Aihearkisto: bordercollie

Rengin kasvupyrähdys

A-9873

A-9868

A-9895

A-9979

A-9987

A-9992

A-0022

B-0069

B-0119

B-0145

B-0256

A-0357

A-0363

A-0324

A-0392

A-0307

Tässäpä kuvia menneiltä viikoilta. Renki kasvaa vauhdilla ja korvat seilaavat omaa päättäväistä reittiään ylös ja alas. 10-viikon kohdalla olin jo varma, että nyt ne nousivat lopullisesti ylös, mutta sitten toinen laski alas, seuraavana päivänä taas toinen oli noussut ja toinen laskenut. Nyt on pari viikkoa menty sitten molemmat korvat alhaalla-teemalla. Ja ei, en ole liimannut korvia alas. 😀

Rengistä on kasvanut varsin kiva pieni räyhä. Jonkin verran on jopa kuljeteltu mukana. Autoon rauhoittuu hyvin. Hallilla leikkii ja syö hyvin. Kotona on ruokahalu löytynyt, kun jätettiin kolmas ruoka väliin ja omaa kakkaansa ei syö enää joka välissä. Ihmisten suhteen on kivan sosiaalinen, vaikka näen siinä edelleen pienen mielistelyn piirteen, joka tuppaa menemään vähän yli sitten ihmiskohtaamisissa. Vähän samaa, mitä Piikalla ja Kiljullakin on omalla tavallaan.

Tempo on päässyt testaamaan flyballia, Kilju kävi tekaisemassa nollan Petteri Kermisen radalta Lohjalla ja muutenkin kisoissa on mennyt nyt hyvin. Piikalla on ollut vähän nyt taas kipeää selkänsä kanssa. Käytiin kuitenkin juhlimassa treenien merkeissä Lahdessa 8-vuotiaita Repeä ja Piikaa.

Kuullaan taas, nyt kutsuu taas sairas lapsi.

Hyvä Renki, huono isäntä

Kuulumisten päivittely on jäänyt Faceen ja Instaan. Ei vaan ehdi enää blogiin kirjoittelemaan, kun elämä on pelkkää säätöä liian vähiä tunteja vastaan.

Jotta elämässä olisi vielä enemmän säätöä, pidettiin jopa tuossa vajaa lomaviikko ja ajateltiin lähteä Kainuuseen lomille. Se ajatus meni sillä lailla sitten putkeen, että päästiin ihan Kuopioon saakka kunnes 10 kilometriä ennen majapaikkaa matkan varrella auto lähti pyörimään takakautta ympäri ja kolmen reippaan ympäripyörimisen jälkeen päädyttiin moottoritien penkkaan. Siihen jäi Caddy eikä sitten Kuopiota pidemmälle päästykään. Saatiin auto lainaan kuitenkin, joten kotiin sentään päästiin! Caddy meni lunastukseen (Kuopion moottoritiellä on niin jotain meidän Caddyja vastaan, vastahan tuo oli toinen Caddy meiltä joka sille tielle jäi) ja jouduttiin sitten autoakin vaihtamaan. Meille tai koirille ei kaikeksi onneksi tullut kuin henkisiä ja fyysisiä mustelmia! Oli paljon onnea matkassa ihme kyllä.

Ja koska säädön määrä on vakio, Janne alkoi tuossa tammikuussa puhumaan, että kun tekisi mieli ottaa uusi koira. Siis Jannella! Joka Ipin kuoltua tuumasi, ettei enää koskaan neljää koiraa! Senhän vuoksi minullekin otettiin mali, koska todettiin, ettei meillä tule olemaan kuin se kolme koiraa, joten kyllä aina voi kaksi malia ottaa messiin mukaan. Jannen piti vanheta Kiljun kanssa yksissä tuumin ja jättää harrastamiset sikseen. No, agility tuli ja vei ja niin olikin pennun paikka auki.

