Aihearkisto: eläinlääkärissä

Spondyloosi ja suolistotulehdus

a-6369

a-6370

a-6381

a-6383

a-6388

a-6389

a-6390

a-6394

a-6395

a-6405

a-6408

a-6414

Näistä kesäisistä syyspäivistä tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka vain pari viikkoa lienee kulunut. Lehdet ovat nyt jo tippuneet ja keli on muuttunut hyytäväksi. Syksy toi mukanaan myös muita huonoja uutisia. Piika kävi osteopaatilla ontumisen jälkeen, mutta ei sieltä löytynyt kuin jumeja tuosta onnutusta jalasta. Sen verran ylimalkaiselta vaikutti tuon osteopaatin toiminta, että en kyllä hänen ammattitaitoonsa pystynyt luottamaan yhtään. Jokusen päivää tuon käynnin jälkeen aloin kiinnittämään lenkeillä huomiota Piikan liikkumiseen. Lähinnä se siis ei liikkunut vaan peitsasi koko ajan ja näytti hyvin epäpuhtaalta muutenkin sen liike. Kuinkahan monelle laitoinkaan videota Piikan liikkumisesta, kiitos vain te kaikki ihanat, jotka otitte siihen kantaa. ❤

Loppujen lopuksi päädyttiin menemään eläinlääkäriin tutkittavaksi ja sainkin heti maanantai-illalle ajan Livettiin Nikon Riitalle. Aivan huippua palvelua! Piika tutkittiin perinpohjin, se kopeloitiin kunnolla ja samalla tutkittiin polvet, kun itse lähtökohtaisesti ajattelin, jos ongelma olisi sitten siellä. Käsin kopeloiden ainoa oire saatiin selästä painamalla, jolloin Piikalta lähti jalat alta. Noilla oireilla Piika päädyttiin röntgenkuvaamaan.

Melkoinen luotto eläinlääkäriltä Piikaa kohtaan, mutta Piika kuvattiin rauhoittamatta ja kuvaustilanne menikin varsin hyvin. Yhtään kuvaa ei tarvinnut ottaa uusiksi ja tarvittava tietokin saatiin. Kuvattiin rinta- ja lanneranka, lanneranka toisesta suunnasta ja polkvet. Polvinivelissä ei ollut muutoksia eikä merkkejä ristisidevaurioista. Lannerangan kolmessa nikamavälissä sen sijaan on spondyloosi (Thx 12-L1, l1-L2, L2_L3 välit). Vd-kuvassa selässä ei ollut nähtävissä spondyloosia. Lonkissa ei nivelrikkoa.

Piika-8944

Sen verran terävää kulmaa noissa jokaisessa nikamavälissä esiintyy, että aika näyttää, spondyloituuko Piikalla koko selkä. Piikan selkä on kuvattu virallisesti terveeksi SP:n osalta 2014. LTV1 ei ole muuttunut näiden vuosien aikana mihinkään suuntaan eikä sen pitäisi aiheuttaa Piikalle oireita. Spondyloosimuutokset ovat luultavasti tulleet viimeisen vuoden aikana.

Sitähän tämä sitten tarkoittaa, että agilitylle joudumme sanomaan hyvästit. Toki olen tuota surutyötä tehnyt jo varmaan sen vuoden ajan. Tiedostanutkin, että aika käy vähiin ja hiekka juoksee tiimalasissa koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Ei sen ajan toki arvannut loppuvan näin yllättäen. Vaikka aina sanoinkin, että kun saan Piikan valioksi, niin sitten kuvautan sen. Ei pitäisi koskaan sanoa…

Nyt vain sitten odotellaan. Valeraskauden päättymistä ja sterkkausaikaa vielä kuukauden – kahden sisään. Odotellaan ja katsellaan rauhassa, riittääkö kipulääkekuurit silloin tällöin. Miten kipeäksi Piika meneekään. Saadaanko vielä monta yhteistä vuotta vai on Piikalla olevat spondyloosit kuinka kipeitä? Kukaan ei voi näihin tietää vastausta. Joskus myöhemmin ollaan paljonkin viisaampia monen asian suhteen. Nyt vain odotellaan.

