Reilu viikko sitten ajeltiin Kainuuseen ja matkalla pysähdyttiin yöksi Jyväskylään. Treffattiin samalla pientä snautserilapsi Havua. Tai Havu pieni Tempon rinnalla ollut, vain hieman ehkä isompi. Havu oli ensimmäinen koira, jonka Tempo tapasi vapaalla jalalla omien koirien lisäksi ja olihan siinä opetteleminen. Suurimman osan matkasta Tempo halusikin kulkea jalkojeni ja vaunujen välissä turvassa. Piika kun yritti kaikin tavoin saada Havun mukaansa Operaatioon Tapetaan Tempo. Sama operaatio oli Piikalla mielessä myös viikkoa myöhemmin, kun treffattiin taas ohikulkumatkalla Tynkä, Hukka ja Elli. Tuolloin Tempo oli jo varsin lunki muiden koirien kanssa ja varsinkin Tynkästä se tuntui tykkäävän. Varmaan pieni cairni bortsujen rinnalla vetosi Tempoon.
Samalla reissulla päästiin myös tokokentälle. Samalla kentällä on seisty samalla porukalla niin monet kerrat. Vain koirat olivat nyt vaihtuneet ja lapset tulleet häiriöapureiksi laidalle. Pitkälle on tultu seitsemän – kahdeksan vuoden takaa. Tempon annoin tarkoituksella vain hengailla samalla, kun muut treenailivat. Kyllähän se kävi haukkumassa epäilyttävänä pitämänsä (musta labbis Ruu oli aluksi hyyyvin epäilyttävä), mutta totteli myös arkiäänellä annettuja kutsuja. Samoin kuin leikki ja tutkaili muutenkin sitten ihan rennosti laajemmaltikin ympäristöä. Kiva oli huomata, että kyllä sillä on hetkensä ja tuollaisia treenejä se kaipaisi. Tuttujen koirien ja kavereiden kanssa oli ihana antaa Tempon tutustua tähänkin puoleen elämästä rauhassa ilman jännitystä kuinka joku voisi vähän suutahtaa, kun pieni malinoislapsi karkaa seuraamistreenejä tekevän koiran luokse tekemään tuttavuutta. ❤
Kaveri kysyi tässä eräänä päivänä, miten olen jaksanut viikot yksin muksun kanssa, no käytännössä siis yksinhuoltajana. Vähän jouduin sitä pohtimaan. Olihan se aluksi rankkaa. Mutta toisaalta olen koko ajan varautunut tähän. Ja toisaalta, mulle henkireikä on ollut päästä treenaamaan. Ihmisten ilmoille. Onneksi Ipanapa on sallinut tämän ja on siinä mielessä ainakin vielä ollut varsin helppo mukana roudattava. Ja hallilta on löytynyt aina treenikavereita tai avuliaita käsiä, jotka ovat Ipanapan huoltaneet sen aikaa, että olen pikaisesti päässyt treenaamaan. Oma mieli ja Piika ovat kiittäneet.
Tällä viikolla on panostettu sekä tokoon että agiin. Tokoa on tehty kyllä vähän sinne päin. Olisi varmaan pitänyt ilmoittaa Piika kokeeseen, mutta olin jälkijunassa lähikokeen tajuamisessa, joten katsellaan niitä kokeita sitten keväällä, jos aksaamiselta tilaa jää. Agitreenit koostuivat tällä viikolla parina päivänä yllä olevasta radasta. Tiistaina menin pätkissä koko radan, mutta aika paljon piti huomautella Piikalle takaakierroista ja etenkin riman pudottamisista. Eivätkä rimat edes olleet korkealla. Vakuutuin taas Piikan keppien hakemisesta, mutta kontakteilla olisi parantamisen varaa. Etenkin puomi hajoaa radalla täysin. Se ainut takaakiertojen ohella, joita on tässä puolen vuoden aikana treenattu.
Keskiviikkona sitten vain radan alkuosaa ja kontakteja. Takaakiertoja treenailtiin ja totesin, että pakko vain ohjata ne itse läheltä, niin toimivat. Sen verran apuja Piika niillä kaipaa. Kepeillä sen sijaan etenee loppuun saakka itsenäisesti ilman, että enää tarvitsee edes ohjata vieressä ja niinpä leijeröinti hallin tolppien takaakin onnistuu.
Nyt kun mutsikin on päässyt treenaamaan, olisi kiva, että välillä ehtisi näitä treenejä pistää ylöskin.
Treenataan, kun ei muutakaan voida. Treenit ovat nyt koostuneet 2-3 kertaa viikossa Laukan hallille ajelluista treenikerroista. Kotona ollaan vain lepäilty. Lore viihtyi meillä lopulta parisen viikkoa ja oli kiva, kun Piikallakin oli seuraa. Lähinnä koirat tosin kisasivat siitä, kumpi saa nukkua lähimpänä. Kiljullakin oli ensimmäistä kertaa sitten Pessin kuoleman oma personal traineri ja koirat juoksivat pihaa ympäri ympäri ja ympäri. Vaikka noita hoitokoiria on tässäkin talossa vieraillut useasti, kyllä se on niin eri tuollainen koira, joka syttyy juoksemisesta kuin toisten koirien paimentamisesta. Loren lähdön jälkeen Kilju yritti kyllä saada Piikan taas juoksemaan, mutta turha toivo. Piika ei noihin geimeihin lähde, ellei joku toinen ajata Kiljua takaa. Ja niinpä tytöt palasivat taas vanhaan kaavaan: Kilju tuhoaa jotain lelua ja Piika tuijottaa sitä jonkun puskan takaa. Ihmekös tuo, että kyllä taas mietittiin, miksei tähän voisi kolmatta koiraa ottaa.
