Avainsana-arkisto: kaukokäskyt

Vesipedon kaukojumppaa

Maanantai ja pakko pyhittää kaikille rästitöille. Ihme kyllä sainkin kaikki tarvittavat hommat tehtyä ruohonleikkuusta lähtien. Koirat hengasivat pihalla (ja Pessi vaihteeksi kävi naapurin puolella). Piikan mielestä ruohonleikkaajan tehtävä on samalla heitellä sille frisbeetä. Kulkee perässä ja tökkii frisbeellä jalkaan, kunnes heitän. Kohta on taas tök-tök-tökkimässä. No, saahan se siinäkin urheiltua. Välillä teetän kiertoja ja peruutuksia. Ainoa ongelma tässä on, ettei Piika enää juurikaan väistä ruohonleikkuria. Saa katsoa tarkasti, missä sen häntä menee, ettei lyhennä sitäkin.

Elokuun hellekelit ovat myös vihdoin vaatineet useampaa kastelua kasvihuoneessakin ja satoakin on vihdoista viimein tulossa! Samalla kun täytin Piikan uimasaavin ja kastelupadan, päätin myös viilentää frisbeehullun koirani. En tosin tiedä, olisiko se enemmän kuitenkin vesipeto. Suihkuava vesi on vaan niin parasta.

Tuntikausia se jaksaisi tuijottaa suihkuavaa vettä.

Hommattiin vuosi sitten tuollainen sprinkleri helpottamaan kastelua.

Jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt ottaa sellainen pyörivä, ihan Piikaa varten.

Vaikka oikeastaan ihan sama, kunhan vettä suihkuaa.

Ja täytättäpä niitä saaveja…

Aina se jostain hyökkää…

Kaikki karvat sojossa valmiina hyökkäykseen.

Kai siinä joku hullu taika on.

Muut mentiin sisälle, Piika päätti olla pihalla.

Illalla jumppailtiin taas kaukoja. Olen yrittänyt nyt joka päivä 2-3 settiä niitä tehdä pitkin päivää. Aamulla parit ja illalla vielä viimeiseksi, ellei olla jopa päivälläkin jumppailtu. Inhokkiliike, mutta kun muuta en ole ehtinyt nyt treenaamaan niin noita on ollut helppo tehdä keittiössä. Nyt pitäisi tehdä eri paikoissa vaihtelevasti jo, ja välimatkaakin pitäisi yrittää kasvattaa vähitellen. Mutta se on vaikeaa, kun jokainen lisämetri tuntuu aina hirveältä takapakin otolta tekniikan suhteen.

Lopulta meidän tekniikanpysymiskeinoksi on valikoitunut namit jalkojen edessä. Aamuruoalla on myös jumpattu takapalkkaa korkeammassa vireessä. Lisäksi ennen kaukoja yleensä tehdään kaikkea pientä temppuamista, jotta lämmitellään paikat. Hissiliikkeet on selvästi helpompia Piikalle silloin ja saa aluksi purkaa turhaa hulmuamista ympärillä pyörimisissä.

Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa eteisessä (valon vuoksi). Huomasin, että tuollainen kapea matto toimiikin aika hyvänä paikkana, kun Piikan on pakko siirtää tuossa etujalkansa matolle saadakseen hyvän pidon. Jätin videolle myös pari virhettä, kun eihän nää aukottomia ole. Yleensä tehdään vain noita ylös-alas ja ylös-taakse -toistoja. Joitakuita kertoja on testailtu sitten koko settiä. Ylös-alas on edelleen hankala pidemmän sarjan jälkeen, mutta vähitellen alan olla jo tekniikkaan tyytyväinen. Tämä pitää pitää!

Mainokset

Yep, it’s summertime!

11021561_10153221283116768_6769207945531504977_n

Eilen treenattiin Saviolla vesi-räntä-raesateessa. Siinä, missä Maaritilla oli tarkat treenisuunnitelmat, olin itse, että no…öö…tota…me leikitään vaan.

Ja niin me leikittiin.

