Viikonlopun vietin koirien kanssa kiireettömästi, kun Janne jäi Espooseen täksi viikonlopuksi. Jännä muuten, miten aina sataakin nuoskalunta reippaasti silloin, kun pitää yksin vastata lumitöistä. Katolta tullutta pakkautunutta lunta. Märkää lunta. Märkä kola. Lumen alla vettä ja koko ajan tiellä olevat koirat. Ja kun viimein saa pihan kolattua reilussa tunnissa, lunta alkaa satamaan uudestaan.
Lauantaina rosvosin säästöpossun ja käytiin Piikan kanssa osallistumassa Pop Dogin epiksiin Haukkuvaarassa. Eihän se mennyt ihan kuin strömsöössä. Jännä, jos olisi mennytkään. Tavoite oli kuitenkin testata, onko koira hallinnassa ja kyllä se siihen nähden oli, että kävi ihan todella kuumana jokaiselle radalle lähtiessä. Sen sijaan kummallakaan ei kestä pää noita kontakteja ja vähän on kyllä semmonen fiilis, että jaksaako niihin panostaa niin paljon kuin pitäisi. Tosi asia on, että jarrutan itse Piikaa ja sen etenemistä koko ajan ja tällä hetkellä tuloksen tekeminen kisoissa tuntuu ylipäätään mahdottomalta ajatukselta eikä pelkästään kontaktien vuoksi. Eikä toisaalta ole motivaatiota treenata niin paljoa kuin pitäisi. Meillä on kuitenkin muita lajeja, joissa ennemmin olisi tulostavoitteita tulevalle keväälle, joten miksi tuhlata energiaa agilityyn, joka näemmä onkin luisumassa ykköslajista toisille sijoille! Jotain hyötyä ollut siis tuosta Jatin haastajat-valmennuksesta, kun olen tajunnut, että se on ihan muille koirakoille tarkoitettu.
Epiksissä kisattiin alokasluokassa, joka vastasi mölli-1lk rataa. Piika tuli viimeisestä välistä keppejä pois – vissiin itsellä oli jo ajatukset seuraavassa esteessä ja koirakin kiirehti. A:lta hyppäsi alas – otettiin uudestaan ja taas uudestaan ja sitten Piika valitsi vielä putken väärän pään.
Konkariluokan rata vastasi 1-2lk:n rataa. Ensimmäisellä radalla Piikan piikkiin meni renkaan räjäytys – hyppytekniikkatreenit kutsuvat torstaina. Kepeillä itse möhlin, kun en uskonut, että Piika kyllä osaa keppikulmat, joten sössittiin sitten kepitkin. A:lle pysähtyi tällä radalla, keinulle myös, mutta puomilta rallatteli alas. Luovutin siihen. Uusintaradalla annoin Piikalle enemmän vastuuta ja keinulle asti mentiin ihan ok. Sitten Piika tulikin keinun maahan asti ja siinä hetki tuumittiin, mitäs tehdään ja päätin jatkaa. Puomille en enää vaatinut kuin pienoisen hiljentämisen loppuun, että päästiin ehjin nahoin radalta pois. Onneksi oli muuten ihan hauskaa, vaikka nuo radat osoittivatkin, että virallisiin kisoihin ilmoittaminen oli ihan rahanhukkaa. Tosin. Aina on se mahdollisuus, että Hanna saakin Ipin lisäksi toisen koiran ohjattavakseen… 😉
Lauantai-iltana kuvailtiin vielä Piikan lauman uusintatulokasta ja Piika olikin tästä tyypistä nyt ensitutustumisellaan ihan ihmeissään positiivisella tavalla. Ei sitä tyyppiä voinut silmistään laskea ja olikin vähän haastavaa ottaa yhteiskuvat lopuksi Piikasta ja Nitasta, kun Piika tuijotti tätä tyyppiä ja Nita nakkia.
Näissä kuvissa siis saksan ihmeet Suomelle: Piika (melkein 4 vuotta) ja tätinsä Nita (melkein 9 vuotta), Alice ja Kalisha vom Skuddenhof.
Pipipäät 