Treeneissä Piika on opetellut edelleen uutta. EVL:stä ollaan eniten tehty hässäkkää. Kuinka vaikeaa se kiertäminen onkaan, kun siihen yhdistetään kapulat ja esteet? Siis, vaikeaa. Välillä jo opetin Piikalle kiertämisen epäloogiseen suuntaan takaa-käskyllä, mutta kun ei sekään tuntunut tehoavan. Sitten treenattiin taas kierrä-käskyllä. Ja nyt vaihdettiin taas takaa-käskyyn. Välillä onnistuu jopa ohittamaan esteet, kapulat jo aika varmasti, mutta välillä on vain päiviä, ettei mikään luonnistu. Ei edes kiertäminen.
Tunnari sen sijaan alkaa olla paketissa. Vihdoinkin. Ollaan tehty nyt ihan koemaisia. Aluksi niin, ettei vääriin kapuloihin koskettu kuin vasta toisella setillä, mutta nyt on tehty jo muutamat suorilta, että on ollut myös väärän hajuiset eikä ole ollut maisteluongelmaa. Enemmänkin pitäisi nyt tehdä erilaisia kuvioita, sillä selvästi on menty vain suora rivi – ympyrä -muodostelmilla ja kaikki erilainen ei ole loogista Piikan mielestä. Mutta ei silti maistele, Jee!
Stoppeja ollaan tehty myös enemmän tai vähemmän putkia apuna käyttäen. Tarvitsevat vielä vahvistusta. Merkki on vahva jo ohjattua ajatellen, eteenlähettämistäkin jo tehtiin kerran lelupalkalla. Lisäksi kokeiltiin tässä yksi koemainen Z, mutta muuten en seuraamista ole sitten ottanut.
Lähinnä on pidetty treeneissä siis vain hauskaa ja tehty niitä mielenvirkeyden pitämiseksi. Tuntuisi toimivan. Ja se on kyllä todettu, että nyt kun Piika on kaksi kuukautta ollut aina joka paikassa mulla mukana, niin kotona se ei osaa olla yksin ollenkaan. Kerran on ollut Kiljun kanssa kaksin kotona ja silloin ei ollut tuhonnut. Muuten sitten lähteekin käsistä taas se touhu.
Jatkoin nyt sitten ottamaani hallikorttia Laukalle. Mukava, kun on lämmin halli ja tarpeeksi lähellä, että pystyy sinne liikahtamaankin. Mitä nyt tässä eräänä päivänä reissusta tuli aavistuksen pidempi, kun Caddy päätti hyytyä kotimatkalla. Tälläkin kertaa apu oli onneksi lähellä ja nyt pitäisi taas Caddyssakin virtaa piisata, kun vaihdatin samalla keikalla sitten uuden akunkin siihen. Joten josko nyt kulkisi?
Piikan tokotreenit ovat sitten jatkuneet ja jo kokeen jälkeen treenailtiin evl-liikkeitä ja kun treenaamassa on nyt käyty vähintään 3 kertaa viikossa, niin kyllä sen näkee, että kehitystä tapahtuu nopeassa tahdissa. Luultavasti käyn sen kanssa kyllä vielä kokeessa voittajassa uudemmankin kerran, mutta vaihtelu virkistää ja siksi on alettu opettamaan myös uusia juttuja jo. Viime viikolla Piika alkoi tekemään vasta ensi kertaa merkin kiertoa, seuraavana päivänä mukaan lisättiin häiriöesineitä, sen jälkeen kapuloita on pidetty enemmän tai vähemmän mukana kierron treenauksessa. Kierrossa itsessään ei tunnu olevan ongelmaa, ongelma on enemmänkin kapuloihin lukittautumisessa. Tänään yllätettiin itsemmekin ja mukana oli jo hypytkin! Silti tehdään ainoastaan kiertoa ja pointti on kaiken häiriön ohittaminen. Alkaa sujumaan jo varsin kivasti, vaikka välillä ne kapulat ovat vain ohittamattomia.
Tunnaria on tehty muutaman kerran ja ihan koemaisestikin eikä siinä ole esiintynyt nyt maisteluongelmia. Tosin liikkuri ei edelleenkään ole koskenut vääriin kapuloihin. Luoksetulon pysäytyksiä pitäisi alkaa säätämään enemmänkin kai seuraavaksi. Ohjattuakin ollaan jo tehty merkin kera sekä kolmella kapulalla ja tämä tuntuisi olevan ehkä jopa helpompi kuin voittajan ohjatun hahmottaminen. Tänään kokeiltiin, miten lähtisi ison merkin kierto, ruutu ja merkin hahmotus putkeen ja hyvin hiffasi. Lähinnä pelkään, että alkaa taas ruudussa tarjoamaan merkkiä, minkä vuoksi sitä ei olla vähään aikaan tehty, mutta pallopalkka ruudussa tuntuisi toimivan edelleen.
