Aihearkisto: Osteopaatti

Spondyloosi ja suolistotulehdus

a-6369

a-6370

a-6381

a-6383

a-6388

a-6389

a-6390

a-6394

a-6395

a-6405

a-6408

a-6414

Näistä kesäisistä syyspäivistä tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka vain pari viikkoa lienee kulunut. Lehdet ovat nyt jo tippuneet ja keli on muuttunut hyytäväksi. Syksy toi mukanaan myös muita huonoja uutisia. Piika kävi osteopaatilla ontumisen jälkeen, mutta ei sieltä löytynyt kuin jumeja tuosta onnutusta jalasta. Sen verran ylimalkaiselta vaikutti tuon osteopaatin toiminta, että en kyllä hänen ammattitaitoonsa pystynyt luottamaan yhtään. Jokusen päivää tuon käynnin jälkeen aloin kiinnittämään lenkeillä huomiota Piikan liikkumiseen. Lähinnä se siis ei liikkunut vaan peitsasi koko ajan ja näytti hyvin epäpuhtaalta muutenkin sen liike. Kuinkahan monelle laitoinkaan videota Piikan liikkumisesta, kiitos vain te kaikki ihanat, jotka otitte siihen kantaa. ❤

Loppujen lopuksi päädyttiin menemään eläinlääkäriin tutkittavaksi ja sainkin heti maanantai-illalle ajan Livettiin Nikon Riitalle. Aivan huippua palvelua! Piika tutkittiin perinpohjin, se kopeloitiin kunnolla ja samalla tutkittiin polvet, kun itse lähtökohtaisesti ajattelin, jos ongelma olisi sitten siellä. Käsin kopeloiden ainoa oire saatiin selästä painamalla, jolloin Piikalta lähti jalat alta. Noilla oireilla Piika päädyttiin röntgenkuvaamaan.

Melkoinen luotto eläinlääkäriltä Piikaa kohtaan, mutta Piika kuvattiin rauhoittamatta ja kuvaustilanne menikin varsin hyvin. Yhtään kuvaa ei tarvinnut ottaa uusiksi ja tarvittava tietokin saatiin. Kuvattiin rinta- ja lanneranka, lanneranka toisesta suunnasta ja polkvet. Polvinivelissä ei ollut muutoksia eikä merkkejä ristisidevaurioista. Lannerangan kolmessa nikamavälissä sen sijaan on spondyloosi (Thx 12-L1, l1-L2, L2_L3 välit). Vd-kuvassa selässä ei ollut nähtävissä spondyloosia. Lonkissa ei nivelrikkoa.

Piika-8944

Sen verran terävää kulmaa noissa jokaisessa nikamavälissä esiintyy, että aika näyttää, spondyloituuko Piikalla koko selkä. Piikan selkä on kuvattu virallisesti terveeksi SP:n osalta 2014. LTV1 ei ole muuttunut näiden vuosien aikana mihinkään suuntaan eikä sen pitäisi aiheuttaa Piikalle oireita. Spondyloosimuutokset ovat luultavasti tulleet viimeisen vuoden aikana.

Sitähän tämä sitten tarkoittaa, että agilitylle joudumme sanomaan hyvästit. Toki olen tuota surutyötä tehnyt jo varmaan sen vuoden ajan. Tiedostanutkin, että aika käy vähiin ja hiekka juoksee tiimalasissa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Ei sen ajan toki arvannut loppuvan näin yllättäen. Vaikka aina sanoinkin, että kun saan Piikan valioksi, niin sitten kuvautan sen. Ei pitäisi koskaan sanoa…

Nyt vain sitten odotellaan. Valeraskauden päättymistä ja sterkkausaikaa vielä kuukauden – kahden sisään. Odotellaan ja katsellaan rauhassa, riittääkö kipulääkekuurit silloin tällöin. Miten kipeäksi Piika meneekään. Saadaanko vielä monta yhteistä vuotta vai on Piikalla olevat spondyloosit kuinka kipeitä? Kukaan ei voi näihin tietää vastausta. Joskus myöhemmin ollaan paljonkin viisaampia monen asian suhteen. Nyt vain odotellaan.

a-4501

Ei tässä ole vielä edes oikein ehtinyt tuota Piikan tapausta ajattelemaankaan. Maanantaina ennen kuin lähdin Piikaa viemään eläinlääkäriin, pesin Tempoa oksennuksesta. Se oli tuolloin oksentanut aamuruokansa ja kun on eristettynä muista yksinoloajat niin eipä tarvinnut syyllistä muista koirista etsiä ja Tempo oli jaloistaan ihanasti oksennuksessa. Naureskelin tuolloin, että no pitääkö sitä lähteä eläinlääkäriin viemään Piikan sijasta. Mutta kyllähän nuo koirat oksentelee aina…

