Aihearkisto: Pipipäät

Pentukuume

Edellisen kerran se iski kuusi vuotta sitten. Pentukuume. Toki, tuolloin tuntui, että pentukuume oli jatkuvaa. Olenkin tässä ihmetellyt, miksei oikeastaan edes ole kuumeiluttanut sen suuremmin. Mutta nyt mulla on teoria!

Pessin ollessa pahimmassa murkkuiässä jatkuvaa oli vain pentukuume. Ja Kimmahan tulikin sitten jo kun Pessi oli vasta 2,5-vuotias. Jälkikäteen voisi tietysti sanoa, että olisi pitänyt odottaa vielä hetki sen pennun kanssa. Toisaalta tuolloin oli jo selvillä Pessin allergiat ja myös sen luonteen heikkoudet. Ei siitä olisi koskaan tullut harrastuskoiraa. Ja siitä kai se kuume johtuikin. Muilla oli harrastuskoirat, minulla oli Pessi. No, sitä harrastuskoiraa odotin vielä vuoden siitäkin sitten, ja silloinkin Piika oli pieni sika säkissä ostos.

Piika 2011 kesällä

Mutta millainen sika säkissä-otus se on ollutkaan! Eihän mulla ollut todellakaan mitään kokemuksia tuolloin harrastuskoiran kouluttamisesta. Silloinhan sitä ei toki voinut myöntää. Mutta nyt voin sanoa kyllä suoraan, etten edelleenkään osaa. Melkoisen paljon Piika on tässä vuosien saatossa kestänyt. Virheitä virheitä ja virheitä. Ja niiden korjauksia. Lukemattomia tunteja. Turhautumista, epätoivoa ja onnistumisia.

Olen hinkannut siltä pentuna kaiken vireen pois. Toisaalta opetin sille innoissani kaikenlaisia käteviäkin temppuja. Ja sitten nosteltiin virettä. Ja sitten taas laskettiin. Ja koko ajan taiteillaan sen optimivireen löytämiseksi edelleen.

Mutta kaikistä näistä vireongelmista huolimatta Piikan kanssa olen vihdoin päässyt harrastamaan. Toki siinä samalla tein Ipinkin kanssa agilitya ja kansallisiakin vähän, mutta Piika on se ensimmäinen itse koulutettu koira. Koko ajan meillä on ollut joko projekti. Tokossa koevalmiiksi, ja sitten vireongelmien korjauksia. Agilityssa kisavalmiiksi ja sitten vähitellen vaatimustaso on vain noussut. Jäljellä koevalmiiksi ja kokeissa epäonnistumiset ja onnistumiset.

Kaikki tämä yritysten ja erehdysten kautta. Enhän voinut kuvitellakaan, että agilityssakaan voitaisiin edetä valioksi asti. Tai SMeihin asti. Toki, ainahan se oli sellainen kaukainen haave, että ehkä joskus… Ja Piika on nämä lunastanut.

Kuusi vuotta sitten. Mini-Kilju ja Mini-Piika.

2011 Pessi ja Piika

Kuusi vuotta sitten mini-Kilju

Bestikset

Niin, siihen teoriaan palatakseni. Ei tässä ole ehtinyt tulla pentukuumetta näiden vuosien aikana. Joka vuosi on oltu erinäisistä syistä tauolla, ja sitten taas tehty ihan hirveästi ja taas palattu harrastusten pariin. Ja joka kerta on saavutettu jotain uutta. Kaikista epäilyistä huolimatta Piika on todellakin lunastanut ne harrastuskoiran saappaat, joihin koiraa kuusi vuotta sitten toivoin. Tosin, luulen, että ilman Jannea ja hänen yltiöoptimismia tähän pisteeseen ei oltaisi päästy. Onhan se jaksanut koko ajan tukea ja kannustaa, että kyllä Piikasta on siihen. Ihmekös tuo, että pentuja nähdessäni en ole nähnyt söpöä pentua vaan laajan työmaan ja puhtaan taulun, jonka kanssa ensimmäiset kolme vuotta on uusien asioiden opettamista joka päivä.