Seuraamisjuttuja ei olla viitsitty juuri tehdä, kun edistää tai ei, niin on toi ehkä hieman epäreilua Piikalle tässä vaiheessa. Sen sijaan jo yhdet evl-paikallaolot on tehty ja lähinnä nyt kaikkien luoksetulo- ja kapulanluovutusliikkeiden yhteydessä pitää miettiä, että otanko edelleen Piikan ensin eteen vaiko suoraan sivulle.
Tokon hauskuus on kyllä yllättänyt itsenikin. Ja ehkä tuo Piikan asenne. Sen mielestä on sairaan kivaa päästä tekemään, edes sitten tokoa. Että kuinka tylsiä meillä normipäivät onkaan? Vaihtelua on tuonut uutta kotia etsivä shelttiuros, joka sujahti kyllä tähän porukkaan mutkattomasti. Jännä nähdä, mitä se sitten tuumaa Kiljusta ja toisin päin. Sinänsä taas harmi, että jos meinaan joskus tässä pennun ottaa, ei kolmannelle koiralle ole nyt sijaa tässä porukassa.
Kun tässä kotona ollessa on varsin tylsää ollut, sain aikaiseksi katseltua tokokoekalenteriakin. Treenatahan ei voi ilman koetavoitteita… Päästiinkin sitten siihen meille ainoaan mahdolliseen kokeeseen, joka järjestettiin tarpeeksi lähellä ja viimeisteltiin treenejä Riikan kanssa muutaman viikon ajan. Oilin koulutuksen jälkeen ja koemaisen suorituksen tehtyämme oli jo jokin usko koiraan, mutta etenkin vauhtiliikkeitä treenattiin viime viikkojen aikana. Ruutu, ohjattu ja sitten taas tunnari olivat ne kompastuskivet. Päivästä riippuen sitten muiden liikkeiden osaamistaso vaihteli, välillä hinkattiin jääviä, välillä kaukoja. Ainoa mikä luisti treenistä toiseen, oli metallihyppynouto. Piikan suosikkiliike.
Lauantaina ajeltiin sitten puolilta päivin Tamskin hallille, pakkasta mittarissa reilut -5 ja aurinko paistoi talvipäivän kunniaksi. Onneksi Janne lähti kuskiksi, sillä kyllä itseäni tuleva jännitti. Periaatteessa tuntui, että kaikki on kohdallaan, enkä keksinyt juuri mitään, mikä voisi mennä vikaan, mutta ehkä se jännitys sitten syntyikin siitä. Kun oli mahdollisuus ja hyvin menneitä treenejä alla.
Kokeessa tuomarina toimi Harri Laisi ja liikkurina Marketta Salo. Samaan aikaan hallissa järjestettiin myös rallytokokisat, joten vilinää kyllä riitti. Emme olekaan aiemmin edes käyneet Tamskilla, edes aksakisaamassa, joten ihan uusi tuttavuus oli tämä paikka meille. Piika tosin oli sitä mieltä, että halli kuin halli, kaikki ne ovat samanlaisia ja täällä saa tehdä ja täällä saa palkkaa. Suurin työ olikin saada se laskettua ennen suoritusta, kun yritti haukahdella palkan toivossa ja käytännössä nosteli vain virettään.
Voittajaluokassa oli neljä koiraa ja paikkamakuu tehtiin ensimmäisenä. Olimme viimeinen koirakoista vuorossa. Hieman jännitti, pysyykö Piika istumassa kaikkien muiden käskyillä ja etenkin, meneekö sitten omalla käskyllä maahan, mutta tässä ei ollut ongelmaa. Oli myös siisti makuu, ja hyvin nousi sivulle istumaan, joten siitä liikkeestä 10 pistettä. Tässä välissä Piika kävi autossa pötköttelemässä kahden koirakon suorituksen ajan ja itse nähtiin tuttuja, mikä osaltaa lievensi jännitystä, kun ehti puhua ihan muita juttuja. Kiitos Tiia ja olipa kiva nähdä! 🙂
Sitten olikin vuoro mennä kehään. Ensimmäisenä oli tunnistusnouto, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Viime treenit Piika on saanut vain haistella kapuloita, joten jännitysnäytelmää riitti, että malttaisiko olla maistelematta kapuloita. Ensimmäistä kapulaa hieman se sitten kopaisi, mutta ei nostanut. Sitten haisteli hyvin ja kun kohtasi oman, toi sen varmasti. Ihan lähelläni pyöräytti kapulaa, mikä on ihan ennenkuulumatonta, eli joku paine siellä kuitenkin oli taustalla. Työvoitto meille tämä onnistuminen!
Samalta paikalta tehtiin ruutuun lähetys ja sain hyvin Piikan bongaamaan ruudun. Etureunalle jääminen on saatu treeneissä hyvin pyyhittyä pois, kun Piika on juossut vain takarajalla olevalle pallolle, joten lähinnä jännitin, saisinko sen pysäytettyä oikeassa paikassa, koska tiesin, ettei Piika enää kyllä itse pysähdy. Tämä osui ihan nappiin ja Piika pyörähti ruudun keskelle. Meni myös käskystä maahan ja ihan siisti muuten, kun ei olla tätä loppuosaa itse asiassa treenattu ollenkaan.
