Aihearkisto: Ipo

Kilju – ranteet auki ipo-koira

a-9484

Mecberger M:istä Kilju, Turkka ja Moodi

Viikonloppuna kisattiin belgien IPOn rotumestiksissä Myllykoskella. Tätä reissua oli suunniteltu kesästä asti. Kerrankin oikea suunta kokeella, joten ajeltiin jo perjantaina aamusta Tellulle, jotta Kilju pääsisi tekemään vielä viimeistelyjäljen ennen koetta. Hyvältä näytti ja tuntui, että taivaan merkit olivat kerrankin kohdallaan. Lähdettiin Mypan stadionille harjoituksiin ja Piika jäi nauttimaan bortsuseurasta 2,5 tunnin lenkille, jonka jälkeen koirasta ei kuulunut pihaustakaan koko iltana. Niin väsynyt se oli, kun olivat intoutuneet Eevertin kanssa juoksemaan ympäri metsiä.

Harjoituksissa Kilju teki pienen pätkän seuraamista, esteet sekä eteemenon. Muuten luisti, mutta eteenmenossa ei meinannut lähteä suoraan. Uusittiin tämä muutamaan kertaan ja vähitellen alkoi hahmottumaan, miten mennään eteen ja miten siitä maahan. Lisäksi Janne otti 1. piilon kierron muutamaan kertaan, kun aikaa jäi.

Käytiin syömässä, napattiin Piika mukaan ja majoituttiin hotelliin. Ensimmäistä kertaa tyttöjen kanssa reissussa näin aivan vieraassa paikassa, mutta kummallakaan ei ollut huolenhäivää. Piika nyt tosiaan muutenkin levytti väsyneenä, mutta ei Kiljukaan ottanut paineita vaan asettui petilleen. Se vain kovasti nuoleskeli tassujaan ja kysyinkin Jannelta, että mikä niissä on. Mutta kuulema oli jo nuoleskellut edellisenä iltana eikä ollut ollut mitään.

Aamulla tuo nuoleminen vain jatkui, joten tsekkasin rutiininomaisesti tassut. Ja jarrunappulathan ne olivat ottaneet osumaa. Viikon aiemmista treeneistä ja luultavasti vielä palaneet perjantain harjoituksissa kentällä, koska ei ne olleet olleet noin huonossa hapessa vielä torstai-iltana. Totesimme kuitenkin, että eivät tunnu vaikuttavan sinänsä Kiljun tekemiseen, joten eikun tottissuoritusta jännäämään.

Kiljun tottisvuoro oli ennen puolta päivää. Ensimmäisenä paikkamakuu. Janne sitä treenaili ennen suoritukseen menoa, mutta Kilju kävi jo siinä melkoisilla kierroksilla. Ja niinhän se sitten nousi puoli-istuvaan asentoon heti Jannen jätettyä sen paikalleen. Kun Janne meni piiloon, Kilju nousi istumaan. Tässä vaiheessa totesin, että mulle riitti ja lähdin kiertämään kentän toiselle puolelle. Yllätyksenä Kilju oli mennyt tällä välin maahan ja siellä pysyi loppuun saakka. Ja sitten itse suoritukseen…

20161016165100-87eb0609-me

Seuraamisessa ”lievää” edistystä, kuva c) Suvi Virtala

20161016165102-8f2eee48-me

c) Suvi Virtala

a-9307

Henkilöryhmässä kontakti katkeili välillä.

20161016165102-bb94816e-me

Jäävistä maahanmenon Kilju istui, kuva c) Suvi Virtala

20161016165103-0e516879-me

Luoksetulon perusasento. Sitä saa, mitä vahvistaa. Tässä tapauksessa takana olemista. Kuva c) Suvi Virtala

20161016165104-10e0e3c4-me

Liikkeestä seisomisessa käveli hieman perään. Ja perä keuli. kuva c) Suvi Virtala

a-9315

Sitten ne noudot…

a-9312

Tasamaalla ihan ok.

a-9318

Kaunis, koottu hyppy metrisellä mennessä.

20161016165113-a383f02e-me

Hyvin ylitti tullessakin kapulan kanssa, kuva c) Suvi Virtala

20161016165109-820ae00b-me

Joko saa noutaa? kuva c) Suvi Virtala

a-9325

Löysi oikean esteen mennessä…

20161016165114-ed38bc65-me

Ja palauttikin oikean esteen kautta, kuva c) Suvi Virtala

a-9332

Eteen! Ja meni suoraan!

a-9336

Ja meni maahankin ekalla käskyllä. Mitä nyt nousi istumaan heti, kun Janne lähti kävelemään kohti. Jarrunappulat ilmassa tässäkin kuvassa.

a-9341

Yhteensä 80p.

