Treeniputkessa

Kävin tuossa naapurissa iltaa istumassa. Tuli puheeksi, miten taas tuli uusi kesä ja edelleenkin meiltä puuttuu kattolistat ja verhot viime kesänä rempan kohteeksi joutuneesta eteisestä. Naapurit alkoivat nauramaan, eivät pitäneet sitä mitenkään kummallisena. Kuulemma menneellä viikollakin, kun autoni ääni oli kuulunut tulevan pihaan, olivat todenneet, että oho, kello on vasta 23.15 ja Tiina tuli kotiin…

Viikkorata vko 23

Torstaina treenit olivat taas viikkoradalla ja vaikka yritystä oli, emme saaneet Piikaa tekemään virhettä kontakteilla. Sen sijaan taas ensimmäisellä kierroksella kaatui erittäin tehokkaasti renkaan jälkeisellä hypyllä kaarroksessa. Alkaa tuntua aika toivottomalta, kun monesko perättäinen kaatuminen tämäkin jo treeneissä oli? Loppukesän joudun miettimään kyllä melkoisen tarkkaan noita treenejä, että ihanko totta koirani terveys on panttina näissä treeneissä. Paljon olen miettinyt, mistä syystä Piikakin nyt on alkanut kaatuilemaan. No, osansa toki on varmasti tuossa Jattilan tekonurmessa ja sen huonossa kunnossa. Siihen lisänä Piikan lisääntynyt vauhti. Ja silti se haluaa tehdä tiukat käännökset, se reagoi kaikkiin liikkeisiini äärimmäisen terävästi. Se ei sudittele pohjalla, se haluaa kääntyä saman tien. Ja tällä hetkellä se on mahdotonta tuolla pohjalla, kun tassut lähtevät heti alta. Toisaalta meillä on hyvä ryhmä ja treenit ovat antaneet meille edelleenkin valtavasti. Mutta mutta. Se, että joudun joka kerta pelkäämään, milloin tulee se viimeinen ja ratkaiseva kaatuminen. Ei harrastamisen pitäisi sellaista olla.

Treenasimme siis torstaina lyhyesti. Muutaman kerran radan läpi. Lähinnä treenasimme tuota 15-17 pätkää. Piikalle toimi kääntämiseen paljon paremmin se, että törkkäisin sen ponnistuspaikan omalla liikkeelläni esteeltä kauemmaksi, jolloin Piika pyöritti nätisti itsensä siivekkeen ympäri. Jos oma liikkeeni jäi vajavaiseksi, Piika hyppäsi enemmän hypyn poikittain.

Ison radan treenit, Lee Gibson 10.6.2016

Perjantaina vuorossa oli ison radan treenit ja teemana Lee Gibsonin rata. Rakennettiin lähtökarsinat ja kaikki ja voin sanoa, että niissä ollaan Piikan kanssa kusessa. Sen vire menee ihan ylikierroksille ellen koko ajan toppuuttele sitä siellä. Ja siltikin Piikalla keittää, kun kuulee muut koirat radalla.

Mentiin 60 rimoilla, mutta okseri oli 55. Tarkoitus oli vain vetäistä rata muutaman kerran läpi, mutta voi helvetti tuota 5-8 kohtaa. Voin sanoa, etten onnistunut siinä kertaakaan. Ja niitä treenikertoja siihen todella tuli. Ohjasin kepeille Piikan oikealta puolelta, mutta jos olin liian edessä, se haki pituutta, jos olin liian takana, se haki pituutta. Jos sain sen kepeille asti, se ei kääntynyt kuin vasta kolmanteen väliin. Jos ennakoin, se tuli kepeiltä saman tien pois. Plääh. Niin ja sanoinko, etten todellakaan ehtinyt kääntämään okserin jälkeiseen oikeaan putken päähän. En vaikka kokeiltiin niin takaaleikkausta okserille kuin leijeröintiä 9-hypylle. No, sillä se meni ehkä kuitenkin jotenkuten. Meille tekemätön paikka.

Viikonloppuna mietin, että olisi joko pitänyt käydä vielä Saarijärvellä mölleissä tai sitten itsenäisesti treenaamassa vain kontakteja. Mutta lopulta päädyttiin lopputulokseen, ettei ne kontaktit edes mölleissä parane ja Killerille ei jaksettu ajella. Sen sijaan treenattiin Kiljua. Lauantaiaamuna ohjelmassa oli piilonkierrot ja estetreenit Koirakorvessa ja loppuun tehtiin esinekaistale parilla esineellä. Kilju haki toisen ja Piikan kanssa etsittiinkin sitten viimeistä, kun kumpikaan koira ei reagoinut siihen edes puolen metrin päästä juostuaan.