a-4501

Ei tässä ole vielä edes oikein ehtinyt tuota Piikan tapausta ajattelemaankaan. Maanantaina ennen kuin lähdin Piikaa viemään eläinlääkäriin, pesin Tempoa oksennuksesta. Se oli tuolloin oksentanut aamuruokansa ja kun on eristettynä muista yksinoloajat niin eipä tarvinnut syyllistä muista koirista etsiä ja Tempo oli jaloistaan ihanasti oksennuksessa. Naureskelin tuolloin, että no pitääkö sitä lähteä eläinlääkäriin viemään Piikan sijasta. Mutta kyllähän nuo koirat oksentelee aina…

Illalla kun tulin Piikan kanssa kotiin, annettiin siinä iltaruokia ja todettiin, että no eipä se Tempo oikein syö. Janne hieroi sen ja Tempo olikin todella jumissa. Ok, no käytiin viikonloppuna Kuopiossa ja olihan se paljon autossa ja veti lenkeillä jne. Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että Tempo oksensi useita kertoja. Vein sen ulos ja se yritti käydä kolmesti kakalla, mutta ei onnistunut. Muuten Tempo oli kuitenkin virkeä. Aamulla Tempo oli jo syrjään vetäytyvä eikä seurannut perskärpäsenä perässä kotona, kuten tavallisesti. Sen räjähtävä olemus oli poissa. Ja kun tuon kerran olen Ipin kanssa kokenut, nyt en halunnut enää odotella. Varsinkaan kun Tempo ei taaskaan saanut yrityksistä huolimatta kakittua. Janne varasi Tempolle ell-ajan päivälle ja jäi sen kanssa vielä kotiin, kun itse ryntäsin hoitamaan työasioita, että ehdin viemään Tempoa eläinlääkäriin.

Sattuikin sitten että edellisiltana Piikaa hoitanut vuoro oli töissä ja päästiin tuttuihin käsiin Tempon kanssa. Kuinka ihana eläinlääkäriasema löydettiinkään! Epäilin toki, että hulluna ne mua pitää kun edellisiltana vein sinne Piikan, joka kotona ontui ja klinikalla käveli melkeinpä puhtaasti. Ja Tempo taas, no se nyt oli ihan täyttä tulta ja tappuraa kun klinikalle päästiin. Tutkimuksissa meni kuitenkin sen verran kauan, että Tempokin siinä rauhoittui ja moni olikin henkilökunnasta sitä omakseen haluamassa. Tuumailin vain, että ei tää oikeasti tämmönen ihan ole. Vaikka hienosti Tempo antoi itseään koko ajan hoitaa. Lopulta tutkimuksissa paljastui, että Tempolla CRP huiteli yli 100, joten luultavasti kyseessä oli bakteerin aiheuttama suolistotulehdus. Varmaan sitten sai sen sen kerran, kun vietiin koirat Kuopiossa koirapuistoon, että saatiin laskettua Tempo irti hetkeksi viikonloppuna.

Siinä vaiheessa sitten henkilökuntakin uskoi, että ehkä se kipeä on ja Tempo jäi kolmeksi tunniksi tippaan klinikalle. Hain sen sitten illalla ja vastassa olivat hoitajat, jotka vakuuttivat Tempon vihaavan heitä. Kuulema oli ollut todella hienosti pari tuntia, mutta viimeisen tunnin aikana se oli alkanut murisemaan jokaiselle häkkinsä ohi kulkevalle. Ääneni kuullessaan Tempon haukku kantautui klinikan takahuoneesta aulaan saakka vaativana. Hoitaja meni Tempoa hakemaan ja sieltä se tulikin sitten häkistä ryminällä ulos niin että vetäisi sitten itse tipankin irti jalastaan. Pikainen paraneminen ja paljon lääkkeitä kotona vielä syötettäväksi parin päivän ajan. Toivottavasti tämä oli viimeinen tätä laatua oleva tulehdus!

Huh mikä viikko!

Kalliita oppirahoja

10441201_10153884696816768_8675210740600640021_n

Perjantai-ilta. Kello 20. Tuhatjalka Jyväskylä

 

Joskus se odotettu perjantai-ilta voi saada täysin uuden käänteen. Me löysimme itsemme Jannen kanssa lopulta Tuhatjalasta eläinlääkäripäivystyksestä ja mietin jo, onko minulla kohta enää yhtään koiraa.

