Avainsana-arkisto: Koirakorpi

Valiokellon kilkutusta… vitsivitsi…

Koko viikon iltapäivälehdistö on ollut hepakassa. Milloin Catherine synnyttää? Jos meiltä olisi kysytty, olisimme pystyneet sanomaan päivän ja kellonajankin tarkasti. Ipille oli nimittäin varattu paikka viestikokeeseen lauantaille. Ei ole yksi tai kaksi koetta, jonka kuninkaalliset ovat pilanneet. Kuninkaallinen karma on ollut turhankin tehokas viestikokeiden pilaaja. Miten ne aina sattuvatkin samalle päivälle? Ei siis ollut ihme, että Riikka laittoi aamulla viestiä, että Catherinen synnytys on alkanut…

Jossain vaiheessa talvea syntyi ajatus, että menisimme tyttöjoukkueella viestikokeeseen. Jannella ei riittänyt aika treenaamiseen ja vähitellen Ipi siirtyi ohjaukseeni. Vaikeuksien kautta, mutta kuitenkin. Ipillä talven aikana tehdyt tottistreenit puolsivat laatuun – ei määrään. Kerran pari kuukaudessa treenitahdilla mentiin pitkään ja keväällä otettiin mukaan esinekaistaletreenit ja viestiäkin juoksutettiin vaihtelevilla kokoonpanoilla. Parhaimmillaan Ipi oli todella hyvä. Huonoimmillaan, no…huono. Pientä takapakkia homma otti siinä vaiheessa, kun eilen aamulla aloin etsimään Ipin kisakirjaa. Ei löydy sisältä, ei löydy autosta, ei löytynyt Raisalta eikä Riikaltakaan. No shit. Minne se on hukattu! Pienen säädön jälkeen tajuttiin, että edellinen koe on keskeytetty viestikoe Toivakassa, joten voisikohan olisikohan… Ja voi, ja oli! Sieltähän se löytyi. Jesh!

Tottahan toki eilen kun paistoi aurinko täydeltä terältä, tänä aamuna satoi kaatamalla. Kuinka yllättävää. Oltiin märkiä jo siinä vaiheessa, kun Raisan kanssa pakattiin tavarat autoon. Ajeltiin Toivakkaan ja kun kurvasimme Salen pihaan, alkoi Ipikin heräillä kontissa. Oli kyllä jo aikakin, kun koe alkoi viestillä. Koska olin ensimmäistä kertaa viestikokeessa osallistujana, sain kyseenlaisen kunnian toimia onnettarena ja menin ja nostin meille maastonumeron 1.

Metsään päästyämme Ipille oli jo päivänselvää, mitä oltiin tultu tekemään. Eipä sitä hetsailla tarvinnut. Aika tuntui menevän siivillä ja vaikka aina jännitti, kun koirat olivat matkalla, yllättävän hyvin sitä näemmä on oppinut oman jännityksen kanssa elämään. Ei enää saa jännäpaskahalvausta – ainakaan joka kerta. Kohta saikin mennä jo Ipiä vastaanottamaan ja sieltä se varmasti tulikin. Latu auki lopuille neljälle koiralle. Mitä nyt vain neljä löysi A:lle takaisin ja yksi koiranen jäi matkalle. Lankesi varmaan sillan alla olleen mörön ansoihin. Hetkonen siinä odoteltiin, vaan kun ei kadonnutta kuulunut, ei auttanut kuin lähettää koiria radalle. Ipi lähti innokkaasti ja jonkin ajan päästä Raisa laittoi, että oli tullut perille. Toinenkin voittajan koira lähti ja heti tämän lähetyksen jälkeen tuli kadonnut koiranen A-pisteelle.