Kaikki maahanmenot siis epäonnistuivat, vaikka puolet paikkaamakuusta makasikin, mutta jäävä maahanmeno sekä eteenmenon istumaan nousu liian aikaisin rokottivat. Lisäksi edistäminen, kontaktin hajoilu jne rokottivat pisteitä. Mutta tuloksessa oltiin vielä kiinni. Jarrunappulatkin olivat ok-kunnossa, joten parin tunnin päästä koittavaa C-osaa sitten jänniteltiin. Vaikkakin Janne oli kyllä varsin rennolla fiiliksellä verrattuna edellisvuoden kisoihin. Kun tottis oli ohi, tuntui, ettei mikään voisi mennä enää pieleen. Eipä…

a-9343

Piilonkierrot Kiljulta sujuivat muuten hyvin, mutta 5. piiloa ei meinannut löytää aluksi.

a-9348

Löytyi se lopulta ja suunta kohti 6:sta.

a-9360

Maalimies löytyi ja tällä kertaa Kilju jätti jopa häirinnän sikseen.

a-9376

Sivulletulo oli taas ”hieman” edessä.

a-9377

Ja se seuraaminen… No, mitäpä sitä hallinnasta…

a-9378

Tällä kertaa vain lievä automaattimaahanmeno.

a-9379

Levitoiva Kilju, kun pääsi puremaan.

a-9383

Otteet olivat perus-Kiljua.

a-9389

Ja väänsi mukana.

a-9391

Ja hieman ehkä myös leijui…

a-9392

Vääntää vääntää

a-9397

Mutta kiinni on ja pysyy.

a-9399

Tasatahtia.

a-9403

Selkäkuljetuksessa.

a-9407

Jaa niin puhuiko joku edistämisestä?

a-9411

Hyökkäyksessä.

a-9414

Kilju kyykytti maalimiestä.

a-9418

Ja taas väännetään.

a-9435

Vartioinnissa.

a-9438

Sivukuljetus.

a-9453

Pitkässä liikkeessä Kilju jarrutti tuntuvasti ennen hyppyä.

a-9462

Väännetään ennen ensimmäistä irroitusta.

a-9474

Ja irroituksen jälkeen…

a-9476

Viimeinen kamerassa oleva kuva.

Niin, mikä voi mennä pieleen? Se, että Kilju päästää kaiken tämän jälkeen hihasta irti noin 2-5 sekuntia ennen loppua. Ennen irti-käskyä. Eikä palaa hihaan, vaan ottaa ensin kunnolla etäisyyttä kunnes tilanne on ohi ja sitten palaa vartiointiin. Se oli sitten siinä. Hylätty suoritus, 0 pistettä. Miten näin kävi?

14712596_10154621770724803_856881408749036807_o

Ehkäpä tässä on sitten vastaus. Kuvattu autossa 5 minuuttia suorituksen jälkeen.

Varsin selvä kipureaktio tuo irti-päästäminen. Kilju on niin herkkis, ettei sitten halunnut palata kiinni hihaan, kun sattui. Eipä sitä voi siitä syyttää. Ei ketään. Janne toki harmitteli, että huono koiranomistajaolo, kun kävi näin, kun jarrunappulat olivat muutenkin kuluneet, mutta mistäpä tuonkaan olisi arvannut. Jatkossa Kilju treenailee jarrunappulat teipattuina tietyillä pohjilla. Lopulta päädyttiin keskeytykseen. Tulokseen ei ollut enää mahdollisuutta ja nuo jarrunappulat olivat todella kipeät. Ennemmin lääkittiin koira kuin olisi vielä haettu huonoja kokemuksia pellolta, missä esineet olisi pitänyt ilmaista maahanmenoilla.

Kisaviikonloppu vaihtui siis kädenkäänteessä laatuaikaa koirien kanssa -viikonlopuksi. Kai se Kilju oli sitten niin epätoivoinen, että oli vaan pakko vetää ranteet auki, ettei tarvinnut jatkaa kisaamista. Sarjassamme hyvin kisakokemusten sarja jatkuu, tämäkin sopiva jatko Ipi – vittuun siitä viestikoiralle. Mutta hyvää ruokaa (pizzaa), hyvää seuraa, hyviä kisasuorituksia ja Kiljun sisarusten treffailua, olihan siinäkin sitä jotain. Lauantai-iltana päästiin vieläpä taluttamaan pässejä. Janne tosin totesi, että mikäs niitä oli taluttaessa, kun yhtä Pässiä on tullut vuosien saatossa taluteltua kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia kilometrejä, joten homma oli enemmän kuin hanskassa.

