Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.
Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.
Maanantai 29.1.18 treenit
Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.
Keskiviikon Rannikon Timon valmennus
Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.
Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!
Pipipäät 