Avainsana-arkisto: tottis

Isojen koirien skaboissa – belgien IPOn RM-kisat

Hallinta on heikoille ja ensi vuonna aion olla heikko. Muuten ei ehkä pää kestä. Tämän vuoden RM-kisojen oma ja koiran stressitaso suorituksiin oli aivan liian korkea. Suorina seurauksina olivat omat isot kämmäykset ja koiran aivan ylivireinen suoritus, ainakin siis tekniseen osaamiseen ja hallintaan nähden.

Kisat alkoivat torstaina harjoituksilla. Tottista varten olin päättänyt tehdä ilmoittautumisen, esteet ja eteenmenon. Ilmoittautuminen ja esteet menivät mukavasti, mitä nyt koira tuntui hieman rauhattomalta. Eteenmeno ei meinannut onnistua. Hetsatessa eteenmenoon Kilju huomasi palkan, mutta oli oudon rauhaton ja käskyn annettua painoi menemään suoraan sivulla olleelle kaadetulle piilolle. Käskin Kiljun takaisin ja uudella hetsillä ja nopealla lähetyksellä sain koiran lähtemään, kiitos osaavan eteenmenoavustajan.

Kiljua poisvietäessä se oli palkan saatuaankin rauhaton, suoraan sanoen oudossa tilassa. Poistuessa se lähti tekemään kunniakierrosta vähät välittämästä minun lievestä hermostumisesta (ja niistä 5 – 10 kymmenestä TÄNNE!-käskystä). Tuossa kohtaa tajusin, että nyt ei ole todellakaan homma paketissa.

Seuraavaksi harjoituksissa yritimme tehdä piilonkierrot. Yrittämiseksi se myös jäi. Jätin tyynyn kentän ulkopuolle, kun menin Kiljun kanssa kentälle. Lähetin Kiljun 1. piilolle. Piilolle juostessa linja on aivan väärä. Kilju juoksee suoraan kohti piiloa ja kääntyy piilon edessä ja palaa takaisin päin. Koitan ottaa sen hallintaan, mutta se pamauttaa 2. piilolle, jossa on avustaja palkan kanssa. Kutsun Kiljun pois hieman kovemmin, otan hallintaan ja lähetän 1. piilolle. Kilju juoksee piilon taakse ja sieltä suoraa kentältä ulos, nappaa tyynyn matkaan ja juoksee takaisin minun luokseni. Ei paljoa naurattanut.

Käskin tyynyn irti, lähetän ykköselle, nyt menee ok, lähetän kakkoselle ja sekin on ok. Muutama haukku ja avustaja palkkaa. Otan hallintaan ja tässä vaiheessa päässäni soi vaan aika loppuu, aika loppuu, aika loppuu… No jatkan harjoitusta 3. ja 4. jotenkin läpi, 5:nnelle mennessä kaartaa 6:nnelle piilolle. Käyn hakemassa koiran pois. Aika on jo loppu, joten paniikki ratkaisuna laitan sen takaisin 6:nnelle, josta muutaman haukun jälkeen saa palkan. Mietin, että ei se ainakaan tätä huonommin voi oikeassa koitoksessa mennä.

12108893_778916928884660_6836402291314746063_n

Seuraavana päivänä oli ensimmäisen suorituksen vuoro. Meille arpa oli suonut aloituksen tottiksella. Aamulla kävimme hieman treenaamassa, mitä se TÄNNE! tarkoittaa. Ennen suoritusta teimme vielä kohtuullisen pitkän lämmittelylenkin. Suoritukseen mentäessä portin ovella, juuri siinä, mistä Kilju oli nohevasti hakenut tyynyn harjoituksissa, oli tyyny, siis TYYNY, jos Kiljulta kysytään. Jos minulta kysytään tuollaisten ei pitäisi RMiin menevän koiran suoritusta pilata.

