Hidasta talvea

Sinne meni vuosi 2018. Upea, aurinkoinen ja luminen kevät Kirkkonummella. Kuuma ja aurinkoinen kesä, lämmin ja aurinkoinen syksy sekä pimeä ja synkkä syksy Perhostiellä. Vuosi sisälsi taas muuton. Mutta nyt muutettiin kotiin. Sen jälkeinen aika onkin mennyt rakentaessa omaa kotia uusille sijoille. Onhan me harrastettukin, mutta kyllä se oli jo sitten kesän jälkeen vähän sivuosassa. Viimeinen niitti itselleni oli jotenkin sitten Piikan spondyloosilöydökset.

Piikan kanssa ehdittiin viime vuonna kisata 9 kuukautta, yhteensä 56 starttia. Niistä 15 nollaa, joista 6 voittonollaa ja se kauan odotettu viimeinen hyppyserti ja FI AVA-H. Lokakuussa kaikki loppui kuin seinään. Ontumisen jälkeiset tutkimukset ja spondyloosilöydökset tekivät meidän agilitysta lopun. Loppuvuodesta ei sitten tehty myöskään mitään muuta. Hätinä lenkkeiltiin. Kovasti mietin, että entäs sitten rallytoko tai toko. Jotain mielenvirkistystä Piikalle. Mutta katsotaan nyt. Olen kyllä niin kovin laiska nykyisin treenaamaan yhtään mitään. Jos treenaan, tunnen huonoa omaatuntoa, että treenaan aivan liian vähän ja toisaalta ettei aikaa ole mihinkään muuhun. Jos en treenaa, tunnen huonoa omaatuntoa koirien vuoksi, miksi pitää aktiivisia koirarotuja, kun ei vain ehdi. Koskaan ei ole hyvä, tasapainoa ei vain voi löytää. Toisaalta tuntuu hyödyttömältä treenata, kun koirat on koko ajan rikki tai sairaana.

Siitä päästäänkin Tempoon. Koira, joka tuntuu olevan saikulla harva se viikko. Just kun toipui kennelyskästä, rikkoi kyntensä vaihteen vuoksi. Sitä onkin sitten paranneltu. Toisaalta ei vain ole ollut edes sitä kuuluisaa aikaa treenata. Tai olisi, mutta sitten se olisi kaikki pois kotoa. Ja kun vaan laiskottaa. En tiedä, miten jatkaisin treenejä. En tiedä, mitä treenata. Vaikka treenaamista oisi vaikka kuinka paljon!! Nuoret koirat, ai että mä inhoan niitä, jos ne on omia. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei saa aikaiseksi. Toivon, että päästäisiin taas treenisyrjästä kiinni, kun Tempon treenit alkavat. Se aloittaa heti kerralla parikin agilitykurssia. Tai toinen on valkku, mistä haetaan läksyt ja toisen on seuran treenit, missä sitten treenataan ne hiton erikoisesteet kuntoon ja ehkä vähän muutakin. Viime vuonna Tempo tekikin vain pelkkää hallintaa oikeastaan. Janne kyllä lainasi sitä jo yksissä treeneissä viikko sitten, kun Kilju vammailee edelleen anturaa, ja sieltä tuli palautetta, että Tempon kanssa on tehty hyvää työtä ja kuulema voisi sen itselleen pölliä.

Kilju, niin se tosiaan meni ja rikkoi anturansa ihan huolella joulun alla. Tietenkin perjantai-iltana. Sitä sitten seurattiin viikonlopun yli ja neljän päivän päästä käytin sen eläinlääkärissä, että nipsaistiin pois kiinnittymätön anturanriekale paikallispuudutuksessa. Viikon verran jalkaa sai huuhdella ja paketoida ulos, mutta aika nopeasti Kilju jo kävi lyhyitä lenkkejä hihnassa mukana. Nyt se on jo kai uudesta vuodesta asti ollut vapaanakin jo lenkeillä, tossu jalassa viilettää ja hyvin on parantunut.

Piika puolestaan kävi steriloinnissa viime viikon perjantaina. Aluksi toipuminen vaikutti olevan todella nopeaa, mutta karvojen ajelusta iho otti niin paljon takapakkia, että Piika on täysin haluton liikkumaan ja makaa vaan eristyksissä muista tällä hetkellä. Särkkäriä menee Norocarpin muodossa ja Tramalia olen antanut pari kertaa päivässä nyt vasta pari päivää. Ennemmin sitten kestäköön tuon pienessä pöllyssä, kun on kerran noin kipeä. Muistelen kyllä, että Kiljukin olisi ollut sterkkauksen jälkeen näillä main todella kipeän oloinen.

Piikan sterkka oli mennyt hyvin. Ensimmäistä kertaa tehtiin niin, että Janne vei Piikan aamulla klikalle ja haki sen töistä tullessa. Piikalla oli ollut kystia kohdunsarvissa, mikä viittaisi hormonihäiriöön, koska juoksuista oli jo niin pitkä aika, ettei mitään olisi pitänyt näkyä. Kohtutulehduksen riski oli siis todellinen, mutta siltä nyt onneksi vältyttiin. Kunhan nyt Piika tulisi nopeasti kuntoon ennalleen! Iso leikkaus tuo sterkkaus on, mutta toivottavasti tuli tehtyä oikea ratkaisu tuon suhteen, että leikattiin.

Toivottavasti nämä eläinlääkärikäynnit olisivat nyt tässä ja sairastamiset myös. Suunta ylös ja eteen ja kevättä kohti!

 

 

Mainokset
Julkaistu kategoriassa Arkielämää, kirjoittanut .

Tietoja Tintzu

Ehkä mitään alkua ei edes ole. Hetkistä voi ottaa minkä tahansa, ottaa ja ajatella. Aivan mikä tahansa hetki, sillä mitään alkua ei ole paitsi vasta jälkeenpäin. Ja jokainen alku pitää sisällään kaikki toiset alut ja kaikki toiset loput.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s