14712859_10154539049316768_2124330301070084168_o

a-9504

Moodi, Turkka ja Kilju

Hauska oli nähdä Kiljun sisaruksia. Paljon niissä on samaa, mutta kaikki myös omia yksilöitään. Kilju yllätti toki taas kerran koollaan. Mistä se nuo lihaksensa oikein on hankkinut?

Niin ja Piika? No sehän nautti, kun sai kulkea belgien keskellä häntä pystyssä. Jäätiin sen kanssa vielä yhdeksi yöksi Tellulle ja Piika pääsi taas kerran bortsujen kanssa metsään. Sulatti myös Juditin, niin että nukkuivat yön pylly vasten pyllyä ja aamusella Moonakin yllätti alkamalla leikkimään Piikan kanssa. Kaikkea sitä. Herkkua ja Ainoa taas en päässyt pakoon koko viikonlopun aikana. Tällä kertaa lähdettiin kuitenkin ilman ylimääräisiä koiria kotiin.

a-9764

 

 

Suvi Virtalan ottamien kuvien käyttöön kysytty lupa ja saatu se. Kiitos! 🙂

Lokakuu

a-9232

Niin se lokakuu sitten koitti. Pessi olisi täyttänyt 9 vuotta. Ipin kuolemasta tuli sitä seuraavana päivänä kuluneeksi vuosi. Ei siis kummakaan, että kuluneella viikolla oli varsin tunteikkaita hetkiä. Puhumattakaan siitä, että luovutin reilut 8 vuotta minulla olleen avainnipun pois. Hetkeksi? Väliaikaisesti? Ainiaaksi? Tulevaisuus näyttää.

Tällä hetkellä nautiskellaan aurinkoisista syyspäivistä se mitä voidaan. Olen yrittänyt tehdä Piikan ja Ainon kanssa pienen lenkin päivittäin, vaikka sitten vain hiljaa köpötellen. Jokusen kerran on käyty pitkästä aikaa Saviollakin ja tytöt ovat päässeet juoksemaan peltorallia. Piika Hapannaamakin on saanut elämänilonsa takaisin koirakavereiden myötä. Piikalla loppui myös lääkekuuri ja sylkirauhanenkin on kutistunut, vaikka aluksi tuntui, että kuinkahan tässä käy.

Vähän ollaan myös treenattu tokoa. Muutama liike päivässä pitää mielen virkeänä. Näin haluan uskoa, vaikka treenataankin ihan vain pikkuisia liikkeiden osia sieltä täältä. Pitäisi varmaan treenata enemmän liikkurin kanssa, koska nyt viikonloppuna testattiin osaa liikkeistä liikkurihäiriöllä ja eihän niistä tullut mitään. Iloista on ollut huomata kuitenkin se, että noista päivittäisistä 10-15 minuutin treeneistä on ollut hyötyä ja Piikalla pysyy vire korkealla myös pidemmissä treeneissä. Tänään kun hinkattiin Jannen kanssa niin ruutua, ohjattua, kaukoja kuin tunnariakin, ei väsymistä esiintynyt vaan Piika teki hyvällä ilmeellä koko ajan hommia.

a-9244

Kiljulla on ollut päällä kunnon treeniputki. Tottista, puruja ja jälkeä. Osioita on yritetty paketoida, mutta saa nähdä, millaisen jäniskevennyksen Kilju tällä kertaa järjestää. Toisaalta se myös on osoittanut hienoa paineensietokykyä valeraskaanakin ja ajoi viikonlopun aikana myös 4 jälkeä kolmessa päivässä ja paransi kerta kerralta. Siihen päälle varmaan yhdet elämänsä parhaat purut. Luottoakin siis on, mutta riittäkö se? Nähtäväksi jää.