Olimme paristamme ensimmäisenä suorittamassa. Seuraaminen oli ok. Istuminen ja maahanmeno myös menivät tason mukaan. Juoksusta seisominen taas ei. Siitä isolta osin saan syyttää itseäni. Juoksuun lähtiessä tajusin, että olin nostanut kädet ylös. Tämä siis ei vain käy. Anna käskyn silloin, kun käsi menee taaksepäin. Tästä avusta olen opettanut Kiljua pois, mutta tässä tilanteessa, suurella kentällä ja itse jännittäessä, se olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Valmistelevan osan mukana oli joku aropupu pomppimassa vieressä, ”JES nyt saan sen tyynyn, joohan, kun sinne päin juostaan”. Kun annoin käskyn, pompahtelu vain jatkuu, annoin vielä toisen, mutta turhaan.

Eipä siinä, oma mieli oli nyt jossain ihan muualla – Kiljun kanssa siellä tyynyn luona. Nouto oli kohtuullinen, luovutuksessa vain annoin irroituskäskyn ennen kuin otin kapulasta kiinni! Aikamoisen sukelluksen jouduin tekemään, että sain kapulan kiinni ja taisi se maahan asti jo keretä. Onneksi hyppyeste ja A-este meni tavallisen tason mukaisesti. Kiljukin ehkä hivenen alkoi olla maanpäällä, kun pääsi kapulaa pitämään (puremaan). Eteenmenosta ei paljoa sanottavaa jäänyt, hidas, vino ja vaati kaksi käskyä maahan menoon (ensimmäisellä jäi puoli-istuntaan). Pisteitä tästä oikein mallikkaasta suorituksesta 75.

12115511_778916915551328_4123029014628521234_n

12074997_778917118884641_1786908106382448468_n

12107098_778917205551299_2226370922495409257_n

12049412_778917252217961_4069105473685900360_n

Seuraavana päivänä oli vuorossa purut. Yllättäen Kilju ei vieläkään osannut piilonkiertoja. Joissain piiloissa piti mennä ihan sisällä asti etsimään, jos maalimies olisi hukkunut kankaan sisään. Osassa riitti piilon etupuolen tarkastelu lähietäisyydeltä. Kaikilla piiloilla kuitenkin käytiin ja hallintakin pelasi jotakuin. Kilju aloitti vartioinnin pienen tyrkkäisyn jälkeen. Menin tuomarin merkistä paikalleni ja aloin katsomaan, koska tuomari antaa merkin. Tässä iski sitten joku aivopieru. Mietin, että varmaan se oli, että tuomari ei enää luoksekutsumiseen antanutkaan merkkiä, joten kutsuin Kiljuin pois turhaa räksyttämästä. Eihän me sitä kymmentä pistettä olisi kaivattukkaan. No, käskytin maalimiehen pakopaikalle ja ilman tuomarin lupaa (noheva kun olen) seurautin Kiljun paikalle. Tässä Kilju vielä suoritti automaattimaahanmenon, mitä nyt lähdössä sitten ennakoi puoli-istumisella. Selkäkuljetuksessa väli maalimieheen oli liian pitkä. Sitten homma sujuikin kohtuu harmonisesti loppuun asti. Otteet olivat hyvät, ylimenot kunnossa ja irrotukset toimivat. Pitkäliike sujui mukavasti. Pisteitä tästä showsta kertyi 78. Ei yhtään paha, kun 15 pojoa meni ”omiin” mokiin.

10176087_779260018850351_898642185125308868_n

12096574_779260022183684_4405572769517712082_n

11099993_779260015517018_4040147939247383617_n

12141567_779260065517013_5414221977615437395_n

12096615_779260078850345_5495634696665377882_n

12075084_779260072183679_6684793404747146975_n

12088089_779260112183675_5908571965856518944_n

Viimeisenä päivänä oli vuorossa jälki. Jotenkin ajattelin sen olevan kohtuullisessa kunnossa. Eipä ollut. Jäljelle mentäessä Kilju osoitti hieman ehkä ylivireisyyden merkkejä, kuten koitti odotellessa aktivoida minua haukulla. No en minä tuollaisiin hömpötyksiin viitsinyt reagoida. Sinne vaan kilometrin marssille pellon poikki omaa jälkeä etsimään.