Minä sanoin, että ei muuten kyllä kolmea malia meille tule. Lisäksi kun noilla nartuilla synkkaa niin hyvin, niin ei tule kyllä mitään narttuakaan. Siinä sitä sitten pohdittiin yksi ilta saunassa ja päädyttiin, että bortsu-uros. Se se on. Erehdyin sitten kaverille asiasta mainitsemaan seuraavana päivänä, että Jannella on etsinnässä suht kova, isopäinen ja lyhytkarvainen bc-uros. Että jos sattuu sopiva tulemaan vastaan. No, kaveri tuumasi, että itse asiassa ois just syntynyt. Ja kuinkas siinä sitten kävikään. Laitoin sähköpostia, käytiin katsomassa 4 viikon ikäisenä, todettiin, että hyvältä vaikuttaa, pohdittiin vajaa viikko, ilmoitettiin, että otetaan ja 6-viikkoisina käytiin toteamassa, että ainakin on iso pää ja tuskin nyt kovin pitkä turkkikaan tulee olemaan ja kovuuttakin on ollut bortsuksi jo ihan kivasti, kun tässä se pentu on sitten jo parisen viikkoa pyörinyt menossa mukana.

Niin meille kotiutui Renki. Virallisesti Woollandian Vekkuli.

a-8330

a-8459

a-8536

a-8576

a-8615

a-9756

 

 

 

 

 

 

 

Spondyloosi ja suolistotulehdus

a-6369

a-6370

a-6381

a-6383

a-6388

a-6389

a-6390

a-6394

a-6395

a-6405

a-6408

a-6414

Näistä kesäisistä syyspäivistä tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka vain pari viikkoa lienee kulunut. Lehdet ovat nyt jo tippuneet ja keli on muuttunut hyytäväksi. Syksy toi mukanaan myös muita huonoja uutisia. Piika kävi osteopaatilla ontumisen jälkeen, mutta ei sieltä löytynyt kuin jumeja tuosta onnutusta jalasta. Sen verran ylimalkaiselta vaikutti tuon osteopaatin toiminta, että en kyllä hänen ammattitaitoonsa pystynyt luottamaan yhtään. Jokusen päivää tuon käynnin jälkeen aloin kiinnittämään lenkeillä huomiota Piikan liikkumiseen. Lähinnä se siis ei liikkunut vaan peitsasi koko ajan ja näytti hyvin epäpuhtaalta muutenkin sen liike. Kuinkahan monelle laitoinkaan videota Piikan liikkumisesta, kiitos vain te kaikki ihanat, jotka otitte siihen kantaa. ❤

Loppujen lopuksi päädyttiin menemään eläinlääkäriin tutkittavaksi ja sainkin heti maanantai-illalle ajan Livettiin Nikon Riitalle. Aivan huippua palvelua! Piika tutkittiin perinpohjin, se kopeloitiin kunnolla ja samalla tutkittiin polvet, kun itse lähtökohtaisesti ajattelin, jos ongelma olisi sitten siellä. Käsin kopeloiden ainoa oire saatiin selästä painamalla, jolloin Piikalta lähti jalat alta. Noilla oireilla Piika päädyttiin röntgenkuvaamaan.

Melkoinen luotto eläinlääkäriltä Piikaa kohtaan, mutta Piika kuvattiin rauhoittamatta ja kuvaustilanne menikin varsin hyvin. Yhtään kuvaa ei tarvinnut ottaa uusiksi ja tarvittava tietokin saatiin. Kuvattiin rinta- ja lanneranka, lanneranka toisesta suunnasta ja polkvet. Polvinivelissä ei ollut muutoksia eikä merkkejä ristisidevaurioista. Lannerangan kolmessa nikamavälissä sen sijaan on spondyloosi (Thx 12-L1, l1-L2, L2_L3 välit). Vd-kuvassa selässä ei ollut nähtävissä spondyloosia. Lonkissa ei nivelrikkoa.

Piika-8944

Sen verran terävää kulmaa noissa jokaisessa nikamavälissä esiintyy, että aika näyttää, spondyloituuko Piikalla koko selkä. Piikan selkä on kuvattu virallisesti terveeksi SP:n osalta 2014. LTV1 ei ole muuttunut näiden vuosien aikana mihinkään suuntaan eikä sen pitäisi aiheuttaa Piikalle oireita. Spondyloosimuutokset ovat luultavasti tulleet viimeisen vuoden aikana.