Sunnuntaina lähdettiin jo aamusta maastoja treenaamaan. Ensiksi esineruutua neljän koiran voimin. Juuri kun tuossa joku aika sitten totesin, että kiva, kun Piikalle voi teettää jo vaikeampiakin juttuja ja sillä motivaatio kestää, niin nyt ei edennyt ei sitten yhtään. En tiedä, mikä sille tuli. Mutta pienellä auttamisella ja hetsillä irtosi sekin lopulta taakse.

Loppuun otettiin vielä häiriölliset viestitreenit. Kilju sai metsään kaveriksi Naakan, Elsan ja Rotan. Ensimmäinen matka oli noin 500m. Tehtiin kaikki lappujen hausta odotteluun ja huuteluun. Kilju oli ihan messissä ja tiesi tasan, mitä tehtiin. Lähti hyvin ja juoksi myös hyvin ilman ylimääräisiä kurveja. Matkalle sattui jos vaikka sun mitä polunylityksiä jne. Liikuttiin joku sata metriä ryteikköön. Jannelta lähetyksessä Kilju oli pysähtynyt kerran, mutta oli lähtenyt itsenäisesti puskemaan lopulta ylämäkeen. Meidän luokse löysi hyvin. Seuraavaksi laitettiin Naakka Jannen luo. Kilju oli ihan liekeissä, vaikka Naakka lähtikin vähän laiskan puoleisesti ja oli vähän sitä mieltä, että oikeastiko joudun 10-v synttäreiden kunniaksi juoksemaankin. Elsa laitettiin Naakan perään. Se lähtikin hyvin, mutta ilmeisesti jäi joku pieni juttu ymmärtämättä ja Elsa palasi takaisin. No, silloinhan on just hyvä lähettää Kilju, niin saadaan tääkin juttu treenattua! Ja juuri kun olin Kiljun laittamassa matkaan, näin, että Naakka tuli jokusen matkan päähän istuksimaan. Hei, koiran ohituskin vielä! Naakka taisi ymmärtää jutun juonen, kun nousi Kiljua oikein vastaanottamaan. Kilju pyyhkäisi Naakan ohitse ja juoksi taas hyvin Jannelle, Naakka sen sijaan palasi meidän luo, tosin ei päästetty sitä tulemaan edes eläkepäivien kunniaksi. Kerran viestikoira, aina viestikoira.

Tultiin hieman takaisin päin metsässä ja Jannelta vielä viimeinen lähetys meille ja vähän tahmeasti Kilju taas lähti, mutta kun lähti, tuli hyvin. Jos sen vain matkaan saa, se kyllä juoksee. Ei ole koskaan kääntynyt vielä takaisin. Ja tullessa Kilju treenasi taas koiraohitusta, kun Naakka istui taas meistä jonkun matkan päässä. Vaikka Kilju näissä on aika varma ollutkin, tosi hyvä, että saadaan näitä treenattua nyt varmojen koirien kanssa. Ja lopuksi Naakkakin joutui juoksemaan jokusen sataa metriä Jannelle.

Rankat 10-v synttärit oli, tuumasi Naakka.

Maastotreenejä

Kevät tuli. Ja vaikka koko talven asennoiduin niin, että maastolajit saavat jäädä, niin kappas, maastosta sitä itsensä on vain löytänyt. Viime viikon tosin lepäilin ihan täysin, kun Piikallakin oli huoltoviikko. Jotenkin motivaatio treenien suhteen on täysi nolla.

Viikonloppuna Jannen sopimat piilonkiertotreenit veivät meidän kuitenkin Ruuhimäkeen. Siinä muita odotellessa Piika teki kentän toiselta puolelta toiselle puolelle tunnarin liikkuroituna. Onnistuneesti. Sitten leikittiin kolmen lelun leikkiä palloilla. Juostiin myös ruutuun ja sai kisata sielläkin pallosta Jannen kanssa. Ohjattua noutoakin tehtiin. Piilonkiertäjien jälkeen kävin myös lenkittämässä Piikan kierrättämällä senkin piiloilla. Helppo nakki tuumasi Piika, ja ihmetteli, mikäs ihmetys näissä kierroissa on, että ne treeniä vaativat.