Illalla kun tulin Piikan kanssa kotiin, annettiin siinä iltaruokia ja todettiin, että no eipä se Tempo oikein syö. Janne hieroi sen ja Tempo olikin todella jumissa. Ok, no käytiin viikonloppuna Kuopiossa ja olihan se paljon autossa ja veti lenkeillä jne. Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Tempo oksensi useita kertoja. Vein sen ulos ja se yritti käydä kolmesti kakalla, mutta ei onnistunut. Muuten Tempo oli kuitenkin virkeä. Aamulla Tempo oli jo syrjään vetäytyvä eikä seurannut perskärpäsenä perässä kotona, kuten tavallisesti. Sen räjähtävä olemus oli poissa. Ja kun tuon kerran olen Ipin kanssa kokenut, nyt en halunnut enää odotella. Varsinkaan kun Tempo ei taaskaan saanut yrityksistä huolimatta kakittua. Janne varasi Tempolle ell-ajan päivälle ja jäi sen kanssa vielä kotiin, kun itse ryntäsin hoitamaan työasioita, että ehdin viemään Tempoa eläinlääkäriin.

Sattuikin sitten että edellisiltana Piikaa hoitanut vuoro oli töissä ja päästiin tuttuihin käsiin Tempon kanssa. Kuinka ihana eläinlääkäriasema löydettiinkään! Epäilin toki, että hulluna ne mua pitää kun edellisiltana vein sinne Piikan, joka kotona ontui ja klinikalla käveli melkeinpä puhtaasti. Ja Tempo taas, no se nyt oli ihan täyttä tulta ja tappuraa kun klinikalle päästiin. Tutkimuksissa meni kuitenkin sen verran kauan, että Tempokin siinä rauhoittui ja moni olikin henkilökunnasta sitä omakseen haluamassa. Tuumailin vain, että ei tää oikeasti tämmönen ihan ole. Vaikka hienosti Tempo antoi itseään koko ajan hoitaa. Lopulta tutkimuksissa paljastui, että Tempolla CRP huiteli yli 100, joten luultavasti kyseessä oli bakteerin aiheuttama suolistotulehdus. Varmaan sitten sai sen sen kerran, kun vietiin koirat Kuopiossa koirapuistoon, että saatiin laskettua Tempo irti hetkeksi viikonloppuna.

Siinä vaiheessa sitten henkilökuntakin uskoi, että ehkä se kipeä on ja Tempo jäi kolmeksi tunniksi tippaan klinikalle. Hain sen sitten illalla ja vastassa olivat hoitajat, jotka vakuuttivat Tempon vihaavan heitä. Kuulema oli ollut todella hienosti pari tuntia, mutta viimeisen tunnin aikana se oli alkanut murisemaan jokaiselle häkkinsä ohi kulkevalle. Ääneni kuullessaan Tempon haukku kantautui klinikan takahuoneesta aulaan saakka vaativana. Hoitaja meni Tempoa hakemaan ja sieltä se tulikin sitten häkistä ryminällä ulos niin että vetäisi sitten itse tipankin irti jalastaan. Pikainen paraneminen ja paljon lääkkeitä kotona vielä syötettäväksi parin päivän ajan. Toivottavasti tämä oli viimeinen tätä laatua oleva tulehdus!

Huh mikä viikko!

Piikan kesän agilitypäivitys

a-6487

Eipäs ole tullut päivitettyä Piikan agilityjakaan kesän osalta. Korjataan tämä vääryys nyt.

SM-kisojen jälkeen otettiin rauhallisesti ja taidettiin ehkä ehtiä ja päästä kesän aikana pari kertaa viikkotreeneihin mukaan. Pääasiassa Piika treenasi kotona, jos treenasi. Juoksutkin sotkivat treenaamista, kun Piikalla juoksut ajoittuivat nyt elokuulle.

Kisoissa käytiin Mikkelissä 23.7.2016. Siellä tuomariksi vaihtui Hannele Lummeranta ja radat olivat varsin mukavia. Itse en enää pysynyt Piikan tahdissa, joten radoilla luotettiin siihen, että koira irtoaa ja ehkä valitsee oikeat esteetkin. Ja niinhän se tekikin. Näistä kisoista saaliiksi saatiin tuplanolla. Sijoitukset taisivat olla sitä perinteistä 4. ja huonompi.