Tehtiin kunnon häiriötreeniä kaukalossa. Ruulle ruutuun menoja ja me leikittiin vieressä. Piika halusi myös tehdä hommia, joten tehtiin myös seuraamisia. Eikä ottanut yhtään häiriötä. Olin pöyristynyt.

Jääviäkin tehtiin, seuraamisesta ja ilman. Lisäksi luoksetulon stoppeja ja maahanmenoja.

Paikkamakuussa Piika oli, kun liikkuroin Maaritille ohjattua ja zetaa, eikä välittänyt edes siitä, että Ruu haki ohjatun kapulan nenän edestä.

Lopuksi viilattiin Piikan kaukoja. Niitä ei nyt ollakaan sisällä ehditty jumppailemaan. Pitäisi ryhdistäytyä. Tarkkana saisi olla jättöasennon kanssa. Piikan oikea takajalka jää helposti sojottamaan ulospäin. Testailtiin, että johtuuko siitä, ettei jalka sovi mun kengän taakse. Vaikuttaisi, että tiukkaa ainakin on, jos koira on oikealla paikalla tiiviisti vierellä. Vai olisko kyseessä viime kesäinen tapaturma ja siitä jäänyt virheasento jalkaan vai onko koira muutenkin vino? Välillä kykeni kyllä laittamaan jalat suoraan alleen. Mutta mitä tiiviimmässä jalat ovat, sen varmemmin liikuttelee takajalkoja. Maarit totesi, että vasemman takajalan liikautus on niin pieni, ettei siitä ehkä kokeessa menisi pisteitä, mutta viilattiin sitä kuitenkin, jos saisi vieläkin paremmaksi. Asiaa toki vaikeuttaa, että on todella hankala katsoa itse jalkojen liikettä. Joko Piikan korvat ovat tiellä tai sitten jalat jäävät karvan taakse, ja koira on sentään naku tällä hetkellä!

Kotiin ajellessa tuumin, että aikasta uskomatonta.

Neljä päivää. Neljä treeniä. Kolme säätilaa sateesta kevätauringon kautta raesateeseen. Neljä eri treeniseuraa. Kolme eri kenttää. Ja me vähän leikittiin, ammuttiin, treenattiin ja vielä vähän leikittiin. Miten voi tuntua näin hyvältä ja onnistuneelta jokaisen päivän jälkeen? Ihmeellinen, outo tunne, mutta niin tervetullut! Kunpa se pysyisi seuranamme vielä kauan!

***
Ipi oli mukana autossa, mutta tarkoituksella ei päässyt tekemään. Kotiin tullessa se oli murtautunut ulos häkistään. Syönyt nakit ja treeniliivi näytti siltä, ettei taskuun kannata laittaa enää mitään.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!

Kaukojumppaa

Mitä me tehdään aamulla ennen seitsemää? Mitä me tehdään illalla viimeiseksi? Mitä on jumpattu koko saamarin alkuvuosi? No kaukojapa tietenkin. Ensin istu-seiso-istu-seiso-istu-seiso namitusta vaan ja koko ajan kyttään, kun takajalat elää omaa elämäänsä. Sitten yhtenä iltapäivänä meni hermot ja nillitin siitä viiden sentin sivuttaisliikkumisesta. Katos, kun koira ei enää suostunut tekemään istu-seiso-vaihtoja. Kun maahan-istu onnistui, niin onnistui taas istu-seisokin. Oli myös tarkempi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi tarkka. Viimeisen kuukauden aikana on otettu vaiheittain mukaan myös seiso-maahan-seiso-maahan -vaihdot.

Viime viikolla otin mukaan kirjatreenin ihan vain kokeiluna ja huomasin, että Piika keskittyi paremmin, kun oli selkeä kriteeri, että takajalat pysyvät kirjan päällä. Pystyin itsekin ottamaan hieman etäisyyttä ja Birgittakin katsoi viikonloppuna kaukoja ja tuumasi, että ihan lähellä ollessani Piika menee vinoon ja liikuttelee siksi jalkoja. Niinpä otin yksin treenatessa videokameran avuksi näkemään, mitä siellä takajaloilla nyt tapahtuu, kun en vaan ymmärrä, miten voisin muuten nähdä, liikkuvatko jalat vaiko eivät. Ja niin, liikkuuhan ne.

