Tempo Skogsterin Mian kurssilla

Kevät on edennyt siihen pisteeseen, että Jannen joululahjakseni ostaman pentukurssin aika tuli. Viisi viikkoa vietetään nyt Skogsterin Mian pentukurssilla Tempon kanssa. Luettavaa saatiin jo ennen kurssia ja teemoina kurssilla olisi ohjaajan vaikutus pennun motivaatioon ja tunnetilaan, seuraaminen ja luoksetulo, leikkiminen ja irrotus, pysähdysliikkeet tai noutojen alkeet sekä kertaus.

Viikko sitten kurssi aloitettiin pienellä ryhmällä, mukava nähdä hieman erilaisia, eri-ikäisiä pentuja viidestä eri rodusta. Osa osaa jo paljon, osa ei vielä juuri mitään. Vaikka olenkin Tempon kanssa vähän tehnyt, kuvittelin sen olevan edes jotenkin ok viedä tuonne kurssille. Väärin.

Tiedättekö, kun koiralla lähtee lapasesta. Siis ihan kirjaimellisesti. Niin Tempolla lähti. Ihmettelin suuresti, miten se olikin niin sekaisin. Vastaavaa käytöstä olen nähnyt kerran aiemminkin, kun Vehviläisen Anun kanssa tsekkailtiin Tempon hallintaa vuoden alussa. Nyt kun Mia ohjasi Tempoa ja teki sen kanssa, Tempo kävi niin kierroksilla, ettei hommasta olisi tullut mitään ilman Mian rautaista ammattitaitoa. Uskomatonta oli nähdä, miten Tempo patosi Mian käsissä ja keskittyi. Ja palvoi Miaa muutaman namin jälkeen aivan täysin.

Tässä olen nyt viikon treenannut Tempon kanssa Mian opeilla. Ja joo, ero on kuin yöllä ja päivällä. Toisaalta on tehty paljon hallintaa. Kotitehtävämme oli tehdä vain istumista ja maahanmenoa edessä ja sivuilla. Että Tempo keskittyisi. Ei mulla sen kanssa yksin mitään ongelmia ole ollut tehdä. Kyllä se kotona osaa, kunnon klisee taas. Mutta huomattiinpa, että kun Janne alkaa tehdä häiriötä ympärillä ja etenkin jos Janne tai Muksu tulee Tempon iholle kun tehdään, sillä meinaa pakka hajota totaalisesti. Joten tätä on sitten todellakin treenattu, samoin kaikenlaista äänimaailman kestämistä ja eritoten kaikenlaisten palkkojen esilläoloa.

Tempo on niin hauska otus, kun sille asioita on helppo opettaa. Kuten, että se katse tulisi pitää oikeasti namissa kiinni. Mitä nyt hieman saattaa silmät kiertää häiriöön, että mitä siellä sivulla duunataan. Pienen huomautuksen jälkeen katse on taas namissa ja palkkaus oikeaan väliin osuneena saa Tempon seuraavan kerran häiriön kuullessaan vain siristämään ulommaista silmäänsä, että kohta se huomautus tulee kuitenkin, kun KUULIN sen äänen. No, ei tartte huomauttaa, kun koira tekee oikein. Palkkaa vaan ja Tempo on täysin immuuni häiriölle.

Mutta mistä sen hirveä säätäminen sitten tuolla kurssilla tulee? Luulen oikeasti, että Tempo nyt vain on sellainen koira, joka ottaa vieraista ihmisistä häiriötä. Sille se on hirveä häiriö saati, että joutuu tekemään vieraan ihmisen kanssa. Siellä takana näkyy kuitenkin joku pieni epävarmuus, jota en ole aiemmin edes huomioinut, koska en ole sitä edes tajunnut. Nyt vain nuo pari kertaa, kun Tempo on pakotettu olemaan kontaktissa vieraaseen ihmiseen niin, ettei Tempo ole tilanteesta päässyt pois, on mennyt aluksi juuri säätämisen kautta väistämiseen ja siitä palvomiseen. Ihan kelle vain Tempoa en siis todellakaan voi saati saa jatkossa luovuttaa.

Mutta on kyllä hyvä kurssi ollut jo nyt! Paljon olen saanut eväitä jo nyt reppuun ja toisten koirakoiden seuraamisella on tullut oppia todella paljon.

