Aihearkisto: Tottis

Projekti nimeltä Tempo

Ihana tuollainen viisikuukautinen malinpenikka. Ei käy aika pitkäksi, kun yrittää siitä leipoa yhteiskuntakelpoista hurttaa. Janne totesi tässä yksi ilta, että jos mulle vielä joskus bortsua tulee, niin se tuskin uskaltaa hengittääkään ilman lupaa. Tempo on kyllä opettanut minulle siihen mennessä, kuinka se oikeaoppinen pakote annetaan niin, että menee kerrasta perille.

No, luulen, että sille bortsulle tuskin tarvitsisi antaa niitä pakotteita. Nimimerkillä Piikan kanssa on ollut varsin helpot seitsemän vuotta, kun se on saanut elää niin pellossa kuin voi. Koska se on vain ollut niin helppo eikä sillä ole ollut tarvetta nousta ihmistä uhmaamaan. Ja nyt kun lenkit on olleet pitkälti Tempoon keskittymistä ja sen perseilyjen kitkemistä, Piika on ilmeisesti päättänyt olla kuuliaisin koira koko porukasta ja kulkee lenkit vasemmalla sivulla namitaskua koko ajan tuijottaen.

Tempon kanssa päästiin siihen pisteeseen, että se alkoi kiihtymään ohitettavista koirista, lenkkeilijöistä, autoista ja pyöräilijöistä. Perjantaina ohitustilanteen jälkeen jäi saalis sen verran päälle, että naksautti hampailla mun pohkeeseen. Rajansa kaikella ja sen jälkeen rajat vedettiinkin kiinni. Pieneltä malinoissilta on kitketty elintila hyvin pieneksi, kaikki on kiellettyä lähtökohtaisesti ja luvan kanssa saa asioita tehdä. Siitä palkkiona on ruokaa suoraan taskusta.

Itselle tässä on hankaluutena se, että niistä rajoista on pidettävä koko ajan kiinni. Yksikin lipsuminen niin Tempo kyllä yrittää rajojen rikkomista heti enemmän. Arjen kiireessä ja väsymyksessä asiat haluaisi tehdä helpommin, mutta nyt on pakko vaatia vaatia ja vaatia.

Tällä hetkellä Tempo vaikuttaisi varsin pehmeältä, terävältä, vilkkaalta ja epävarmalta. Varsin tyypillinen tuollainen pieni pentunen. Omat hankaluutensa siihen tuo huono suhteeni siihen, vai pitäisikö sanoa olematon suhteeni. Jannea se tuntuu uskovan jo mulkaisusta, mutta kanssani elämä on tällä hetkellä yhtä selviytymistä vääntämisestä toiseen. Periaatteessa tämä tilanne ärsyttää, koska tuskin olisimme tässä tilanteessa, jos olisin toiminut Tempon kanssa johdonmukaisesti ihan pennusta asti. Nyt saavutetuista oikeuksista on hyvin vaikea tuollaisen junnukoiran päästää irti.

Mutta on tässä toki menty eteenpäinkin. Hihnassa vetäminen alkaa olla aisoissa, lähellä-käsky on mennyt kivasti perille samoin kuin EI!!!. Jopa Kilju on todennut, että lenkit on ihan jees, kun mukana on nappulaa ruoaksi. Eikä niille vastaantuleville koirillekaan välttämättä enää tarvitse kurkku suorana huutaa, riittää pienen pieni puh. Mikä ei kyllä ole sallittua sekään. Paljon on vielä tehtävää projektissa nimeltä Tempo.

Viikonloppuna saatiin myös hyvät opit seuruun alkeistreeniin. Olen seuraamista kovin vähän muutenkin tehnyt, koska on tuntunut, ettei siinä kaikki ole vain natsannut. Uusilla opeilla natsaa! Periaatteessa tämä olisi kai pitänyt muistaa tuolta jokusen vuoden takaa, kun Piikalle rakensin seuruuta uusiksi, mutta näemmä sitä ihminenkin on unohtavainen, kun näin tärkeistä opeista on kyse. Agilityssa Tempo opetteli perjantaina taas uuden ohjauksen: niiston alkeet.

 

Mainokset

Kiljun jäniskevennys

a-6456

 

Viikonloppuna järjestettiin belgianpaimenkoirien kansallisten lajien PK-mestaruudet Uuraisilla. Kiljulle kävi kutsu toimia nollakoirana jälkikoirien tottelevaisuudessa. Piikallakin oli varaus kalenterissa, mutta perumisten takia Piika sai hyvillä mielin hengata kentän laidalla ja nauttia rapsutuksista.

Kilju sen sijaan päätti, että kun kansa kaipaa huvia, sitä saakoon myös koko rahan edestä. Joten kisojen pakollinen jäniskevennys nähtiin siis Kiljun toimesta.

Kiljun IP3-kokeesta on nyt pari kuukautta ja koiraa on jumpattu tottiksen suhteen näinä kuukausina taas paljon. Milloin on ollut maalimies tottiskentällä ja milloin on häiriötä tuotettu muulla tavoin. Tavoitteena saada koira aktiiviseksi Jannelle.

