Nyt on kulunut melkein neljä viikkoa vierasesineleikkauksesta. Viimeisimmän päivityksen jälkeen sain paljon vinkkejä, miten kuntouttaa Renkiä. Kiitos niistä jokaiselle! Niiden kautta avautui vielä lisää epäkohtia Rengin hoidossa Aistissa ollessaan.
Ihan ensimmäiseksi otin yhteyttä taas klinikalle ja saatiin vielä Tylosin kuuri jouduttamaan suolen paranemista. Samalla vaihdettiin ruokaa RC:n Gastrointestinal Low Fat-suolistoruokaan. Parissa päivässä alkoikin jo sitten huomaamaan eron. Tällä hetkellä Renki syö tuota Low Fatia n. 6 dl päivässä eli reilu 300g kolmella ruokintakerralla turvotettuna ruokana. Ja hyvin maistuu! 🙂 En tiedä, uskallanko edes yrittää enää paluuta normiruokaan, kun tuo on tuntunut olevan niin sopiva. Mutta ehkä sitä on vähitellen jossain välissä yritettävä.
Renki alkoi olla taas leikkisä, sillä oli virtaa. Sen kakka muuttui normaaliksi koiran kakaksi! Ja samalla tulimme miettineeksi, onko sillä koskaan ollut noin normaalia kakkaa aiemmin! Sen kakkaongelma on ollut aina se, että tekee ensin normaalia ja sen jälkeen vähän löysempää kuin torttua. Tuossa sairastelun yhteydessä kakat olivat todella löysiä, mutta nyt reilussa viikossa tuotokset ovat muuttuneet ihan kuin normaalin koiran kakoiksi. Onkin mietitty, että jos Rengille ei vain sovi kovin rasvainen ruoka vaan pitää olla hyvin vähärasvaista.
Tämän ruoan maistumisen ja piristymisen seurauksena onkin sitten ollut vähän hankalampaa pitää Renkiä aisoissa. Lenkillä se sai mennä fleksissä ja vähitellen pidennettiin lenkkejä päivittäin. Lopulta uskalsin pitää sitä hieman jo irti ja esimerkiksi iltapissatuksille siirryttiin viikonloppuna kotipihalle, jossa Renki on saanut olla irti. Pienin askelin on pyritty takaisin kohti normaalia. Eilen Renki lähti aamusta autoon mukaan viemään Muksua päiväkotiin ja koska maha kesti sen, iltapäivällä se pääsi myös hallille Tempon treeneihin lenkeille mukaan. Halliin ei kyllä päässyt eikä taida ihan heti päästäkään.
Enää Renki ei väsy edes lenkkien jälkeen. Se haluaisi kovasti leikkiä ja on taas niin kovin innokkaasti mukana menossa. Tällä hetkellä fiilis on hyvä ja tuntuu, että ehkä sittenkin selvittiin tästä voittajina!