Kiljullakin alkaa taas muistutustreeneillä muistua, mitä se piilojen kiertäminen tarkoittikaan. Kilju Koon mielestä kun se on sitä, että ykköspiilon jälkeen voi juosta suoraan kutoselle. Ja kun tyyppi kerran tahtoi juosta, niin vappuaaton kunniaksi ajeltiin vielä ennen pimenemistä Toivakkaan viestitreeneilemään. Raahasin Kiljun metsään ja ensimmäinen matka oli jo 500m. Hyvin juoksi sen, mutta takaisin tullessa 100 metrin jäljestyspätkä tuotti vaikeuksia ja tyyppi meinasi juosta sen 20 metriä sivuun. Mitä sitä turhia nenää availemaan. Näinpä kolmas lähetys tuotti jo vaikeuksia, ja lopulta piti soittaa Jannelle, että saisi ääniavun. Oliko syynä sitten puhelimen kautta kuultu ääni, vai kantoiko hyvässä maastossa oikeasti ääni sen 600 metriä, mutta hyvin lähti eikä katsellut enää taaksensa. Jätettiin homma siihen, kun alkoi pimenemään. Janne lähti metsän kautta vastaan koirien kanssa jäähdyttelyksi ja itse kiersin tien kautta. Piika oli kuulemma jäljestänyt hyvin mun jälkiä.

Sunnuntaina tekaistiin vielä esineruututreenit. Raisa oli talloskellut meitä odotellessa alueen ja vienyt kuusi esinettä. Kiljulle otettiin ensimmäistä kertaa ruutu ihan kokeeksi. Janne teki perinteiset, eli lähetteli koiraa yhdestä kohdasta sen suuremmin ohjailematta. Kilju höntsäili metsässä, hyvin pysyi ruudun sisällä ja nosti kolme esinettä. Pitäisi varmaan opettaa se irtoamaan taakse. Piika kävi ruudussa viimeisenä. Nosti helposti kaksi esinettä. Ja toiset kaksi. Mitä helvettiä? Koira, joka ei ole tehnyt esineruutua viime kevään jälkikokeen jälleen. Sieltä se vain niitä esineitä haki, oli selvästi ajatus, mitä tässä tehdään. Koskaan aiemmin en ole sillä kuin 1-2 esinettä haetuttanut täysikokoisesta ruudusta. Viidennellä esineellä ei suostunut nostamaan kovamuovista pulloa, joten kutsuin koiran takaisin ja kisattiin esineelle juoksusta ja nostatin pullon. Ja vierestä vielä kovamuovisen lelun. Treenaamattomuudesta on selvästi hyötyä. Eri asia toki, että jos ilmoittaisi kokeeseen, niin homma kusisi välittömästi.

Jälkeä en ole halunnut ajaa. Lähinnä siksi, että pelkään tunnarin kärsivän samantien juuri kun siitä on saatu jotenkin kiinni. Ja lähinnä siksi, että tiedän sen koepeikon alkavan kyteä heti takaraivossa. Mitä jos sitten kuitenkin opettaisi Piikan kiertämään sen pirun metrisen… No, ehkä se saa riittää, jos Kilju Koo saadaan kokeeseen tämän vuoden aikana.

Vitutti kyllä sekin, että pesin Piikan eilen ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen. Eikä se karva vaan irtoa. Ei varmaan ole muuta keinoa irrottaa se kuin ilmoittaa piski näyttelyyn.

Viestileirillä treenataan kaikkea muuta paitsi viestiä

Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.

Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.

Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!

Piika ensimmäisenä kaistaleelle.

Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.

Ja esine palautuu.

Hieno pieni tyttö!

Lähetys toiselle kaistaleelle.

Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!

Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!

Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.

Viimeinenkin esine löytyi!

Palautus ja palkkaa paljon!

Kilju ja ihana aurinko hellii.

Lähetys ekaan ruutuun.

Toisessa ruudussa etsimistä.

Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.

Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.

Ipi harmaahapsen vuoro.

Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.

Ja esineet nousevat.

Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.

Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.

Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.

Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)

Pääasia että on kivaa. 🙂

Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.

Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.

Välillä jäljestys oli jo ihan ok.

Janalla taas.

Lähtöryntäys.

Todella keskittynyt ja silleen…

Taas yksi lähtöryntäys!

Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!

Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.

Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!

Kipu kuolee huutamalla

Koko talvi sitä on odotettu. Haaveiltu, suunniteltu ja kaivattu. Ja viimein oli sen aika.

Mullan tuoksu, hyttysen ininä, aurinkoinen kesäilta, vihreää puskeva pelto, paalun työntäminen märkään maahan, ensimmäinen askel, koiranmakkaran tiputtaminen kumpparin painamaan jälkeen. Siitä se taas lähti.

Lauantai-iltana käytiin tekemässä junioriosastolle kevään ensimmäiset jäljet. Ei pelkoa, ei huolta huomisesta. Sillä samalla tasolla ne olivat, mihin syksyllä jäätiin. Ihmeellinen laji tuo jäljestys. Kiljukin. Se oli niin hieno! Mikä itsevarmuus, häntä tötteröllä se painoi jälkeä eteenpäin. Esineille suorat ja täsmälliset ilmaisut.