Sitähän tämä sitten tarkoittaa, että agilitylle joudumme sanomaan hyvästit. Toki olen tuota surutyötä tehnyt jo varmaan sen vuoden ajan. Tiedostanutkin, että aika käy vähiin ja hiekka juoksee tiimalasissa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Ei sen ajan toki arvannut loppuvan näin yllättäen. Vaikka aina sanoinkin, että kun saan Piikan valioksi, niin sitten kuvautan sen. Ei pitäisi koskaan sanoa…

Nyt vain sitten odotellaan. Valeraskauden päättymistä ja sterkkausaikaa vielä kuukauden – kahden sisään. Odotellaan ja katsellaan rauhassa, riittääkö kipulääkekuurit silloin tällöin. Miten kipeäksi Piika meneekään. Saadaanko vielä monta yhteistä vuotta vai on Piikalla olevat spondyloosit kuinka kipeitä? Kukaan ei voi näihin tietää vastausta. Joskus myöhemmin ollaan paljonkin viisaampia monen asian suhteen. Nyt vain odotellaan.

a-4501

Ei tässä ole vielä edes oikein ehtinyt tuota Piikan tapausta ajattelemaankaan. Maanantaina ennen kuin lähdin Piikaa viemään eläinlääkäriin, pesin Tempoa oksennuksesta. Se oli tuolloin oksentanut aamuruokansa ja kun on eristettynä muista yksinoloajat niin eipä tarvinnut syyllistä muista koirista etsiä ja Tempo oli jaloistaan ihanasti oksennuksessa. Naureskelin tuolloin, että no pitääkö sitä lähteä eläinlääkäriin viemään Piikan sijasta. Mutta kyllähän nuo koirat oksentelee aina…

Illalla kun tulin Piikan kanssa kotiin, annettiin siinä iltaruokia ja todettiin, että no eipä se Tempo oikein syö. Janne hieroi sen ja Tempo olikin todella jumissa. Ok, no käytiin viikonloppuna Kuopiossa ja olihan se paljon autossa ja veti lenkeillä jne. Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Tempo oksensi useita kertoja. Vein sen ulos ja se yritti käydä kolmesti kakalla, mutta ei onnistunut. Muuten Tempo oli kuitenkin virkeä. Aamulla Tempo oli jo syrjään vetäytyvä eikä seurannut perskärpäsenä perässä kotona, kuten tavallisesti. Sen räjähtävä olemus oli poissa. Ja kun tuon kerran olen Ipin kanssa kokenut, nyt en halunnut enää odotella. Varsinkaan kun Tempo ei taaskaan saanut yrityksistä huolimatta kakittua. Janne varasi Tempolle ell-ajan päivälle ja jäi sen kanssa vielä kotiin, kun itse ryntäsin hoitamaan työasioita, että ehdin viemään Tempoa eläinlääkäriin.

Sattuikin sitten että edellisiltana Piikaa hoitanut vuoro oli töissä ja päästiin tuttuihin käsiin Tempon kanssa. Kuinka ihana eläinlääkäriasema löydettiinkään! Epäilin toki, että hulluna ne mua pitää kun edellisiltana vein sinne Piikan, joka kotona ontui ja klinikalla käveli melkeinpä puhtaasti. Ja Tempo taas, no se nyt oli ihan täyttä tulta ja tappuraa kun klinikalle päästiin. Tutkimuksissa meni kuitenkin sen verran kauan, että Tempokin siinä rauhoittui ja moni olikin henkilökunnasta sitä omakseen haluamassa. Tuumailin vain, että ei tää oikeasti tämmönen ihan ole. Vaikka hienosti Tempo antoi itseään koko ajan hoitaa. Lopulta tutkimuksissa paljastui, että Tempolla CRP huiteli yli 100, joten luultavasti kyseessä oli bakteerin aiheuttama suolistotulehdus. Varmaan sitten sai sen sen kerran, kun vietiin koirat Kuopiossa koirapuistoon, että saatiin laskettua Tempo irti hetkeksi viikonloppuna.