Uuraisten urheilukentällä Kilju joutui ensin paikkamakuuseen. Hyvän paikkamakuun se tekikin, mitä nyt jokaisella parin käskyllä se katsoi Jannen piilon suuntaan, että joko kävisi kutsu töihin. Ja parin noutojen aikaan Kiljun kieli kävi siihen malliin, ettei epäselväksi jäänyt, kuinka saaliilla koira kävi. Janne kun palasi piilosta, Kilju hyppäsi sivulle niin, että sen suu hipoi Jannen kainaloita. Selväksi kävi, ettei helppoa tule olemaan. Parin eteenmenon aikana Kilju kehi vielä enemmän kieppejä ja seuraamisviivalle asettui ylivirittynyt koira.

Jos jotain hyötyä on treeneistä ollut, nyt Kilju oli aktiivinen ja työskenteli hyvin. Mitä nyt keuli ihan reippaasti. Ihan jäätävä edistäminen. Perusasennot se silti kykeni tekemään paremmin kuin hyvin. Jäävässä istumisessa kääntyi melkein ympäri, kun oli varma, että henkilöruudusta joku sen on palkkaamassa, maahanmeno oli perinteisen hidas ja seisomisessa kävi useampia askelia Jannen perään. Luoksetulot sen sijaan olivat napakat ja perusasennot taas hyvät. Tasamaanouto oli 2 kiloisella hyvä, ja sitten se sirkus alkoi. Metrisellä Kilju ylitti esteen mennessä, takaisin palautti kiertäen esteen. Ei edes aikonut hypätä. Janne sanoi myöhemmin, että näki, miten koira tyhjeni, kun sai kapulan suuhunsa. Saivat luvan tehdä metrisen uudestaan ja tällä kertaa Kilju ylitti esteen taas mennessä, mutta tuli kiertäen takaisin. Nyt kohdisti jo esteelle, mutta kiersi sen kuitenkin. A:lla Kilju sitten päätti mennä A:n kautta ja palauttaa metrisen kautta. Näiden kanssa ei sekoile treeneissä, mutta kokeessa näemmä ei pakka pysy kasassa ei sitten millään. Ja sitten se eteenmeno. Jannelta yksi virittelevä sana ja Kiljulla keuli. Oli muuten suora ja nopea eteenmeno. Vielä kun olisi kuunnellut käskyjä. Ei puhettakaan. Siellä se häntä taas vilkkui pusikossa palkkaa etsien.

Sitä voisi ajatella, että voi perse. Mutta ei se kannata. Tämä tuli oikeaan aikaan tasontarkistuksena, ettei treenit ole vieneet touhua siihen suuntaan, mitä haluaisi. Siinä missä Ipiä sai aina kannatella suorituksissa, että se kesti loppuun saakka, Kilju kehii kierroksia läpi suorituksen palkka mielessään. Sen aktiivisuuteen ja vireeseen on syytä olla tyytyväinen, mutta vielä kun pää pysyisi kasassa loppuun saakka. Enemmänkin nyt pitää alkaa jo stabiloimaan suorituksia tietylle tasolle. Suunnitelmissa onkin, että tulevina viikkoina Kilju joutuu tekemään enemmän kisanomaisia tottiksia eri kentillä. Enää se ei saa olla sirkushuveja koko kansalle ja etenkään Kiljulle vaan siitä pitää tehdä rutiinisuoritus. Helpommin sanottu kuin tehty. Lopputulos nähdään kuukauden päästä.

a-6460

 

Pääsi se Kilju iltapäivällä vielä jälkikoirien esineruutuunkin. Vastoin odotuksia toimi hienosti ja nosti kaksi esinettä tuosta vain. WTF? Koira, joka ei osannut tuoda keväällä edes yhtä ja nyt kun taukoa on takana varmaan kolme kuukautta, ei esineruudussa ollut mitään ongelmia.

Multapeltokin Kiljulle esiteltiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ja ohhoh! Eihän sekään ollut ongelma. Kynnöspelto, johon helppo jälki, mutta Kilju teki jopa tarkemmin töitä kuin heinäpellolla. Edes jokin osa-alue luistaa.

Tyttöjen kaverina oli viikonloppuna Elsa. Sitä ajattelisi, että kolme koiraa voisi olla hyvä. Todellisuudessa kaksi aikuista koiraa on oikeasti maailman iisein hoitaa. Tuollainen juniori-ikäinen virtaa pursuva pentumainen otus sen sijaan taisi aiheuttaa tytöille enemmän kismaa keskenäänkin saati sitten, kun piti vielä komentaa Eppua olemaan kunnolla. Kilju suoriutui tästä tehtävästä paremmin. Piika sen sijaan oli visusti sitä mieltä sunnuntaina, kun Janne pakkasi autoa, että hän ei juniorin kanssa kaksin jää ja yritti piilottaa itsensä Avensiksen takimmaiseen nurkkaan. Piikan masennukseksi joutui kuitenkin jäämään kotiin, ja helpotus sitten taisi olla, kun juniorikin lähti kotiinsa.

a-6448

 

Ylikouluttamista treenaamassa

Lauantaina oltiin taas PahaSilakan treeneissä mukana Piikan ja Kiljun kanssa. Kilju veti pari settiä tottista ja puruja pari kierrosta. Janne joutui prässättäväksi ja Kilju samoin omalla vuorollaan. Nyt on joku pari kuukautta tehty Kiljulle edistämiseen vastaveto-treeniä. Kaikki perustuu siihen, että Kiljua kiskotaan pannasta eteenpäin ja sen tehtävä on hoitaa paikkansa niin, että se silti on korrekti seuraamispaikka. Jostain syystä toimii aivan sairaan hyvin ja ilman estämistäkin paikka on nyt pysynyt hyvänä. Paitsi puruissa. Siellä Kilju edistää kuin pieni sika.

