Arjen pieniä iloja ja #*%*&#-tunnari!1!

Kevään tuloa ei voi estää. Ysitiellä on jo ollut päivisin satasen nopeusrajoitus. Liikennevirta kulkee siis jo kahdeksaakymppiä talven 60km/h jälkeen. Töihin lähtiessä alkaa olla jo valoisaa – varsinkin jos nukkuu pommiin joka aamu, ja kotiin tullessakin riittää vielä valoa kuvailla pihalla. Tämän postauksen kuvat ovat eiliseltä klo 16.30 jälkeen otettu.

Pässi on viihtynyt tämänkin viikon Espoossa. Tiistaina se oli päässyt Kiljun treeneihinkin mukaan ja Janne oli ostanut tarkoituksella nakkipaketin mukaan. Pari nakkia oli ottanut lenkille mukaan ja palkkaillut koiria luoksetulosta. Autolla oli pistänyt Pessin konttiin ja treenannut Kiljulla. Kun oli ollut palauttamassa Kiljua konttiin, Pessi oli löytynyt etupenkiltä tyhjän nakkipaketin kera. Kerrankos sitä ruoan perässä viitsii tunkeutua kontista verkon läpi etupenkille! Mutta oli Janne jo viime viikolla pistänyt merkille, ettei Pessi taida ihan kaikissa tilanteissa olla enää se penaalin terävin kynä. Oli muutaman kerran saanut Pessin kiinni siitä, ettei koiralla selvästikään ollut mitään havaintoa ympäröivästä maailmasta tai annetuista käskyistä. Ja sehän ei todellakaan ole Pässille tyypillistä, on se sen verran terävä koira.

Kun nyt ei tarvitse Pässin lenkityksestä huolehtia, olen kicksparkkaillut Ipin ja Piikan kanssa kunnon kohotusmielessä. Helposti selvitään 30-45 minuutilla reilun viiden kilometrin lenkeistä. Arvioiden mukaan normaalisti tuollainen 6-7 kilometriä potkutellaan Liepeen kaduilla. Kaikkeni olen yrittänyt, että Ipin saisi höynäytettyä vetämään, mutta ei se vaan lähde. Niinpä Ipi on ravaillut Piikan rinnalla ja Piika sitten kyllä vetää. Pääsääntöisesti mennään kevyellä ravilla koko ajan, mutta laukkavetopätkiäkin otetaan maaston mukaan. Pääsääntöisesti kaikkiin ylämäkiin pyrin vedättämään, alamäetkin Piika haluaa painatella reipasta tahtia. Ihan huippua ja yhä pidemmässä ravissa Piika pysyy mukana eikä helposti vaihda enää laukalle!

Arjessa meno näyttääkin sitten tältä:

Tällä viikolla on yritetty vääntää myös tunnaria Piikan kanssa. Maanantaina onnistui viidennellä. Tiistaina ei ollenkaan varmaan seitsemästä toistosta ja keskiviikkona teki kaksi tunnaria, kaksi onnistunutta tunnaria. Syy, miksi innostuin näitä nyt vääntämään on tietysti se, että lauantaina ollaan menossa Huotarin Oilin koulutukseen ja pitäisi olla jotain hajua liikkeen nykytilanteesta, että saadaan konkreettiset avutkin.

Suurin ongelma Piikalla on tunnarikapuloiden maistelu ja/tai kapuloiden kunnoittamattomuus. Pääsääntöisesti se leväyttää kapulat miten sattuu joka ilman suuntaan, haistelee ja eritoten maistelee ja tuo oman. Tiistaina teki myös sen, että otti väärän kiireessä, maisteli sitä puolessa palautusmatkassa, kääntyi ympäri ja nosti oikean, jonka palautti – ja teki tämän parikin kertaa. Eilen sitten teki onnistuneet niin, että käytiin ensin 45 minuutin kelkkalenkki, sitten annoin Piikan torkahtaa puoleksi tunniksi ja samalla annoin Ipille ruoan (joo tiedetään, että liian aikaisin lenkin jälkeen, mutta kukaan ei vaan jaksa kuunnella Ipin mahan kurinaa silloin kun se sen aloittaa ja eilen aloitti lenkin jälkeen) ja jätin Piikan miettimään, miten ansaita oma ruokansa. Kovasti paikkamakuuta tarjoili. Kapulat asettelin pysyyn riviin ja alkuun ja pariin ekaan väliin laitoin jarrunameja. Nosti oman kapulan jarrunamien syönnin jälkeen ja sen jälkeen kävi vielä muut kapulat läpi nenällään ennen oman palautusta. Toisella kierroksella kapulat olivat väljässä ringissä ja jarrunamit olivat ennen rinkiä ja sen keskustassa. Oma nousi hyvin ja nyt ei tarvinnut edes vääriä haistella vaan palautti samantien. Piikasta kyllä näkee, että tietää, kun tuo oman. Vapauttaa itse itsensä palkalle samantien annettuaan oman. Väärän tuotuaan lähtee samantien hakemaan omaa saadakseen palkan. Toivon totisesti, että viikonloppuna saadaan tähän jotain pätevää korjaussarjaa. Ehkä tehdään myös ruutua tai kaukoja myös.