Mutta nyt sitten sen oikeastaan tajusi tuolla SMeissä, että ensi vuonna Piika todellakin on jo seitsemän! Voihan sillä toki olla vielä vuosiakin aikaa, mutta jos sitä pentua ei ala miettimään nyt oikeasti, jossain välissä harrastamiseen tulee sitten pakostikin tauko. Ja sitten sen tajuaminen, että tiettyjä tehtyjä virheitä en enää pysty korjaamaan. Suurimpana ongelmana kontaktit. Niitä on säädetty ja väännetty, palkattu ja ei-palkattu ja koko ajan ne ovat se heikoin lenkki meidän tekemisessä. En enää tiedä yksinkertaisesti, miten niitä voisi Piikan kohdalla parantaa tai saada ne sille tasolle, että voisin koiraan luottaa. Janne oli kyllä sitä mieltä, että no problem, ne laitetaan vielä kuntoon. Mutta myönsi myös sen, että nyt kun näki huippujen suorituksia, niin suurin erohan siinä on sillä, että koirien pohjat on oikeasti rakennettu kuntoon pentuna.

Joten kai sitä pitäisi alkaa perehtyä tuleviin pentuesuunnitelmiin. Siinä samalla sitten (yrittää) laittaa ne Piikan kontaktit kuntoon. Taas kerran.

Mainokset

Kilju – ranteet auki ipo-koira

a-9484

Mecberger M:istä Kilju, Turkka ja Moodi

Viikonloppuna kisattiin belgien IPOn rotumestiksissä Myllykoskella. Tätä reissua oli suunniteltu kesästä asti. Kerrankin oikea suunta kokeella, joten ajeltiin jo perjantaina aamusta Tellulle, jotta Kilju pääsisi tekemään vielä viimeistelyjäljen ennen koetta. Hyvältä näytti ja tuntui, että taivaan merkit olivat kerrankin kohdallaan. Lähdettiin Mypan stadionille harjoituksiin ja Piika jäi nauttimaan bortsuseurasta 2,5 tunnin lenkille, jonka jälkeen koirasta ei kuulunut pihaustakaan koko iltana. Niin väsynyt se oli, kun olivat intoutuneet Eevertin kanssa juoksemaan ympäri metsiä.

Harjoituksissa Kilju teki pienen pätkän seuraamista, esteet sekä eteemenon. Muuten luisti, mutta eteenmenossa ei meinannut lähteä suoraan. Uusittiin tämä muutamaan kertaan ja vähitellen alkoi hahmottumaan, miten mennään eteen ja miten siitä maahan. Lisäksi Janne otti 1. piilon kierron muutamaan kertaan, kun aikaa jäi.

Käytiin syömässä, napattiin Piika mukaan ja majoituttiin hotelliin. Ensimmäistä kertaa tyttöjen kanssa reissussa näin aivan vieraassa paikassa, mutta kummallakaan ei ollut huolenhäivää. Piika nyt tosiaan muutenkin levytti väsyneenä, mutta ei Kiljukaan ottanut paineita vaan asettui petilleen. Se vain kovasti nuoleskeli tassujaan ja kysyinkin Jannelta, että mikä niissä on. Mutta kuulema oli jo nuoleskellut edellisenä iltana eikä ollut ollut mitään.

Aamulla tuo nuoleminen vain jatkui, joten tsekkasin rutiininomaisesti tassut. Ja jarrunappulathan ne olivat ottaneet osumaa. Viikon aiemmista treeneistä ja luultavasti vielä palaneet perjantain harjoituksissa kentällä, koska ei ne olleet olleet noin huonossa hapessa vielä torstai-iltana. Totesimme kuitenkin, että eivät tunnu vaikuttavan sinänsä Kiljun tekemiseen, joten eikun tottissuoritusta jännäämään.

Kiljun tottisvuoro oli ennen puolta päivää. Ensimmäisenä paikkamakuu. Janne sitä treenaili ennen suoritukseen menoa, mutta Kilju kävi jo siinä melkoisilla kierroksilla. Ja niinhän se sitten nousi puoli-istuvaan asentoon heti Jannen jätettyä sen paikalleen. Kun Janne meni piiloon, Kilju nousi istumaan. Tässä vaiheessa totesin, että mulle riitti ja lähdin kiertämään kentän toiselle puolelle. Yllätyksenä Kilju oli mennyt tällä välin maahan ja siellä pysyi loppuun saakka. Ja sitten itse suoritukseen…

20161016165100-87eb0609-me

Seuraamisessa ”lievää” edistystä, kuva c) Suvi Virtala

20161016165102-8f2eee48-me

c) Suvi Virtala

a-9307

Henkilöryhmässä kontakti katkeili välillä.