Siinä vaiheessa sitten henkilökuntakin uskoi, että ehkä se kipeä on ja Tempo jäi kolmeksi tunniksi tippaan klinikalle. Hain sen sitten illalla ja vastassa olivat hoitajat, jotka vakuuttivat Tempon vihaavan heitä. Kuulema oli ollut todella hienosti pari tuntia, mutta viimeisen tunnin aikana se oli alkanut murisemaan jokaiselle häkkinsä ohi kulkevalle. Ääneni kuullessaan Tempon haukku kantautui klinikan takahuoneesta aulaan saakka vaativana. Hoitaja meni Tempoa hakemaan ja sieltä se tulikin sitten häkistä ryminällä ulos niin että vetäisi sitten itse tipankin irti jalastaan. Pikainen paraneminen ja paljon lääkkeitä kotona vielä syötettäväksi parin päivän ajan. Toivottavasti tämä oli viimeinen tätä laatua oleva tulehdus!

Huh mikä viikko!

Ihana syksy

a-6440

a-6445

a-6448

 

a-6532

a-6540

a-6509

a-6556

a-6563

a-6583

a-6552

a-6600

a-6605

a-6637

a-6643

Voi mikä syksy onkaan ollut upean kesän jälkeen! Aurinkoa ja upea ruska, vaikka ihan viime päivinä jo lehdet ovatkin putoilleet urakalla maahan. Viikon päästä tuskin on ruskaa paljon jäljellä täällä etelässäkään. Mutta viime vuoden sateiseen syksyyn tämä on kyllä ihana poikkeus!

Meiltä lähtee hyvät lenkkipolut metsään ja nyt vasta puolen vuoden asumisen jälkeen löydettiin todella upea polku, vanhaa ratapohjaa, missä on hyvä mennä rattaidenkin kanssa. Tähän mennessä on menty metsäautoteitä ja lenkkikavereitakin jo olen löytänyt ja päässyt metsäänkin rämpimään. Mutta on täällä myös paljon peuroja ja hirviä, viime viikolla meinasi tulla hirvi auton alle 50 metrin päässä meiltä. Kilju kävi jo yhdellä jahtireissulla tuossa joku aika sitten hieman omatoimisesti. Niinpä hommasin Hurtalta kaikille koirille heijastinliivit. Näkyvätpähän ja eivät ehkä tule ammutuiksi peuroina.

Ollaan nyt taas kisattukin vähän enemmän. Viikko sitten Kirkkonummelta Piika nappasi kaksi irtonollaa ja tripla oli putkeen törmäyksen päässä. Video tässä

Perjantaina kävin Piikan kanssa treenaamassa Saijan treeneissä ja kesken treenin Piika yhtäkkiä alkoi ontumaan ihan reippaasti. Oli menty rataa varmaan jo joku 20-25 estettä ja hyvällä sykkeellä treenattu se 10 minuuttia ainakin. Alla metsälenkki ja muutenkin lämmittelyä ennen treenejä, mutta taivutukset jäi tekemättä. En tiedä, mistä johtui, mutta Piika meni todella hienosti vaikeasta keppikulmasta sisään ja itse juoksin pakkovalssiin keppien sivulle. Piika lähti tulemaan kepeiltä eikä enää ottanut oikealle takajalalle. Pystyi nojaamaan sille kyllä syliin pyrkiessään, mutta kävellä jalka ei antanut. Vein koiran heti kotiin Jannelle ja palasin kouluttamaan hallille. Sillä aikaa Janne ehti hieroa Piikan ja aluksi vaikutti, että joku lihashomma nyt olisi kyseessä selässä. Sunnuntaina alkoi näyttää selvältä, että eiköhän se ole osteopaatille aika varattava ja mennään sinne nyt heti viikolla. Näin ollen meille nyt tulee tästä taukoa treeneistä ja kaikesta. Pääasia tietysti, jos näin ”pienellä” selvittäisiin. Mutta saa nähdä, saanko enää kisattua tälle vuotta. Ajatelmissa oli muutenkin leikkauttaa Piika nyt loppuvuodesta. Ehkä jos valeraskaus antaisi myöten, voisi sterkkauksen tehdä jo aiemmin.

Lauantain kisat jäivät Piikalta väliin, mutta Janne saikin sitten täyden keskittymisrauhan radoille ja Kiljun kanssa tekivätkin hyvät radat ja onko nämä nyt sitten heidän kolmannet 3-luokan kisat ja sieltä se ensimmäinen nollakin tuli, tässä video. 