Seuraavaksi oli L-liike. Istuminen ja maahanmeno. Meidän varmat liikkeet. Mutta en tajua, miten tyhmän vartaloavun annoin istumiseen tahattomasti. Piika painui sillä maahan, vaikka ollaan treenattu paljon sitä, etten anna mitään apuja enkä edes katso sitä. Voi että harmitti. Maahanmeno sitten kyllä onnistui. Jatkossa treenataan tyhmiä vartaloapuja ja sitä, että silti kuunnellaan käskyjä.
Ohjattu nouto tässä välissä. Tottakai arvoin oikean, sen meille hankalimman. Tässä annoin törkeän vartaloavun, että sain Piikan kääntymään oikealle, mutta kun tätä oli jo pari viikkoa hinkattu ja edelleen se oikealle kääntyminen on vaikeaa, niin ajattelin, että vähennykset enemmin kuin nollaaminen. Kivasti Piika luki nyt kaikki merkit ja hakikin oikean kapulan. Luovutus oli vino.
Seuraamista ei olla juuri treenattu. Muutama lyhyt liikkuroitu pätkä. Piika vain on tupannut kovasti edistämään treeneissä, joten suosiolla olen jättänyt tämän treenaamisen tältä erää. Jos Piika on oikealla paikalla, en näe sitä ja jos se edistää, se edistää ihan törkeästi, sattuneesta syystä. Sen verran vaikutti kuitenkin jo palkattomuus, että seuraaminen oli nyt ihan korrektilla paikalla. Hieman tuli väljyyttä välillä, mutta perusnättiä se Piikaksi oli. 2/3 seuruusta meni hyvin, mutta selvästi pitkä hidasseuruu masensi ja sen perään tullut 6 askelen peruutus oli etenkin väljää. 1/3 seuruusta menikin vähän vanhaan ”himmailen koiran tahtiin” -seuruuksi, ja loppuperusasento jäi sitten tekemättä. Itse oletin, että koira istuu, enkä edes katsonut sitä, kun pitäisi tosiaan ihan kunnolla katsoa, että sen näkisin, mutta siinähän se vieressä seisoi, kun käännyin ympäri.
Alakulo näkyi sitten luoksetulon alussa, kun Piika vaati kaksi käskyä maahanmenoon. Onneksi sitten taas vauhtiliikkeestä sai voimaa ja muuten suoritus oli korrekti.
Siihen perään kaukot. Onneksi oli tuo luoksetulo välissä. En tiedä, olisiko seuruun alakulosta saatu kaukoja tehtyjä, mutta nyt onnistuivat. Yhden lisäkäskyn vaati m-i vaihtoon keskellä sarjaa ja se meni kyllä vähän oman käskytyksen piikkiin. Eteni myös hieman seiso-vaihdoilla.
Viimeisenä metalliestenouto ja tämä meni ihan Piikan palkkaamiseksi hyvästä suorituksesta. Se tykkää tästä kyllä paljon.
Liikkeiden lopuksi käytiin pisteet läpi tuomarin kanssa ja mitä huomautettavaa liikkeissä oli. Mukava kerrankin näin, sillä ehdin itsekin kuunnella nämä, kun pisteytyksiä en kokeen aikana seuraa muutenkaan. Mukavaa oli, että kerrankin ei tullut sanomista Piikan suoritustempoista, että pitäisi olla nopeampi jne perusrataa, vaan että siistiä työskentelyä kaikin puolin. Toki tuomari oli monessa liikkeessä kiltti meitä kohtaan pisteytyksessään, mutta mitään liikettä ei nollattu minkään mittapuun mukaan. Oli myös kiva huomata, että Piika kantaa hyvin kyllä, kun liikkeet tehdään yhteen putkeen. Se sopii jopa meille ehkä paremmin. Ja kun liikkurointi oli sujuvaa, ei odotuksia tullut vaan aina siirryttiin seuraavaan liikkeeseen suoraan.
Tässä vielä pisteytykset
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 9
Istuminen – maahanmeno seuraamisesta 7
Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 8.5
Ruutu, maahanmeno ja luoksetulo 10
Ohjattu noutaminen 9
Tunnistusnouto 9
Kauko-ohjaus 8
Metalliestenouto 10
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 285/320 pistettä, KP, VOI1-tulos, sij. 2/4
Ja video suorituksesta
Tästä on hyvä jatkaa. Nyt jäädään tauolle loppuvuodeksi ja katsellaan ensi vuonna uusiksi. Treenaillaan edelleen voittajaa, mutta eiköhän tässä aleta tehdä myös evl:n liikkeitä vähitellen kuntoon, kun tuo tokokärpänen nyt pääsi puraisemaan, kun ei agilitya olla voitu tehdä. Suurensuuret kiitokset Riikalle treeniavusta! Ilman sun ja Riehan apuja ei tähän oltaisi päästy näin lyhyellä treeniaikataululla. ❤
Niinhän siinä sitten kävi, että ensilumi 2016 satoi maahan tiistaina. Pari päivää lunta taisi sataa melkein yötä päivää hitusen kerrallaan, mutta tänään on jo kaikki mennyttä, kun säätila vaihtui vesisateeseen ja plusasteisiin. Ehdittiin kuitenkin käydä lenkki valoisan aikaan ja Piika ja Tynkä pääsivät vähän malleilemaan siinä samalla, jotta saatiin tuokin ensilumi nyt ikuistettua.