C:ltä A:lle Ipi oli lähtenyt vielä hyvin, mutta kun minun piti lähettää D:lle, alkoivat vaikeudet. Sade yltyi ihan kunnon sateeksi ja Ipiä ällötti. Se ei niinkään ollut väsynyt, mutta selvästi vaan hirveän vittuuntunut. Ymmärtäähän sen. Vaikka loimitettiin se juoksuja lukuunottamatta, ei pohjavillan pudottanut Ipi pysynyt kuivana ja tuo yltynyt sade sai sen ravistelemaan koko ajan. Vaikka se oli koko ajan lähdössä, ei lähetys kuitenkaan ollut paras mahdollinen ja Ipi lähti hölkytellen. Aikaa meni, meni ja meni. Lopulta Raisa soitti, että Ipi oli tullut vasta toisen voittajan koiran peesissä. Jälkikäteen ymmärsimme, Catherine synnytti tyttären. Oi onnea! Ipi oli tajunnut lähteä toisen koiran perään, vaikka tämä taisi ollakin ensimmäinen kerta kun se ohitettiin kokeessa.

D:ltä A:lle lähetys oli mennyt ihan ok toisen koiran perään ja tässä vaiheessa jännitti eniten. Mutta sieltä Ipi vain laukkasi paikalle. Mutta voi ei! Viestipannan korkki oli auennut ja lappu hukkunut matkalle. Huh huh! Kuinka jännää tämä voi olla! Hylsy vaiko hyväksytty? Kyllä vain, olimme edelleen pelissä mukana. Lappukin löytyi metsästä palaavien toimesta, mutta me emme sitä koskaan nähneet. Tokkopa siitä olisi selvänkään saanut?

Tässä vaiheessa totesimme pelin olevan pelattu 1-tuloksen kannalta, mutta mentiin treenataan-asenteella. Ei mitään väliä millään, nyt treenitään! Esineruutuun päästiin ensimmäisinä. Minun mielestäni se meni ihan ok, mitä nyt Ipi tarvitsi kovasti kannustusta. Jos Raisalta kysytään, ruutu oli ollut kidutusta katsojien kannalta. Hetsasin Ipiä jokaisella lähetyksellä pitkään, annoin sen skannata ruutua enkä kehunut sitä koskaan, kun esineitä nousi ruudusta. Vasta kun sain esineet käteeni. Raisa jo oli ajatellut, ettei meillä voi mitenkään riittää aika, mutta niin vain Ipi meni ja nosti kolme esinettä ja saatiin uskomattomat 29 pistettä esineruudusta! Piste menetittiin, kun Ipi liikkui vain jälkiä pitkin ruudussa. Mutta hienosti se työskenteli eikä juossut avaamatta nenää! Huippu Ipi!

Oltiin niin tyytyväisiä tähän, että lähdettiin samantien meillä käymään ja vaihtamaan kuivaa ylle. Ipi oli sitä mieltä, että voitaisiin jäädä jo nukkumaan. Mutta pakotettiin se vielä mukaan ja Koirakorpeen päästyämme saatiinkin jo valmistella Ipi tottikseen. Sen verran lääryä oli koko paikka, että selväksi tuli, ettei Ipi tulisi istumaan eikä makaamaan lammikoissa. Niinpä hinkattiin näitä ennen kentälle menoa. Mutta ei Ipiä saanut normi-treenimoodiin. Painoiko 6-tuntinen päivä jo takataskussa, oliko sade ällöttävääkin ällöttävämpää vai missä oli syy, mutta kentälle mennessä Ipi haahusi ja tuumi, että yleisö voisi sen pelastaa. Piti siinä jo sille lakia lukea. Paikkamakuuseen sain sen sentään skarppaamaan ja hyvin se oli siellä maannutkin. Huh helpotusta! Tottis sen sijaan olikin sitten pientä taistelua yliaktiivista, jätättävää, irtoavaa ja eritoten lammikoita väistelevää Ipiä vastaan. Sinänsä oli ihan jees, oikeasti ihan perseestä. Onneksi tähän on jo Ipin kanssa tottunut, joten os on joskus naurattanut sen edistäminen, niin kyllä nyt nauratti se, että koira luoksetuloissa pudotti raville, koska piti väistellä vesirapakoita!! Istuminenkin meni maahanmenoksi, kun oli se vaan niin paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen. Eteenmenoon oli lähdössä hyvin (lue edisti helvetisti), mutta rapakot tavoittaessaan kääntyi ympäri. Onneksi totteli arkiääntä ja lähti uudelleen kentän päätyä kohti. Eiköhän vaan tullut käsky pistää maahan siinä vaiheessa, kun Ipi oli keskellä rapakoita. Jännä, kun ei mennyt maahan. Yllätys, kun meni toisella maahan!