20161016165102-bb94816e-me

Jäävistä maahanmenon Kilju istui, kuva c) Suvi Virtala

20161016165103-0e516879-me

Luoksetulon perusasento. Sitä saa, mitä vahvistaa. Tässä tapauksessa takana olemista. Kuva c) Suvi Virtala

20161016165104-10e0e3c4-me

Liikkeestä seisomisessa käveli hieman perään. Ja perä keuli. kuva c) Suvi Virtala

a-9315

Sitten ne noudot…

a-9312

Tasamaalla ihan ok.

a-9318

Kaunis, koottu hyppy metrisellä mennessä.

20161016165113-a383f02e-me

Hyvin ylitti tullessakin kapulan kanssa, kuva c) Suvi Virtala

20161016165109-820ae00b-me

Joko saa noutaa? kuva c) Suvi Virtala

a-9325

Löysi oikean esteen mennessä…

20161016165114-ed38bc65-me

Ja palauttikin oikean esteen kautta, kuva c) Suvi Virtala

a-9332

Eteen! Ja meni suoraan!

a-9336

Ja meni maahankin ekalla käskyllä. Mitä nyt nousi istumaan heti, kun Janne lähti kävelemään kohti. Jarrunappulat ilmassa tässäkin kuvassa.

a-9341

Yhteensä 80p.

Kaikki maahanmenot siis epäonnistuivat, vaikka puolet paikkaamakuusta makasikin, mutta jäävä maahanmeno sekä eteenmenon istumaan nousu liian aikaisin rokottivat. Lisäksi edistäminen, kontaktin hajoilu jne rokottivat pisteitä. Mutta tuloksessa oltiin vielä kiinni. Jarrunappulatkin olivat ok-kunnossa, joten parin tunnin päästä koittavaa C-osaa sitten jänniteltiin. Vaikkakin Janne oli kyllä varsin rennolla fiiliksellä verrattuna edellisvuoden kisoihin. Kun tottis oli ohi, tuntui, ettei mikään voisi mennä enää pieleen. Eipä…

a-9343

Piilonkierrot Kiljulta sujuivat muuten hyvin, mutta 5. piiloa ei meinannut löytää aluksi.

a-9348

Löytyi se lopulta ja suunta kohti 6:sta.

a-9360

Maalimies löytyi ja tällä kertaa Kilju jätti jopa häirinnän sikseen.

a-9376

Sivulletulo oli taas ”hieman” edessä.

a-9377

Ja se seuraaminen… No, mitäpä sitä hallinnasta…

a-9378

Tällä kertaa vain lievä automaattimaahanmeno.

a-9379

Levitoiva Kilju, kun pääsi puremaan.

a-9383

Otteet olivat perus-Kiljua.

a-9389

Ja väänsi mukana.

a-9391

Ja hieman ehkä myös leijui…

a-9392

Vääntää vääntää

a-9397

Mutta kiinni on ja pysyy.

a-9399

Tasatahtia.

a-9403

Selkäkuljetuksessa.

a-9407

Jaa niin puhuiko joku edistämisestä?

a-9411

Hyökkäyksessä.

a-9414

Kilju kyykytti maalimiestä.

a-9418

Ja taas väännetään.

a-9435

Vartioinnissa.

a-9438

Sivukuljetus.

a-9453

Pitkässä liikkeessä Kilju jarrutti tuntuvasti ennen hyppyä.

a-9462

Väännetään ennen ensimmäistä irroitusta.

a-9474

Ja irroituksen jälkeen…

a-9476

Viimeinen kamerassa oleva kuva.

Niin, mikä voi mennä pieleen? Se, että Kilju päästää kaiken tämän jälkeen hihasta irti noin 2-5 sekuntia ennen loppua. Ennen irti-käskyä. Eikä palaa hihaan, vaan ottaa ensin kunnolla etäisyyttä kunnes tilanne on ohi ja sitten palaa vartiointiin. Se oli sitten siinä. Hylätty suoritus, 0 pistettä. Miten näin kävi?

14712596_10154621770724803_856881408749036807_o

Ehkäpä tässä on sitten vastaus. Kuvattu autossa 5 minuuttia suorituksen jälkeen.