Vois jättää treenaamisen tähän.

Maanantaina suuntana oli taas pelto. Piikalle uskaliaasti varsin pitkä jälki lauantain aloitukseen verrattuna. Tarkoituksella tehdyt serpentiinit olivat vähän vaikeita, olisi halunnut oikoa niitä. Kulmatyöskentely sen sijaan toimi. Keppejä ilmaisi 5/6. Neljäs keppi jäi omaan hutiloimiseeni, kun yritin kuvata jäljestämistä. Jaksoi hyvin loppuun saakka ja loppupalkaksi lussupallo. Kuvasin loppuleikinkin. Kotona huomasin, että kaikki videot olivat tuhoutuneet.

Pellolta ajelin tekemään palauttavan esinekaistaletreenin. Vanha paikka, missä tein viestikoetta edeltäneen motivaatiokaistaleen. Nyt 7 esinettä, kaikki kovamuovisia tai pieniä lasten sukkia. Ipi ensin.

Otin sen autosta ja käskin pissille. Kävi niin kovilla kierroksilla, että käskin uudestaan. Ja sitten se alkoi ontumaan takajalkaansa. Kutsuin sen luokse ja nappasin jalan käsiini. Kääntelin ja tutkin. Ensimmäisenä tietysti mielessä joku tikku tai käärmeenpurema. Ei mitään. Laskin jalan maahan. Ipi alkoi huutamaan. Huusi ja huusi. Kai ajatteli, että huutamalla se kipu kuolee. Ipi ja Pessi jo hermostuivat autossa. Niin eläimellinen huuto oli. Ja sen aikana ehdin kyllä miettimään vaihtoehtoja jos jonkinlaisia. Lopulta päätin, että en välitä, jos Ipi puree, ja otin jalan käsiini. Huuto lakkasi. Taivuttelin, kaivoin, tutkin ja kun ei mitään löytynyt, laskin jalan varovasti maahan. Ei mitään. Lievää ontumista. Sitten ei meinannut enää pitää takapää alla Ipillä ollenkaan. Parin metrin matka autolle ja juotin Ipille litran verran vettä. Juomisen myötä se sai jalatkin alleen ja yhtä nopeasti kuin oli alkanut, yhtä nopeasti koira oli samassa kunnossa kuin autosta ottaessani. Eihän siinä sitten…

Aikani siinä kattelin Ipiä ja kun se oli normaali höselö itsensä, totesin, että tehdään nyt helppo kaistale ja käydään sitten lenkillä. Ipiltä hienosti tuotu neljä esinettä, sai palkkaa jokaisesta. Vein Ipin hetkeksi autoon ja samalla otin Piikan. Istutin sen katsomaan tielle, kun vein esineet. Intona oli lähdössä ruutuun. Nappasi heti ensimmäisen esineen suuhunsa, mutta nenä edellä lähti etenemään ruutua syvemmälle. Huusin palauttamaan ottamansa esineen ja loput toikin mallikkaasti. Kolme esinettä yhteensä.

Lopuksi käytiin lenkillä. Ipi ja Piika ravailivat edellä ja Pessin kanssa tultiin flexissä perässä. Lopussa jouduin ottamaan koirat kiinni, kun tuli ihmisiä ja koira vastaan. Tottakai omien idioottien piti kommentoida, kuin ei olisi koskaan koiraa nähneetkään, ja jouduin vetämään ne pöpelikköön kapealta polulta. Tämän jälkeen Ipi ontui taas hetkellisesti.

Tiistaina Ipi oli edelleen vähän köpö, joten Piika pääsi agiradalle kahdesti. Ensin Hannan kanssa treenasivat vaikeaa keppikulmaa ja omissa treeneissä tehtiin vastakäännöksiä. Kun Piika oli jo yhden kymmenminuuttisen hurvitellut, se oli parin tunnin päästä ihan superihana viedä radalla. Onnistuttiin kerrankin treeneissä, vaikka pätkissä tehtiinkin rataa!

Keskiviikkona treenattiin Saviolla. Piti tulla kaatamalla vettä. Ei tullut, mutta oli lämmintä ja hiostavaa. Alkuun paikkaistumiset ja paikkamakuu. Sen jälkeen Piikaa kiinnosti enemmän kentän hajut. Vähän maanitteluksi meni treenit. Liikkeestä istuminenkin oli ihan hukassa. Siinä sitä ollaan taas. Kupla on rikki. Pilattu täysin. Toivoin niin, ettei tähän enää jouduttaisi. No toki jouduttiin. Sillä samalla hetkellä, kun ilmoitin koiran kokeeseen.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!