 ennakoiva valssi

23-24 ennakoiva valssi

25-26 saksalainen

30-31 takaaleikkaus-niisto

31-32 persjättö

33-34 suoran putken toisella puolella piti olla jo menossa

34-35 niisto kepeille

35-36 irtoaminen

37-38 persjättö

Vaikein oli ehdottomasti 11-15. Toki alkuunkin meni jo aikaa, kun pakkovalssijaakotusta haettiin paremmaksi. Leijeröinti onnistui aluksi hyvin, kunnes Piika keksi, että puomilla ollaan menossa toiseen suuntaan ja niinpä se oikoi ja jätti tekemättä toisen putken, jolloin palkattiin putkien jälkeen ja jatkettiin sitten taas suoritusta. Valssin pystyin tekemään kepeille todella hyvin, ekalla kerralla myös koko 11-15 toimi todella hyvin. Se oli tosin vain tuuria, sen jälkeen pitikin hakea rytmitystä vähän pidempään kunnes onnistuttiin uudelleen. 18-19 linjaus oli todella hyvä hoksata. Kerrankin Piika teki varsin mallikkaan pituuden suoraan seinään päin. 23 estettä päästiin ekalla kierroksella ja olin todella tyytyväinen!

Toisella kierroksella jatkettiin sitten tuosta 23 putkelta. En ollut tähän pätkään esteiden kanssa rataantutustunut, ulkopuolelta opiskellut, kun en rataantutustumisessa uskonut, että tuonne asti päästäisiin. Tällä kierroksella suurin ongelma olikin sitten kepit toiseen suuntaan. Piika jätti aina vikan keppivälin pujottelematta, ja kun nyt katsoin tuon tiistain treenivideonkin, niin tuolta puolelta se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jää pujottelematta. Pitänee laittaa tästä eteenpäin ohjuri sinne ja Piikan on oikeasti hoidettava tonttinsa itse. Julia ehdotti myös, että Piikalle laitettaisiin jatkossa kaikkiin takaakiertoihin rima pystyyn siivekkeen eteen, että oppisi ottamaan vähän etäisyyttä hyppyihin. Nyt tekee vähän liian tunnollisesti töitä. Tämä kuulosti hyvältä keinolta puuttua rimojen tippumiseen ja muurin räjäyttelyyn.

Tällä viikolla tuntui pitkästä aikaa siltä, että ehkä tällä meidän agiliidolla on toivoa. Toki sen oman varmuuden ja koiran oikeaan vireeseen saamisen helpottamiseksi on myös nyt treenattu paljon, ja se on aina auttanut. Pitää vain pitää huoli Piikan lihaksista, että se nyt pysyy iskussa.

Selittelyn makua valmennuksessa

Sunnuntaina meillä oli Piikan kanssa JATin valmennuskerta Haukkuvaarassa. Alkajaisiksi käytiin läpi kuulumiset viimeisten kuukausien osalta. Selitelyksihän se meni, miksei olla treenattu…

Olisi ollut helpompi myöntää olleensa laiska, tyhmä ja saamaton kuin että meni sitten selittelyksi, kuinka tammikuun viikkotreenit osuivat aina pakkasjaksolle, kuinka autot hajoilivat, kuinka pitää lämmittää taloa, kuinka ei jaksa ajaa edestakaisin 30 km:n matkaa klo 22 illalla päästäkseen lämpimään treenaamaan ja eritoten, kuinka rahatilanne on täysin olematon kaiken säädön jälkeen, jotta ei vain ole varaa maksaa edes yhtä 50e:n vapaakorttia.

Treenin aiheena oli kontaktit kisavireessä, lisäksi oli helpompi radanpätkä ja vaikeampi radanpätkä. Näistä kolmesta sai valita 1-3 suoritukseensa. Muut taisivat vetää sen kolme vähintään. Piikan kanssa päästiin 17 estettä. Syynä A) en luottanut koiraan, B) en luottanut koiran irtoamiseen, C) en luottanut koiran esteosaamiseen. Niinpä irroteltiin sitten putkeen vähän liian läheltä ja kepeille niistämään ehtiminen tuotti vaikeuksia. Kontakteilla kuulema oioin enkä yrittänyt edes tehdä kisanomaisia (enkä yrittänytkään, kun treenitaukoa oli niin turosti), kun palkkailin koiraa. Jäätiin sitten kiinni A:lle ja kun tuli vähän sen suuntaista palautetta, toinen treenivuoro käytettiin A:n konkreettiseen läpikäymiseen, miten sitä vahvistetaan laskematta koiran virettä.

Lähdettiin paikan vahvistamisesta yhdistäen oma liikkeeni A:lla pysymiseen. Käskytin Piikan sivusta suoraan A:n alasmenolle ja paikallani hirmuisesti yrittäen jalkojani nostella ylöspäin liikkeen tunnun saamiseksi testattiin Piikan kontaktilla pysymistä. Tämä nyt vielä onnistui ja Piika sai palkkaa aina, kun katsahti muhun ja kehuin sitä -> A:n edessä olevalta apuohjaajalta palkka koiran eteen maahan. Seuraavaksi yhdistettiin paikallaan juokseminen omaan niin kutsuttuun juoksupyrähdykseen, mutta Piikan piti pysyä kontaktilla. PITI, ei pysynyt. Hieman helpotettiin ja kun ymmärsin, miten annan käskyt, milloin kehun milläkin sanalla, milloin juoksen, milloin olen hiljaa ja milloin saan kutsua koiran pois, alkoi homma luistamaan. Nopeasti Piika hiffasi asian enkä sen jälkeen saanut sitä enää pois kontaktilta vaikka kuinka riehuin. Tätä pitäisi nyt sitten vahvistaa oikeaoppisesti, niin ehkä mentäis tässäkin asiassa eteenpäin niin, että Piika vain nostaisi virettään A:lla, mutta silti pysyisi siellä. Saahan nähdä, meneekö taas selittelyksi. Listahan tuossa ylempänä olisikin jo valmiina. Kannattaisko kuitenkin heti aluksi tunnustaa olevansa laiska tyhmä ja saamaton? Ei ole ihan meidän juttu tällaiset valmennukset, joissa pitäisi mennä eteenpäin, kun ei mennä.

Sen yritin muistaa koko valmennuksen ajan, että vaikka tuli valituksia vähän joka asiasta ja kaikki, mitä tein, oli väärin, olin kuitenkin Piikaan tyytyväinen ja se kyllä sai tuntea olevansa maailman paras koira. Koska kuten Janne edellisen blogikirjoitukseni lyhyesti tiivisti, tunnetila on se treenien tärkein asia. Jos koiran tunnetila on korkea, treenit vievät sitä eteenpäin. Jos tunnetila on huono, treenit voivat pahimmassa tapauksessa olla askel taaksepäin. Harjoittelua tuo silti vaatii, että vaikka itse kokee olevansa todella huono, koiralle pitää se positiivisuuden välittyä. Uskon ja toivon, että siinä sentään onnistuin sunnuntaina.