Varsin selvä kipureaktio tuo irti-päästäminen. Kilju on niin herkkis, ettei sitten halunnut palata kiinni hihaan, kun sattui. Eipä sitä voi siitä syyttää. Ei ketään. Janne toki harmitteli, että huono koiranomistajaolo, kun kävi näin, kun jarrunappulat olivat muutenkin kuluneet, mutta mistäpä tuonkaan olisi arvannut. Jatkossa Kilju treenailee jarrunappulat teipattuina tietyillä pohjilla. Lopulta päädyttiin keskeytykseen. Tulokseen ei ollut enää mahdollisuutta ja nuo jarrunappulat olivat todella kipeät. Ennemmin lääkittiin koira kuin olisi vielä haettu huonoja kokemuksia pellolta, missä esineet olisi pitänyt ilmaista maahanmenoilla.

Kisaviikonloppu vaihtui siis kädenkäänteessä laatuaikaa koirien kanssa -viikonlopuksi. Kai se Kilju oli sitten niin epätoivoinen, että oli vaan pakko vetää ranteet auki, ettei tarvinnut jatkaa kisaamista. Sarjassamme hyvin kisakokemusten sarja jatkuu, tämäkin sopiva jatko Ipi – vittuun siitä viestikoiralle. Mutta hyvää ruokaa (pizzaa), hyvää seuraa, hyviä kisasuorituksia ja Kiljun sisarusten treffailua, olihan siinäkin sitä jotain. Lauantai-iltana päästiin vieläpä taluttamaan pässejä. Janne tosin totesi, että mikäs niitä oli taluttaessa, kun yhtä Pässiä on tullut vuosien saatossa taluteltua kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia kilometrejä, joten homma oli enemmän kuin hanskassa.

14712859_10154539049316768_2124330301070084168_o

a-9504

Moodi, Turkka ja Kilju

Hauska oli nähdä Kiljun sisaruksia. Paljon niissä on samaa, mutta kaikki myös omia yksilöitään. Kilju yllätti toki taas kerran koollaan. Mistä se nuo lihaksensa oikein on hankkinut?

Niin ja Piika? No sehän nautti, kun sai kulkea belgien keskellä häntä pystyssä. Jäätiin sen kanssa vielä yhdeksi yöksi Tellulle ja Piika pääsi taas kerran bortsujen kanssa metsään. Sulatti myös Juditin, niin että nukkuivat yön pylly vasten pyllyä ja aamusella Moonakin yllätti alkamalla leikkimään Piikan kanssa. Kaikkea sitä. Herkkua ja Ainoa taas en päässyt pakoon koko viikonlopun aikana. Tällä kertaa lähdettiin kuitenkin ilman ylimääräisiä koiria kotiin.

a-9764

 

 

Suvi Virtalan ottamien kuvien käyttöön kysytty lupa ja saatu se. Kiitos! 🙂

Yhden koiran kanssa

a-0970

10501656_10152755815891768_5315511420742571280_n

abdsc_0286_273

12507108_10153770801666768_4241906744238035146_n

 

Mitä lähempänä ja mitä nopeammin tuleva lokakuu lähestyy, sitä enemmän huomaan ajattelevani, että kohta on vuosi Ipin kuolemasta. Tuntuu, että siitä on toisaalta ikuisuus. Toisaalta se olisi voinut tapahtua eilenkin. Pessin kuolemasta on puoli vuotta. Ikuisuus. Eilen.

Koiramäärä on vaihdellut pitkin vuotta. Ipin kuoleman jälkeen kaksi koiraa tuntui liian vähältä. Herkku tuli taloon. Herkku lähti, Pessi kuoli. Yksi koira tuntui enemmän kuin vähältä. Mersu tuli taloon. Mersu lähti, Kilju tuli viettämään kesän kotona. Kilju lähti takaisin kaupunkiin. Nyt on kuukausi eletty Piikan kanssa kahden. Tylsempää kuin ikinä. Aluksi yritin paikata Piikan tarhassa askarteluja päivittäin, sitten luovutin. Tuhotkoon. Ilmeisesti pääsimme kompromissiin, miltä tarhan kuuluisi näyttää, koska tuhoaminen loppui siihen.