Samaa vastaveto-treeniä on tehty myös noutokapulan perään hytkymiselle. Pyllyn pitää pysyä maassa kuin liimattuna. Eilen vaan vähän lipesi ja sitten Kilju varastikin noutokapulalle. Jälkeenpäin mietittynä olisi toki kannattanut päästää siitä grippiliinasta irti. Mutta mitä vielä, yritin estää kaikin tavoin Kiljun pääsemisen noutokapulalle. Eli raahauduin mahallani viitisen metriä Kiljun perässä kapulalle, jolloin totesin, että kai tästä liinastakin voisi päästää irti. Muistoksi sainkin sitten kipeät palovammat liinasta, vaikkei se edes käsissä luistanut.

Piika keskittyi tokoon siinä tottistelevien malien ja rotikoiden keskellä. Päivän teemaksi muodostui hinkkaaminen, kun todettiin siinä, että luoksetulon stoppi vaati omaa pysäytyksen hallintaa. Piika tulee joka kerta niin eri vauhdilla, että sen laukka-askelia on todella vaikea laskea ennen pysäytystä. Niinpä lähdettiin suhtautumaan pysäytykseen periaatteella ”älä tuijota koiraa, tuijota törppöä”. Ja tämä toimi!

L-liikkeestä istuminen on tyylikkäästi ihan hajalla. Kokeiltiin sitten niin, että pysäytin Piikan seisomaan pari metriä selkäni taakse ja selin koiraan peilaten sitä lasiovesta käskytin sitä istumaan. Toimi. Vaikeutettiin ja kävelin paikallani, ei toiminut ja toimi. Kävelin eteenpäin. Ei toiminut ja toimi. Kävelin paikallaan seisovan koiran takaa ohi, ei toiminut. Tätä tehtiin siksi, että päädyttiin ”ylikouluttamaan” Piikaa, se tuntui muutenkin olevan nyt muotisanana. Tällä treenillä pyritään saamaan ohjaaja-avut täysin pois ja Piika aktiiviseksi kuuntelemaan käskyjä.

Ohjattua noutoakin tehtiin, ja vasen on edelleen kadoksissa, jos kentällä on yhtään ylimääräistä häiriötä. Tunnistusnouto oli varsin hyvä n. 3 metrin matkalta. Ruutuun tykkää juosta täysillä, mutta maahanmeno on nyt varsin automaattinen, joten olen yrittänyt palkata vain ruudun takaosaan juoksemisesta. Paljon Piikalla tuntuu vaikuttavan mielentila jokaiseen liikkeeseen. Jos tulee yhtään odottelua ja se mieltää minun olevan epävarma tai tyytymätön sen suoritukseen, se käy epävarmaksi ja alkaa säheltämään. Jos se taas on varma onnistumisestaan ja kokee saavansa minulta hyväksyntää, se suorittaa korrektisti liikkeet ja on itsevarman oloinenkin.

Sunnuntaina käytiin Riikan kanssa Jattilassa treenaamassa ja saatiin paikalle sattuneista tokoilijoista paikkamakuuseuraakin. Piika teki lisäksi metallihyppynoudon, luoksetulon pysäytyksellä, ruutuun juoksemisen, L-liikkeen istu-seiso-jäävillä, ohjatun noudon vasemman haulla sekä tunnistusnoudon. Parit kaukojen nostot tein vielä lopuksi. Nyt pääpaino treenissä oli vain varmoilla suorituksilla, palkkaa satoi ja yritin pitää Piikan aktiivisena koko ajan. Fiilis tuntui olevan kaikin puolin ihan hyvä läpi treenin.

 

Seuraava viikko elelläänkin Piikan kanssa kaksin. Pessi lähti Jannen ja Kiljun kanssa Espooseen. Pessi on ollut viikon ajan taas kipeä ja särkkäriä on mennyt varsin isolla annoksella. Ei olla vielä haluttu siirtyä Panacodiin, kun periaatteessa tilanne on sikäli hallinnassa, että Pessi vielä vastaa positiivisesti selän hieromiseen. Niinpä kokeillaan nyt, josko säännöllinen lenkkeily ja hierominen auttaisi sen ohella, ettei Espoossa pitäisi olla pelkotilojen aiheuttajia, kuten tuulta. Yritetään nyt vielä, vaikka aika luovuttajafiilis tässä alkaa olla sen suhteen, että Pessi enää terveiden kirjoihin pääsisi. Lokakuusta asti se nyt on säännöllisesti kipuillut ja nyt alkaa näkymään oireina arjessakin. Käytöshäiriöitä enenevässä määrin, sisällä edestakaisin ramppailua ja vinkumista ja ulkonakaan ei enää lähtenyt Kiljun kanssa juoksemaan. Suoraan sanottuna en tiedä, päästäänkö edes pääsiäiseen, joka on nyt asetettu takarajaksi. Toivottomalta tämä tuntuu taas vaihteeksi.