 

Elokuun alussa ilmoitin Piikan JATille kisoihin parille päivälle. Lauantaina pystyin jopa taapertamaan muutaman radan, mutta sitten vaihdettiin ohjaajaksi ex-tempore Hanna. Piikalla meni hieman lujaa ja tuntui kiihtyvän aika paljonkin siitä, että Hanna pystyi ohjaamaan Piikaa edeltä ja sekös sytytti bc-neitiä. Piti ihan haukkua radoilla. Nämä radat siis täysin treenaamatta.

 

Elokuun puolen välin jälkeen kisasin vielä kerran Piikan kanssa, tällä kertaa Kajaanissa Väyrysen Minnan radoilla. Olisi ollut myös helpohkoja suoritettavissa olevia ratoja, mutta no can do. Kun ei voinut enää juosta, ei vaan voinut. Janne piti Piikan oikeassa mielentilassa siinä odotellessa ja ensimmäistä kertaa päästiin Kajaanissakin radalle niin, ettei Piika ottanut häiriötä suorittavista koirista. Toki sillä oli myös tärpit tuolloin. Piika oli radoillakin kiltti, odotteli kontakteilla, että ehdin paikalle ja aikaa paloi. Mutta yksi agilitynolla sieltäkin napsahti plakkariin. Koska SM-kisojen perjantain nollakin jo lasketaan, Piikalla on ensi kesälle kanssani kasassa jo tupla, kolme hyppynollaa sekä agilitynolla. Kolmen agilitynollan metsästys jatkuu ensi keväänä.

Nyt menneenä sunnuntaina Piika kisasi kotikisoissa taas Hannan kanssa. Takana oli yksi treenikerta, jossa huomasi taas, että Piika kuumui melkoisesti, kun radalle pääsi. Niinpä sunnuntaina otettiin sitten varman päälle ja leikitin Piikaa rataantutustumisen ajan. Varsin oikeaan vireeseen sen sainkin ja sinänsä hyvä, että tuli leikitettyä paljon, koska sitten yhdestä putkesta tultaessa Piikalla lähti jalat alta ja se veti täydestä vauhdista kyljelleen tantereeseen. Ilmeisesti putken pohjalla oli irtohiekkaa ja se sitten luisti kovassa vauhdissa alta pois. Piikalle sitä aina sattuu ja tapahtuu.

 

Kiitos Hannalle näistä jo käydyistä kisoista! Kiva on, että Piika pystyy jatkamaan rakastamassaan lajissa, vaikka itse nyt en sitä ohjaamaan kykenekään. Melkoista vuoristorataa tämä onkin ollut tunteiden osalta, koska sen verran tuo agility on koukuttanut, että nyt kun ei ole mahdollisuutta lajia harrastaa itse juuri kun Piikan kanssa löydettiin se yhteinen tatsi, niin onhan tuo ollut rankkaa, kun sinne radalle ei pääse. Mutta onneksi Piika pääsee.

Ja kun nyt tuli puheeksi, että kun Piikalle aina sattuu ja tapahtuu,  niin onneksi sille oli osteopaattiaika varattuna Dynamic Fysioon Marjolle heti maanantaiksi kaatumisen jälkeen ja kyllähän siellä korjattavaa oli. Osa vanhempia, osa tuoreempia vammoja. Oli nikamalukkoja selässä, kuten olin itsekin todennut. Lisäksi Marjo löysi paikaltaan olevan polven (vasen), paikaltaan olevan hännän, etuvarpaissa on ilmeisesti vanha vamma, joka luultavasti jossain vaiheessa ns. levittää tassun, kun tuki tassussa pettää. Marjo selitti tän niin hienosti, etten vaan tajunnut. Mutta ilmeisesti ei siis ole jännevamma, vaan joku toinen. Niin ja niskakin oli pois paikaltaan tms. Mutta Piika saatiin auottua. Omistajan selässä sitten työtä riittääkin, kun ei se nyt tunnu kestävän ei sitten mitään. Siksi tämä blogin päivityskin on jäänyt, koska istuminen on jotain ihan helvettiä tällä hetkellä.

Ensi kevättä odotellessa siis.

a-6479

Kas, mutta sehän oli nolla!