 

Mainokset

Kiljun nollaputki

Viime viikonloppuna kisattiin Ojangossa. Jannella iski kisavimma (minkä ei pitänyt iskeä, mutta kappas kummaa, omat odotukseni kävivät toteen ja hetihän se Kilju ilmoitettiin uusiin kisoihin). Ensimmäiseltä radalta Kilju tekaisi ainoan ykkösluokan nollan kaikista säkäluokista. Ja koska tuo oli agilityradalta ja Kiljulle OIVA, Kilju nousi kakkosiin. Janne päätti jäädä iltapäiväksi kisaamaan kakkosissa ja monen tunnin päästä Kilju pääsi sitten kakkosten radoille. Taas radalta nolla ja ensimmäinen kakkosten LUVA. Sen jälkeen jo vitsailtiinkin, että ei ole treeneihin enää tulemista ellei tee kolmanneltakin radalta nollaa. Ja kyllähän ne tekivät ja LUVAnkin saivat.

Näin ollen Kilju on nyt OIVAa varten kolmosluokassa. Uskomatonta. Neljä nollaa putkeen ja vasta 9 starttia kisoissa ylipäänsä. Ja kaikki tää lähti vain vitsistä puolitoista vuotta sitten. Ja alun perin Kiljun piti osallistua vain hypäreille, kun ei Janne jaksaisi kontakteja kuitenkaan opettaa.

Sunnuntaina Piika pääsi sitten radalle. Ensiksi Sari Mikkilän vaikeahko agilityrata, keskimmäinen Henri Luomalan helpohko hypäri ja kolmantena Jari Suomalaisen agilityrata. Kaikilta radoilta HYL. Kisojen ja maanantain treenien perusteella totesin, että meillä on sellainen perustavalaatuinen ongelma, että Piika vie ja minä yritän pyristellä ohjaimissa. Pyristelyksi se jää. Piikan vauhti on nyt jotain sellaista, että pienikin viive minulta, niin jossain välissä rataa pakka hajoaa omaan mahdottomuuteensa.

Ensimmäistä kertaa ollaan myös siinä tilanteessa sitten ihan aksan alkuaikojen, että kun yritän keskittyä vain siihen, että ehdin ja kykenen juoksemaan Piikan tahdissa, tuntuu usein radalla, että muistanko nyt varmasti koko radan. Sellaista jäätävää epävarmuutta on siis ilmassa. Uskon silti, että kyllä tämän suunnan voisi vielä muuttaa. Että pakko sen on muuttua ja on meidän nyt jossain välissä taas alettava onnistumaankin.

Agilitya arjen keskelle

Päivitysväli on taas humpsahtanut. Liian paljon juttuja, liian paljon kaikkea, ettei vain ehdi kirjoittelemaan. Töitä, valokuvauksia (tai lähinnä sitten kuvankäsittelyä), lenkkejä, treenejä, kisoja ja pikkukakkosta. Siitäpä ne on meidät viikot tehty. Kisattu ollaan taas pienen tauon jälkeen.

Kirkkonummella kisattiin sekä Piikan kanssa että Janne Kiljun kanssa maaliskuun alussa. Anne Savioja oli tuomarina ja Piikan kanssa ryssittiin kaikki radat hyllyiksi. En ees tiedä, miten siinä kävi niin. Piika meni ja en saanut rytmistä kiinni missään vaiheessa. Olisiko ollut osansa myös parin viikon pakkasjaksolla, kun treenaamaan ei ollut mitään asiaa. Harmi sinänsä, koska mulla olis ollut just silloin treenejä ostettuna, mutta ei niitä sitten pystynyt käyttämään. Kiljun kanssa sitten onnistui paremmin sunnuntaina ja Janne ja Kilju nappasivat luva-nollat kahdelta radalta. Ekalla radalla voitto ja toiseksi tulivat Jannen sisko Riikka Repe-koiralla.