Huippua! Piika 3 – Kilju 1. Se, joka saa SM-nollat ekana kasaan, saa mennä SMeihin. Tai sitten mummolle tulee lapsenvahtikeikkaa ensi kesälle. 🙂

Ylläolevat kuvat on otettu sunnuntaina, otettiin Piikakin mukaan lenkille fleksissä ja tuon 10 minuuttia kuvia ottaessa se sai olla irti. Kyllä noista kuvistakin huomaa, ettei ole kunnossa ja koira on tasapainoton, vaikkei enää onnukaan ja astuu jalalle ihan ok. Mutta jotain siellä selässä nyt on pielessä, kun sen tuntee ihan omin käsinkin.

 

 

H niin kuin hyvä Kilju!

a-5751-2

Kesäkauden näyttelyiden viimeisenä oli Hyvinkään ryhmänäyttely. Kiljun näyttelykäynnistä on puhuttu varmaan aina. Että pitäisi ja pitäisi, mutta kuka nyt sitä osaisi arvostaa. Tellu oli kuitenkin menossa tuonne Hyvinkäälle ja kun meiltä sinne on tarpeeksi lyhyt matka, ilmoitin lopulta Kiljun sinne. Emmin Piikan ja Tempon väliltä, mutta tuumasin sitten, että parempi varmaan pistää rahat Piikalle ja katsella arpisen Tempon näyttelyitä ”sitten joskus”.

Ilmeisesti näyttelyyn oli ilmoitettu koiria enemmän kuin olivat odottaneet ja belgeilläkin tuomari vaihtui ihan täysin. Siinä mietin, että perunko, mutta hieman googlettelua ja totesin, että kokeillaan kesän jäniskevennystä.

Aamu alkoi bordercollieilla ja kehät olivat umpisurkeat sepelipohjaiset ja pienet. Kuvasin kaikki muut bordercolliet, mutta veteraaninartut jäivät kuvaamatta, kun oli pakko hypätä siinä vaiheessa Piikan hihnanjatkeeksi. Nartuilla meni siis hyvin ja lopulta Piika oli KÄY-ERI1 SA PN3. Tuomarina Nina Janger. Tykkäsin, kun oikeasti arvosteli ja kävi koirat läpi. Piikan arvostelussa mainittiin olematon otsapenger, mutta muuten oli kehuva arvostelu ja kaunis kokonaisuus koiralla.

a-5598

a-5607

a-5697

ROP Bella ja VSP poikansa Herkku

Näyttelyn kuvat löytyvät tuolta kansiosta: https://tiinakarvonen.kuvat.fi/kuvat/Koiran%C3%A4yttelyt/RN/Hyvink%C3%A4%C3%A420180923/

Kiljun vuoro koitti iltapäivällä ja juuri silloin taivaskin repesi. Onneksi Tellu oli lupautunut esittämään Kiljun. Tuomarina Anne-Chaterine Edoff ja hän oli mukavasti jakanut Kiljuun mennessä käyttiksillekin H:ta ja EH:ta. Pitkät neuvottelut käytiinkin sitten Kiljun hampaiden tilasta. Edoff totesi, ettei ole koskaan nähnyt niin huonoja hampaita ja niissä riittikin päivittelemistä. Kysyi myös, mitä koira harrastaa ja kuullessaan IPOn, totesi, että lienee hyvä lajissaan, mutta näyttelyitä koiran kanssa on turha kiertää. 😀

Luultavasti Kilju olisi ehkä voinut esiintyä paremmin, jos asiaa olisi treenattu, mutta mitä vielä sitä semmosia. Edellisenä iltana pesin ja sillä hyvä. Kiljulle olikin kaikki uutta, mutta sai kehuja lihaksista, joskin tuomari totesi, että alkaa olla jo vähän liiankin urosmainen kokonaisuus. Samoin Kiljun luonnetta tuomari kehui paljon. Ja lopuksi keltainen lappu nousi ja se oli siinä! Kilju sai H:n! 🙂

a-5872

Mecberger Martta, KÄY-H. Hyvinkää 23.9.2018.