Agilitykisoissa talkoissa lauantaina, agilitykisoissa kisaamassa sunnuntaina. Varsin agilitypainotteinen viikonloppu siis. Lauantain talkoopäivän jälkeen kävin tosin vielä pikapikaa kuokkimassa PahaSilakan treeneissä. Piikan kanssa teemana olivat sisääntulot. Olen niihin nyt kiinnittänyt huomiota, enkä ole tykännyt Piikan ilmeestä. Tuntuu, etten voi vaatia siltä sisääntuloa seuraten, kun se haluaa kuitenkin katsoa, minne ollaan menossa. Niinpä treenattiin ensin odottelua hälisevän ihmisjoukon keskellä. Makuuttelin Piikaa parin metrin päästä itsestäni ja nyt se oli skarppi minua kohtaan. Sitten otin sen vaan ns. hallintaan ja mentiin kehään ja vasta siellä pyysin sen sivulle. Toimi pirun hyvin joka kerta. Tehtiin myös tunnari ja kaukot toisella setillä. Palkkailin vain häiriöissä ensimmäisen vaihdon suorittamisesta.

Nimetön

Kaukot ja pari koiraa. Kuva EWill.

Sunnuntaina lähdin Jattilaan jo hyvissä ajoin. Koko sunnuntain tuomaroi Tomas Berglund ja halusin vähän nähdä ennen kolmosia olleita 2-luokan ratoja. Kerrankin oli myös kiva, kun ei ollut kiire ja ehdin seurata seurakavereiden, samassa ryhmässä treenaavien ja koulutettavien suorituksia. Ja upeita suorituksia kyllä nähtiinkin! LUVAa pukkasi useammallekin, vaikka radat olivat vaikeita. Piikan kanssa käytiin lämmittelylenkilläkin ja ehdin vielä parahiksi seuraamaan 2-luokan hyppäriä. Se oli jo niin vaikea rataprofiililtaan, että mietittiin, millaisia ratoja 3-luokan varalle tuomarin taskusta löytyykään!

Ja eihän se hyppäri sitten juuri muuttunut 3-luokalle. Vaikein kohta ehkä jopa vähän helpottui, mutta sitten olikin tarjolla putkesta putkeen lähettämistä vähän enemmän. Vähän oli sellainen lannistunut olo jo rataantutustumiseen mentäessä, mutta sitten kävikin niin, että rata osoittautui ihan kivaksi. Eniten jännitin keppien jälkeistä elämää, mutta radalla sitten selvisi, että olisi pitänyt jännittää jotain ihan muuta. Tällä radalla ensin rimantiputus (=oma fiilis laski), ja lopulta sitten HYL.

 

Toisena ratana oli agilityrata. Sinänsä ihan ok, mutta aloitus. Vitsi että se pelotti. Suunnittelin kepeille sekä takaaleikkauksen että valssin/päällejuoksun päähän. Kumpaakaan ei olla juuri treenailtu näin vaikealla kulmalla.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_brata

Rataantutustumisen jälkeen jäätiin Elinoiden kanssa seuraamaan reilun kymmenen alkupään koirakon suorituksia. Moni valitsi kuvioksi takaaleikkauksen, muutama kuitenkin valssin. Kun lopetettiin seuraaminen ja lähdettiin hakemaan omia koiria, valssi johti takaaleikkausta jotain 3-0. Takaaleikkaukset eivät vain onnistuneet. Niinpä päätin ohjata Piikan valssilla muurille, ohjata kepeille, valssata niiden päässä ja sitten olisikin jo kiire. Tältä radalta ei valitettavasti ole videota, mutta Päivikki sanoi jälkikäteen, että muurilta kepeille kääntö oli koko luokan paras. Piika todella tiesi kääntymisen tulevan. Jotenkin ihmeenkaupalla selvittiin myös kepeistä ja valssista ja sitten kuulin Elinan huutavan, että JUOKSE! Ja minähän juoksin. Onneksi putki syötti aika kivasti takaakiertoon, joten siinä ei juuri tarvinnut sen suurempia koukeroita tehdä. A:lla otin katsekontaktin Piikaan, että se pysähtyisi. Pysähtyi kyllä, mutta törmäsi sitten päin rengasta. Jotain säätöä oli sitten sen jälkeen 10:llä, mutta lopulta maaliin selvittiin renkaan 5:lla. Ja kaikki kontaktit se otti 2on2off!

 

Kolmas rata oli myöskin agilityrata. Sunnuntain kolmesta radasta se oli ehkä mukavin helpon alun vuoksi. Koska lähdimme luokan toiseksi viimeisenä, jäähdyttelylenkki osui siihen, kun rataa rakennettiin. Oikeastaan suoraan lenkiltä päästiinkin jo rataantutustumiseen.