Kehittymässä Hermiön Outin opeilla

Kummipoikani oli nähnyt kävelyllä Valtavan Koiran. Siihen poika oli todennut, että tuohan on kuin Pessi. Paitsi, että se on kehittyneempi versio Pessistä. Järkeenkäypää. Niinhän tietokonepeleissäkin se kehittyneempi versio on aina edellistä suurempi (ja monipuolisempi) versio.

Koiran perusversiostakin esitettiin tuosta viikko sitten teoriaa. Se on koira, joka kusee ja paskoo. Syöminen on jo lisävaruste. Vielä kätevämpää toki olisi, jos koiran muisti olisi kuin kovalevy. Kun opetat jonkun asian väärin, voisi kaiken väärin opitun maalata kursorilla ja deletoida uuden, paremman tiedon tieltä. Näin ollen koiristakin tulisi kehitysversioita 1.0, 2.0 jne. Vielä kätevämpää olisi, että tietoa voisi copypastettaa toisilta koirilta. Ei tietenkään saisi hypätä versiosta 1.0 suoraan 3.0:aan vaan välivaiheiden kautta. Tuolta koiralta haluan nopeasti istumisen ja tuolta toiselta koiralta armottoman ruokahalun. Menisikö koko touhu kilpavarusteluksi ja kaupankäynniksi? Keltä löytyisi parhaimmat versiot – vai olisivatko ne kaikkien mielestä parhaita?

Ehkä siis onni, että (vielä) tämä ei ole mahdollista. Nyt vain juostaan sen parhaimman kouluttajan perässä voidaksemme imeä kaikki opit – ja ehkä jos osaamme, voisimme siirtää myös osan tästä oppimastamme omiin koiriimme ja omaan osaamiseemme. Lauantaina saimme nauttia yhdestä Suomen parhaista kouluttajista, nimittäin Hermiön Outin opeista Kana-Areenalla.

Tällä kertaa koulutukseen osallistuvat koirat olivat tuttuja koiria, joista osaa on tullut seurattua pennusta saakka. Olikin hyvin antoisaa nähdä, minkä muutoksen Outi sai ohjaajissa tapahtumaan päivän aikana. Kai se on se kyky nähdä minuuteissa ongelma ja lähteä purkamaan sitä sieltä ruohonjuuritasolta.

Ei voinut kuin nyökytellä tosiasioille, että herkästi tuomari katsoo tottiksessa ohjaaja-avusteiseksi nopeat käännökset, jos ohjaaja niissä kovasti hötkyilee. Sen sijaan näyttävää on, jos koira on itse tehokas ja työstää käännökset nopeasti. Tai ettei ole mitään syytä pelätä koiran vireen laskua treeneissä. Kaikki koirat eivät vain ole nollasta sataan kiihtyviä turboja tämän asian kanssa on opittava elämään. Ei näiltä koirilta tarvitse vaatia sitä vireen säätelyä, mitä turboilta vaaditaan. Olennaista on kaikkien koirien kanssa löytää se toiminta-alue, jolla ne toimivat. Ei koiran tarvitse tehdä sahalaitaa vireen säätelyssä, kun se voi mennä myös loivilla kaarilla ja silti toimia hyvin. Ihan yhtä huonoa kuin alavireinen koira on ylivireinen koira. Eikä helpommaksi tee sekään, jos koiraa imutusseuruuttaessa nakki vedetään koiran kuonon edestä aina pois niin, ettei palkkaa saakaan. Pitäisi enemmänkin lähteä saaliilta liikkeelle, saada koira tasoittumaan nakin eteen, palkata se, jatkaa uudella nakilla, nostaa siinä vaiheessa käsi ylös, kun koira tasoittuu ja palauttaa nakki takaisin palkkaamaan koira ja viedä se heti saaliille uudestaan. Näin koiralla säilyy odotusarvo nakkiin eikä se ehdi alkaa vilkuilemaan sivuilleen, kun nakkia ei ensimmäisellä yrityksellä saanutkaan.