Todettiin, että no, tulipahan treenattua.

Palkintojen jaossa sanottiin, että hyvä koe, kun 4/5 koiraa sai 1-tuloksen. Raisa sanoi, että ne laskee leikkiä. Ipin kisakirja jaettiin kuitenkin sanoin ”Malinuts Oaidni ohjaajinaan Tiina Karvonen ja Raisa Niskasaari sai 273 pistettä ja VOI1-tuloksen.”

”WHAAATT?!?”
”Ootte kyllä väärin laskeneet aikavertailupisteet!!!”
”Teen protestin tästä!!”

Ei me oikeasti uskottu. Mutta kun annettin mitali ja kisakirja käteen, niin todettiin, että nyt on hyvä aika häipyä paikalta. Kun on kerran saatu se ykkönen, niin ennen kuin ne tajuaa mokansa, parempi lähteä ennen kuin se korjataan. Alunperin meinattiin jättää kisakirja taas muille säilytettäväksi, mutta ei nyt sitten voitukaan. Parempi muistaa seuraaviin kokeisiin ilmoittauduttaessa, missä se kisakirja on… (Nyt se on keittiön pöydällä.)

Niin se vaan kirjassa on kirjattu, että saatiin maastosta 195 pojoo, tottiksesta 78, mikä tekee 273 pistettä ja VOI1-tuloksen VK3-koularilla. Neljä vuotta ja 9 koetta siihen edellisen 1-tuloksen väliin mahtui.

Hitto. Nyt täytyy sitten hakea se viimeinen. Voi hiton hiton hitto. Miten tässä näin kävi?

No siksi, kun meillä oli vaan niin hyvä tyttöjoukkue! :)

No siksi, kun meillä oli vaan niin hyvä tyttöjoukkue! 🙂

Mainokset

Kevät sää – se sut yllättää!

Lauantaina kisoissa paistoi aurinko täydeltä terältä. Mikäs sen mukavampaa.

Sunnuntaina tulikin vettä sitten ihan reippaasti, tuuli ja oli kylmä. Suuntasimme nenämme kuitenkin Koirakorpeen, jossa Naakan jälkikasvua ja velipoika kokoontuivat. Mennessämme paikalle omistajat seisoskelivat kylmissään kentällä ja koirat huitelivat omatoimisesti jossain metsässä. Ihan perusmeininkiä noin niinkuin porokoirilta. Aika pian todettiin, jotta mennään sisälle lämpimään. Koirat viihtyivät hyvin ulkona. Kivoja poikasia Naakka saanut aikaiseksi – todistivat osaavansa lentääkin kunnon linnunpoikasten tavoin!

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan tytär Luffe järkyttyi tavatessaan isänsä.

Naakan poikasii ilman siipii.

Naakan poikasii ilman siipii.

Neljän tunnin jälkeen uitettuja olivat niin koirat kuin omistajatkin. Naakan sukulaiset lähtivät kotimatkalle ja meillä vasta treenit alkoivat. Sitä ennen kyllä taas vähän lämmiteltiin, syötiin ja annettiin koirien huidella pitkin Koirakorpea. Hieman kyllä jännitti, kun ulkona oli meidän 666-yhdistelmä Piika ja Naakka Kiljulla höystettynä, mutta toivottiin vaan kovasti, jotta olisi niin kylmä, että kyyt olisivat vielä koloissaan. Piika osoitti, että porkkikset olivat etsineet aarteita liian kaukaa könyämällä heti kuistin alle ja roudaamalla sieltä jättisuuren hirven jalkaluun. Päivän sadeannos ja totaalimärkyys nakuteltiin parin tunnin viestitreeneillä. Lopputuloksena oli uitetut ohjaajat ja väsyneet koirat – vai toisinpäin.