Kaikki alkoi siitä, kun Janne toi luusatsin Etelä-Suomesta ja pilkkoi ne rautakangella normaaliin tapaan pihalla  jo valmiiksi annoskokoisiksi klönteiksi. Samalla Raisa toi Naakkaa viikonloppuhoitoon. Ajattelin, että omat koirat selvitelkööt välinsä ulkona, kun aina nuo perjantait on pientä jäykistelyä vaatineet Piikalta ja Kiljulta ennen kuin ovat taas siinä tilassa, että voivat maata toistensa päällä. Putsatkoot siinä samalla sitten pihan lihan roippeista normaaliin tapaan.

Kun koirat otettiin sisään, huomio kiinnittyi täysin Pessiin, jota en ollut viikkoon nähnyt ja joka ei meinannut nahoissaan pysyä, kun Raisa oli käymässä. Naureskeltiin sille. Yhtäkkiä Raisa alkoi ihmettelemään Piikaa, joka istui nurkassa Naakan röhköpossu suussaan ja tärisi. Parin metrin liikuttamisen jälkeen pystyin toteamaan, että tämä ei ole muuten kunnossa. Piika oli ihan kivikova joka puolelta, jäykkä (vaikka juuri edellisenä iltana olin sen hieronut ja venytellyt ja tiesin, miltä se oli tuntunut käteen) ja seisoi jalat alla, jos pystyi seisomaan edes hetkenkään. Koska oireet täsmäsivät täysin Kiljun aikanaan diagnosoituun vatsalaukun kaasuuntumaan, lähdettiin samantien ajamaan kohti Jyväskylää. Piika oli selvästi kipeä ja röyhtäili matkalla jokusen kerran.

Matkalla soitin Tuhatjalkaan, jonne saatiin heti aika, kun vain perille ehtisimme. Perille päästyämme todettiin, että pahin turvotus oli jo laskenut, mutta päätin astua silti tuonne tuomion temppeliin, joka veisi kaikki rahat. Piika käyttäytyi edelleen omituisesti. Pelkäsi liukuovia ja silmät vain pyörivät päässä ja otti jalat alleen pienimmästäkin rasahduksesta. Eihän se normaalia ollut.

Samantien päästiin oikeastaan lääkärin juttusille. Piikalta mitattiin lämpö (oli pari astetta alilämpöinen) ja mentiin sitten hoitajan kanssa röntgeniin. Vatsalaukussa näkyi ilmaa ja luumassaa. Muuten kuvat olivat ihan siistit. Odoteltiin hetki taas lääkärille pääsyä ja perustutkimuksen jälkeen todettiin, että kaikki tämä vain liiallisesta lumensyönnistä. Piika oli jo palautunut normi itsekseen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Makasi pitkin lattioita välittämättä ympäristöstä tuon taivaallista.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin todeta, että ahne paska se tämäkin koira on. Ilmeisesti oli ollut niin kiire syödä liharoippeita ennen Pessiä ja Kiljua, että oli sitten haukkonut ilmaa sekä syönyt aivan liikaa lunta. Ja koirahan turposi siitä ihan muodottomaksi. Tästä opetuksesta maksoimme 250e. Mutta pahaa sanottavaa ei Tuhatjalasta jäänyt. Kohdallemme osunut lääkäri oli hyvä samoin hoitajat. Toki varmasti kyseisessä paikassa asiakkaasta kiskotaan kaikki saatava raha, mutta näin kun tiesin, mitä halusin, ei ongelmia ollut. Muutama röntgenkuva pelasti seuraavan yön unet, kun stressaaminen jäi pois ja tiesin koiran olevan taas kunnossa. Toki mietin, etten edelleenkään ehkä Ipin tapauksessa olisi Tuhatjalkaan mennyt, koska sen tutkiminen oli muutenkin sellaista hakuammuntaa, että päivystysaikana vakuutuksettoman koiran tutkiminen johtaa vain perikatoon. Piikalla onneksi vakuutus on, ja tulipahan sille pitkästä aikaa käyttöä.

Lumensyöntiin meillä puututaan jatkossa tarkemmin. Janne totesi, että saman verranhan tuo tuli lopulta maksamaan kuin joku koiraseminaari. Oppirahoja nämäkin. Ja Piikalta evättiin kaikki koulutus- ja lelurahat hetkeksi aikaa.

Kaikeksi onneksi tämä keikka ei estänyt viikonlopun suunnitelmia vaan lauantaina päästiin tokokokeeseen ja sunnuntaina agilitykisoihin…