Piikan kanssa menimme työstämään täyskäännösongelmaamme. Se kun on niin pirun löysä ja suoraan sanottuna karmiva. En ole itse siihen keinoja löytänyt, mitä nyt keittiötreeneissä ei ole ollut mitään ongelmia. Totesin heti alkuun, että tää edistää ja annan sen edistää, etten siihen enää jaksa puuttua. Outi nauroi, että no yleensä kun noin sanotaan, niin ei se koira edistä sitten yhtään. Ja niin me näytettiin, miten Piika edisti ja miten hirveä täyskäännös oli. Seuraavaksi Outi käski mun lyhentää askelpituutta puolella. Vaikka on pitkät jalat, voisin olla koiralle armeliaampi ja kulkea sen tahtiin enkä omaani. Aluksi oli vaikeaa. En todellakaan osaa luonnostaan kävellä lyhyillä askelilla. Mutta kun se alkoi luonnistumaan, edistämisongelmakin hävisi. Täyskäännöksissä jouduin tekemään itse enemmän töitä eli kääntymään kunnolla kahdella jalalla paikallaan, mutta missään nimessä en saa laittaa painoa koiran puoleiselle jalalle täyskäännöksen jälkeen. Ja kappas, meillähän oli tiivis täyskäännös. Niin, oliko tässä ongelmaa? Hemmetti, viisi vuotta olen vaatinut ihan liikoja tuolta koiralta ja viidessä minuutissa meillä ei ole mitään ongelmaa. Täytyy sanoa, että tunsin itseni tyhmäksi. Toki tämä uusi kävelytyyli vaatii nyt työstöä, että alkaa näyttämään ja eritoten tuntumaan luonnolliselta, mutta omg, miten hienolta tuntui se seuraaminen, kun kaikki loksahti paikalleen!

Kiljukaula kävi esittelemässä sisääntulo-ongelmaansa, kun vähän meinaa tuo kontakti hajoilla, kun on niin paljon kaikkea kivaa, mitä voisi katsella. Kiljun piti tulla sisään rauhallisesti suoraan paikkamakuuseen, mutta mulle siitä ei kukaan kertonut, kun tuli vähän ex-tempore käsky tuoda Kilju autosta halliin. Toin sen sitten jäätikköpihalla irti hallinnassa ja kun päästiin halliin, niin siinä silmän räpäyksessä Kilju oli sekunneissa kiertänyt hallin ja tsekannut ihmiset ennen kuin Janne sai sen hallintaan. Just näinhän sen pitikin mennä… No mutta, jatkossa Kiljun silmätkään eivät saa liikkua ja kontaktin pitää olla koko ajan Jannessa. Jannekin myönsi, että ehkä sitä on tullut oltua vähän löperö Kiljun kontrolloinnissa ja hallinnassa. Se ihan hyvä on riittänyt kiitettävän sijaan. Ja irrotusongelmaankin pääsivät puuttumaan, kun eihän Outi sitä päästänyt silmiensä läpi.

Päivän lopuksi vielä testailin voittajan tokoilun liikkeet sitä silmällä pitäen, mitä vielä pitäisi tehdä. Piika alkoi olla jo aika väsynyt, kun paljon tehtiin, mutta tunnariin saatiin tosi hyvin onnistuneita suorituksia ja matkaakin pystyttiin kasvattamaan. Janne liikkuroi. Luoksetulossa ennakoi, eli pysäytyksettömiä pitäisi tehdä. Ohjatussa ei ollut ongelmaa. Ruutuun löysi kivasti joka kerta, mutta maasta seuraamaan tulo on ihan hakusessa, eli sitä pitää treenata. Metskun kanssa tein vain luovutuksia, aina tuppasi olemaan vino perusasento. Kaukoissa se ensimmäiseen käskyyn reagoiminen oli vaikeinta. Ja paikkamakuun eriaikaiset maahanmenot ja sivulletulot. Apua. Ne on se suurin ongelma. Että onhan tässä vielä tehtävää.

Pihatreenit ja Jatpailuissa

Keskiviikkona pidettiin koti-ilta. Pessi ja Kilju lenkittävät kätevästi toinen toisensa pihan ympäri spurttailuillaan ja siinä menossa myös Piika ja Ipikin pyörivät mukana. Näinpä pari kertaa alkuviikosta, kun Pessi härnäsi Piikaa, jolla meni ihan pata. Pessi sai melkoisen pöllytyksen ja Piika teki selväksi, että hän keskittyy vain ja ainoastaan Kiljun jahtaamiseen. Siinä samalla kun pihaa haravoin, totesin, että kaippa sitä voisi jo treenivarusteet kaivaa varastoista. Hämähäkin seittien keskeltä kannoin pihalle metrisen esteen ja illan päätteeksi treenattiin Piikan kanssa pihalla ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Sitä tosin edelsi pieni haravan heilutus treenialueelta, että Kiljun tulitikkutehdas saatiin siivottua edes hypyn luota pois.

Virittelin aluksi ruudun alapihalle ja vein sinne palkan kupissa valmiiksi. Ihan aluksi pienesti kontaktitreeniä, sitten nouto 650grammasella tasamaalta. Todella hyvä vauhti ja into, sekä tiivis palautus!

Seuraavaksi sitten vähän seuraamista ja jääviä. Istuminen on hukassa, tarjoaa helposti muita jääviä, kun käy epävarmaksi. Apujen kautta pitää tehdä. Toistoilla parani. Tehtiin sekä nakilla että lelulla. Lelu kelpasi melkein paremmin.

Seuraavaksi sitten ruutu. Hyvin haki ruudun ja sai palkan. Treenattiin myös pysähtymistä.