Tynkä ja Piika
Tällä viikolla treenit ovat keskittyneet hajuerotteluun kapuloiden välillä ja lisäksi ollaan hinkkailtu ruudun ja ohjatun noudon erottamista. Sopivassa saumassa, eli ruoka-aikoina (ihan sama, kumpi syö), treenit ovat keskittyneet eteentuloon, kapulan luovutukseen ja sivuille siirtymisiin. Periaatteessa ollaan siis oltu ahkeria. Jännä vaan, ei tunnu siltä. Yleisolotila kun on ruukannut olla pitkällään tuossa patjalla telkkarin edessä.
Viikkoon mahtui hulinaa ja huisketta, kun saatiin meille muutama muksu syyslomaa viettämään. Piika otti muksut mukavasti vastaan, eikä edes pari kuukautta kävelyä harjoitellut vuosikas saanut pakkaa sekaisin. Parasta taisi olla jatkuva ruokatarjoilu ja paijauksia sateli yllin kyllin. Kiljukin tottui nopeasti perjantaina siihen, että talossa oli hieman enemmän menoa ja meininkiä. Todettiinkin, että eipä olisi voinut kuvitellakaan Ipin antaa olla aivan vapaasti muksujen kanssa, kuten nyt koirien sallittiin olevan. Vähän väliä koirien päällä ratsastamista harjoitellut ja yllättäen takaapäin hännästä kiinni ottava vuosikas aiheutti vain nuolemistulvan ilman minkäänlaisia terävyyksiä.
Piikan kanssa on päästy vihdoin myös treenaamisen makuun, kun ei tässä nyt muutakaan tekemistä sitten ole ollut. Otin Laukalle kuukausikortin ja viikon varrella käytiinkin muutamia kertoja treenaamassa tokoa. Kerran tehtiin myös para-agilitya, kun hallilla oli pieni rata valmiina. Lähinnä treenattiin sitten tekniikkaa ja kaukaa irtoamista, kun en itse pystynyt liikkumaan.
Tokotreenien tuloksellisuus kokeiltiin lauantaina Huotarin Oilin koulutuksessa, kun tehtiin Piikan kanssa liikkuroitu voittajaluokan kokeenomainen suoritus yhteen putkeen palkatta. Hyvin huomasi, että liikkuroituja juttuja pitäisi tehdä enemmän, kun nyt on treenattu paljon yksin. Esim. seuraamisen treenaus on kyllä jäänyt ihan minimiin, kun en ole halunnut edistämistä ko. liikkeeseen. Ja se sitten näkyi kyllä, kun paikka seilasi missä sattuu, kun Piika yritti hakea katsekontaktia ja edisti sitten melkoisesti. Lisäksi perusasento- ja eteentulotreeniä pitää tehdä ihan erikseen vauhdin saamiseksi. Tässä liikejärjestyksessä Oilin kommentit suorituksesta ja suluissa omat kommentit:
SEURAAMINEN: Nättiä perusseuruuta, ajoittain edistää ja väljä. TK vähän väljä. Mukava kontakti, miellyttävä vaikutelma. (Kuinka pihalla voikaan olla liikkurin käskytyksestä. Seuraaminen itsessään tuntui aika hirveältä, ja täyskäännökset tein väärin, niitä siis treenattava ja käännöksiä muutenkin.)
L-LIIKE: Mukava seuruu, hyvä maahan, vähän hitaampi istuminen, oikealle käännös väljä, siisti liike.
LUOKSETULO STOPILLA: Hyvä alas, siisti odotus, hyvä fokus, hyvä vauhti alussa, loppupuolella hitaampi, loppupa vino.
RUUTU: Voisi olla napakampi vauhti. Paikka edessä, korjasi vasemmalle ei syvemmälle. Voisi tulla napakammin sivulle. Seisoi hyvin ruudussa. (Piikaksi hyvä vauhti omasta mielestäni, mutta jäi liian eteen ruudussa.)
OHJATTU: Siisti seuruu, väljä TK, Hyvä stop. Lähti etuoikealle ruutuun. Siisti kanto, edessä voisi olla lähempänä. (Ruutu oli suurempi häiriö, kuin odotin, vaikka näitä on nyt tehty kyllä treeneissäkin. Pitää tehdä vielä enemmän. Oili sanoi, ettei uskonut, että saisin vielä noutamaan, kun Piika meni ruutuun, mutta varmaan jollain 4. käskyllä lopulta nouti.)
TUNNARI: Hyvä fokus alussa, toi oman, mutta koski ensimmäiseen väärään kapulaan. Siisti pito. (Koski, mutta ei maistellut. Mutta voivoi tunnari. Tämä on yksi murheenkryyni ollut. Piika menee ihan sekaisin, jos liikkuri koskee kapuloihin ja tuo aina sen, missä on viimeisin haju. Eli ei osaa liikettä häiriöhajuilla.)
KAUKOT: Suht hyvät, vähän tekniikka petti S-M ja S-I. Kaikki vaihdot ykkösellä. (Eteni ehkä 5-10 senttiä. Eli Piikaksi hyvä. Varsinkin kun nousi ekalla kaikilla ja kuunteli hyvin.)
METALLIHYPPY: Nykäisi käsky-sanalla. Siisti, helponnäköinen liike. (Oili sanoi myös, että harvalla koiralla näkee noin ongelmatonta suhtautumista metallikapulaan. Ei minkäänlaista konfliktia.)