Jäljelle lähettäessä Kilju oli kohtuullisen ok, tarkasti tolpan ja lähti ajamaan. Kaasua oli vain ”hivenen” liikaa. Ekalle esineelle saapuessa Kilju teki hienon sivuttaismakuun, nappasin esineen suuhun ja alkoi ruoskuttamaan sitä. Eipä ole koskaan ennen esineet suuhun menneet. Jäljestys jatkui samalla kaahauskaavalla. Jäjellä pysyttiin, mutta eipä sen enempää. Toisella esineellä yhtä hyvä ilmaisu, oikein kaikki metodit käytössä, makuut ja hammasleimat. Vasta viimeisellä suoralla jäjestys alkoi näyttää jäljestämiseltä. Viimeinen ilmaisu oli jotakuin siedettävä, kävi se esine vieläkin suussa, mutta ei tehnyt enää tulitikkuja esineestä. Esineet tietenkin menivät nollille, viimeisestä saattoi joku armopojo tulla. Jäljestyskään ei mitään superia ollut, joten pisteet olivat 68.

Tälläinen oppireissu siis tällä kertaa. Todellakin hintansa arvoinen. Tuollainen pieni nolaus vain pitää jalat maassa ja hermot riekaleina. Ensi vuonna uudestaan. Silloin tavoitteena on ehjä suoritus. Ensi keväällä ja kesällä käydään kartuttamassa kokemusta muutamasta kokeesta. Treenataan piilonkierrot kuntoon ja laitetaan koira pakettiin. Näin se homma etenee.

  • Janne

Kiitos Artcanvakselle luvasta käyttää kuvia tässä postauksessa.

Mainokset

Treenistä tekstintynkää

Loman aikana tosiaan käytiin jokusen kerran ottamassa tottista.

Espoossa ollessa loman alussa sovittiin treenit jollekin hiekkakentälle Jannen treeniporukan kanssa, mutta paikalle tullessamme vettä alkoikin tulla saavista kaatamalla. Koko kenttä ui vedessä ja todettiin sitten, että mennään jollekin nurmikaistaleelle lähistölle. Vettä sitä tuli sielläkin ja ukkostikin, mutta treenattiin silti. Piika oli ihan liekeissä treenatessaan pitkästä aikaa. Tokikaan treenit ei ihan menneet suunnitelmani mukaan, koska Janne-apuri, mutta en antanut sen häiritä. Kilju teki jotain kokeeseen valmistelevaa. Kumpikaan ei välittänyt ukkosilmasta pätkääkään ja sadekin tuntui jäävän koirilta huomaamatta.

Koirakorvessa on käyty loman aikana vissiin 2-3 kertaa. Yleensä havahduttiin torstaina mun tullessa kouluttamasta, että jaa, viikko meni taas! Onkos me tehty tällä viikolla mitään koirien kanssa? Koskas ne on käyneet lenkillä muualla kuin juosseet pihalla? Ja huonon omantunnon siivittäminä käytiin treenaamassa lyhyesti ja näennäisesti lenkilläkin. Janne on keskittynyt Kiljun kanssa vireen nostoon seuraamisessa ja ilmeisen hyviä treenejä on tehty, vaikkakin harvoin, kun Kilju jo kerrasta oppi siirtämään haukkumisen sivulle (edessä haukkuessaan herkästi edistää, kun ennakoi haukkua). Häiriösietoa on kasvateltu edelleen myöskin ja kaikki sivulle vilkuilut on pyritty kitkemään. Näyttäs aika hyvältä, mutta ainahan tässä jossain voidaan ryssiä. Piika on ollut mukana pari kertaa viimeisimmän ultran jälkeen ja yhdellä kertaa keskityttiin vireeseen ja sen nostoon hetsitreenillä. Piika oli valjaissa ja pelailtiin vähän Jannen toimiessa ns. maalimiehenä. Itse kämmin, mutta Piikan mielestä tuntui olevan siistiä, mutta väsyttävää. Jäävään maahanmenoonkin on jouduttu puuttumaan. Muuten tuntuisi jäävät onnistuvan, mutta maahanmeno tökki ja tökki ja koira oli selvästi epävarma ja istui tai seisoi. Janne sai lopulta kiinni ongelman, eli katson koiraan pienesti antaessani käskyn ja kun on pyritty karsimaan vartaloapuja nyt kun Janne on ollut apusilminä, niin kappas, kun ei maahanmeno toiminutkaan. Jos jaksaisi, voisi hioa tuonkin pienen jutun kuntoon, mutta kuulema apu on niin pieni, ettei sillä ole käytännössä merkitystä. Se vain pitää muistaa. Eteenmenoa on hetsailtu frisbeellä ja tehty muutenkin kaikkea erilaista. Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä todella tyytyväinen tottiksen tilaan.