Metrisen esteen vuoro, korkeus n. 90cm. Ensin kevyellä kapulalla. Ei ongelmia. Sitten 650grammasella ensimmäisen kerran tänä keväänä. Takaisin tullessa kolautti ja koska olin asentanut laudat niin, että tippuvat, jos kolauttaa, kaksi lautaa tuli alas. Oli turvallista ja samalla Piika otti onkeensa. Toistolla itse heitin kauemmaksi ja Piika palautti ilmavalla hypyllä. Viime syksyyn verrattuna sen hyppytekniikka on parantunut huimasti! Vai onko kyse vain vireestä?

Tässä vaiheessa Piika alkoi olla kieli poskella. Kyllä se vaan niin täysillä nykyisin tekee, ettei säästele itseään. Toisaalta makeeta, toisaalta huolestuttavaa? Uskaltauduin ottamaan loppuun vielä tunnarin viiden metrin matkalta. Nenällä tökkäsi ensimmäistä kapulaa, mutta jatkoi haistelua, nosti oman varmasti ja palautti sen. Oli hyvä lopettaa tähän.

Loppuun vielä heittelin magneettipalloja ja huomasin, että Piika palautti aina käteen, kun ”vaanin” sitä. Jos pyysin sitä tuomaan pallon käteen, se pudotti pallon vähintään juuri ennen kättä.

Torstaina oli vuorossa Jatpailut. Lupauduin tuomaroimaan tunaroimaan mölliradan. Onneksi oli huipputiimi apuna ja saatiin kisa vedettyä ihan kunnialla läpi.

Kisaavien hyppyradalle osallistuttiin Piikan kanssa. Aluksi olin, että miten tää menee. Sitten olin, että voi ei. Ja sitten olin, että auttakaa nyt joku?

jatpailut_kilpailevat_hyppy_16042015_2

Onneksi apuja sain muiltakin rataantutustujilta ja vaikka itse en ollut niinkään varma siitä, että ehtisin renkaan jälkeen linjaamaan 5-putkeen (radalla 6-putken pää näkyi suoraan renkaalta), muut kannustivat, että kyllä sä ehdit. Myös 11-12 väliin sain neuvoja, miten siihen kannattaisi sylivekki tehdä.

Oltiin Piikan kanssa loppupäässä lähdössä, joten hyvästi oli aikaa sitä lämmitellä ja jumpata ennen omaa vuoroa. Minien aikana jo hain sen halliin ja tehtiin seuraamista, jääviä, kaukoja, temppuja jne niin, että kun lähdin radalle, nakkitasku loisti tyhjyyttään. Kepeillä luotin siihen, että kyllä Piika ne nyt saa yksin osata ja pääsin irtoamaan ja tekemään linjauksen renkaan jälkeen. 11 estettä meni hyvin, mutta 12-hypyllä Piika luki mun ”sylivekin” linjaukseksi/takaaleikkauksiksi ja kiersi väärän siivekkeen kautta. Hieman meni pasmat sekaisin tästä. Jatkettiin matkaa kuitenkin ja 15 hypylle asti, mutta sitten Piika lähti kiertämään seuraavaa estettä ja mun korjausyrityksistä hyppäsi muurin. Loppusuoran irtosi mallikkaasti.

Uusinnassa päästiin taas ongelmitta tuonne 12-hypylle asti ja taas sama homma! Kun en vaan osaa. Loppurata taisi kuitenkin mennä varsin kivasti ja lopussa Piika ensimmäistä kertaa omatoimisesti noukki hihnan suuhunsa ja tuli tarjoamaan sitä, että riehutaan. Ehkä se alkaa vähitellen ihan itse hiffaamaan loppupalkan idean? Lopuksi vielä treenattiin tuota 11-12 kohtaa Elinan kanssa ja johan se alkoi onnistumaan! Pitää nuo hypyt nyt virittää pihalle ja treenata siinä kuvioita kasaan.

Hyvä mieli tämän viikon treeneistä, vaikka muuten ei ehkä aurinkoiset fiilikset olekaan ollut.

Treenejä ahdistuksesta euforiaan

Viikonloppu meni yllättäen treenatessa. Perjantaina olin menossa Jyväskylään illaksi kokoustamaan ja kun tuli lähdettyä sen verran aikaisin töistä, ehdittiin käydä tekemässä pikatreenit Aholaidassa ennen sitä. Vuorossa olikin ensimmäiset ulkotreenit kentällä sitten viime syksyn ja mukana vähän häiriötä ihmisistäkin. Vaikka Piika sai aluksi höntsiä kentällä, totesi se kuitenkin tehdessä, että kentällä on Tosi Outoja Tyyppejä ja varsinkin yhtä piti TODELLA epäilyttävänä. Teki kuitenkin pyydetyt liikkeet, seurasi ihan hyvin, oli skarppi, juoksi hyvin ruutuun ja nouti metallikapulaakin, vaikka koko ajan piti toisella silmällä silmällä tuota TODELLA epäilyttävää tyyppiä. Toisessa setissä tehtiin jäävät, joissa joku asennoista tökki ja siinä jännitys näkyi tarkkaamattomuutena. Lopuksi hyppyytettiin Aholaidan ”metrisen” esteen ja A:n yli eestaas nakkipalkalla. Hyppäsi hyvin koskettamatta ja A oli turhankin lennokas. Loppuun vielä hetsattu eteenmeno, toimi!