JAT_kisat_maaliskuu_Berglund_Arata

Edellisillä radoilla suurimpana virheenä oli Piikan katsominen suorilla, jolloin se tiputti riman ja hajotti renkaan, kun ei lukenut itse rataa. Niinpä tälle radalle lähdettiin sillä fiiliksellä, että ohjaan ja katsotaan, mihin se riittää. Kepeille vientiä jännitin tälläkin ehkä eniten, koska ei me olla tällaisiakaan treenattu. Ihme kyllä ei saatu pienestä säädöstä edes virhettä, joten tältä radalta 0 ja 5. sija. Vauhdilla ei hurjasteltu, kun Piika otti 2/3 kontakteista 2on2off. Keinulta vähän varasti, joten mulle tuli kepeille kiire ja aikaa paloi siinä.

 

Kaikkinensa kisoista jäi hyvä fiilis. Radat olivat haastavia ja silti niistä selvittiin. Ja taas ollaan yhtä nollaa lähempänä SM-kisoja. Ne olivat meille tämän vuoden tavoite, ja kovasti näyttää siltä, että se tavoite tullaan saavuttamaan. Tokihan tässä on haettu vain varmoja suorituksia kisoista eikä vauhdilla ole juhlittu, mutta tällä hetkellä se tuntuu hyvältä. En ole aiemmin juuri seuraillut muiden menoa kolmosissa, mutta nyt ollaan viime kisoissa lähdetty aina niin loppupäässä, että on ollut ihan hyvä seurata muiden menoa. Eniten on ehkä yllättänyt se, kuinka monella koiralla onkaan lähtöongelma ja kuinka pysäytyskontaktit taitavat olla katoava luonnonvara. No, me luotetaan niihin edelleen, vaikka syöhän se vauhtia, kun muutenkaan sillä ei leveillä.

Niin ja kuinkas ne meidän lähdöt sujuivat? Päätin nimittäin lauantain treeneissä, että vien Piikan lähtöihin irti. Ja niin tein. Edellisen koiran aloittaessa pistin Piikan makuuseen hihnan mitan päähän. Kun koirakko läheni maalia, nappasin Piikan hallintaan, otin hihnan ja pannan pois, annoin viimeisen nakin palan ja sen jälkeen mentiin lähtöön teemalla, kunhan siinä sivulla jossain tulet. Vasta lähdössä otin Piikan sivulle kunnolla. Ensimmäisessä startissa Piika alkoikin aktivoimaan itseään haukulla, ja hiljeni hyvin käskyllä. Nämä lähdöt tuntuivat parhaalta, mitä ollaan tehty.

 

Nyt onkin vietetty huoltoviikkoa. Sunnuntai-iltana lääkkeiden väärinkäyttäjä Pessi sai vissiin lääkityksen sille mallille kohdalleen, että intoutui juoksemaan pihalla Kiljun kanssa muutaman kerran pihaa ympäri. Piika siinä rytäkässä juoksi suoraan päin bemarin keulaa ja semmonen tömäri se oli, etten ole uskaltanut sen jälkeen Piikaa liikuttaakaan. Onneksi meillä tällä kertaa oli varattuna eiliselle aika osteopaatti Mari Vidgrenille ja tulipa se kyllä tarpeeseen! Muutamaan vuoteenhan Piikan rankaa ei olekaan laiteltu, mutta mitään sen suurempaa ei kuitenkaan ollut. Rintaranka sen sijaan oli ilmeisesti juuri sunnuntain tömärin jäljiltä ihan paskana ja sen laittoon menikin aikaa. Jossain välissä Mari nauroikin, että tää menee jo koiran pahoinpitelyn puolelle, mutta Piika vain makasi selällään ketarat ylhäällä ja nautti. Vaikutti, että Piika olisi halunnut jäädä Marin käsiteltäväksi koko illaksi. Tätä reaktiota ei ollakaan ennen hieronnoissa, fyssaroinneissa tai osteopaattisella hierojalla saatu aikaiseksi. Kerrankin Piika nautti. Ja minä maksoin itseni kipeäksi. Takajalkojen parin vuoden takainen loukkaantuminen puhututti myös. Ero jaloissa on aika huomattava ja ne olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo tuolloin. No, nyt niitä yritetään hoitaa vähän jälkijunassa. Ja itse asiassa. Tänään Piika istui ensimmäistä kertaa herraties kuinka pitkään aikaan itsenäisesti takajalat alla! Otetaan siis rennosti ensi viikkoon ja katsotaan sitten, mikä on vointi.