Aino puolestaan on reipastunut päivä päivältä. Leikkii leluilla sisällä ja ulkona, valuttaa kuolaa jojoina nähdessäänkin ruokaa ja on oppinut ottamaan koppeja lentävistä juustosiivuista. Janne ihmetteli perjantaina, onko se sama koira laisinkaan kuin viikko sitten. Ainosta on myös kehkeytynyt varsin oiva sohvatyyny. Ollaan testattu. Sen saa väänneltyä asentoon jos toiseenkin ja vieläkin se vain kömpii viereen, pistää pään polvelle ja nukahtaa siihen tyytyväisenä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös jalkojen alla tai pään allakin tyynynä. Aino tykkää ja me tykätään siitä. Varsinkin, kun se on oppinut myös tulemaan omatoimisesti käskystä pois keittiönpöydältä.

a-9255

IP3 Kilju

Loma lähenee loppuaan. Pitäisi kai yrittää muistaa, mitä kaikkea lomalla tapahtui… No, aloitetaan siitä, kun Kilju kävi kokeessa…

Taisi olla lauantai, heti loman alkuun. Vielä heinäkuuta elettiin. Ajeltiin Orivedelle kokeeseen, tuomarina Outi Hermiö. Jäljellä aloitettiin, kauniissa säässä pellolla. Lammaslaidun vieressä. Piikan mielestä ne olisi pitänyt syödä. Kilju heilutteli vain häntäänsä. Ja viiden minuutin varoitusajalla Kilju lähti koirista ensimmäisenä jäljelle. Janne ja Jannen arpatuuri… Tarkoitus oli ollut, että Kiljua olisi ehtinyt siinä vähän purkaa lenkillä, mutta eipä sitten. Aika rajallista oli muutenkin, kun narttu lähenteli tärppipäiviään ja piti vähän miettiä, missä sitä viitsi käyttää tarpeillaan, ettei muita kisakumppaneita häiritsisi.

Jännitin jälkeä varmaan enemmän kuin kukaan. Viimeiset neljä viikkoa olin kuitenkin sitä koiralla ajanut ja edellisenä iltana siirrettiin jälkipuikot Jannelle. Tulihan siellä niitä muutamia mokiakin sitten, mutta Kilju teki hienon tolpan ja lähti jäljelle itsevarmasti. Ensimmäisestä esineestä otti vähän painetta ja kulmissa tuli pyörimistä. Toisella esineellä Janne pelasi pari pistettä kehumalla koiran, kun se oli mennyt maahan esineelle. No, ne pari pistettä pystyi ottamaan, sillä siihen Kilju taas tasaantui ja jäljesti hyvin loppuun. Pisteitä tästä suorituksesta 88.

Sitten tulikin pitkä odotus. Koska juoksut, Kilju teki loput osiot viimeisenä koirakkona. Muut siis tekivät tottikset ja purut ja Kilju pääsi vasta sitten kentälle. Kyllä, se oli täysin irti. Tottikseen tullessa etsi vain maalimiestä ja homma levisi siihen. Epätarkkuuksia, edistämistä, jäävässä istumisessa jäi seisomaan, A:n palautti metrisen kautta ja kaiken huipuksi eteenmenoon lähti liiankin hyvin ja käskyt maahanmenosta kaikuivat kuuroille korville. Häntä vaan vilkkui, kun Kilju painoi ulos kentältä ja samantien takaisin etsimään maalimiestä piiloista. Pisteitä tästä suorituksesta 70.

A-5365

A-5370

A-5374

A-5385

A-5387

 

Pieni huilitauko ja sitten purut. Kuuma päivä ei näkynyt Kiljun suorituksissa. Tottiksen perusteella itse olisin voinut lyödä vetoa, että Kilju tulisi suoraan 6-piilolle, mutta thänk god oltiin treenattu viikkoa aiemmin tätä, niin että itse toimin tuomarina ja kun Kilju yritti tulla piilolle suorilta, häädin sen pois. Oli vissiin jäänyt joku muistikuva tästä, sillä Kilju kiersi piilot kiltisti ja 6-piilolle tullessakin vältti tulemasta tuomarin puolelta sisään ja vaihtoi kesken matkan kiertopuolta. Hieman haukku viipyi piilolle tullessa, kun Kilju arvioi uutta maalimiestään. Muutama tökkäisykin siinä tuli ennen kuin Kilju pääsi vauhtiin. Paon estossa tuli automaattimaahanmeno ja pitkässä liikkeessä Kilju hidasti ennen hyppyä eikä saanut kunnolla kiinni hihasta, mutta korjasi otteen heti kun sai tilaisuuden. Janne puolestaan pääsi herkuttelemaan irrotuksissa ylimenovaiheilla ja esityksestä irtosi pisteitä 92.

A-5405

A-5413

A-5415

A-5418

A-5421

A-5425

A-5431

A-5434

A-5440

A-5455

A-5470

 

Tällä lennokkaalla suorituksella yhteispisteiksi jäivät 250 ja koulutustunnus IP3. Kiitos Vesku, Ellu ja Riikka sekä kaikki matkalla auttaneet. Tästä kohti uusia seikkailuja!

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!