Lauantaina vuorossa oli Huotarin Oilin tokokoulutus. En ihan aamusta jaksanut myöhään venyneen kokouksen vuoksi lähteä Haukkuvaaraan, mutta ajoitin menoni niin, että näin ylemmän luokan koirakoiden suorituksia. Kateellinenhan sitä saisi niistä suorituksista olla. Mutta jokainen koira on oma yksilönsä ja Piika on omanlaisensa. Turha siltä on toivoa mitään muuta kuin mitä se on. Ja turha itseltäni on toivoa mitään muuta kuin mitä olen. Mutta mielenkiintoista oli seurata koirakoita, vaikka enemmän ehkä tällä kertaa olikin sellaista porukkaa mukana, että tuli keskityttyä enemmän juorujen vaihtoon.

Yhteistreenit olivat tällä kertaa koulutuksen puolivälissä ja aluksi tehtiin ringissä istu-maahan vaihtoja ja paikkamakuita ja -istumisia. Edelliseen kertaan verrattuna Piika skarppasi hyvin ja alkoi seuraamaan nopeasti minua katseellaan eikä keskittynyt muihin ympärillä kulkeviin ihmisiin. Seuraavaksi tehtiin yhteisseuraamista. Tässä taisimme seota kerran ihan kokonaan, kun Piika jäi yhtäkkiä rapsuttelemaan itseään, mutta vaikka muuten seuruupätkä oli pitkä, Piika teki oikein mallikkaasti! Teimme myös rivissä istu-maahan aloituksia vuorotellen. Vaikka oltiinkin Riikan vieressä, joka saa aina koiran kuin koiran käskyillään alas, Piika ei ihme kyllä tähän halpaan mennyt, kun aluksi olin tehnyt selväksi, ettei myöskään Oilin käskyillä mennä alas. Sivulle taisi nousta kerran toisen ohjaajan käskystä. Sitten tehtiin myös liikkeestä jääviä rivissä niin, että itse teimme eri liikkeen kuin naapurikoirat. Tässä seinä nousikin pystyyn. Piika meni toisen ohjaajan käskyillä maahan ja kun puutuin tähän, Piika meni niin epävarmaksi, ettei voinut sitten enää seuratakaan rivissä. Yritin palauttaa joka kerta, mutta ei vaan saatu onnistuneita toistoja tähän yhtään. Harmi.

En tiedä, oliko tuo epäonnistuminen ja epävarmuus sitten liian rankkaa Piikalle, mutta kun muutaman tunnin kuluttua koitti henk. koht. vuoromme ja olin päättänyt, että nyt puututaan niihin kaukoihin, niin Piika oli todella epävarma. Se otti hirveästi häiriötä yleisöstä, etenkin siellä olleista parista vauvasta ja oikeastaan ei halunnut ollenkaan jättää yleisöä selkänsä taakse. Yritin itse olla normaali, mutta kyllähän siinä joutuu vähän väliä nostamaan koiraa, kun se ei itse aktivoidu minua kohtaan. En tiedä, olisiko tällaisessa tapauksessa sitten ainoa keino poistua kentältä ja koittaa nostaa koira siellä uudestaan? Vain aktiivisena pääsee tekemään ja jos ei viitsi aktivoitua eikä pysty, silloin ei myöskään pääse tekemään? Kuinka nopeasti koira oppisi, että näin voi sluipailla kaikki tekemättä läpi?

No, onneksi teimme vain niitä kaukoja, joten niihin sentään juuri ja juuri Piika kykeni. Paljon keinoja saatiinkin, millä jatkaa kaukotreenejä. Suurin ongelma on seiso-maahan -vaihto, jossa Piikan tulisi peruuttaa maahan, ei vain läsähtää alas. Toinen ongelmallinen on maahan-seiso, jossa Piika nousee liian eteen, kun parempi olisi liikuttaa etujalkoja hieman taaksepäin. Targettitreeniä Oili kehoitti jatkamaan, sillä on saatu hyvin takajalat kiinnitettyä aloilleen. Kokeiltiin myös sitä, että Oili piti Piikaa takajalasta kiinni, mutta se tuntui Piikasta olevan vallan kamalaa. Etujalkoja on mahdollista saada taaksepäin apuriman avulla, tai jopa katuharjalla niitä tönäisemällä. Tuon apuriman avulla Piika kyllä kivasti siirsikin tassujaan. Seiso-maahan -vaihtoon vaihdettiin käsky ALAS, ja sitä täytyy nyt treenata omin vartaloavuin. Parhaita tuloksia saatiin, kun laitettiin Piikalle nakki etutassujen eteen, väliin ja sivuille. Piikasta oli varsin ällöttävää, kun tassut koskivat nakkiin, joten se koitti kaikin tavoin olemaan laskematta tassujaan maahan. Mutta keskittyi! (Tässä näkyi myös se, miten häiriöherkkänä se oli, kun jo yleisö kauhistutti kangistumaan toooodella hiiiitaisiin ja keeeskittyneisiin vaihtoihin. Kun nyt olen kokeillut samaa kotona, hallilla ja pihalla, en ole saanut samaa enää esiin. Piika on vaan syönyt nakit edestään.) Lisäksi saatiin vinkki seiso-istu-vaihtoon, että paksulla sohvatyynyllä voisi sen painonsiirtoa treenata. Keskittyneet, hitaat ja teknisesti oikeanlaiset kaukot olivat Oilin ihanne ennemmin kuin nopeat, epätarkat kaukot.