”Stor tångsträckt kraftfull grov i huvudet med tydligt stop. Litet stora bred ansatta öron. Smal underkäke. Bra hals. Tillräcklig manke. Eftergivande rygglinie. Lång i länden. Bra bröstförhållande och benstomme. Inte helt korrekt i sin front. Tillräckliga vinklar. Bra steglängd men sänker ryggen i rörelse.” 

Jälkikäteen kuulin, että tuomari on aiemmin belgeille jakanut tuloksia vähän kyseenalaistetusti, mutta nyt emme voi kuin kehua häntä. Jäi harmittamaan ainoastaan, etten ilmoittanut Tempoa samalla kertaa. 🙂

 

a-5840

a-5846

a-5854

Kiitos taas Tellu ja Viola, kun saatiin loisia leirissänne! ❤

FI AVA-H

Niinhän sitä sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Ja on meillä ollut hieno matka. Mutta nyt, varsinkin epäonnisen agilitykesän jälkeen kun saa sen kesän ainoan, yhden ja ensimmäisen nollan, on niin hienoa, että se nolla oli lopulta voiton arvoinen. Ja se tiesi sitä, että saatiin meidän viimeinen SERT-H ja Piikasta tuli viimein Suomen hyppyvalio! Siitäkin huolimatta, että rata ei todellakaan ollut kaunis. Se oli pelastelua pelastelun perään ja silti me pärjättiin ja saatiin nolla, vaikka hukkasin koirankin pari kertaa matkalla.

Ja hups. Nyt meidän agilityn SUURET tavoitteet on saavutettu. Piika on muotovalio, se on agilityvalio ja nyt myös hyppyvalio. Niin siistiä!

Kiitos kaikki meidän matkalla auttaneet! Ilman teitä ei oltais päästy tähän pisteeseen!

40974823_10156510706171768_7051503548822978560_o

Oma kenttä

Tuli tuossa kuukausi sitten puhetta naapurin kanssa, että hällä sattuu olemaan maanrakennusfirma. Oli siinä jo Jannen kanssa suunniteltu, että sopivassa välissä tehtäisiin tuonne tallin viereen agikenttä, kun siihen olisi joka tapauksessa pitänyt vähän lisää maata siirrellä. No, tuo projekti toteutui sitten tyyliin kahden päivän varoitusajalla ja maatakin siirrettiin hiukan enemmän kuin aluksi oli tarkoitus. Parina iltana Janne kaatoi kentän tieltä 7 suurta kuusta ja koivua, lyttäsi samalla yhden koiratarhankin, mutta isommilta vahingoilta säästyttiin. Kentän koko kasvoi puiden poistolla olennaisesti ja kyllä tuossa pientä tekniikkatreeniä pystyy hyvin tekemään.

Kentän pohja käännettiin aluksi, sitten siihen levitettiin paksua viiraa 20 X 20 metriä. Päälle tuotiin 7 tai 8 kuorma-autollista hiekka-kiviainesta. Paikoitellen tuota on korotuksen takia jopa puoli metriä, pienimmilläänkin 30 senttiä. Sen päälle sitten ajettiin pari autollista 0,2 raekoon kivituhkaa. Kivituhkaa oli alussa noin 15 senttiä, mutta nyt on jo hyvin tiivistynyt 10 sentin kerrokseksi. Kenttä on vielä pehmeä, mutta voi vitsi, on sillä kyllä hyvä tehdä ja koiratkin treenaavat ihan kunnolla hyppyjumppaa ja pohja on ihan täydellinen. Uskon, että kovettuu kyllä vuosien aikaan sitten tuosta.

Ja on siinä sitten treenattukin. Muksun takia ihan huippua, ettei tarvitse lähteä iltaisin mihinkään enää vaan on voitu treenata tuossa ja käydä lenkillä ja iltatoimetkin on suoritettu ajallaan. Ulkoilu tulee kuin itsestään ja Muksukin on innostunut Piikan kanssa hääräileen kentällä. Ihan parhaiten sijoitetut rahat ikinä!