Voi huokaus. Kyllä nämä kaukotkin taitavat olla jonkun hullun painajainen, joka on ihan vitsillä pitänyt saada tokoon liikkeeksi. Kai se on palattava edelleen niihin imutustreeneihin, vaikka ei nämä etene kyllä silläkään. Seuraavaksi varmaan joku heittää, että on koiran syvissä lihaksissa vikaa, kuten tarjottiin ratkaisuksi siihen, miksi Piika ei pysähdy A:n kontaktille.

Jakson viimeiset agit

Piika_2015_02_17_tekniikkapätkä0001

Jakson viimeinen agikerta oli tiistaina. Luvassa oli hieman tekniikkapätkää, koska meitä oli sen verran vähän tulossa treeneihin. Sanoisin, että Piika kävi kuumana. Pari kertaa alusta menikin siihen, että päästiin vain kolmoselle ja sen jälkeen koira lähti kenttää kiertävälle radalle – minun ohjausvirheistäni johtuen. Yllättävän vaikeaa taas saada linjaus 2-3 väliin niin, ettei koira ollut putkessa tai takaakierrossa tai jossain ihan muualla. Mutta sitten kun onnistui, mentiin koko rata nollalla läpi. Pelastellulla nollalla, mutta nollalla kuitenkin. Treenattiin vielä 1-8 välejä siistimmiksi ja lopulta kaikkiin onnistui todella tiukka ohjaus niin, että Piika oikein nuoli siivekkeitä. Koska meitä todellakin oli vähän, otettiin vielä toinen kierros ja tällä kertaa hiottiin 8-14 pätkää. 11-13 oli todella vaikea saada niin, ettei Piika tehnyt hirveitä kaarroksia joko 12 tai 13 hypyn jälkeen. Hannakin kokeili, mutta Piika oli enemmän Hannassa kiinni kuin minun kanssani. Parasta oli kyllä se, että saatiin linjoja paremmiksi kautta radan ja Piikan irtoaminen 14 putkeen oli huikea joka kerta. En joutunut oikeastaan keskiradalta poistumaan, kun se oli jo putkessa.

Itsenäisesti treenasin vielä A:n kontakteja. Nyt muistin nostella jalkoja ja ei tällä enää saanut Piikalle tehty kommervenkkejä. Nyt suurin kompastus oli minun pysähtyminen ja siitä liikkeelle lähtö niin, ettei Piika saanut asiaan reagoida. Viikon päästä on loma. Silloin treenataan tätä ja paljon! Lopuksi vielä leluun hetsausta Oilin neuvoilla ja Piika osoitti todellakin olevansa agikentällä. Sivussa oli pari hyppyä kaarevassa linjassa minikorkeuksilla ja vissiin 4/5 kerrasta Piika kaahasi lelulle hyppyjen kautta. Ja ehti ennen mua, vaikka lähdin puolesta matkastakin välillä. Oisinko kerran saanut lelun ennen sitä. Piika piti huolen, että toiste en saanut.

Kotona on tehty kaukoja ja vaan leikitty. Päätin eilen, että hissijumpat on nyt jumppailtu ja nyt aletaan miettimään oikeasti, mitä niissä kaukoissa tehdään. Rintamamiestalo-kirjasta on moneksi ja sen päällä on kaukoiltu. Pari virhettä ja sen jälkeen olen voinut itse ottaa etäisyyttä ja jalat pysyvät nakutettuna kirjan päällä ja ylös(seiso)-taakse(istu) alkaa olla hanskassa. Seuraavaksi sitten ylös-down-käskyt haltuun ajatuksen kanssa. Voidaanko oikeasti saada voittaja kevääksi koekuntoon?