Pientä säätöä

Uusi viikko, taas jo puolessa välissä menossa. Saisi olla jo viikonloppu.

Punainen Etana on saatu korjattua. Tai siis ”korjattua”. En uskokaan, että siitä koskaan luotettavaa menopeliä tähän talouteen tulee. Kunhan se Keski-Suomeen saadaan, odottaa sitä uusi reissu ja pari isompaa remppaa. Tämän Kuopion reissun sentään lopulta maksoi myyjä kokonaisuudessaan. Mutta onpahan nyt tutustuttu oulupölyyn, joka rikkoo jakohihnoja.

Pässillä pyyhkii hyvin Espoossa. Se on linnoittautunut sängyn alle ja ulkomaailmassa osoittanut olevansa yhtä tottelematon kuin ennenkin. Omat hermot on levänneet ja joka päivä ihmettelen hiljaista taloa töistä kotiin tullessa. Jopa Ipi pitää mölyt suurinpiirtein mahassaan, kun Pässi ei ole lietsomassa porukkaa ylilyönteihin.

Piikan ja Ipin kanssa on innostuttu taas kiksparkkailusta ja tässä yksikin yö viileteltiin Liepeen katuja. Ainoastaan kiroan Ipin vetämättömyyttä, mutta niin vain pieni bordercollie saa kiskottua mua yksinäänkin, vaikka malinois ei annakaan vetoapuja vaan hölkyttelee rinnalla. Kätevää, kun Piika on itsekseen oppinut, että ”mennään” ja ”eteen” tarkoittaa täysillä juoksemista. Vielä kun se juoksisi suoraan eikä yrittäisi välillä hyppiä Ipin päälle.

Joka päivä olen myös jotain pientä yrittänyt Piikan kanssa treenata. Aamuisin on jumppailtu kaukoja (iltapäivisin ja iltaisin ei olla ehditty tehdä tuota 10 namin sarjaa – mukamastaan) ja perusasentoja on treenattu sitten iltaisin. Lopulta hiffasin, miten uuden perusasennon etsintää voin tukea namin avulla pitämällä nakkikättä perseeni päällä, ja hienostihan se onkin alkanut nyt löytyä. Jokin pieni idea alkaa selvästi tästä muodostua kummallekin. Magneettipalloiluakin on edelleen jatkettu. Ja luoksetulon stoppejakin tehtiin yksi ilta. Kaukoissa seiso-istu alkaa olla jo varma liike. Vähän siitä piti konahtaa viime viikolla ja sen jälkeen ylilyöntiliikkumiset on jääneet pois. Seuraavaksi paneudutaan seiso-maahan asentojen vaihtoihin.

Joka aamu olen sitä mieltä, että ostan kyllä vapaakortin Haukkuvaaraan. Joka ilta kotiin mennessä totean, että eipä tulis tänäänkään lähdettyä. Joten taitaa jäädä kortit ostamatta. Ei sitten käydä kokeissa tai aksakisoissa tälle vuotta, mutta treenataan nyt kotona se mitä jaksetaan. Vähän on pientä säätöä ilmassa, joten saa nähdä, paljonko tässä tulee koiratouhuille lopulta enää riittämään aika, vaikka kuinka kiinnostaisi!

Mutta käytiinhän me sentään eilen treeneissä, varmaan ensimmäistä kertaa kuukauteen(!) treenattiin Piikan kanssa agilitya. Aiheena oli tällä kertaa rataantutustumisesta myöhästyminen ja saatiin viisi minuuttia aikaa tutustua rataan reunoilta. Sitten kisanomaisesti radalle. Tarvitseeko sanoa, että Piika oli irti? Kepeillä siltä särkyi rytmi keskellä keppejä, puomilta se hyppäsi alas ja 13-rima lensi kaaressa, kun itse jäin jälkeen. Luulen, että suurin syy kaikissa virheissä oli minussa ja ohjauksessa. Välissä tutustuttiin rataan ja hankaliin kohtiin (puomi OLI hankala, kun viereisellä kentällä oli puomi samalla kohti parin metrin päässä ja kun koirat sattuivat suorittamaan puomia yhtä aikaa, menivät koirat hämilleen – yllätys! Lisäksi 11-14 oli hankala, kun ensin ajattelin valssia, mutta lopulta Piika irtosi niin hyvin 13:lle, että tein siihen päällejuoksun.)