Viikko sitten kisattiin Lohjalla Piikan kanssa Suomalaisen Jarin radoilla. Olipa kivaa! Täysin toisentyyppiset radat kuin Saviojalla. Mentiin lujaa ja vauhdilla koko ajan. Jos yhtään herpaantui, se oli sitten siinä. Ensimmäisellä radalla Piika livahti putken väärään päähän. Toisella radalla onnistuttiin ja tehtiin voittonolla. Hyppärillä sitten oltiin jo varsin hyviä pahoja paikkoja selvitetty, kunnes putkesta tullessa Piika valitsi lähimmän hypyn eikä hypyn välissä takana pilkottaneita keppejä. Tekevälle sattuu. Mutta hitsi, olipa kyllä hauskat radat! Jälkikäteen tarkistin, että tuolla voittonollaradalla Piikan etenemä oli 4,76. Agilityradalla! Piikalle tuo on jo kova etenemä.

Pari viikkoa ollaan nyt taas päästy treenaamaankin omassa ryhmässä ja tuurailemaan vielä Rannikon Timon valmennuksissa. Oli pakko antaa jo tällä viikolla kiitosta Timolle. Kun on nyt panostettu sen vauhdin löytämiseen, (pitäisi nyt löytää se kontrollikin), niin kyllä se vaan on tuottanut tulosta. Lisäksi Timo on onnistunut kinkkisillä kisakokoisilla radoillaan kyllä todella hyvin karistamaan sen pelon, etten muka ehtisi ohjauksiin. Kun ollut pakko, niin kummasti sitä on tullut rohkeutta jättää Piika yksin suorittamaan takaakiertoja ja hyvin se on ne suorittanut ja tullut perästä. Harvoin on tullut enää tehtyä takaaleikkauksia edes kisoissa, se varmaan kertoo kaiken oleellisen tästä kehityksestä. 🙂

Voi näitä kelejä!

A-9045-2

smaller-1

smaller-5

smaller-4

smaller-3

smaller-2

Kylläpä on aurinkoa viimeisen viikon aikana riittänyt! Pakkanen kyllä on paukkunutkin sitten sellaisissa lukemissa, ettei treeneihin ole iltaisin ollut asiaa. Sen sijaan päivisin, kun pakkanen on hieman hellittänyt, lenkeillä on voinut jopa nauttia ja aurinko lämmittänyt.

Perjantaina saatiin Caddy käyntiin muutaman päivän hyytymisen jälkeen, ja illaksi päästiin Sporttikselle treeneihin. Tempo tuumasi, että hän kyllä osaa, mutta nyt pitäisikin sitten ohjaajan opetella tekemään 10 peräkkäistä valssia koiran kanssa. Suoraa viivaa pitkin ja juosten. Siinäpä harjoitetta ja tavoitetta keväälle!

Sen verran talvista ja kuitenkin täynnä kevään odotusta mennyt viikko on ollut, että jokusen kerran Tempokin on treenannut sisällä. Harvemmin näitä sessioita olen harrastanut, ettei se saisi päähänsä, että sisälläkin on luvallista askarrella. Sillä kun tuntuu hirveän hyvin jäävän sitten touhuaminen päälle. Mieluummin jos opettelisi vain ottamaan levon kannalta sisällä olon. Toki se on vaikeaa, kun on tuollainen aktiivinen pupsi. Enää pari viikkoa, kun alkaa Skogsterin Mian kurssikin!

 

 

Aurinkoenergiaa

img1280

Viikonloppuna saatiin nauttia upeista keleistä. Kuvat eivät tee oikeutta sille, miten hienoa oli käydä auringonpaisteessa lenkillä ja antaa koirien kirmata pellolla vapaana ennen treenejä. Puolen vuoden kuvaustauko näemmä kostautuu. Ei sitä enää osaa edes kuvia ottaa, saati muokata niitä. Pitäisi skarpata tässäkin suhteessa, mutta aika-käsitteestä on tätä nykyä tullut hyvin rajallinen.

Temponkin on annettu rallatella viikonloppuna useamman kerran irti, niin metsässä kuin pelloilla. Kuukaudessa on tapahtunut paljon muutosta positiivisempaan suuntaan enkä voi kyllin kiittää kaikkia meitä jo tällä matkalla auttaneita. Anun, Ellun, Veskun ja Ninan vinkit ja neuvot ovat olleet kultaakin kalliimpia, niin treeneissä kuin arkielämässäkin. Lenkeillä Tempo koiria nähdessään ottaa kontaktin koirille räyhäämisen tai niistä kiihtymisen sijaan. Pellollakin palloili vain ympärillämme siihen saakka, että se otettiin kiinni, vaikka muita koiria tuli samalle pellolle ja varmasti ne näki. Eikä treeneissäkään välitä muista koirista hallissa, kun pääsee tekemään.

