Avainsana-arkisto: jälki

Kun huumori ei enää riitä

Viikonloppu meni kovin vaihtelevissa tunnelmissa treenillisesti. Päällimmäisenä tunteena pettymys.

Ipin kuolemasta alkaa olla kuukausi, ja nyt elo alkaa olla sen verran tasaantunutta, että lauman pienenemisen vaikutukset näkyvät. Piika on ottanut Ipin paikan, hyvässä ja pahassa. Katsottiin lauantaina aamuruokailulla, miten Pessi ja Kilju vaihtavat ruokakuppia heittämällä. Kumpikaan ei uskalla mennä Piikaa metriä lähemmäksi ennen kuin tämä siirtyy itse kupilta kauemmaksi. Eikä Piikasta enää ole lenkkiseuralaiseksi kenelle tahansa. Osoitti varsin selvästi 4-kuukautiselle pennullekin olevansa kuningatar, jota ei saa paria metriä lähemmäksi tulla. Mites tässä näin pääsi käymään?

Lauantai-iltana käytiin talvikauden ensimmäisissä hallitreeneissä. Piikan kanssa tehtiin tokoa. Ruutuunmenot onnistuivat, mutta muuttuivat toistoilla hitaammiksi. Ohjattu nouto liikkuroituna pari kertaa eikä ollut ongelmia. Vähän seuraamista peilin avulla, mikä ei kyllä ihan toiminut. Ja korkeiden kartioiden kiertämistä ja stoppeja vartaloavuilla ja käsiavuilla – kierrot eivät hidastuneet stopeista. Murheenkryyniksi osoittautui tunnari. Tehtiin liikkuroituna ja niinhän se vanha ongelma maistelu on taas kehissä. Paljon Piika nyt tekee varmistelua. Saattaa nostaa oman, kantaa jopa eteenpäin ja palaa varmistamaan – ja usein hukkaa oikean kapulan tässä vaiheessa ja tuo sitten väärän. Kokeiltiin vain kahdella kapulalla, ja ihan sama juttu. Kokeiltiin läheltä tiiviinä kapulapelinä, ja ongelma näkyi, mutta parempi. Lisäksi näytin jännätunnarin, missä eri esineitä ja kapula piilotettuna niiden sekaan. Tämä onnistui.

Sunnuntaina Janne päätti polkea Kiljulle jäljen, joten lähdin mukaan Piikan kanssa. Selvisikin sitten, että jouduin polkemaan sen Kiljun jäljen, joten Janne teki Piikalle namitetun jäljen toiselle pellolle. Tunnin parin vanhettaminen ja lähdettiin ajamaan Piikan jälkeä. Näytti siltä, että hommassa voisi kestää, koska kaikki ruoka todellakin kaivettiin heinän seasta, joten Janne lähti ajamaan Kiljun jälkeä yhtä aikaa. Kiljun jälki oli varmaan kolme kertaa Piikan jälkeä pidempi ja ensimmäinen keppi oli vasta 300 metrissä ja sitä ennen Janne kävelytti Kiljua vielä peltoa ympäri, mutta ensimmäisellä kepillä oltiin lopulta molemmat yhtä aikaa. Mitä nyt Kilju ilmaisi, Piika käveli vain yli. Ja käveli seuraavastakin ja sitä seuraavasta. Namit kyllä keräsi tarkasti jäljeltä. Viidenneltä kepiltä lähti vielä oikomaan kulmaa todella reippaasti ja söi mennessään multaa, joten tässä vaiheessa itsellä sitten napsahti. Ei olisi pitänyt, mutta meni vähän turhan räikeäksi se touhu. Palattiin sitten edellisen kepin paikkeille ja oli pakko päästää Piika liinasta irti, että se kykeni jatkamaan jäljestystä. Nyt nosti sitten kepinkin. Ja löysi loppupurkin. Mutta voi luoja. Tuskin se enää koskaan suostuu jäljestämään. Kiljukin pääsi loppuun omalla jäljellään, mutta jostain syystä hylki viimeistä esinettä, joka oli vähän märemmässä paikassa.

Kurjuuden maksimoimiseksi tein vielä illalla Piikan kanssa tunnaria jännäversiona. Vain pelkkä oma kapula ja kaikki muut leluja, noutokapuloita, kartioita. Kävi merkkaamassa oman kapulan maton alta, nostikin sen, mutta vaihtoi sitten leluihin, joita palautti. ÖÖÖ??!? Paniikkipuhelu Jannelle, jonka mielestä olisi pitänyt jättää tunnari tauolle. Mihin totesin, että no on tässä taukoa pidetty, ja ei ole näyttänyt korjaantuvan, kun maisteluongelma vaan tulee aina esille. Että nyt kyllä ratkaisen tämän. Ja laitoin nameja esineiden väliin ja taas oman etsintään. Kappas, sehän menee taas suu ihan auki nameja vain poimien. Ja tuo oman. Mistä sitten annoin kerralla puolikkaan nakin. Uusittiin tämä pari kertaa ja toimi joka kerta, mutta välillä mietti selvästi vaihtavansa oman esineeseen. Lopuksi ilman nameja ja kykeni keskittymään ja palautti oman ilman vaihtoaikeita.

Maanantaiaamuna testasin uudestaan aamuruokapalkalla. Ilman nameja, esineet ja pelkkä oma kapula. Suu auki nuohosi mattoa esineiden välistä, otti oman, pudotti, maisteli esineitä, otti oman ja kehuin ja toi sen. En palkannut. Tehtiin uudestaan ja nyt haisteli, nappasi oman ja palautti sen empimättä. Sai koko ruokansa palkaksi. Näiden tunnarien perusteella näyttäisi ongelma olevan noissa jarrunameissa. Niitäkö se sieltä maistelee silloinkin kun namia ei ole, ja niiden puuttuessa sitten purkaa toimintansa kapuloihin? Yritän nyt jatkaa tällä linjalla treenaamista. Vaihdetaan kapuloihin takaisin siinä vaiheessa, kun ei enää halua vaihtaa leluihin vaan on oikeasti varma omasta.

Että semmonen viikonloppu. Aika hyvin, että tommonen 2x2x10cm kapula on nyt sitten ongelma ihan yleispätevästi.

Mainokset

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!