KOKONAISVAIKUTUS: Koira osaa paljon, pieniä virheitä vielä. Mukavaa tekemistä, helpon näköistä. 🙂 (Oili myös kommentoi, että välillä jopa liiankin helpon näköistä ja että Piikaa voisi haastaa ekstrahäiriöillä niissä liikkeissä, jotka jo osaa. Oili myös sanoi, että vaikka muut sanoisivat mitä, ei Piikasta saa hakea sitä ”jotain lisää”, mitä kaikki aina siihen haluavat vain, koska on bc. Kuulema Piikan vahvuus on varmasti, helpon näköisesti suorittaminen. Ekstrahäiriöillä voisi saada kyllä vauhtiakin, kun tuottaisi pientä konfliktia liikkeisiin ja Piikaan. Saatiin myös kehut, että ohjaajan ja koiran välinen yhteistyö on konfliktitonta.)
Kokeiltiin myös ruudun paikan treenaamista näyttöruutuna, mutta kuten olen jo aiemminkin itse todennut, se ei vaan toimi. Parempi siis jatkaa pallotreenejä, mutta en saa kuulema heittää ruutuun mitään.
Kimppatreenissä tehtiin paikalla oloja. Piika ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, mutta toisaalta on kotona treenattukin nyt, kun mahdollisuus oli, ettei reagoisi muiden käskyihin. Eikä sitten reagoinut omaankaan. Hyvä paikkamakuu kuitenkin. Tehtiin myös paikkaistumista niin, että hihnasta vedettiin koiraa liikkeelle ja koiran piti vastustaa vetoa ja istua paikallaan tassujakaan liikuttamatta. Piika liikutti kyllä aina yhtä tassua, kun haki tasapainoa, mutta pysyi aika hyvin kyllä istumassa. Paitsi kun Oili tuli lepertelemään, silloin Piika läksi. Lisäksi tehtiin seuruuta pienessä tilassa kaikkien koirakoiden kanssa. Piika oli tässä todella hyvä ja tuntui kivalta kokonaisuudessaan. Toki oli magneettipallo esillä, kun treenasin samalla oikeaa paikkaa. Seuraavaksi tehtiin jääviä ja kaukoja samoin häiriössä muiden kanssa. Tässä alkoi näkymään, että Piikaa ahdistivat muut koirat. Mutta ei niin paljon kuin joskus aikanaan.
Kaiken kaikkiaan varsin kiva koulutus ja taas jäi takataskuun kaikenlaista kivaa. Tunnariongelmaa päästäänkin sitten ratkomaan nyt ihan urakalla…
Niin se lokakuu sitten koitti. Pessi olisi täyttänyt 9 vuotta. Ipin kuolemasta tuli sitä seuraavana päivänä kuluneeksi vuosi. Ei siis kummakaan, että kuluneella viikolla oli varsin tunteikkaita hetkiä. Puhumattakaan siitä, että luovutin reilut 8 vuotta minulla olleen avainnipun pois. Hetkeksi? Väliaikaisesti? Ainiaaksi? Tulevaisuus näyttää.
Tällä hetkellä nautiskellaan aurinkoisista syyspäivistä se mitä voidaan. Olen yrittänyt tehdä Piikan ja Ainon kanssa pienen lenkin päivittäin, vaikka sitten vain hiljaa köpötellen. Jokusen kerran on käyty pitkästä aikaa Saviollakin ja tytöt ovat päässeet juoksemaan peltorallia. Piika Hapannaamakin on saanut elämänilonsa takaisin koirakavereiden myötä. Piikalla loppui myös lääkekuuri ja sylkirauhanenkin on kutistunut, vaikka aluksi tuntui, että kuinkahan tässä käy.
Vähän ollaan myös treenattu tokoa. Muutama liike päivässä pitää mielen virkeänä. Näin haluan uskoa, vaikka treenataankin ihan vain pikkuisia liikkeiden osia sieltä täältä. Pitäisi varmaan treenata enemmän liikkurin kanssa, koska nyt viikonloppuna testattiin osaa liikkeistä liikkurihäiriöllä ja eihän niistä tullut mitään. Iloista on ollut huomata kuitenkin se, että noista päivittäisistä 10-15 minuutin treeneistä on ollut hyötyä ja Piikalla pysyy vire korkealla myös pidemmissä treeneissä. Tänään kun hinkattiin Jannen kanssa niin ruutua, ohjattua, kaukoja kuin tunnariakin, ei väsymistä esiintynyt vaan Piika teki hyvällä ilmeellä koko ajan hommia.
Kiljulla on ollut päällä kunnon treeniputki. Tottista, puruja ja jälkeä. Osioita on yritetty paketoida, mutta saa nähdä, millaisen jäniskevennyksen Kilju tällä kertaa järjestää. Toisaalta se myös on osoittanut hienoa paineensietokykyä valeraskaanakin ja ajoi viikonlopun aikana myös 4 jälkeä kolmessa päivässä ja paransi kerta kerralta. Siihen päälle varmaan yhdet elämänsä parhaat purut. Luottoakin siis on, mutta riittäkö se? Nähtäväksi jää.