Useimpina päivinä olemme päässeet lenkillekin, hihnassa tai metsään. Tuntuu kovin tyhjältä. En vain totu yhteen koiraan. Elämä tuntuu liian helpolta. Liian tasapaksulta. Liian hiljaiselta. Päivittäiset tokotreenit aloitin tällä viikolla, kun pakko nyt jotain on treenata. Mutta kuinka tylsää. En ole nähnyt Piikan juoksevan, en iloitsevan toisten koirien kanssa. Perjantaisin se herää eloon, kun Kilju tulee kotiin. Muuten meillä vain nukutaan ja herätään ruoka-aikoina syömään. En tiedä, olenko minä vai Piika masentuneempi tähän tilanteeseen. Pupujahti iltaisin pimeällä pihalla on ainut, joka saa Piikan tällä hetkellä syttymään. Kuten vuosi aiemmin, kun Ipi ja Piika lähtivät sille viimeiselle jahtireissulle yön pimeydessä.

Meille on vuodessa tapahtunut paljon. Vielä enemmän puolessa vuodessa. Tuleva puoli vuotta on yhtä myllerrystä. Mitä, missä, milloin. Kaikki kysymykset ovat auki. Työpaikat, asuinpaikkakunnat, koiramäärä. Mistään ei ota selkoa. Pakko uskoa kaiken epävarmuuden keskellä, että elämä kantaa edelleenkin. Että kyllä ne asiat järjestyvät. Ennemmin tai myöhemmin.

Tuleva viikonloppu näyttää, tarvitseeko jatkaa elämää yhden koiran kanssa. Vai saisiko Piika taas kaverin?

 

Throwback Thursday

 

Viisi vuotta sitten. Pieni ikuisuus sitten. Elämäni koirat ❤

Enkä voi olla ajattelematta, millaisia jälkeläisiä nuo nartut olisivat jättäneet. Niin paljon hyvää niissä on, kaikilla elämän ja harrastamisen osa-alueilla. Onhan niillä toki omat huonotkin puolensa, mutta kyllä elämä on ollut helppoa viimeiset neljä viikkoa. Ja tulevat kolme viikkoa ollaan niin lomalla. Tästä se kesä vasta alkaa!

Ensilumi 2015 Liepeelle

Kausi 2015 päätettiin viikonloppuna illanistujaisiin. Nyt on parannettu maailmaa. On saunottu, syöty ja unohdettu kirjata kauden saavutukset yhteen lakanaan. Ehkä sillä ei niin ole väliä. Pääasia oli viettää hieno ilta hyvässä seurassa, pitkästä aikaa kokoontua porukalla ja kiireettömästi parantaa maailmaa. Kun neljän jälkeen aamuyöllä havahduimme todellisuuteen, oli maahan satanut ensilumi. Seuraavana päivänäkin se oli vielä puolilta päivin maassa Liepeellä, vaikkakin suli illan mittaan pois. Mutta ensimmäiset marraskuiset synkät lumikuvatkin on nyt otettu pienessä räntäsateessa.

Kilju huolehtii edelleen personal trainerin hommista. Pessi pääsi hieman revittelemään.

Lumet Pessin silmille ja hanaa!

Piika omilla laajoilla kierroksillaan. Se on puhtaasti malipaimen noissa leikeissä.

Mitä Kilju edellä…

…sitä Pessi perässä.

A-6919

Uudestaan

A-6909

ja uudestaan. Aina vaan pihaa ympäri.

Kilju ei ota hommaa ollenkaan niin tosissaan kuin Pessi. Tässäkin vähän himmaillaan, että Pessi saa kiinni.

Ja sitten taas mennään.

Pessi perässä kiitäen.

Ja taas odotellaan.

Kyllä se sieltä tulee, aina perässä.

Ja tällä yhdellä aina ihan omat leikit.

 

Reikä silmänurkassa ja muuta viikon varrelta

Piika näyttäisi hiipivän vaivihkaa bortsumaisella perseilyllä lauman pomoksi. Haastaa hiljokseen Ipiä ihan kaikessa, silleen huomaamatta. Muuten en ehkä olisi asiaa huomannutkaan, mutta sattui tuossa eräänä iltana, että Pessillä ja Piikalla syttyi tappelu. Piikan kanssa tultiin kotiin ja päästin Pessin pihalle. Ipiä en ehtinyt päästääkään. Pessi oli tottakai kiinnostunut, missä ollaan oltu, haisteli kumpaakin ja kun Piika ei päästänyt lähelleen, ja lopulta ei minunkaan lähelleni, niin rähinäksi se siitä sitten kärjistyi. Kun peruuttelin itse pois tilanteesta, homma rauhoittui, mutta sen jälkeen Pessi kiersi Piikan kaukaa. Aiemmin tällaista ei olekaan sattunut noiden välillä. Ipiä Piika seurailee vaivihkaa pihalla ja tunkee nenänsä jokaiseen puskaan, jota Ipi haistelee. Turhaan kerjää verta nenästään. Olikin sitten jo puhetta, että pitäisi taas pitää Ipillä koppaa, kun ei Piikallekaan voi rautakypärää laittaa oman tyhmyytensä vuoksi.