Ultran jälkeen käytiin treenaamassa agilityakin. Otettiin matalilla rimoilla ja lyhyesti, kun tiedossa oli pitkä loma ja huono kunto. Tehtiin agilityn maajoukkuekarsintojen yhtä rataa mukaeltuna, ensin 1-12, jolloin tippui 12-rima omasta kämmistäni. Jäin 4-putkea varmistellessa jälkeen ja tuuria oli, että päästiin edes tuonne. Seuraavalla kokeilulla mentiinkin koko rata nollalla läpi ja jätettiin siihen, vaikka korjattavaa olisi ollutkin, mutta oli niin hyvä fiilis paluusta kentille.

kilpailevat_piika_maajoukkuekarsintapätkä

1-3 ohjasin oikealta puolelta, 3-4 ajoituksen kanssa sai rytmittää tarkasti 5-6 piti olla itse ajoissa, jolloin 6-7 puolivalssi ja veto, 11-12 rytmitys, niistovalssi, 13-14 puolivalssi, 14-15 valssi, 15-16 takaakierto, 17-18 veto

Eilen palattiin agilitytreenien pariin kunnolla ja tälläkin kertaa tehtiin mukaelma maajoukkueradasta. Alkua jouduttiin hinkkaamaan enemmän. Ensimmäisellä kerralla 2-rima tuli alas, rengas hajosi ja Piika hyppi pitkin putkea – päältä käsin. Takaakierto, linjaus renkaalle ja ohjaus pimeään putkeen olivat vaikeita itselleni ja Piika kävi kuumana. Ensimmäistä kertaa ikinä se haukkui lämmitellessä hyppykasia tehdessämme! Kepeillä ekalla kerralla nolla, mutta sitten Piika alkoi ennakoimaan kääntymistä, joten Hanna palkkasi keppien päähän ja pystyin jättäytymään kepeillä reippaasti. (Jotain hyötyä on ollut, kun nurmikkoa leikatessa olen käskyttänyt Piikaa tekemään takaakiertoja ja itsenäistä keppitreeniä päästä verkotetuilla kepeillä frisbeepalkalla.) 9-18 mentiinkin sitten kahteen otteeseen luukutellen ja helpon oloisesti. Sai juosta, piti rytmittää ja olla tarkkana ja silti vauhdikas rata!

Kilpailevat_Piika_2015_07_28_maajoukkuerata

1-2 takaakierto, 2-3 linjaus, 3-4 pimeä putkikulma, 5 itsenäiset kepit, 6-7 twist, 8-9 pimeään putkeen lähetys, 9-11 rytmitys, 12-13 pimeään putkeen lähetys itsenäisesti, 13-14 valssi, 14-15 linjaus/veto putkeen

Huomaamatta Piikasta on kyllä tullut varsin taitava ja se osaa jo monia juttuja. Huippua! Nyt ekstrasyyniin pitää ottaa takaakierto-ohjaukset ja varmaan kontaktejakin olisi hyvä muistutella ennen kisailmojen eteenpäin laittoa.

Kipu kuolee huutamalla

11199619_1447797442184754_804985730_n

Koko talvi sitä on odotettu. Haaveiltu, suunniteltu ja kaivattu. Ja viimein oli sen aika.

Mullan tuoksu, hyttysen ininä, aurinkoinen kesäilta, vihreää puskeva pelto, paalun työntäminen märkään maahan, ensimmäinen askel, koiranmakkaran tiputtaminen kumpparin painamaan jälkeen. Siitä se taas lähti.