Seuraava kuvatulva on otettu kentällä auringonlaskun aikaan, mistä johtuen joutui hieman enemmän käyttämään iso-arvoja, mistä syystä taas laatu kärsi, mutta on tää nyt todella makeeta saada kerrankin agilitykuvia omista koirista! 🙂

a-48381

a-4843

a-4847

a-4854

a-4875

a-4884

a-4896

a-4899

a-4907

a-4910

a-4911

a-4939

a-4958

a-4964

a-4965

a-4980

a-4984

Tempo 1v ja elokuun kuulumisia

a-4479

Tempo täytti kuukausi sitten vuoden. Alun perin olin varannut sille välikuvausajan synttäreiden jälkeen, mutta lopulta päädyin perumaan ajan. Jos se on rikki, se on rikki ja ei sille kuvauksilla minkään voi. Tempo treenaa edelleen harvakseltaan, joten ennemmin se edelleen rikkoo itsensä ihan arkisissa toilailuissaan. Janne totesi jossain välissä että tuo koira näyttää ihan katurakilta, kun sillä on arpia pitkin kroppaa jatkuvasti. Eikä ole mitään pieniä arpia. Kynnenkin Tempo räjäytti tuossa joku viikko sitten. Sille onneksi riitti, että leikattiin niin lyhyeksi kuin ydin antoi myöten ja nyt on vain kasvateltu kynttä uusiksi eikä Tempo ole edes huomannut kynttään muuten. Jotenkin semmonen viikon parin saikku, puhumatta edes päivän kahden saikusta, ei vain sovi tuohon koiraan.

a-4471

Vuoden se otti, että tykästyin tuohon koiraan. Arki ei todella ole ollut tylsää sen kanssa. Samalla kertaa Tempo on vietikäs koira. Ei ole paljon tarvinnut hetsailla tai viettiä nostella edes tylsiin seuruutreeneihin. Sitten taas Tempo on niin herkkää niin herkkää. Jäljellä ja noudon pidossa se näkyy, että painetta ei pysty antamaan ollenkaan vaan pitää silkkihansikkain kohdella ja yrittää viedä kaikki vietin kautta. Ihmisiä ja koiria ja ihan kaikkea Tempo rakastaa yli kaiken. Iltaisin se käpertyy sohvan viereen ja nukkuu pää Jannen jalkojen päällä täysin luottavaisena. Ja öisin näyttäisi nukkuvan Piikan kanssa rinnakkain. Silleen kiva, että nuo kaksi ovat yhteisen sävelenkin löytäneet ja kun molemmat rakastavat läheisyyttä, se ei ole ongelma. Kilju nukkuu omissa oloissaan.

a-4580

Tempo on niin kovin pientä koiraa noin muuten. Kooltaan se sitten onkin jo kaikkea muuta. Kilju on ehkä 10 kiloa painavampi, mutta kyllä Tempo korkeudessa menee jo heittämällä Kiljun yli. Ja vaikka ne kovin erinäköisiä ovat edestäpäin, takaapäin ei välttämättä itsekään nopeasti vilkaistuna erota, kumpi on kumpi. Sisällä ne jotenkin menevät helposti sekaisin. Janne yhtenä aamuna olikin laittanut Tempolle Kiljun silmätipat. Onneksi ei sinänsä haittaa, kun Tempolla ei mitään muita tavoitteita ole kuin kasvaa rauhassa. Ei mulla koskaan ole ollut tuollaista koiraa, joka osaisi niin vähän asioita 1-vuotiaana. Mutta ne, mitkä se osaa, se todellakin osaa. Tietyllä tapaa Tempo on kaikista luotettavin tilanteissa ja treeneissä kuin Piika tai Kilju kumpikaan. Ja sitten kuitenkin, se on niin oman elämänsä Hessu Hopo, ettei rajaa.

a-4454

a-4537

a-4486

a-4689

Piika ja Kilju ovat keskittyneet kisaamiseen. Vaihdettiin seuraa Lägille, kun ei viitsi täällä etelässä ajella hirveästi treeneihin. No, varmaan olisi pitänyt pysyä edelleen KKK:lla, mutta katsotaan, mitä tästä tulee. Janne ja Kilju pääsivät sentään viikkoryhmään, joten heillä on ollut hyviä treenejä. Lisäksi on pari kertaa kuussa päästy Ninalle treenaamaan ja Tempo on mennyt kyllä kivasti kesän aikana eteenpäin ja Janne myös.