WP_20150611_07_23_15_SmartShoot

Yksi tapa aiheuttaa konfliktia: Säästää pari päivää luuta.

WP_20150611_07_24_24_SmartShoot

Nukkua luun päällä ja hautoa sitä kaikin mahdollisin tavoin.

WP_20150611_07_25_55_SmartShoot

Kun joku menee ohi, alkaa syömään luuta tärkeänä.

Joten kyllä, meillä on ollut hieman kireinä koirien välit.

Perjantaina tein lähtöä Kainuuseen. Käytin koirat jo pihalla, mutta ajattelin kuitenkin vielä kastella kasvimaan ennen lähtöä, ja otin koko lössin pihalle. Virhe. Ilman kuonokoppaa. Toinen Virhe. Olin lopettelemassa kastelua, kun hirveä huuto kuului kukkapenkin takaa. Karjuin Ipille päästämään irti ja puolityhjällä kastelukannulla huidoin koirien päälle vettä. Sen verran Ipi on kyllä aiemmista kerroista oppinut, että päästi samantien irti ja luikki pakoon. Uskomattominta on, että mitä ikinä koirien välille olikin tullut, se oli leikkitilanteessa. Ipihän riepottelee Pessiä aina pitkin pihaa, mutta Pessi myös itse aina hakeutuu näihin paineihin. Nyt ilmeisesti oli Ipillä naksahtanut jokin, kun oli Pessiä pitänyt tikata. Eikä olisi kyllä voinut lähemmäksi silmää osua, alaluomessa parikin reikää ja poskessa kolmas. Onneksi silmä säästyi tälläkin kertaa eikä Pessi ollut lähtenyt vastaamaan Ipille ollenkaan. Pienin vaurioin taas selvittiin, mutta Ipi pääsi koppakuurille. Jannelle sitten soittelin, että haluatko hoitaa Pessiä viikonlopun, vai otanko sen kuitenkin matkaan. Janne totesi, että jätä sinne, hän hoitaa. Ipinkin oli hieronut pari kertaa viikonlopun aikana ja ihan oli takapää ollut jumissa. Käsittämätöntä, että mistä johtuu, kun koira ei ole käytännössä tehnyt mitään muuta kuin lomaillut? No, lomailu siis jatkuu. Mutta olisiko joku kipukohtaus syynä, että oli Pessiin käynyt kiinni?

Niin arvaamattomat ovat kuitenkin koirien välit, ja kun sunnuntaina kotiin tullessani Piika ja Kilju pystyivät vain jäykistelemään toisilleen ja Piika ilmoitti murinalla, että nyt on parempi pitää etäisyyttä, niin parempi varautua kuin katua. Ipille kuonokoppa siis taas käyttöön, Piikalle joku kahden metrin kupla ympärilleen ja Pessi onkin ollut melkoinen kultapoju (tottelee minua, mutta Jannelle kuulema lällättelee). Kilju lähti tänä aamuna Espooseen, vaikka kovasti Pessi yritti kyllä myös bemariin tunkea. Kai se yritti kertoa, ettei ainakaan näiden hullujen akkojen luo ole jäämässä.

Loppuun vielä pari kuvaa Piikasta Laukaan agikisoissa. Kuvat c) Leena Partanen

AgiLaukaa2015-9084

Silmät kiinni on hyvä kepittää.

AgiLaukaa2015-9085

Tässäkin kepin puolimmainen silmä kiinni.

AgiLaukaa2015-9087

Hyvin korjattu Piikalta tällaisista lähtöasetelmista…

AgiLaukaa2015-9088

…tällaiseen suoritukseen.

AgiLaukaa2015-9090

Kun mahdollisuudet ovat, hypytkin ovat ilmavat. Tässä rima 65:ssa.