Lauantai-iltana käytiin tekemässä junioriosastolle kevään ensimmäiset jäljet. Ei pelkoa, ei huolta huomisesta. Sillä samalla tasolla ne olivat, mihin syksyllä jäätiin. Ihmeellinen laji tuo jäljestys. Kiljukin. Se oli niin hieno! Mikä itsevarmuus, häntä tötteröllä se painoi jälkeä eteenpäin. Esineille suorat ja täsmälliset ilmaisut.

Vois jättää treenaamisen tähän.

Maanantaina suuntana oli taas pelto. Piikalle uskaliaasti varsin pitkä jälki lauantain aloitukseen verrattuna. Tarkoituksella tehdyt serpentiinit olivat vähän vaikeita, olisi halunnut oikoa niitä. Kulmatyöskentely sen sijaan toimi. Keppejä ilmaisi 5/6. Neljäs keppi jäi omaan hutiloimiseeni, kun yritin kuvata jäljestämistä. Jaksoi hyvin loppuun saakka ja loppupalkaksi lussupallo. Kuvasin loppuleikinkin. Kotona huomasin, että kaikki videot olivat tuhoutuneet.

Pellolta ajelin tekemään palauttavan esinekaistaletreenin. Vanha paikka, missä tein viestikoetta edeltäneen motivaatiokaistaleen. Nyt 7 esinettä, kaikki kovamuovisia tai pieniä lasten sukkia. Ipi ensin.

Otin sen autosta ja käskin pissille. Kävi niin kovilla kierroksilla, että käskin uudestaan. Ja sitten se alkoi ontumaan takajalkaansa. Kutsuin sen luokse ja nappasin jalan käsiini. Kääntelin ja tutkin. Ensimmäisenä tietysti mielessä joku tikku tai käärmeenpurema. Ei mitään. Laskin jalan maahan. Ipi alkoi huutamaan. Huusi ja huusi. Kai ajatteli, että huutamalla se kipu kuolee. Ipi ja Pessi jo hermostuivat autossa. Niin eläimellinen huuto oli. Ja sen aikana ehdin kyllä miettimään vaihtoehtoja jos jonkinlaisia. Lopulta päätin, että en välitä, jos Ipi puree, ja otin jalan käsiini. Huuto lakkasi. Taivuttelin, kaivoin, tutkin ja kun ei mitään löytynyt, laskin jalan varovasti maahan. Ei mitään. Lievää ontumista. Sitten ei meinannut enää pitää takapää alla Ipillä ollenkaan. Parin metrin matka autolle ja juotin Ipille litran verran vettä. Juomisen myötä se sai jalatkin alleen ja yhtä nopeasti kuin oli alkanut, yhtä nopeasti koira oli samassa kunnossa kuin autosta ottaessani. Eihän siinä sitten…

Aikani siinä kattelin Ipiä ja kun se oli normaali höselö itsensä, totesin, että tehdään nyt helppo kaistale ja käydään sitten lenkillä. Ipiltä hienosti tuotu neljä esinettä, sai palkkaa jokaisesta. Vein Ipin hetkeksi autoon ja samalla otin Piikan. Istutin sen katsomaan tielle, kun vein esineet. Intona oli lähdössä ruutuun. Nappasi heti ensimmäisen esineen suuhunsa, mutta nenä edellä lähti etenemään ruutua syvemmälle. Huusin palauttamaan ottamansa esineen ja loput toikin mallikkaasti. Kolme esinettä yhteensä.

Lopuksi käytiin lenkillä. Ipi ja Piika ravailivat edellä ja Pessin kanssa tultiin flexissä perässä. Lopussa jouduin ottamaan koirat kiinni, kun tuli ihmisiä ja koira vastaan. Tottakai omien idioottien piti kommentoida, kuin ei olisi koskaan koiraa nähneetkään, ja jouduin vetämään ne pöpelikköön kapealta polulta. Tämän jälkeen Ipi ontui taas hetkellisesti.