Aino puolestaan on reipastunut päivä päivältä. Leikkii leluilla sisällä ja ulkona, valuttaa kuolaa jojoina nähdessäänkin ruokaa ja on oppinut ottamaan koppeja lentävistä juustosiivuista. Janne ihmetteli perjantaina, onko se sama koira laisinkaan kuin viikko sitten. Ainosta on myös kehkeytynyt varsin oiva sohvatyyny. Ollaan testattu. Sen saa väänneltyä asentoon jos toiseenkin ja vieläkin se vain kömpii viereen, pistää pään polvelle ja nukahtaa siihen tyytyväisenä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös jalkojen alla tai pään allakin tyynynä. Aino tykkää ja me tykätään siitä. Varsinkin, kun se on oppinut myös tulemaan omatoimisesti käskystä pois keittiönpöydältä.
Tässä ollaan nyt pari päivää totuteltu elämään keskenämme. En vieläkään voi uskoa, että Aino olisi vasta 1,5-vuotias. Varsin kypsä juniori käytökseltään. Toki sekin aina välillä sählää ja saa pentumaisia hepuleita, mutta hyvin harvassa ovat nuo kerrat.
Oikeastaan ainoa muutos tässä elämässä on nyt se, että Piikalla on seuraa ja sohvalta joutuu oikeasti jo kaivamaan itsensä kahden koiran alta pois, kun ne molemmat haluaisivat nukkua mahani tai pääni päällä. Mitä lähempänä, sen parempi.
Viikonloppuna, kun käytiin jopa treenaamassa, Janne testaili leikittää Ainoa ja totesi, että menetetty tapaus. Herkkujen perässä tuo koira tosin kiipeäisi vaikka puuhun kuolajojojen riippuessa suupielistä. Testailin sitten tässä yhtenä iltana, innostuuko Aino mistään lelusta, kun vähän kävin lueskelemassa viime syksyltä Herkun kanssa touhuiltuja juttuja. Eipä sekään ollut Jannen kanssa suostunut leikkimään aluksi, vaan Piikan leikittämisen kautta sekin saatiin silloin leikkimään. Niinpä kaivelin esiin erilaisia räsyjä ja vinkupalloja ja kappas, kyllähän se Ainokin innostui, kun leikitin niillä Piikaa. Kateus on kova sana laumassa eläneelle koiralle. Muutaman kerran sain sen jo riippumaan räsyssäkin. Ei se vielä itse suostu siinä kuin olemaan riippakivenä, mutta ottaapahan kiinni jo.
Ainon tulosta meille kun päätettiin, sain vain yhden kiellon sen suhteen. En saisi opettaa sille istumista. Joten ollaan siis treenattu – no istumista… Vitsi vitsi. Aloitettiin treenit maahan menemisellä. Aluksi koko homma oli outoa, varmaan meistä molemmista. Miten tämän kokoisen koiran saa maahan. Lopulta jouduin toteamaan, että Ainolla on aika luontainen taakseperuutus maahanmeno, joten namilla tätä ollaan nyt treenailtu.
Lisäksi ollaan opeteltu kosketuslaatikkoa. Pitihän se ihan mielenkiinnosta lähteä testailemaan, miten koira, joka ei koskaan ole opiskellut mitään tarjoamisen kautta, ymmärtäisi laatikon idean. Innoittajana toki toimi agilityn alkeiskurssi, jolla toimin tällä hetkellä kouluttajana ja noita Ainon ikäisiä tai vanhempia koiria siellä kurssilla riittää. Luulen, että näitä laatikkotreenejä saapi tehdä useamman, ennen kuin idea alkaa hahmottumaan.
Piikalla kateus on kova sana ja innolla se on treenannut, kun aluksi joutuu Ainon treenejä vierestä katsomaan. Kun kyllä hän osaa, hän tulee näyttämään.
Helppojen juttujen sijaan Piika on kuitenkin joutunut nyt treenaamaan voittajan liikkeitä tokoon. Ohjattu, kaukot ja tunnari on ollut jo toista viikkoa ohjelmistossa. Yksin treenatessa ne onnistuvat, mutta kun Janne toimi viikonloppuna liikkurina, tunnarikapuloita piti taas maistella ja ohjatussakin kävi seuraamisosiossa istumaan. Selvästi ei tunnarissa kestä sitä, että on sekä oman hajuinen että liikkurin hajuiset ja sitten menee maisteluksi.
Nyt huolta pienesti aiheuttaa eilen löytämäni suurentunut imusolmuke toisella puolella Piikan kaulaa. Pessillä ne olivat aina suurentuneet, mutta Piikalla en muista tällaista esiintyneen aiemmin. Ja kun ero toiseen puoleen on varsin radikaali, sisäinen huolestuja minussa tottakai heräsi samantien. Mikä sitä nyt vaivaa? Pitääkö ihan oikeasti oikeasti huolestua? Kuinka kauan tuota voi vain seurailla? Voiko se johtua vain siitä, että tulehtunut talirauhanen / rasvapatti sijaitsee leuassa samalla puolella? Ihan pienesti taas kysymyksiä vain pyörii päässä.
Viikonloppu aloitettiin näissä fiiliksissä perjantai-iltana.
Lauantai valkeni hieman tihkusateisena. Sehän ei haitannut, sovittiin metsätreenit lähistölle ja sitä ennen ehdin kipaista pellolla Kiljun kanssa. Torstaina oltiin jo käyty tekemässä korjaussarja ennen Piikan agilitytreenejä, ja paremmalta näytti jo silloin! Mutta lauantaina, voi jestas! Jälki vanheni jonkun tunnin ja sen jälkeen olin ihan taivaissa. Kilju jäljesti niin hyvin ja vihdoin se alkoi tarkentamaan myös uran ylityksillä eivätkä ne enää haitanneet, kuten edellisinä päivinä. Nyt kun ehtisi vielä parin viikon aikana tekemään tuollaisia kolmen päivän sarjoja, niin olisi varmasti aivan loistavaa Kiljulle.