Kilju nousikin tuossa joku viikko takaperin 3-luokkaan. Vähän reilun puoli vuottako siihen meni, että Kilju starttasi kisauran ja nousi kolmosiin?  Viikonloppuna kisattiin ensimmäisen kerran samoissa kisoissa samassa luokassa Kirkkonummella. Hieman oli säätöä, kun oli todella pienet kisat ja piti säätää vielä muksu siinä koko ajan. Onneksi on Ryhmä Hau. Ja ymmärtäväiset kisakaverit. Ja väliäkö niillä tuloksilla, kun treenataan tätä uutta kisatilannetta.

a-4660

Piikan kanssa on kesän parit kisat menneet penkin alle. Välillä hyllytetään miljoona kertaa ja välillä tulee joku pieni virhe ja hyl tai tulos. Nollia ei ole näkynyt. Treenaamattomuus näkyy. Jokusen kerran olen käynyt Mustosen Saijan treeneissä ja ne ovat tehneet meille hyvää. Pitäisi itse vain nyt aktivoitua ja treenata myös itsenäisesti. Sen verran sentään olen saanut irti, että Piikan ja Tempon kanssa on käyty aamuisin juoksemassa lenkkiä, kun kerran maastot on vieressä, missä juosta. Toisin sanoen on juostu hirvikärpäsiä pakoon, kun ne hyökkää heti, jos pysähtyy.

a-4680

Piika kävi myös erkkarissa pyörähtämässä käyttöluokassa. Arvostelu oli sama kuin kaikilla nartuilla, mutta erikseen tuomari oli tuumannut, ettei ole selvä pää. Sai EH:n. Itse sain pisteen, kun olin viimein osannut pestä koiran oikein! Muksun kanssa keskityttiin erkkarissa kaikkeen muuhun (kiitos vain kaikki tutut, joiden koiria saatiin syöttää). Ihan ensiksi Muksu sai toki raivarin siitä, ettei kehissä ollut esteitä ja ettei koirat olleet irti. Se on agilitykentillä kasvaneelle muksulle rankkaa nähdä toisenlaisia lajeja ja ravistella maailmankatsomusta. Olenkin joutunut vähän luopumaan jo Piikan ohjailusta, kun Muksu niin kovin haluaa jo treenata ja jännästi ei viitsi maleja antaa sen palkkailla. Piika saa aina uhrautua, mitä se ei pane pahakseen, kun palkkaus on niissä treeneissä aina kohdallaan ja ruokaa saa syödä mielin määrin.

a-4677

 

Perhostien kuvia

img1280-17img1280-16img1280-15img1280-14img1280-13img1280-12img1280-11img1280-10img1280-9img1280-8img1280-7img1280-6img1280-5img1280-4img1280-3img1280-2img1280-1

Ihania kesäpäiviä ollaan vietetty. Kesä tuli humahtaen, kun lämpötilat hurahtivat kolmeenkymppiin. Perhostien upea puutarha heräsi yhdessä yössä kukkaloistoonsa. Nämä ovat päivää ennen sitä otettuja kuvia. On kyllä nautittu. Koiratkin saavat olla koko päivän pihalla, kun ollaan Perhostiellä. Muuten ollaankin harrasteltu vain aksaa ja yritetty päästä sitkeästä flunssasta eroon. Tuntuu vaan kiertävän toiselta toiselle.

SAGI Rankingkin alkoi vihdoin päivittymään. Yllätys oli iloinen. Piika on nyt sijalla 4. pikkumakseissa. Meidän pieniä pikkuriikkisiä tähtihetkiä. Laskeskelin sitten muutenkin noita tämän vuoden tuloksia. Alkuvuodesta 27 kisaa neljässä kuukaudessa. Niistä 14 hylkyä, 13 tulosta, joista 2 tulosta ja 11 nollaa. Nollaprosentti 40,7. Hylkyprosentti 51,8. Tulosprosentti 48,2. Ei huono, sanoisin. 🙂 Tästä on hyvä jatkaa kesää.

ranking

Agility on ihmisen parasta aikaa

 

Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.

Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.

26994351_1187271871408659_6604480778863302817_n

Maanantai 29.1.18 treenit

Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.

27331779_2008575852691992_7893449333231341891_n

Keskiviikon Rannikon Timon valmennus

Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.

Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!