Lauantai-iltana parin tunnin päästä koulutuksesta ajettiin vielä uudestaan Haukkuvaaraan kevään viimeisiin belgitreeneihin. Kilju treenasi seuraamista ja noutoa. Ipille tehtiin henkilöryhmää ja jääviä. Vähän noutoakin. Piika teki häiriöseuraamista ja kaukoja. Kilju oli varsin hyvä askel kerrallaan -seuraamisessa. Normiseuraamisessa tahtoo valua vanhaan seuraamismalliin. Ipi oli oma sekopää itsensä, oli haukkunut äänensä käheäksi autossa ja treeneissä korisi, vinkui ja kähisi. Mutta työsti kyllä hyvin, Ipiksi. Jannen oli tarkoitus treenata Piika, mutta päädyin sitten lopulta itse ottamaan Piikan ja en vaan käsitä! Nyt koirassa ei ollut mitään jälkeäkään häiriön ottamisesta, vaikka tehtiin vaikeitakin häiriöharjoitteita. Ainoa, mikä muuttui pari tuntia edeltävään, niin mukana olivat myös Kilju ja Ipi.

Sunnuntaiaamuna iskikin sitten niin hirveä (treeni)krapula, että meni kahteen asti ennen kuin kykenin nousemaan sohvalta ylös. Maailma pyöri vain jalkojen alla. Karmea olotila. Mutta siinä kun puolinukuin niin meni olotila ohitsekin ja lopulta päädyin lähtemään Jannen mukaan Kiljun puruihin. Kilju sai tuomion, että vieraita mokkeja ja vieraita kenttiä on sille saatava, ei sillä ole muuta treenattavaa. Tuli siinä sitten puheeksi, että ollaan menossa seuraavaksi Koirakorpeen ampumaan Piikalle ja Ellu ehdotti, että no voittehan te tässäkin ampua. No, mikä jottei! Mentiin suunnitelmalla, että juoksutetaan välillä ja ammutaan tilanteen mukaan. Heti kun otin Piikan autosta, se oli sitä mieltä, että nyt treenataan. Ellukin totesi, ettei se enää vain hauku vaan oikeasti komentaa minua aktiiviseksi. Eikä tietoakaan, että olisi ihmetellyt paikkaa tai mitään, keskittyi siihen, että treenaamaan on tultu. Ei reagoinut myöskään juoksutukseen tai ampumisiin, joten toiseksi viimeisen uskalsin ampua silloin kun Piika saapui luokseni ja saalistutin sitä nakilla. Ei ongelmia. Lopetettiin seuraamiseen ja siihen, että peruutin Piikan hännälle. Teki se silti vielä senkin jälkeen ja innokkaasti. Mikä ero lauantai-iltapäivään ja perjantai-iltaan? Kilju ja Ipi olivat autossa, Kilju oli treenannut, Piika oli kuullut sen haukun ja Ipi varmasti vetänyt konserttia vieressä.

Koska Ipi jäi juoksuttamatta, sovin vielä illaksi Raisan kanssa treenit. Käytiin tekemässä janoja ja Ipi ja Piika pääsivät esinekaistaleelle. Pimenevässä illassa tehtiin joku 6×30 kaistale ja esineitä yli 10 kpl. Piika aloitti ja laitoin sen noutamaan yhden esineen ja kun haki hiekkalelun aika edestä niin lopetin siihen ja palkkasin frisbeen heittelyllä ja Piika oli ihan liekeissä. Naakka teki seuraavaksi ja hyvin tekikin. Ipi oli viimeisenä vuorossa ja kaksi ekaa palkkaamatta, sitten palkkaa joka esineellä. Jollain kuudennella esineellä palkaton ja siinä vaiheessa Ipi alkoi olla jo koemoodissa, että oli juossut paljon. Mutta oli myös tehnyt pirun tarkkaa työtä ja tehnyt töitä itsenäisesti ja esineitä löytyi. 8 tai 9 esinettä Ipi lopulta nosti ja toi niin kovia kuin pehmeitä esineitäkin ja ihan takarajalta. Lopuksi nostettiin pari jäljelle jäänyttä muoviesinettä läheltä, Hukattiin yksi siideritölkki ja jääkiekko. Ne on sit Raisan, jos löytyvät! Mutta nostatettiin Ipillä ikivanha kaljatölkki. Lopuksi mietittiin vaan, mitä on tehty tänä keväänä oikein, kun nää treenit näin hyvin onnistuu? Alkaa olla pelottavaa tää onnistumisprosentti! Onko suunta vain alaspäin? Tältäkö treenaaminen tengingtyypeistä tuntuu? Ihanan tyytyväisiä koiria talo täynnä!