Onnistuneen jäljen jälkeen.
Pellolta sitten suoraan metsään. Sillä aikaa kun tein Naakalle jäljen metsäautotien toiselle puolelle, Raisa talloi Piikalle vuoden ensimmäisen jäljen tien toiselle puolelle. Sovittiin, että tietä ei ylitetä. Treenattiin siinä ensin Elsa Jääkuningatar ja sitten Piikan jäljelle. Voisi sanoa, että koira ei meinannut nahoissaan pysyä, kun tajusi, minne pääsee. Itse asiassa oli revetä jo kotona, kun sai lähtiessä ketjukaulaimen kaulaansa, senkin ensimmäistä kertaa vuoteen. Janalle Raisa sitten opasti, että tuosta tuonne punaista tolppaa kohden. Minä hätäännyin, että ei voi! Siinähän menee se Naakan jälki! Selvisi, että Raisa oli tuumannut, että noihan tolpat olisi hyvät janamerkit ja päättänyt poiketa suunnitelmasta. Itse taas tulin Naakan jäljen lopussa ennakoitua aiemmin metsäautotielle ja jouduin tekemään tiukan kulman tien suuntaisesti. Hups. Naakan jäljen loppusuora leikkasi siis parissa kohtaa Piikan jäljen alun kanssa.
No, mitäpä siinä sitten kuin, että no kokeillaan. Sittenpähän tiedetään, kuinka käy. Lähetin Piikan janalle ja poimi hyvin oikean jäljen ja oikean suunnan. Eikä siinä sitten mitään ollutkaan, ei se edes reagoinut mun tekemään harhaan ja nameihin Naakan jäljellä. Piika jäljesti nenä maassa ja ensimmäinen keppikin löytyi. Kulma, metsäautotien ylitys, toinen keppi. Piika oli liekeissä. Tultiin kulmaan ja Piika hukkasi jäljen, haki sen mun jaloista uudelleen ja selvisi, että tehtiin siinä ensimmäinen piikkikin sitten. Siinä vaiheessa Piika sai päälle jälkijälkijälkimantransa ja kepit jäivät ilmaisematta. Mutta hiton hyvin jäljesti ja tarkkana tyttönä ajoi koko jäljen niin kuin pitikin. Viimeisen kepin nostatin sillä. 3/5 keppiä, ei huono ja varsinkin kun oli kaikkea muuta jippoa jäljellä! Ja voi miten onnellista bordercollieta meillä oli autolle kävellessä.
Seuraavaksi tallottiin esinekaistale. Kilju pääsi tosi toimiin. Kokeiltiin palkkausta patukalla ja sehän sujui. Kiljulla oli motivaatiota. Hyvin upposi takarajalle ja vaikka yritti tuoda myös krepit, niin hyvin tarkensi esineisiinkin eikä tarvinnut apuja. Kolme esinettä nosti tuosta vain, neljäs jätettiin Naakalle. Mitä sitä suotta mitään nakkia syömään, kun koira tuntui olevan enemmän kartalla patukkapalkalla.
Lopuksi vielä porokoirat kävivät esineruudussa ja käytiin Naakan jälki ajamassa ennen kuin päästettiin koko revohka juoksemaan metsään. Siinä kävellessä todettiin, että herrajestas! Me päästään yhdessä lenkille kaikkien koirien kanssa! Mitä ihmettä! Vastahan sitä vuosi sitten puhuttiin, ettei meillä varmaan koskaan ole sellaisia yhteensopivia koiria ja nyt tällä 666-yhdistelmällä tämäkin onnistuu. Aika loistavaa, kun lenkin aikana kerättiin vielä mustikkapiirakka-ainekset.
Onnellinen koira on treenattu koira.
Sunnuntaina sitten Vaajakosken nurtsilla kimppatokotreenit kolmella koirakolla. Piikalle olin jo torstaina ennen agilitytreenejä vähän muistutellut, mitäs se toko olikaan. Nurtsilla tehtiin liikkuroitu seuraaminen, luoksetulo ja ruutu. Toisessa setissä sitten liikkuroitu L-liike ja pallomotivaatiolla tunnaria. Ainoastaan ruutu oli täysin hukassa, muuten pysyi kivasti kartalla, mitä ollaan tekemässä, vaikka tulihan niitä pieniä lapsuksia sinne tänne. Ei ole vielä todellakaan koevalmis, mutta eipä tässä olla treenattukaan taas.
Kotona odotti pieni työmaa. Vain 13 kuutiota metristä halkoa.
Niin, sanoinko jo, että Janne on työreissussa vielä pari viikkoa? Tietysti se oli tilannut puut heinäkuulle, kun ei itse ole kotona. Mutta voi miten upeita ystäviä meillä onkaan! Yhtäkkiä meillä oli iltapäivällä piha täynnä porukkaa ja parissa tunnissa puut olivat liiterissä ja kahvit juotu. Kiitos kiitos kiitos te ihanat! ❤
Pipipäät 