Lopuksi vielä ammuttiin Piikalle kentällä. Piika oli ihan liekeissä. Lopetettuamme totesin Jannelle, että eihän se kääntynyt kuin kerran katsomaan seuraamisesta, kun ammuit. Janne totesi, että se kyllä katsoi Jannea, joka oli samalla huutanut kehun. Kuulema myös itse tottelin hienosti Jannen käskyjä, milloin kutsua Piikaa, millon seuruuttaa ja millon vapauttaa se. Täytyi todeta siihen, etten kyllä kuullut mitään huutoja vaan tein kuten omasta mielestä oli paras. No, tein kuulema huutojen mukaan. Pakko vetää rasti seinään. Varmaan ekat treenit ikinä, jos ajatukset on näin hyvin kohdanneet!

***

Maanantai-iltana suuntasin taas Koirakorpeen, tällä kertaa yksin. Aurinko paistoi, varjossa oli +10 astetta lämmintä, linnut lauloivat – KOVAA, kevään ensimmäiset pörriäiset lentelivät. Niin täysi vastakohta sunnuntain säälle. Kävin ensin lenkillä kaikkien kolmen kanssa ja sen jälkeen vedettiin Ipin kanssa koko pk-setti läpi. En viritellyt Ipiä mitenkään. Ja se oli törkeän hyvä! Mitä nyt jossain välissä se on kyllä kurkkunsa rasittanut, kun kähisee aina kiihtyessään. Saahan nähdä…

Piikan treenaamista mietin hetken, kun oma olotila alkoi olla aika huono. Päätin sitten kuitenkin treenata, mutta hetki piti siinä puhaltaa. Olikin hauska nähdä, että kun en itse voinut olla aktiivinen (lue kyykin ojan pohjalla), Piika hermostui ja alkoi vaatia tekemistä tehokkaalla haukulla. Jäätävää, se aktivoitui ja vaati minua aktivoitumaan. Toisenkin rastin voi vetää seinään. Ihan sama, päästäänkö tänä kesänä mihinkään kokeeseen. Nyt on saavutettu se, mitä on jo reilu vuosi haettu. Piika on aktiivinen ja mun tarvitsee vain rämpiä kentällä ja silti koira tekee parhaansa ja ylikin. Lopulta totesin, että leikitäänpäs vaan. Samalla vietiin eteenmenolelu, treenattiin jääviä, noudotkin otettiin ja opettelin heittämään kapulaa. Lopuksi virittelin kapulaa telineeseen viedessä eteenmenoon ja Piika edisti pahemmin kuin Ipi koskaan. Se on oppinut sen – eteenmenon siis! Jeee! Lopuksi vielä heiteltiin frisbeetä ja käytiin uudemman kerran lenkillä koko poppoon kera.

***

Meillä piti olla tulevana sunnuntaina Piikan kanssa jälkikoe. Maastot eivät kuitenkaan olleet vielä viikko sitten siinä kunnossa, että koetta olisi voitu pitää, joten se peruttiin. Aluksi harmitti vietävästi, varsinkin kun voi nyt hyvin olla, että tänä kesänä ei muihin kokeisiin enää päästä. Mutta sunnuntain ja eilisten treenien jälkeen en kyllä voi olla edes pahoillani. Kerrankin tiedän, että koira on hyvässä tikissä, se hanskaa kaikki osa-alueet ja loppu on enää tuurista kiinni – vaikka onneahan meillä nyt ei koskaan ole. Mutta meillä on toivottavasti tulevia vuosia, jolloin käydä niissä kokeissakin. Ja niitä vuosia me voidaan vielä tämä kesä odottaa ja treenata itsemme vieläkin valmiimmiksi.