Miten voikin olla, että kesä tulla humpsahti ihan yhtäkkiä. Kaikki puutarhahommat on vielä tekemättä. Tomaatin ja kurkun taimet odottavat kasvihuoneeseen istuttajaansa ja kurpitsan ja chilien taimet on vielä hakematta. Salaattejakaan en ole kylvänyt. Omenapuut kukkivat ja niitä sentään olen yrittänyt kuvailla, kun ovat niin komeassa kukassa pitkästä aikaan moneen vuoteen.
Viikonloppu meni ympäri Suomea ajellessa ja siinä sivussa käytiin viestileirilläkin. Eipähän käynyt ainakaan aika pitkäksi, kun koko ajan on menoa ja meininkiä. Viestileirille päädyttiin vasta lauantaina puolilta päivin ja todettiin, että josko jätetään viestin treenaaminen suosiolla muille, kun eipä noita vanhuksia jaksettu juoksuttaa ja Kiljukin teki juoksut sopivasti tähän saumaan. Mietittiin kyllä, riittäisikö kunnon palveluskoiralla hallinta siellä metsässäkin viestitaipaleella ja jättäisi nuo sukupuoliviettinsä käyttämättä, kun niin kovasti tässä joku aika sitten eräällä keskustelupalstalla vakuuttelivat.
Viestin sijasta sitten treenattiinkin omissa pienissä ympyröissä. Jannen kanssa tehtiin esinekaistaleita ja lopulta treenattiin kaikki koiramme. Kolme syvää viitisen metriä leveää kaistaletta. Yhdessä esine takana, yhdessä keskellä, yhdessä takana ja edessä. Poikkeuksellisesti kerrankin oli kamera mukana!
Piika ensimmäisenä kaistaleelle.
Lähetyksessä alkaa olla jo vauhtia.
Ja esine palautuu.
Hieno pieni tyttö!
Lähetys toiselle kaistaleelle.
Pienen etsimisen jälkeen maahan kaivettu sukka löytyi!
Sehän näyttää jo oikealta palveluskoiralta!
Kolmannellakin kaistaleella on vielä intoa.
Viimeinenkin esine löytyi!
Palautus ja palkkaa paljon!
Kilju ja ihana aurinko hellii.
Lähetys ekaan ruutuun.
Toisessa ruudussa etsimistä.
Kiljulle esinekaistaleet on helppoja. Parilla treenillä se on ymmärtänyt idean.
Vaikka oli kuuma, työskentelyyn se ei vaikuttanut.
Ipi harmaahapsen vuoro.
Kaisteletreeni on tuottanut tulosta.
Ja esineet nousevat.
Toinen vakava ja toinen ei-niin-vakava.
Pessikin pääsi pitkästä aikaa hommiin.
Minkä luontaisen esineruutulahjakkuuden lappalaisyhteisö Pessissä menettääkään.
Ai niin, olihan sillä pieni puute. NAKKIIII!! (jaa niin mikä esine…)
Pääasia että on kivaa. 🙂
Seuraavaksi siirryttiin ruokailun kautta janaharjoituksiin. Vanhusosasto pääsi jälkihommiin. Ipille oli tarkoitus tehdä pari janaa, mutta lopulta tehtiin varmaan 10 näyttöjanaa. Haettiin oikeaa tekniikkaa, millä se saadaan etenemään suoraan. Lopulta päädyttiin ihan perus-eteenmenovalmisteluun ja kappas, johan alkoi juosta suoraan – mitä nyt vauhti on ihan jäätävän kova ja lähtöryntäys sitäkin kovempi. Mutta! Takajäljen ottaminen jäi tällä treenillä pois! Lisäksi janat alkoivat onnistua ihan kivasti, vaikka hieman arkiäänellä tietyistä tolloiluista keskusteltiinkin. Mitä nyt kepit eivät nousseet, eivät sitten ollenkaan. Kaikkea ei voi saada. Lopulta Raisa piiloutui yhden janan päähän palkaksi ja voi mikä ilo se olikaan! Siinä Ipi on kyllä uskomaton, millainen työmyyrä se on. Eipä paljon tunnu missään, että takana oli jo esinekaistaletreenit ja lisäksi noilla janoilla nillitettiin välillä ihan kunnolla. Ipin mielestä oli siistiä, kun tehtiin porukassa ja se sai paistatella keskipisteessä, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen.
Edessä, katso e d e s s ä ! Siellä se Raisa menee.
Välillä jäljestys oli jo ihan ok.
Janalla taas.
Lähtöryntäys.
Todella keskittynyt ja silleen…
Taas yksi lähtöryntäys!
Hanaaa!! Siis Ipi Janaa!!
Jännä, kun ei oo hirveä luotto onnistumisprosentteihin Ipin suhteen.
Muutenhan leiri olikin sitten varsin onnistunut. Hyvää seuraa ja ruokaa, voiko valittaa? Sunnuntaiaamuna vielä ennen kotiinlähtöä käytiin tekemässä Ipille janatreenit, viimeisellä ei tehty enää näyttöjanaa ja se olikin lopulta viikonlopun paras jana ja keppikin nousi, kun haisi niin nakille. Voisiko ne kepit hajustaa kokeessakin noin? Kiittäisimme! Kiljukin teki vielä esinekaistaleen ja sitten olikin jo aika lähteä kotimatkalle. Kiitos meidän puolesta leireilystä, oli kivaa!
Pipipäät 