Treenit näyttävät tällä hetkellä tältä pääsääntöisesti. En tiedä, mikä mua tuossa seuraamisessa kaihertaa. Ja aksan ohjaukset nyt on taas mitä sattuu. Ei siinä, että yritän opettaa koiralle uutta, samalla yritän oppia ohjaamaankin sitä uudella tavalla itselleni ja tämä kaikki vaatii hieman työstöä omalta mieleltä ja kropan hallinnalta. Leikkimisessä en saa luotua Tempolle niin paljon painetta, että se kuormittuisi saati tekisi mitään rauhaa, joten Janne sitten kertaluonteisesti leikki Tempon kanssa hetken.

Agikisoja ja muuta lätinää

smaller

Tässä on pari viikkoa eletty kuin tuli hännän alla. Helmikuu aloitettiin agilitykisoilla, missä ensimmäistä kertaa starttasivat Janne ja Kilju. Tuomarina toimi Sari Mikkilä. Kolmella radalla oli paljon hyvää, mutta pääsääntöisesti kepeille tulot tuottivat vaikeuksia. Kiljun suorituksissa näkyi kautta linjan, että iso kenttä oli jännä, ja Jannekin olisi saanut liikkua rivakammin ja luoda koiralle paremman fiiliksen suorittaa sitä kautta. Janne starttasi parille radalle myös lainakoira Colan kanssa ja yhdeltä radalta he tekivätkin vitosen ja pääsivät palkinnoille.

Seuraavana päivänä pääsi sitten Piika kisaamaan ja aurinkoisessa pakkassäässä saatiin lenkkeillä ja ekalta radalta tehtiinkin nolla. Toinen rata oli myös äärettömän kiva, mutta hupsheijaa, kun jäin itse yhteen takaakiertoon ihan tyhmästi sijoittuneena ja koira teki oikein ja hyppäsi sitten takaakierron väärin päin. Hypärillä sitten kävi sama, mikä edellisissä kisoissa, että näennäisesti Piika oli todella rauhallinen, mutta radalle päästyään kiltti koira oli hyvin tuhma ja hyvin kierroksilla. Toisen esteen pakkovalssi koitui sitten kohtaloksi, kun Piika viime tipassa totesi, ettei tarvitse tulla hypyn taakse vaan senkin voi hypätä suoraan eteen päin. Hemmetin takaakierrot ja pakkovalssit. Niihin nyt on kosahtanut useampi rata. Treeneissä toimivat sentään kohtuullisesti.

Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin viikoksi Jyväskylään. Vietettiin perhekommuunielämää, niin että lapset ja koirat tulivat hoidetuiksi ja hyvin mahduttiin kolmioon kolme aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa. Tempolla juoksutettiin yhtenä iltana koirapuistossa viestiä, toisena iltana se pääsi Veskun luokse leikkikouluun. Tehtiin pari settiä ja jo niiden aikana se tuntui kasvavan henkisesti varsin kivasti. Saalisti, haukkui ja puri. Mitäpä siitä sen enempää. Onneksi se on niin pieni, ettei sillä tarvitse suojelua alkaa treenaamaan. Sain kotiläksyksi opetella leikkimään Tempon kanssa ja saada se haukkumaan nakillekin. Kolmantena päivänä käytiin Haukkuvaarassa treenaamassa Satun kanssa ja lopuksi Tempo pääsi lenkille Havun kanssa ja voisi sanoa, että vakka kantensa löysi. Neljäntenä päivänä ehdittiin vielä Saviolle lenkille ja hyvin Tempo tuli toimeen bortsulaumassakin eikä Piika yrittänyt saada muita tappamaan Tempoa.

Tässä pätkää Tempon Haukkuvaaran treeneistä ja hakee hakee, vielä tuo seuraaminen sitä oikeaa virettä, oikeaa paikkaa ja oikeaa tapaa. Mutta eipä sitä olla ehditty hirveästi vielä työstämään. Muuta kuin huomiona, että oma ruoka on paljon parempaa kuin nakki. Sunnuntaina käytiin Tempon kanssa treenaamassa Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa Tempo oli ihan irti kentällä eikä sitä sitten edes kiinnostanut kentän laidalla olleet muut koirat.