Tiistaina Ipi oli edelleen vähän köpö, joten Piika pääsi agiradalle kahdesti. Ensin Hannan kanssa treenasivat vaikeaa keppikulmaa ja omissa treeneissä tehtiin vastakäännöksiä. Kun Piika oli jo yhden kymmenminuuttisen hurvitellut, se oli parin tunnin päästä ihan superihana viedä radalla. Onnistuttiin kerrankin treeneissä, vaikka pätkissä tehtiinkin rataa!

Piika_liuhdon_treeni_15_05_050001

Keskiviikkona treenattiin Saviolla. Piti tulla kaatamalla vettä. Ei tullut, mutta oli lämmintä ja hiostavaa. Alkuun paikkaistumiset ja paikkamakuu. Sen jälkeen Piikaa kiinnosti enemmän kentän hajut. Vähän maanitteluksi meni treenit. Liikkeestä istuminenkin oli ihan hukassa. Siinä sitä ollaan taas. Kupla on rikki. Pilattu täysin. Toivoin niin, ettei tähän enää jouduttaisi. No toki jouduttiin. Sillä samalla hetkellä, kun ilmoitin koiran kokeeseen.

Yep, it’s summertime!

11021561_10153221283116768_6769207945531504977_n

Eilen treenattiin Saviolla vesi-räntä-raesateessa. Siinä, missä Maaritilla oli tarkat treenisuunnitelmat, olin itse, että no…öö…tota…me leikitään vaan.

Ja niin me leikittiin.

Tehtiin kunnon häiriötreeniä kaukalossa. Ruulle ruutuun menoja ja me leikittiin vieressä. Piika halusi myös tehdä hommia, joten tehtiin myös seuraamisia. Eikä ottanut yhtään häiriötä. Olin pöyristynyt.

Jääviäkin tehtiin, seuraamisesta ja ilman. Lisäksi luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja.

Paikkamakuussa Piika oli, kun liikkuroin Maaritille ohjattua ja zetaa, eikä välittänyt edes siitä, että Ruu haki ohjatun kapulan nenän edestä.

Lopuksi viilattiin Piikan kaukoja. Niitä ei nyt ollakaan sisällä ehditty jumppailemaan. Pitäisi ryhdistäytyä. Tarkkana saisi olla jättöasennon kanssa. Piikan oikea takajalka jää helposti sojottamaan ulospäin. Testailtiin, että johtuuko siitä, ettei jalka sovi mun kengän taakse. Vaikuttaisi, että tiukkaa ainakin on, jos koira on oikealla paikalla tiiviisti vierellä. Vai olisko kyseessä viime kesäinen tapaturma ja siitä jäänyt virheasento jalkaan vai onko koira muutenkin vino? Välillä kykeni kyllä laittamaan jalat suoraan alleen. Mutta mitä tiiviimmässä jalat ovat, sen varmemmin liikuttelee takajalkoja. Maarit totesi, että vasemman takajalan liikautus on niin pieni, ettei siitä ehkä kokeessa menisi pisteitä, mutta viilattiin sitä kuitenkin, jos saisi vieläkin paremmaksi. Asiaa toki vaikeuttaa, että on todella hankala katsoa itse jalkojen liikettä. Joko Piikan korvat ovat tiellä tai sitten jalat jäävät karvan taakse, ja koira on sentään naku tällä hetkellä!

Kotiin ajellessa tuumin, että aikasta uskomatonta.

Neljä päivää. Neljä treeniä. Kolme säätilaa sateesta kevätauringon kautta raesateeseen. Neljä eri treeniseuraa. Kolme eri kenttää. Ja me vähän leikittiin, ammuttiin, treenattiin ja vielä vähän leikittiin. Miten voi tuntua näin hyvältä ja onnistuneelta jokaisen päivän jälkeen? Ihmeellinen, outo tunne, mutta niin tervetullut! Kunpa se pysyisi seuranamme vielä kauan!

***
Ipi oli mukana autossa, mutta tarkoituksella ei päässyt tekemään. Kotiin tullessa se oli murtautunut ulos häkistään. Syönyt nakit ja treeniliivi näytti siltä, ettei taskuun kannata laittaa enää mitään.