Toisella kierroksella parannettiin kyllä aikaa, mutta edelleen tuntui aika hitaalta Piikan eteneminen. Oliko se nyt sitten liikaakin hallinnassa ja kepit eritoten olivat hitaat tällä kertaa. Toisaalta saatiin varma suoritus alle ja kun otettiin muutamia pätkiä, kepit sujuivat nopeammin ja puomikin meni ilman miettimisiä. Lisäksi tuo päällejuoksu onnistui ihan kohtalaisesti. Hyvä treeni taas!

Kaksin aina hiljaisempaa

Kylläpä onkin hiljaista, kun on vain kaksi koiraa! Janne halusi antaa Pässille vielä sadannen mahdollisuuden ja otti sen mukaansa Espooseen. Olen kyllä ollutkin niin kireä muutenkin ja lenkitettäviä on tässä viime aikoina ollut muitakin, joten ehkä tämä oli ihan hyvä päätös. Mutta aina se yllättää, miten vaivatonta ja hiljaista kahden koiran kanssa on!

Lauantaina käytiin pidemmällä lenkillä, ensi kertaa tälle talvea tehtiin Keski-Suomessa lenkki jäälle. Sellainen ihan perusjäälenkki sen piti olla. Kunnes Janne ehdotti, että mennään takaisinpäin tuosta yhden saaren läpi, että tulee vähän vaihtelua. Joitakuita kertoja ehdotin jo umpihangessa kahlaamisen aikana, josko käännyttäisiin takaisin. Mutta ei. Rantaan päästyämme kävi selväksi, että jäälle pääsisi vain ylittämällä kymmenmetrisen kivikon. Isot kivenlohkareet olivat jään peitossa ja kaikkea peitti lumivaippa. Itse pystyi hyvin katsomaan, mihin jalkansa asetteli, mutta koirilla tassut luiskahtelivat välillä lumen läpi tyhjyyteen kivien väliin. Lopulta Janne ja Kilju pääsivät kolmen metrin päähän rantaviivasta (josta oli kolme metriä pudotusta jäälle). Piika hyvänä kolmosena pari metriä heidän takanaan. Mutta siihen se tyssäsi. En ole koskaan aiemmin nähnyt Piikaa niin paniikissa, kuin se kivellä piipittäessään oli. Ei saatu sitä siitä liikahtamaan ja Ipi ja Pässi eivät suostuneet edes niin pitkälle menemään. Lopulta käännyttiin takaisin. Jannen piti nostaa Piika tuolta alimmaisen kuvan kiveltä pois, kun koira ei suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Päästyään yhden kiven takaisin Piika palautui samantien. Mutta no, olihan siinä vaihtelua… Ja taas voitiin liittää yksi kuva Jannen (epäonnistuneet, tunteita herättävät) reittivalinnat -kansioon.

Illalla oli belgivuoro ja saatiin treenata vähän pidempää pätkää osallistujakadon vuoksi. Ipi kävi tekemässä seuraamista. Patukka kainaloon ja ruokakuppi kentän laidalla. Seuraavan kerran pitää tehdä niin, että kuppi on kentällä. Varsin hyvä! Kiljulle myös seuraamista. Perusasentoja ja korkeintaan kahden askeleen pätkiä. Kolmannella se hakeutuu vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Piika hömpötteli vähän kaikkea, perusasentoa metristä noutoa 80 cm:llä, kaukoja ja ruutua. Ei maata mullistavat treenit, mutta tulipahan käytyä edes vähän tekemässä.

Sunnuntainakin käytiin treenaamassa. Piikalle katsottiin perusasentoa edelleen ja miten treenaan yksin paikan korjaamista. Kiljulle sama setti plus paikkamakuu ja luoksetulo lopuksi. Lisäksi Piika teki kimppapaikkamakuun pitkästä aikaa, hyvä ja rauhallinen kuulema. Treeneistä ajelin lenkille Saviolle ja nappasin Nitan ja Vekinkin mukaan. Kun rämmin umpihangessa 7 km, niin johan siinä olikin yhdelle viikonlopulle koirahommia. Ensimmäistä kertaa Nitan ja Piikan välitkin kiristyivät, kun Nita yritti leikkiä ja roikkui Piikan kaulurissa ja Piikalla meni hermot. Tytöt kyllä ratkaisivat tämän niin, että molemmat luovuttivat ilman sanomista. Muutenkin on tunnustanut, että Piikasta alkaa tulla tosikompi ja tosikompi vähitellen.