 

Agility on ihmisen parasta aikaa

 

Agility on kyllä ihmisen parasta aikaa. Tähän tulokseen olen pakostakin tullut. Syksyllä tänne pääkaupunkiseudulle muutto tuntui ihan hirveältä, maailmanlopulta suorastaan. Ystävät, harrastukset, talo. Kaikki ne jäivät Keski-Suomeen. Raskasta oli varmasti vielä se, etten päässyt heti edes harrastamaan täällä etelässä, koska syksy oli niin rikkonainen ja reissasin harva se viikko Kainuussa, joten oli ihan ”turhaa” ottaa paikkaa mihinkään treeneihin.

Nyt töihinpaluun myötä on sitten ollut myös sitä harrastusaikaa, kun täällä ollaan tiiviisti oltu. Piika on saanut viikkotreenit hyvän kouluttajan silmien alla ja lisäksi nyt pari kertaa kuussa yritän ostaa tuurauspaikkoja KKK:n valmennusryhmään Rannikon Timon silmien alle. On niin eri päästä jo noinkin usein treenaamaan kisamittaisilla 8-10 metrin esteväleillä kisakokoisella radalla kuin perustreenien 6-7 metrin väleillä pientä rataa. Joten kyllä, olo on kuin uudestisyntyneellä, kun elämässä on taas muutakin sisältöä kuin se neljän seinän sisällä pyöriminen.

26994351_1187271871408659_6604480778863302817_n

Maanantai 29.1.18 treenit

Maanantain treeneissä testailin alkuun sekä pakkovalssia että saksalaista, joista jälkimmäisessä ajoitus vaati hieman harkkaamista. Jälkimmäisellä tuli myös ehkä hieman sähäkämpi lähtö. Yritin vedättää Piikaa koko ajan pienesti ja hyvällä sykkeellä se mun mielestä tulikin. 8:n pyöräytys oli varmasti hankalin paikka meille. Ensimmäisellä kokeilulla upposin liikaa esteelle ja kun lähdin siitä liikkeelle, piti väistää pituutta, minkä vuoksi Piika kaarsi sitten samaan suuntaan hypylle putken sijasta. Myös 16 pakkovalssi vaati hieman harkkaamista, koska pystyin lähettämään Piikan putkeen jo 12:lta ja sitten piti vain hieman odotella ja mallata liike oikeaksi tuolle 16:lle. Kontaktit on selvästi parantuneet ihan muutamassa viikossa.

27331779_2008575852691992_7893449333231341891_n

Keskiviikon Rannikon Timon valmennus

Extempore saatiin paikka keskiviikon valmennukseen ja innolla mentiin, vaikka väsyttikin jo kellon lähetessä yhdeksää. Teemana oli putkiohitukset ja kepit, pieniä paloja viikonlopun EO-karsinnoista. Meille hankalin oli ehdottomasti saada natsaamaan 3-5 väli. Kääntävää ohjausta vaadittiin kolmoselle, mutta silti piti ehtiä jarruttamaan 5:lle ja siitä vielä sitten kääntämään takaakiertoon 7:lle. Lopulta kolmoselle tuli tehtyä jonkin sortin valssi, 5:lle vastakääntö ja 7:n ohjasin vipillä takaa. 16:lle ehdin hyvin putki-irrotuksen jälkeen pakkovalssiin ja 18:lle sai oikeasti törkätä, kun esteväli oli niin pitkä, että Piikallakin jo loppui usko. Sen sijaan A:lle sain tehdä ihan reippaan persjätön ja silti se seisoi A:n kontaktilla kuin tatti ja odotti lupaa! 22:lta Piika meinasi valua koko ajan läheiselle hypylle, kun vauhtini saattoi sitä putkeen, mutta kun tehtiinkin niin, että pieni tönäisy 22:lle ja siitä sitten suoraan muuria kohti, valssi ja koira putkeen ja siitä oma liike puomin loppua päin, niin kepitkin löytyivät helposti jo toisella yrittämällä. Kyllä treenien jälkeen tiesi taas tehneensä.

Ja ihan loistava huomata, että kyllä tuosta palkan vaihtamisesta nakkiin on vaan ollut hyötyä. Kontaktit tuntuu parantuneen silmissä ja Piikalla on se mielikuva, että nopeasti loppuun ja palkkaa sataa. Nyt kun tämä vielä pysyisi!